Erakoksi ryhtyminen?

Tässä nyt ite ainaki yksin asun (34v), toki sisko perheineen ja -seineen, heh... ihan naapurissa. Niin se vaan kyllä tahtoo olla noin muodoin, puolentoista vuoden yksinäistelyn tuloksena, että työ tahi netti het ovat ne ainoat taholoiset, joiden suunnalta lohtuva elikä seuraa jaksan yhäki luulla joskus löytäväni. Ja ruokaa kun joskus ostaa niin paavalisti, että...Siitäkin varmaan koettaa jonkin seuralaisen tehä vähäx aikaa. Vaan muttapa mutta, voikin tulla sitten raivokohtaus taas päälle, ja silloin lentää monesti ruokaakin, muale vaan ei suuhun.
Vaanen löytyykö sitä? No eipähän ei ! Ei ole ihmoisen hyvä olla yksin, sen olen kokena kantapään ja kyrvänpäänkin kautta.
Ei auta, vahikka pinoaa paperille kymmenittäin rästi-seikkoja jotka odottavat suorittajaansa, Eneemmä ja vähemmä tärkeitä sielä on. Kaikkea tekemäti jäänehiä, osa jo monta vootta siinä lojuneita. Kiinnikäymis- ja aloituskyvyttömyyden tähjen sinnittelevät listalla aina vaan. Tuntuu silti paremmi olevan meno hanskoisa ja järjestyksesä kun on sellaiset "Lain taulut" josain voi aina tarkata, että mitkääs jutskelit "täytys vaan hoisia poijes alta, notta elämä ois kunnossa taas".
Rahhaa o, töetä kans, velekaa, tavaraa ja kulissit kondiksessa. Vain mieli, riemu ja ilo puuttuu, ainakin useimmiten. Ei oo oikein kyllä suruakaan, semmoinen lattea penseys olonani monestikin.
Riippuvuuksiin takertumalla jotain suolan makua koetan saada tunteiden jäädytyksestä(kin) johtuvaan mauttomahkomaan meininkiini

Kyllä kaupungissa ja kerrostalossakin voi erakkona elellä.
Määrittelemäsi pakolliset kontaktit ovat vähäisempiä kerrostalossa asuessa kun ei tarvitse edes paskakaivon tyhjennystä tai polttopuita tilata.

Juuri noinhan moni yksinäinen elää kuin erakkona, riippumatta varsinaisesta asuinpaikan sijainnista. Ainakin kuvauksesi perusteella minä olen kaupunkilaiserakko.

Samaa olen miettinyt kuin ap, Haaveena on muuttaa maalle. Tällä hetkellä erakoidun täällä nukkumalähiössä. Ehkä ihmisen ei ole hyvä olla kokonaan yksin, mutta henkisen väkivallan läpi käyneenä olen vain niin uupunut ihmisiin, että en jaksa jutustella.
Sinulle ap kuitenkin toivon voimia jatkaa hyvän elämän etsimistä. Voit vielä löytää seesteisen elämän. Voit jopa löytää sielunkumppanin. Sielunkumppani ei tarvitse olla lähellä eikä perheessä, se voi olla ystävä, joka asuu kaukana. Se on kuitenkin henkilö, joka ymmärtää toista, jota elämä ei ole kohdellut silkkihansikkain.
Toki voi elää myös ilman ihmiskontakteja ja tyhjät hetket voi täyttää erilaisilla sijaistoiminnoilla, kuten puutarhanhoito tai lenkkeily koiran kanssa. Oikeastaan sanoin tuon hassusti, nämä arjen askareet juuri ovat elämäni sisältö tällä hetkellä.
Kokemustaustasi perusteella tuskin niin heikkoa hetkeä sinulle tulee, että baarista seuraa hakisit ja kirjoituksestasi tuntuu, että juuret on vahvasti kiinni elämässä, joten eiköhän mennä kohti uutta alkua ja jätetään taakse niskaan heitetty loka.

Maalle on hyvä erakoitua. Ei ole ihmisvilinää eikä baarien houkutuksia, mieluummin sellaiset pari kilometriä kylän keskustasta ainakin. Auto tai mopo on hyvä olla! Kirjastossa kannattaa käydä samalla kun kaupassa ja TV sekä netti on tietty hyviä. Ruokaa voi ostaa pakasteeseen useaksi viikoksi samoin kun kuivamuonaa, esim hapankorppuja, pastaa ja toki myös säilykkeitä. Kerrostalossa inhoan sitä kun kuuluu jotain ääniä seinän takaa ja kadulla liikuu paljon ihmisiä.

Oon miettinyt kanssa erakoitumista maalle. mutta taitaa kuitenkin olla että tiettyihin ihmisiin haluan pitää yhteyden. En missään nimessä kaikkiin. Ei sukulaisiinkaan niin paljoa. Yksinhän täällä ollaan ja lähdetään. Joku onnekas löytää aidon raukkauden ja ovat yhdessä loppuun asti. Se olis toive ja ehkä sen vuoksi kokeilen puolierakkoutta.

Ennen olin aika menevä mutta oon saanut siitä aika lailla tarpeeksi. Uudet kuviot. Pois vanhat houkutukset. Alkoholin juominenkin on tehnyt vain kipeäksi vaikka silloin on sosiaalisuuteni korkeimmillaan.

Kokeile puolierakkoutta maalla. Ja maalla on ehdottomasti enmmän tekemistä.. kunhan vielä mökki tai talo on oma.

Omat toiveeni loppuelämäksi..

vanha tai vanhantyylinen talo
työtilaa
maata ympärillä
vesistö lähellä
kylätaajama tai joku lähellä..kirjasto/kauppa
pelkästään netti,voi kattoo laatuohjelmia ei paskaa eikä mainoksia
ehkä joitain karvakamuja
oma rakas..se toive se toive
omavaraisuutta
elämäntyön toteuttaminen.. luovat hommat ja käsillä tekeminen

eiköhän noi toteudu parhaiten maalla.. etsintä on muuten käynnissä..

En kaipaa enää niitä karvaisia nelijalkaisia huolehdittaviakaan, hyvä kun joten kuten saa itsestään edes jollain tapaa vielä huolen pidettyä. Eikä oikein innosta se kasvimaakaan, kakkosdiabeetikkovaivoja alkaa tulla ja koivet puutuu könöttämisestä, ei enää hyvä ulkoilumuoto sekään. Polttopuiden teko onnistuu vielä toistaiseksi itseltäkin, kauppareissut ja muu - toki jättäisin nuokin kaikki väliin jos olisi mahdollista. Tekisin sitten jotain mielekkäämpää senkin ajan.
Talvella tosiaan ne lumityöt on lähes pakolliset ja jos on puulämmitys niin sitä sitten siinä ohessa.
Kesällä ruohonleikkuuta joo tai muuta risunperkausta, ynnä sitä talven polttopuun tekoa ja hankintaa.

Parisenkymmentä vuotta jo aika lailla poissa kuvioista enemmän tai vähemmän, en oikeasti kaipaa enää ihmisten seuraa. Kaikkeen tottuu, totaaliyksinoloonkin ajan kanssa. Ehkä joskus oli vielä haaveena päästä pois, nyt ei enää niinkään eikä kiinnosta kyllä enää mitkään kumppanitkaan.

Se ihmisten liikkuvuus on täältä pois, ei niinkään tänne päin. Ja mitä enää tekisinkään toisilla, inhoan jo suurinta osaa nykyihmisistä ja niiden elämäntapoja. Tuksuttimet voi painua minun puolesta hevon kuuseen ja maatua sinne, mitä pikemmin sen parempi. Nettisittiäiset samaan paikkaan terve menoa.

Kyllä erakoituminen onnistuu. Mitä kauemmin on yksin, sitä turhauttavampaa ja vaikeampaa on enää olla muiden kanssa tekemisissä. Silloin ei enää muuta haluakaan kuin saada vaan olla rauhassa ja omissa oloissaan.

Ei erakoituminen ole mitään, minkä vain aloittaa kuin kurssin. Siis jos ihan tosissaan on. Yleensä ihmisen valinnat muodotuvat sellllaisiksi, että elämäntavasta vain muotoutuu yhä erakkoimaisempi. Luin lehdestä, että muotoilija-perhe Pentik elää Lapissa hirsitalossa, jonka ostivat muistaakseni erakoituneen arkkitehdin perikunnalta tai lakitoimistolta. Tämä menestynyt arkkitehti lähti pois kaupungin ja "sivilisaation" vilskeestä ja eli erakkona itse suunnittelemassaan ja rakennuttamassaan talossa. Ilmeisesti ehti elää siellä melko pitkään ennen kuin kuoli.

Jos ihminen on masentunut, en tiedä miten erakoituminen auttaa siihen. Paitsi jos tietyssä muotissa eläminen masentaa. Onhan se niin, että kaupunkikulttuurissa ihmiset pakotetaan asumaan betonilokeroissaan eikä ole mitään tekemistä. On tervettä oireilla masennuksella. Ihminen on oman onnensa seppä. Masennus saa kyytiä, kun ihminen on aidosti innostunut jostain projektistaan (esim kasvimaa) ja tekee sitä. Onhan Yle areenassa näitä ohjelmia, Severin yksineläjä jne.


Minä luulen, että itse olen edennyt omissa arvoissani ja valinnoissani niin pitkälle, että tietyllä tasolla erakoituminen olisi mahdollista. Useimmat ihmiset vain tarkoittavat eri asioita erakoitumisella. En pidä Suomen kansasta, suomalaisista (olen asunut ulkomailla), mutta pidän suomalaisesta luonnosta ja harvaan asutusta maasta. En jaksa useimpia ihmisä kulttuurinsa ehdollistamina. En jaksa tätä riistoa ja ahneutta ja toisten hyväksikäyttöä = yhteiskunta. Tyhmimmät, ahneimmat ja epäeetisimmät ihmiset ovat vallan huipulla kunnassa ja yhteiskunnassa. Näin yleistäen.

Silti minusta on mukavaan vaihtaa muutama sana ihmisten kanssa silloin tällöin. Minulle erakoituminen tarkoittaisi kaupungista pois muuttoa jonnekin maaseudulle, missä naapurit eivät näe menojani eivätkä tulojani. Ei ole ketään, joka kyttää, mitä teen, minne meen jne.

Vapaus.

Pitää kuitenkin olla riittävästi rahaa auton käyttöön ja elämiseen. Kaukana haja-asutuksessa eläminen ei ole käytännöllistä, kun käy töissä. On niitäkin, jotka muuttavat Lappiin ja elävät erakkoina. Minä en varmaan kykenisi sopeutumaan alkukantaiseen elämään.

On todella terve ilmiö ihmisessä että hän tekee aivan omia ratkaisujaan, miten haluaa elää. Osui silmiin lööppi nuoresta naisesta, joka pyöräili maapallon ympäri. Julkisuudessa on pariskunnasta, jolla ei ole pysyvää osoitetta, ei mitään yhteiskunnan juttuja. Kirjoittelevat ja valokuvaavat reissuillaan ja saavat siitä rahaa.

Onhan tuollainen radikaali valinta mahdollista ja helpompaa, jos on rinnalla tukemassa toinen.

Mutta - moni tekee valinnan ja ratkaisuja ihan yksinään ja toteuttavat visionsa.

Ok. Voisi ostaa jonkun asumiskelpoisen talon jostain Lapista, tosi halpaan hintaan. Kuitenkin, tässä ajatellessa, minun realistinen mieleni rakentaa siitäkin visiota, että samat asiat ne sielläkin hiertävät. Mistä siellä toimeentuloa? Luomuviljelijäksi ei kenestäkään ihan heti vuodessa ole. Sitten kun haluaa jutella jonkun kanssa, onkin vain se naapurin ukko, joka vihjailee ja on etova. Tms.

Jotenkin sen erakoitumisen pitäisi tapahtua, olla osana tapahtumaketjua. Ei sinne noin vain hypätä.

Miksi sitten eerakoituisin? Koska luonnossa on hyvä olla ja olenkin siellä usein. Liikun luonnossa. Ihmisuhteet ovat rasite. Tulee perheestä, missä ihmisuhteet ovat sairaita. Tajuaa, miten se on vaikuttanut omaan elämään. Ei enää jaksa pyörittää samaa kakkaa, vaan haluaa elää omaa elämäänsä mahdollisimman onnellisena. Se ei näissä ihmiskuvioissa onnistu eikä onnistu tässä sairaan yhteiskunnan pyörityksessä.

Yksi tapa erakoitua on kännykkäliittymän irtisanominen, nettiliittymän irtisanominen, lehtitilausten päättäminen ja osoitteen salaiseksi muuttaminen. Saa olla ihan rauhassa ja liikkua ulkona vaikka aamuyön tunteina kun muut nukkuvat. Lähes kaikissa kaupingeissa on kauppoja auki 24h ja ruokaa voi tilata kotiin halutessaan. Sossu maksaa vuokran ja käyttörahaa eli töissäkään ei tarvitse käydä ja luontoon voi pujahtaa silloin tällöin omalla fillarilla. Kirjastosta voi lainata hyviä kirjoja tai kotona voi tehdä vaikka puutöitä tms. Joku lemmikki voisi olla hyvä, esim. kissa.

Minä olen harkinnut erakoksi ryhtymistä, se on vain kaatunut rahan puutteeseen. Haluaisin muuttaa isoon kaupunkiin ja erakoitua kerrostalon syvyyksiin johonkin paksuseinäiseen yksiöön, mutta milläs hankit asunnon.

Jouduin valitettavasti jäämään vanhuuseläkkeelle aiemmin kuin olin suunnitellut, vituttaa edelleen. Työssä olosta pidin, se oli parasta lääkettä ahdistukseen.

Olen jo nyt melkoinen erakko ja nautin siitä, että mistään ei tule mitään tarpeettomia itse aiheutettuja ääniä, kuten musiikinmölyä tai naapurimölyä. Ihmisten puheita en jaksa kuunnella, paitsi jos on jotain oikeaa asiaa, ei mitään arkiraportointia.

Ei hoidettavia, kuten eläimiä tai kasveja, ne vain kärsisivät hoidon puutteesta.

Yksin oleminen ei ole niin kauheaa kuin usein annetaan ymmärtää. Jos en saisi olla yksin niin tulisin varmaan hullummaksi kuin mitä nyt olen.

Miä oon saanu semmosen idean et ryhyn sijoittajaks, säästän paljo ja sit rakennutan talon etelämeren saarille, hoitelen pisneksiä sieltä käsin ja erakoidun rahoineni sinne ~ kuulostaa ehk vähä ouolta mut tjaah, aina saa yrittää

Halloota kaikki erakkopyrkyrit. Millon ootte viimeks puhunu jonku ihmisen kanssa.
Määrittelen itseni jo erakoksi ku en ole vähään aikaan puhunu kenellekään mitään eikä mulle kukaan mitään. Kaupassa kassa sanoo ne pakolliset ja mä vastaan, että moi ja sitten sanon kiitos.

Oliskohan nyt erakkotulkintani mukaan 278 tai 279 päivää tulossa hiljaisuutta täyteen. Myös sitä ennen meni muutamiakin kuukausia hiljaisuudessa jne.
Ei erakoitumiseen tarvitse mitenkään erikseen ryhtyä.

Sitä voi erakoitua ihan pikkuhiljaa vaikkei aikomus olisikaan.
Itselleni on käynyt näköjään niin, senjälkeen kun jouduin (pääsin) sairaseläkkeelle,
enkä ole vielä eläkeiässä.
Ei ollut enää sitä työyhteisöäkään, tosin viim ajat olin osa-aikatyössä, ja tavallaan ensin
oli sellainen "huikea" vapauden tunne, ettei ikinä enää paluuta siihen oravanpyörään.!

Mutta, kun niitä ystäviä/kavereita ei ollut, sukulaisia ei enää kuin yksi joka ei ehdi muuta
kuin omia perheasioitaan hoidella, niin siinä sitä onkin huomaamattaan yksin.
Exäni menehtyi vuosia sitten, ja se ehkä oli suurin suru, sillä erosta huolimatta
olimme toistemme parhaat ystävät, vähän radikaaleja ja oman tiemme kulkijoita kumpikin.

Olen ja elän nyt sitten keskisuuressa kaupungissa lähiössä, ihan mukavassa kylläkin, yksin,
ja voin vakuuttaa, ettei tähän tilanteeseen kannata pyrkimällä pyrkiä,
ellei aivan varmasti halua erakoitua....
Vaikka tarvitsen omaa rauhaa, olen kumminkin sosiaalinen eläin, ja ennen ollut
palveluammatissa, josta jopa pidin, niin totaalinen yksinäisyyden tunne on ihan syvältä.
Tuntuu, että on yksin maailmassa, vaikka järki sanoo, että meitä on paljon,
niin aina kysyy välillä itseltään, missä ne muut yksinäiset ovat...
Jokainen omassa bunkkerissaan? Piilossa.

En missään nimessä haluaisi tätä jatkaa, ja tietty toiveissa olisi löytää "joku"..
mutta sen jonkun pitäisi kanssa olla vähän erikoisempi eläjä, ei mikään pintaliitäjä,
sillä se miten yhteiskunta haluaa ihmistä muokata on niin nähty,
olemme vain kulutustavaraa, ja jos et jaksa enää, so what, uutta matoa koukkuun.

Liikuntavammaa ei onneksi ole, joten eläminen maaseudullakin onnistuisi,
tosin se kulkupelikin puuttuu... ei ihan helppoa lähteä yksin toteuttamaan...
muutenkin maalta kotoisin, joten en olisi ihan uusavuton sielläkään.
Ja jokin yhteiseläminen kiinnostaisi kauheasti, muttei liian tiivis sellainen.
Mutta jos jollakin olisi, ja näköjään onkin, hyviä ideoita,
olisin tarpeeksi "hullu" ollakseni mukana :)

Juu, samaa mieltä, että se oma rauha ja vapaus olisi säilytettävä, vaikka yhteisö olisikin,
ja riittävästi tonttia ympärillä, noniitä autiotaloja on kai pitkin suomea,
ja mitä etäämmällä isoista taajamista, sen halvempia.
Erakkokylä olisi parempi nimike, kuin ekokylä :) Vaikka aika ekoa se oleminen sitten olisi.

Pitänee katsoa millaisia paikkoja esim keski-ja pohjoissuomessa olisi,
kai niitä googlettamalla ja etuovesta löytyy, paitsi jos on ihan hylätty.

Itte oon näkymätön mies82 = erakko, arka, omaperäinen, omanlainen ajattelija, itsepäinen luupää.

Muuttaisin myös mieluusti maalle luonnon rauhaan jos se olisi taloudellisesti ja muuten mahdollista. Seurustelusuhdetta en enää etsi kun olen havainnut yksin elämisen hyväksi. Ahdistaa ajatella että alkaisi täysin tuntemattoman ihmisen kanssa sovitella elämäänsä yhteiseksi.

Minä en halua enää ikinä asua missään umpiperäkunnassa. Olen toiminut elämässäni erilaisissa ammateissa, myös pikkukunnissa. Työ oli ok, mutta en kestänyt asua niissä. Erakoksi rupeaminen maaseudulla on mielestäni täysin mahdotonta, maalla tapahtuu niin vähän ja kun uusi ja outo ihminen muuttaa maaseudulle, ihmiset ovat uteliaita ja tekevät tikusta asiaa.

Helsingissä voisin hyvin erakoitua, mutta sinne ei ole ikinä ollut varaa muuttaa, ainoastaan käydä siellä töissä.

Kun puhuin aiemmassa viestissä kerrostalon ja kaupungin äänistä, tarkoitin naapurin seinän takaa kuuluvaa juoppomölyä ja kovaäänistä musiikkia, en tavanomaisia ääniä, ne ovat ok.

Minusta yksikseni on ihan mukavaa. Työnteko oli myös ok, mutta valitettavasti jouduin jäämään vanhuuseläkkeelle. Tämän ns. kolmannen iän viettäisin mieluiten erakkona.

Onnittelut kaikille jotka ryhtyvät erakoksi.Tosin se vaatii kokemusta, "maailma" on helppo jättää sikseen.

Yleensä on syy aina kaikkeen.
Syy -ja seuraussuhde.
Tää on totta mun mielestä.
Syy miksi hän ei tapaile ihmisiä, joku syy siihe.
Hän on yksinäinen, joku syy siihenki usein.
Uskoisin näin.
Tuskinpa nyt kovin monet tahallaan haluaa olla yksin.
En usko.
Kaikki on ns matematiikkaa.
Syy ja seuraus= matematiikkaa, kaava on selviö, yksin, syy siihen, mikä sitten onkin, mutta kaikki on tässä maailmassa matematiikkaa.
Ihmispaskakin on matematiikkaa.
LOL hihhi.

Yksinkertaistaa elämän, luopuu kaikesta turhasta.keskittyy vaan minimiin. Jää aikaa lukemiselle,hiljentymiselle.

Entäs silloin kun ollaan vanhoja ja vaivaisia. Väkisin meidät sieltä metsämökeistä raahataan johonkin hiton kusenhajuiseen kommuuniin.

Minä viihdyn yksin ihan hyvin.Ei tarvitse riidellä kenenkään kanssa.saa tulla ja mennä niinkuin huvittaa. Harrastuksetkin on itsenäisiä. Kaikki on hyvin.

Netti on avannut sitten väylän tähän "maailmaan".

En suosittele erakkoajatusta. Ihminen elää pääosin sosiaalisuudesta. Ajatus toimii niille jotka ovat tottuneet sosiaalisuuteen mutta hyvin huonosti epäsosiaalisille yksilöille.

Juu, muutaman vuoden nyt olen ollut käytännössä yksin maaseudulla. Yksin olen aina viihtynyt, mutta kyllä välillä kilahtaa kun ei ole juuri mitään sosiaalisia kontakteja, ja toki se viina maistuu aivan liikaa.

Haluan erakoitutua täysin. Pettymyksiä ihmisten kanssa on tullut runsaasti. Teen sairaanhoitajan keikkatyötä. En tykkää työstäni ollenkaan. Asun negatiivisen miehen kanssa ja pannu on ihan täynnä häntä. Haluaisin lopettaa työnteon kokonaan ja jättää tympeän mieheni. Jättää vaikka koko omaisuuden miehelleni ja muuttaa jonnekin ihan yksin. Pieneen yksiöön toiselle paikkakunnalle ja erakoitunut sinne. Nauttisin niin paljon. Joisin aamu teetä rauhassa ja kuuntelisin kaunista musiikkia. En halua mitään muuta kuin olla, asua ja elää yksin. Töitä tekisin, mutta muuten en olisi missään tekemisissä ihmisten kanssa. Nauttisin olostani pienessä kodissani. Aivan mieletön hinku erakoitunut

Jopas nyt. Et ole ainoa.

Ihmissuhteet=eivät ole toimineet.

Työ=piti tulla merimies, ei tullut.

Yksin sitä on toiminut sitten tässä maailmassa.

Sisämaan kaupungit, ummehtuneita. Pienet paikat sisämaassa, vielä sisäänpäin ummehtuneita.Naapurit, joo.

Onneksi opiskellut hyviäkin asioita.

Mitä minäkin "maalla" teen, en yhtään mitään. Maan "vanki" heittomerkeissä.Mitä täälläkin "maissa" sitten on, kaiken maailman vouhotusta.Ikuista veroa ym.

Onneksi on pieni retkivene ja varusteet.Voi käydä "vapaudessa".

Vapaus kaikesta on se mitä haluan.

"Merimies, kotimaasi meri on" hieno kappale!

Erakkonahan tässä elellään netti vain on seurana. Aika tylsää on elämäni.

Minulla on sosiaalinen työ ja mies. Muuten olen erakko. En ole halunnut lapsia, kotieläimiä tai ystäviä. En ole missään tekemisissä lapsuudenperheeni tai sukulaisten kanssa. En käytä Facebookia, viestittely, soittele, käy kylässä, kutsu vieraita kylään, lähettele kortteja tai kirjeitä. Rakastan ja nautin olla kotona. Siellä on kaikki mukavuudet. Yksinäisyys ja erakkous on luxusta. Lasten, eläinten ja ihmisten kanssa olo tekee onnettomaksi. Oma vapaus, järjestys. Tila, aika ja rauha on poikaa. Raha tuo turvaa. Tykkään materiasta. Itse itselle paras ystävä😀

Ei ole sosiaalista työtä eikä vaimoa.

En minäkään soittele, en käy kylässä, kukaan ei soita minulle eikä käy kylässä.

Kukaan ei lähetä Joulukortteja, eikä muutakaan.En lähetä minäkään.

Merimies on erimies, mua ymmärrä ei kukaan, miksi en lähtenyt sun mukaan.

Kiitos Juha Vainio sanoituksesta!

Minä kyllästyin myös entiseen elämääni ja muutin kesämökille.

Puuhaa täällä riittää ja ilman mukavuuksia kun olen niin omatoimisuutta se edellyttää.

Nuo kesäasukit tosin pörrää veneillään ja remontin sekä juhlimisen äänet kuuluu joskus pitkälle yöhönkin.

Politiikkojen liikkeet ei kuulu minulle enää, ihan hapanta piimää koko juttu.

Kun kesälomakausi ohi meno rauhoittuu. Syksyn viileys ja rauha täällä on parasta.

Sitten pääsee retkiluistelemaan kun vesistö alkaa jäätyä.

Pieni varustettu retkivene löytyy ja sillä olen paljon liikkellä jos keli on hyvä.

Olen olosuhteiden ½-pakosta joutunut työskentelemään 2½ kuukautta perintötilan metsänraivaustyössä. Ihmisiä näin vain kauppareissuilla. Introverttinä työskentelen mieluusti yksin, mutta erakoksi en ikinä ala.
On totta että ympäristöstäni ihmisiltä sataa ajoittain kuraa niskaan, mutta osaan rentouttaa ajatuksiani käymieni kurssien opettamina. Useimmilla piikittelijöillä psyyketaloudet ovat huonossa hapessa.

Puolieraakkosuus on muotia. Olet erakko joka on muiden mielessä kokoajan.

Minun unelmani on asua saaressa yksinään. Nauttia hienoista järvistämme ja olla kelin mukaan veneessä päivät. Samalla vetouistella ja tullessani koti saareen katsoisin katiskan.

Illalla kävisin saunassa, tekisin lämpimän voileivän.

Netistä lukisin uutiset ja menisin nukkumaan.

Mutta...Rospuutto on 2 kertaa vuodessa. Saareen jää sitten jumiin. Eli pakko olla mantereella.

Talvella pitäisin katiskaa ja kalastelisin. Sähköjä ei siinä unelma paikassa ole.

Retkivene perämoottori ja talvella moottorikelkka liikkumiseen.

En ole koskaan viihtynyt mantereella. Ne paikkoja ovat surun sekä vaivan lauloi Juha Vainio aikanaan. Nimenomaan.

Huonolla kelillä tekisin polttopuita ja ym.puuhaa.

On se hienoa olla yksin olla veneessä ja katsoa ulappaa.

Unelmia pitää olla ja saa edes suunnitella tälläistä elämää.

Unelmille siivet...

Olen aika hyvin päässyt alkuun paitsi suku ei tajua ja jotkut entiset ystävät kyselevät minusta. Että miksi minua ei näy missään.

Kumppanini kuoli 49 v yhdessäolon jälkeen, yli 3 v sitten... olo on yksinäinen... mulla on miesystävä 29 v mua nuorempi mutta asumme eri paikkakunnilla ja hän on vielä töissä... naisystävää ei ole ja tämä on oma vikani, olen nirso nainen ja naisystävää on vaikea saada...

Minulta on erakoituminen on lähtenyt sujuun oikein hyvin ... Kaverit ei juurikaan halua ottaa enään yhteyttä jos noita on koskaan oikeesti on ollutkaan. Naapurit ei turhia poikkeile eikä pysähdy juttusille eivät turhia tervehdi. Täällä mökissä saan olla kissojen ja koirien ja hevosteni kanssa aika rauhassa. Mitä nyt työkkäristä joskus häiritsevät että pitäisi töitä hakea.. mutta en oikein keksi että mikä olis mun juttu. Jota voisin työkseni tehdä. elämäni on minun työni ja projektini ... Selviytyminen näissä puitteissa on kovaa työtä auto ja työvälineiden talon korjaamista eläinten hoitamista jne omavaraisuuteen pyrkimistä .. mutta toisaalta olen vapaa .

ihan mukavaa on erakkona elo , ainakin tämmöiselle aremmalle tyypille . yksin elän , matkustelen , juhlin yms. toki vieraiden ihmisten parissa , ja miettinyt maallekin muuttoa mutta se voisi olla liian pitkälle vietyä,kyllä erakkona voi elää kaupungissakin , hyvä vaihtoehto ainakin mun kaltaiselle , ihmisiin pettyneelle , eikä enään ole energiaa edes yrittää mitään suhteiden solmimisia , yksin kuolen ja hyvä niin , passaa mulle , enempi tuntuu vanhempia rassaavan jotka eivät sitten muuta osaa kuin haukkua poikkeavaksi joka mutkassa , heidän puolestaan enempi suren kuin itseni , tätä tilannettani .

Ei mun tarvi ryhtyä erakoksi koska olen syntynyt erakkoluonteiseksi ihmiseksi eli oon aina ollut yksinäinen sielu joka ei tarvi ihmisiä ympärille. Asun toki isäni kanssa mutta ei ole ketään kavereita minulla. En tapaile ketään myöskään. On tässä lähialueella asukkaita mutta en kenenkään kanssa tekemisissä. Käy meillä kylässä muutamia mutten heidän kanssaan mitenkään muodosta oikein mitään keskustelua eli lähinnä omasta huoneestani saatan jotakin sanoa niille tai muutaman sanan lausun ainoastaan mutta voisi sannoo etten pääse ihmiseen hyvin kontaktiin eli normaali kanssakäyminen ei oo helppoa ja se johtuu kahdesta asiasta kuten se että en ole ihan terve ja se että oon luonteeltani erakkoluonne ja kai minä olen erakko kun en ole tekemisissä kenenkään kanssa. Tai miten se erakko sana määritellään oikein eli hieman minulla on hakusessa erakon määritelmä että onko erakkona oleminen sitä että ei olla tekemisissä kenenkään kanssa?? No en minä yksin asu vaan isäni kanssa mutten tapaile ketään.

Mä muutin intin jälkeen Pohjois-Karjalaan maaseudulle ja viihdyin tosi hyvin.