Onko normaalia ja jos ei ole mitä teen?!

Tyttö.vailla.vastauksia

Oo jo pitemmän aikaa monta kertaa päivässä "paennut" mielikuvitusmaailmaan. Ei sellaseen pinkkejä yksisarvisia ja puhuvia mansikoita paikkaan. Vaan sellaseen, joka on mun unelma tulevaisuus. Tää tulevaisuus on toki mahdollinen, mutta silti TOSI epätodennäköistä. Sen lisäksi suurin osa varmasti sanoisi, että tää maailma on kamala ja muistuttaa enemmän painajaisia kuin unelmaa. Sen takia se kai tuntuukin mielestäni niin ihanalta. En jaksa selittää paljoa tästä maailmasta, koska olen hionut sitä ties kuinka kauan ja se on monimutkainen. Mielikuvitusmaailmasta ei ole minulle varsinaisesti haittaa, mutta uppoutua siihen kuitenkin erittäin usein ja pelkäänkin, että se syrjäyttää todellisuuden.

Tän lisäksi olen jo reippaasti yli vuoden ajan kuullut satunnaisesti naisäänen sanovan nimeni. Pelkään, että muut huomaavat sen. Joskus koulussa tai kotona luulen jonkun sanoneen nimeni. Näin ei käy usein, mutta se on tosi ahdistavaa. Olen myös jokunen kuukausi sitten kuullut epämääräistä kuiskutusta. En voi varmaksi sanoa mitä kaikkea muuta olen kuullut, sillä en voi koskaan tietää onko joskus kuulemani pöllön huhuilu, lintujen laulu, autotien kohina jne. todellista. n. viikko sitten myös näin autossa istuessani maassa lunta. Tiedän, että se ei voinut olla totta, koska on kesä ja tiedän, että erään jäähallin vieressä on jotain tekolunta tai vastaavaa (En ole varma onko tällä hetkellä), mutta kyseessä oli muistaakseni pyöräkaupan ja sen vieressä olevan rakennuksen välinen alue. Toi lumi juttu oli kyllä viimeinen niitti ja olen varma, että a, olen hullu b, olen tulossa hulluksi tai c, luulen olevani hullu, jonka takia tulen hulluksi.

Tämän lisäksi äidilläni on usein viinapullo käsilaukussa ja riitelee usein isäpuoleni kanssa. Isästä ei ole mitään tietoa paitsi etunimi, mutta tarkemmin ajateltuna en ole siitäkään varma. Isäpuolesta vielä sen verran, että tää on ihan ok ainakin äitiin verrattuna. Isovanhempani eivät kuitenkaan juuri pidä isäpuolestani, mutta voivat varmasti lohduttaa itseään sillä, että äitini ei ole heidän oma lapsensa (eikä muuten enonikaan). Sain tietää että äitini on adoptoitu alunperin isovanhemmiltani. Ei siinä mitään, mutta äiti äiti kertoi vasta nyt ja sain myös tietää että minulla täti (tai 2 en muista :D) ja lisää enoja, sekä 2 serkkua. En kuitenkaan miellä näitä "oikeiksi" sukulaisiksini vaikka ovatkin ainoita biologisia äitini ja isäni (jonka näin viimeksi olessani ehkä 3 tai 4 tai sitten en ole nähnyt koskaan en itseasiassa tiedä) lisäksi.

Nytkin kirjoitti ylös niin mun elämä tuntuu aika paskalta vaikka itse sanonkin. Kyllä varmasti pahempiakin tilanteita varmasti löytyy. Mummini sairastaa syöpää ja äitini vetoaa siihen koko ajanhalutessaan saada tahtonsa läpi ja on salaili jonkin aikaa ennenkuin kertoi, että syövän takia mummi kuolee (kuolis se ajan mittaan muutenkin mut kyl te tajusitte).

Mainitsen nyt vielä, vielä mietin usein jos sitä vaan "lähtisi" (siis kuolisi). Viiltelin kerran älkää huolestuko en paljoa, mutta mietin joskus jos kokeilis uudestaan. En kuitenkaan uskalla koska pelkään, että joku huomaisi näin kesällä jäljen. Olen myös joskus paremman puutteessa yrittänyt ties millä vahingoittaa itseäni. Kerran yksin kertaisesti löin itseäni, koska reidet ällötti (ja ällöttää edelleen).

Olisin kiitollinen jos vastaisitte tai edes luitte koko tekstin. Jos on jotain kysyttävää kysykää pois. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan jollekin keskustelupalstalle.

1

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei kuulosta ihan terveeltä. Ehkä kannattaisi puhua jollekulle ammattilaiselle. Psykologille tmv.

      Ja päivitä tilanneta toki tänne. Voimme olla tukenasi. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3833
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      103
      3465
    3. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      79
      3205
    4. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      99
      3078
    5. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      62
      2743
    6. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      96
      2551
    7. Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät

      Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa
      Maailman menoa
      51
      2530
    8. Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa

      Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.
      Maailman menoa
      23
      2234
    9. Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä

      Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma
      Maailman menoa
      19
      1999
    10. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1614
    Aihe