Oma elämä mitätöidään yhteiskunnassa

Teette arvokasta työtä, ja plää plää plää plää.
Turpa kiinni, tehkää työnne että kunnan kaupungin valtion rahat säästyy, äläkää valittako tehän makoilette sohvalla romaania lukien aamusta iltaan.

Tätä se on, lääkärit ei arkitodellisuudesta yhtään mitään tiedä, ja eivätpä välitäkään tietää.
Läheiset ja omaiset liitto, se on irvokas vitsi, kukkahattu käy seminaareissa kertomassa prinsessatarinoita miten ihanaa elämää omaishoitaja viettää hoitaessaan rakasta läheistään.
Kirjaviisaat neuvoo, tietämättä höykäsen pöläystä omaishoitajan arjesta.

Itsellä vasta neljän vuotta takana omaishoitajan työtä, ei päivääkään omaa elämää, hoidettava elää mun elämää, kukaan ei ikinä kysy miten minä jaksan.
Elämä on kylmää, lämpöä läheisyyttä rakkautta, mihin se on joutunut?

Vaativa hoitotyö kuuluu todellaki ammattilaisille, ei meille kouluttamattomille omaishoitajille.
Heräsinkin miettimään miksi me emme saa minkäänlaista koulutusta hoitotyöhömme.
Ei voi muuta kuin ihmetellä miten leväperäisesti meidät jätetään yksin huolehtimaan sairaista ihmisistä.

Cesilia- kirjoitti:

Vaativa hoitotyö kuuluu todellaki ammattilaisille, ei meille kouluttamattomille omaishoitajille.
Heräsinkin miettimään miksi me emme saa minkäänlaista koulutusta hoitotyöhömme.
Ei voi muuta kuin ihmetellä miten leväperäisesti meidät jätetään yksin huolehtimaan sairaista ihmisistä.

Lue lisää

Olen miettinyt monesti samaa, ett pitää olla koulutus, ett pystyy hoitamaan potilaita sairaalassa tai hoivakodissa, mutt omaishoitajalla ei tarvi olla mitään opastusta työhönsä. Omaishoitaja voi lääkitä itse hoidettavansa ilman koulutusta, mutt hoitajalla pitää olla koulutus käytynä läpi, ett saa lääkkeitä potilaille antaa. Kotona hoidettaessa vastuu kaikessa on omaishoitajalla yksistään eli jos jotain sattuu, niin vikapää kaikkeen on omaishoitaja ja omaishoitajan pitää tietää lääkkeiden haittavaikutuksetkin, joskus voi lääkkeet olla sopimattomia hoidettavalle. Ei ole ketään tukihenkilöä, jolta voi neuvoa kysellä ja opastusta saada.
Oma asuinkaupunki on tehnyt linjauksen ettei omaishoitajille laissa ehdotettuja koulutuksia järjestetä säästösyistä. Eikä mitään terveystarkastuksia omaishoitajille järjestetä vaan pitää itse tehdä netissä terveystarkastuksen...kas, kun ei tarvi itse itselleen reseptejä kirjoitella =D.
Mitään apuja ei palveluohjauspuolelta heru, sen olen oppinut näinä vuosina mitä olen omaisiani hoitanut reilun kuuden vuoden ajan. Viimeksi käynyt palveluohjaaja oli niin innostunut kotikäynnistä ett tuli tunnin myöhässä, valehteli myöhästymisen syystä päin naamaa. Muka kyseli voinnista, mutt ei kuunnellut. Ainoa mikä oli hänelle tärkeintä oli se, ett sai tehdä kielteisen päätöksen korotetulle omaishoidon tuelle. Hoitosuunnitelmaa lukiessani tuli selväksi ettei kyseiseltä daamilta apua heru vaikka homma menisi huonommaksi, ei ymmärtänyt edes, kun selitin miten vaikealuonteinen mun hoidettava on koko ajan ollut. Piti sitäkin selitellä miks oli pitänyt hoidettava saada sairaalaan välillä. Hoidettavallani oli ollut monta päivää tosi työllästä käyttäytymistä ja huonosta olosta jankuttamista(hänelle muistisairaus teetättää kuvittelua,ett on tositosi sairaampi kuin on). Ei palveluohjaaja oikein ymmärtänyt vaikka selitinkin, huomas ettei ollut ymmärrystä mitä oireita alzheimer saattaa aiheuttaa käyttäytymisessä. Onneks silloin päivystyksessä lääkäri ymmärsi ja näkikin miten väsynyt oikeasti olin, onneks kaikki eivät ole yhtä kusipäitä kuin palveluohjaajat on ollut. Ei kai se empatia ja auttaminen kuulu edes palveluohjaajien työnkuvaan. Ainoa huono pointti on se, ett palveluohjaus on se taho mistä apua pitäis saada. Kunpa oliskin niin paljon rahaa, ett pystyis itse ostamaan kaiken avun yksityisiltä palveluntuottajilta, ei tarttis apua yrittää kerjätä kaupungin palveluohjauksen puolelta. Väärä nimi koko puljulle tuo palveluohjaus...ei he palvele tai edes ohjaa..no, kerran kun taas kerran oli palveluohjaaja vaihtunut,niin hän ohjas äkäseen sävyyn soittamaan toiselle. Kun sanoin, ett mulle oli sanottu, ett hän on asuinalueemme palveluohjaaja, niin ensin puhelimessa oli hiljasta ja sitten kuulin, kun selas jostain ja sitten sanoi, ett sekin kuuluu hänen alueeseen..kuuli hänen äänestä ett vitutti. Sama muija tuli käynnille tunnin myöhässä..melkein tiesin ennakkoon, ett myöhästyy tai peruu koko käynnin. Kun näin hänet portillamme, niin näki ettei tykkää kotikäynneistä. Sekin pisti silmään, ett putsas kädet käsidesillä ennen lähtöään, ei tullessaan putsannut...ehkä pelkäs saavansa meiltä jonkun taudin..hehe...kukaan aiemmin käynyt palveluohjaaja ei ole käsiään putsaillut,joten tuo vaikutti pikkusen oudolta. Eikä kukaan aiemmista palveluohjaajista ole tukkaansa ruvennut värkkäilemään ennen lähtöä. Kaikesta hänen käyttämisestä näki ettei pidä omaishoitajia arvossa tai osaa käyttäytyä kuten pitäis arviointikäyntiä tehdessä asiakkaan kotiin.

Kissanpäivät sulla ja kissallasi.
Minä taidan heittää veivini ennenkuin hoidettavani.
Homma tappaa minut hiljakseen. Stressi on kova. Unettomuutta, ahdistusta, sydänoireita jne.

Hyvä sulla kun on hoitaja, voit itse hoitaa vaan kissaa.

anskuPK kirjoitti:

Kissanpäivät sulla ja kissallasi.
Minä taidan heittää veivini ennenkuin hoidettavani.
Homma tappaa minut hiljakseen. Stressi on kova. Unettomuutta, ahdistusta, sydänoireita jne.

Lue lisää

Mä olen ajatellut samaa, ett mä meistä kahdesta ensin taidan heittää veivini. Unettomuutta, ahdistusta, masennusta, yksinäisyyttä, jatkuvia flunssia ollut. Monen vuoden stressin takia on omakin muisti ruvennut pätkimään. Selkä-ja niskasärkyjä, oma vuosia sitten todettu sairaus aiheuttaa oireiluja stressin takia. Välillä tuntuu, ett voisin hakea narua ja lähteä sen kans metsään ja lopettaa koko homman, kun hoidettavan kans on jatkuvia huonoja päiviä. En mä apua palveluohjaajalta saa, olen sitä muutamat kerrat pyytänyt, mutt eivät ole ottaneet tosissaan. Nyt en edes pyydä, kun en sitä tule saamaan vaikka hoidettavan kunto menee vielä huonommaksi, yritän prkle itse sinnitellä tämän paskan läpi vaikka henki menis..saapahan sitten tuo hoidokki ehkä paikan, kun potkasen tyhjää...ei meidän perheestä ketään niin hullua löydy joka tuota rupeis hoitaan. Tai ehkä pitäis hakea lekurilta purkki lääkettä masikseen, sitten ei hetkauttais vaikka vessa uis paskassa tai hoidokki olis tallustellut kusiset sukat jalassa pitkin kämppää.

Mun hoidettava ei terveenäkään mikään mukava ollut omalle perheelle, sairastumisen myötä on ollut vielä vaikeampi käytökseltään. Kyllä hän vuorohoidossa ollessaan on niin mukava hoitajille ja muille, mutt kun tulee kotia, niin jo muuttuu olo niin huonoksi ja on kipeä jne.... Yhdessä vaiheessa tuntui ettei valot saa olla päällä, kun käy silmiin jne.. Hänellä sairaus on teetättänyt kuvitelmaa, ett on tosi tosi sairas. Ei meinannut välillä ymmärtää ettei hänen voinnilleen voi tehdä mitään, kun ei ole mitään sellasta vaivaa, jota vois parantaa. On tehty monta turhaa reissua terveyskeskukseen,päivystykseen ja on pitänyt soittaa ambulanssiakin, kun ei ole rauhoittunut vaan oikeasti pitänyt käyttää lääkärillä, ett rauhoittuisi edes joksikin aikaa.
Kun on vaikeaa ja on joutunut saikkaamaan hänen kanssaan ja on pitänyt siivota vessaakin,kun hänellä on tullut löysät housuihin ja osa mennyt seinillekin ja sonta haisee koko huushollissa, niin on tullut mieleen, ett tekis itselleni jotain. Kun homma menee vaan raskaammaksi ja pitää tehdä yhä enempi töitä hoidon eteen, niin tuntuu ett ei koko hommassa ole mitään järkeä ja olo itsellä on koko ajan entistä väsyneempi, niin joskus toivoo ettei enää tarttis aamulla herätä.
Hoidettavaa ei tahdo edes saada mihinkään hoitopaikkaan, hoidattavat niin kauan kotona, ett omaishoitaja tilttaa ja sairastuu myös. Ei palveluohjaajista yksikään ole ottanut tosissaan, kun olen puhunut etten enää jaksais hoitaa omaistani. Ei sekään merkkaa mitään, ett olen hoitajana jo toista kertaa putkeen. Kyllä monen vuoden omaishoitajuus ja sairaanhoitajana toiminen alkaa tuntua lapasessa ja omassa kropassa ja mielenterveydessä. Ei kummalla kerralla ole puhettakaan ollut, ett olis mahdollisuus saada kotihoitoa avuksi vaan on omin voimin pitänyt sinnitellä ja huolehtia omaisteni lääkitsemisestä. Iso vastuu stressaa ja syö terveyttä entisestään. En mä mikään kone ole joka jaksaa ja jaksaa vuodesta toiseen huolehtia ja hoitaa toisia ja olla valppaana kuin partiolainen ympärivuorokauden ja valvoa ja vahtia toisen perään. Omaiseni ei edes tajua ett mäkin tarvin lepoa ja en valvo koko yötä ja etten ole mikään sairaanhoidon expertti vaan omainen. Saa nähdä kauanko enää oikeasti jaksan. Olen jo miettinyt etten enää siinä vaiheessa jatka hommaa, kun hoidettavani alkaa tarviin apua vaipanvaihtamisessa, peseytymisessä ja ruuan syöttämisessä ja nostamisessa ylös tuolilta jne.., Ei mun kroppa tule moista krääkkiä enää kestämään. Ensimmäisen hoidettavani hoidin niin kauan kun hänen jalat kantoi ja hän tarvi ihan kaikessa toisen apua, ei kyennyt itse tekemään enää mitään omatoimisesti. Nostamiset ja kainaloiden alta kannattelu ja pystyssä pitäminen oli raskasta työtä ja kun häneltä meni jalat välillä alta, niin sai tehdä lujasti töitä, ett sain pidettyä hänet ylhäällä ettei tippunut lattialle. Kun hän pääsi hoivakotiin, niin mun kroppa oireili pitkään sen jälkeen. Sitten melkein samantien tuon toisen sairaus todettiin eli en saanut pitkään huilia siinä välissä, joten ei ihme, jos alan olla jo piipussa.

"Ei sekään merkkaa mitään, ett olen hoitajana jo toista kertaa putkeen." kirjoitit.

Ollaanko me liian kilttejä? No sen olen päättänyt, että kun tämä on ohi, en ala paapomaan enää ketään koskaan. En hae kellekään edes postimerkkiä kipsasta, ettei vaan tule tavaksi. En ota lemmikkieläintä, en mitään enää koskaan vastuulleni. Piste.