Minne on hävinnyt Lalke Livings

Onko järjen ääni jo voittanut. Sivusto on hävinnyt bittiavaruuteen, ei löydy kuin mainintoja maksuhäriöistä. Ei enää havainnekuvia olemattomista unelmista tai ilmatyynyaluksista. Hyvä näin. Ja taas tuli todistettua, että Kepu pettää aina!
8417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mikä tämä Lalke Livings oikein on?

Äänestä

Siis oli. Haave helposta rikastumisesta toisten rahoilla ja kustannuksilla. Ei toiminut, taaskaan. Se siitä.

Äänestä

Ei kellunut, ei kantanut, ei tule kannattamaan. Näin päätteli järkiinsä tullut"yrittäjä". Tai sitten rahat loppui/puuttui. Eli persaukinen ei voi kuin lotota tulaakseen rikkaaksi.

Äänestä

Vähän niin kuin myynti-ilmoitus lehdessä: Myydään kirjapano, ei kanata. Siis koko yrityksen uskottavuus ja luotettavuus on tällä mallilla alun alkujaan. Ei siis sitten herättänyt kenekään luottamusta alkujaankaan. Aina on, ja tulee jatkossakin olemaan ihmisiä, jotka haaveilevat nopeasta rikastumisesta toisten kustannuksella. Ja kuten aina, nytkään ei toiminut KEPUlikonstit.

Äänestä

Ei tähän Kepua tarvitse sotkea, se on ihan kunnon puolue, mutta kieltämättä vaimon kautta taas asiat sotkeutuu. Kannattaiskohan harkita eroa myös puolueesta, eikä vain muutamasta lautakunnasta.

Äänestä

Niin siis jottei totuus unohdu kerrataan se tosiasia, että nämä kelluvat oli kunnanjohtajan mahtikäskyllä saatava siihen paikkaan mihin niitä nyt suunnitellaan. Miksi sen jälkeen on takki kääntynyt Luoja yksin tietää.
Älkää syyttäkö syyttömiä vaan syyttäkää niitä, jotka syyllisiä ovat.

Äänestä

"Vain neljän mökin rakentaminen taas ei olisi kannattavaa, vaan hanke vaatisi vähintään kymmenen" on todennut Lönnberg.
Uusi kaavaesitys jossa mökkelöt hajautetaan kahteen eri kohtaan keskustan rantoja tulee kohta kunnanhallituksen käsittelyyn. Kellukehanke siis elää ja voi hyvin.

Tosin yhtiöllä ei ole ollut varaa pitää edes nettisivujaan www.lakeliving.fi pystyssä.
Siis niitä nettisivuja, joilla jo aikaa sitten todettiin mökkejä jo rakennettavan.

Luotettavan tahon kanssa kunnan on hyvä toteuttaa elinvoiman kasvattamisen hengessä näitä uusia kannattavia hankkeita.

Äänestä

Tämä juttu on menneen talven lumia, eli haudattu ja unohdettu. Mutta, jos yrittäjällä on noin paljon kaikenlaisia häriömerkintöjä eri rekistereissä, niin sehän vain osoittaa aktiivista toimintaa johon tulemme törmäämään jatkossakin. Odotellaan uusia avautumisia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Soutuvenemulla kirjoitti:

Onko järjen ääni jo voittanut. Sivusto on hävinnyt bittiavaruuteen, ei löydy kuin mainintoja maksuhäriöistä. Ei enää havainnekuvia olemattomista unelmista tai ilmatyynyaluksista. Hyvä näin. Ja taas tuli todistettua, että Kepu pettää aina!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu