15 ja kasvit vauhdikkaassa kasvussa. Aurinkoinen ilma tekee iloisen kesämielen.
KESÄ SAAAPUI, JOKO AURINGON OTTOON?
160
2122
Vastaukset
- Pihalla-kuin-sade
En ole kovinkaan iloinen koska DNA testit on tekemättä.
Siksi en tiedä mihin kansakuntaan kuulun? Sitä ei aurinko korvaa. - hytinäx1
On se vaan kiva jos on aurinkoinen sää ja ei tuule kovin paljoa. Täällä kukkii spireat ja muut alkukesän kukkaset. olen istuttanut kesäkukkaset tuohon ulkopatiolle ruukkuihin ja purkkeihin ja näyttää että menestyvät viileistä öistä huolimatta. Maauimala on avattu ja jos sää on suotuisa niin voisihan siellä käydä polskimassa muutaman altaan mitan ( vesi on onneksi lämmitetty) viikonlopun aikana. Kaipaisi nuo koivet kyllä hieman väriä ja eihän tuota vielä tiedä jos tokenee merenrannalle auringon ottoon. Vai kannattaako se tuota melanoomaa hankkia enää tässä iässä?
Sade se vaan pinnistää ja pinnistää tulemasta, sitä täällä kaivattaisiin kaikista eniten ja paljon. Alkaa pohjavesi loppumaan kun on ollut kuivaa edellisvuotenakin eikä luntakaan tullut talvella.Kastelin tänään pensaita ja kaivosta vesi lopahti. Onneksi on kaupungin vesi, josta saa käyttöveden.
On sitä odotettukin. Ensimmäiset kurkun "poikaset" kasvihuoneessa jo alulla. Mutta aurinkoa en todellakaan aio ottaa. Päin vastoin, yritän välttää sitä mahdollisuuksien mukaan. Ihan ottamattakin aurinkoa saa liikaa. Siitä huolimatta kyllä toivon aurinkoisia päiviä, kunhan muistaisi välillä sataakkin, mieluusti yöaikaan.
Myöhässä kesä on. Viime yöllä -2. Peitin orvokit, vaikka olisivat toki tuon kylmyyden kestäneet.
Pyydystin mökillä 3 Kimalaista tyhjään tuli-tikku-askiin.
Päästin rouvat ulos.
Lumi-sateeseen.
Neljäs rouva oli kuollut nälkään.
-
Vilu alkaa haitata selkä-piitäni.
On aika sulkea parvekkeeni ovi.
H.- mimmimum-..mi
Tänään se aivan kuin puhkesi se kesäinen olo....kuuntelin kiurua joka niin innoissaan oksalla liverteli ...ikäänkuin kutsulaulua....puukin jo vihersi....kävellessäni näin kuinka isoa kerrostaloa paketoitiin ....ilmeisesti julkisivu remonttia varten....puolet talosta oli jo muovitettu ja ylös asti porrastettu ulkoa.....taitaa tulla tukala kesä heille....
- asanatervehdys
Kyllä sitä sen verran täytyy pysähtyä aurinkoa tervehtimään, että tuntee sen lämmön iholla. Ei polteta nahkaamme.
Kävin maaliskuula 2 viikkoa Canarialla saamassa pohjarusketusta. Nyt voi lisäillä, kun sää sallii.
Ei yksi pääsky kesää tee, mutta yksi pääsky on tullut.
Järvissä vielä kantavat jäät. Luntakin varjoisissa paikoissa, että hiihtokilpailut voi järjestää.
Lämpöä 9 astetta., kolkko ilma, hyvä villapaitakeli.
Mieli yhtä kalsea kun ilmakin.Käki kukkui juuri, kovin oli kukunta katkonaista, mutta aika kauan se kukkui..
Edelleen mieli yhtä kalsea kun ilmakin, eikä asiaa kohenna yhtään ruosteiten pinnapulttien irrotus, eikä nyt puhuta autonrenkaista.
Potut olleet jo viikon maassa. Eilen laitoimme sipulit ja porkkanat maahan yhdessä Legolassin kaa, lempeässä auringonpaisteessa, varjossa 17 plussaa. Legolassi teki vakoja , minä kastelin vaot tippeen alta tuodulla vedellä, laitoin siemenet tai sipulit, mies peitti vaot ja talloi tasaiseksi, minä vielä kastelin kertaalleen. Mies riisui paidan, oli lämmintä. Minä samalla pesin pyykkiä ja ripustelin narulle kuivamaan kasvimaan viereen. Tänään on satanut vettä, mutta edelleen leutoa ja lämpöaalto vasta tulossa. Lämmintä, aurinkoa ja sadetta tasapuolisesti.
Söin äsken leikkeen ja höyry-vihanneksia.
2vpl. Tj-ruis-leipää.
Maitoni oli Valion rasvaton luomu.
Lehmää.
En osaa sanoa kuka ne on kasvattanut.
Ehkäpä alan keskittymään torkkujen ottoon.
H.- Läntinen.eSuomi
Pelargonia kukkii pihassa ja ostin lehtisalaatin siemeniä, kylvän ne tänään. Palstalle piilotin perunoita, aika raskas homma tehdä kuokalla vakoja. Sipulin kylvö oli helpompaa. Topissa olin minäkin sunnuntaina, mutta aika viileä tuuli puhalsi. Ei meillä ihan pihapyykkipäivä vielä ole.
- Alan.etsiä
Miten sä sait ne potut tänne piilotettua.
Ehdin kuivattaa kaksi koneellista narulla ennen iltaa.
Nyt piiloittamaan herneitä ja sitten vahtimaan ettei käy kuin viime keväänä kun harakat nyppivät itäneet herneet ylös maan pinnalle.Paloma.se.co kirjoitti:
Ehdin kuivattaa kaksi koneellista narulla ennen iltaa.
Nyt piiloittamaan herneitä ja sitten vahtimaan ettei käy kuin viime keväänä kun harakat nyppivät itäneet herneet ylös maan pinnalle.Kesätouhut käynnissä. Jyrsimellä ajoin marjapensaiden reunoja. Eilen ostin Sellosta kesävaatteita ja lähden yöksi risteilylle.
- torkkuhuopa
Kesätouhut täälläkin pikkuhiljaa kunhan lämpenee. Siinä sitä hommaa taas piisaa ennenkuin kaikki on kylvetty ym.
Minä ostin kalliin takin ulkoiluun. Syksyisin kuitenkin pohjoiseen reissu on aina ja kotonakin tuuli tuivertaa lenkillä.
- mimmimum-..mi
Pilvinen on taas päivä tää....huomenna jo hellesää...niin ainakin luvataan... ennustetaan.
Katukoneet pörrää ja harjakset vettä pyörittää.....on taas parempi hengittää... Tihku-sadetta.
Enpä olisi nähnyt paljoa ilman "hetken-aikaa-sitten" silmä-leikkausta.
Kaupassa oli selkeää.
Kaksi uutta auraa raivasi taivasta.
Kaakattivat toistensa suuhun yhtä-aikaa, joten en saanut selvää mistä olivat tulossa.
Paloma varmaan jatkaa tylsää vihannes-blogiaan.
"Poimimme Legolasin kanssa penkeistä Colorado-kuoriaisia.
Laitamme ne kesä-reissullamme Suomeen, vanhan koti-taloni kukka-penkkeihin"
-
Soromnoo...taisivat lintuset kaakattaa meänkieltä.
-
Luotan mimmimummiin, ehkäpä huomenna todella on niin kaunis päivä että voin avata uuden polku-pyöräni laatikon, kasata ja ratsastaa sillä.
Ei mimmillä, ei laatikolla vaan sillä pyörällä.
Sitten on minulla kaksi syytä olla päästäni pyörällä.
H.- pidäkiipidäkii
Mimmi ja pyörä hunkin pään pyörälle saa älä niin lujaa kaahaa että mimmi kyydistä putoaa.
- Niiku.olisikaan
Saunavastapuussa ei ole vielä hiirellä korvia.
- eppu2
Moi vaan kaikille.
Tuossa huussin rakentelussa ja polttopuiden teossa tässä on aika kulunut.
Routa jo hellitti otteensa, joten sain vuorimäntyni maahaan. Se on sellainen kääpiömänty, ne on vaan kivoja, kun kasvavat leveyttä. Niitä on olemassa eri korkeuksia.
En ole saanut selville mistä ihmeestä noita mehiläisiä pääsee keittiöön. Ikkunaportsarina saanut olla monta kertaa.
Huomenna pitäisi 20 asteen raja ylittyä. Siis täällä keski-Suomen länsireunalla.
Kiva, kun aina uutta kesänmakua putkahtelee luonnossa esiin.
Pojan huushollia on alkanut terrorisoida varis. Kiertää ikkunalta toiselle ja naputtelee laseihin.
Mikähän sitäkin vaivaa.- New-age
Taidan olla vähän jälkijunassa. Aloitin ikkunoiden pesun nyt vaiheittain. Samoin verannan laatat pesin eilen mäntysaippualla, mistä tuli aika vahva tuoksu, mutta jotenkin luomumpaa kuin muut litkut. Vielä pitää pestä lasiset liukuovet, mikä on aika kenkkua, koska aina näyttää, että jää jokin rantu.
Aamulla oli melkoinen sumu, mutta vihdoin taitaa olla lämpöä luvassa.
Sanoisin, että n y t se aurinko on saapunut. Ja miten kaikki kasvit työntyvät maasta kuin nopeutettuna.
Ne yrtit, mitkä kylvin, loukkaantuivat ja kuivahtivat. Laiminlöin niitä olemalla poissa ja kastelu jäi. Ei niitä saa elvytettyä, joten siitä vähän nyyh. Laitan uuden satsin suoraan penkkiin.
Ennuste: lähestytään hellerajaa. Milloin olette viimeksi kuulleet sanan helle?
Ote Paloman Piha ja Puutarhablogista:
Kevään lempeät sateet ja auringon suudelmat
ovat herättäneet eloon luonnon sekä pihassa että puutarhassa.
Herne on maassa, kurpitsat. kurkut, tomaatit samoin. Suurin tomaateista tosin putosi ylösalaisin punssiverannan lattialle multineen päivineen mutta siivosimme sen takaisin ruukkuunsa ja asetimme sen pöydälle. Mansikka on myös verannalla. Teimme kompostipedin kurpitsoille ja istutimme pattypanit ulkolaitaan, mutta niistä ainakin yksi meni poikki. Hyvin ovat hauraat varret. Pattypanien viereen istutimme butternut squashit, jotka ovat talvikurpitsoja. sisemmälle tuli rivi zucchineita eli kesäkurpitsoja ja kaikkein sisimmäksi rivi kurkkua. Kaikki valmiita taimia. Kastelin ne hyvin ja nyt jäämme jännityksellä odottamaan josko ne juurtuvat.
Tomaatit istutimme lähelle verannan etelänpuolista seinää, jossa on kaksi parvekelaatikkoa takorautakehyksissä. Jos tomaatit tarvitsevat myöhemmin tukea ne voi sitoa laatikoiden kehyksiin.
Hernettä kylvin vain kaksi riviä, osa silpohernettä, osa sokerihernettä. Kunhan ne itävät jatkan hernemaan asuttamista.- ilmatar_
Pihapiirin koivut ovat kauniin vaaleanvihreät. Kohta pesen parvekkeen lattian. Eilen ostin uimapatjoja, vesileluja. Iltapäivällä menemme retkelle rantaan lapsenlasten kanssa.
Inkiväärini on puolimetrinen, avokado 30 cm, basilika ja rakuna kilpailevat kumpi on sen 5 cm ensin. Laventeli kirii, ruohosipuli lörpsähtelee.
Nautinnollista kesäpäivää!- ilmatar_
Paloma.se.co kirjoitti:
Miten istutit/kylvit inkiväärin? Palasesta juurta? Suoraan maahan vai liotitko ensin?
Paloma
Palasesta, joka versoi. En liottanut. Onnen kauppaa onnistuuko mukula. Nyt näyttää hyvältä, mutta täytyy maltillisesti kastella.
Tänään minä höyrytän SF-kasviksia.
Pakasteet, Apetit.
Paistettuja leikkeitä on vielä.
Sitten Herneitä itää taas Viikin multaus-asemalla.
Ja täys-jyvä-Vehnää.
-
Kokoan uuden Sähkö-tuolini ja suoritan koe-ajon.
Lämmön on luvattu riittävän.
Joonas, YLE.
-
Tuon fillarin kotiin lataukseen.
Avaan parvekkeeni oven, joten Kimalaisia tulee riittämään.
Onneksi minulla on se tyhjä tikku-aski.
H.- LeivotaanYhdessäPian
Minä kuvasin parvekkeelta varmuuden vuoksi metsäkaistaletta. Jos tässä on muutto edessä niin voin jälkikäteen katsoa tuttuja puita ja onhan siinä tuttu äänimaisemakin kaikkine lintuineen. Vaahterassa on upeat punertavat ruusukkeet ja koivuissakin hiirenkorvat.
Aamulla näin valkovuokkojen lisäksi sarviorvokin kukkivan tuolla lehdon aluskatteessa. Kyllä on jo kesän tuoksu ilmassa.
Täällä on upeimmat kuuset jota kuvitella saattaa. Pitkät neulasrimpsut tuulen suudeltavana. Rakastan noita arktisia palmuja. Niitäkin kuvasin kuten tuota tuhkapensaskarkulaista, sitäkin suoraan parvekkeelta.
Koira pitäisi pestä mutta ei ole soveliasta pesuainetta. Ei vaan on sittenkin. Eräs bolivialainen herkän ihon pesuneste josta en itse niin välitä. Ei sillä etteikö oma ihoni olisi herkkä, mutta hajusteet tekevät peseytymisestä nautinnollista.
Olisipa minulla ja kumppanillani vähäisempi välimatka. Huutoetäisyys vaikkapa. Aamupäivän terveiset Korvesta. Vettä on tullut koko yön ja tihkuaa vieläkin. Hyvä niin, sillä mökin pihapiiri huutaa vettä. Jäät sulavat järvestä ja aikaa jää sisähommiin.
Olen kolmena päivänä yrittänyt asentaa saunakiukaan vesihanaa. Pakkanen oli rikkonut entisen ulostuloputken. Ohjeita olen saanut runsaasti. Kuitenkin tärkein ohje tuli eilen, vaipan alapohjan ruuvi oli asennushommissani väärinpäin (saamieni ohjeiden mukaisest)i siis väärin, samoin sen tiivistekin. No, tänään kokeilen taas onnistuuko, haastetta naiselle miesten töissä riittää, mutta suunnittelutyö on aivojumppaa, ihanan haastavaa. Tiedän kun onnistun olen tyytyväinen itseeni.
Pakko myöntää, kylmät ilmat ja miesten työt ovat välillä liikaa vanhan naisen selälle. Istuin eilen laiturilla, katselin tiluksiani suunnittelin ja turhauduin, paljon olisi tekemistä kunhan vaan jaksaisi. Ajattelin myös mökin myyntiä. Josko vielä tämän kesän jaksaisin.
En tee juurikaan kukka-tai kasvimaita, ehkä vain salaattipenkin ja kohentelen monivuotisia kukkapenkkejä.
Istutin tilliä, persiljaa, lehtisalaattia purkkeihin, saa riittää tälle kesää. Ei tomaatit yms. enää kerkiä, mutta kaupasta saa jo puolikiloa tomaatteja vajaalla eurolla.
Synttäreilleni on ilmoittautunut runsas osallistuja määrä, joten keskitän energiani niihin bileihin.
Kohta suuntaan auton nokan mökille ja vaikka saisin saunan kiukaan kuntoon, en sauno vielä, palaan valmiille, kuopuksen saunavuorolle kylpemään 🤗- laiskimuspaiskimus
siilenä kirjoitti:
Miksei peze tuu appuun?
Pitääkö niitä töitä muilla teettää, jos on itsellä energiaa ja viitseliäisyyttä oppia uutta. Kaikkien meidän kannattaisi saada pieni osa korppiksen energiasta.
laiskimuspaiskimus kirjoitti:
Pitääkö niitä töitä muilla teettää, jos on itsellä energiaa ja viitseliäisyyttä oppia uutta. Kaikkien meidän kannattaisi saada pieni osa korppiksen energiasta.
"laiskimuspaiskimus"
Tiedä vaikka Pezen ikäkin on siirtänyt hänet jo Business-enkeleitten joukkoon.
Pelkäksi rahoittajaksi vain.
Monilla nuorilla tytöillä se menee niin. :)
H.laiskimuspaiskimus kirjoitti:
Pitääkö niitä töitä muilla teettää, jos on itsellä energiaa ja viitseliäisyyttä oppia uutta. Kaikkien meidän kannattaisi saada pieni osa korppiksen energiasta.
No tsiisus sentäs. Eikös mies oteta ja poikia tehdä sen takia että ne auttaa ns "miesten töissä" :D. Mää kait tekisein yhessä. Siis en teetättäis.
hunksz kirjoitti:
"laiskimuspaiskimus"
Tiedä vaikka Pezen ikäkin on siirtänyt hänet jo Business-enkeleitten joukkoon.
Pelkäksi rahoittajaksi vain.
Monilla nuorilla tytöillä se menee niin. :)
H.Ihan omasta kokemuksestasikos kirjoitat ;)?
- laiskimuspaiskimus
siilenä kirjoitti:
No tsiisus sentäs. Eikös mies oteta ja poikia tehdä sen takia että ne auttaa ns "miesten töissä" :D. Mää kait tekisein yhessä. Siis en teetättäis.
Mitkä on niitä ns miesten töitä ja mitkä naisten ? On paljon naisia jotka ovat ikänsä sinkkuja, uskonpa että hekin osaavat tehdä miesten työtkin. Niin ja toisin päin.
Toiset vaan ovat niin ihailtavan energisiä mm korppis. Hän tulisi varmaan "pitkiin täihin", jos pitäisi peukaloita pyöritellä ja katsoa vierestä kun muut tekee. laiskimuspaiskimus kirjoitti:
Mitkä on niitä ns miesten töitä ja mitkä naisten ? On paljon naisia jotka ovat ikänsä sinkkuja, uskonpa että hekin osaavat tehdä miesten työtkin. Niin ja toisin päin.
Toiset vaan ovat niin ihailtavan energisiä mm korppis. Hän tulisi varmaan "pitkiin täihin", jos pitäisi peukaloita pyöritellä ja katsoa vierestä kun muut tekee.Korppis kirjoitti: "haastetta naiselle miesten töissä riittää," joten kysyppäs häneltä mitä hän niillä tarkoittaa ;).
Saapihan sitä energinen olla mutta jos samassa sakissa on asiasta tietoa ja apua niin miksei eitä käyttäis? Eri asia jos korppis on käsistään taitavampi kuin miespuoliset perheenjäsenensä. Tai kuka muu nainen vaan.siilenä kirjoitti:
Korppis kirjoitti: "haastetta naiselle miesten töissä riittää," joten kysyppäs häneltä mitä hän niillä tarkoittaa ;).
Saapihan sitä energinen olla mutta jos samassa sakissa on asiasta tietoa ja apua niin miksei eitä käyttäis? Eri asia jos korppis on käsistään taitavampi kuin miespuoliset perheenjäsenensä. Tai kuka muu nainen vaan.ei eitä vaan sitä
- luutturi
Ohos, vai mökin myyntiä? Etkö ollutkaan sinä, joka suunnitteli mökistään talviasuttavaa?
En itse enää viitsisi kauheasti paiskia hommia. Eipä ole mökkiäkään. Matot pesen kyllä mattolaiturilla vielä tänä kesänäkin. luutturi kirjoitti:
Ohos, vai mökin myyntiä? Etkö ollutkaan sinä, joka suunnitteli mökistään talviasuttavaa?
En itse enää viitsisi kauheasti paiskia hommia. Eipä ole mökkiäkään. Matot pesen kyllä mattolaiturilla vielä tänä kesänäkin.Ne nuo suunnitelmat elävät, eikös, matot pesen mäntysuopalla ja juuriharjalla polvillani omalla laiturilla. Mutta taitaa tämä kesää jäädä väliin, ei ole likaisia mattoja.
Vanhuus tulee, ei voi mitään, hukkasin silmälasit, enkä muista minne.- luutturi
korppis kirjoitti:
Ne nuo suunnitelmat elävät, eikös, matot pesen mäntysuopalla ja juuriharjalla polvillani omalla laiturilla. Mutta taitaa tämä kesää jäädä väliin, ei ole likaisia mattoja.
Vanhuus tulee, ei voi mitään, hukkasin silmälasit, enkä muista minne.Niinhän ne suunnitelmat elävät. Pakostakin. Nyt kun vielä pystyy, niin on pakko helpottaa elämäänsä. Toivottavasti lasit löytyivät. Itselläni on useampia varalaseja, jotta näen etsiä niitä oikeita :-)
Löysin vanhat punasankaiset silmälasini mökin laatikosta. Yllätyin olivat kivan näköiset kasvoillani, tosin näkö on hieman muuttunut sitten niiden lasien oston.
Minulla on myös äitini silmalasinsankoihin teetetyt lasit ja vielä parit muut joten onneksi on varalaseja.
- tööttt
Voi miten kauniit oli taivaan värit monenakin iltana - pilvlläkin kultareunukset ja lehtipuitten oksat ja rungot hohtaa mystisen näköistä violettia hohdetta - kävin jokin aika sitten tapaamassa leskeksi jäänyttä ystävääni - istuttiin kamarissa , juteltiin ja ihailtiin yhtä uutta tauluaan
- venäläinen taitelija hienosti mun mielestä tavoittanut luonnon tunnelman - kuin portti metsään, sanoi ystävättäreni - vaikka suru ja välillä kaipaus koskee, on silti asioita, joitten varassa jaksaa elää itse loppuelämänsä. Yksi niistä on luonto, joka paitsi rauhoittaa, antaa voimaa ja virkeyttä,
puuhaa ja hyviä ystäviä ja aina uusia mielenmaisemia joka päivä.
Allergisille keväät on kyllä aika rasittavaa aikaa - kun siitepölyt jyllää ilmakehässä,
ja silloi täytyy keksiä muita voimanlähteitä, välillä mustakspetsatussa saunassakin vesihöyryn hengitys auttaa hiljentymään ja rauhoittamaan kaaosta, mikä mielessä jyllää - ilman että shokkiin putoaa.. - hyvääkesääkaikille
Oi onnea ja iloa,olin maailman parhaan lenkki kaverin kanssa kesän ensimmäisellä retkellä aurinko paistaa ja pikkulinnut laulaa,voiko enää ihananpaa olla.Kaikille palstalla oleville oikein ihania ja lämpöisiä hetkiä.
Taisi päivä mennä siilellä pähkäilyksi kun miesten ja naisten töitä kauhisteli.
Kun on elänyt äitinä ja isänä on jakoavain pysyttävä hyppysissä.
Olen opettanut pojilleni polkupyörän-, ruohonleikkurin huoltotöitä sekä kodinhoitoa ja kukkien istutusta. Esikoinen on opettanut minulle veneilyä. Kuopus on korjannut laituria, maalannut mökin ulkopuolelta ja timpuroinut terasseja
Esikoinen on vaativassa työssä eikä hänelle ole aikaa ajaa korpeen joka hätään ei silti ei hän osaisikaan LVI-töitä. Petzen poika osaisi, mutta ei asu paikkakunnalla. Kuopus tekee päivätyötä ja hänellä on toki oma elämä.
Petze on älykkö ei mikään lapion heiluttelija saati timpuri.
Nyt kun tuo ikä ja iän tuomat rajoitteet tuntuu kiinnostavan niin Ranskan presitentin vaimoilla on 24-vuotta ja omalla pressallamme 30-vuotta ikäeroa suuntaan ja toiseen niin kai tuo pähkäily on tarpeetontai kuka tekee miesten ja kuka naisten hommia.
Hana on nyt paikoillaan ja tunnen pirun hyvä mieltä. Se tekee joka osaa ja se teetättää joka ei osaa.
Kiitos kauniista sanoistasi nimimerkki laiskimuspaiskimus.
Poskia polttaa ulkoilma. On ihana palata kirkolle ja mennä kuopuksen vuorolla taloyhtiön saunaan 😊 sillä kuopus lähti reissuun"miesten ja naisten töitä kauhisteli."
Emmää kauhistellu. Vaan kun itse kauhistelit et kun apua ei meinaa löytyä ehdotin että eikös se sun älykkös millään voisi antaa apua :D. Mut eihän nuo älyköt käsillään mitän osaa, muuta kuin näppäimistöä näpytellä ;).Kokosin perho-vapani ja heiluttelin sitä parvekkeella.
Helposti meni homma.
En kelannut heitto-siimaa ulos koska nurmikko on ruti-kuiva, ja se raastaisi siiman pinnan ruville.
Laadukas heitto-siima ei ole ilmainen ostos.
Ei lähelläkään.
-
Pitää siis odottaa, kunnes akku on latautunut täyteen.
-
Silakka rantautuu kohta heitto-siimani ulottuville.
Pyörällä pääsee rannoille.
-
Siika tuli ja meni, ei ollut silloin pyörää vielä.
Pyörässä on mukavan lyhyt tarakka/taka-teline.
Sille sidottuna pienikin kala näyttää isolta.
Pitää vain osata kuvata kuten isojen elo-kuvien tähti-aluksia.
H.hunksz kirjoitti:
Kokosin perho-vapani ja heiluttelin sitä parvekkeella.
Helposti meni homma.
En kelannut heitto-siimaa ulos koska nurmikko on ruti-kuiva, ja se raastaisi siiman pinnan ruville.
Laadukas heitto-siima ei ole ilmainen ostos.
Ei lähelläkään.
-
Pitää siis odottaa, kunnes akku on latautunut täyteen.
-
Silakka rantautuu kohta heitto-siimani ulottuville.
Pyörällä pääsee rannoille.
-
Siika tuli ja meni, ei ollut silloin pyörää vielä.
Pyörässä on mukavan lyhyt tarakka/taka-teline.
Sille sidottuna pienikin kala näyttää isolta.
Pitää vain osata kuvata kuten isojen elo-kuvien tähti-aluksia.
H....rannoillemmille kuin autolla.
H.siilenä kirjoitti:
"miesten ja naisten töitä kauhisteli."
Emmää kauhistellu. Vaan kun itse kauhistelit et kun apua ei meinaa löytyä ehdotin että eikös se sun älykkös millään voisi antaa apua :D. Mut eihän nuo älyköt käsillään mitän osaa, muuta kuin näppäimistöä näpytellä ;).Mistäs se siili luki, että fyysistä apua olisin tarvinnut? Ohjeita pyysin ja sain. Yrityksen ja erehdyksen kautta opin LVI-osaamista. Vaikea se kiukaan alapohjan kautta asennettavan hanan laitto olisi ollut miehillekin. Ei se sinulta milloinkaan onnistuisi, uskon.
Minun älykköni on tietokonehommissa tumpelompi kuin minä, mutta kirjoja lukee ahkerasti. On ihana seuraihminen ja hyvä tiskaamaan 😊
Meillä on sovittuja keskinäisiä elämisen säntöjä.
Minä teen kotonani ja mökilläni omat työni. Petze kotonaan ja mökillä omansa. Petzen mökillä minä makoilen auringossa kun talon isäntä puuhastelee töitään.
Meillä yhteispeli sujuu niin naisten kuin miesten töissä.korppis kirjoitti:
Mistäs se siili luki, että fyysistä apua olisin tarvinnut? Ohjeita pyysin ja sain. Yrityksen ja erehdyksen kautta opin LVI-osaamista. Vaikea se kiukaan alapohjan kautta asennettavan hanan laitto olisi ollut miehillekin. Ei se sinulta milloinkaan onnistuisi, uskon.
Minun älykköni on tietokonehommissa tumpelompi kuin minä, mutta kirjoja lukee ahkerasti. On ihana seuraihminen ja hyvä tiskaamaan 😊
Meillä on sovittuja keskinäisiä elämisen säntöjä.
Minä teen kotonani ja mökilläni omat työni. Petze kotonaan ja mökillä omansa. Petzen mökillä minä makoilen auringossa kun talon isäntä puuhastelee töitään.
Meillä yhteispeli sujuu niin naisten kuin miesten töissä.No tulihan se sieltä se yhteispeli, mitä alunpitäen kaipasin :). Mistäs luit että minä olisin sanonut että sinä nimenomaan fyysistä apua olisit tarvinnut :).
Eihän minulta mikään jos sinuun on uskominen.siilenä kirjoitti:
No tulihan se sieltä se yhteispeli, mitä alunpitäen kaipasin :). Mistäs luit että minä olisin sanonut että sinä nimenomaan fyysistä apua olisit tarvinnut :).
Eihän minulta mikään jos sinuun on uskominen.Ainiin. Ja Peze makoilee sinun mökilläsi kun sinä teet työsi. Se on varmaan sitä LAT:ja 😝
siilenä kirjoitti:
Ainiin. Ja Peze makoilee sinun mökilläsi kun sinä teet työsi. Se on varmaan sitä LAT:ja 😝
Ymmärsit oikein, tämä on meidän elämää. Vuoroin minä passaan vuoroin Petze ❤
korppis kirjoitti:
Ymmärsit oikein, tämä on meidän elämää. Vuoroin minä passaan vuoroin Petze ❤
Kukin tyylillään. Minä nauttisin enemmän yhdessä tekemisestä ja pähkäilystä.
siilenä kirjoitti:
Kukin tyylillään. Minä nauttisin enemmän yhdessä tekemisestä ja pähkäilystä.
Nauti sinä tavallasi EVVK.
korppis kirjoitti:
Nauti sinä tavallasi EVVK.
Niin teenkin, meille ei tultaisi makoilemaan ja passattavaksi kuten asian ilmaisit jos mulla ois töitä :D. Enkä kyllä menis passattavaksi jos toisella ois töitä. Tervetuloa muulloin kaffittelukaveriksi.
siilenä kirjoitti:
Niin teenkin, meille ei tultaisi makoilemaan ja passattavaksi kuten asian ilmaisit jos mulla ois töitä :D. Enkä kyllä menis passattavaksi jos toisella ois töitä. Tervetuloa muulloin kaffittelukaveriksi.
Ja vielä:
Sut on helppo saaa piikitelemään. Riittää kun ei kehu eikä ihaile vaan sanoo suoran mielipiteen :DD.siilenä kirjoitti:
Ja vielä:
Sut on helppo saaa piikitelemään. Riittää kun ei kehu eikä ihaile vaan sanoo suoran mielipiteen :DD.Niin harvoin olet kehunut, josko ikinä ; )
Mikä oli se sinun suora mielipide, se kun jäi minulta huomaamatta?korppis kirjoitti:
Niin harvoin olet kehunut, josko ikinä ; )
Mikä oli se sinun suora mielipide, se kun jäi minulta huomaamatta?Nautitaan kesästä nyt kun se viimein tulee :D.
korppis kirjoitti:
Niin harvoin olet kehunut, josko ikinä ; )
Mikä oli se sinun suora mielipide, se kun jäi minulta huomaamatta?Eikös se tullut jo selväksi?
Hän antoi selvästi ymmärtää olevansa kykenemätön tekemään yhtään mitään yksin. Koirankusetuksessakin hänellä varmaan pitää olla ukkonsa mukana.
Niitä on sellaisia. Tunnen montakin sen tyylistä riippaa. Työkavereinakin ollut sellaisia, jotka eivät pääse edes vessaan, jos ei ole joku seuralaisena.Tellukka kirjoitti:
Eikös se tullut jo selväksi?
Hän antoi selvästi ymmärtää olevansa kykenemätön tekemään yhtään mitään yksin. Koirankusetuksessakin hänellä varmaan pitää olla ukkonsa mukana.
Niitä on sellaisia. Tunnen montakin sen tyylistä riippaa. Työkavereinakin ollut sellaisia, jotka eivät pääse edes vessaan, jos ei ole joku seuralaisena.No just. Kiva huomata että olet ymmärtänyt minut jälleen kerran oikein 😁😁. Noh, sen voin sanoa että kävelylenkit ovat mun ja koiran juttu. Siihen ei muita tarvita sotkemaan. Koirapuistot on eri asia. Vessassakin koira istua nakottaa jalkojen juuressa tuijottamassa. Hyvä kaikekaikista tietävät sinä ja korppis. 😉
siilenä kirjoitti:
No just. Kiva huomata että olet ymmärtänyt minut jälleen kerran oikein 😁😁. Noh, sen voin sanoa että kävelylenkit ovat mun ja koiran juttu. Siihen ei muita tarvita sotkemaan. Koirapuistot on eri asia. Vessassakin koira istua nakottaa jalkojen juuressa tuijottamassa. Hyvä kaikekaikista tietävät sinä ja korppis. 😉
Mitä minä olen taas tiennyt paremmin? 😇
korpikirjailija kirjoitti:
Mitä minä olen taas tiennyt paremmin? 😇
Lukekaa tekstinä sie ja Tellukka. Mut voi olla että lukemalla että ymmärrä mut ei haittaa, edessä aurinkoinen päivä 😋.
Ha, Ha! Joel Hallikainen lukee riimejäni!
PS
YLE
-
Tympiitä että ohjelma jatkui roboteilla.
H.- Kasvitjoutomaalla
Viherpeukaloille joitakin ideoita miten joutomaallakin voi kasvattaa ruokaa, jos vaikka jotakuta kiinnostaisi kokeilla, http://beforeitsnews.com/self-sufficiency/2017/05/how-to-grow-food-in-wasteland-2518736.html
- ilmatar_
Pikkuisen "kehaisen" minäkin. Tein risukeittimen. Ekologisen. Vielä en virveliäni ole testannut enkä ongen kohoa. Voi elämän kesää! Pian se alkaa, ensiviikolla, kulkurin elämäni! Voi pojat ja tytöt, se on jotain se.
Minä lähden taas puolen päivän jälkeen niemelleni. Pesen ensin tällä kirkolla mökkin liinoja yms.
Josko siivoisi ruoka- ja olohuoneen (pirtin). Sitten voisin alkaa risunpolttosavottaan.
Sää pilvinen.Pilvinen aamu täälläkin. Kupponen kahvia ja tarkistamaan tiluksiani. Sadetta kaivataan, tai muuten joudun taas kastelemaan. Tää kuiva hiekkaharjumaa imee veden hetkessä ja jos aikoo jotain kasvattaa niin joko hankkii kunnon ostomullat tai sitten kasvattaa kuivan paikan kasveja. Esimerkiksi välimeren yrtit (rosmariini, timjami jne) ja laventeli viihtyvät hyvin.
- Pirrepäjuupas
Niin ja peruna kasvaa hyvin vettä läpäisevässä maassa, eiku perunan viljelyyn :)
Pirrepäjuupas kirjoitti:
Niin ja peruna kasvaa hyvin vettä läpäisevässä maassa, eiku perunan viljelyyn :)
Peruna ollut maassa jo pari viikkoa... potut ei palellu herkästi mutta ne ei lähde itämään ellei ne saa lämpöä ja kosteutta. Ei ole näkynyt vielä taimia.
Puoli-pilvistä, lämmintä
Kauppa-reissulla hienoinen hiki, vaikka auitolla menin.
Eilen totesin että eihän leikkeitä olekaan enää kuin kolme.
Ostin kaupasta 12kpl.lisää SF.
KK, eli Karin..Kananp...
Hieman kaihovin vihwnnes-satsiakin SF, mutta karaisin mieleni.
Elen höyrytetyt riittävät 3-4 päivää.
Ettei VAAN pääse pahentumaan...
Kolikko-peliin 6€.
3€ tappiota.
Peekelin peli imaisi melkein kaiken :)
H.Kirjoitan homman uudelleen.
Ilman virheitä.
-
Puoli-pilvistä, lämmintä
Kauppa-reissulla hienoinen hiki, vaikka autolla menin.
Eilen totesin että eihän leikkeitä olekaan enää kuin kolme.
Ostin kaupasta 12kpl.lisää SF.
KK, eli Karin..Kananp...
Hieman kaihosin vihannes-satsiakin SF, mutta karaisin mieleni.
Eilen höyrytetyt riittävät 3-4 päivää.
Ettei VAAN pääse pahentumaan...
Kolikko-peliin 6€.
3€ tappiota.
Peekelin peli imaisi melkein kaiken :)
H.hunksz kirjoitti:
Kirjoitan homman uudelleen.
Ilman virheitä.
-
Puoli-pilvistä, lämmintä
Kauppa-reissulla hienoinen hiki, vaikka autolla menin.
Eilen totesin että eihän leikkeitä olekaan enää kuin kolme.
Ostin kaupasta 12kpl.lisää SF.
KK, eli Karin..Kananp...
Hieman kaihosin vihannes-satsiakin SF, mutta karaisin mieleni.
Eilen höyrytetyt riittävät 3-4 päivää.
Ettei VAAN pääse pahentumaan...
Kolikko-peliin 6€.
3€ tappiota.
Peekelin peli imaisi melkein kaiken :)
H.Livahti sinulla kuitenkin pari virhettä vieläkin mukaan....jospa kirjoittaisit kolmannen kerran ilman ylimääräisiä tavuviivoja ;)
- eppu2
Eilen oli toisessa mittarissa 25 ja toisessa 27 astetta lämmintä.
Mietin tuossa, kun noista naisten ja miesten töistä oli sanaa tuossa.
Minä en sellaisia ajattele ollenkaan.
Kun sahasta loppui ketju, hain uuden kaupasta ja vaihdoin ja eikun puuta kaatamaan.
Pitää toisen sahan ketju teroittaa tänään.
Kun yksin tulen mökille ja putkiliitokset voivat olla irti, niin siitä vaan mutterit auki ja uusiks.
Tänä vuonna oli yksi putki halki, joten siihen hommasin ammattilaisen, sain hanallisen liitoksen.
Monet hommaan vain on pitänyt tarttua ja monet hommat ovat ihan yksinkertaisia, kun ne vaan ensin opettelee.
Noissa ohjeissa on aina puppua. Uudessa boilerissakin luki, käännä puoli kierrosta tyhjennysruuvia. Todellisuudessa se vain naksahti ja vähän kääntyi, kun oli auki.
Halkaisukoneen ohjeen mukaan, jos olisi konetta kääntänyt öljyjä vaihdettaessa, siitä ei olisi tullut koskaan mitään."eppu2"
Moni nainen palstalla varmaankin haluaisi kuulla miltä se tuntuu.
Kun joutuu tasa-arvoa etsiessään menettämään naisellisuutensa.
Joskus tarinasi kuulostavat kuin mies yrittäisi näytellä naista.
Ystäväni koti-kiusattu tekee joskus yhtä kammottavasti.
H.Minua ei kiinnosta ns miesten työt. Autonrenkaatkin vaihtaa mies. Toki itse käytän katsastuksessa ja huollossa. Puhumattakaan että putkiremppoihin alkaisin, ei oo mun juttu ja mieluiten jätän sellaiselle jolla edes on jonkunlainen käsitys asiasta, mulla ei. Tosin ei minulla ole mökkiäkään, kota vain. Siellä ei juurikaan putkitöitä ole, sähköt on :).
- eppu2
hunksz kirjoitti:
"eppu2"
Moni nainen palstalla varmaankin haluaisi kuulla miltä se tuntuu.
Kun joutuu tasa-arvoa etsiessään menettämään naisellisuutensa.
Joskus tarinasi kuulostavat kuin mies yrittäisi näytellä naista.
Ystäväni koti-kiusattu tekee joskus yhtä kammottavasti.
H.Menettääkö mies miehisyytensä jos tiskaa tai kutoo villapaidan.
Ei minun mielestäni. Naisena tai miehenä voi tehdä ihan mitä työtä tahansa.
Eikä minun tasa-arvoani mikään eikä kukaan uhkaa.
Vanhanaikaista höpinää tuollainen mies-naistyöt.
Kukin tehköön mitä osaa, mihin pystyy, mitä tarvitsee ja mikä kiinnostaa. - New-age
No pullantuoksuinen mies ja mies, joka pyrkii naisen vatsan kautta tämän sydämeen, ei ole paha. Ei ollenkaan paha.
- eppu2
New-age kirjoitti:
No pullantuoksuinen mies ja mies, joka pyrkii naisen vatsan kautta tämän sydämeen, ei ole paha. Ei ollenkaan paha.
Miehet ovat kautta aikojen työntäneet naisia ´´hella ja nyrkin´´ väliin., pönkittäen sillä egoansa.
Vuosisatojen saatossa ovat saaneet naisetkin uskomaan alempiarvoisuuteensa ja heikkouteensa.
Tosin kautta historian on ollut voimakkaita naisia, jotka ovat tiensä raivanneet omannäköiseensä elämään.
Tänä päivänä Egyptissä eivät naiset saa ajaa autoa. Johtuuko se siitä, etteivät kykene, kun ovat naisia. Ei taatusti.
Väittääkö joku vielä tänä päivänä länsimaalainen, että autolla ajo on vain miesten työtä.
Ammatteja on ollut myös suljettuna naisilta. Ketkä ne ovat sulkeneet, miehet tietenkin.
Onneksi länsimaissa miehet ovat saanut itsevarmuutta muutenkin, kuin naisten kautta.
Vielä on paljon yhteisöjä, jossa miesten kunnia on naisten taskussa. - New-age
Onneksi kaikki miehet eivät ole noin epäinhimillisiä. Ja onneksi naiset ovat jaksaneet. Onhan kaavoittunutta ajattelua Euroopassa, Suomessakin.
Mielenkiintoista olisi tutkia, eroaako isän tyttö tai äidin tyttö valinnoissaan toisistaan ja millaisen isän tai äidin. Ja poikkeaako tästä vain isän tai äidin kasvattamat tytöt, siis yh:n kasvattamat.
Mallit tulevat mielestäni usein taustalta, mutta poiketaanhan niistä ja milloin ja miksi.
Ja kuitenkin saahan nainen välittää miehestä. Kilpailua tuskin tarvitaan.
Ihmisarvo, ihmismitta? Omakohtaisesti en ole joutunut uskomaan alempiarvoisuuteen. - eppu2
eppu2 kirjoitti:
Miehet ovat kautta aikojen työntäneet naisia ´´hella ja nyrkin´´ väliin., pönkittäen sillä egoansa.
Vuosisatojen saatossa ovat saaneet naisetkin uskomaan alempiarvoisuuteensa ja heikkouteensa.
Tosin kautta historian on ollut voimakkaita naisia, jotka ovat tiensä raivanneet omannäköiseensä elämään.
Tänä päivänä Egyptissä eivät naiset saa ajaa autoa. Johtuuko se siitä, etteivät kykene, kun ovat naisia. Ei taatusti.
Väittääkö joku vielä tänä päivänä länsimaalainen, että autolla ajo on vain miesten työtä.
Ammatteja on ollut myös suljettuna naisilta. Ketkä ne ovat sulkeneet, miehet tietenkin.
Onneksi länsimaissa miehet ovat saanut itsevarmuutta muutenkin, kuin naisten kautta.
Vielä on paljon yhteisöjä, jossa miesten kunnia on naisten taskussa.Tuo maa taitaakin olla Saudi-arabia eikä Egypti.
eppu2 kirjoitti:
Menettääkö mies miehisyytensä jos tiskaa tai kutoo villapaidan.
Ei minun mielestäni. Naisena tai miehenä voi tehdä ihan mitä työtä tahansa.
Eikä minun tasa-arvoani mikään eikä kukaan uhkaa.
Vanhanaikaista höpinää tuollainen mies-naistyöt.
Kukin tehköön mitä osaa, mihin pystyy, mitä tarvitsee ja mikä kiinnostaa.Näin on. Ei siinä kysellä, mitä jalkojen välistä löytyy kun hommat on hoidettava, hoidetaan ne sitten tiskiharjalla tai moottorisahalla. Eikä se työkalu pitelijäänsä muuksi muuta.
Minä lähden etelään, ainakin sata kilometriä etelämmäksi :). Olen pakannut koiran tavarat mukaan, niitä on enemmän kuin omia kahden yön reissua varten. Viimeinkin täällä paistaa aurinko ja nurmikin alkaa viheriöidä. Luonto tuoksuu ihanalta. Hakisiko koiralle kymmenmetrisen liinan metsäkävelyitä varten.
Minä lupasin lähteä iltapäivällä lenkittämään lainakoiraa. Hyvä ilma ainakin, kun on lämmintä mutta sopivan puolipilvistä.
Täälläpäin on joku (tai ehkä joitakin) päästään sairas hiippari, joka laittaa metsäpolkujen vieriin koirille myrkytettyjä makupaloja.
Yhden koira jouduttiin eutanisoimaan, kun oli ottanut suuhunsa myrkytetyn luun ja vaikka omistaja oli se ottanut heti koiran suusta pois, niin luun sisältä oli ehtinyt valumaan sen suuhun jotain myrkkyä ja siltä meni seuraavaan päivään mennessä sisäelimet niin pahasti, ettei sitä enää pystynyt pelastamaan.
On myös löytynyt isoja lihapullia, joitten sisään on leivottu lasinpalasia ...Tellukka kirjoitti:
Minä lupasin lähteä iltapäivällä lenkittämään lainakoiraa. Hyvä ilma ainakin, kun on lämmintä mutta sopivan puolipilvistä.
Täälläpäin on joku (tai ehkä joitakin) päästään sairas hiippari, joka laittaa metsäpolkujen vieriin koirille myrkytettyjä makupaloja.
Yhden koira jouduttiin eutanisoimaan, kun oli ottanut suuhunsa myrkytetyn luun ja vaikka omistaja oli se ottanut heti koiran suusta pois, niin luun sisältä oli ehtinyt valumaan sen suuhun jotain myrkkyä ja siltä meni seuraavaan päivään mennessä sisäelimet niin pahasti, ettei sitä enää pystynyt pelastamaan.
On myös löytynyt isoja lihapullia, joitten sisään on leivottu lasinpalasia ...Ei voi kyllä kuin ihmetellä mitä tuollaisen ihmisen päässä liikkuu. Täällä päin on joku laittanut nuppineuloja lihapullien sekaan, ja verenohennuslääkkeitä. Sairasta.
siilenä kirjoitti:
Ei voi kyllä kuin ihmetellä mitä tuollaisen ihmisen päässä liikkuu. Täällä päin on joku laittanut nuppineuloja lihapullien sekaan, ja verenohennuslääkkeitä. Sairasta.
"siilenä"
Huhut kertovat Marevanin lopettavan koirilta ripulin.
Joiltain lääkityiltä alueilta ei löydy enää kakkaa ollenkaan.
Ei edes keväällä.
H.hunksz kirjoitti:
"siilenä"
Huhut kertovat Marevanin lopettavan koirilta ripulin.
Joiltain lääkityiltä alueilta ei löydy enää kakkaa ollenkaan.
Ei edes keväällä.
H.Rotatkin lienee muuttaneet muualle.
H.hunksz kirjoitti:
"siilenä"
Huhut kertovat Marevanin lopettavan koirilta ripulin.
Joiltain lääkityiltä alueilta ei löydy enää kakkaa ollenkaan.
Ei edes keväällä.
H.Uskon että kaiken muun lisäksi loppuu myös ripuli. Silti törkeää viatonta luontoksppaöetta kohtaan.
siilenä kirjoitti:
Uskon että kaiken muun lisäksi loppuu myös ripuli. Silti törkeää viatonta luontoksppaöetta kohtaan.
Koiran kitumisen voi kuitenkin omistaja lopettaa lyhyeen, mutta syöväthän niitä lihapullia muutkin lihansyöjäeläimet; ketut, mäyrät ... Kituvat tuskissaan kauankin ennenkuin lopettavat ripuloimisen.
Tellukka kirjoitti:
Koiran kitumisen voi kuitenkin omistaja lopettaa lyhyeen, mutta syöväthän niitä lihapullia muutkin lihansyöjäeläimet; ketut, mäyrät ... Kituvat tuskissaan kauankin ennenkuin lopettavat ripuloimisen.
Totta. Se tekee teosta vielä hirviömäisemmän.
Ihana aamu
ensi kerran sai tuoda koneensa ja kahvinsa terassille ja nauttia lauantaista ulkona vähin nutuin.
Aurinkokin kujeili, ei tiennyt paistaako vai eikö paista. Orvokkeja on pytyissä, niiden silmiä on niin kiva katsella.
Tuossa nuo kottikärrytkin lapioon ja haravaan nojailevat kuin tanssien valssia keskenään. Viitsisinkö yhtyä moiseen liihotteluun, kun niin laiskottaa, tanssikoot keskenään, lähden ostamaan multapusseja.
Multa on niin katoava luonnonvara, kannan sitä pusseissa kaupasta tai tilaan kymmenen kuutiota autolla pihaan...aina se katoaa jonnekin... en vaan tiedä minne.
Jospas tilaisin kuorman hevosenpaskaa, kyllä kaikki kukkisi ja pörriäiset tykkäisivät.
Voi kun kaikki puutarhassa hoituisikin mielikuvilla...vaan kun ei hoidu. Mutta mielikuvia tarvitsen kun taas puskia siirtelen parempiin paikkoihin ja siemeniä ripottelen pitki n rinnettä...sais nyt ensin nuo syksyn rippeet korjuuseen talon taakse muhimuhipaikkaan muhimaan.
Lierihatussani , siis vain silloin kun pörrään puutarhassani, on tosi laveat lierit, eipä iske melanooma vaikka kuinka kierittelisin auringon alla.- New-age
Olen piehtaroinut näinä päivinä pihahommissa. Paista pelargoniasta tuli miltei kylmänkukkia pakkaspäivien takia. Elvytin niitä. Terassimatto tuli pestyä, tosin niin, että pesijä ja matto olivat melkein uhtä märkiä.
Kiva tehdä pyrähdyksiä ja väkertää hetken jotain. Sitten unelmointia kukista.
Aurinkoa tulee otettua samalla. Ihanaa tämä lämpö.
- eppu2
Olin siinä ulkona. Yksi lämmin päivä ja puiden ja pensaiden silmut aukeaa ihan silmissä.
Valkovuokkoja oli auennut ja mikä parasta, käki kukkui.
Mehiläisiä näyttää pörräävän runsaasti, mikä on tietysti hieno asia.- korppis11
Ennen nuorempana siivosin mökin ylhäältä alas yhtenä päivänä. Tänään teetti työtä onnistua pirtin ja ruokahuoneen siivouksessa.
Nyt alkaa jo näyttää hyvältä.
Noista naisten ja miesten töistä sen verran, että ei meillä erotella kumman töitä, mutta satun olemaan kuten sinäkin itsenäinen, kekseliäs ja taitava käden töissä. Niin ja haasteista itsetunto saa nostetta etenkin kun sormet sotkeutuu telaketjuöljyyn 😊
Illemmalla kun kirkolle ajelen, minua odottaa lämmin sauna ja iltapala miehen tekemänä. Enkä ikinä tiskaa kun olemme yhdessä.
Tarkoitukseni oli polttaa risuja rannassa, mutta vesi nousee silmissä jäitten sulaessa. Jospa teenkin nìistä juhannuskokon ilahduttamaan Hollannista saapuvaa ystäväämme.
Aurinko on noussut Korvan taivaalle, jo vain passaa istua kädet ristissä.
Jokunen viikko sitten löysin muutto-laatikosta muovisen karkki-laatikon.
Siinä on viitisen sentin kerros tummaa, kuivaa kierre-pastaa.
Ehkäpä siis myynti-pussillisen verran.
3 pv.ateriat.
Tietenkin myös kansi.
Minä en ole aikoihin enää syönyt roskaa, mutta olen pihi.
Ja koska Pasta on tummaa, se on jotain valkaisematonta Durum-jauhoa.
Sitä terveellisenpää versiota.
Vuosia sitten minä jo katselin tarkasti mitä suuhuni laitan.
Pasta on ainakin 10v. vanhaa.
Päätin prosessoida sen.
Eihän sitä tuollaisenaan syö linnutkaan.
Myyrältäkin menee hanpaat.
-
Palstamme aikuiset, naineet naiset.
Mielellään vähemmän tasa-arvoiset
Kertokaa minkä-laisella kastikkeella aikoinaan hurmasitte miehenne kielen.
Edellytykset:
Pitää olla kuuma-kastike, ei mitään kylmää Pestoa.
Kunnon rasvaiset raakikset.
Ei mitään korvikkeita.
Ja kiitos, ei nyt sieniä.
H.- New-age
Voisula.
En minä ruualla ole valloittanut ketään. Ulkonäöllä ja persoonallisuudellani ovat vatsanväänteitä saaneet.
Minä tein aamulla jauhelihakastiketta ja perunamuusia (pussimuusia).
Jälkkäriksi tuorehedelmäsalaattia. Hunajameloonia, appelsiiniä, kiiviä, päärynää, banaania, ananasta ja vesimeloonia.
Vein Petzellekin hän kun on ollut flunssassa. Ei ole riepu ehtinyt auttamaan minua polosta.siilenä kirjoitti:
Eikö ollu oikeita pottuja vai miksi piti pahaa keinotekoista jauhomuusia tehdä.
Ei ollut oikeita pottuja, ei 😅
Jatketaan sitten ruokablogilla. En minäkään ole keittotaidoillani hurmannut miehiäni. Ovat olleet ihan tyytyväisiä tarjoiluun, mutta luulen että olen valloittanut enemmän aivan muilla atribuuteillani.
Brunssi tänä aamuna omena-pekoni-uunipannari, ekstra baconit , puolukkahillo ja vaahterasiirappi. Appelsiinituoremehu. Hedelmä.
Illalla syödään ehkä possunleikettä ja uuniperunoita.Ps. Grillimestari en todellakaan ole vaikka grillin edessä poseeraankin.
Ai niin kastikkeista....oon tavallisen huono tekemään kastikkeita. Tavallinen ruskea kastike onnistuu, samoin kermakastike,.,hollandaisen ja bearnaisen olentehnyt alusta loppuun itse joskus vuosia sitten. Bechamel onnistuu hyvin kotitekoisenakin ja kanttarellikastike on kova sana kun sitä herkkua on saatavilla.
On ollut aivan liian kuumia ilmoja 26-28 toivottavasti kylmenee.
- juupelis.juu
Ei lämmin luita riko. SUOMALAINEN sananlasku!
- Pirrepäjuupas
Kyllähän tuolla aurinkoa jo saisi, mutta tuuli on vielä kylmää, ainakin tänään.
Edelleenkin pilvinen aamu, mutta ei sadetta. Odottelemme että kesävesi, joka pumpataan suoraan joesta, kytketään, niin pääsen kastelemaan pihaani ja istutuksiani. Kaivossa on hyvin vähän vettä jäljellä ja tippeen alta on loppumaisillaan. Eilisellä kävelyretkellä ylävirtaan totesimme veden pinnan nousseen hieman: lumet Norjan rajalla ovat ilmeisesti saaneet kyytiä viime päivien lämpöaallon seurauksena.
Tänään lisää kasvimaan ja kukkapenkkien hoitoa ja pelakuita sisälläkin pitäisi huoltaa.
8xpakastevihannekset vielä kylvämättä. Ei tarvi mainita, kiitos.Pihakaivosta vesi loppuu päivittäin, mutta kaupungin vettä tulee. Helsingissä sadetta ei ole tullut aikoihin ja kastelun tarve on suuri.
- eppu2
arvo.e kirjoitti:
Pihakaivosta vesi loppuu päivittäin, mutta kaupungin vettä tulee. Helsingissä sadetta ei ole tullut aikoihin ja kastelun tarve on suuri.
Minäkin otan kaivosta kesäisin kasvimaalle, joskus kuumalla loppuu, ellei sada, täytyy otta hanavettä.
Alamökillä kannoin jäevestä äsken kukille, kun ei ole satanut, eikä pumppua viela laitettu.
Hain tuolla ikivanhalla pakulla alhaalta puukuorman, että saa halkaisukoneelle, nyt haen vielä toisen.
Seuraavan kerran kun alan höyryttämään.
Taidan lajitella kasvikset höyrytys-osaan värien mukaan.
Uskoisin olevan juhlavanpaa alkaa ruokailla kun väri-kuva on kohillaan.
Paisti-leikkeistäkin voisi kokeilla.
Etsisi niiden rusketus-raidoista jotain yhteistä kuviota.
Tavallaan kuin maailmalla ne Jeesus-naamaiset paahto-leivät.
Ja huonosti sekoitetut Kahvi-kupit Kermoineen.
-
Höyrytetyt vihannekset ovat tavallaan kuin täyttyneen joen rannat.
Pehmeä-piirteisiä, liiat rosot reunoissa veltostuneet.
Vihannekset ihan kutsuvat paljasta kieltä, kuten joen-rannat paljaita varpaita.
H.- tuuletar-
Puolipilvistä. Eilen istuttamani orvokit ja pelargoniat näyttävät virkeiltä. Hissukseen metsäretkelle. Jokohan rentukat ovat auenneet?
- New-age
Puutarhoilla ja markkinoilla tuli pörrättyä. Pelargonioita, joku amppeli, jonka nimi muistuttaa Subarua ja "jännäkukka". Pikaistutin kukat ruukkuihin.
Nyt on ihan kjkkien omalla vastuulla, viihtyvätkö ja kasvavatko.
Joku roti kukkien suhteenkin pitää olla.
Käveltyäkin tuli reilut 5 km. Nyt olen zipperoone. New-age kirjoitti:
Puutarhoilla ja markkinoilla tuli pörrättyä. Pelargonioita, joku amppeli, jonka nimi muistuttaa Subarua ja "jännäkukka". Pikaistutin kukat ruukkuihin.
Nyt on ihan kjkkien omalla vastuulla, viihtyvätkö ja kasvavatko.
Joku roti kukkien suhteenkin pitää olla.
Käveltyäkin tuli reilut 5 km. Nyt olen zipperoone.Minäkin kävin puutarhalta keltaisen orvokkiamppelin ja keltaisen mustasilmäsusannan. Siinä mielessä kesä korkattu. Koirulin kanssa käytiin paikkakunnan perinteinen linkki. Olikin pitempi kuin muistin, mutta hienosti juniorinpirullinen jaksoi.
- New-age
Mustasilmäsusannasta tuli mieleen Töölössä ollut kukkakauppias (70-lukua).
Oltiin ostamassa kukkaa tuliaiseksi ja kysyin eräästä, että mikä tuo on?
No kauppias siihen, että sinisilmä, muttei tällainen. Hänellä oli silmänseutu saanut jonkin tällin ja väritys oli sinisen kirjava. Tietenkin ostettiin sinisilmä. - tuuletar-
Kyllä kyllä, joku roti on oltava kukillakin. Mukava niitä on katella aamukahvia juodessa ja muuten makoillessa. Ei vielä rentukat rehoittaneet.
Vielä yöpuvussa, pilvistä. Eiköhän tästä kohta toeta ulos ja ehkäpä kuitenkin risujen polttosavottaan, pitää ostaa grillimakkaraa seuraksi.
- eppu2
Aurinkoinen paistaa ja käki kukkuu edelleen. Luonto vihertyy koko ajan enemmän.
Sihtailen noita koivuja, josko kohta vihdan saa. Ei ihan vielä kuitenkaan.
Kukkia ja siemeniä tässä eräänä päivänä laittelin. Mekin ollaan oltu ulkona tehtiin piiiiiiiiiiiiitkä kävely joenrantaa kaksi tuntia perille ja sitten valittiin tulla maantietä takaisin kun alkoi olla voimat vähissä. Kolme ja puoli tuntia, n. 12 km meille kahdelle on aivan riittävän reipas ja sokerikin oli ihan kohdallaan kun mittasin kotiin tultua.
Huomenna jatkan puutarhan ja kasvimaan rakentelua.Kovasti minä yritin niitä puunoksia polttaa. Keräsin narun mutkaan oksia portin pielestä ja hilasin rantaa. Työlästä hommaa. Jännitti kun raapasin eka tulitikun josko saan tulen pysymään hallinnassa. Eipä ollut pelkoa tulen karkaamisesta vaikka heitin sekaan sinolia, ei onnistunut nuotiomakkarankaan syönti. No, ovatpahan risut siinä rantakivillä sievästi kasassa ja jos aurinkoa riittää kuivuvat. Poltan myöhemmin. Kiva uusi "miestentyö" kokemus.
Huomenna pihatöihin, haravointia ja mullan levitystä. Kukat saavat vielä odottaa.
Taakse on jäänyt ihanat hienohelma-ajat maailmalla ja kynsimanikyyrit. Lähes kaikki pitkät kynteni sökönä. Joka keväinen merkki paluusta arkeen.- kaunis.kevätpäivä
Ulkona oloa 7 tuntia, koko ajan liikkeellä. Ihana auringonpaiste ja kivat kaverit, päivä kului nopeasti.
- eppu2
Läksin tuossa Suomen pelin jälkeen järvelle.
Kyllä oli ihana aurinkoinen ilta. Sellaisen 600 grammaisen hauen sain. Toinen pääsi karkuun veneen vierestä, vähän isompi, ei paljon.
Paistan toisen puolen ja toisen puolen laitan pakkaseen pojalle.
Järvi on pitkämäinen ja ilta-aurinko paista juuri sen päästä, järven suuntaisesti. - ilmatar_
Kainalot hikoavat sen verran, että kohta vien ne järvehen. Vielä ei kulkurin kuksaa mukaan. Iltapäiväksi tuli hommia. Aurinko paistaa, jee.
- ilmatar_
Upean aurinkoinen päivä. Tuli käytyä uimassa mennen tunnen ja niiden välissä pyöräiltyä. Välillä olin hukassakin hetken.
Rentukat ja tuomet kukkivat. Huumaavan kaunis luontomme.- eppu2
Vielä en ole järveen uskaltautunut. Ehkä sitten, kun alasaunaa ruvetaan lämmittämään, sieltä päin.
Täällä ei vielä tuomi ja rentukka kuki. Ehkä piankin.
Monta tuntia olin ulkona, pöllinpätkiä haloin polttopuuksi, siinä saa raitista ilmaa ja liikuntaa. - ilmatar_
Liikunnan ja raittiin ilman lisäksi sait puita. Hyvä Sie!
Minulla oli sandaalit jaloissa, varpaatkin nauttivat :) Tieten tahtoen olen alkanut kiinnittämään huomiota kaikkiin pikku juttuihin, kuten varpaiden ilmaannuttamiseen. eppu2 kirjoitti:
Vielä en ole järveen uskaltautunut. Ehkä sitten, kun alasaunaa ruvetaan lämmittämään, sieltä päin.
Täällä ei vielä tuomi ja rentukka kuki. Ehkä piankin.
Monta tuntia olin ulkona, pöllinpätkiä haloin polttopuuksi, siinä saa raitista ilmaa ja liikuntaa.Auringon paisteessa tarkenin, mutta jäiden sekaan ei tehnyt mieli. Laiturin allakin on vielä jäitä. No, josko juhannuksena uimaan pääsis.
- eppu2
korppis kirjoitti:
Auringon paisteessa tarkenin, mutta jäiden sekaan ei tehnyt mieli. Laiturin allakin on vielä jäitä. No, josko juhannuksena uimaan pääsis.
Täällä lähti 3 päivä järvestä jäät. 20 asteeseen nousi iltapäivällä. Illalla vähän tuli pilvipeitettä.
Oottelen tässä, että koivunlehdet kasvavat, jotta saa vihdan. eppu2 kirjoitti:
Täällä lähti 3 päivä järvestä jäät. 20 asteeseen nousi iltapäivällä. Illalla vähän tuli pilvipeitettä.
Oottelen tässä, että koivunlehdet kasvavat, jotta saa vihdan.Voi olla, että otan huomenna irti kaiken korven kesäpäivästä ja lämmitän saunan, korkkaan asentamani hanan. Meillä pitää vielä odottaa koivunlehtiä. Marketin pakkasaltaasta voisi löytyä vasta rantasaunan avajaisiin.
Enpä tänäänkään kerennyt tulla pitkiin täihin 😉 pihapiiri on nyt haravoitu ja vanhat puiden lehdet kuskattu niille kuuluvaan paikkaan.
Oli komea päivä. Huilailin töiden jälkeen laiturilla. Tarkeni bikineissä. Huomenna luvassa yhtä kaunis päivä, joten perentojen multausta ja salaatin kylvöä ja jospa grillikin saisi tulikasteen.
Taas posket hehkuu.- ilmatar_
Sateen näköinen pilvi purjehtii kohti. Pesin kaksi koneellista pyykkiä. En tohtinut ulos ripustaa kuivumaan. Jos tulee sade, siivoan keittiön alakaapin jos ei tule, lähden pyöräilemään ja uimaan. Toivon, että pilvi kaartaisi toisaalle.
- eppu2
Täällä rupee maa oleen niin rutikuivaa, huonosti kasvaa ruohokin, että ihan toivoisin sadepilven tänne kaartavan.
Jahas kissa kyttää sisään pääsyä, täytyypä päästää. eppu2 kirjoitti:
Täällä rupee maa oleen niin rutikuivaa, huonosti kasvaa ruohokin, että ihan toivoisin sadepilven tänne kaartavan.
Jahas kissa kyttää sisään pääsyä, täytyypä päästää."eppu2"
Älä huolehdi.
Kommentitkin kuivavat väkinäisinä.
Kun ajatus loppuu jatkuu höpö...
H.- eppu2
hunksz kirjoitti:
"eppu2"
Älä huolehdi.
Kommentitkin kuivavat väkinäisinä.
Kun ajatus loppuu jatkuu höpö...
H.En minä tänne ole tullut romaania kirjoittamaan.
Sinun kommentissasi, kun ei ole ajatus vielä alkanutkaan. - New-age
Hain fillarilla kukkia - taas. Fillarointi oli kesäkauden avaus. Voi olla, että huomenna tämä female kävelee kuin cowboy.
Voisiko puutarhoja varten hankkia itselleen porttikiellon?
Veisin kuvan ja kassa tietäisi, että tälle ei myydä enää.
Kirjakauppa on yhtä vaarallinen kauppa. Porttikielto sinnekin! Se katse, kun astuu näihin liikkeisiin, pitäisi taltioida! eppu2 kirjoitti:
Täällä rupee maa oleen niin rutikuivaa, huonosti kasvaa ruohokin, että ihan toivoisin sadepilven tänne kaartavan.
Jahas kissa kyttää sisään pääsyä, täytyypä päästää.Turha toivo, sadepilven kaarto. Iltapäivällä kännystä avasin sääsovelluksen, näytti sadetta yölle. Hurraa! Samantien tiedot päivittyivät ja enää ei pisaraakaan, valtava pettymys. Eikä sadetta näköpiirissäkään. Viikonlopulla piilotin siemenet ja perunat maahan ja vähistä vesivaroista nyt joutuu kastelukannuilla niille vettä rahtaamaan. Ja rapina käy kun "nurmikolla" kävelee. On se niin väärin.
hunksz kirjoitti:
"eppu2"
Älä huolehdi.
Kommentitkin kuivavat väkinäisinä.
Kun ajatus loppuu jatkuu höpö...
H.Sinä se jaksat mitätöidä muiden kirjoituksia. Parempi höpö kuin ajatus, joka ei ole koskaan alkanutkaan.
- ilmatar_
Niin siinä kävi, että pilvi alkoi lisimään ja peitti taivaan. Minä pesin lattiat ja tamppasin matot. Keittiön kaappi jäi siivoamati. Odottakoon sitä sadepäivää. Kipasin uimassa hiet pois.
Kiehautin päiväkahvit, pitkästä aikaa. Juon ne parvekkeella, että pääsen kurkkimaan, miten naapurin sedän yrtit kasvaa :) Eiköhän se aurinkos makkamine jo ruppe piissama ,olen semmone musta hiveä tyyppi ja aurink tarttu jo ulos kurkates pintta .
ole muutama kilometrin fillaroinu ja väliaja maanu terassil .
Tänäpe oli tual uimarannal pyörineni ja leputi silmiän , nii yht äkkiä takka rupes ihmelist puhet tulema.
Joku huivipäine viiksekäs tummahamene naine luul minu porukka kuuluvaks ,sanosi vaa sujuval enklannil nou smoking ja polkasi ketju tiukalle .
Nahka valkasu pitä ruvet harkittema.- eppu2
Ei ole makailtu auringossa.
5 tuntia harrastin hyötyliikuntaa ja sitten alkoi tulla sellainen tunne, että nyt riittää.
Lämmintä on piisannut tänäänkin.
Mikä se semmonen viiksekäs nainen oli? Minä oon nähnyt vaan telkkarissa, se euroviisulaulaja.
Miten sitä nahkaa valkaistaan?
- kiva.kevätpäivä
Voe tokkiisa, Aurinko paistoi lämpimästi. Kesältä alkaa näyttää. Olin ulkona 4 tuntia.
- eppu2
Huilasin välillä ja sitten lähdin alamökille harrastamaan hyötyliikuntaa. 3tuntia sitä tein ja sitten lähdin järvelle, olin 2,5 tuntia. Nyt lämmittelen saunaa. Vielkä ei vihtaa saa.
- 1eero
Hyvvee ilimoo on pitänyt toistaiseksi joo oon laitetellu puattia ves'lasku kuntoon jos tulevalla viikolla sitten saimaaseen sitämyöten sitten kohti norppavesiä voi että, kyllä tää kevät on vuoden ajoista parhain.
- ilmatar_
Pilvet tänäänkin kiertelivät, vaan ei pisaran pisaraa satanut. Tulevina päivinä ehkä sataa. Kovasti nuo pellot pöllyävät. Kyllä sitä ulkona mielellään on nyt kun ei tarvitse kauheasti fyllinkejä ympärilleen.
- mimmimum-..mi
Ai että ...nähdä saimaan norppa kerran elämässään.... ei nyt aivan niin että nähdä Napoli ja kuolla....mutta olishan se hienoa....Melkein aistin innostuksesi lähteä vesille....
- 1eero
Nii ei tarvinna kui ohuet haalarit silti tul kuuma, haitanneeko vaan kylymempää on luvassa.
- eppu2
Saimaan norppaa en ole nähnyt, mutta Saimaalla olen kyllä risteillyt.
Sitä taitaa ola rutkasti yli 40 vuotta.
Se liittyi isän politiikkajuttuihin.
Myöhemminkin olen Saimaan rannoilla käynyt. - 1eero
mimmimum-..mi kirjoitti:
Ai että ...nähdä saimaan norppa kerran elämässään.... ei nyt aivan niin että nähdä Napoli ja kuolla....mutta olishan se hienoa....Melkein aistin innostuksesi lähteä vesille....
Minä olisin kuollut hyvin monta kertaa ' jos sen takia ja Napoli jiäp näkemättä, kuolo sen aika ei oo vielä uhallakkaan.
- mimmimum-..mi
1eero kirjoitti:
Minä olisin kuollut hyvin monta kertaa ' jos sen takia ja Napoli jiäp näkemättä, kuolo sen aika ei oo vielä uhallakkaan.
Niin ...mutta ajattele mikä onnenpekka olet ....kun olet nähnyt saimaan norpan....sitä ei monikaan ole nähnyt.. mitä siitä napolista...yli mainostettu.
- 1eero
mimmimum-..mi kirjoitti:
Niin ...mutta ajattele mikä onnenpekka olet ....kun olet nähnyt saimaan norpan....sitä ei monikaan ole nähnyt.. mitä siitä napolista...yli mainostettu.
Jos sattuu näkemään kerran pari kesässä nii mitäpä tuosta en tee siitä numeroa, parasta on olla luonnossa pois kaupungista pitkän talaven jälkeen, jos tulevan kesän ehkä seuravankin kesän järveilen sitten ruppeen maak'ravuks.
- ilmatar-
1eero kirjoitti:
Jos sattuu näkemään kerran pari kesässä nii mitäpä tuosta en tee siitä numeroa, parasta on olla luonnossa pois kaupungista pitkän talaven jälkeen, jos tulevan kesän ehkä seuravankin kesän järveilen sitten ruppeen maak'ravuks.
Ajatelkaas, "meijän" Pulleroa ihaillaan ympäri maailmaa. Olen niin ylpeä Pullerosta ja miten "coolisti" ottaa julkisuuden ;)
- 1eero
ilmatar- kirjoitti:
Ajatelkaas, "meijän" Pulleroa ihaillaan ympäri maailmaa. Olen niin ylpeä Pullerosta ja miten "coolisti" ottaa julkisuuden ;)
Joo,,, jos tietäs missä se lepokivi oon minähän voesin käyvvä siinä loikoilemassa pullervon poissa ollessa niin koko muailma näkis " katokkee 1eerohan siinä loikoilee lepokivellä "
- levollisesti
1eero kirjoitti:
Joo,,, jos tietäs missä se lepokivi oon minähän voesin käyvvä siinä loikoilemassa pullervon poissa ollessa niin koko muailma näkis " katokkee 1eerohan siinä loikoilee lepokivellä "
Niin, vaan kävistkö Pulleron tuuraajasta. Muisten olivasi pitkä, hoikka mustatukkainen.
Pullero on vaan niin niin lepposaa ja pyöree.
Aivan liian kuumia päiviä ollut, pilvet ovat olleet vain lentokoneen tekemiä. (kymmeniä)
Kaikenlaista harmia pientä ja suurta, pesukone piti vaihtaa, asuntovainun valot eivät toimi uudella autolla, entisellä volvo 2013 v70 toimi ei uudella aatunautolla ei toimi, sillä saksalaiset yrittävät säästää liikaa oli asia mikä tahansa ajaessa autolla. Ehkä pitää ostaa taas Volvo, mutta sielläkin on samoja vikoja?
Takavaloissa on luultavasti määrätty teho jota ei voi ylittää?- tuuletar-
Ei satanut tänäänkään, tuuli kyllä. Lampsin metsässä koko päivän. Huomenna otan risukeittimen mukaani. Hömötiaisia näin, en pulleroa enkä kulleroa. Kielot kukkivat :)
- Ai.ai
Vai meinasit leikkiä tulella eikös ole metsäpalovaroitus päällä entä jos tuli karkaa mitäs sitten jos häviää tielle tiettömälle ja jää makkara paistamatta sumpit keittämättä.
- tuuletar-
Ei karkaa minun keittimestä tuli teille tiettömättömille. Rantakiville laitan.Voi sitä pannukahvin tuoksuja. Jos vielä ahvenen sais hiillostettua.
Elämän kevät ja ennätä. - New-age
Äsken tuli muutama pisara vettä. Pisarat olisi voinut laskea. Olisi nyt sataa pyrskäyttänyt. Ihana vihreys näkyy ikkunasta. Nam.
- eppu2
New-age kirjoitti:
Äsken tuli muutama pisara vettä. Pisarat olisi voinut laskea. Olisi nyt sataa pyrskäyttänyt. Ihana vihreys näkyy ikkunasta. Nam.
Sadetta saisi kyllä tulla, kun on niin kuivaa, vaan ihanahan tuo aurinkokin on.
Tuuli se vaan jaksaa.
Pari tuntia ähelsin saunan pesussa.
- RUSKETUSTUOTTEET
Tässä pari tuotetta, joilla saa edistettyä rusketusta ilman aurinkoa:
Sunkissed
http://www.mielihyva.fi/fi/muut-tuotteet/58-sun-kissed-rusketus-ilman-aurinkoa-30-kapselia.html
Mytan
http://hyvinvointishop.com/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123790MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar781997Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5431610Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798