joka kuuntelee rockia? Meinaan, että itse olen kaikkiruokainen musiikin suhteen ja kaikissa genreissä on enimmäkseen huonoa, mutta muutmamia helmiä joukossa. 1960-luku oli Suomessa käännösiskelmien vuosikymmen ja silloinen Beatlemania jotenkin jälkikäteen lähinnä myötähäpeää aihettavaa. Miten saatoimme olla innoissamme niin surkeasta bändistä?
Kunnon rockia alettiin tehdä vasta Jimi Hendrixin, The Whon ja esim. Pink Floydin myötä.
Onko täällä ketään,
37
414
Vastaukset
Niin juuri, miten saatoittekaan moista räminäryhmää fanittaa ;)
Harvoin kuuntelen rokkia, hengellistä musiikkia enemmän.En maininnut klassista musiikkia, mutta sitä kuuntelen aika paljon ja tunnenkin jonkun verran. Lapsuudenkodissani kuunneltiin tiistain sinfoniakonsertti aina sunnuntaisin tuli radiosta paljon klassista musaa. Meillä oli myös mittava kokoelma Deutche Gramophonon levyjä ja vain klassista.
teozonen kirjoitti:
En maininnut klassista musiikkia, mutta sitä kuuntelen aika paljon ja tunnenkin jonkun verran. Lapsuudenkodissani kuunneltiin tiistain sinfoniakonsertti aina sunnuntaisin tuli radiosta paljon klassista musaa. Meillä oli myös mittava kokoelma Deutche Gramophonon levyjä ja vain klassista.
On minullakin klassisen musiikin levyjä, nimeltä tunnen lähes jokaisen kannessa mainitun säveltäjän, juuh.
Teillä on ollutkin sivistynyt koti, itse en lapsena olisi tiistaita ja sunnuntaita viettänyt tuvassa klassista musiikkia kuunnellen.
Enkä beetlessäjäkään.Ancelina kirjoitti:
On minullakin klassisen musiikin levyjä, nimeltä tunnen lähes jokaisen kannessa mainitun säveltäjän, juuh.
Teillä on ollutkin sivistynyt koti, itse en lapsena olisi tiistaita ja sunnuntaita viettänyt tuvassa klassista musiikkia kuunnellen.
Enkä beetlessäjäkään.Öh, tuota...taisin arvata tuon. :-D
Ancelina kirjoitti:
Äsh, aina sinä arvaat ;)
Mä olen meedio kato. Me median edustajat olemme meedioita.. ;-)
Musiikin suhteen kaikkiruokainen, mutta tuntee myötähäpeää Beatlesmusiikista?
Tavallaan ymmärränkin, sillä etkös sinä vielä leikkinyt sellaisella nätillä helistimellä 60-luvulla silloin kun me nyt aikuiset olimme nuoria.Olen syntynyt 1953, joten 1963 olin kymmenen ja silloin me systerin kanssa ekat Beatlesit ostettiin.
- ö-Öö
Mnaah
Aamutelkkarissa jauhettiin aiheesta suurenakin uutisena. suurimmat jutut tapahtui maailmalla, jazzia, bluesia roketinrollia. Suomessa tietenkin jälkijunassa. Enpä tiedä, kakarana kuuli rollareita, piitlesejä jne, systeri osti paljon levyjä. Radio Luxemburg kuului. Kotomainen musa oli käännöstä, Topi Kärki vetoista, irvinillä ja muutamalla muulla oli folkbuumia, siitä se sitten hiljakseen lähti.
Niettä ulkomailla tapahtui paljon, kesti aikansa kotimaisella. Pressa, Kalevala, siitä se kiihtyi. Mun eka oma kasetti oli Black Sabbthia. Siihen aikaan oli helppoa, tiesi, mikä musa hyvää ja mikä ei. Nykyisin kun ei enää tiedä.
Odotellut jotain tapahtuvaksi. aikoihin ollut mitään punkbuumia, räppääminen vanhanaikaista, sellaista isoa juttua ei oikein taida tullakkaan, sen verran pirstaloituneena kaikenlaista. Oikeastaa epäilyttää, menee retroiluksi enenevässä määrin. Sellaista fuusiota.
Tykästynyt viime aikoina Kimmo Pohjoseen sopivan shamanististakin;:
https://www.youtube.com/watch?v=-DeE3aqhfsg
=DW=Tuosta olen samaa mieltä, että on pirstaleista nykyään. Kimmo Pohjonen on mielenkiintoinen hemmo.
- Alanko-enkö-ala
Miten perkkele tuosta Pohjosesta pongahtaa mieleen Sielun veljet? Etenkin tuosta haitaristista revittämässä samaa komppia.
- ö-Öö
Alanko-enkö-ala kirjoitti:
Miten perkkele tuosta Pohjosesta pongahtaa mieleen Sielun veljet? Etenkin tuosta haitaristista revittämässä samaa komppia.
Shamanismi
Oletan. Muistelen, tehnyt jotain Ismo Alangon kanssa. Kyllä munkin mielestä yhtymää on, jotain tyylissä yleensäkin. Joskus satuin telkkarista näkeen kundin keikan, tai jotain ja kiinnostuin. Mä en juurikaan käy keikoilla, tai ostele levyjä enää, ton kundin levyä vois harkita. Niin siis, Siekkarit näin muutamaankin kertaan, samantyylistä menoa lavallakin. Siis jotenkin, ei kuitenkaan plagiaattia, niittten musa vaan on ikäänkuin oma yhteinen genrensä.
Kummassakin sama kehno puoli, imee helpolla mehut kuulijasta. Vai olisiko hyväkin puoli. Toiseksen, kovin paljon ei ole hanueisteja, joitten musasta diggaisin. Tai ei kai se hanuristien vika ole, että niillä usein tylsää ohjelmistoa. Ite asiassa jotenkin tuli mieleen, oiskohan siekkareilla ollut jossain vaiheessa mukana hanurikin, en ole nyt varma.
Ihan kiintoisaa musaa kundilla kuitenkin.
=DW= - kylmätotuus
Kun olin kuunnellut hetken tuota kappaletta, niin ajattelin, että nyt meni hermot ja verenpaineenikin kimposi pilviin ja olin vähällä sulkea videon.
Onneksi en niin tehnyt. Teoksestahan kehittyi edetessään mieluisa ylläri.
En ollut ikinä kuullutkaan Kimmo Pohjosesta, mutta ansiostasi sain siihen mahdollisuuden.
Kuuntelin vielä osan konsertista, jossa Pohjonen esiintyi tyttäriensä kanssa.
Hyvin erilaista Pohjosen musiikki on siihen verrattuna, mitä itse useimmiten kuuntelen.
Ihan piristävää oli tutustua hänenkin musiikkityyliinsä.
- Hallaahon.äänestäjä
Miten olisi hyvä argentiinalainen tango, viimeinen känni
La Última Curda
https://www.youtube.com/watch?v=d3dlQGkxlRk- Huhtasaarenhullufani
Gyllä gyllä
Renkutus-aloituksissa on paljon rokkiakin.
Katselepa niitä.
Ei tarvitse turhaa kirjoitella.
H.@hunksz
"Ei tarvitse turhaa kirjoitella."
Jos aloitus oli mielestäsi turha, miksi vaivautua vastaamaan?- stadistasiis
teozonen kirjoitti:
@hunksz
"Ei tarvitse turhaa kirjoitella."
Jos aloitus oli mielestäsi turha, miksi vaivautua vastaamaan?Halu kertoa että aloitus on turha ethän sä muutoin sitä tietäisi 😝
stadistasiis kirjoitti:
Halu kertoa että aloitus on turha ethän sä muutoin sitä tietäisi 😝
Arroganttius kumpuaa huonosta itsetunnosta.
- parak.opaman.serkku
hunksz kirjoitti:
"teozonen"
Minuunko viitaten?
H.Oppilaat viittaa.
Ei opettajat.
Trumppi vaan twiittaa: "rakettimies ei ole enää kauan maan päällä"
Siinä on munakkaan miehen puhetta. Diggaan.
- Vm1953PitkäTukka
Spotifyn soittolistoillani Nashvilleä, Memphisiä, New Orleansia, britti bluesia, progea, lisäksi loungea, chillout'ia, ambientia, acid jazzia, groovea, jazzia, 60-70 luvun pop helmiä; ei klassista.
Tästä kovaa nu-jazzia Lontoon skidien rytmi-ihmeeltä (tyrmäsivät Porissa):
https://www.youtube.com/watch?v=Cg5J6Eo_3H0 Njaa...
in a gadda da vidaa (iron butterfly) kuuntelen joskus vieläkin on se vaan niin ihana
työläisrokki ja suorokki kahdeksankytluvulta (springsteen ja ccr ja sen sellaset) mielellään auton soittimessa, samoin doorsit ja jim Morrison.
Mä en oikein noista genreistä tiedä-
Ja sitten mä kuuntelen mielelläni aina välillä lattarimusaa, folkkia, folkrockia ja vanhaa tanssimusaa.
Luku sinänänsa blackmores night ja kelttiläinen folk.- ö-Öö
Joop
Mä pidän blackmoren vähemmän hevistä kamastakin. Mua vaan aina jotenkin häiritsee vaimonsa Candela. Se nyt vaan ton tyyppiseen musaa yhdistettynä tuo liikaa mieleen Renaissancen Anne Haslamin, jota kyllä diggaillut aikanaan paljonkin.
Renaissance;live;
https://www.youtube.com/watch?v=5B578LuXbPI
=DW=
- hytinäx1
Kyllä, kuuntelen rock musiikkia mielelläni vieläkin. Silloin aikoinaan Suomessa kuuntelin ja kävin lavalla katsomassakin Wigwam orkesterin tuotantoa ja esiintymistä. Sitten Joe Cocker , Santana , AC/DC, Ozzy O olivat suosiossa. Ja kun muksut alkoivat kuuntelemaan rokkia niin tietenkin Kiss, Twisted Sisters ja monet muut kuuluivat kuvioihin.
Ruotsalaisista orkesterista Nationalteatern, Ray montana band, mikael rickfors , Europe ,The Poodles, Takida ym ovat olleet korvamatoina.
Nykyisin ei oikein kuule radiossa soitettavan rokkia, Liekö noilla pop musiikin tuottajilla liian suuri valta. Mutta popmusiikista puheen ollen Avicii on tällä hetkellä suosikkini ja toinen Axwell Ingrosso https://youtu.be/GQX5a1m5fv4 En kuuntele rockia, kuuntelen musiikkia. Musiikkia, mikä miellyttää ja saa aikaan hyviä fiiliksiä. Sana genre on meikäläiselle miltei kirosana.
Beatlesia en kestä kuunnella, muttei se tee siitä surkeaa bändiä. En kestä kuunnella Jari Sillanpäätäkään, mutta silti hän on loistava laulaja ja esiintyjä. Jimi Hendrixiltä joitain biisejä joskus voin kuunnella, The Who ei ole koskaan sytyttänyt mutta suuri Pink Floyd fani olen.
https://www.youtube.com/watch?v=7NJ_nzOckOQAika lailla samanlaisia ajatuksia minulla.
Ja samat inhokitkin on, mutta eisetee heistä huonoja. Jos joku tykkää niin eise ole minulta pois.
Itsensä ovat elättäneen, ja siinä sivuss ison joukon muita, ja vielä veronsa maksaneet, niin kaikkien pitäisi olla tyytyväisiä.
On hyvä, kun on musiikin suhteen melkein kaiikruokainen, humpasta rokkiin.
Jos kuitenkin jätetään sinfoniat pois, ja tämä nykyinen mökellys, mitä nämä cheekit tekee.
Rocken-roll on minulle mieluisampaa kuunneltavaa , siinä on enemmä melodiaa ainakin minulle.
- henrjii
ei ole mitään aavistusta kuunteleeko kukaan rokkia https://www.youtube.com/watch?v=a4IjrjMbmC4
- ö-Öö
Joopa
Mua nyppii vieläkin Kuusrock, missä Dr Feekgiid oli. Piti menemäni, tuli jotain härdelliä, en siis mennyt.
Vaan, älysin käydä Pyrinmöllä kattomassa Stevie Ray Vaughanin, Se oli just tekemässä mailmanvalloitusta, hiton kova keikka. Mä suhtaudun roketinrolliin aika väljästi, vaikka tyylilajeja älyttömästi.
Stevie Ray Vaughan - Live at Montreux 1985 Full Concert:
https://www.youtube.com/watch?v=01whTqJps00
Ja yks faforiitti tietenkin Fabulous Tgunderbirs. Mulla marmorilaatikossa Kim Wilsomin yleisöön heittämä Hofnerin harppu. Joop en oppinut sitten soittamaan ite sitäkään.
Jossain vaiheessa suomessa kävi älyttömän paljon kovan luokan ilkomaisia pändejä, sellaisia nousvia, saivat kai ostetuksi halvalla.... Nyt ei jaksa klupeja kierrellä, eikä eläkeläisukkojen stadionkonsertit kiinnosta.
=DW= ö-Öö kirjoitti:
Joopa
Mua nyppii vieläkin Kuusrock, missä Dr Feekgiid oli. Piti menemäni, tuli jotain härdelliä, en siis mennyt.
Vaan, älysin käydä Pyrinmöllä kattomassa Stevie Ray Vaughanin, Se oli just tekemässä mailmanvalloitusta, hiton kova keikka. Mä suhtaudun roketinrolliin aika väljästi, vaikka tyylilajeja älyttömästi.
Stevie Ray Vaughan - Live at Montreux 1985 Full Concert:
https://www.youtube.com/watch?v=01whTqJps00
Ja yks faforiitti tietenkin Fabulous Tgunderbirs. Mulla marmorilaatikossa Kim Wilsomin yleisöön heittämä Hofnerin harppu. Joop en oppinut sitten soittamaan ite sitäkään.
Jossain vaiheessa suomessa kävi älyttömän paljon kovan luokan ilkomaisia pändejä, sellaisia nousvia, saivat kai ostetuksi halvalla.... Nyt ei jaksa klupeja kierrellä, eikä eläkeläisukkojen stadionkonsertit kiinnosta.
=DW=Dr Feelgood kävi täällä meillä pari kesää sitten ja mä pidin siitä valtavasti, vaikka eihän siinä bändissä ole yhtään aivan alkuperäistä jäsentä jäljellä.
- Rkstnmusaa
Kyllä maistuu hyvin rock ja vaikka raskaampikin osasto. Nytke joka lähtee luuytimestä heti kun rajumpi rytmi raikaa on sukuvika (katselin pientä sukulaispoikaa, juuri kuin mullakin nykii tahdissa). - Sitä genreä mitä pystyn itsekin äänelläni tuottamaan en juurikaan kuuntele lainkaan paitsi silloin kun täytyy opetella joku uusi juttu. Nykyisin valitettavan harvoin.
- Hallaahon.äänestäjä
Anneli Saaristo on myös laulanut hiukan argentiinalaista mutta niitä pitää katsoa maksullisista koska ne on yleensä poistettu youtubesta, ilmeisesti hän saa niistä vielä korvausta, hyvä sekin
mutta Saariston Surutyö -suomeksi oikealta nimeltään Surumielinen lyhytaskeltango Milonga sentimental
https://www.youtube.com/watch?v=JkH42zH2UGQ"Hallaahon.äänestäjä"
Minä olen ollut aina Anneli Saariston ihailija ja saanut tavatakin, vaikkakin surullisissa merkeissä. Istuimme samassa pöydässä serkkuni Upi Sorvalin hautajaisissa. Samassa seurassa oli myös Klaus Järvinen.
Iloisemmissa tunnelmissa tapasimme aiemmin Kaivopuiston konsertissa, jossa Annnelin säestäjänä toimi mainitun Upi Sorvalin kymmenjäseninen big band ja Upi esitteli minut ja perheeni Saaristolle.
"Rockia" teki taas mieli rankan työpäivän häivyttämiseksi. Siis rankan työpäivän, kahdeksan tuntia jouten oloa. Kaunis musiikki rentouttaa ja valmistaa yöpuulle.
https://www.youtube.com/watch?v=3rdGUFIha-w- Hallaahon.äänestäjä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15012551/onko-taalla-ketaan#comment-91286683
teozonen 26.9.2017 13:56 Minä olen ollut aina Anneli Saariston ihailija ja saanut tavatakin, vaikkakin surullisissa merkeissä. Istuimme samassa pöydässä serkkuni Upi Sorvalin hautajaisissa. Samassa seurassa oli myös Klaus Järvinen.
Vastaus: hienoa. Nämä vanhan ajan (euroviisu)tunnelmat eivät enää palaa. Saariston kohtelu euroviisuissa oli niin väärin, dolce vita on ollut parhain Suomen euroviisu eikä se(kään) pärjännyt
hieno kappale, hieno esittäjä, hieno esitys, Ossi Runne vielä mukana
https://www.youtube.com/watch?v=1dugEBmrD04 - Nytonrunsaudenpula
" Miten saatoimme olla innoissamme niin surkeasta bändistä? " - Siten, että silloin se oli uutta ja erilaista eikä muita, joihin verrata, ollut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882881Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845