Mikä on sopivaa?

Tervehdys kuusikymppiset!
Mieltä on askartanut sellainen seikka, kun tapasin leskiryhmässä mukavan kumppanin, mutta aika ajoin joutuu kiusallisiin tilanteisiin vierailujen muodossa. Naisystäväni pitää yhteyttä edesmenneen miehensä omiin lapsiin ( ei ystäväni lapsia)ja heillä on myöskin jälkeläisiä, joiden syntymäpäiville on pyydetty ystävääni. Naisystäväni melkein vaati itseäni mukaan ja tunsin hieman kiusalliseksi vierailun , en halunnut loukata ystävääni kieltäytymällä vierailusta ja tulihan siitä sanomista sukulaisten suhteen, eli ihmetystä herätin olemassaolollani. Hieman jäi pahamaku vierailusta, kun jälkeenpäin sain kuulla asiasta, ettei ollut oikein sopivaa mennä näin uutena kumppanina näyttäytymään. Ehkä olisi pitänyt luottaa omiin tuntetemuksiin ja kieltäytyä koko reissusta, mutta virheistä oppii.
Kysynkin teiltä arvon palstalaiset teinkö pahan mokan ja miten te olisitte menetellyt tilanteessani?

87

1298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älä ole milläskään. Koska naisystäväsi pyysi lähtemään kaveriksi niin luotit hänen arvostelukykyynsä, ei ollut sinun mokasi, teit vain kumppanisi mieliksi.
      Kyllä ne siitä asettuu.

      • New-age

        Samoin ajattelen. Muiden ongelma, miten suhtautuvat sinuun. Mene mukaan vaan. Näin niitä ihmisiä oppii tuntemaan, etkä jää yksin nököttämään.
        Jos toisaalla ottavat avosylin vastaan, mene.
        Veikkaan, että kielteiset asenteet tulivat sinun omilta sukulaisilta.
        Nokka pystyyn. Niin ja oikein hyvää jatkoa.

    • Mokataan

      Mistä tiedät, että "tulihan siitä sanomista sukulaisten suhteen, eli ihmetystä herätin olemassaolollani"
      Kuka kertoi?' Se sun nainenko kertoi?
      Sen naisen moka on, kun otti liian aikaisin sut mukaansa. Jos edes on moka,

      • xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx-

        NAINEN AVIOITUI JUNA-ASEMAN KANSSA: "KERRAN OLIN TODELLA LÄHELLÄ ORGASMIA!"
        30.5.2017 19:01
        San Diegossa asuva Carol Santa Fe, 45, on ollut rakastunut paikalliseen juna-asemaan 9-vuotiaasta saakka. Viime jouluna hän juhli ensimmäistä vuosipäiväänsä unelmiensa kumppanin kanssa.

        Vaikka liitto ei lain silmissä ole pätevä, Santa Fe vakuuttaa avioituneensa juna-aseman kanssa joulukuussa 2015. Carol, joka kutsuu rakastaan nimellä Daidra, sanoo heidän viettäneen ensimmäistä vuosipäiväänsä jouluna.

        – Mennessämme naimisiin seisoin siellä kertoen hänelle, että ottaisin hänet kumppanikseni. Se oli elämämme onnellisin päivä, Carol hehkuttaa.

        Huolimatta siitä, että Carolin rakkaus Daidraa kohtaan on kestänyt yli 30 vuotta, hän kertoo heidän suhteensa alkaneen vasta vuonna 2011. Seksiä Carol harrastaa kumppaninsa kanssa "mielessään". Hän myöntää olevansa objektiseksuaali, eli henkilö, joka tuntee seksuaalista vetovoimaa elottomia esineitä kohtaan.

        – Ihmiset eivät vain ymmärrä. Tunnen oloni todella yksinäiseksi, sillä en voi puhua asiasta kenenkään kanssa, Carol sanoo seksuaalisuudestaan.

        – Daidra on ollut vakain kumppani, joka minulla on koskaan ollut.

        NOJAILEE ASEMAN SEINIIN JA SUUKOTTELEE NIITÄ
        Carol matkustaa joka päivä 45 minuuttia bussilla viettääkseen aikaa rakkaansa kanssa. Hän nojailee aseman seiniin ja suukottelee niitä.

        – En harrasta aseman kanssa julkisesti seksiä. Haluan olla kunnioittava sitä kohtaan, Carol sanoo, mutta myöntää veturien äänten kiihottavan häntä.

        – Kerran olin todella lähellä orgasmia, ja pelkäsin, että joku aseman henkilökunnan jäsenistä saisi minut kiinni itse teossa.

        Lähde: Daily Mail

    • Olet-liian-lepsu

      Etikettivirhe
      Ei voi käyttää vinkkupullon etikettiä kossu pullossa - eikä päinvastoin.
      Missä jämäkkyys ja oma tahto.

    • Juhla-Mokat

      Osta baakelsia ja keitä eukkosi kanssa Juhla-Mokat :D

      • Säädylliset-kahvit

        Mjutta ei kannata mokata.

    • single.enkä.lp

      Liian paljon Tellukka-tyyppisiä kommentteja nykyisin.
      Eli kaikki asiat käännetään väärinpäin ja kysyjästä tehdään syyllinen tyyliin "Mitäs läksit häh"!

      Itse olen varmistelijatyyppiä. Olisin etukäteen kysynyt seuralaiseltani keitä tulee ja tietävätkö meistä, onhan minut myös kutsuttu.

      • Ehheh!
        Huonostipa olet minua oppinut tuntemaan. Sanoisinpa jopa, ettet nähtävästi tunne tyyliäni ollenkaan. Mutta kiitos yriytyksestäsi olla kiinnostunut vaatimattomasta persoonastani.

        Minun tyyliäni tasan tarkkaan olisi tuo: " Muiden ongelma, miten suhtautuvat sinuun. Mene mukaan vaan."

      • New-age

        Tjaa

      • New-age kirjoitti:

        Tjaa

        Kyllä vaan, se sama tyylini pitkin matkaa niin kauan kuin olen palstalla kirjoitellut ja livenä koko elämäni ajan jo ennen sitä; ihan oma ongelmansa, mitä toiset minusta, sinusta, hänestä... ajattelevat/sanovat. Omatpa ovat aivonsa, jopa tuollakin "single.enkä.lp":llä.

        Olisinpa melkein osannut kuvitella sinun kopioineen minua jostain aikaisemmasta kommentistani tuossa vähän aikaisemmin.

      • single.ei.lp
        Tellukka kirjoitti:

        Sitä mä tarkoitin, että täällä on Tellukka-tyyppisiä kommentteja. Onko se sitten pisteliästä. Tässäkin ketjussa jo vaikka lyhyt vielä onkin.

        Totta tuo, että käännät muiden ongelmaksi. Ja samantyylinen oli kommentti eri nimillä.

        (Vai jääkö jotkin sanat vain omaan päähäni pyörimään.)

      • single.ei.lp kirjoitti:

        En minä kenenkään ongelmia käännä hänen ongelmikseen, vaan ne jo ovat hänen/sinun omia ongelmia, mitä minusta ajattelet.

    • Käyty on ja sitä ei muuksi voi enää muuttaa. Kuinka tuore pari ootte? Luottaisin myös naisesi arviointikykyyn kun pyysi sinua mukaan. Minua myös kiinnostaa tietää, mistä kuulit että sukulaisilla on sanomista? Eikö naisesi kertonut etukäteen näille jossa kävitte, sinun mukaantulosta? Jos nämä kenellä kävitte olivat sitä mieltä että kummallista kiun sinäkin menit, pitäisin kyllä pientä vähintään taukoa siellä käynnissä. Antaa sukulaisille aikaa tottua että leskilläkin on oma elämä :D.

      • New-age

        Ajattelen toisin. Nämä ovat niitä häkkejä, mitä ihmiset rakentaisivat itselleen.
        Ja sääntöjä. Aina joku ajattelee jossakin jotakin ja aina joku sanoo jossakin jotakin. Mieluummin matalat kynnykset.

        Siis miten ajattelet tässä tapauksessa? Että toisten mielipiteistä ei kannattaisi välittää. Minä jatkossakin vaan vaikkei tykätä? Minä pitäisin matalaa profiilia ja totuttaisin heidät pikku hiljaa.
        Siis ei tupata jos ei tykätä, liian aikaisin ainakaan :D. Merkitystähän on lähinnä sillä, mitä tämä tuore pari itse ajattelee.

      • New-age

        Tellukalle ensin. En harrasta kopiointia. Kun joku kirjoittaa samansuuntaisesti, komppaan tai teen lisäyksen.
        Siilenä: mietitäänpäs tätä, että olemme 60 , ei tässä ole kauheasti aikaa
        odottaa sopivaa hetkeä. Olen edelleen sitä mieltä, että muut saavat miettiä, mitä lystää ja tulla ajatustensa kanssa toimeen.
        Ajattelen, että leski on menettänyt rakkaansa ja voi tulla kauhea hätä e l ä ä v i e l ä, mikä on inhimillistä. Syöpää sairastavan rinnalla voi sairastuneen kumppani elää rakastavasti ja huolehtivana vuosia. (Havaintojakin on)
        En tuomitsisi.

        Sitä mieltä minäkin olen. Antaa sukulaisten sulatellaan ja pari eläköön omaa onneaan.

      • 1lesken

        Olen ällistynyt vierailusta. Ei mene jakeluun ollenkaan. Luin kahteen kertaan, että ymmärsin varmasti oikein. Mietin, että jos minä leski, menisin vierailulle em. mieheni lasten luo, jonkun miehen kanssa. Jo pelkkä ajatus on katastrofaalinen. En voi tajuta, mitä nainen haluasi näyttää sukulaisille ja miksi joku mies haluaa lähteä mukaan moiseen farssiin. Em. miehen lapset ja lapsenlapset eivät kuulu minulle millään lailla, kun heidän isänsä nukkui pois. Eivät itseasiassa kuuluneet ennenkään. Vaihdoin sukunimenkin hänen kuoltuaan. Hänen lapsensa ja koko muu suku on minulle pelkkää historiaa. Täydellinen töppi tältä seurustelevalta pariskunnalta. Lesken

      • 1lesken kirjoitti:

        Sopii itsestäsi antamaan kuvaan tällä palstalla. Jotkut vaan kykenee tulemaan toimeen menneisyyden ja historian kanssa. Tavallaan toimien ei ole kumma että olet yksin ja ripustaudut jokaiseen mahdolliseen miesehdokkaaseen ;).

      • 1eero

        Tässä iässä on erillaiset tarpeet, hyvin vaikea yleistää vielä vaikeampi tai lhölmöä lähteä hakemaan neuvoja tunteisiin, kannatan yhdessä oloa mikäli mikäli ! Yksin olo voi olla epäterveellistä henkisesti.

      • New-age

        Voisitko ajatella niin, että nuoret haluaisivat, että s i n ä olisit onnellinen. Onnellisuus sinänsä ei v a a d i sitä toista. Mutta varmaan on erilaisia ihmisryhmiä ympärillä, suvaitsevaisia tai sitten ei. Ja joku haluaa sompailla siinä sitten jo hyväksynnän takia. Mutta miksi?

      • 1lesken
        siilenä kirjoitti:

        Sopii itsestäsi antamaan kuvaan tällä palstalla. Jotkut vaan kykenee tulemaan toimeen menneisyyden ja historian kanssa. Tavallaan toimien ei ole kumma että olet yksin ja ripustaudut jokaiseen mahdolliseen miesehdokkaaseen ;).

        siile
        Tulen toimeen menneisyyteni kanssa, mutta en missään tapauksessa menisi esittelemään nykyistä elämääni tällaiseen tilaisuuteen. Jo pelkästään sen takia, että siellähän olisi lasten äiti. Enkä muutenkaan. Naisella oli halu näpäyttää jotain uudella kavaljeerillä. Ja kavaljeeri meni vanhanaikaiseen. Mitä minun ripustautumiseen tulee, mitenköhän estäisin ovikellon rimpauttelun , kun eräät sitkeät ukonrääpäleet ovat hanakasti tulossa kahveille. Lesken

      • 1eero kirjoitti:

        Tässä iässä on erillaiset tarpeet, hyvin vaikea yleistää vielä vaikeampi tai lhölmöä lähteä hakemaan neuvoja tunteisiin, kannatan yhdessä oloa mikäli mikäli ! Yksin olo voi olla epäterveellistä henkisesti.

        Tässä iässä kun molemmilla on takanaan menneisyyttä, lapsia ja lapsenlapsikin, ehkä suhteen muodostaminen ei ole niin helppoa luin nuorena jolloin tavallaan aloitetaan "puhtaalta pöydältä". Aina on sanojia ja arvostelijoitakin mutta siinäpä se onkin et kuinka paljon antaa toisten vaikuttaa suhteeseensa. Tärkeintä lienee se, että pariskunta on itse asiasta samaa mieltä toistensa kanssa.

      • 1lesken kirjoitti:

        siile
        Tulen toimeen menneisyyteni kanssa, mutta en missään tapauksessa menisi esittelemään nykyistä elämääni tällaiseen tilaisuuteen. Jo pelkästään sen takia, että siellähän olisi lasten äiti. Enkä muutenkaan. Naisella oli halu näpäyttää jotain uudella kavaljeerillä. Ja kavaljeeri meni vanhanaikaiseen. Mitä minun ripustautumiseen tulee, mitenköhän estäisin ovikellon rimpauttelun , kun eräät sitkeät ukonrääpäleet ovat hanakasti tulossa kahveille. Lesken

        Sinä et ehkä menisi koska olet katkonut välisi entiseen historiaasi. Mutta on heitäkin, jotka ovat sinut itsensä ja entisen elämänsä ja siihen liittyneiden ihmisten kanssa niin jotta voivat jopa osallistua samoihin tilaisuuksiin ihan luontevasti. En ymmärrä miksi sinun pitäisi olla vihoissa entisen miehesi entisen vaimon kanssa? Oletko mustis entisen miehesi entisestä elämästä?

        Joo nuoruus ol hemmetin mukavaa no se er'juttu, nyt vois pitää suhdetta vaikkei asuttais yhdessä, sitä on jotenkin varauksellinen jos toisella on omat tapansa höh parempi olla miettimättä vanha mikä vanha.

        Aloituksen lähtöasetelmat ovat erilaiset kuin sinun, lesken.

        He tapasivat leskiryhmässä. Siis kumpikin leskiä. Naisella on hyvät suhteet edesmenneen miehensä lapsiin vielä miehensä kuoleman jälkeen (toisin kuin sinulla), mikä on hyvinkin tavallista ja normaalia. Hänet oli kutsuttu sinne juhliin (ei siis mitenkään työntynyt sinne).

        Tietty olisi voinut kysyä vähän etukäteen, että saako ottaa uuden miesystävänsä mukaan.

        Nii, toisille passaa se et pitää omat huushollit vaikka onki yhessä. Jos ei kauhea hinku ole toisen tapoja sietämään tai haluaa väliin olla omassa rauhassa. Ei kait toisen ihmisen löytämiseen tai kanssaoloon ole koskaan liian vanha.

      • 1lesken
        siilenä kirjoitti:

        Sinä et ehkä menisi koska olet katkonut välisi entiseen historiaasi. Mutta on heitäkin, jotka ovat sinut itsensä ja entisen elämänsä ja siihen liittyneiden ihmisten kanssa niin jotta voivat jopa osallistua samoihin tilaisuuksiin ihan luontevasti. En ymmärrä miksi sinun pitäisi olla vihoissa entisen miehesi entisen vaimon kanssa? Oletko mustis entisen miehesi entisestä elämästä?

        siile
        Em.mieheni elämä ennen tapaamistamme v. 1992 ja yhdessäoloamme, oli hänen, hänen silloisen vaimonsa ja lastensa aikaa. Minulle ei kuulunut ollenkaan heidän elämänsä. Eikä em. miehelleni minun elämäni ja sukulaiseni. Me miehen kanssa elimme n. 20 vuotta lähestulkoon kahdestaan. Mies harvoin tapasi omia lapsiaan, aivan omasta päätöksestään. Hän sanoi, että aikuiset ihmiset eläköön omaa valitsemaansa tietä. Hän ei halunnut puuttua siihen. Yhden ainoan kerran menimme yhdessä, oli pojan häät. Mies asetti isot ehdot istumajärjestykseen ja minä peesasin. Ei missään tapauksessa lähelle ykköspaikkaa vaan mahdollisimman sivuun. Kirkossa emme voineet välttyä eturiviltä. Laitoin itseni vimosen päälle ja mies oli komea kuin mikä. Ainoa kerta kun olin miehen sukulaisten kanssa tekemisissä. Ja se riitti. Ja nyt minun pitäisi marssia jonkun uuden löydön kanssa vastaavanlaiseen tilaisuuteen. Täydellinen mysteeriö . En veisi edes omiin sukulaisiini yhtään ukonriepua esiteltäväksi. Ei minun tarvitse enää päteä. Lesken

      • 1lesken
        Tellukka kirjoitti:

        Aloituksen lähtöasetelmat ovat erilaiset kuin sinun, lesken.

        He tapasivat leskiryhmässä. Siis kumpikin leskiä. Naisella on hyvät suhteet edesmenneen miehensä lapsiin vielä miehensä kuoleman jälkeen (toisin kuin sinulla), mikä on hyvinkin tavallista ja normaalia. Hänet oli kutsuttu sinne juhliin (ei siis mitenkään työntynyt sinne).

        Tietty olisi voinut kysyä vähän etukäteen, että saako ottaa uuden miesystävänsä mukaan.

        Tel
        Mielestäni nainen roikkuu menneessä em. miehensä lasten kautta. Tai sitten on jotain käsittämättömiä äitipuoli-kiintymyssuhteita, mistä minä en ymmärrä hölkäsen pöläystä. Mutta mitä aloittajaa voi kiinnostaa tämä kuvio Tai jos on niin rakastanut naiseensa, että menee mihin vain pyydetään/ käsketään. Aloittaja ei käsittääkseni tuntenut sieltä ketään. Joutui vielä vertauskohteeksi. Ihmettelen, että hän suostui moisiin karkeloihin. Tai niin se rakkaus voi sekoittaa järkevänkin ihmisen pään. Lesken

        Minä en sitä mitenkään menneisyydessä roikkumisena osaisi pitää, enkä osaa kuvitella lapsillanikaan olevan mitään sitä vastaan, jos lasteni isän leski ilmestyisi tuohon uuden mieskaverinsa kanssa. Olenhan itse kutsunutkin häntä käymään, kun häntä kuuluu kiinnostavan Tukholman museot.
        Olisi vain kiva osata varautua siihen pikkusen etukäteen, jos sieltä on tulossa joku minulle ennestään tuntematon tyyppi hänen mukanaan.

        Lasteni velipuolen ja hänen äitinsä kanssa olin ihan hyvää pataa paljon senkin jälkeen, kun olin laittanut kierrätykseen lasteni isän. Nyt en ole aikoihin tavannut heitä, kun toinen muutti Suomeen, meni naimisiin siellä ja toinen muutti jenkkeihin.
        Miksi laittaisi välit poikki joittenkin kanssa vain siksi, että hän jonka kautta heidät on oppinut tuntemaan, poistuu näyttämöltä.
        Noinhan voisi sitten ajatella kaikkia nuoruuden tuttaviaan, vanhoja koulukavereitaankin, että on menneisyydessä roikkumista, jos heitä tapaa vielä vanhoilla päivillään.

      • 1lesken kirjoitti:

        siile
        Em.mieheni elämä ennen tapaamistamme v. 1992 ja yhdessäoloamme, oli hänen, hänen silloisen vaimonsa ja lastensa aikaa. Minulle ei kuulunut ollenkaan heidän elämänsä. Eikä em. miehelleni minun elämäni ja sukulaiseni. Me miehen kanssa elimme n. 20 vuotta lähestulkoon kahdestaan. Mies harvoin tapasi omia lapsiaan, aivan omasta päätöksestään. Hän sanoi, että aikuiset ihmiset eläköön omaa valitsemaansa tietä. Hän ei halunnut puuttua siihen. Yhden ainoan kerran menimme yhdessä, oli pojan häät. Mies asetti isot ehdot istumajärjestykseen ja minä peesasin. Ei missään tapauksessa lähelle ykköspaikkaa vaan mahdollisimman sivuun. Kirkossa emme voineet välttyä eturiviltä. Laitoin itseni vimosen päälle ja mies oli komea kuin mikä. Ainoa kerta kun olin miehen sukulaisten kanssa tekemisissä. Ja se riitti. Ja nyt minun pitäisi marssia jonkun uuden löydön kanssa vastaavanlaiseen tilaisuuteen. Täydellinen mysteeriö . En veisi edes omiin sukulaisiini yhtään ukonriepua esiteltäväksi. Ei minun tarvitse enää päteä. Lesken

        Kukin tyylillään. Vaikka kuinka haluaisit edesmenneen miehen entistä elämää et voi pois pyyhkiä vaikka kuinka haluaisit. Minulle kuuluu nykyisen miehen lapset ja heidän lapsenlapsensa. En voisi kuvitellakkaan että heihin ei yhteyksiä pidettäisi ja että he eivät perheeseen kuuluisi. Samoin minun lapseni. En sellaista ulloa olis ottanutkaan joka ei voi aatella että on ollut elämää ennen häntäkin ja lapset heidän isineen kuuluvat sakkiin ja heidän kanssaan ollaan tekemisissä. Mutta kypsyyttähän se vaatii.

      • Tellukka kirjoitti:

        Minä en sitä mitenkään menneisyydessä roikkumisena osaisi pitää, enkä osaa kuvitella lapsillanikaan olevan mitään sitä vastaan, jos lasteni isän leski ilmestyisi tuohon uuden mieskaverinsa kanssa. Olenhan itse kutsunutkin häntä käymään, kun häntä kuuluu kiinnostavan Tukholman museot.
        Olisi vain kiva osata varautua siihen pikkusen etukäteen, jos sieltä on tulossa joku minulle ennestään tuntematon tyyppi hänen mukanaan.

        Lasteni velipuolen ja hänen äitinsä kanssa olin ihan hyvää pataa paljon senkin jälkeen, kun olin laittanut kierrätykseen lasteni isän. Nyt en ole aikoihin tavannut heitä, kun toinen muutti Suomeen, meni naimisiin siellä ja toinen muutti jenkkeihin.
        Miksi laittaisi välit poikki joittenkin kanssa vain siksi, että hän jonka kautta heidät on oppinut tuntemaan, poistuu näyttämöltä.
        Noinhan voisi sitten ajatella kaikkia nuoruuden tuttaviaan, vanhoja koulukavereitaankin, että on menneisyydessä roikkumista, jos heitä tapaa vielä vanhoilla päivillään.

        No sopii miettiä, miksi lesken on yksin ja yksinäinen. Lienee omaa aikaansaannostaan.

      • siilenä kirjoitti:

        Kukin tyylillään. Vaikka kuinka haluaisit edesmenneen miehen entistä elämää et voi pois pyyhkiä vaikka kuinka haluaisit. Minulle kuuluu nykyisen miehen lapset ja heidän lapsenlapsensa. En voisi kuvitellakkaan että heihin ei yhteyksiä pidettäisi ja että he eivät perheeseen kuuluisi. Samoin minun lapseni. En sellaista ulloa olis ottanutkaan joka ei voi aatella että on ollut elämää ennen häntäkin ja lapset heidän isineen kuuluvat sakkiin ja heidän kanssaan ollaan tekemisissä. Mutta kypsyyttähän se vaatii.

        Siinä mielessä ymmärrän leskeneniäkin, että jos tuntuu ettei synkkaa oikein hyvin joittenkin kanssa, niin turha sellaista kaveruutta on alkaa teeskentelemäänkään vain sen takia, että ne sattuvat olemaan puoliskon (tai omiakaan) sukulaisia tai hyviä kavereita.

      • siilenä kirjoitti:

        No sopii miettiä, miksi lesken on yksin ja yksinäinen. Lienee omaa aikaansaannostaan.

        Ehkä hän on lähes yhtä valikoiva kuin minäkin.
        Vähenee ja vähenee ne minunkin ympäriltäni, eikä se minua haittaa. Vanhemmiten satsaa enemmän laatuun kuin määrään.

        Juu mut sitä minä en ymmärrä jos lähtökohta on se että ei voi kaveerata sen vuoksi kun on ihminen miehen entisestä elämästä.

      • Tellukka kirjoitti:

        Ehkä hän on lähes yhtä valikoiva kuin minäkin.
        Vähenee ja vähenee ne minunkin ympäriltäni, eikä se minua haittaa. Vanhemmiten satsaa enemmän laatuun kuin määrään.

        Vanhemmuuten laatu on aina vaan harvemmassa ja harvemmassa.

      • siilenä kirjoitti:

        Juu mut sitä minä en ymmärrä jos lähtökohta on se että ei voi kaveerata sen vuoksi kun on ihminen miehen entisestä elämästä.

        Niin, ei se pitäisi olla mikään syy.

        Mutta kai siinä on takana jotain sellaista, että he ovat muuten sen tyyppisiä, joitten kanssa hän ei kaveeraisi muissakaan olosuhteissa.

      • siilenä kirjoitti:

        Vanhemmuuten laatu on aina vaan harvemmassa ja harvemmassa.

        Tuo kommenttisi meni yli.
        En ymmärrä vaikka miten päin luen. Liian korkeaa filosofiaa minulle.

      • siilenäMokaa
        siilenä kirjoitti:

        Vanhemmuuten laatu on aina vaan harvemmassa ja harvemmassa.

        Koita nyt moukka-siilenä suvaita toisten mielipiteet.
        Hitto mitä roskaa suollat monta kommenttia.
        Kerrot oman mielipiteesi ja se riittää sun osalta.
        Mutta sä moukka vänkäät ja vänkäät toisenlaiset mielipiteet aivan maanrakoon.
        Otat vielä Tellukka-rukan mukaasi kiusaamaan. Porukalla kiusaatte.

      • 1lesken
        siilenä kirjoitti:

        Kukin tyylillään. Vaikka kuinka haluaisit edesmenneen miehen entistä elämää et voi pois pyyhkiä vaikka kuinka haluaisit. Minulle kuuluu nykyisen miehen lapset ja heidän lapsenlapsensa. En voisi kuvitellakkaan että heihin ei yhteyksiä pidettäisi ja että he eivät perheeseen kuuluisi. Samoin minun lapseni. En sellaista ulloa olis ottanutkaan joka ei voi aatella että on ollut elämää ennen häntäkin ja lapset heidän isineen kuuluvat sakkiin ja heidän kanssaan ollaan tekemisissä. Mutta kypsyyttähän se vaatii.

        siile
        Minkä ihmeen takia minun pitäisi miettiä em.mieheni entistä elämää. Siis ennen minua. En ymmärrä. Ehkä tämä ymmärtämättömyyteni johtuu siitä, etten koskaan ole halunnut lapsia. Vaikea käsittää minun, sinun, meidän, teidän lapsikatrasta. Minä taas olin äärettömän hyvilläni kun em. miehellä oli jo lapset tehty. Ei tarvinnut niitä alkaa pykämään. Saimme viettää yhdessä tyynet ja myrdskyt, ihan kaksin. Lesken

      • 1lesken
        siilenä kirjoitti:

        No sopii miettiä, miksi lesken on yksin ja yksinäinen. Lienee omaa aikaansaannostaan.

        siile
        Sinua tuntuu vaivaavan minun vapauteni ja yksin olemiseni. Voin kertoa, että ei tämä olo paskempaa ole. Lesken

      • Tellukka kirjoitti:

        Tuo kommenttisi meni yli.
        En ymmärrä vaikka miten päin luen. Liian korkeaa filosofiaa minulle.

        Yksinkertaista. Mitävanhemmaksi tulet, sitä vaikeampaa on löytää laadukasta kumppania.

      • 1lesken kirjoitti:

        siile
        Sinua tuntuu vaivaavan minun vapauteni ja yksin olemiseni. Voin kertoa, että ei tämä olo paskempaa ole. Lesken

        Sinua vaivaa toisten tuleminen toimeen uuden puolison menneisyyden kanssa. En jaksa enää jankuttaa tyhjää. Sanottava on jo sanottu

      • siilenäMokaa kirjoitti:

        Koita nyt moukka-siilenä suvaita toisten mielipiteet.
        Hitto mitä roskaa suollat monta kommenttia.
        Kerrot oman mielipiteesi ja se riittää sun osalta.
        Mutta sä moukka vänkäät ja vänkäät toisenlaiset mielipiteet aivan maanrakoon.
        Otat vielä Tellukka-rukan mukaasi kiusaamaan. Porukalla kiusaatte.

        Onneksi sinä olet fiksu ja kirjoitat aloituk aiheesta. Miellyttävä kommentoija 😂

      • siilenä kirjoitti:

        Yksinkertaista. Mitävanhemmaksi tulet, sitä vaikeampaa on löytää laadukasta kumppania.

        En ole silleen välittänyt etsiäkään.
        Kun entiset tuttavat painuvat manan majoille yksi toisensa jälkeen, niin tuttavapiiri harvenee, kun ei kiinnosta enää mitään läheisempää tuttavuutta uusien ihmisten kanssa tehdä. Alkanut viihtymään enemmän ja enemmän pelkästään itsensä kanssa.

      • siilenäMokaa kirjoitti:

        Koita nyt moukka-siilenä suvaita toisten mielipiteet.
        Hitto mitä roskaa suollat monta kommenttia.
        Kerrot oman mielipiteesi ja se riittää sun osalta.
        Mutta sä moukka vänkäät ja vänkäät toisenlaiset mielipiteet aivan maanrakoon.
        Otat vielä Tellukka-rukan mukaasi kiusaamaan. Porukalla kiusaatte.

        Enhän minä raukka ole ketään kiusannut.
        Noh, ehkä pientä eläinrääkkäystä välillä harrastanut tuota siiliä kohtaan.

    • hmpff

      Arvostelija siinä mokasi, et sinä eikä naisystäväsi.

      Totta kai ymmärrettävää, että on hänen exmiehen lapsille shokki että heidän isänsä tilalle on joku tullut. Arvostelijalla oli vielä surua? Mutta eiköhän ne siitä tokene.

      Kaksi leskeä tunnen, kummatkin ovat taistelleet sen kanssa, että koska on sopivaa jatkaa elämää. Minusta tyhmää tuo ulkopuolinen paine surra jotain tiettyä aikaa. Suru murskaa, sairastuttaa, mitä nopeammin pääsee taas ilon syrjään kiinni, sitä parempaa se on kaikille.

      • hmpff

        Lisäänpä vielä, että mitä sitä muilta (lapsilta) kyselemään miten elää. Eläkää! Olkaa! On läheisiä/ystäviä jotka ovat ihanat niin kauan kuin kaikki menee heidän oletusten mukaisesti. Kriisit ja surut erottaa sen, kuka oikeasti välittää, haluaa sun olevan onnellinen.

    • Minä komppaan tässä asiassa hmpff:ä ja muitakin jotka ovat sanoneet että eläkää täysillä vaan ja että meidän iässä jokaisesta päivästä, jokaisesta onnen hetkestä on osattava nauttia. Me olemme olleet nyt viisi vuotta yhdessä ja heti alusta kaikki Legolassin sukulaiset ja hänen edesmenneen sukulaisetkin ovat saaneet tavata minut ja päinvastoin; minä ole kiertänyt "näyttämässä" legolassia kaikille omille sukulaisilleni ja edesmenneen mieheni sukulaiset ovat kaikki järjestään legolassin facebookissa ja kjrjoittavat sille espanjaksi ja minä joudun neuvomaan miten se voi vastaa :) Menneisyys on läsnä ja kutoutuu nykyisyyteen, vaikka emme siitä puhu koko aikaa; ei ihmiset ole mitään käyttötavaraa jotka heitetään pois kun suhde katkeaa tai joku poistuu riveistämme. Ihmiset ympärillämme jotka välittävät meistä ovat rikkaus, ei rasite.

      • Ai niin, unohdin tärkeimmän: unohda koko asia. Mitään sopivaisuussääntöjä ei tähän asiaan ole olemassakaan, paitsi joidenkin ihmisten korvien välissä, jotka muutenkin ovat aina valppaina etsimään vikoja muista. Ette ole tehneet mitään väärin.

    • eppu2

      Mitään mokaa en tuossa kyllä näe. Enkä ymmärrä moista ahdasmielisyyttä, että siitä nyt jollekin olisi haittaa ollut.
      Itse kuuntelisin itseäni ja toimisin sen mukaan.

    • SiinäMoka

      Olisi pitänyt kysyä lapselleen juhlan järjestävältä perheeltä etukäteen, Sopiiko, että uusi miesystävä tulee mukaan!!!!!!!!!!!!!
      Ehdottomasti olisi pitänyt kysyä lupa!

      • 1lesken

        Siinä moka
        Perheelle tuskin tuli edes mieleen, että nainen olisi niin pöljä, että veisi kavaljeerinsa juhlaan. On siinä porukat ollut huuli pyöreänä ja silmät selällään kun nainen marsittaa heille tuikituntemattoman miehenkörilään vieraisille. Kova on esittäytymisen ja pätemisen tarve tällä pariskunnalla. Lesken

      • Sanotaanhan sitä, että kaikissa onnistuneissa juhlissa on oltava jokunen kuokkavieras mukana.

        Ei minulle silti tulisi mieleenkään, jos minut on kutsuttu synttäreille tai muihin juhliin, niin viedä sinne noin vaan yllättäin myös joku heille ennestään tuntematon kaverini kertomatta sitä etukäteen.

        Toisaalta taas, jos itse olisin kutsunut luokseni jonkun ja hän toisi mukanaan jonkun minulle tuntemattoman kaverinsa, niin ei siitä silti mitään jälkipuintia tulisi. Toivottaisin tervetulleeksi.

    • Tapasin eronneen naisen ja olemme yhdessä päiviä joka viikko ja olen tavannut hänen miehen ja heidän lapset jne. lähes koko suvun ei mitään hankaluuksia. Hänen miehellä on myös nainen tosin eivät asu yhdessä, kaikki tunnen --- ei mitään vaikeuksia.

      Vaimoni kuoli 2008. Sukuni on myös tavannut rakkaani Suomessa sekä Ruotsissa.

      • New-age

        Noinhan se pitäisi mennä. Hyvä!
        Ennakkoluulottomia läheisiä...

      • New-age kirjoitti:

        Noinhan se pitäisi mennä. Hyvä!
        Ennakkoluulottomia läheisiä...

        Kiitos sinulle samoin Paloma.

        mvh.

    • Miten olisin toiminut vastaavassa tilanteessa, ehkä näin.
      olisin vaatinut tuota naisystävää kertomaan noille sukulaisille tilanteen,
      että tässä kuviossa pyörii nyt uusi mies ja
      sitten vaatinut häntä myös kysymään juhlanjärjestäjältä ja kutsujalta
      sopiiko, että tulen hänen kanssaan syntymäpäiville.
      Yllätyksenä en olisi mennyt mukaan juhliin
      tavalliselle vierailulle sen sijaan olisin voinut mennä
      mutta en juhlaan.

      Olen ollut myös tilanteessa, jossa sukulaiseni halusi minut mukaan täysin tuntemattomien omien kavereidensa häihin, en tietenkään suostunut mukaan, mutta asiasta häiden järjestäjä ja sukulaiseni neuvottelivat ja hääpari oli sitten jopa toimittanut nimelläni kutsukortin noihin häihin. En ollutkaan mikään kuokkavieras vaikka en tuntenut koko hääporukkaa. Lopulta olin kutsuttu ja koin, että kaikille oli mukavaa, että olin mukana, sukulaiselleni ja hääparikin oli iloinen kun näki minut ulkomaalaisena juhlassa mukana ja minulle joka sain elää ikimuistoiset hääkuviot vieraalla maalla.

    • 1lesken

      piikille ja tallukalle
      Te kaksi vai onko teitä vain yksi, suollatte tekstiä, kuin vanhanajan änkyräkommunistit. Takki kääntyilee sinne sun tänne. "En tiedä mistä puhutaan, mutta vastustan",slougani sopii pirtaanne. On joka lähtöön exää ja nyxää ja puolikasta ja mitävielä sukulaista. Kaikkien kanssa homma futaa yli rajojen. Mistähän sikiää näitä superlojaaleja ihmisiä, kun minä en tunne tällaista sakkia ollenkaan. Netissä, tuntemattomana on nastaa jauhaa sontaa. Vierailkaa kimpassa, älkääkä vaan unohtako savolaista peräkammaripoikaa kutsua kyläilemään. Onhan se teidän historiaanne Lesken

      • Kukakohan tuota aloitusta eniten vastusti?

      • siilenäMokaa
        Tellukka kirjoitti:

        Kukakohan tuota aloitusta eniten vastusti?

        Hiffaa dorka!

        Moukka-siilenä ja Tellukka-rukka vastustavat vängäten yhdessä ja erikseen KAIKKIA ERILAISIA MIELIPITEITÄ KUIN HEILLÄ ITSELLÄÄN

        Moukka-siilenä ja Tellukka-rukka suvaitsevat VAIN omien mielipiteittensä kopiot!!!!!!!!!!!!!

        Minun silmiini osui, että lesken kaikkein eniten vastusti tuon aloittajan synttäreille menoa, koska hän ei olisi tehnyt niin.
        Mutta jokainen täällä näkee niinkuin itse haluaa.

      • siilenäMokaa kirjoitti:

        Hiffaa dorka!

        Moukka-siilenä ja Tellukka-rukka vastustavat vängäten yhdessä ja erikseen KAIKKIA ERILAISIA MIELIPITEITÄ KUIN HEILLÄ ITSELLÄÄN

        Moukka-siilenä ja Tellukka-rukka suvaitsevat VAIN omien mielipiteittensä kopiot!!!!!!!!!!!!!

        Elä puhu paskaa!

      • 1lesken. Koita opetella hyväksymään myös eriävät mielipiteet. Ja sen että on olemassa erilaisia ihmisiä joiden ihmissuhteet eivät ehkä sinua miellytä mutta kun sinä et niistä päätä. Opettele suvaitsevaisuutta. Jos joku asia on niin ettet sinä siät tekisi, joku muu voi tehdä eikä kumpikaan ole oikeassa eikä väärässä.

      • siilenä kirjoitti:

        Elä puhu paskaa!

        Mutta ihan tottahan hän huutaa:
        """"...vastustavat vängäten yhdessä ja erikseen KAIKKIA ERILAISIA MIELIPITEITÄ KUIN HEILLÄ ITSELLÄÄN""""

        Onkohan sitten sellaisiakin olemassa, jotka eivät vastusta erilaisia mielipiteitä kuin heillä itsellään? Kai niitä sitten... Kai hän sitten oikein huutamalla itse myötäilee erilaisia mielipiteitä kuin mitä hänellä itsellään on?

        Hyvä huomio ja mukavaa uutta päivää vaikka sateinen näyttää tulevankin :).
        Toisaalta en minä vastusta erilaisia mielipiteitä mutta en myötäilekään vaan kerron vastineeksi omani :D.

        Mää menen tänään hierojalle myötäilemään. Edellisestä kerrasta onkin jo luvattoman pitkä aika.

      • siilenäMokaa
        Tellukka kirjoitti:

        Mutta ihan tottahan hän huutaa:
        """"...vastustavat vängäten yhdessä ja erikseen KAIKKIA ERILAISIA MIELIPITEITÄ KUIN HEILLÄ ITSELLÄÄN""""

        Onkohan sitten sellaisiakin olemassa, jotka eivät vastusta erilaisia mielipiteitä kuin heillä itsellään? Kai niitä sitten... Kai hän sitten oikein huutamalla itse myötäilee erilaisia mielipiteitä kuin mitä hänellä itsellään on?

        Tellukka-rukka "Onkohan sitten sellaisiakin olemassa, jotka eivät vastusta erilaisia mielipiteitä kuin heillä itsellään? "

        Vaikeaa varmasti on Moukka-siilenä ja Tellukka-rukka teidän kuvitellakaan, että olisi sellaisia ihmisiä, jotka ei haukkana hyökkää nujertamaan, jos joku esittää erilaisen mielipiteen kuin Moukka-siilenällä ja Tellukka-rukalla on.

        YLLÄTYS YLLÄTYS teille molemmille, Moukka-siilenä ja Tellukka-rukka
        sellaisia ihmisiä on, jotka kuuntelevat erilaisia mielipiteitä ja jopa miettivät, mistä kokemuksista tuo erilainen näkökanta kumpuaa, ovat valmiita JOPA muuttamaan omaa mielipidettään, jos tulevat siihen tulokseen, että TOINEN ON OIKEAMMASSA!!!!!

      • 1lesken
        siilenä kirjoitti:

        1lesken. Koita opetella hyväksymään myös eriävät mielipiteet. Ja sen että on olemassa erilaisia ihmisiä joiden ihmissuhteet eivät ehkä sinua miellytä mutta kun sinä et niistä päätä. Opettele suvaitsevaisuutta. Jos joku asia on niin ettet sinä siät tekisi, joku muu voi tehdä eikä kumpikaan ole oikeassa eikä väärässä.

        siile
        Aloittajan keississä oli kysymys vierailusta, josta hän kysyi, tuliko mokattua. Siihen kysymykseen vastasin, että huono veto, töppö reissu. En ole mitenkään vastustanut seurustelua leskien tai kenenkään muunkaan välillä, mutta esittelytilaisuuksia entisille ja nykyisille sukulaisille ällistelin. En tajua miksi minun yksinäisyyteeni, miehenvokotteluni, sopeutumattomuuteni vapaaehtoinen lapsettomuuteni vedetään mukaan tähän. Mitä tekemistä niillä asioilla on sen kanssa, jos joku nainen haluaa välttämättä raahata miesystävänsä näytille em. miehen lapsillle. Näyttääkseen vissiin että kyllä vientiä riittää. Tämä on minun näkemykseni ja minä pysyn näissä. Lesken

      • siilenäMokaa kirjoitti:

        Tellukka-rukka "Onkohan sitten sellaisiakin olemassa, jotka eivät vastusta erilaisia mielipiteitä kuin heillä itsellään? "

        Vaikeaa varmasti on Moukka-siilenä ja Tellukka-rukka teidän kuvitellakaan, että olisi sellaisia ihmisiä, jotka ei haukkana hyökkää nujertamaan, jos joku esittää erilaisen mielipiteen kuin Moukka-siilenällä ja Tellukka-rukalla on.

        YLLÄTYS YLLÄTYS teille molemmille, Moukka-siilenä ja Tellukka-rukka
        sellaisia ihmisiä on, jotka kuuntelevat erilaisia mielipiteitä ja jopa miettivät, mistä kokemuksista tuo erilainen näkökanta kumpuaa, ovat valmiita JOPA muuttamaan omaa mielipidettään, jos tulevat siihen tulokseen, että TOINEN ON OIKEAMMASSA!!!!!

        No jo sulla on vaikeaa.
        Kuka päättää kuka on "oikeammassa". Missä on sellainen raati ja tuomari?

      • siilenäMokaa
        siilenä kirjoitti:

        No jo sulla on vaikeaa.
        Kuka päättää kuka on "oikeammassa". Missä on sellainen raati ja tuomari?

        Voitko kuvitella sinä, Moukka-siilenä, kuvitella? Et voi!!
        Sellainen "raati" on joillakin ihmisillä päänsä sisällä!!!!! Aivot!!!
        Sellaiset ihmiset voivat Kalevalaa lainaten sanoa " aivoni ajattelevi "

      • 1lesken kirjoitti:

        siile
        Aloittajan keississä oli kysymys vierailusta, josta hän kysyi, tuliko mokattua. Siihen kysymykseen vastasin, että huono veto, töppö reissu. En ole mitenkään vastustanut seurustelua leskien tai kenenkään muunkaan välillä, mutta esittelytilaisuuksia entisille ja nykyisille sukulaisille ällistelin. En tajua miksi minun yksinäisyyteeni, miehenvokotteluni, sopeutumattomuuteni vapaaehtoinen lapsettomuuteni vedetään mukaan tähän. Mitä tekemistä niillä asioilla on sen kanssa, jos joku nainen haluaa välttämättä raahata miesystävänsä näytille em. miehen lapsillle. Näyttääkseen vissiin että kyllä vientiä riittää. Tämä on minun näkemykseni ja minä pysyn näissä. Lesken

        Eikö ällistelyihisi tällä keskustelupalstalla saa vastata :D? Itse olet tällä palstalla auliisti jakanut miesasiasi ja otat kantaa hanakasti toisten? Pysy toki ällistelyissäsi mut suo sama toisille. Lopetan tämän jankutuksen nyt tähän sillä ilmeisesti sinulla on tarkoitus vain tyhjää pidentää ketjua. Soonmoro tässä ketjussa sinulle.

      • siilenäMokaa kirjoitti:

        Voitko kuvitella sinä, Moukka-siilenä, kuvitella? Et voi!!
        Sellainen "raati" on joillakin ihmisillä päänsä sisällä!!!!! Aivot!!!
        Sellaiset ihmiset voivat Kalevalaa lainaten sanoa " aivoni ajattelevi "

        Ai sulla on sellainen raati pääsi sisällä että voit päättää kenen mielipide on oikea ja kenen väärä. Suuruudenhulluutta sanon minä , heh. Hyvvää päivänjatkoa vaan sullekin. Lopetetaan tää jankutus ja siirrytään muihin juttuihin.

      • siilenäMokaa
        siilenä kirjoitti:

        Ai sulla on sellainen raati pääsi sisällä että voit päättää kenen mielipide on oikea ja kenen väärä. Suuruudenhulluutta sanon minä , heh. Hyvvää päivänjatkoa vaan sullekin. Lopetetaan tää jankutus ja siirrytään muihin juttuihin.

        Moukka-siilenä :)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        Et ymmärrä edes suomenkielistä tekstiä, jonka kirjoitin: ovat valmiita JOPA muuttamaan omaa mielipidettään, jos tulevat siihen tulokseen, että TOINEN ON OIKEAMMASSA!!!!!

        Omilla sanoillasi todistit sen: Oot aivoton!
        :)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        Haukotus. Sun kans on ihan turha inttää, mee matkoihis ;).

    • Itestähän tuo suurimmalti riippuu kun muita on niin moneen junaan, joista ei voi tietää. Rosaliinia komppaisin.

    • Joko selvisi mokasitko vaiko et, palstan asiantuntijoiden raati on vastannut lukuisasti?

      Itse en kyllä nykyisen mielitiettyni edesmenneen puolison lasten juhliin pyytämättä menisi.
      Vai mikä tämä härdellisuhde nyt oikein olikaan.

      • Jätit siis sokerkisi pohjalle eli oman kommenettisi. Kiva kun taas kommentoit ja analysoit muita kirjoittajia ;). Ikävää kutusa aloittajan suhdetta "härdellisuhteeksi".

      • siilenä kirjoitti:

        Jätit siis sokerkisi pohjalle eli oman kommenettisi. Kiva kun taas kommentoit ja analysoit muita kirjoittajia ;). Ikävää kutusa aloittajan suhdetta "härdellisuhteeksi".

        Joku sanoi hyvin:
        "Sun kans on ihan turha inttää, mee matkoihis ;)"

      • Ancelina kirjoitti:

        Joku sanoi hyvin:
        "Sun kans on ihan turha inttää, mee matkoihis ;)"

        Nii, joskus välähtää tällaisilta "asiantuntijoiltakin". Elä AINA aseta ihtiäs toisten yläpuolelle, jooko.

      • siilenä kirjoitti:

        Nii, joskus välähtää tällaisilta "asiantuntijoiltakin". Elä AINA aseta ihtiäs toisten yläpuolelle, jooko.

        Täällähän minä olen sinun kantapääsi alla :)

      • Ancelina kirjoitti:

        Täällähän minä olen sinun kantapääsi alla :)

        No et vaan pikkasen tuppaat yläpuolella tän rupusakin olemaan :).

      • siilenä kirjoitti:

        No et vaan pikkasen tuppaat yläpuolella tän rupusakin olemaan :).

        Ja vielä kun olen näinkin pienikokoinen ihminen :)

      • Ancelina kirjoitti:

        Ja vielä kun olen näinkin pienikokoinen ihminen :)

        Niivvai nethän sanovat jotta koolla ei ole väliä😁

      • siilenä kirjoitti:

        Niivvai nethän sanovat jotta koolla ei ole väliä😁

        Jep jep, nyt se on todistettu ;)

    • Jokainen päättäköön kohdallaan, mikä on itselle sopivaa. Nykyinen puolisoni on tavannut lasteni perheet, ja minä hänen lastensa perheet, siinä ei ole ollut mitään ongelmia. Tosin olimme seurustelleet jo pitkän tovin, ennen kuin se tapahtui. Olemme myös tavanneet muutamia toistemme ystäviä. Yksille suurille syntymäpäiväjuhlille, joissa suuri osa vieraista tunsi minut, muttei häntä ennestään (päivänsankari tunsi), olemme yhdessä osallistuneet. Suuri osa vieraista oli tutustunut useissa perhejuhlissa aiemmin edesmenneeseen puolisooni. Kaikki meni hyvin.

      Mihinkään serkun kummin kaiman juhliin en aio osallistua, enkä pyydä häntäkään. Ja hän saa joka kerta päättää ihan itse osallistumisensa, kuten teen itse myös.

    • lättykätty

      Avaajalle. Ei tässä iässä kannata enää miettiä tuollaisia. Jos johonkin tilaisuuteen meneminen tuntuu mukavalta ja tietää, että siellä on kiva olla, niin sitten menee. Jos se taas tuntuu epämiellyttävältä jostain syystä, jätät vain väliin. Jos siitä joku pahoittaa mielensä, ettet osallistu tilaisuuksiin tai tee asioita, joita toiset sinulta odottavat, niin se on heidän häpeänsä ja ongelmansa. Mielensä pahoittajia maailmassa riittää.

      Toisten ei kannata antaa pompottaa itseään noilla luonnevikaisilla mielensä pahoittamisilla ja syyllistämisillä. Iso osa sukujuhlista on teennäisiä tilaisuuksia, joissa toisilleen melko vieraat ihmiset kohtaavat, ihmiset joilla ei ole normaalisti keskinäistä kanssakäymistä, koska heidän välillään ei ole positiivista henkilökemiaa ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Siellä sitten jäykistellään ja jälkeenpäin puhutaan siitä millainen sekin oli. Kun järjestät perhetapahtumia, kutsu sinne vain ihmisiä, sukulaisia ja ystäviä, joiden kanssa olet muutoinkin kanssakäymisessä (livenä ei somessa) ja joiden kanssa on mukava olla. Ihmisiä joiden tapaamisesta jää aina hyvä fiilis. Tällaiset juhlat koostuvat pienemmistä joukoista, mutta niissä on sen mukavampi kaikkien olla.

      Elämää ei kannata tuhlata väkinäisiin ihmissuhteisiin ja tekemisiin. Itsekästäkö? Minun mielestäni ei, päinvastoin, kaikkien huomioon ottamista parhaalla mahdollisella tavalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      123
      3982
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      314
      2049
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1811
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      105
      1727
    5. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1710
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1661
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      443
      1518
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1266
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1252
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      440
      1218
    Aihe