Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Luonto antaa hyvää mielelle

Salmensyrjä

Olin puuhastelemassa pihamaalla. Peipponen tuli istumaan pienen piharakennelman harjalle. Se katsoi suoraan minuun ja lauloi säettään kauan ja ihanasti. Kiittiköhän se hyvästä asuinympäristöstä kun pesää ei tuossa voi olla missä lauloi ?
Eräänä aamuna näin Kauriin ikkunasta ihan lähellä. Se katseli pihalle, mutta säikähti vasta kolisteluani.
Tänä kesänä linnut laulavat harvinaisen myöhään ja aamuisin varhain tuoksuu hyvälle kun oven avaa. Vaikka kuivuus haittaakin, valoisana päivänä on mieli virkeämpi. Kauan on ollut pimeää ja pilvistä ilman sadetta.

46

516

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puutarhaani olen odotellut perhosia, tykkään niistä niin valtavasti. Ihan kuin ne olisivat kaikki jonnekin kadonneet vai kylmäkö ne vain on vienyt.

      Muina kesinä jo syreenin kukkien aikaa niitä olen tavoitellut ja kamerani kansa jäljitellyt. Monena vuonna oli ritariperhoset jo syreeneissä.

      Nyt vain auroraperhosen olen tähän mennessä nähnyt, orvokkipuskassa kerran pyörähti.

      Oreganoa ja hunajakukkaa olen järjestänyt perhosia silmällä pitäen pihaani. Ehkä kärsivällinen odottaja näillä helteillä palkitaan, ainakin toivon niin.

    • Voi sen niinkin sanoa, että antaa hyvälle mielelle.
      Vaikka kiittämätön kurki, tuli siivet levällään ja kaula ojossa uhmakkaasti kohti, sitten vielä seurasi hyvän matkaa, uhmakkaasti. Vissiin poikanen lähellä ja naaraskurki.
      Ei ymmärrä tomppeli, että koko kevään oon niitä ruokkinut jyvillä ja perunoilla, ja nyt toivat pentusakkin minun ruokittavask.
      Nytkin tulivat niin aikaisin, että oli paksut hanget, nälkään olisivat kuolleet.
      Pitää niitä ruokkia, viime vuonna oli kaksi poikasta, nyt näyttää olevan yksi.
      Iltasella taas pottuja, eilen oli jyviä.
      Eilen lämmitin savusaunan, siinä aina vilvoitellessa kuuntelin linnunlaulua, lieneekö ollut satakieli vai laulurastas.
      Kyllä se kesäillassa pihjalankukinnan tuoksussa nätisltä kuulosti.
      On muuten aromikas tuoksu ulkona, kun on tyyni ilma.

    • Salmensyrjä

      Luonnossa on yhä alkukesän tuoreus ja linnut laulavat. Käki kukkuu, peipposet ja monet joita en tunnista äänestä.
      Pitäisi käveleksiä rannalle josko näkyisi kurkia tai haikaroita. Aamusta kun siivosin, nyt joutaisi.

    • siilenä1

      Tänä aamuna katselin kun koiruli istuskeli keittiön lattialla ja huomasi lentävän sääsken. Ei säntäillyt, hätäillyt tai hötkyilyt vaan seurasi vaan silmä kovana lentoaan :).

      • Sellai

        Hyvinköhän sääksen pesintä on tänävuonna onnistunut, varo ettei vie koiraasi:)

      • siilenä1
        Sellai kirjoitti:

        Hyvinköhän sääksen pesintä on tänävuonna onnistunut, varo ettei vie koiraasi:)

        Vaikea sanoa sääksen pesinnästä kun pesäkameraa ei sinne enää ole. Mutta toivottavasti hyvin.
        Ei vie sääksi minun koiraa- Painaa jo 6,5kg ja osaa juosta karkuun ja lujaa. Luulen et meidän pihassa missä koiruus saa olla irti, ei sääksi viihdy :).

      • Sellai
        siilenä1 kirjoitti:

        Koirasi on ilmeiseski kiinostnut sääskistä, opeta haukkumaan sääskiä he.

      • siilenä1
        Sellai kirjoitti:

        Koirasi on ilmeiseski kiinostnut sääskistä, opeta haukkumaan sääskiä he.

        En opeta. Juuri meillä majoittui yksi sukulaistäti ja hän loihi lausumaan jotta on teillä hiljainen koira. Ei hauku kuin ovikellon soittoa.

        Koirani on kiinnostunut kaikesta mikä liikkuu. Olisitpas nähnyt yhden aamun kun lattialla tepasteli hämähäkki. Voi sitä koiran riemua, nuuskimista, nuolaisua ja hännän vispaamista :). Ja muutenkin kaikki tämä kesän loisto. Viime kesänä oli niin pieni ettei vielä ehtinyt kaikkea kesäiloa rekisteröimään.

      • 1eero

        Sellanen hyönteiskoira eikä hauku, meiän talon samarotunen kyllä ilmoittaa jos liikut rappukäytävässä, eilen kiusasi paarmat muttei tänään on meinaa mahoton tuuli täällä että saa etukenossa nojata tuuleen.

      • siilenä1
        1eero kirjoitti:

        No en kyllä tiedä miten tuo meidän koiruli käyttäytyisi kerrostalossa. Voihan olla että lehden jakajaan ja muihin rapussakulkijoihin reagoisi. Täälläkin alkuun haukkui ulkona pihalla irti ollessaan pihalla olevat naapurit mutta nyt on sen lopettanut kun naapurit käyneet tutuiksi. Talomme edessä menee pyörätie, koiruli luulee et se on meidän ja sen se kyllä ilmoittaa kun meidän pyörätiellä kulkee joku muu koira, rollaattori tai lastenvaunut muut sauvakävelijät :).

        Ainiin ja minä en ole vielä nähnyt yhtään paarmaa enkä muista paskakärpästäkään nähneeni vielä. Muutaman ampiaisen. Meillä ei tuule mutta pilveen vetää taivasta. Just kävin torilla kahvella.

        Juu täytyy keittää kohta oiken pannukahvit se maistuu täällä saaressa luontoaloituksen kunniaksi, tiistaina tulin ja tein asentopaikan, teltassa nukun kun puatti keinuttaa. Koira on hyvä kaveri, uskollinen vaikka muut pettää hän ei petä hyönteiskoirakin.

        Varo ettei tuuli ja mahdollinen myrsky vie teltan mukana. Pannukahvit on hyvvää.
        Koira on paras kaveri.. Kuka muu heiluttaa häntää yhtä iloisesti ja ota vastaan kuin koira. En uskalla ajatellakaan että tuosta joskus joudun luopumaan. Maailman ihanin.

    • luonnon.ihmeet

      Näin eilen kesän ensimmäisen paarman, huikeeta 😀

    • Salmensyrjä

      Vilkaisin taas karhuja. Minkähän takia toisen turkki on takkuinen, Juuson ei ? Toinen myös usein hankaa itseään.

      Eikö olekkin hienoa kun luonnossa on ääntä ? Syksyn sieni- ja marjareissuilla on hiljaisuus. Se tuo haikeuden ja yksinäisyyden tunteen vaikka ympärillä on toki elämää.

      • hmpff

        Olisiko turkinvaihto syynä?

    • korppis11

      Eilen kuopus leikkasi mökin pihapiirin ruohikon siisti puiden ja pensaiden aluset. Vastaleikatun ruohon tuoksu on ihanan kesäistä.

      Asettelimme grillipaikalle suojapaviljongin paikoilleen sekä viimeistelimme laituripaviljongin. Sorsan pienet poikaset pyörivät perässämme. Syötin niitä voileipäkakun reunapaloilla. Emosorsa katseli poikastensa perään, mutta antoi niiden tulla lähellemme. Liekö itse edellisen kesän poikuetta.

      Kun kaikki nurkat oli pihapiirissä siistitty istuimme laiturille, lähestyi valtavan mustia pilviä kohti rantaamme. Kaatosade ajjoi meidät sisään ja testasi paviljonkiemme kestävyyden. Laituripaviljonki ei ollut kovin tehokas siis veden pitävä joten päätin, että lauantaiksi asettelen valoketjut paviljongin tukitankoihin antamaan juhlayöhön tunnelmaa sillä onneksi ei ole luvassa sateita.

      Makoilen vielä ylisillä. Pitää lähteä kaupunkiin tekemään juhlatarjottavat valmiiksi.

      On ihanaa olla kesän lapsi.

      • Lauantainako se juhlapäivä on, korppis ? Onnittelut etukäteen, ellen kiireiltäni palstalle ehdi.
        Kolme kuukautta kestänyt piina alkaa olla minulla ohi. Selkä kestää ! Eilen ja tänään olen jo kärrännyt ja pinonnut kahden puunkaadon jälkiä.
        Niin. Se luonto. Edelleen kauniina ja vehreänä meilläkin. Pihapiirissä ei vain ole nyt pikkulintuja. kun pesäpuita kaadettiin. Ikävä niitä on ollut.
        Vähän tämä kylmä kevät/kesä on vaikuttanut kukkiin. Valkovuokko kukki pitkään mutta vaivaisesti, samoin kielo, hento kukinta, ei juuri tuoksua. Ruusu kukkii myöskin laiskasti, ainakiin meidän pihalla. Jopa lupiini, tuossa tienvarrella, näyttää nälkiintyneeltä aikaisempiin kesiin verrattuna. Vai onkohan vika katsojan silmissä..))

      • demeter1 kirjoitti:

        Lauantainako se juhlapäivä on, korppis ? Onnittelut etukäteen, ellen kiireiltäni palstalle ehdi.
        Kolme kuukautta kestänyt piina alkaa olla minulla ohi. Selkä kestää ! Eilen ja tänään olen jo kärrännyt ja pinonnut kahden puunkaadon jälkiä.
        Niin. Se luonto. Edelleen kauniina ja vehreänä meilläkin. Pihapiirissä ei vain ole nyt pikkulintuja. kun pesäpuita kaadettiin. Ikävä niitä on ollut.
        Vähän tämä kylmä kevät/kesä on vaikuttanut kukkiin. Valkovuokko kukki pitkään mutta vaivaisesti, samoin kielo, hento kukinta, ei juuri tuoksua. Ruusu kukkii myöskin laiskasti, ainakiin meidän pihalla. Jopa lupiini, tuossa tienvarrella, näyttää nälkiintyneeltä aikaisempiin kesiin verrattuna. Vai onkohan vika katsojan silmissä..))

        "demeter1"

        Eikö hän lukenut kommentiani alenpana?
        Arvolla on, sitä paitsi hauskenpi kesä-aloitus.
        Se on vähä-blogisenpi.
        Kaiken-lisäksi alku-peräinen, ei kopio.

        H.

      • Salmensyrjä
        hunksz kirjoitti:

        "demeter1"

        Eikö hän lukenut kommentiani alenpana?
        Arvolla on, sitä paitsi hauskenpi kesä-aloitus.
        Se on vähä-blogisenpi.
        Kaiken-lisäksi alku-peräinen, ei kopio.

        H.

        Joko taas jäi kopiolevy päälle herra Hunkilla?

        Korppikselle toivotan Onnea ! Sinun juhliasi toivon mukaan ei ennustetut tuulet sotke jos pohjoisessa olet.
        Nyt menen nautiskelemaan luonnosta taas.

      • Salmensyrjä kirjoitti:

        Joko taas jäi kopiolevy päälle herra Hunkilla?

        Korppikselle toivotan Onnea ! Sinun juhliasi toivon mukaan ei ennustetut tuulet sotke jos pohjoisessa olet.
        Nyt menen nautiskelemaan luonnosta taas.

        "Salmensyrjä"

        Monta on salmea rannoilla Nuaksen
        siellä miettivät monet mitä grillaisin ruaksen.

        H.

    • Olen pikkasen perehtynyt ideaan blogaamisessa.
      Se tuntuu vähän samalta kun "aitojen" runojen palsta.
      Kukaan ei välitä hevon-heinääkään siitä mitä toiset kirjoittavat.
      Tuo saattaa olla syynä siihen, että blogaajat pyrkivät keskustelu-palstoille.
      Voivat silloin sentään keskustella itsekseen omista neron-leimauksistaan.
      On varmaan masentavaa, jos oma, aito blogi ei kiinnosta ketään.
      Korkeintaan kummi-tätiä, ja häntäkin vain kohteliaisuudesta.

      H.

      • Pistin sinulle peukun, hunksi. Sehän tuli tietysti siitä, että kopioit minua..))

      • demeter1 kirjoitti:

        Pistin sinulle peukun, hunksi. Sehän tuli tietysti siitä, että kopioit minua..))

        "demeter1"

        Kiitän.
        Olisit harvinaisuus.
        Jos antaisit peukun aidoin arvo-tuntein.
        Mutta, mutta...

        H.

      • Onhan siinä paljon perää, että blogaaminen on tylsää siinä mielessä että lukijat ovat harvassa ja kommentit vieläkin harvemmassa. Facebookin päivittäminen kuvilla ja pienillä (ja suuremmillakin) arjen ja juhlan tapahtumilla on on eräänlaista blogaamista ja varsinkin kun kaverit lukevat, reagoivat ja kommentoivat, niin se tuntuu myös mielekkäältä. Minun FB-blogaamiseni sai uutta vauhtia alkukuun käynniltä Suomessa, kun ystävälistani kasvoi joukolla tuttuja viidenkymmenen vuoden takaa ja jopa kansakoululuokaltani löytyi kaveri.

        Matkablogit ovat mukavaa luettavaa, varsinkin jos on myös riittävästi tekstiä eikä vain kuvia. Poliittiset blogit ovat kiinnostavaa luettavaa myös. Elämäntapablogaajat ovat sitä vastoin usein nuoria naisia ja heidän aiheensa eivät enää kauheesti liikuta.

      • Paloma.se.co kirjoitti:

        Onhan siinä paljon perää, että blogaaminen on tylsää siinä mielessä että lukijat ovat harvassa ja kommentit vieläkin harvemmassa. Facebookin päivittäminen kuvilla ja pienillä (ja suuremmillakin) arjen ja juhlan tapahtumilla on on eräänlaista blogaamista ja varsinkin kun kaverit lukevat, reagoivat ja kommentoivat, niin se tuntuu myös mielekkäältä. Minun FB-blogaamiseni sai uutta vauhtia alkukuun käynniltä Suomessa, kun ystävälistani kasvoi joukolla tuttuja viidenkymmenen vuoden takaa ja jopa kansakoululuokaltani löytyi kaveri.

        Matkablogit ovat mukavaa luettavaa, varsinkin jos on myös riittävästi tekstiä eikä vain kuvia. Poliittiset blogit ovat kiinnostavaa luettavaa myös. Elämäntapablogaajat ovat sitä vastoin usein nuoria naisia ja heidän aiheensa eivät enää kauheesti liikuta.

        En minäkään tuttujen bloggaamista pahakseni pistä, Paloma, etenkään kun esim. tämän palstan "bloggaajat" ovat hyviä kertojia.
        FB on minulle edelleen pyörähtelypaikka, ei minun juttuni, ainakaan vielä. Koen, että FB-kaverit ovat vähän samanlaisia tähdenlentoja kuin jossakin kursseilla tavatut: on kivaa keskenään, voidaan jutella yötä myöten ja vaihdetaan puhelinnumeroita ja/tai osoitteit, luvataan pitää yhteyttä. Vaan eipä pidetä..)) Eihän satunnaisten tapaamisten merkitystä tietenkään voi mitätöidä, mutta tuosta lupaamisesta tulee vähän sellainen tunne kuin olisi huijannut, jättänyt jotakin kesken...
        Tuossa hunksin viestissä nauratti lähinnä tuo "kukaan ei välitä hevon-heinääkään siitä, mitä toiset kirjoittavat"....
        Välittää tai ei, mutta kirjoittajia taitaa tänä päivänä olla enemmän kuin lukijoita ja ehdoton kiinnostus kohdistuu aina siihen, mitä itse sanoo... noin kärjistäen.

      • issu.ja.pelliisia

        Ihan hirveeeetä, kun ex-puolisoni serkun vaimo lähetää joka helvetin reissultalta linkin blogiinsa. Olen merkannut roskapostiksi, mutta silti tulee. Pliiis sinä joka hyötykäytät yhteiskunnan varoja ja reissaat ympäriinsä, älä viitsi piinata. Ehkä pinnani palaa ja annan ilmi sinut "Kaunon" puolison vaimo.

    • hmpff

      Mun lempilintu on kirjosieppo. Pieni ja pullea, näyttää mini-miekkavalaalta, ja egokin täsmäisi siihen. Yksi sieppo-pariskunta syö jopa 1000 lentävää hyönteistä päivän aikana, byebye hyttyset.

    • Salmensyrjä

      Ihmettelin äsken mikä laulaa, sitten keksin sen olevan Ruisrääkkä. Tarkistin netistä, on se. Sanottiin laulavan öisin, mutta tämä laulaa päivällä auringon paisteessa. Jokin viheltelevä lintu on myös ollut.
      Taas kerran mainitsen kuivuudesta. Voikohan jokin maaston muoto vaikuttaa siihen etteivät pilvet sada kohdalla ? Muutamien kilometrien päässä satoi viikolla runsaasti.
      Kirjosiepot pesivät täälläkin touhukkaasti. Minun yks mielilinnuistani on Käenpiika. En ole nähnyt sitä nyt, mutta ääni joskus on kuulunut.

      • New-age

        Linnuille voi laittaa vesiastian. Käyvät juomassa ja oravat samoin. Tosin jos vati on laakea, ne kylpevät myös siinä eli pesevät kirppujaan pois, mikä ihmisnäkövinkkelistä on yök.

        Lenkkipolulla eilen oli kesyhkö punarintauroksen. Se istui polulla selkäpuolessa ja kun olin metrin päässä, se tsiikasi olkansa yli vähän sillai ylimielisen näköisesti ja pyrähti jonkin äänen saattelemana lentoon. Mutta eipä kuulunut tällä kertaa käkeä, pesimässäkö? Kukkuvatkohan molemmat, siis naaras ja koiras. Jos toinen kukkuisi vaikka 7 x ja toinen 24 x, niin mitähän se tarkoittaisi käkien kielellä. Katsoin hupiohjelmaa eilen, siis juuri niitä, missä esiintyjät on niiiiin (teko)hauskoja, mutta siinä pähkäiltiin pulujen kykyä ymmärtää sanoja. Elikkäs, mitä jos horisisin tuijan juurella (pesäpuu) omiani, niin snaijaisko ne? Vai pläjäyttäisivätkö ne vastauksensa päin otsalohkoa, sellaisen lillerönlällerön? Onko empiiristä tietoa teillä pulujen kanssa kommunikoinnista?

      • novellitaiei
        New-age kirjoitti:

        Voe hitto, niin heikunkeikkua ja humpsistakeikkaa. Ei jaksa.

      • New-age

        Ja olet alias?

      • rommaani

        En kukkaan en mikkään. Ei oo tehtyjä "profilointeja".
        Eipä tuo haettaa, välillä sulla syrjähtellöö.

      • New-age

        Ja pääasiasi on?

    • Ai niin linnuista ja luonnosta....
      herne onnyt hyvässä kasvussa ja mansikkamaalta olemme keränneet ensimmäiset marjat. Tomaateissa on raakileita, pinaatti ja mangold täysikasvuista, kurpitsat, squashit ja pattypanit kukkivat, Peruna kukkii, melkein. Sipulimaa kitketty samoin porkkanapenkit. Joenrannassa on mato-ongella poikia ja naapurin lapset juoksevat edestakaisin talojen väliä. Naapurissa on tosi suuri puhallettava allas joka eilen täytettiin tankkiauton tuomalla vedellä. ja trampoliini suojaverkkoineen. Sinne on laitettu myös rakennusteline viereen että pojat voivat hypätä oikein korkealta. Onneksi minun pikkukaverit eivät ole siellä käyneet. Pelottavaa touhua. Pojat ovat käyneet ongella ja veneilemässä Legolassin kaa ja kävelyillä ja uimassa ; aina kun sää sallii olemme hätistäneet pihalle ja ulos älypuhelimien ja tablettien äärestä.
      *****
      Ai niin.
      Lintuja on ja luontoa on ja kaikki kukkii.
      Linnunpoikaset opettelvat lnetämään ja pöntöt ovat tyhjät jo.
      Kesä kulkee eteenpäin.
      Joen rannassa, pienten poikien seurassa.
      ****
      Olin ajatellut pitää pientä kesälomaa palstalta, kun on nyt paljon muutakin tekemistä, mutta nuo koomilliset aloitukset persuista ja ja Soinista plus tää yksi joka nauratti minua pitkään yöhön mahdollisesta kiinalaisten pakolaistulvasta Suomeen ovat tehneet asiasta vaikean.
      Plus että halusin tulla toivottamaan korpikiejailijalle oikein kivoja ja onnistuneita juhlia viikonlopulle. Ei taida matalapaine ylettää korpeen saakka.

    • "Onko empiiristä tietoa teillä pulujen kanssa kommunikoinnista? " kysyy new-age.
      Helppoa, jos vain puhuu pulujen kanssa samaa kieltä.

      • New-age

        Niinpä niin...😎 odotin miespuolisia kommentteja. Jospas heidän lirkutteluaan pulut ymmärtää paremmin.

      • New-age kirjoitti:

        Niinpä niin...😎 odotin miespuolisia kommentteja. Jospas heidän lirkutteluaan pulut ymmärtää paremmin.

        sori

      • New-age

        Saat anteeksi...hih

    • old-age

      Ylistysvärssy Hunkin uskollisuudelle:

      Pyöritä, pyöritä hömpelöpää...
      on joku joskus ketjun avannut... toista sataa pyöritä...
      älä yritä kertoa mitään puluista, älä kasveista, älä mistää
      oot kopioija muuten hömpelöpää...
      sitä paitsi tietenkin tyhmä älykköjen joukossa, joten
      pyöritä, pyöritä hömpelöpää...

      • New-age

        Ja olet alias?

      • New-age

        Ja pääasiasi on?

    • tykkään.kyttyrää

      En nyt vidd^ vieköön ymmärtänyt sen enempää kysymyksestä.
      "Se katsoi suoraan minuun ja lauloi säettään kauan ja ihanasti. Kiittiköhän se hyvästä asuinympäristöstä kun pesää ei tuossa voi olla missä lauloi ?"
      Onko aloittajan oletus se, että kaikki palstailijat asustaa jossain hel^etin salaisessa puutarhassa, missä kukat kukkii ja pörriäiset pölyttää, linnut laulaa ?
      OMG !

      • Salmensyrjä

        Voi pyhä jyssäys!!!!! EI ole mikään pakko lukea jokaista ketjua ! Minä en ainakaan lue niitä mitkä eivät mitenkään kosketa, ei siis ole mitään sanottavaa aiheesta.
        Jotkus matkustelevat, jotkut eivät, jotkut hoitavat puutarhaa, jotkut eivät, jotkut käyvät kaupunkien tapahtumissa, jotkut eivät jne. Elämäntilanne on erilainen, ei siinä ole tarvetta haukkua toisten erilaista elämäntilannetta. Emme ole 10 vuotiaita.
        Hyvin pitkiä ketjuja on ikävä selata, siis avattakoon uusi kerran viikossa samasta aiheesta. Hitonko väliä on sillä kuka avasi ? Lukee jos lukee. Minua ei haittaa vaikkei avaukseeni tulisi mielenkiintoa, itsetuntoni ei romahda.

    • Salmensyrjä

      Viivyn yhä kotona kun toisella oli menoa muualle.
      Oletteko koskaan luonnosta kiinnostuneet käyneet Kuusamon syyskuisessa luontokuvatapahtumassa ? En laita nimeä etteivät mainostamisesta syytä ? Menisin mieluusti, mutta saattaa olla kyydistä kiinni. Sovittiin toinen loma-aika. Kuusamo kiinnostaisi aina ja muukin pohjoinen.

      • lisäys

        Löysin jotain kuoriaista etsiessäni hienon blogin, eskonkuvat.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2217
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1652
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1466
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1367
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe