Jake Nyman kertoo

hauskasti 1960-luvun sensurointipolitiikasta mm. kuinka Irvinin yksi laulu pantiin mustalle listalle, koska siinä mainittiin Cadillac-merkkinen auto. Laulun pelättiin mainostavan kyseistä automerkkiä. Samaan aikaan The Renegades-yhtyeen kappale Cadillac soi surutta Ylen nuoriso-ohjelmissa. Laulussa tosin surkuteltiin sitä, että tyttöystävä oli oksentanut uuteen Cadillaciin.

Meitä saattaa nyt hieman huvittaa Ylen silloinen suorastaan hysteerinen suhtautuminen vähänkään rohkeampiin sanoituksiin ja ns. mustaan listaan. Nykyäänhän radiossa ja televisiossa voi esittää melkein mitä vain.

Missä nämä sensuroijat ovat nyt? No, sen ajan sensuroijat ovat jo manan majoilla ehkä, mutta eivät he mihinkään ole kadonneet. He ovat keskuudessamme edelleen ja uusia tulee koko ajan. He ovat täällä keskustelupalstoilla. Moraalinvartijat ja mielensä pahoittajat eivät ole sisäistäneet sitä, että heidän ei tarviste lukea itselle epämieluisaa tekstiä, vaan katsovat oikeudekseen pyytää poistoon sellaiset keskusteluketjut, jotka eivät itseä miellytä.

11

325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuten usein olen sanonut/kirjoittanut.
      Lapsemme ovat puikoissa nyt.
      Niin palstalla kuin livessäkin.
      Katso siis, mille ikääntyessäsi haiset.

      H.

      • Lapsemme ovat ehkä puikoissa nyt, mutta tuskin tällä palstalla. Minä hoidan hygieenani mallikkaasti.


    • ö-Öö

      Mnaah

      Sensuuria on aina, aina ollut. Huvittavimmasta päästä taannoinen Herra Pääministeri Sipilän komennus Yleisradion toimittajille. Kun hänestä, hänen perheestään, hänen liiketoimistaa, tai hänen henkilökohtaisest vakaumuksestaan ei sitten saa tehdä mitään uutisointeja. Nojoo, kourallinen toimittajia otti lopputilin ja päätoimittaja "otti" lopputilin.

      Nämät moraalis/eettiset asiat on tylsiä, aina joku ottaa hernemaissipaprikat nokkaan, jos pikkasen saa kuraa niskaansa. Ihmeen usein tällaset jutu liittyy kulttuuriin. Kuka muuten muistaa Shitter Limitedin piisin "Helena Pesola on huora" ? Ihan perus punkrokkia, se vaan ei oikein miellyttänyt joitain, vähiten kai kansanedustaja pesolaa :DDDD

      Noin mainiten, po piisi löytyy kyllä netistä. Muuten, sama pändi teki lp-levynkin "Nyt ammutaan ministeri Pertti Savolainen", sekä mm sellainen single "Saanko nuolla persettäsi Harri Holkeri"

      Po. uranuurtaavan ja legendaarisen punkorkesterin tuotantoa ei ikinä ole kuullut Yleisradiosta, tai oikein miltään muultakaan radiokanavalta. Kummallits pehmytperseilyä joillain, mitä ne pelkää??

      =DW=

      • Kyllä kyllä, mutta se pääministerin reaktio oli minusta poliittisen kokemattomuuden emäesimerkki. Paljon siitä kohkattiin ja se, että monta hyvää toimittajaa yritettiin vaientaa, oli häpeällistä. Päivärinta lähti lätkimään. Jääskeläine sai fudut ja Stiller muistaakseni varoituksen.


      • teozonen

        Niin ja muuten se, joka kuvittelee pystyvänsä vaientamaan meidät toimittajat, erehtyy surkeasti. Netin maailma on vain niin ihmeellinen, että jos ei nyt aivan Pohjois-Koreassa olla, niin me kyllä keksimme kanavan saadaksemme sanottavamme julki. Minun satiirilehteni on aika kesy, mutta ei senkään jutut kaikille kelpaa. Viis siitä, sillä lukijakunta kasvaa kohisten.


    • Saisikohan Salama tänä päivänä tuomion.

      • ö-Öö

        Tuskin

        Mun muistin mukaan se pätkä ei ollut mitenkään erikoinen, ajat oli, mitä oli. Noita "yllytys kansanryhmää vastaan" tuomioita tulee aina joskus, lähinnä somesta. Kustantajat tuskin kovin rajua tekstiä päästävät painokoneille. Noh, riippuu kustantajasta, Magneettimedia sai tuomion, ei ihmekkään, jutut täyttä tuubaa ja kustantajana letaatit,

        Nyt on uusmoralismi voimissaan. Vähän outoa, maailma muuttuunut paljon. Net on noit pikkuryhmät, jotka keuhkoaa. Persujen suosio perustuu nimenomaan erilaisten ääriainesten edustajiin. Ja tollasia children of bodom.jengejä, polttopulloja, kaikenlaista.

        Uskikset äärettömän tarkkoja, ei niistä saa puhua mitään poikkipuolista, net voi tosin sitten kyllä vapaasti arvostella vääräuskoisia. Luterilaiset loiventaneet paljon, kun kannatus laskee, Pienemmät meluaa enenpi, just kuin persutkin, kannattajien takia.

        Jumalan pikkaamista koitetaan poistaa laista. Typerä laki, miten voi taruolentoja pilkata, hö, jos pilkkaa Aku Ankkaa, ei siitä oikeusjuttua tule. Ja Aku Ankka sentään on todellinen sarjakuvahahmo, Disneylandia jne. Kumma juttu sekin, kun kristitystä sanotaan jotain heti hernemaissipaprikat nokkaan. Kun islamisteista kirjoitetaan, puhutaankin terroristeista.

        Jotenkin hyvin epäselviä aikoja, monessa asiassa. Mutta juu, en usko juhannustanssien aiheuttavan tänä päivänä oikein mitään huomiota, paljon roisimpaa uskiksia käsittelevää kirjaakin julkaista. Hmm, Simpauttajasta ja Maa on syntinen laulu jne filmatisoitukin.

        =DW=


      • Juu, luterilaisen kirkon jäsenmäärä vähenee ja se huolestuttaa kirkkoa, mutta se ei tarkoita, että uskovien määrä olisi mitenkään vähenemässä. Nimittäin erilaisten karismaattisen lahkojen määrä kasvaa ja siellä pomot imuroivat kaatuilijoiden rahat ja voivat hyvin. Poikieni äiti mm. on tuhlannut ison perintönsä ja lisäksi vielä velkaantunut City seurakunnan rahoittamiseksi.


    • Valikoiva_huonomuisti

      No ei ihan....Cliff Richardin "High Class Baby" joutui BBC:n mustalle listalle koska tsibaleessa mainittiin Cadillac. YLE ei soittanut Irwinin kappaletta "Kuin Ferrari" jostain kummallisesta syystä.
      "...soi surutta Ylen nuoriso-ohjelmissa" Missä ...vetin nuoriso-ohjelmissa, ei niitä juuri -60 luvulla ollut. :)))

      • Kaledoskooppi oli -60-luvulla, etkö muista?


      • turmeli_nuorison

        Juu, muistan. Vajaa tunti viikossa paheellista rytmimusiikkia.
        Paitsi jos jossain oli piirikunnalliset ...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      100
      3499
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      308
      1894
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1717
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      96
      1577
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      411
      1526
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      431
      1428
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1420
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1180
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      357
      1024
    10. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      27
      1018
    Aihe