Henkinen/seksuaalinen/fyysinen väkivalta

sinisilmäinenidiootti

Suhteessani mieheen koin loputonta henkistä väkivaltaa ja ennenpitkää myös seksuaalista. Mies teki selkeistä kielloistani huolimatta minulle seksin aikana kipua aiheuttavia tekoja. Vedoten siihen, että exänsä nautti niistä teoista. Riidan tuoksinnassa heitin puoli kupillista haaleaa kahvia hänen päälleen, jolloin hän tarttui kiinni ja riepotteli, lyöden käteni ovenpieleen niin, että veneluu murtui. Hän myös tuuppasi minut seinää vasten koko painollaan murtaen kylkiluuni ja väänsi kättäni niin että olkalihas repesi.

Omasta mielestään hän vain puolustautui jotten tuhoa hänen asuntoaan kahvilla ja mielestään vain kompastui päälleni.

Olen tehnyt rikosilmoituksen niin seksuaalisesta väkivallasta kuin fyysisestä väkivallasta ja suhde päättyi tähän kuin seinään.

Mies käyttäytyy puhelimessa nyt kuin uhri ja marttyyri ja hänen mielestään minä olen synnyttänyt tämän väkivallan hänessä, hänen aikuinen poikansa on samaa mieltä. Koska exä salli kovat otteet sängyssä, on kaiken väkivallan syynä siis huono hlökemia, eikä mies mielestään ole siis lainkaan väkivaltainen. Olen estänyt näiden puheluiden jälkeen hänen numeronsa.

Eilen oli minun kuulemistilaisuus, hän saa kutsun kuulusteluihin tuota pikaa.

Onko mahdollista , että hän selviää vain sakoilla?

Taustana mainittakoon, että hänellä on pitkä karatetausta ja 1.danin mustavyö.

3

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voimia_sinulle

      Onneksi olet viisaasti lähtenyt pois väkivaltaisesta suhteesta. Tilanne olisi nimittäin tuosta vielä entisestäänkin huonontunut. Niin moni jää väkivaltaiseen parisuhteeseen, koska rakkaus usein sokaisee olemaan näkemättä tosiasioita. Ja usein ihminen jää suhteeseen, koska välillä tulee sellaisia jaksoja ja hetkiä, jolloin mies on ritarillinen, huomaavainen, lepyttelee ja tuo lahjoja.
      Valitettavasti kun kerrankin tapahtuu jotakin väkivaltaista, se usein tulee vielä toistumaan.

      Olet tehnyt aivan oikean ratkaisun.

      Sillä ihminen ei yleensä muutu. Kuin vain monen vuoden terapian, kuten kognitiivisen ja muiden vastaavien jälkeen. Siksi niin moni nainen, tai mies uskoo liian paljon kumppaninsa vakuutteluihin muuttumisesta.

      Joidenkin kohdalla on tosin käynyt niin, että kumppani on alkanut vainota toista osapuolta, joko mustasukkaisuuttaan, tai muusta syystä. Jotkut luonteensa takia, eivät anna välttämättä anteeksi etenkin, jos joutuvat oikeuteen tekojensa vuoksi.
      Toivottavasti näin ei käy sinun kohdalla. On aina parempi erota sovussa, ja niin että asiat on läpikäyty. Ja toivottaa toiselle kaikkea hyvää elämään ja jatkoa. Huolimatta vaikeista ja kipeistä asioista. Mutta nekin keskustelut on parempi käydä vaikka puhelimessa, tai että paikalla on muitakin.

    • Hei,
      Hienoa, että olet rohkeasti lähtenyt hakemaan apua tilanteeseesi. On ikävä kuulla, että suhteessasi on ollut väkivaltaa. Olet toiminut tällaisessa tilanteessa oikein. Olet ollut rohkea, kun olet tehnyt tapahtuneesta rikosilmoituksen. On tyypillistä, että tekijä syyllistää uhria väkivallasta ja yrittää tätä kautta vaikuttaa häneen. Väkivaltaa ei voi selitellä eikä perustella millään. Harmillista, että mies on syyllistänyt sinua. Olet ratkaissut tilanteen hyvin estämällä hänet puhelimestasi.

      Valitettavasti vielä näin aikaisessa vaiheessa on mahdotonta arvioida tekijän seuraamuksia. Prosessi alkaa näillä poliisin kuulusteluilla. Sinulla on mahdollisuus saada tukea ja neuvoa koko tämän rikosprosessin ajan Rikosuhripäivystyksen lähimmältä palvelupisteeltä maksutta. Rikosuhripäivystyksen palvelupisteet löytyvät osoitteesta https://www.riku.fi/fi/yhteystiedot/. On tärkeää, että tapahtuneesta voi jutella jonkun luotettavan henkilön kanssa eikä jäädä yksin. Asiasta voi tulla juttelemaan myös Rikosuhripäivystyksen chattiin, joka on auki arkisin 9-15 ja maanantai-iltaisin 17-19. Chat löytyy www.riku.fi/nuoret nettisivuilta.

      Ystävällisesti Rikosuhripäivystys

    • yhteysmyöskaratekerhoon

      Mielestäni sinun pitäisi ilmoittaa jollekin karatekerholle tästä!

      Heidän tehtävänsä ja toimenkuvansa on valvoa että karateoppeja vaikka minkävärisiä vöitä ei käytetä väkivaltaan. Heidän TÄYTYY selvittää tämä.
      Ei ole erityisen hyvää mainosta, että kouluttavat siellä väkivaltaisia hyypiöitä!

      Mielestäni asia on vakava!

      Olisi hyvä ottaa tämä asia esille vaikka lehdistössä.
      Voisit ottaa asian nimettömänä esille, mainita toisen paikkakunnan ja eri iät ja muutella kertomusta niin että tämä hyypiö ei tunnista sinua.

      Seuraava kysymys onkin sitten, että tämä väkivaltainen mies rupeaa vainoamaan sinua.
      Sinun on päästävä turvaan. Puhu asiasta poliisin kanssa että miten toimit.

      Tämä mies pitää laittaa kaltereiden taa.
      Oletko ollut muuten yhteydessä exäänsä?
      Mistäs tiedät että hän muka "nautti" väkivallasta. Saattoi tää hyypiö valehdella.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      249
      791
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe