Kuka on kristitty?

yksi-ainoa

Kuka on kristitty?

Julkaistu kesäkuu 14, 2017 by jumalanvaltakuntablog

Apostolien aikana kristittynä pidettiin henkilöä, joka uskoi ihmisen kristuksen Jeesuksen kuolleen ristillä ja Jumalan herättäneen hänet ylös kuolleista. Nykyään kristityksi sanovat itseään ne henkilöt, jotka eivät usko Jeesuksen kuolleen ristillä ja Jumalan herättäneen häntä ylös kuolleista. He uskovat sen sijaan, että Jeesus on itse se Jumala, jonka olisi pitänyt herättää hänet kuolleista, ja että hän ei kuollut ristillä, vaan lähti Henkenä ulos ruumiistaan ja palasi siihen takaisin kolmantena päivänä. Kristittyinä pidetään siten nykyään ihmisiä, jotka eivät usko evankeliumia ja nämä ”kristityt” eivät puolestaan pidä kristittyinä niitä, jotka uskovat evankeliumin!

Vaikka nämä harhaoppiset ja eksyneet ihmiset eivät ole apostolien opetuksen ja Jeesuksen kristuksen ja Jumalan sanan todistuksen mukaan lainkaan kristittyjä, niin emme langeta heistä silti kadotustuomiota. Me jätämme Jumalalle viimeisen sanan ja annamme hänen tuomita oman kansansa ja tämän maailman oikein Kristuksen tulemuksessa ja sen jälkeen. Me uskomme siihen, että suuressa Babylonissa on vielä muutamia Jumalan kansaan kuuluvia veljiä ja sisaria, jotka eivät pidä sokeasti totena kaikkia katolisten isien valheita Jumalaa ja Kristusta koskevassa opetuksessa. Heitä on todellakin vain hyvin vähän verrattuna noin kahteen miljardiin nimeltään kristittyyn ihmiseen.

https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2017/06/14/kuka-on-kristitty/

40

346

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin.että

      Uskon vain tosiasioihin

      • yksi-ainoa

        Toisin sanoen "et usko mitään ellet näe" tai "ellei sitä pystytä todistamaan".

        Kristityt eivät pysty todistamaan sitä, että Jumala herätti kuolleista Jeesuksen kristuksen, Nasaretilaisen, mutta he pitävät totena silminnäkijöiden kertomukset ja todistuksen tästä asiasta. Hekään eivät nähneet sitä, kun Jeesus heräsi kuolleista, mutta näkivät hänet sen jälkeen, kun hän ilmestyi heille, ja he pystyivät tunnistamaan tämän Jeesuksen, joka oli nyt "toisenmuotoinen", mutta oli silti lihaa ja luuta, niin että söi opetuslasten seurassa paistettua kalaa.

        Vaikka Jeesus oli "Jumalasta syntyneenä henki", niin tämä henki oli liharuumiissa ja söi opetuslasten nähden. Ja vaikka Jeesus oli henki, niin hänet otettiin ruumiillisena olentona ylös taivaaseen, niin että hän katosi pilvien taakse.

        Sellainen Jeesus kelpaa meille kristityille, mutta katolisille kelpaa vain Jumala ihmisen ruumiissa ja areiolaisille kelpaa vain demiurgi (Jumalaa alempi luoja-jumala) ihmisen ruumiissa ja Jehovan todistajille kelpaa vain ylienkeli Miikael, jonka he sanovat olevan sama olento kuin Jeesus kristus, Nasaretilainen.

        Vain kristityt uskovat evankeliumin, jonka mukaan Jumala on yksi ja yksi on välimies Jumalan ja ihmisten välillä, kristus Jeesus, Nasaretilainen. Muut kieltävät sen, että Jeesus kristus on ihminen.

      • yksi-ainoa

        Katolisessa uskossa olevat sanovat, että meidän ei tarvitse uskoa sitä, että Jeesus on ihminen, koska se on heidän mielestään itsestään selvä asia: he kieltävät silti sen, että Jeesus on ihminen.

        Sitten katoliset sanovat, että myös ateisti, agnostikko, muslimi, hindu tai kuka tahansa voi "uskoa" sen, että Jeesus kristus on ihminen, historiallinen henkilö, joten se ei ole uskoa, että joku pitää Jeesusta ihmisenä. Uskoa on sen sijaan se, että tunnustetaan Jeesus isän vertaiseksi Jumalaksi.

        Vastaamme tähän niin, että vain kristityt uskovat evankeliumin, jonka mukaan Jumala on herättänyt kuolleista ihmisen kristuksen Jeesuksen ja korottanut hänet kaikkien luotujen yläpuolella olevaksi herraksi. Tätä evankeliumia eivät usko katoliset eivätkä muslimit eivätkä ketkään muut paitsi kristityt.

        Jeesuksen kristuksen evankeliumin totena pitämiseen tarvitaan uskoa, koska me emme epäilevän Tuomaan ja muiden apostolien tavoin näe Jeesusta ylösnousseena. Me olemme autuaita, koska me uskomme Jumalan herättäneen kuolleista Jeesuksen kristuksen, joka on totisesti se Jumalan poika, josta profeetat ovat ennustaneet. Salomo ei täyttänyt niitä kriteerejä iankaikkisesta kuninkaasta ja rauhan ruhtinaasta, jotka paljastavat meille sen, kuka on se luvattu kuningas ja Herran (Jahven) voideltu. Jeesus kristus täytti ne kriteerit, mutta molempia ihmisiä on sanottu Jumalan pojaksi ja Jumala on heidän molempien isä. Näemme tästä, että tulevaa Daavidin poikaa - kuningasta - sanottaisiiin Jumalan pojaksi ja Jumala olisi hänen isänsä, vaikka kyseessä on ihminen, ei Jumala itse tai enkeli Miikael tai demiurgi.

        1.Aikakirja:
        22:8 Mutta minulle (Daavid) tuli tämä Herran sana: 'Sinä olet vuodattanut paljon verta ja käynyt suuria sotia. Sinä et ole rakentava temppeliä minun nimelleni, koska olet vuodattanut niin paljon verta maahan minun edessäni.
        22:9 Katso, sinulle on syntyvä poika; hänestä on tuleva rauhan mies, ja minä annan hänen päästä rauhaan kaikilta hänen ympärillään asuvilta vihollisilta, sillä Salomo on oleva hänen nimensä ja minä annan rauhan ja levon Israelille hänen päivinänsä.
        22:10 Hän (Salomo) on rakentava temppelin minun nimelleni. Hän on oleva minun poikani, ja minä olen oleva hänen isänsä. Ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa valtaistuimen ikuisiksi ajoiksi.

        Jeesus on Salomon tavalla ihmisenä Jumalan poika, koska Jumala on asettanut hänet kuninkaaksi ja antanut (sekä antava) hänelle kaiken vallan valtakunnassaan. Molempia sanotaan Jumalan pojaksi ja Jumala on molempien isä, vaikka he molemmat ovat ihmisiä eivätkä mitään muuta.

        1.Timoteuksen kirje:
        2:3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
        2:4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
        2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
        2:6 joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
        2:7 ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu - minä puhun totta, en valhettele - pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.

        Vain harvat pitävät totena sen, että Jeesus kristus on ihminen ja että Jumala on herättänyt hänet ylös kuolleista. Valtaosa nimeltään kristityistä ei usko, että Jeesus kuoli ristillä, sillä he pitävät mieluummin totena katolisia taruja kuin Raamatun kirjoituksia ja evankeliumia.

        https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2017/02/15/katoliset-tarut-jeesuksesta-paljastettuna/

    • Tarinahan kertoo, että jeesus irtautui ruumiista, ja vain hänen ruumis ristiinnulittiin, hän itse nauroi ristin takana. He eivät ymmärrä mitä tekevät.

      Liittyy aiheeseen; älkää välittäkö niistä, jotka voivat ruumiin tappaa, sieluun ei kukaan voi koskea.

      Toinen tarina, itseasiassa Paavali sanoo, että hän oppi siitä mitä kärsi, kuuliaisuuden. Kenelle jeesuksen tuli olla kuuliainen, kansalleen, Roomalle, Jumalalle, vai kelle ?

      Hän hylkäsi kyllä perinnäissäännöt.

    • »Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi kuuliaisuuden siitä, mitä kärsi, ja kun oli päässyt täydelliseksi jne.»
      Siis Jumalan Poika on »oppinut kuuliaisuuden». Kenelle?

    • yksi-ainoa

      Jotkut pahiten eksyneet luulevat, että Jumala itse kärsi ristillä kuoleman, vaikka Raamatun mukaan Jumala ei voi kuolla eikä hän ole kenenkään kiusattavissa, niin että voisi kärsiä ihmisten tavalla ja ihmisenä.

      Jumala ei ole ihminen, vaikka katoliset niin luulevat - osa heistä. Ihminen ei ole Jumala, vaikka katoliset voivat myös sellaista luulla harhaoppinsa selityksissä.

      Käsitteet "Jumala" ja "ihminen" menevät katolisessa teologiassa surutta sekaisin, koska ei tehdä eroa Jumalan ja Kristuksen välillä Raamatun opettamalla tavalla.

      Tähän ansaan ovat myös karismaattiset nimeltään kristityt ihmiset langenneet ja selittävät mitä ihmeellisemmillä tavoilla tätä katolisten isien keksimää mysteeriä ikään kuin joku voisi sen ymmärtää ja käsittää, mistä siinä on kysymys. Ei voi ja sen rehellisimmät eksytetyt tunnustavat. Sen voi kuuleman mukaan vain uskoa, mutta ei ymmärtää ja käsittää järjellä, joten kyse on sokeasta uskosta, joka seuraa johtajaansa vaikka "helvetin tuliseen järveen", kun on päättänyt pitää kiinni omaksumastaan opista jääräpäisesti loppuun asti.

      Itku ja hammasten kiristys on suuri maan päällä, kun Kristus saapuu ja tempaa evankeliumin uskoneet ylös pilviin häntä vastaan, mutta katoliset jäävät maan päälle pedon valtakuntaan.

    • yksi-ainoa

      Monet katoliset luulevat, että "Jeesus on Jumala ihmisen ruumiissa".

      He kieltävät näillä sanoillaan sen, että Jeesus kristus on ihminen.

      Miten sellainen ihminen voi pelastua evankeliumin kautta, joka ei usko evankeliumia?

      Evankeliumin ilosanoma on lyhykäisyydessään se, että ihminen kristus Jeesus kärsi ja kuoli ristillä, mutta Jumala herätti hänet ylös kuolleista ja otti tykönsä taivaaseen ja korotti hänet kaikkien luotujen herraksi, niin että tämä kirkastettu ja herraksi korotettu Jeesus on tuleva taivaasta pelastukseksi omalle kansalleen ja tuomioksi muille.

    • Ei ole mitään evankeliumin pelastusta.

      Jokainen vastaa omista tekemisistään ja oikeamieliset perivat maan ja muut vain katoavat olemattomiin.

    • Kristinopissa on tietty kaava, joka löytyy myös politiikasta kun puolueita perustetaan.

      Keksitään joku uhka, ja siitä pelastus, joka on tarjolla vain tässä aatteessa. Luvataan, me ajamme teidän asiaan.
      Näin saadaan jäseniä kasaan ja elinkeino vetäjille, kuten papeille ja poliitikoille.

      Se on tietysti heille elämän leipää, koska saavat siitä palkan.

      Helpointa on takertua kuolleen nimeen, Koska hän ei tule kertomaan omia ajatuksiaan, joten hänestä voidaan puhua mitä tahansa. Hänellä voidaan ratsastaa, oli hän sitten Jeesus tai Kekkonen.
      Hän on puolustuskyvytön, eikä hänellä ole sananavapautta enää.

      Eikä kukaan tunne tunnontuskaa siitä, vaikka se olisi valheen leipää.

      • yksi-ainoa

        Katolinen oppi ikuisesta piinahelvetistä on saanut alkunsa muinaisesta Babyloniasta ja sen mysteeriuskonnosta samoin kuin ihmisen palvominen Jumalana ja oppi kolmiyhteisestä jumalasta. Nämä opit ovat kulkeneet Persian zarathustralaisuuden kautta Egyptiin ja sieltä antiikin Kreikkaan ja Roomaan, mutta myös juutalaiset omaksuivat opin sielun kuolemattomuudesta ja manalasta (kuolleiden valtakunta, jossa sielut/henget jatkavat elämää ruumiin kuoleman jälkeen) ollessaan pakkosiirtolaina Babyloniassa ja fariseukset edustivat tätä opinhaaraa Jeesuksen ja apostolien aikana. Juutalaisilta ja pakanoilta nämä opit kulkeutuivat Rooman katoliseen kirkkoon ja sieltä kaikkialle kristikuntaan muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

        Herääminen ylös kuolleista on uskoa, jonka Jumala vaikuttaa sanansa ja evankeliumin kautta. Se usko ei ole syntynyt ratkaisuna ja pakokeinona pois helvetin liekeistä ja loputtomasta kärsimyksestä. Se usko on seurausta Jumalan sanan lupauksesta, että Jumala on herättävä valitut kuolleet ylös ja antava heille katoamattoman ja kuolemattoman ruumiin, jossa he elävät ikuisesti. Muut tuomitaan tekojensa mukaan ja he saavat osakseen "lyöntejä" ja määräajan "vankeutta", minkä jälkeen he kuolevat toisen kerran (toinen kuolema) ja heidät "poltetaan tulessa" ja he katoavat jäljettömiin: heitä ei ole enää olemassa sen jälkeen.

        Ylösnousemususko on toivo iankaikkisesta elämästä ruumiin ylösnousemuksen kautta ja sen jälkeen. Se ei ole pakoa kuvitteellisesta helvetin tulesta ja loputtomasta kärsimyksestä. Se on toivoa siitä, että elämä ei pääty tämän maallisen ruumiin kuolemaan vaan me saamme uuden taivaallisen ruumiin, joka ei kuole ja katoa koskaan niin kuin tämä maallinen ruumis tekee. Ihmisten toivo kuoleman voittamiseksi on ruumiin ylösnousemuksen toivo, Raamatun mukaan. Sielun tai hengen elämän jatkumisesta ikuisesti ilman ruumista ei Raamattu mitään puhu. Se on pakanoilta lähtöisin olevaa harhaa, että uskotaan sielun kuolemattomuuteen ja henkien elämään manalassa, joka on jaettu kahteen osastoon: kärsiviin ja onnea nauttiviin.

    • yksi-ainoa

      Katolisten ja miksei myös areiolaisten virhe on siinä, että he eivät tunnusta Jeesuksen olevan ihminen, jonka Jumala on herättänyt ylös kuolleista. He kieltävät siten evankeliumin: he eivät usko evankeliumia todeksi vaan ovat vaihtaneet sen toiseen evankeliumiin, jonka mukaan ihminen kristus Jeesus ei tarvinnut ketään toista Jumalaa herättämään itseään kuolleista, koska hän on itse Jumala. He eivät usko edes siihen, että Jeesus kuoli ihmisten tavalla ristillä, koska pitävät totena katoliset tarut ruumiista irtoamisesta ja tuonelanmatkasta ja paratiisissa käynnistä jne. Tarut ovat korvanneet evankeliumin heidän uskonsa kohteena.

    • obh123

      "He uskovat sen sijaan, että Jeesus on itse se Jumala, jonka olisi pitänyt herättää hänet kuolleista, "

      Leimaat siis että suurin osa kristikunnasta uskoo että Jeesuksella ei olisi Isää Jumalaa. Selvä.

      "ja että hän ei kuollut ristillä, vaan lähti Henkenä ulos ruumiistaan ja palasi siihen takaisin kolmantena päivänä. "

      Näinhän sitä kuoleille yleisen kristillisen käsityksen mukaan tapahtuu. Kukaan ei ole väittänyt ettei Jeesuksen ruumis olisi tehnyt matkaansa ristiltä hautaan ja mädäntynyt siellä ylösnousemukseen asti.

      Taidat olla hieman epätoivoinen tuomitessasi muun kristikunnan harhaoppisiksi. :-)

      • yksi-ainoa

        "Leimaat siis että suurin osa kristikunnasta uskoo että Jeesuksella ei olisi Isää Jumalaa. Selvä."

        Ei vaan puhun siitä, millä tavalla katoliset selittävät Jeesuksen kuoleman jälkeisiä tapahtumia. Jeesus lähti Jumalana (Henkenä) ulos ruumiistaan, joka kävi elottomaksi. Jeesus meni Jumalana (Henkenä) alas tuonelaan ja vei sieltä ihmisten sieluja/henkiä saalinaan mukanaan taivaaseen/paratiisiin isän Jumalan tykö. Jeesus palasi kolmantena päivänä Jumalana (Henkenä) takaisin elottomaan ruumiiseensa.

        Mihin tuossa tarussa tarvitaan isää Jumalaa? Palauttamaan Poika takaisin ruumiiseensa?

        Missä on ihminen kristus Jeesus tuossa tarussa?

        Kristillinen käsitys elämän jatkumisesta ruumiin kuoleman jälkeen henkenä/sieluna kuolleiden valtakunnassa (manala, tuonela) tai taivaassa (paratiisissa) on alkujaan pakanallinen uskomus, joka on siirtynyt katolisen kirkon kautta kristikuntaan. Sitä ennen juutalaiset fariseukset olivat omaksuneet sen Babylonian pakkosiirtolaisuudessa ja kreikkalaisilta, niin että he pitivät niitä taruja totena, samoin kuin juutalaisten omia taruja, joista Lois Ginzberg kertoo kirjassaan.

      • yksi-ainoa

        Niin kuin katolisista taruista käy selvästi ilmi, eivät katolisessa uskossa olevat pidä totena evankeliumia. Jumala ei ole herättänyt Jeesusta kristusta kuolleista, koska Jeesus kristus on itse Jumala eikä tarvitse ketään toista Jumalaa itseään kuolleista herättämään. Jeesus kristus ei ole katolisen tarun mukaan edes kuollut niin kuin ihmiset kuolevat (”nukkuvat” tietämättä mistään mitään), joten Jumalan ei ole tarvinnut häntä kuolleista herättää ja niin kuin edellä osoitettiin, ei isä Jumala ole herättänyt katolisten tarujen mukaan poikaansa ylös kuolleista vaan Poika on palannut siihen Jumalana omin avuin ja voimin takaisin. Ihmistä kristusta Jeesusta ei katolisissa taruissa mainita lainkaan, koska ihminen kristus Jeesus ei sovi katoliseen oppiin välimieheksi Jumalan ja ihmisten välillä!

      • saviseutulainen
        yksi-ainoa kirjoitti:

        "Yksi-ainoa" alias "eräs-toinen",

        taistelusi Jeesusta Kristusta, Jumalan Poikaa, meidän Herraamme ja Vapahtajaamme vastaan jatkuu. Ja tuo taistelusi on tuhoon tuomittu.
        Käyt epätoivoista kamppailua, kunnes kaadut ja tuo luhistuminen on oleva suuri.
        ELLET TEE PARANNUSTA EKSYMYKSESTÄSI!

        Turha sinun on potkia tutkainta vastaan.

      • markku.lievonen
        yksi-ainoa kirjoitti:

        Niin kuin katolisista taruista käy selvästi ilmi, eivät katolisessa uskossa olevat pidä totena evankeliumia. Jumala ei ole herättänyt Jeesusta kristusta kuolleista, koska Jeesus kristus on itse Jumala eikä tarvitse ketään toista Jumalaa itseään kuolleista herättämään. Jeesus kristus ei ole katolisen tarun mukaan edes kuollut niin kuin ihmiset kuolevat (”nukkuvat” tietämättä mistään mitään), joten Jumalan ei ole tarvinnut häntä kuolleista herättää ja niin kuin edellä osoitettiin, ei isä Jumala ole herättänyt katolisten tarujen mukaan poikaansa ylös kuolleista vaan Poika on palannut siihen Jumalana omin avuin ja voimin takaisin. Ihmistä kristusta Jeesusta ei katolisissa taruissa mainita lainkaan, koska ihminen kristus Jeesus ei sovi katoliseen oppiin välimieheksi Jumalan ja ihmisten välillä!

        Niin, koko apostolien opetus on tallattu maan rakoon. Kaikkiein huopaisinta uskonnolisuudessa on vielä se, miten turmeltuneen ihmisen kontalle uskotellaan pelastuminen. Siis pelastuminen itsensä kautta - ihmisen itsensä vaikutus pelastumiseensa.

        Mutta,- uskokoo tai älkää, niin aina tulee olemaan jäännös jäljellä JUMALAN aivoittamasta ja tekemästä uskosta. On sisaria ja veljiä,jotka omaavat JUMALALTA saaman uskon seurakunnasta ja Jeesus Kristus on Herra ( ei JUMALA) ja miten JUMALA pelastaa maailman / ihmislajin.

        Voisi sanoa, miten tämä väkevä eksytys on samalla hereillä pysyvä tekijä JUMALAN seurakunnassa. Ihminen säpsähtää väärien uskomuksien kuullessa.

    • pahakansa

      Ei kukaan,ainakaan täällä suomessa.Tai sitten,ne jotka ovat oikeassa uskossa,ovat niin nujerrettu uskonnollisten mielipuolien kautta.Eivät uskalla tuoda itseään esille näiden petojen takia.

    • Höröpöntski

      Helluntailaisen opin mukaan kristitty on hän, joka on tehnyt - ratkaisun.

      • ja luterilaisen opin mukaan se, jonka vanhemmat ovat tehneet ratkaisun? :)

    • yksi-ainoa

      Kun katoliset sanovat, että Jeesus on Jumala, niin he kieltävät samalla sen, että Jeesus kristus on ihminen.

      Kun areiolaiset sanovat, että Jeesus on taivaasta henkenä Marian kohtuun tullut isää alempi luoja-jumala (demiurgi), niin he kieltävät samalla sen, että Jeesus kristus on ihminen.

      Kun Jehovan todistajat sanovat, että Jeesus on ylienkeli Miikael, niin he kieltävät samalla sen, että Jeesus kristus on ihminen.

      Kun kristitty sanoo, että Jeesus kristus on ihminen, jonka Jumala on herättänyt kuolleista ja korottanut kaikkien luotujen herraksi sen jälkeen, niin hän tunnustaa uskovansa evankeliumin ja Jumalan sanan todistuksen Jumalan pojasta Jeesuksesta kristuksesta ja hänen isästään, Jumalasta.

      • Kristityt sanovat Raamatun mukaisesti, että Jeesus oli maanpäällisen elämänsä aikana 100 % Jumala ja 100 % ihminen.

      • yksi-ainoa
        Tipale kirjoitti:

        Kristityt sanovat Raamatun mukaisesti, että Jeesus oli maanpäällisen elämänsä aikana 100 % Jumala ja 100 % ihminen.

        Ihminen on Jumalan luoma elävä olento, joka on kokonaan eri olevainen kuin Jumala, joka on hänet luonut. Ihminen kristus Jeesus on ihmisenä kokonaan eri olevainen kuin Jumala. Ihmisellä kristuksella Jeesuksella on alku äitinsä kohdussa ja sitä ennen hän ei ole ollut olemassa. Ihmisellä kristuksella Jeesuksella on oma tietoisuus, joka on eri kuin Jumalalla. Ihmisellä kristuksella Jeesuksella on oma tahto, omat ajatukset, omat tunteet, oma mieli, omat muistot ja oma tieto, jotka ovat eri kuin Jumalalla. Jumala ja ihminen kristus Jeesus ovat kaksi eri olevaista, eivät yhden ja saman olevaisen kaksi eri persoonaa.

        Ihminen kristus Jeesus ei ole isän vertainen iankaikkinen kaiken luonut kaikkivaltias Jumala. Jumala ei ole ihminen. Jumala ei ole ihminen kristus Jeesus. Ihminen kristus Jeesus ei ole Jumala. Jumala ja ihminen ovat aivan erilaisia olevaisia ja koska Jeesus kristus on ihminen, ei hän ole ihmisenä isän vertainen Jumala. Ihminen kristus Jeesus on kokonaan eri olevainen kuin Jumala.

      • yksi-ainoa kirjoitti:

        " sitä ennen hän ei ole ollut olemassa."

        "Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala." (Joh, 1:1)

        "Maailmassa hän oli,
        ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä,
        mutta se ei tuntenut häntä.
        Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan." (Joh. 1:10-11)

        "Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet. (Joh, 1;18)

        Siinä nyt näin alkajaisiksi.

        Johanneksen evankeliumin alku on käännetty väärin "katolisiin" Raamattuihin. Alkutekstissä puhutaan "sanasta", jonka kautta Jumala on luonut tämän maailman. Se sana on abstratktio, ei henkilö. Se sama Jumalan sana, jonka kautta Jumala on luonut tämän maailman, tuli Jeesukselle ja hän antoi sen sanan opetuslapsilleen. Se "Jumalan sana" ei ole henkilö. (Joh 14:24; 17:6, 8, 14; 12:42-50; Matt 13:3-23)

        Jeesuksen kristuksen evankeliumi alkaa Johannes kastajan toiminnasta ja päättyy kertomukseen Kristuksesta Jeesuksesta sekä apostolien aikana että tulevaisuudessa (toinen tulemus). (Mark 1; Apt 10:34-48; 17:22-31, vrt. Joh 1) Apostolit eivät viitanneet sanallakaan Jeesuksen olemassaoloon ennen ihmiseksi syntymistään, kun saarnasivat evankeliumia käytännössä ensin juutalaisille ja sitten pakanoille. (Apostolien teot) He julistivat evankeliumia oikein, toisin kuin nykyään elävät "katolisessa uskossa olevat" nimeltään kristityt ihmiset.

        Voi sinua... Entä ne lukuisat kerrat, jolloin Jeesus käyttää itsestään Jumalaa tarkoittavaa nimeä "Minä olen".

      • yksi-ainoa
        Tipale kirjoitti:

        Voi sinua... Entä ne lukuisat kerrat, jolloin Jeesus käyttää itsestään Jumalaa tarkoittavaa nimeä "Minä olen".

        Sanat "minä olen" (kreikaksi ego eimi) ovat tavalliseen kielenkäyttöön kuuluva ilmaisu sen sijaan, että kyse olisi Jumalan nimestä. Samaa ilmaisua "minä olen" käyttivät mm. sokea mies, jonka Jeesus paransi (Joh 9:9) ja Paavali (Apt 26:29). Ole hyvä ja tutki sanojen esiintyminen sekä merkitys kreikankielisestä Raamatusta, äläkä perusta kantaasi suomenkielisiin käännöksiin ja trinitaarien virheellisiin tulkintoihin!

        Vanhassa testamentissa on muutamia kohtia, joissa ihan tavalliset ihmiset sanovat Septuagintassa "ego eimi" eikä niillä sanoilla ole mitään viittausta Jumalan nimeen. Ne sanat tarkoittavat yksinkertaisesti suoraan sitä, mitä niillä sanotaan. Se henkilö, joka sanoo "minä olen" (ego eimi), tunnustaa olevansa juuri sen henkilö, josta on puhe. Samalla tavalla Jeesus sanoi olevansa juuri se henkilö, joka hänen väitettiin olevan: kristus ja se luvattu iankaikkinen kuningas (Jumalan poika), jota Israel oli odottanut. Mitään muuta merkitystä näillä sanoilla ei Jeesuksen puheessa ole.

        Jakeessa 2Moos 3:14 sanat "minä olen" ovat kreikasta translitteroituina "ho oon" eikä "ego eimi" niin kuin trinitaarit virheellisesti väittävät. Näistä asioista on monia seikkaperäisiä kielioppiin, vertaistutkimukseen (sanan esiintyminen koinee-kreikassa) ja semantiikkaan perustuvia selityksiä, jotka kumoavat aukottomasti trinitaarien väitteet. Tässä linkkejä muutamiin niistä (toinen luettelossa on helpoiten ymmärrettävä maallikon kannalta):

        http://www.inri.fi/jumala/Johannes-8.58.pdf
        http://www.inri.fi/jumala/linkit-jumala.htm#Joh_8.58
        http://www.inri.fi/jumala/Joh_8.58.pdf

        Vaikka et olisi kykenevä alkukielisen Raamatun sanoman tutkimiseen, niin käytä silti maalaisjärkeäsi sen sijaan, että pidät sokeasti totena katolisen kirkon isien kehittämiä järjettömiä harhaoppeja Jeesuksen jumaluudesta ja kolmiyhteisestä Jumalasta. Kaikki kirkon isien ja myöhempien teologien selitykset kietoutuvat heidän kehittämiensä valheiden ympärille, niin että siitä verkosta ei päästä eroon muuten kuin totaalisen mielenmuutoksen ja puolueettomaksi tutkijaksi heittäytymisen kautta. Niin minäkin niistä harhoista aikoinaan vapauduin, vähän kerrassaan. Nyt on hyvä ja vapaa olo, kun riivaajien opit ovat takana päin.

    • yksi-ainoa

      Olen työpaikallani tietääkseni ainoa, joka uskoo, että Jumala on herättänyt kuolleista poikansa Jeesuksen kristuksen, joka on ihminen.

      Olen heidän mielestään kristitty, koska uskon tuon asian (evankeliumin sanoman).

      Minä en ole kuitenkaan kristitty niiden mielestä, jotka sanovat itseään kristityiksi, vaikka opin perusteella he eivät sitä ole, koska he eivät usko, että Jumala on herättänyt kuolleista poikansa, ihmisen kristuksen Jeesuksen.

      Todella erikoinen tilanne.

    • yksi-ainoa

      Kuka on kristitty?

      Opillisesti määriteltynä kristitty on se henkilö, joka uskoo, että Jumala on herättänyt kuolleista poikansa ihmisen kristuksen Jeesuksen.

      Moni ”katolisessa uskossa” oleva, areiolainen tai Jehovan todistaja saattaa sanoa pitävänsä totena tuon väitteen, mutta kun heidän opetustaan ja selitystään tutkitaan tarkemmin, niin he eivät uskokaan sitä, mitäväittävät uskovansa: he eivät usko evankeliumia.

      Katoliset uskovat taruja, joiden mukaan Jeesus on Jumala eikä kuollut ristillä vaan meni Henkenä tuonelaan, otti sieltä saaliikseen ihmisten henkiä/sieluja ja vei ne isän tykö paratiisiin/taivaaseen ja palasi kolmantena päivänä takaisin elottomaan ruumiiseensa. Areiolaiset ja Jehovan todistajat uskovat nuo samat katoliset tarut, mutta areiolaisten mielestä Jeesus on isää alempi luoja-jumala (demiurgi) ja Jehovan todistajat sanovat, että Jeesus on ylienkeli Miikael. He eivät usko sitä, että Jeesus kristus on ihminen eikä mitään muuta.

      Kukaan näihin ryhmiin kuuluva ei usko sitä, että Jeesus kristus on ihminen, jonka Jumala on herättänyt kuolleista. He eivät ole siten opillisesti määriteltynä kristittyjä, mutta Jumalan lapseutta ei arvioida pelkän opillisen ymmärryksen mukaan. Jos joku opillisesti erehtynyt elää Jumalan tahdon mukaan ja hänellä on se elämä, jonka Jumala lapsilleen kristuksessa Jeesuksessa antaa, niin hän on elämän todistuksen kautta kristitty, mutta opillisesti oikeassa oleva ei sitä välttämättä ole, jos elää synnissä ja rikkoo jatkuvasti Jumalan tahtoa vastaan.

    • yksi-ainoa

      Eksyneet luulevat, että Jeesus on "Jumala ihmisen ruumiissa". Jos Jeesus on "Jumala ihmisen ruumiissa", niin missä on "ihminen kristus Jeesus, välimies Jumalan ja ihmisten välillä"? (1Tim 2:5)

      https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2017/07/09/jumala-ihmisessa-vai-jumala-ihmisena/

      Trinitaarit, areiolaiset ja Jehovan todistajat kieltävät opillaan sen, että Jeesus kristus on ihminen. Heidän mielestään Jeesus on "Jumala/demiurgi/enkeli" ihmisen ruumiissa. Miten sellainen voi pelastua evankeliumin uskomisen kautta, joka ei usko evankeliumia?

      Evankeliumi on lyhykäisyydessään tämä:

      Jumala on herättänyt kuolleista poikansa, ihmisen kristuksen Jeesuksen.

      Uskotko evankeliumin vai pidätkö totena katolisia taruja, jotka kieltävät sen, että Jeesus kristus on ihminen?

    • yksi-ainoa

      Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa Kristuksen kautta. (2Kor 5:16-21) Paavali erottaa tässä Jumalan ja Kristuksen selvästi toisistaan, niin että kristus on ihminen, jossa Jumala henkenä asuu. Samalla tavalla myös Jeesus erotti isän itsestään: isä on se Jumala, joka asui henkenä pojassaan kristuksessa Jeesuksessa.

      Iankaikkinen elämä on Jumalan ja hänen poikansa, ihmisen kristuksen Jeesuksen tuntemista. (Joh 10:38; 14:9-11; 17:3) Jos nämä kaksi sekoitetaan toisiinsa ja sanotaan Jeesusta isän vertaiseksi Jumalaksi, niin silloin ollaan eksytty ja hylätty evankeliumi: on otettu vastaan väkevä eksytys ja valhe, joka johtaa pahimmillaan ikuiseen tuhoon. (2Tess 2)

      Jeesus ei ole "Jumala ihmisen ruumiissa". Jeesus on ihminen, jossa Jumala (isä) henkenä asuu. Jumala asuu täydellisesti Jeesuksessa, niin että Jumala on kaikki kaikessa hänessä: meissä Jumala on oleva kaikki kaikessa vasta Kristuksen tulemuksen jälkeen. (Kol 1:19; 2:9; vrt. 1Kor 15:12-28; Efe 3:14-21)

      Jumala on ihmisessä, mutta Jumala ei ole ihmisenä. Jumala ei ole ihminen eikä hän voi olla ihmisenä. Jumala voi asua ja asuukin henkenä ihmisen ruumiissa ja sydämessä, mutta se ihminen ei ole itse se Jumala, joka hänessä asuu. Kun sovellat tätä Raamatun totuutta Jeesukseen, niin osaat erottaa oikealla tavalla toisistaan Jumalan luoman ihmisen, kristuksen Jeesuksen, ja Jumalan, hänen isänsä.

    • yksi-ainoa

      Jeesusta sanotaan Jumalan pojaksi, koska Jumala on puhunut profeetan suun kautta ja sanonut, että Daavidin jälkeen syntyvä poika on oleva Jumalan poika ja Jumala on oleva hänen isänsä. (2Sam 7:8-16; 1Aik 17:13; 22:8-10) Raamatussa sanotaan ”Jumalan pojaksi” ja jopa ”jumalaksi” ihmistä, joka edustaa kuninkaana tai tuomarina Jumalaa maan päällä ja toimii hänen nimessään. (2Moos 4:16; 7:1; 21:6; 22:8-9; 1Sam 2:25; Psa 82:1, 6; 45)

      Huomaa, että Jumala sanoi noissa viitteissä "Jumalan pojaksi" Daavidin poikaa Salomoa. (2Sam 7:8-16; 1Aik 17:13; 22:8-10) Jumala sanoo siis pojakseen ihmistä, jonka alku on äitinsä kohdussa ja joka on kuolevainen niin kuin muutkin ihmiset. Jeesus ei poikkea ihmisenä tässä suhteessa muista ihmisistä eikä esi-isästään Salomosta ja tämän isästä Daavidista.

      Koska Jeesus on alenevassa polvessa Daavidin jälkeläinen kuninkaallista linjaa pitkin, sanotaan häntä myös "Daavidin pojaksi" ja jopa "Daavidiksi". (Hes 34:23-24; 37:24-25) Jeesus ei ole kuitenkaan ylösnoussut kuningas Daavid vaan hän on hänen jälkeläisensä alenevassa polvessa: ihminen kristus Jeesus, Nasaretilainen. Tästä Jeesuksesta on netissä hyvä artikkeli, joka kannattaa jokaisen lukea, olipa sitten uskossa tai ei. Lainaan siitä yhden kappaleen.

      http://www.inri.fi/evankeliumi/jeesus.htm#1-7

      "Miksi Jumala sanoi Jeesusta omaksi pojakseen? Siitä syystä, että Jumala on puhunut profeetoille ja sanonut luvatun iankaikkisen kuninkaan olevan hänen poikansa ja hän on oleva hänen isänsä. (2Sam 7:8-16) Jumala sanoi nämä samat sanat myös kuningas Salomosta, mutta Salomon kuninkuus ei pysynyt ikuisesti, koska hän kuoli ja hänet haudattiin. (1Aik 22:8-10; 17:13) Salomo on esikuva tulevasta kuninkaasta, joka ei kuole koskaan ja jonka valtakunta pysyy siten ikuisesti. Tämä profetia iankaikkisesta kuninkaasta toteutuu kahdessa osassa Jeesuksen kristuksen elämässä. Hän uhrasi ensimmäisen tulemuksensa lopussa itsensä Jumalalle sovitukseksi synneistämme ja lunastukseksi sieluistamme. (vrt. Jes 53) Toisen tulemuksensa jälkeen hän hallitsee kuninkaana ja tuomitsee ihmisiä Jumalan tahdon mukaan. (Hebr 2:5-18; Joh 5:27-30; Apt 17:22-31; Ilm 19:11-22:22) Jeesuksen kuninkuus ja ylimmäinen pappeus pysyy iäti, koska hän ei kuole enää koskaan. (Hebr 5:4-11; 7:24-28)"

    • KerranKastettuKrisu

      Kristitty = kristinuskoa ja sen uskontunnustuksia tunnustavan kirkon, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen Nimeen, ainoastaan yhden kerran kastettu jäsen. Kasteveden, tai esim. kristityn uskon määrällä ei merkitystä.
      .

    • Biblepost

      KerranKastettuKrisu, valehtelet. Luopiokirkon uskontunnusten hokeminen ei tee ketään Jeesuksen seuraajaksi.
      Sanan mukaan kaste tapahtuu Jeesuksen nimeen.
      Eikä siihen kastemaljaan kukaan pysty astumaan. Vaan kastevettä pitää olla niin paljon, että kaste voidaan suorittaa upottamalla. Sanan mukaan vain Jeesukseen uskovat kastettiin.

      • JeesusNimi

        KerranKastettuKrisu ei valehtele.

        Kristinusko on juuri näiden kirkkojen usko, jonka te helluntailaiset olette aina kieltäneet, nimitellen klassista kristinuskoa tunnustavia kirkkoja milloin milläkin pilkkanimillä. Nämä kirkot ja sen jäsenistö on kohta n. 2000 vuotta tunnettu kristinuskon ja kristittyjen nimellä. Tämä on fakta.

        Helluntailaisuus on hiukan yli 100 vuotta vanha uususkonto, eikä, jo oman suusi tunnustuksenkaan mukaan kuulu osana kristinuskoa. Omat sanasi rajaavat helluntaiuskonnon klassisen kristinuskon ulkopuolelle.

        Nestoriolaisen harhaopin mukaisesti väitätte kasteveden edellyttävän upottamista. "Sillä eihän synnit voi poistua, ellei ihminen kokonaan uppoudu veteen!" (Kai Antturin opetusta Hgin Saalemissa n. 1970-80-luvulla.)

        Tiedän teikäläisten kastattavan itseänne useaan kertaan, eräskin aina uuden ryyppyreissunsa jälkeen, "tehdessään parannusta". Raamattu sanoo: "Yksi usko, yksi kaste." Tällä hellarilla on ilm. myös monta uskoa, jotka vaihtelevat hänen mielialojensa mukaan. Parannuksenteko on hälle niin epämieluisa juttu, että hellarioppien mukaisesti poistattelee syntejään mieluummin helpommalla: kastealtaisiinne. Viimeisen tietoni mukaan (muutama vuosi sitten) kaveri oli käynyt jo 7:llä kasteella! Pyhä luku!

        Tämä, ed. kirjoittaja tuo nyt vaihteeksi ilmi helluntailaisuuden erään pääharhaopin: nestoriolaisuuden, joka siis kiistää kaiken sellaisen raamatullisuuden, jota ei voi järjellä selittää: "Eikä siihen kastemaljaan kukaan pysty astumaan. Vaan kastevettä pitää olla niin paljon, että kaste voidaan suorittaa upottamalla."

        Hän myös ilmaisee epäuskonsa Kristuksen jumaluuteen, sillä Isä ja Pyhä Henki eivät ole osa hänen uskoaan. Tai sitten hän tahtoo tunnustaa ihmistä, Jeesusta. Näiden Nimeen ei tämä hellari tahdo tulla kastetuksi. Kristityt kuitenkin tunnustavat Yhden Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan.

        Tarinasta vain puuttui se osa, että oikeastaan ei saisi tunnustaa Jeesus-Nimeäkään, sillä muinaisessa Rooman Juudeassa se oli "Jeshua"! Odottakaamme.

        Monet hellarit todellakin jo aivan julkisestikin kieltävät Jeesuksen.
        .

      • Biblepost
        JeesusNimi kirjoitti:

        JeesusNimi puhuit valheita ja käytät Herran nimeä omien harhojesi todisteluun.
        Eikä se etten usko katolisen porttokirjon oppeihin ei tee minusta Sanan vastaista. Vaan sinä itse olet kirkkojen harhoissa. Sinun turvasi on valheelliset ja pakanalliset tunnustukset ja opit.
        Näytähän yksikin kohta Raamatussa missä uskosta osattomia ihmisiä kastettiin pikku maljassa???
        Et laittanut yhtään Sanan kohtaa, koska Sana ei tue harhojasi. Kristinuskoon ei kuulu kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Kolmen jumalan oppi on pakanuutta ja pimeyttä.
        On yksi Jumala Jeesus Kristus. On Isä, Poika Ja Pyhä Henki yksi Jumala.
        LOPETA VALEHTELU!!!
        Sinun oppisi on pimeämpää kuin se, mihin riivaajat uskovat:
        Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

      • KolmiyhteisenJlanLapsi
        Biblepost kirjoitti:

        Siinä sanot totuuden, Saatana, että kristinuskoon ei kuulu kolmea jumalaa. Mutta sen sinä, Saatana salaat, että emme opeta komesta eri jumalasta kuten areiolaiset valehtelevat, vaan Yhdestä Jumalasta, joka ilmentää Itsensä kolmena: Isänä, Isän Pyhänä Henkenä ja Isän Poikana, joka syntyi lihaksi, kuten on kirjoitettu.

        Oma vihasi ja sanasi osoittaa, ettemme tunnusta samaa uskoa. Kristinusko-nimitystä on n. 2000-vuotta käytetty seurakunnista ja kirkoista, jotka tunnustavat tätä oppia.

        Raivoa, Saatana, helluntaihengen suulla, minkä raivoat. Historiallinen totuus on, että Katolinen kirkko alkoi käyttää kristinuskon nimeä ja ajoi ruoskalla ulos harhaopettajat, uskomme vihaajat, areiolaiset, nestoriolaiset, donatolaiset, spiritualistit, noidat, jotka tänä päivänä tunnetaan myös nimellä "helluntailaiset".

        Te olette aina hyökänneet Jumalan seurakuntaa vastaan ja kirjoituksesi on elävä todiste helluntailaisuuteen liittyvästä valtavasta vihasta Yhtä Pyhää Kolmiyhteistä Jumalaa vastaan. Me kristityt emme tunnusta "Kolmea Pyhää Jumalaa", kuten, Saatana yrität valehdella.

        Kyllähän sinä Yhden Pyhän Kolmiyhteisen Jumalamme tunnet! Hän oli se, joka heitti sinut ulos Taivasten valtakunnasta, eikä sinulla ja seuraajillasi, Jumalamme kieltäjillä ole sinne enää paluuta. Olette kadotettuja, koko joukko.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Athanasioksen_uskontunnustus

        .

    • saviseutulainen

      Joka kieltää Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, se kieltää myös Isän, Jumalan Kaikkivaltiaan.
      "Kenellä Poika on, sillä on myös Isä. Kenellä Poikaa ei ole, sillä ei ole Isääkään"

      Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, joka ON, OLLUT ON, TULEVA ON, kieltäjä on yhtä kuin JUMALAN KIELTÄJÄ.

      1.Joh. 4:
      1. Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
      2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
      3. ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo maailmassa.
      4. Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
      5. He ovat maailmasta; sen tähden he puhuvat niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
      6. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.

    • PasiToivonen

      Yksi-ainoa, milloin turvaudut väkivaltaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mopomiitissä vakava loukkaantuminen

      IMATRAN mopomiitistä lauantai-iltana sairaalaan joutuneet kuljettajat ovat loukkaantuneet vakavasti, Kaakkois-Suomen pol
      Imatra
      248
      3609
    2. J-miehelle

      Miksi kaikki päättyi näin? Vain sinut olisin halunnut, on ikävä sua. Älä ajaudu väärille teille, olet mulle Rakas.
      Ikävä
      65
      1372
    3. Taasko on ammuskeltu kaupungilla

      Mitä,mitä,mitä??? Tämä ei vetele!
      Kokkola
      40
      1132
    4. Ihmettelen sinua... En koskaan päässyt

      Selvyyteen että minkälainen olet pohjimmiltasi, mitä haluat minusta. Nyt näyttää että olet myös tosi hyvä valehtelija. E
      Ikävä
      67
      1086
    5. Viikonlopun päätteeksi löytäisin

      paikkani sinun kainalossasi. Telkkarissa joku leffa, sarja, ehkä ihan mielenkiintoinenkin tai sitten ei enää jaksaisi ke
      Ikävä
      10
      1041
    6. Rupesin oikeasti odottamaan

      Että toteutuuko se meidän pusu ensiviikolla. Olisin niin onnellinen se merkitsisi paljon.
      Ikävä
      55
      1010
    7. Mitä muka hyvää kaivatussasi on?

      Kysymys otsikossa
      Ikävä
      42
      819
    8. Onko kaivattusi

      ressukka? Miten on?
      Ikävä
      37
      788
    9. Vuoden loppuun asti kaipaan

      Enkä katso sinä aikana muihin suuntiin. Jos tämä juttu ei etene mihinkään nykyisestä, niin unohdan sinut. En päätä ystäv
      Ikävä
      68
      775
    10. Koko maailma elää valhetta

      Lähestulkoon koko maailma elää valhetta. Tietomme on valhetta, luulomme arvailuja ja pahuus jokaisessa sydämessä, jos ei
      Uskonnot ja uskomukset
      357
      771
    Aihe