Mitä,mitä,mitä??? Tämä ei vetele!
Taasko on ammuskeltu kaupungilla
91
4586
Vastaukset
- Anonyymi
Yleisdllä paikalla, ei henkilövahinkojatiedottaa poliisi.
- Anonyymi
"Välikohtaus tapahtui yleisellä paikalla kokkolalaisella asuinalueella, eikä esimerkiksi yksityisasunnon sisällä. Välikohtaus ei tapahtunut myöskään Kokkolan keskustassa tai muulla keskusta-alueella."
Siis missä? Onko tämä se Halkokarin juttu, vai joku uusi. - Anonyymi
Lukee että tapahtui maanantaina päivällä eli on tuore juttu.
- Anonyymi
Antaahan Seuruiden ratkoa ongelmia
- Anonyymi
Nykyään joka viikko alkaa ammuskelulla!Hajaantukaa!Täällä ei ole mitään nähtävää..
- Anonyymi
Manneja olleet keparin jutusta päätellen.
Kokkolassa on tapahtunut maanantaina päivällä ampumistapaus. Hälytystehtävään on osallistunut useita poliisin partioita.
Alustavien tietojen mukaan osalliset ovat käyttäneet ampuma-asetta. Poliisi tutkii yleisellä paikalla henkeen ja terveyteen kohdistunutta rikosta, tiedottaa Pohjanmaan poliisi.
Poliisin mukaan tapauksesta ei kuitenkaan seurannut henkilövahinkoja eikä suoranaista vaaraa sivullisille. Poliisi ei kerro epäiltyjen eikä laukausten määrää.
Komisario Tomi Mansikkamäki Pohjanmaan poliisista kertoo Ilta-Sanomille, että kyse on välienselvittelystä, joka käytiin kahden autokunnan välillä. Tilannetta on edeltänyt ”jonkinlainen riita tai kärhämä”.
Poliisin saapuessa paikalle tilanne oli nopeasti ohi, kertoo Mansikkamäki. Ilta-Sanomien tietojen mukaan poliisi ei ole vielä tavoittanut kaikkia tapahtumaan osallisia.
Poliisi pyytää ilmoittamaan tapahtumaa koskevista havainnoista ja tiedoista puhelimitse vihjenumeroon 0294 440 513.- Anonyymi
Suoranaista vaaraa sivullisille... 2 luotia osui kerrostalon aitaan, minkä takana istuu vanhuksia... Koivuhaan Koulun eskarin pihalle on matkaa 200 metriä.
Halkokarin aiemmassa ampumisessa tarjottiin koululaisille / vanhemmille asiasta kriisiapua, mutta Koivuhaassa ei mitään. Lapset kyselee, voiko koulun pihalle kuolla luoteihin... - Anonyymi
”Liikkuvasta autosta ammuttiin – Poliisi ottanut kolme kiinni
Tapahtuman osallisilla on ollut aiemmin riitaa keskenään.”
Kyllä vähän tyhmempikin ymmärtää, että ainakin pitäisi hiljentää vauhtia, mieluummin pysähtyä, ettei osumatarkkuus kärsisi.
Monta kertaa ovat jo harjoitelleet, mutta eivät vieläkään tajua perusasioita!!!
Ihmejengiä!!!
- Anonyymi
Joo,koivuhaassa mannet paukuttelee mutteivät taas saaneet toisiaan hengiltä.Pirusti poliiseja ja ratsaavat vieläkin kiertämällä alueella koko ajan,muutama lindemanni kuulemma vielä kateissa tapaukseen liittyen.
- Anonyymi
Onko autokunta ja seurue sama asia?
- Anonyymi
Milloin olisi olleet liikkeellä käppäilemässä?
- Anonyymi
Seurue tulee autokuntana marketin pihalle invapaikalle...sama asia.
- Anonyymi
Olivatko tulleet koivuhaan ravintolasta? Kuva otettu näköjään ravintolan vierestä.
- Anonyymi
Missä kuva.?
- Anonyymi
Joo se baari on nähtävästi heidän turvatalo ja rikollisuuden kehto .
Lafavorita pitää sulkea se on selvää se on iso turvallisuus riski.
Itseä ihmetyttää poliisin toiminta, kun ammutaan lähellä koulua ja lapsia ei evakuoida sisälle turvaan. Hirvittää
- Anonyymi
Keskipohjanmaa lehti
- Anonyymi
Kohta eivät saa asuntotukia jos auto.
- Anonyymi
Autojen arvo on yleensä....
Eli eivät nosta varallisuutta juuri kärpäsen paskaa korkeammalle.
- Anonyymi
Kyllä tuossa Mäntynäädänkadulla, terveyskeskusta vastapäätä oli useampi poliisiviranomainen. En tiedä mitä mittasivat, heillä oli sellainen pyörillä kulkeva mittauslaite. Oma huomioni oli, että viranomaisia oli 5-henkilöä työstämässä tehtäväänsä. Kello oli noin13-14 aikaa. Sitten Niittykatu / Tehtaankadun risteyksessä poliisit pysäytti mustan Mercedes Benz merkkisen h-auton. Mercedes Benz kuljettaja oli Romani.
Käsittääkseni Poliisit jotka työstivät Mäntynäädänkadulla olivat rikosryhmästä, koska heillä oli erilaiset vaateet kuin kenttäpoliisilla. Poliisiautot olivat myös poliisin siviili tummanharmaat paketti autot.- Anonyymi
Mistähän nää jatkuvasti kinaavat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistähän nää jatkuvasti kinaavat?
Taitaa olla reviiririidat. Useampi "klaani" haluaa asua raviradan varsinaisessa läheisyydessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistähän nää jatkuvasti kinaavat?
Tuolla joku kryptinen kirjoitus,
https://www.facebook.com/groups/130104853726057/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistähän nää jatkuvasti kinaavat?
Varmaan avoimista työpaikoista. :D
- Anonyymi
Seinäjoen suvun saamattomuutta. Leiff antautui, Seinäjoella tappo ja Kokkolassa ammutaan x 2.
ELI TÄSSÄ meni jollain suvulla nyt kuppi nurin esim. Penttiin joka Tarkin kaveri, eikä ole tehnyt mitään asiaa hoitaakseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seinäjoen suvun saamattomuutta. Leiff antautui, Seinäjoella tappo ja Kokkolassa ammutaan x 2.
ELI TÄSSÄ meni jollain suvulla nyt kuppi nurin esim. Penttiin joka Tarkin kaveri, eikä ole tehnyt mitään asiaa hoitaakseen.Isberqin suku Tukholmassa ei ainakaan hymyile.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla joku kryptinen kirjoitus,
https://www.facebook.com/groups/130104853726057/Ja myöhemmin toisaalla luki että "älä karkaa Vaasaan sinä Kokkolan paska".
Sitä ennen muuta riitelyä ja loukkauksia tuo ryhmä täynnä.
- Anonyymi
On se ihmeellistä että samassa rakennuksessa toimivat ravintola ja koulu, tarha, varmasti lapset TAAS peloissaan ku lähtivät kotiinsa. Voi lapsi parkoja mitä joutuvat näkemään VUODESTA toiseen.
- Anonyymi
Ja ihmeellistä on se kuinka muualla koulut suljetaan tai lapset laitetaan sisälle turvaan , kun läheisyydessä heiluu aseen kanssa joku, mutta Kokkolassa ei vaan jakseta välittää!
Mitä jos lapset olisivat nähneet jotain varmasti ainakin kuulivat.
Missä kriisi apua? Miksei lapsia suljettu sisälle operaation ajaksi? Iso virhe sanon minä ja kritisoin tuota toimintaa, jossa lapsien etua ei ajateltu.
Ja miten ihmeessä vuonna 2024 saa baari ja koulu ja päiväkoti olla vierekkäin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ihmeellistä on se kuinka muualla koulut suljetaan tai lapset laitetaan sisälle turvaan , kun läheisyydessä heiluu aseen kanssa joku, mutta Kokkolassa ei vaan jakseta välittää!
Mitä jos lapset olisivat nähneet jotain varmasti ainakin kuulivat.
Missä kriisi apua? Miksei lapsia suljettu sisälle operaation ajaksi? Iso virhe sanon minä ja kritisoin tuota toimintaa, jossa lapsien etua ei ajateltu.
Ja miten ihmeessä vuonna 2024 saa baari ja koulu ja päiväkoti olla vierekkäin?Suomessa suojellaan vain rikollisia, vain heillä on suojelua valtion taholta. Kohta esim. Jamin tappajat vapautuu luksus vankilasta ja tulevat olemaan niin Elvistä kadulla että, tulevat uhrit sen sijaan pelkäävät
- Anonyymi
Ei hätää. Kokkolan kaupungin virkamiehet ovat julistaneet Kokkolan kaupungin "lasten kaupungiksi valovuosia sitten" Tässä on nyt sitten taas lopputulos Kokkolan kaupungin virkamiesten imartelusta.! Kyllä jos tuossa päiväkodissa olisi ollut jonkun virkamiehen / naisen- lapsi, niin sinne olisi juossut suuvaahdolla kaikki, kaupungin johtajaa myöten. Tuo ei ole kyllä hyvä yhdistelmä>>Baari, ja lastentarha.
- Anonyymi
Halkokarilla ensin ja nyt maanantaina Rytskyssä.
- Anonyymi
Juu, kaupasta olin kotiin pyöräilemässä ja huomasin ainakin 5 autoa, yksi oli sellainen panssaroitu musta poliisin auto ja sinisiä valoja vilkkui joka puolella.
En mennyt siitä poliisiautojen ohitse, vaan menin sivukadun kautta. - Anonyymi
Anteeksi tietämättömyyteni, mutta mikä ihme on Rytsky? :D. Ensimmäisenä tulee mieleen Rytimäki, mutta tällä kertaa viitataan ilmeisesti Koivuhakaan? Mitähän tuo" Rytsky" tarkoittaa? :D.
- Anonyymi
Lapseni ei saa nukuttua Kun koivuhaan eskarin pihalla tapetaan
- Anonyymi
No mites sitten kun nyt venetsialaisina ja sitten uunnavuonna myös paukutellaan?
- Anonyymi
Ei minunkaan lapset saa nukuttua, kun ammuskellaa melkeimpä jatkuvasti iltaisin ja öisin.
- Anonyymi
Ei ole kyllä nyt tapettu ketään edes eskarin pihan välittömässä läheisyydessä - ikävä kyllä.
- Anonyymi
Kovaa peliä pohjolassa. Siellä on luodin reikä aidassa. Tiedä sitten montako kertaa on räiskäytelty. En ota sen kummemmin kantaa kun en asiasta mitään tiedä, mutta hurjaa touhua.
- Anonyymi
Tarkoitat ilmeisesti sen tornitalon aitaa.? Sinä oli kyllä jokin siviili kuvamassa aitaa, oletan että kuvaaja on tornitalon asukas.
- Anonyymi
Koivuhaassa ei saa kriisiapua,koska siellä on pitkät perinteet esim.ammuskeluissa,joten se on normaalia.
- Anonyymi
Eräs ratkaisu, naittaa mannet ja somalit keskenään.
- Anonyymi
Ratkaisu työvoimapulaan ...
- Anonyymi
Kulttuuri kohtaaminen
- Anonyymi
Poliisi on ottanut kiinni kolme henkilöä kiinni Kokkolan ampumiseen liittyen. Pohjanmaan poliisi epäilee heidän ampuneen maanantaina Koivuhaassa liikkuvasta autosta kohti toista liikkuvaa autoa.
Tapahtumaa tutkitaan tapon yrityksenä, vaaran aiheuttamisena ja ampuma-aserikoksena.
Tunsivat toisensa jo ennestään
Poliisin tiedotteen mukaan tapahtuman osalliset tuntevat toisensa ennestään. Lisäksi he ovat myös poliisille ennestään tuttuja.
Osallisten välillä on aikaisemmin ollut riita, joka todennäköisesti on johtanut eiliseen ammuskeluun. Kukaan ei loukkaantunut ammuskelussa.
Poliisi on tapahtumaan liittyen tehnyt kotietsintöjä ja niissä on takavarikoitu ampuma-aseita. Esitutkinta jatkuu tänään muun muassa osallisten kuulusteluilla.
Kyseessä on jo toinen ampumistapaus viikon sisällä, uutisoi Keskipohjanmaa. Edellisen viikon keskiviikkona ammuskeltiin yksityisasunnon pihapiirissä. Tapahtumassa loukkaantui yksi henkilö.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/76d4c6a6-b022-4fa4-ae98-717496184524- Anonyymi
Jaa, koivuhaassa, no mitä ne poliisit sitten siellä koulun lähellä tekivät toisella puolella kaupunkia, kun siniset valot vilkkui ja tien vierellä oli poliisi ajoneuvot pysäköitynä.
Jos koivuhaan ampumatapaus oli toinen ja Halkokarin oli ensimmäinen, niin mikä operaatio se koulun lähellä ollut sitten oli? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa, koivuhaassa, no mitä ne poliisit sitten siellä koulun lähellä tekivät toisella puolella kaupunkia, kun siniset valot vilkkui ja tien vierellä oli poliisi ajoneuvot pysäköitynä.
Jos koivuhaan ampumatapaus oli toinen ja Halkokarin oli ensimmäinen, niin mikä operaatio se koulun lähellä ollut sitten oli?En tiedä, mutta ehkä sieltä on etsitty jotain epäiltyä.
- Anonyymi
Osallisten välillä kerrotaan olleen aikaisemmin riita. Riita on todennäköisesti johtanut maanantaina tapahtuneeseen ammuskeluun.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010641950.html
- Anonyymi
Kaaleet paukuttaa .Voi hyvä veli minä pauke .Eikä ooo korvatulppia .
- Anonyymi
Miettikää ku maailma ois tuommoisten varassa? Olisivat aikaa sitten hävinneet maan päältä veikkaan toistensa kurkussa kiinni ja aina kosto, kosto, kosto….
Lisäksi huono ominaisuus kiivaus…ym.
Keksisitte vaikka uuden keksinnön, syöpälääkkeen, mutta ei.
Tunteet vaan vie vaikka TUNTEET VALEHTELEVAT PALJON JA SANONTA KUULUU..
Älä anna tunteiden vääristää päätöksen tekoa…- Anonyymi
Näillä on kaikki pskat ominaisuudet geeneissä, jo lähtiessä Intiasta kuuluivat kaikkein alimpaan kastiin, joka elätti itsensä keräämällä ja varastamalla. Tilanne on vain pahentunut sisäsiittoisuuden takia, tyhmyys ja heikkolahjaisuus hyvin yleistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näillä on kaikki pskat ominaisuudet geeneissä, jo lähtiessä Intiasta kuuluivat kaikkein alimpaan kastiin, joka elätti itsensä keräämällä ja varastamalla. Tilanne on vain pahentunut sisäsiittoisuuden takia, tyhmyys ja heikkolahjaisuus hyvin yleistä.
Kerjäämällä siis elättivät.....
- Anonyymi
Ja rikokset on tasoa, jalkapatikkamiehiä.
Manuaalista ..
Se on rikollisuuden alinta kastia se jalkapatikkamies. - Anonyymi
Kokkolassa paukkuu saluunanovet ja pyssyt .Maine nousee .
- Anonyymi
Turvat kiinni. Tapaus on loppuun käsitelty. "Manne nousee", hah hah haaa!!!...
- Anonyymi
"Kokkolassa paukkuu saluunanovet ja pyssyt .Maine nousee ." Asia on vakava, mutta tälle kyllä naurahdin. :D.
- Anonyymi
Jokin aika sitten kun sattumalta kuljin Favon terassin ohi, Mary the Boss teki ruumiintarkastusta kahdelle tummalle, etteivät ENÄÄ tuo aseitaan baariin.
Tiedä sitten mitä aiemmin oli tapahtunut, mutta reipas meininki tuntuu olevan baarissa.- Anonyymi
Säppiin vaan tuollainen rähinäpaikka.
- Anonyymi
Onko laforita mennyt noin alas?
Eikö omistaja voi antaa edes silloin porttikieltoa, jos on aseita mukana?
- Anonyymi
Köyhyyttä kun ei ole sarjatuliaseita käytössä kuten Ruotsissa . Niitä toivoen
- Anonyymi
Venehtialaisten saldoksi saadaan jokunen silmävamma sekä käteen että väkijoukkoon suunnattu ilotulite. Nää on vaan sellaisia läpällä ja kännissä tapahtuneita jutskia vaan.
- Anonyymi
Nyt ois aika uskossa olevien ojentaa moraalittomia sukulaisiaan.
- Anonyymi
liittyisiköhän mitenkään asiaan mutta matu kakkavarpaat yrittävät ostella netissä ampuma-aseita suurella rahalla ilman mitään ostolupia
- Anonyymi
Kokkolalainen perinne on ammuskelu.
- Anonyymi
Kulmahousut asialla , rahtihameväki kannustajana
- Anonyymi
Taitaa olla venäjän sabotaaseja nuo ammuskelut?
- Anonyymi
Valtiovarainministeri haluaa ampua maahanmuuttajien lapsia. Ovat saaneet vaikutteita häneltä.
- Anonyymi
Kuinka joku kerkee töiltään noinki paljon ammuskelleen 🤷♀️
- Anonyymi
Perkele että vituttaa tietyt ihmiset.
- Anonyymi
sanon tämän kommentin kun oon itse elämänkoululainen, lähinnä hermonsa menettänyt ukkeli pohojoispohojanmaan alueelta (noin alle sadan kilsan päästä Kokkolaa) niin en ymmärrä että osalla kanavoituu paha olo noin radikaalilla tavalla että kyllä tuollaiset sekoilut selittyvät ihan muilla tekijöillä . Näin kait , mut en ole toki mikään asiantuntija analysoimaan näitä asioita mikä ajaa ihmiset tuollaisiin tekoihin. Mutta vituttaa suuresti kun mie aina haluan rauhaa ihmisten välille. Politiikka on menny myös vituksi , voi voi. Liikaa ääripäät riitelee politiikassa ja nyt ois keskustapuolueelle tilausta!
- Anonyymi
Kokkolan poliisin apinat yrittää jtn selvittää sen asian en tiä äähh olkoon
- Anonyymi
Kyllähän se vetelee, se on sitä vihreää siirtymää, tummat touhuaa ja matut puukottaa, eivät saa edes tuomioita vakka kiinni jäävät. Jos menet puuttumaan tuohon touhuun, saat vihat silmille ja olet natsi rasisti ym. äärioikeistolainen. Kannattaa äänestää vihervasemmistoa!! Tämä on tosiaan sitä vihreää siirtymää.
- Anonyymi
Tässä lähettyvillä asumana en nyt nyt myös noista venäläisisistä menis takuuseen sabotoimana, sen verran omaa kokemusta ääni ja valo häirintää kokenut.....voi olla että että oon väärässä...
- Anonyymi
Koulutusta aseenkäyttöön
- Anonyymi
Eeei ei ei ei kai???? Eikai
- Anonyymi
Kyllä vain
- Anonyymi
Kokkola ei tee mitään, vaikka koulun lähellä on hyvin vaarallinen paikka lapsille.
Jommankumman pitää muuttaa joko koivuhaan koulun tai laforita.
Ei tälläinen voi olla oikein, että lasten pitää pelätä- Anonyymi
Aluehallinto virastoon voisi jättää valituksen asiasta.
Siellä on parin vuoden sisällä kuitenkin paljon ollut tappeluita ja yksi ammuskelu jo aiemmin ja yksi kuolema tapaus.
Tuollainen baari, jossa järjestys häiriötä ei saada kuriin pitäisi ainakin anniskelu luvat menettää.
Myykööt pizzaa, mutta se alkoholin läträys lasten lähellä saisi jo loppua.
- Anonyymi
Ja päiväkoti ja eskarin.
Eikö oikeasti kokkola voi tehdä mitään?
Herätkää jo päättäjät!- Anonyymi
Tehdäänkö adressi? Joku voisi viedä adressin palvelukeskukseen ja pyytää luvan .
Perustelut:.
Baari on auki myös arkisin ja lapset näkevät koulumatkalla asioita joita ei pitäisi lasten nähdä kuten tappelua ja humalaisia ihmisiä.
Baarin työntekijät eivät pysty kitkemään häiriö käyttäytymistä joka leviää koko asuin ympäristöön.
Baarin melu taso on huomattava esimerkiksi karaoke kuuluu todella kauas jopa joidenkin asuntojen sisälle .
Huomioitavaa hiljaisuus 22:00-07:00 . Miksi baari saa rikkoa sitä?.
Minusta baarin melu ei saa kuulua häiritsevästi ulos, niin kuin se nyt kuuluu.
- Anonyymi
Pyssymannet päästettiin jo vapaaksi .
- Anonyymi
Nimiä näille?
- Anonyymi
Kokkolassa ammutaan tai sitten sammutaan...
- Anonyymi
Kuulemma päästettiin vapaaksi tämmöset väkivaltaset paskajannet, mitä helvettiä Kokkolan poliisi tekee meidän verorahoilla jos tämmöset päästetään vapaaksi ilman mitään rangaistusta..
- Anonyymi
Paikalla nähty mammutti hameisia naisia ja lakerikenkä miehii , mutta he eivät kuulemma liity tapaukseen mitenkään 🤷♀️
- Anonyymi
Miksi Leifin hiace ei starttaa onko patteri halki vai onko työkiireiltään jäänyt maksua vastaan tankkaamatta 🤷♀️
- Anonyymi
Osuma tarkkuudesta päätellen käsi on tärissyt työn rasituksista🤷♀️ tänään julkaistiin muuten uusi kuva Riihimäeltä jostain häiriö käyttäytyjästä mutta sen kuvan peitti iso hameinen nainen (joka ei tietenkään) liity tapaukseen mutta voi mahdoton mikä hame leveyttä ainakin 2 metriä huh huh kuinkahan lenkkeily onnistuu tuolla
- Anonyymi
Tämä vähemmistö on niin huonoa ampumaan, ettei osu edes seinään.
- Anonyymi
Onko mannet liikkeellä venetsialaisjuhlissa ?
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3287885Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662206- 1771886
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161442- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91291Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181721249RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j6012301 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit01110Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091