vaikka meistä se asia koskee vain harvoja henkilökohtaiseste, niin yleisen kiinnostuksen takia mekin sitä mietimme. Monilla meistä on jälkeläisiä, joita tämä asia koskee.
Kokkolassa asia on ratkaistu omaperäisellä tavalla:
http://www.ipls.fi/436066841
Työttömyys hellittää ja
24
403
Vastaukset
- reppuriika
Helpottaa se kun me suuret ikäluokat siirrytään eläkkeelle, mutta kuka meitä elättää. Voisin itse lähteä vaikka vapaaehtoiseksi tuohon vieraslajiprojektiin.
No ei se mikään huono ajatus ole. Kuka meitä elättää? Ainakin minä saan eläkkeeni eläkevakuutusyhtiöstä eikä se ole sosiaaliturvaa, vaan valtavan rikkaan eläkeyhtiön varoista, jonka sijoitettu pääoma kasvaa kovaa vauhtia koko ajan. Eläkepommista puhutaan, mutta toistaiseksi kaikki eläkeyhtiöt ovat pystyneet kasvattamaan sijoitettua pääomaa huolimatta siitä, että suurin osa suurista ikäluokista on jo eläkkeellä.
- Suuret_ikäluokat
Eihän lähes seitsemänkymppiset ole ollut enää useisiin vuosin työelämässä mukana.
Elikkä, ei 50-luvulla syntyneet ole suuria ikäluokkia !
Miten muka työttömyys olisi vähentynyt Suomesta ?
Jos nyt on niin sanottuja "uusia työpaikkoja tullut"esim, viime vuodesta ne noin 10 000 ja kun eläke kikkailulla lähti samaan aikaan 14 000 niiden lisäksi jotka on jo oikeasti päässyt eläkeikään.
Niin oman Ojalan laskuopin mukaan niitä työpaikkoja on vähentynyt ainakin 5 000 työpaikkaa, eli uusia ei ole ainuttakaan tullut vaikka YLE-mafia toisin provosoi suomalaisia uutisillaan.
Tässäkin näemme millainen on meidän pakkoverolla maksettava tiedotusvälinne, ..! - Luotan.yleen
Yle antaa tiedot mitkä se saa toisaalta, tuskin vääristelee.
- Suuret_ikäluokat
Luotan.yleen kirjoitti:
Yle antaa tiedot mitkä se saa toisaalta, tuskin vääristelee.
Varmasti sieltä jaellaan tuosta syystä lopputilejä tai näyttävät ovea,
kun ovat saaneet väärää infoa ja jakavat kanavoille,
Tosin eihän siellä enää ole suomalaisille, kun kertomuksia miten Suomi temppu työllistää pakoloisija, ja joku kikattava Ali jostain kehitysmaasta kotoisin oleva, yrittää jonkun suvakin kanssa esittää kuinka saadaan Suomi islamisoitua. Suuret_ikäluokat kirjoitti:
Eihän lähes seitsemänkymppiset ole ollut enää useisiin vuosin työelämässä mukana.
Elikkä, ei 50-luvulla syntyneet ole suuria ikäluokkia !
Miten muka työttömyys olisi vähentynyt Suomesta ?
Jos nyt on niin sanottuja "uusia työpaikkoja tullut"esim, viime vuodesta ne noin 10 000 ja kun eläke kikkailulla lähti samaan aikaan 14 000 niiden lisäksi jotka on jo oikeasti päässyt eläkeikään.
Niin oman Ojalan laskuopin mukaan niitä työpaikkoja on vähentynyt ainakin 5 000 työpaikkaa, eli uusia ei ole ainuttakaan tullut vaikka YLE-mafia toisin provosoi suomalaisia uutisillaan.
Tässäkin näemme millainen on meidän pakkoverolla maksettava tiedotusvälinne, ..!Tässä kaverini blogi tämän kirjoituksen motiiviin.
teozonen kirjoitti:
Tässä kaverini blogi tämän kirjoituksen motiiviin.
Siis tässä: http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/07/26/palkalla-vai-ilman/
teozonen kirjoitti:
Siis tässä: http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/07/26/palkalla-vai-ilman/
Hyvä artikkeli uuninpankkopojalta. Jos työttömyys ennen piilotettiin kaikenlaisten hömppäkurssien ja pakotetun yrittäjyyden taakse, nyt on sitten valittu tämä linja.
Kuten sanoin, arvostan sitä, että verovaroin maksettu yliopistokoulutus ei estä ihmistä tekemästä pienipalkkaista, mutta yleishyödyllisesti arvokasta työtä. Jos hän jostakin näkökulmasta katsoen tulee "hyväksikäytetyksi" siinä ei mielestäni ole mitään uutta tai sensaatiomaista. Onhan se jossain määrin "hyväksikäytetyn" oma valinta, turhautuako työn puutteessa, vai yrittääkö osallistua tarjotuissa puitteissa.- Suuret_ikäluokat
teozonen kirjoitti:
Siis tässä: http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/07/26/palkalla-vai-ilman/
Itselleni tuo juttu on niin sanotusti vanha uutinen.
40-50-luvulla ja ehkä vielä 60-luvullakin sen nimi oli Hätäaputyöt.
Jo 70-luvusta lähtien tuolla tavoin on toimittu myös Suomessa ja Ruotsissa.
Eihän sen pitäisi olla enää mikään ihmettelyn aihe, vaan saada päättäjätkin ymmärtämään ihan aikuisten oikeasti missä jamassa Suomi on aina ollut.
Elikkä, tämä maa on aina ollut tempputyöllisten kehto, siksi puoli miljoonaa suomalaista lähti 60-80-luvulla muualle oikeasti TÖIHIN että saivat ruokaa ja siedettävän asunnon jota Suomi ei kyennyt järjestämään. Luotan.yleen kirjoitti:
Yle antaa tiedot mitkä se saa toisaalta, tuskin vääristelee.
Ei Yle vääristele, mutta se välittää laiskuuttaan tiedot ministeriöltä kritiikittä. Siksi tarvitsemme Saku Tuomisen kaltaisia juristeja, jotka ottavat asioista selvää. Hän on saavuttanut vuosien varrella valtavan suosion sillä, että jaksaa kaivaa oikeat tiedot ja välittää ne meille. Hän oli aikaisemmin Imagen blogisti, mutta on sittemmin siirtynyt Apu-lehteen.
Hyvät uutiset epäilyttävät aina. Nytkin on kerrottu, että jopa pitkäaikaistyöttömiä on saatu työllistettyä. Ei vain kerrota, mitä se on tullut maksamaan virkamiestyön ja työllistämistukien muodossa, millainen on työn sisältö, miten kauan sitä on tarjolla ja miten se suhtautuu kokonaistalouteen. Kovastihan se Ay-liike kantaa huolta tuki- ja alipalkatun työn teettämisestä ja vapaaehtoistyönkin katsotaan antavan kilpaiuetua niille, jotka sitä käyttävät.
En tunne tuota lähdettä, mistä linkki on, mutta se on mielestäni hyvä uutinen siinä mielessä, että se henkii oikeata asennetta: työn mielekkyys asetetaan rahapalkan edelle ja lisäbonus on se, että työ yhteistä hyvää.- muijalainen
Ihan hyvä jos pääsee sellaiseen työhön joka on tavallaan myös harrastus 9 € /päivä. Mutta eihän tuo pitemmän päälle kyllä hyvä juttu ole. Kyllä työstä pitää maksaa ihan oikeaa palkkaakin. Mistäs valtio niitä verotuloja muuten sais.
Aivan. Eihän tuo "oikein" ole, tavanomaisilla mittareilla mitaten, muijalainen. Mutta jos sitä perinteistä palkkatyötä ei ole tarjolla ?
Ja jospa ihminen ihan itse haluaisi osallistua yhteisen hyvän kartuttamiseen tekemällä oman usuutensa näin ?
Erilaisten vaihtoehtojen varaan on mielestäni tulevaisuudessa laskettava, koska palkkatyötä ei nytkään riitä kaikille.- muijalainen
demeter1 kirjoitti:
Aivan. Eihän tuo "oikein" ole, tavanomaisilla mittareilla mitaten, muijalainen. Mutta jos sitä perinteistä palkkatyötä ei ole tarjolla ?
Ja jospa ihminen ihan itse haluaisi osallistua yhteisen hyvän kartuttamiseen tekemällä oman usuutensa näin ?
Erilaisten vaihtoehtojen varaan on mielestäni tulevaisuudessa laskettava, koska palkkatyötä ei nytkään riitä kaikille.Niin, mutta miten usein ihmisiä sitten käytetään hyväksi tuolla 9€ verukkeella? Tarkoitan jos tästä tulisi pakotusmalli joka paikkaan. Miksi työnantajat maksaisi näin isompaa palkkaa kun ei olis tarvis. Aina uutta "työntekijää vain tilalle.
Hyvä juttu jos tämä olisi vapaaehtoinen juttu, muuten tiukka ei.
Talkootyöhän perustuu vapaaehtoiseen työntekoon. Orjuus taas pakkotyöhön. muijalainen kirjoitti:
Niin, mutta miten usein ihmisiä sitten käytetään hyväksi tuolla 9€ verukkeella? Tarkoitan jos tästä tulisi pakotusmalli joka paikkaan. Miksi työnantajat maksaisi näin isompaa palkkaa kun ei olis tarvis. Aina uutta "työntekijää vain tilalle.
Hyvä juttu jos tämä olisi vapaaehtoinen juttu, muuten tiukka ei.
Talkootyöhän perustuu vapaaehtoiseen työntekoon. Orjuus taas pakkotyöhön.Totta. Työnantajat keinottelevat halpatyövoimalla (alipalkatuilla, tukityöllistetyillä) se taitaa olla maantapa. Vaan minkäs teet ?
Ei taida olla muuta neuvoa kuin yrittää itse päästä tuon asian yli. Vääryyttä vastaan voi napista, mutta sitä ei muuteta hetkessä. Kuten aiemmin todettu, Ay-liike yrittää pitää työntekijän puolta mutta tuo puolenpito on sitten johtanut siihen, että yritykset siirtyvät muualle, kun tuotanto täällä on "kannattamatonta". Tätä taitaa työelämän murros olla tällä hetkellä, siksi vanhollla eväillä ei selvitä.- muijalainen
demeter1 kirjoitti:
Totta. Työnantajat keinottelevat halpatyövoimalla (alipalkatuilla, tukityöllistetyillä) se taitaa olla maantapa. Vaan minkäs teet ?
Ei taida olla muuta neuvoa kuin yrittää itse päästä tuon asian yli. Vääryyttä vastaan voi napista, mutta sitä ei muuteta hetkessä. Kuten aiemmin todettu, Ay-liike yrittää pitää työntekijän puolta mutta tuo puolenpito on sitten johtanut siihen, että yritykset siirtyvät muualle, kun tuotanto täällä on "kannattamatonta". Tätä taitaa työelämän murros olla tällä hetkellä, siksi vanhollla eväillä ei selvitä.Kukas niistä työntekijöistä pitää huolta jos ei Ay-liike. Firmat haluaisivat vissiinkin että tästä tulisi kehitysmaa, niinkuin Bangladesh. Firmat rikastuis ja sais porskuttaa miten haluaa. Mikäs siinä, mutta täytyy muistaa että ihmisten köyhyys tuo myös tullessaan rikollisuutta. Petoksia, varkauksia, tappoja ja murhia rahan takia.
muijalainen kirjoitti:
Kukas niistä työntekijöistä pitää huolta jos ei Ay-liike. Firmat haluaisivat vissiinkin että tästä tulisi kehitysmaa, niinkuin Bangladesh. Firmat rikastuis ja sais porskuttaa miten haluaa. Mikäs siinä, mutta täytyy muistaa että ihmisten köyhyys tuo myös tullessaan rikollisuutta. Petoksia, varkauksia, tappoja ja murhia rahan takia.
Niin. Eriarvoisuus ja sen seurausilmiöt ovat jo nyt lisääntyneet Suomessakin ja jos/kun Suomen hyvä sosiaaliturva romahtaa, meidän turvallinen lintukoto on muisto vain.
Sitä aikaa emme ehkä itse näe, mutta surku tulee jälkipolvia...- muijalainen
demeter1 kirjoitti:
Niin. Eriarvoisuus ja sen seurausilmiöt ovat jo nyt lisääntyneet Suomessakin ja jos/kun Suomen hyvä sosiaaliturva romahtaa, meidän turvallinen lintukoto on muisto vain.
Sitä aikaa emme ehkä itse näe, mutta surku tulee jälkipolvia...Kyllä juuri niin, ikävä juttu kyllä nuorempien puolesta tosiaan. :(
muijalainen kirjoitti:
Kyllä juuri niin, ikävä juttu kyllä nuorempien puolesta tosiaan. :(
Kun näkee miten maa ja maailma makaa, on aika vaikea löytää ja ylläpitää toivoa.
Sitä nyt kuitenkin tahtoisi jälkipolville välittää - kaikesta huolimatta.
Melkoisista haasteista on meidänkin sukupolvi selvinnyt ja pystynyt luomaan myös hyvää. Siellä täällä näkee myös kestävien arvojen esiinnousua, tuo linkitetty artikkelikin voisi käydä esimerkistä. Ehkäpä hyvä sittenkin voittaa mailmassa, kun paha ei todistettavasti ole siitä vielä selkävoittoa saanut..))demeter1 kirjoitti:
Niin. Eriarvoisuus ja sen seurausilmiöt ovat jo nyt lisääntyneet Suomessakin ja jos/kun Suomen hyvä sosiaaliturva romahtaa, meidän turvallinen lintukoto on muisto vain.
Sitä aikaa emme ehkä itse näe, mutta surku tulee jälkipolvia...Se, että eriarvoisuus on lisääntynyt, näkyy jo kaikkialla. Jos esimerkiksi ei ole varaa käyttää yksityisiä terveyspalveluja, saattaa joutua "jonon" päähän ja odottamaan tuskastuttavan kauan.
teozonen kirjoitti:
Se, että eriarvoisuus on lisääntynyt, näkyy jo kaikkialla. Jos esimerkiksi ei ole varaa käyttää yksityisiä terveyspalveluja, saattaa joutua "jonon" päähän ja odottamaan tuskastuttavan kauan.
"teozonen"
Huomasitko uuden politiikka-aloituksen?
Onko tuttuja nimmareita? :)
H.hunksz kirjoitti:
"teozonen"
Huomasitko uuden politiikka-aloituksen?
Onko tuttuja nimmareita? :)
H.Enpä huomannut, mutta täytynee skarpata.
hunksz kirjoitti:
"teozonen"
Huomasitko uuden politiikka-aloituksen?
Onko tuttuja nimmareita? :)
H.@hunksz
Selailin vähän noita aloituksia, mutta ei täällä mulle tuttuja ole sinun lisäksesi muita kuin Anceli, joka on myös FB-kaverini ja sitten =DW=
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä933213Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991787Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461647- 901480
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051457Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4091354Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21270Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381127Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun344959Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden272946