Minun tarinani. Vertaistukea vailla :(

Ohops oli jo niin pitkä viesti, että merkitkin loppuivat kesken. Anyway.. taitaa elektrolyyttitasapainot ja kaikki heitellä aika pahasti.

Nyt toivon todella kovasti neuvoa etenkin parantuneilta. Mitä kautta kannattaa lähteä hakemaan apua? Psykiatrille varmasti kuuluu tällaiset asiat, mutta tutkitaanko terveyskeskuksessa muuten jotain bulimian aiheuttamia mahdollisia vaurioita ? Entä hampaat.. kunnalliselta ei esteettistä hoitoa saa, tekarit taitaa olla ainoa vaihtoehto mitä heiltä voi saada. Mikä mahtaa olla järkevin tapa lähteä hoitamaan hampaita, mistä kiilteet syöpyneet ja mitä tällainen ihan oikeasti tulee n. suunnilleen yksityisellä kustantamaan? Käyn töissä, mutta mulla on luottotiedot menneet, minkä vuoksi lainaa en saa 10 000€ korjaukseen :( Tämän vuksi pitää miettiä jotain realistista vaihtoehtoa. Onhan mulla nyt jotain hampaista vielä jäljellä, ettei nyt koko kalustoa tarvitse uusia. Mulla on myös lähete psykiatrille minne olen lähinnä tämän asian takia menossa. Mutta pitääkö mennä vielä ihan omaan terveyskeskukseen muuten tutkimuksiin? Työterveyteen en tämän vuksi kehtaa mennä, en sitten millään.

Nyt päätin etten oksenna enää ikinä. Olen päättänyt näin monet kerrat, mutta ainakin aion taas yrittää ja todella toivon että siihen pystyn. Olen lopen kyllästynyt tähän ahdistukseen!!! Kiitos kaikille jotka jotain vastaatte ja tsemppiä ja kovasti voimia kaikille tässä helvetissä eläville kohtalotovereille <3

Vielä..

Pahoittelen muutamia kirjoitusvirheitä. Tuossa kun oikoluin niin tuli vastaan mm. pesisuhde = parisuhde :D Oli vaan niin pitkä teksti ja kello on niin paljon. En vain saa unta tältä ahdistukselta ja oli pakko nousta sängystä oikein koneella kirjoittamaan.

Lisäyksenä se etten ole tosiaan käynyt tämän asian vuoksi lääkärissä, vaan sain lähetteen psykiatrin polille ihan vaan yleisen ahdistuksen takia.

Hienoa, että olet lähtenyt hakemaan apua! En tiedä, mistä olet kotoisin mutta esimerkiksi Helsingissä on erikoissairaanhoidon piirissä oma syömishäiriöyksikkö. Potilaaksi hakeudutaan lähetteellä psykiarian poliklinikalta tai terveysasemalta. Kun nyt menet psykiatrian poliklinikalle, ole mahdollisimman rehellinen. Kerro kaikki, minkä osaat sairastamisajaltasi, miten kauan, kuinka usein, kerro yksinäisyydestä, väsymyksestä, eristäytymisestä, salailusta, ahdistuksesta ja voimattomuudesta. Sanot, että tarvitset apua., ettet selviä omin voimin. Syömishäiriö on addiktio, verrattavissa huumeriippuvuuteen. Se, että olet nyt totaalisen väsynyt sairauteen on myös se pohjakosketus, minkä olet tarvinnut hankkiaksei apua, siinä on myös voimaa!

Hampaat ovat nyt pienin huolesi ja niiden korjaaminen on ajankohtaista vasta kun olet selkeästi päässyt toipumaan sairaudesta. Ja tuolla historialla toipumisaika tulee olemaan vuosia. Tiedätkö syyt sairaudellesi? Mitä olet paennut, mitä täyttänyt, mitä tunteita et ole halunnut kohdata? Sinulla on mahdollisuus myös hakeutua Kelan tukemaan pyskoterapiaan, voisit tästäkin puhua psykiatrian poliklinikalla.

Miten rehellisesti olet kertonut sairaudestasi läheisillesi? Jos miesystäväsi ei tuon enempää välitä sinusta, olet väärän ihmisen kanssa suhteessa. Sinun tulee laittaa itsesi etusijalle, ympäröidä itsesi ihmisillä, jotka tukevat sinua paranemaan, sillä todella tulet tarvitsemaan heitä! Katso, onko paikkakunnallasi vertaistukiryhmiä ja mene rohkeasti mukaan, jos on.

Paljon tsemppiä, rohkeutta ja rehellisyyttä! Kerro, miten asiat edistyvät. Sinulla on täysi mahdollisuus toipua, kärsivällisyyttä!

Hoitoon hankkiutuminen ei ole omin voimin helppoa, älä luovuta kesken! Ei ole helppoa myöntää, ymmärtää eikä uskoa olevansa sairas ja avun tarpeessa. Kun asiasta yrittää kertoa ja puhua läheisille, heidän reaktio voi olla jotenkin vaisu. Olen miettinyt, että se voi johtua siitä, etteivät he halua sanoa jotain "typerää" ja jotain mikä voisi loukata, mikä vielä pahentaisi asiaa. Tämmöinen kiemurtelu voi antaa vähättelevän kuvan, vaikka heillä oikeasti huoli herääkin. Tähän kun yhdistää sen, ettei itse pysty helposti kertomaan tilanteen akuuttiutta ja tämän hetkistä todellista tilaa, voi myös läheinen tyynnytellä itseään, ettei bulimia ole enää "akuutti ja päällä".

Ota huoli itsestäsi vakavasti, hakeudu lääkäriin.
Psykiatrian poliklinikan puolelta olisi ehkä helpompi edetä kuin terveyskeskuksen, en ole varma. Minä hakeuduin ensin terveyskeskukseen, sain sieltä "jutteluajan" psykoligiselle hoitajalle, jolle yritin kertoa oikeasti avoimesti syömisongelmistani. No siitähän oli hyötyä... No eipä haittaakaan, vaikka vähän täytyi puristaa itsestä lisää, että soitin eteenpäin saadakseni apua.

Tämä hoitaja kysyi määrää paljonko söin (mihin lie vertasi sitä, omaan syömiseensäkö...) ja se totesi toimintani olevan "normaalia tilanteessani". Lopuksi yhteenvedossa tämä kysyi mitä näillä keskusteluilla haluaisin saavuttaa ja työnsi "raksi ruutuun testejä" päihderiippuvuudesta ja masennuksesta matkaani seuraavaa kertaa varten. Siis haloo! Olin juuri kertonut 10 vuotta kestäneen parisuhteen päättyneen, minkä jälkeisessä stressiaallossa aloin ensin liikkumaan kuin hullu ja syömään hyvin tarkasti, mikä jälkeen olen menettänyt syömiseni hillitsemisen, sydän tykyttää ja öisin hikoilen petivaatteet märiksi.

--> Jos terveyskeskuksesta ehdotetaan juttelua psykologisen hoitajan kanssa, älä suostu! Tarvitaan lääkärin lähete erikoislääkärille, eli psykiatrille.

Mä soitin seuraavaksi tuonne hyksin syömishäiriöklinikalle ja sieltä neuvoivat varaamaan ensin terveyskeskukseen lääkärille ajan, jotta pääsen heille. Soitin TK:n ajanvaraukseen ja esitin asiani ja jälleen minulle ehdotettiin psykologista hoitajaa. Kerroin jutelleeni jo hänen kanssaan ja ettei hänestä ollut apua. Sain lääkärille ajan kolmen viikon päähän... Melko pitkä aika, ei siis kannata jäädä miettimään vaan toimia. Ehkä tuota aikaa olisi voitu saada aikaisemmaksi jos olisin sanonut tilani olevan akuutti. Mitenpä sitä itsestään sellaista sanoisi...enhän minä niin sairas ole.(?) Tälle palstalle päädyin kun alkoi tuntua, että peruisin tai siirtäisin tuon lääkäri ajan. Asiat tärkeys järjestykseen, kun olen ajan itselleni saanut niin silloin menen sinne vaikka välillä tuntuu kuinka terveeltä hyvänsä ja olisi muuta tekemistä.

Kumartuessani oksentamaan tiedän ettei terveet ihmiset tee näin.

Hei sisaltakuollut, Miten voit, mitä sinulle kuuluu ja miten hoitosi on lähtenyt käyntiin? Halauksia!!