Huoli pois, hupsut!

Onpas ihana sunnuntaiaamu, ilma on raikas, aurinko paistaa, terveiset rannalta!
Ei Suomi24 mitään chattiä lopeta, saa sen verran mainostuloja, että kandee pitää toiminnassa silloin tällöin :D.
Ja jospa alkavat sitten lisäksi myydä nyt kyseltyjä puhelinnumeroja vaikka telemarkkinontifirmoille.
Eli kaikki laittamaan kiltisti nyt sinne puh.nronsa ; ), saatte soittoja ,sehän selkeesti lisää sosiaalisen elämän sisältöä.
Chatti on ollut koko historiansa ajan ollut hyvin usein enempi vähempi huonosti toimiva.
Lohdutuksen sana: olen about 10 vuotta keikkunut säännöllisen epäsäännöllisesti linjoilla, kokenut yhden sun toisenkin serverin kaatumisen, romahtamisesta puhumattakaan, kokenut miten nikki niin surullisena on jäänyt päiviksi roikkumaan chattiin, kun ylläri, chatti on jumahtanut.
Näistä ja muista helvetillisistä chatvastoinkäymisistä huolimatta olen suht tajuissani ja järjissäni, pätkittäin.
Ei chat tämän viikonlopun aikana toimi, ei kukaan pyllistele viikonloppuna nypöstelemässä servereitä kuntoon....sen sijaan, harrastakaa vaikka äänekästä viidakkoseksiä, yksin tai isommassa porukassa,
ulkoilkaa, tai mitä vaan mikä tuo hyvän mielen, kyllä se siitä lähtee, kuin purkka tukasta ; )))
8654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jatkossakaan eivät varmasti pidä kiirettä sätin korjaamisella, tähän on tultu!

Äänestä

Viikonloppujuopot pysyvät näin pois sätistä , juokoon mummot punkkunsa ja äijät kaljansa muualla . Kaikki viikonloput saisi olla chat kiinni .

Äänestä
  • Sitte sättärit rupee juopottelee sätin aukioloaikoina arkisin

    Äänestä

Aloittaja

Ja piti viinakortti käyttää heti ! ; D Erittäin usein se joka muita epäilee/syyttää jostain, kärsii ITSE nimenomaisesta tavasta, sairaudesta tai muusta hömpötyksestä!!!
Toi viinasta jollottaminen kyllä osoittaa todellista mielikuvituksen puutetta,
vanha erkkikin ja pitkäpäinen pässikin pystyvät parempaan.

Kävin ostamassa uudet kalupöpselit kauppakassiini, mainittakoon nyt näin pöytäkirjan ulkopuolella...siis mielettömän upea ilma, käpyrauhanen on poksahtamaisillaan moisesta
valosta ja lämmöstä.
Muuten menis hurjan hyvin, mut niin riepoo sielua kun just nyt joutuu ihan itse pyllistelemään
pöpselit paikoilleen, ulkona upeassa kelissä, eli ei oo elämä helppoa ; )!
Silti en ryhdy ryyppäämään ; D!

Ps. Chat ei näköjään vieläkään toimi, köh....sitähän mä tulin niinku tsekkaaamaan ; D

Äänestä
  • Tsekkasit sit muutakin , eli heti osu ja uppos .

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kiitos kun olit niin rohkea, että anonyyminä rohkenit kommentoimaan kokonaisen älyllisen lauseen.
    Toivon tosi tosi tosi vilpittömästi että sait purettua aggressioitasi, nyt kun toi chattikään ei toimi ,niin vähissä on purkautumistiet, huomaan.

    Äänestä

Valtionhallintomme "Virallisempi linja jokaiseen kannanottoon"-uudistuksen hengessä olen päätynyt tehdä esiintuloni Marimekon Jokapoika-kuosiin sonnustautuneena. Se lienee hyväksyttävissä virka-ajan ulkopuoliseen käyttöön asuna jota voi myös kirkonmenojen jälkitunnelmissa pitää ilman pelkoa että syyllistyy teoista kauheimpaan: tahattoman huumorin viljelyyn.

Tahdon tällä kommentillani omalta osaltani lisätä vuoropuhelua aiheesta "Käpyrauhanen pimeän puolemme näköelimenä - kokemuksia ja uskomuksia".

Totean keskustelun avatuksi!

Äänestä
  • Selkeetä poliitikon puhetta, Oletko kokeillut vaikka ... asukastoimikuntaa? tai jotain Bingomestarin virkaa?? Sinussa on selkeitä lahjoja vuorovaikutukseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


toohotmonna kirjoitti:

Onpas ihana sunnuntaiaamu, ilma on raikas, aurinko paistaa, terveiset rannalta!
Ei Suomi24 mitään chattiä lopeta, saa sen verran mainostuloja, että kandee pitää toiminnassa silloin tällöin :D.
Ja jospa alkavat sitten lisäksi myydä nyt kyseltyjä puhelinnumeroja vaikka telemarkkinontifirmoille.
Eli kaikki laittamaan kiltisti nyt sinne puh.nronsa ; ), saatte soittoja ,sehän selkeesti lisää sosiaalisen elämän sisältöä.
Chatti on ollut koko historiansa ajan ollut hyvin usein enempi vähempi huonosti toimiva.
Lohdutuksen sana: olen about 10 vuotta keikkunut säännöllisen epäsäännöllisesti linjoilla, kokenut yhden sun toisenkin serverin kaatumisen, romahtamisesta puhumattakaan, kokenut miten nikki niin surullisena on jäänyt päiviksi roikkumaan chattiin, kun ylläri, chatti on jumahtanut.
Näistä ja muista helvetillisistä chatvastoinkäymisistä huolimatta olen suht tajuissani ja järjissäni, pätkittäin.
Ei chat tämän viikonlopun aikana toimi, ei kukaan pyllistele viikonloppuna nypöstelemässä servereitä kuntoon....sen sijaan, harrastakaa vaikka äänekästä viidakkoseksiä, yksin tai isommassa porukassa,
ulkoilkaa, tai mitä vaan mikä tuo hyvän mielen, kyllä se siitä lähtee, kuin purkka tukasta ; )))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu