Muistatteko vielä kansakouluajalta järjestäjän, joka pyyhki taulun ja laitteli luokkaa välitunnilla ? Siinä oli kukin vuorollaan. Jospa mekin olemme tavallaan järjästäjinä taukotunnilla. Kukin omalla tavallaan järjästää erilaisia asioita.
Tänä aamuna totean olevani tyytyväinen tästä säästä. Enhän edes pidä helteistä ja pidennetty kevät on oikeastaan ihan hieno juttu. Muistaakseni Tuomet kukkivat ennen koulun päättäjäisten aikaan, nyt tosin eivät kuki vieläkään. Käki kukkuu lähimetsässä ja on mukavan rauhallista.
Ihan hyvin entisissä ketjuissa olisi voinut jutustella niitä näitä, mutta pitkän kelaaminen on hankalaa.
Välitunnin järjestäjä
32
502
Vastaukset
Juu, järjestäjän tehtävät napsahti kullekin vuorollaan. Ihan mukavia aikoja näin jälkikäteen aatellen ainakin.
Meilläkin täällä kivan kostea sää. Lämpötila kivunnut yli 10 ja ulkona tuoksuu kesä öisen sateen jäljiltä.Kyllä taululla pöly hölynä silloinkin lensi.
H.- pyrtti
Etkö sinä onneton kastellut sientä? Höppänä.
Tässä ohessa järjestelen ruokakaappia ja niitä näitä.
Eilen olin täynnä energiaa. Varmaan tänäänkin, johka tässä aamutoimilta tokenen ulos.
Olen saanut uskomattoman paljon asioita järjesteltyä.
Pihapiirini baaria ei ole käytetty sitten 65-synttäreiden ja se näkyi. Baaritiskin kansilevy oli sökö. Uuden levyn sain baarikaapin välilevyistä. Tänään mäntysuopapesu ja jääkaapin testaus. Voipi olla, että toimii voipi olla, että ei toimi.
Kyllä maalla on mukavaa, tosin siitepölyallergia niiskututtaa. Pitänee hakea kirkolta allergialääkettä.
Tänään taas järjestellään. Kivinta on kun illalla on niin väsynyt, että uni tulee jo kymmenen korvilla ja aamulla herää kahdeksan maissa.
Kouluaikoina mieluisin järjestelijän vuoroviikko oli kovilla pakkasilla.
Ulkona on pilvistä, mutta kesäisen leutoa. Luvassa iltapäivälle aurinkoa.- ei.tullut.siivoojaa
Pyrtti, puhtaamman taulun sai kun ensin kuivalla tuhrasi kirjoitukset ja numerot pois. Siinä liituaines tippui taulun alaosaan, josta se oli helppo kerätä yhdellä sienen vetaisulla.
Sen jälkeen sieni lutrattiin hyvin veden alla ja kun sillä pyyhki taulun, tuli kuin siivoojan jäljiltä.
Sinne meni liitu pöly hengitysteihin, eipä sitä mietitty. - pyrtti
Minä nousen hiukan ennen kuutta kun olen tottunut passaamaan töissä kävijää. Totta on, että kun saa jonkin ison homman tehdyksi, siitä tulee hyvä mieli.
Lukaisin nopsasti ip-lehteä netistä. Näyttelijä Peter Sallis on kuollut. Nyt taitavat olla kaikki Vielä virtaan alkuperäiset näyttelijät poissa. Sarja oli minun lemppareitani. - kickbikella
Joskus se sieni oli pieni, kovan koppurainen. Terottelin opettajan, koska tykkäsin siitä kammella veivattavasta teroittimesta.
Jahka pyykit on narulla, niin potkaisen potkupyöräni liikkeelle. Reppuun tulevat eväät jo suunniteltu. Kahvetkin keittelen jossain sitten kun tekee mieli, kun on tämän päivän välitunnin aika :-)- ei.tullut.siivoojaa
Tuskin opettajaa teroitit? Minullapa on vielä sellainen veivattava teroitin työpöydälläni. Otan sen mukaani, kun lähden eläkkeelle, piirongin päälle laitettavaksi. Ennestään on samanvärinen, vihreä rautainen kirjoituskone. Siinä ovat sitten lasten yo-kuvien ja hääkuvien kanssa rinnan.
- ö-Öö
No joo
Paukkuihan sitä sellaistakin nakkia. Peruskepponen oli kastella sienet valuvan märiksi. Kun ope alkoi pyyhkiin ite joskus taulua, sienestä tuli sitten vedet sen päälle. JA syyt sai niskoilleen just järjestäjä.
Enenpi keljutti astioiden ja ruuan roudaaminen luokkaan. Keittiö kellarissa, koulussa ei hissiä. Jos kippasi portaissa keittoämpärin, syötiin näkkileipää ja sai kaikkien vihat niskoilleen. Jos särki lautaskasan, joutui halemaan varalautasia ja tuomaan kotoa vastaavan määrän ehyitä tilalle.
Nykykoulut sen verran suuria, ei ruokahuolto noin toimisi enää. En tiedä, paljonko enää kukaan käyttää liitutaulua, voi taulujen peseminenkin olla historiaa.
Mun aikana pöndellä oli vielä aika paljon kaikenlaista käytännön duunia. Meillä oli juu keskuslämmitys, syrjäkylien kakluunien lämmittäjistä ei tietoa. Joskun päivä puolukassa, että verilettujen kanssa puolukoita. Jos puutöitä vartn tuli puutavaraa, oppilaat kantoi net. Oli ne sentään kaadettu ja sahautettu valmiiksi. Jotain paperikeräyksiä oli koulujen menoihin jne. Koulu oli jo periaatteessa maksuton, kaikenlaista piti kuitenkin ite hankkia. Siloin näkyi varallisuuserot. Muistui mieleen suomi50.pileet. Lippua varten sai koulusta paperia ja värit, lipputanko piti hommata ite. Siinä oli sitten monenlaista viritelmää, hienosti sorvatuista puutangoista suunnalleen vanhoihin keinosiemennyspuikkoihin. Net puikot oli muuten emäntien suosiossa. Tarkoitan kukkakeppeinä.
Siitä muistuikin, pitänee tänään taas myrkyttää voikukkaa. Turhaa hommaa sinällään, aidan takana kaupungin nurtsi keltaisenaan.
=DW=- ö-Öö
korpikirjailija kirjoitti:
Oliko teillä posliiniastiasto koululla?
Oli
Mukit oli peltiä. Muoviastoista muistan ainoastaan maitopussikannut. Luulen maito ennen kauhottu ämppäreistä, siitä ei muistia itellä. Muutaman kerran jostain syystä oli viel eväät, kunnalla kai rahat loppu, Maidot oli silloin lasipulloissa. Ei jääkaappeja, se oli sitten lämmintä. Jos pullo meni repussa rikki, sitten ei juonut maitoa ja koulutarvikkeet haisi hauskalle loppuvuoden.
.Sinällään oli aika edistyksellistä jo. Kansakoulun alussa oli vanhanajan meininkiä, seminaarin käyneet opet ja virrenveisuuta. Päästödistus oppikoulussa oli sitten peruskoulun tpdistus, oppikoulun oppimäärällä. Sellaista murrosaikaa.
Hah, meillä oli tavallaan jo atk-n. Siis ope selitti jotain, se oli kai joskus lukenut tietsikoista, kehotti opiskelemaan sitä. Noh, ei siihen aikaan kovin monia atk-kouluja ollut, kun ei ollut koneitakaan missään, kuin yliopistoilla. Hah, tunsin yhden mummelin. Se oli koulussa opetellut konekirjoitusta. Pahville piirretty näppäimistö, kun koulussa ei ollut kirjoituskoneita .D
=DW=
- kickbikella
Kyllä jotkut opet teroitusta olisi tarvinneet. Oli tyytyminen kuiten lyijy- ja sinipunakyniin.
- Välituntimestari
Muistan hyvin välitunnit. Niissä olin paras. Pelkkiä kymppejä ja välitunteja oli paljon. Usein tapahtui niinkin että opettaja määräsi minut pitämään käytävävälituntia eli ajoi käytävälle.
Muissa aineissa olin suht keskinkertainen joskin välähdyksiäkin sattui. Täällä sataa, odottelen jos loppuisi niin pakkaisin kissan ja tavarat autoon ja ajaisin mökille.
Järjestäjänä oli jokainen vuorollaan, en tiedä onko tätä käytäntöä enää nykyisin.- pyrtti
Sinipunakynät olin jo unohtanut. Mihinkähän tarkoitukseen ne olivat ? Muistatteko miten ensimmäiset kuivamustekynät olivat aikanaan hieno uudistus ? Siitä ruokapuolesta vielä, että muistaakseni syötiin hyvin yksinkertainen ruoka narisematta. Kaikesta oli pulaa vielä tuolloin sodanjälkeisenä aikana.
Voikukkia täälläkin kaivellaan aina ulkona käydessä. En ymmärrä miksi on niin väsynyt olo. Verenpainelääke pitäisi kait poistaa kun menee liiankin alas ja pumppu lyö.- kickbikella
Sinipunakynällä, sillä punapäällä, ope teki korjauksia. Kosmuskynällä joskus joutui kotitehtäviä tekemään.
- ö-Öö
Sinipunakynä
Alleviivauksia, piirustamista. Sellainen hienous oli, mustetäytekynä kaunokirjoitukseen, imupaperiakin. Sai silläkin hyvän sotkun aikaan. Perinteisiä mustekyniä ei enää käytetty. Kuivamustekyniä ei oikein saanut käyttää, jotain tekemistä käsialan kanssa, niinkuin onkin. Joioain oli monivärisiä kuivamustekyniä, niissä oli useampia säiliöitä, sellaisia paksuja pötiköitä, mun mielestä lähinnä käyttökelvottomia.
Net noi varallisuuserot tuli esiin just tarvikkeissa. Koulusta sai perusvesivärit, kuus väriä. Varakkaammilla oli sitten paremmat värit. Ja näkihän sen vaatteista. Tosin, Osulassa rajalliset valikoimat, millä pröystäillä. Nykyisin toi homma ilmeisimmin mennyt törkeäksi, merkkivaatteita ja kirppislumppuja.
=DW= ö-Öö kirjoitti:
Sinipunakynä
Alleviivauksia, piirustamista. Sellainen hienous oli, mustetäytekynä kaunokirjoitukseen, imupaperiakin. Sai silläkin hyvän sotkun aikaan. Perinteisiä mustekyniä ei enää käytetty. Kuivamustekyniä ei oikein saanut käyttää, jotain tekemistä käsialan kanssa, niinkuin onkin. Joioain oli monivärisiä kuivamustekyniä, niissä oli useampia säiliöitä, sellaisia paksuja pötiköitä, mun mielestä lähinnä käyttökelvottomia.
Net noi varallisuuserot tuli esiin just tarvikkeissa. Koulusta sai perusvesivärit, kuus väriä. Varakkaammilla oli sitten paremmat värit. Ja näkihän sen vaatteista. Tosin, Osulassa rajalliset valikoimat, millä pröystäillä. Nykyisin toi homma ilmeisimmin mennyt törkeäksi, merkkivaatteita ja kirppislumppuja.
=DW=Enpä kyllä muista, että olisi alakoulussa jo kiinnitetty huomiota siihen, että toiset oli varakkaampia ja toiset köyhempiä. Samalla alueella samaa porukkaa siellä oli, kaikilla samat kuusi nappia ja ei kellään mitään hienompaa. Kotona sai hienommin väritellä jos halusi. Me tehdasalueella asuttiin ja isä toi tehtaalta jotain tietokoneluiskia ja niideb taakse töherrykset kotonakin suttailtiin.
Joskus opettaja antoi jollekin monot kun kotona ei ollut ostettu, mutta siihen se jäi.
saman näkösissä taloissa asuttiin ja samanmoisissa äitien tekemissä vaatteissa kuljettiin.
Suurimmat erot oli koulunkäynnissä ja ahkeruudessa, enemmän sitä tarkkailtiin kun jonkun vaatteita ja se oppi ei taas mennyt päähän varallisuuden mukaan.- ö-Öö
rosaliiin kirjoitti:
Enpä kyllä muista, että olisi alakoulussa jo kiinnitetty huomiota siihen, että toiset oli varakkaampia ja toiset köyhempiä. Samalla alueella samaa porukkaa siellä oli, kaikilla samat kuusi nappia ja ei kellään mitään hienompaa. Kotona sai hienommin väritellä jos halusi. Me tehdasalueella asuttiin ja isä toi tehtaalta jotain tietokoneluiskia ja niideb taakse töherrykset kotonakin suttailtiin.
Joskus opettaja antoi jollekin monot kun kotona ei ollut ostettu, mutta siihen se jäi.
saman näkösissä taloissa asuttiin ja samanmoisissa äitien tekemissä vaatteissa kuljettiin.
Suurimmat erot oli koulunkäynnissä ja ahkeruudessa, enemmän sitä tarkkailtiin kun jonkun vaatteita ja se oppi ei taas mennyt päähän varallisuuden mukaan.Pöndellä eri asia.
Isoilla isännillä enenpi fyrkendaalia, kuin niitten rengeillä. Kirkolla oli muutamia duunarienkin kakaroita, yhden lehmän mökin kakaroita. ja lekurin-, poliisin-, opettajan-, pankkiirin-, kauppiaan- jne kakarat. Ja kunnanpiikkiin elävien lestaatien kakaroita.
Kandee hokata, meillä oli telkkari himassa ,samaten oli esim sähkö ja vesijohto, ei kaikilla. Meillä esim ei ollut autoa, naapurissa oli parikin.
Oppikoulussa oli tasasempaa, köyhät meni kansalaiskouluun.
Ei se ole paljoa muuttunut nykyisinkään, pikemmin päinvastoin. Syrjäkylien koulut lopetettu, kaikki tungetaan pariin isompaan kouluun. Näkyypi mm harrastuksissa, just vaatteissa jne. Noh, lestaateilla ei ole telkkareita vieläkään. Juu ennen monilla oli kotona hevonen, nykyisin vaan rikkaimmilla.
Mun mielestä oli/on hyvä, että peruskoulussa ihmiset sekaisin, kyllä se lisää tasa-arvoa ja eri sosioekonomiset jengit oppii oleen keskenään, Ja periaatteessa kaikilla ainakin teoreettinen mahdollisuus opiskella pitkällekin.
=DW=
- himmelimummeli
Muistan kansakoulussa ensin kahden desin maitopullot ja sitten tulivat maitotetrat pilleineen. Keräsimme koko luokka pillit talteen ja huuhdoimme ne. Niistä sitten teimme opettajan johdolla jouluksi himmelin. Oli hyvää materiaalia, kun ei haljennut, niinkuin olki. Olen myöhemmin elämässäni hyödyntänyt tuota himmelintekotaitoa, nyt oljilla, ja saanut siitä kiitosta. Kaikenlaista mukavaa ja hyödyllistä siihen aikaan opetettiin.
Vaikka kuinka muistelen, niin mieleeni ei tule liitutaulun pyyhkiminen.
Kyllä se varmaan järjestäjän hommiin kuului, koska se oli aina pyyhitty ennen seuraavaa tuntia.
Sitten muistin, että meitähän oli aina kaksi järjestäjää kerrallaan. Ikkunoitten avaamisen ja sulkemisen muistan ja sen, että kokoelmahuoneesta piti välitunnin aikana käydä hakemassa milloin mitäkin; karttaa, eläintaulua ... seuraavaa tuntia varten.
Hommahan on varmaan edennyt näin, että olen avannut ikkunat ja luikkinut kokoelmahuoneeseen ja jättänyt sen toisen järjestäjän pyyhkimään tauluja. Sitten tullut sulkemaan ikkunat.Jos nyt tällä väliltunnilla jotain kirjoittaisi...
Meillä oltiin aina kaksin, oli kivaa kun ei tarvinut mennä ulos, sai sisällä hiippailla vain,
toinen seisoi ovella kun opettaja tuli luokkaan ja toinen esitteli läksyt jos niitä sattui olemaan ja ainahan niitä 50 luvulla oli. Taulunpyyhkimiset yms siivousjutut kävi vikkelästi, niissä ei kuhnittu ja sitten vaan rupateltiin.
Meillä oli tapana muodostaa järkkäpari sukunimen ekasta aakkosissa ja vikasta aakkosissa, olin A.. ja W...oli aina kaverinani.
Kerran mietittiin mitä ihmettä meistä tulee isona, W... oli selvät sävelet mennä naimisiin, minä vain haahuilin silloin kuin haahuilen vieläkin, en tiedä vieläkään mitä minusta tulee isona.
Hänen elämäänsä olen seuraillut julkisuuden kautta hänestä tuli kuuluisan syöksylaskijan puoliso jne
Ai niin jotain muuta tästä päivästä, juotiin just teetä, naistenpäivänä teehuoneessa lahjottiin naisia, tuota lahjusta hauduteltiin tänään, valkoistateetä ja hibiskuksen valkoisia ja punaisia ruusunkukkia ja vadelmaa, ihanan makuista oli ja vaaleanpunaista.
No, nyt tämä välitunti loppuu...- poissaolijat
Tärkeä järjestäjän tehtävä oli myös ilmoittaa opettajalle poissaolijat. Sitä en muista, miten me pienet oppilaat niin kätevästi noteerasimme, ketkä olivat poissa koulusta, mutta hyvin se muistini mukaan aina meni ja poissaolijat tulivat kirjoihin.
Meillä oltiin järjestäjiä aakkosten mukaisesti. Minulle sattui kaveriksi vähän erikoinen poika: sulkeutunut , mutta uuttera ja tunnollinen koululainen. Välitunnilla hän otti tavakseen muksia minua ilman syytä: isku selkään, isku kylkeen, kuin harjoitelisi isompaakin matsia..)). En tehnyt asiasta numeroa, olihan minulla kotona neljä veljeä, joiden kanssa tuli välillä erimielisyyksiä. Pelkäsin kyllä hänen arvaamattomuuttaan ja hän löi kyllä satuttaakseen.
Olisi kiva tietää, mitä hänestä isona tuli: menestyjä vai kriminaali...
Oppikoulussa minulla olikin parempi tuuri: paras kaverini oli aakkosissa ennen minua ja saimme olla kimpassa - ja tietysti keksiä kaikenlaisia pikku kepposia. Sisällä saatiin olla ilman valvontaa ja äkkiäkös ne järjestäjän hommat oli tehty...
- reppuriika
Oli ne järjestäjät kansakoulussa ja sitten keskikoulussa. Kansakoulussa järjestäjiä oli kaksi ja yleensä tyttö ja poika. Tehtäviin kuului taulun pyyhkiminen, luokan tuuletus, kartan laittaminen rullalta telineeseen tai siitä pois ja opetusmateriaalin esille otto kaapista. Kun opettaja tuli luokkaan, niin järjestäjä seisoi ovella, niiata niksautti tai kumarsi opelle. Oppikoulussa järjestäjä kävi näyttämässä viimeisen läksykohdan, kun oli iso koulu ja rinnakkaisluokkia paljon, kertoi kuka oli poissa, ym, Kansakoulussa järjestäjä jakoi myös ruuan kauhalla keittokulhosta. Joten vastuita oli.
- pyrtti
Olisi tosiaan mukava tavata entisiä ikätovereita. Tässä lähiseudulla heitä ei liene, omanikäsiä ainakaan.
Tänä aamuna tuntuu varhaiskesä. Puunlehdet tuoksuvat, käet kukkuvat kilpaa, naakat ja kuovit käyvät taistelua, Kaulushaikara törähtelee.
Leppoisaa päivää teille! - pyrtti
Minulla on nyt välitunti, siispä järjestelen.
Helsingissä pitää olla pormestarin lisäksi 4 apulaispormestaria. Huimat palkkakulut ilmeisesti.
Eiköhän Suomen työttömyystilanne paranisi jos kaikkiin hommiin palkattaisiin pääjehun lisäksi 4 apulaista. Jos pressallakin olis 4 apupressaa, kaikki pääpuolueet saisivat oman pressan.
Myös kaikkiin huonopalkkaisiin töihin apulaiset.
Jopa verotulot lähtis nousuun ja avustuksissa tulis säästöä.
No niin, palstan pääjärjestäjä ja apulaiset, teille tuli haukkutöitä! - PäivystäjäToimii
Myös oppikoulussa oli järjestäjät. Puuhastelivat taulun puhtaaksi ja tuulettivat välitunnilla. Ilmoittivat päiväkirjaa kirjoittavalle opettajalle käsiteltävät asiat ja poissaolijoiden nimet.
- pyrtti
Miksi tässä osiossa on noin tärkeää tarkkailla toisten kirjoittajien "tasoa"? Etsitään älykkäimpiä tai syynätään kirjoitusvirheitä. Alakouluikäisten hommaa tuommoinen on, ei arvaisi 60 -ihmisten tuntevan tarvetta luokitteluun. Yleensä on jo henkisesti kehittyneempi.
Voi miten hartaasti odotan sadetta. Maa on pölyävän kuivaa. Säätiedot eivät ole lupailleet sadetta, pääkäupunkiseutulaiset sitä ovat saaneet meidänkin edestä. - ihankivaaoli
Minusta oli kivaa olla järjestäjä ja seisoa ovella kun opettajat tuli luokkaan, tunsin olevani tärkeä!
- Kuuskymppänen
Oli niitä kyllä vielä peruskouluaikanakin, ainakin meidän kokeiluperuskoulussa. Meillä ei ollut koulussa ruokalaa vaikka oli suht iso koulu (200 päätä), vaan syötiin luokissa, ja järkkien tehtäviin kuului myös ruuan jakaminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1013522Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3091896Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471717- 971582
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4141535Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21430Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4311428Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431190MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar291034Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3581030