Kertokaa Krakovan tuntijat

suuntaa7antavaa

Majoitumme omatoimisesti juutalaisalueelle. Kiinnostaa käydä tietenkin keskitysleiri, jonne monet tekee pikkubusseillakin reissuja. Miten itse olette menneet ? Netistä saa myös yhdistetyn keskitysleiri Schinglerin tehdas-lipun a 53,65 €, kannattaako tilata `? Ja miten käydä Wavelin Linnassa jonottamatta 1,5 tuntia aamusta , onko siellä todella äksyjä virkailijoita ja maksetaanko jokaiseen näyttelyyn erikseen käteisellä vai voiko netistä vaivattomasti ostaa jonkin yleislipun ja marssia sillä jonojen ohitse-periaatteella ?

16

1411

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen käynyt kaksi kertaa Krakovassa, viime Elokuussa oli tarkoitus käydä vihdoin keskitysleirillä mutta Paavin vierailun takia sinne ei päässyt moneen päivään. Auswitciin päästetään ymmärtääkseni määrätty määrä turisteja päivittäin. Itse olisin viimeksi varannut ajan K.leirin sivuilta ja mennyt hotellin omalla taksilla. No retki vaihtoi Elokuussa Zakopanen käyntiin. Vuonna 2001 ensimm. kerralla puolailaiset tuttuni veivät minut Oskar Schindlerin Emalitehtaan portille.
      Wawelin linnassa en ole käynyt. Mielestäni hienoin Krakovan kokemuksesta on käynti Wieliskan suolakaivoksessa, siellä on jopa kirkko tehty suolasta. Varaisin retket hotellin respasta. Hotellista kannattaa kysyä, mistä vaihtaa zloteja, ei ainakaan Raatihuoneen torilta, torin ympäristössä on mukavia pikkuravintoloita. Kaupunki on halpa kohde. Itse menin kentältä keskustahotelliin junalla ja kävellen, aamulennolleni takaisin menin hotellin taksilla. Yksi vaihtoehto voisi olla tiedustella tulevasta hotellista sähköpostitse, jos heidän kauttaan järjestyisi Auswitcin retki.

    • Krakova_on_kiva

      Wawelin linnan liput ostetaan lippu per nähtävyys per henkilö. Lipputiskillä siis luetellaan mitä haluaa nähdä ja monelle henkilölle lippuja tulee. Joihinkin nähtävyyksiin saa lipun myös niiden sisäänkäynnin yhteydessä. Yhteislippua linnan alueelle ei ole. Kannattaa varautua siihen että jos haluaa opastetulle kierrokselle, niin kierrosta saattaa joutua odottamaan. Lipputiskillä laitetaan lippuun aika milloin kierros/kierrokset alkaa. Liput halutuimpiin nähtävyyksiin saatetaan myös myydä loppuun, joten lippuluukulla kannattaa sesonkiaikaan olla aamulla. Liput on fiksuinta ostaa turisti info talosta. Sen verran mitä itse olen kiertänyt turistikohteita niin Wawelin linna on yksi huonoiten organisoiduimmista nähtävyyksistä. Jos mukana on isompaa reppua, sateenvarjoa ja lastenrattaita niin ne kannattaa suosiolla viedä niille varattuun säilytystilaan ennen kuin menee kierrokselle. Linna on kuitenkin hieno paikka, jossa kannttaa ehdottomasti käydä riittävän ajan kanssa.

      Me ei käyty Schindlerin tehtaassa joten siitä ei osaa sanoa mitään. Auswitchin reissu tehtiin Krakowasta käsin minibussilla mikä oli helpointa meille. Käsittääkseni Auswitchiin pääsee ihan hyvin omatoimisestikin kunhan ostaa liput etukäteen ettei lippujen kanssa tule ongelmaa perillä.

      • kommentz

      • mukavaalomaa

        Toukokuu 2016 olin ystävättäreni kanssa Krakovassa viikon. Lähdimme klo 14.00 taxilla Auswitciin. Taxi odotti meitä siellä 4 tuntia. Kävimme myös Birkenaussa samalla ja taxi odotti senkin aikaa parkkipaikalla. Maksoi vain 70€. Aivan ihana vanhempi mies.Oli pakko varmistaa,että ymmärsikö meitä ,että joutuu odottamaan sen ajan tuohon hintaan . Sopiva aika 4 tuntia. Muistaakseni tunti meni yhteen suuntaan.


    • mielenkiintoistasilti

      Olemme juuri tulleet krakovasta. Liput näyttelyihin ostettiin netistä, koska se samalla toimii vippinä. Ohitse jonojen. Schindlerin tehdasmuseo kannattaa ehdiottomasti käydä, mielettömän hieno ja hyvin laadittu ! Wavelin linna samoin on kokemuksen arvoinen. Katedraali oli irstaan komea ja ulkokultainen, täyteen ympätty. Sensijaan linna oli upea nähtävyys, älkääkä unohtako siellä Lohikäärmeen Luolaa ! Vaikka alas johtaa useat portaat, ylös ei tarvitse nousta samoja portaita vaan exit on katutasolle. Niin linnaan kuin keskitysleiriinkin on nykyisin tarkat turvatarkastukset metallikehikkojen läpi !Linnassa ja katedraalissa ei saa kuvata !Oppaat varoittivat turisteja tukemasta mafiaa, venäläistä ja puolalaista ilmeisesti, mutta vaikeaa on tehdä paikallisten puolesta sitä siivoamistehtävää, jonka mafian siivous yleensä vaatii ! Tämän huomasi taxeissa, että sama matka paikallisen mafian alueella oli esim. 11 zlotua, mutta väärän mafian ajamana hinta nousi kummasti lähelle 50 zlotua...

      • KesäTuristi

        Hei *mielenkintoistasilti*!
        Antaisitko sen nettivun, josta nuo liput saa ostettua etukäteen? Juuri tuo Wawelin linnan Lohikäärmeen Luola olisi lasten kanssa kohteena, mutta kauhistuttaa ajatus lippujen jonottamisesta monta tuntia tenavien kanssa...


    • Taude

      Milan Krakova taxi service.
      Löysin tuurilla kaverin tripadvisorissa, kolme kertaa käynyt Krakovassa ja aina Milanin kanssa liikkunut.
      Hinnat sovit sähköpostilla etukäteen ja ne pitää!
      Aina ajoissa paikalla ja hoitaa liput. Vie lähes kädestä pitäen esim suolakaivokselle ja näyttää että tästä teidän opastettu kierros alkaa jne.
      Kohtuu hinnat ja loistava palvelu.
      Itse voi tietysti kulkea julkisilla ja säästää mutta varsinkin lasten kanssa todella helppo tapa liikkua ja jää aikaa lomailuun.

      • JuhannukseksiKrakovaan

        Hei Taude, antaisitko Milanon yhteystiedot? En löydä googlettamalla...


      • eri.maa

        Milano on Italiassa, ei Puolassa.


      • Taude

        Anteeksi, eipä ole tällä palstalla tullu käytyä ;)

        Milan on kuskin nimi ei kaupunki...

        www.krakowtaxiservice.com


    • Onko kukaan Krakovassa nyt? Mites säät, Mistä on löytynyt parhaimmat valuutanvaihtopaikat ? No minulla on aikaa tutkia. Itse varasin paikan lontoonkieliselle ryhmämatkalle Auswitziin, hotellista varasin menopaluutaksin myös hotellista tulee auto hakee lentokentältä. Emalitehtaassa olisi tarkoitus käydä myös. Suolakaivos nähty 2001. Hotelli várattu keskustasta.

      • Oswiecim

        Valuuttaa saa edullisesti ihan automaatista. Ja korttikin toki käy useissa paikoissa.

        Emalitehdas on ihan käymisen arvoinen. Auschwitz on vain toinen leireistä, Birkenau (Auschwitz II) on se varsinainen kaasutus- ja tuhoamispaikka. Yleensä puhutaan Auschwitzista, mutta tarkoitetaan Auschwitz-Birkenauta. Näiden kahden välillä on shuttlebus-yhteys, joka ainakin minun käydessäni ei maksanut mitään. Välimatka on joitain kilometrejä.


    • Unohtui mainita, että ulkomailla en luottokorttia käytä rahan nostoon. Thaimaassa olen majapaikassa maksanut MC:lla tulevia Finskin lentoja. No kaikki nostopaikat eivät ole ensi Sunnuntaina Krakovassa auki. Hotellissa maksan toki majoituksen luottokortilla. Vaikka taksimatkan Auswitziin voisin maksaa luottokortilla, valitsen zlotit. Netistä valittu lontoon kielinen opastus kestää näköjään 3,5 tuntia. Emalitehtaalla on tarkoitus käydä sisällä, 2001 olin vain ulkopuolella. Kiitos avusta!

    • Oswiecim

      Jos olet S-ryhmän jäsen, hae s-pankista kuukausimaksuton visa debit. Tilille se muutama satanen mitä tarvitset reissussa. Sillä voit sitten nostella huoletta automaatista

      • Oswiecim

        Tähän reissuun tuo ei varmaan kerkeä jos sunnuntaina lähdet mutta seuraavaan.


    • Kyllä se lähtöpäivä on vasta ensi Sunnuntai 2.9.2018. Kyllä minulla on Nordean ja S-pankin kortit mutta kun en ulkomailla nosta rahaa korteilla. Thaimaassa on esim. tili kahdessa eri thaipankissa. Käyn vaihtamassa Kantorissa zlotyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      76
      2691
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      276
      1539
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1497
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1341
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      399
      1301
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      385
      1246
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      997
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      889
    9. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      812
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      316
      805
    Aihe