Rakenteiden jonkin asteinen kastuminen on normaalia. Juuri ostamassani kerrostalokohteessa on kuitenkin pari mietityttävää kohtaa.
Rakennus ei ole vielä harjakorkeudessa ja kaikki suojaukset puuttuvat. Syys-lokakuun pitkällisten sateiden jälkeen vesi on lammikoitunut välipohjiin ja tippuu välipohjien läpi alempiin kerrokseen. Betoni siis tihkuu vettä.
Lisäksi ulkovaipan elementit pääsevät kastumaan ennen asennusta, mutta ovat ilmeisesti polyuretaania, joten ongelmaa ei syntyne niistä. Kuitenkin elementtien väliin asennetut mineraalivillan näköiset eristeet on kapseloitu muovilla, joka on rikki, ja eriteet ovat turvonneet joistakin kulmista kosteuden myötä. Eristeet siis vetävät kosteutta sisään eivätkä päästä kosteutta haihtumaan kapseloinnin takia(?).
Miten huolestunut minun pitäisi olla näistä kohdista?
Uudiskohteen rakennusvaiheen kastuminen
22
2256
Vastaukset
- Grynderi
Ei haittaa, betonki ja muovi kyllä kestää kosteutta, samoin lasivillat. Kapseloimallahan muutenkin sisäilmaongelmaisia rakennuksia korjataan, joten vaikka jotakin tulisi, niin tuohan on käytännössä jo "korjattu". Mitä väliä sillä on vaikka villat olisi märät, höyrynsulkuhan estää epäpuhtauksien pääsyn sisäilmaan, vaikka alipaine asunnossa saisi posket lommolle.
- Essff
Peru kaupat, jos voit.
- Grynderi
Tarkoitatko että kuntienkin kannattaisi perua kaikki sisäilmakorjaukset, koska ne on tehty samaan periaatteeseen nojaten. Kapseloimalla ongelmat tiiviiden pinnotteiden alle. Et varmaankaan, koska muutenhan tuossa muhisi miljardiluokan ongelmat.
- siinä_ja_siinä
Tuoreessa betonissa on itsessään kosteutta kymmeniä litroja per seinä/lattianeliö, joten esim. ulkoseinän lämmöneristeen kastuminen on rikka rokassa - mineraalivilla ei montaa desiä vettä itseensä ime. Kuivumisajat määrää betonin kuivuminen.
Mutta... betonin kuivuminen kestää kauan ja tästä syystä pitäisi saada "katto päälle" mahdollisimman nopeasti. Eli idea tosiaan on, ettei sadevesi saisi päästä kastelemaan jo harjakorkeudessa olevaan taloa kauttaaltaan. Hirveän hyvältä vesien lotiseminen koko talon läpi ei kuulosta - toisaalta talo ei vielä ole harjakorkeudessa, joten on liian aikaista tuomita projekti täysin ryssityksi. - Märänpäälle
Ongelmia tulee, jos kosteat betoniseinät, kattot ja lattiat pinnoitetaan tavanomaisilla tuotteilla. Maalit, tasoitteet ja liimat toimivat mikrobien kasvualustana. Pinnoittamisen ylärajana pidetty betonin suhteellinen kosteus 85 % RH on aivan liian korkea. Itse materiaalit toimivat kyllä näin kosteassa betonissa, mutta niin toimivat myös mikrobit. Kas, kun mikrobeille riittää jo se, että suhteellinen kosteus on yli 70 %RH.
On sitten sellaisia pinnoitemateriaaleja, jotka eivät toimi mikrobien ravintona ja myös päästävät betonin kuivumaan. Näillä voidaan pinnoittaa vielä kosteita betonirakenteita ilman vaaraa mikrobikasvustoista: keraaminen laatoitus, silikoniemulsiomaali, mm. Kivisil , Eurotile -laatoitus, jne. - hometta_laadulla
Kastuminen on ollut normaalia kymmenet vuodet suomalaisessa bulkkirakennusperinteessä kuten kastumisen jälkeinen homehtuminen joista ei esimerkit kesken lopu !
Tosin suomalaiset rakennustuotannon lukuisat "helmet" ovat homeessa ilman kastumistakin !- Grynderi
Me Suomalaiset olemme ylpeinä kehitelleet rakennustavan, jossa päästään huomattavasti aiempaa nopeampiin rakennusaikoihin. Eli kun märkä betoni kapseloidaan muovimatoilla ja höyrynsulkumuoveilla, ei tarvitse odotella turhaan betonin kuivumisia! Näin säästetään valtava määrä rahaa, joka on lähes suoraan pois asuntojen hinnoista. Et varmaan itsekkään haluaisi maksaa 10 000 euroa lisähintaa siitä, että raksalla poltetaan vain röökiä ja odotellaan betonin kuivumista. Niinpä.
Kapselointi on tehokkain ja paras tapa rakentaa. Ei huolta sisäilmaongelmista, sillä rakenteet ovat täysin tiiviitä. Tiiveydestä todisteena asunnossa on huikea alipaine. Ilmanvaihtokone työntää raikasta satojen metrien pituisten kanavien ja suodattimien läpi kulkenutta ilmaa asuntoon, jolloin ei tarvitse välittää kapseloinnin takana olevista "mikrobeista".
Suomen ilmasto on kaiken lisäksi mitä on. Ei täällä voitaisi rakentaa ollenkaan, jos pitäisi pelätä rakenteiden kastumista. Jälleen kerran säästetään valtavasti rahaa, joka on lähes suoraan pois asuntojen hinnoista, kun ei tarvitse rakennella mitään telineitä ja pressuja. Kun tehdään betonista, joka kestää mitä tahansa, ei tarvitse paljon sateista välittää. Mineraalivillakaan ei ole sateesta moksiskaan. Sehän on vain huokoista kiveä. Ei kivi "homehdu", vaikka nämä luulosairaat mitä väittäisivät!
Kyllä Suomalaiset osaavat rakentaa. Hyvää yritethään, mutta priimaa pukkaa tulemaan! - einääryyniaivot
Grynderi kirjoitti:

Kyllä Suomalaiset osaavat rakentaa. Hyvää yritethään, mutta priimaa pukkaa tulemaan!Parasta olisi kun ne rakennusmateriaalit ja rakenteet eivät pääsisi kastumaan ollenkaan.
Tähän on olemassa muutamia keinoja, jotka eivät edes maksa paljoa ja tulevaisuuden ongelmat on vältetty vähällä rahalla - vain vähän älyä ja viitseliäisyyttä eikä neliöhintakaan nouse taivaisiin kuten usein myöhemmän korjaamisen takia käy.
Ensinnäkin kosteudelle herkät rakennustarvikkeet suojataan varastoinnin ja rakentamisen aikana niin taivaalta tulevalta vedeltä kuin myös maasta nousevalta kosteudelta ja tähän löytyy halvalla niin pressuja kuin kevyitä, helposti koottavia katoksia ja telineitä,/lavoja, joilla rakennusmateriaalit pidetään irti maasta antaen ilman kiertää poistaen näin kosteuden.
Toinen on rakennusaikainen huputtaminen, joka suojaa sään vaikutuksilta ja mahdollistaa työskentelyn huonoissakin olosuhteissa turvallisesti ja rakenteita suojaten - toki se maksaa jonkin verran ja pystyttäminen ottaa aikansa, mutta maksaa itseensä takaisin säästetyissä ajassa, työssä ja materiaaleissa.
Tämän pitäisi olla jokaisen rakentajan selkäytimessä olevaa tietoa, mutta silti nykyäänkin näkee valitettavasti rakennuksilla toimittavan toisin eli "huputetaan" puutavara tiukasti maata vasten ja villat lepää sateessa eihän noin toimien voi odottaa muuta kuin sisäilma-ongelmia ja niiden korjaus maksaa huomattavasti enemmän kuin rakennusaikainen suojaus.
Täytyisi yrittää vaikuttaa rakentajien asenteisiin ja saada muutosta aikaan, mutta kun useimpien ajatus duunia kohden se iänikuinen "...mä oon vaan duunissa täällä, heiiii..." tai "...keskeneräistä työtä ei saa arvostella...", joka taas on mesujen ja isännöinnin vakiolause - tottakai keskeneräistä työtä voi ja TULEEKIN arvostella, virheen piilottamisella ei todellakaan kukaan hyödy mitään ja virheen korjaaminen sitten vasta maksaa - varsinkin, jos sitä samaa virhettä on tehty läpi koko asuntoyhtiön satojen asuntojen korjaamisessa/remontoinnissa/saneerauksessa.
Jotenkin idiootti-insinöörien ajatuskulku ei vaan oikein avaudu minulle - miksi tehdä sutta ja sekundaa tarkoituksella ja ryssiä kerta toisensa jälkeen muka "korjatakseen" virheen kun voisi tehdä hyvää jälkeä ihan sillä ensimmäisellä kerralla ja mitään rakenteita ei tarvitsisi purkaa ja koota uudestaan kerta toisensa jälkeen - jokin alan perinne vittuuntumiskäyrän lähestyessä kusipäisyyden pintaa ja tällöin ammattiylpeys lentää ikkunasta ulos primadonna-ylpeyden ottaen vallan ja jokainen pienikin huomautus on "syvä loukkaus" näille prinsessoille.
Ratkaisu on vain niin yksinkertainen - tehkää hyvää duunia sillä ensimmäisellä kerralla (ja kukaan ei valita) ja, jos tekiessänne näette, että homma kusee käsille, niin korjatkaa virheellisyys ennenkuin maksava asiakas sen näkee - siis korjatkaa, älkää peitelkö.
Se on niin simppelii ja kukaan ei edes vaatinut teitä tekemään hommia kuten "itselle tekisi", koska se taitaisi olla turhaa tai ei edes toivottavaa, koska makuja on monta ja kaikki ei sovi kaikille.
No joka tapauksessa - rakentaminen voi jopa sujua suuremmitta ongelmitta, jos osapuolten asennoituminen on oikea ja varsinkin asiakkaan kodissa tekemiseen tulisi lisätä tarkkuutta - kyse on sentään jonkun ihmisen kodista eikä mistään "ärrästä" ja kunnioituksen ihmistä kohtaan tulisi näkyä kaikessa tekemisessä eikä kuten Assemblin rykäisi tuhoten keittiön ja aiheuttaen tuhansien ekejen laskun tulevaisuuteen - en vain voi katsella tätä lafkan puuhastelua enää kauaa vaan keittiö tulee kokemaan muodonmuutoksen ja siinä yhteydessä Assemblinin tunaroinnit tulee haihtumaan historian helvettiin vaikka jo nyt tiedetään Assemblinin duunien aiheuttavan hankaluuksia/kustannuksia myöhempään rakenteiden järkiperäistämiseen.
Itseasiassa suomalainen ei osaa enää rakentaa eikä varsinkaan ottaa vastuuta tekemisistään - senhän näkee jo kuluttajariitalautakunnan tilastoista tai oikeuteen vedetyistä juttujen määristä ja suurin syy on kunnioituksen puute ihmistä kohtaan - maksimaalinen profitti on se, mistä nämä toimijat saavat kicksinsä eivät ainakaan asiakastyytyväisyydestä, joten voiton tavoittelun takia nämä idiootit raijaa humalaisia maalareita uzbekistanista, kunhan vain saa halvalla vaikka näitä "jukkasipilöitä" (elokuvasta"Mies, joka ei osannut sanoa ei"/Jarva) olisi ollut palkattavana ihan omasta takaa.
Itseasiassa en näe järjen häivää nykyisessä rakentamisessa ja mitä enemmän ingenjöörit sählää asioita sen huonommaksi ne menevät - kukaan ei ole noudattanut KISS-periaatetta eli "keep it simple stupid" ja maailma olisi huomattavasti parempi paikka elää ja asua. - Gynderi
einääryyniaivot kirjoitti:
Parasta olisi kun ne rakennusmateriaalit ja rakenteet eivät pääsisi kastumaan ollenkaan.

Itseasiassa en näe järjen häivää nykyisessä rakentamisessa ja mitä enemmän ingenjöörit sählää asioita sen huonommaksi ne menevät - kukaan ei ole noudattanut KISS-periaatetta eli "keep it simple stupid" ja maailma olisi huomattavasti parempi paikka elää ja asua.Miksi nähdä hirveästi vaivaa luonnolliselta sateelta suojautumiseen, kun voi käyttää materiaaleja, jotka kestävät mitä tahansa. Betonia ja PU-eristeitä tai mineraalivillaa. Betonielementit ja eristekasat voi hyvin säilyttää vesilammikoissa tontin reunalla, jolloin säästyy huomattava määrä rahaa, kun ei tarvitse vuokrata mitään pressuja ja telineitä. Puutavarakin saa toki kastua, kunhan sitä ei käytä liikaa ja kapseloi huolellisesti höyrynsulkumuovien taakse. Työmailla on huomattu, että puu kestää hyvinkin rakennusajan tontin nurkalla lahoamatta vaikka olisi minkälaisia sateita.
Koko rungon huputtaminen taas on ihan järjetöntä puuhaa. Rakennetaan ensin yksi talo pystyyn, jonka jälkeen aletaan tekemään toista taloa sisälle. Lisäksi toisesta talosta joutuu maksamaan vuokraa niin kauan kunnes se lopuksi puretaan. Et varmaan halua maksaa kahden asunnon hintaa ostaessasi yhden? Niinpä.
Suomalaisen Rakentajan asenteet on priimaa ja on aina ollut! Torppari kaatoi puut omalta mailtaan ja veisti niistä käsin hirsitalon, joka on pystyssä edelleen. Ei varmaan tarvitse tuota enempää todistella, että kyllä Suomalaiset osaavat rakentaa, aina ovat osanneet! Asenteisiin ei saa puuttua, sillä Hyvä Suomalainen Rakennustapa periytyy isältä pojalle, mestarilta oppipojalle. Näin on aina tehty ja tullaan aina tekemään. "Rakennusvirheistä" motkottaminen saa vain rakentajalle pahan mielen. Priimaa tehdään, eikä siltikään kelpaa. Toki rapatessa aina roiskuu, minkäs sille mahtaa. Turha sitä on yrittää "korjata", tuskin torpparikaan on vinoon veistetyn hirren tilalle alkanut uutta tekemään.
Kyllä rakennusalan suurin ongelma ovat nämä motkottajat ja viherpiipertäjät, jotka valittavat joka asiasta. "Minä en pidä tästä sisäilmasta", "Vettä valuu katosta" tai "Seinässä on halkeama". No totta kai on, ei talon tarvitse mikään taidemuseo olla! Vettä lotrataan asunnoissa muutenkin! Asu ulkona, jos ei sisäilma miellytä! - Yfddt
Gynderi kirjoitti:
Miksi nähdä hirveästi vaivaa luonnolliselta sateelta suojautumiseen, kun voi käyttää materiaaleja, jotka kestävät mitä tahansa. Betonia ja PU-eristeitä tai mineraalivillaa. Betonielementit ja eristekasat voi hyvin säilyttää vesilammikoissa tontin reunalla, jolloin säästyy huomattava määrä rahaa, kun ei tarvitse vuokrata mitään pressuja ja telineitä. Puutavarakin saa toki kastua, kunhan sitä ei käytä liikaa ja kapseloi huolellisesti höyrynsulkumuovien taakse. Työmailla on huomattu, että puu kestää hyvinkin rakennusajan tontin nurkalla lahoamatta vaikka olisi minkälaisia sateita.
Koko rungon huputtaminen taas on ihan järjetöntä puuhaa. Rakennetaan ensin yksi talo pystyyn, jonka jälkeen aletaan tekemään toista taloa sisälle. Lisäksi toisesta talosta joutuu maksamaan vuokraa niin kauan kunnes se lopuksi puretaan. Et varmaan halua maksaa kahden asunnon hintaa ostaessasi yhden? Niinpä.
Suomalaisen Rakentajan asenteet on priimaa ja on aina ollut! Torppari kaatoi puut omalta mailtaan ja veisti niistä käsin hirsitalon, joka on pystyssä edelleen. Ei varmaan tarvitse tuota enempää todistella, että kyllä Suomalaiset osaavat rakentaa, aina ovat osanneet! Asenteisiin ei saa puuttua, sillä Hyvä Suomalainen Rakennustapa periytyy isältä pojalle, mestarilta oppipojalle. Näin on aina tehty ja tullaan aina tekemään. "Rakennusvirheistä" motkottaminen saa vain rakentajalle pahan mielen. Priimaa tehdään, eikä siltikään kelpaa. Toki rapatessa aina roiskuu, minkäs sille mahtaa. Turha sitä on yrittää "korjata", tuskin torpparikaan on vinoon veistetyn hirren tilalle alkanut uutta tekemään.
Kyllä rakennusalan suurin ongelma ovat nämä motkottajat ja viherpiipertäjät, jotka valittavat joka asiasta. "Minä en pidä tästä sisäilmasta", "Vettä valuu katosta" tai "Seinässä on halkeama". No totta kai on, ei talon tarvitse mikään taidemuseo olla! Vettä lotrataan asunnoissa muutenkin! Asu ulkona, jos ei sisäilma miellytä!Hyvin näyttää toimivan.
https://www.hs.fi/koti/art-2000005442247.html - Grynderi
Yfddt kirjoitti:
Hyvin näyttää toimivan.
https://www.hs.fi/koti/art-2000005442247.htmlSe on kun mennään sörkkimään hyväksi havaittua rakennustapaa. Betonista kun olisi tehty, niin kaikki olisi kunnossa.
- betonibunkkeri
Grynderi kirjoitti:
Se on kun mennään sörkkimään hyväksi havaittua rakennustapaa. Betonista kun olisi tehty, niin kaikki olisi kunnossa.
No tuossa puukerrostalon naapuritontilla seisoo 2014 rakennettu vakavista kosteusvaurioista kärsivä betonitalo...että se siitä...
- Grynderi
betonibunkkeri kirjoitti:
No tuossa puukerrostalon naapuritontilla seisoo 2014 rakennettu vakavista kosteusvaurioista kärsivä betonitalo...että se siitä...
Väitätkö, että Suomalaisessa hyvässä rakennustavassa on jotakin vikaa? Et varmaankaan, koska sama tapa on ollut käytössä jo vuosikymmenet. Muutenhan kaikissa rakennuksissa 60-luvulta lähtien olisi jotain vikaa. Kyseessä olisi silloin miljardiluokan ongelma.
- HävisitJo
Kohde pitää jo purkaa koska on jo alkanut homehtua.Onnea vaan....Tuhlasit rahasi paskaan kuten moni kuplavelallinenkin on tehnyt....Sainpahan kunnon naurut taas tästäkin aloituksesta! Ostappas jo astmalääkkeet valmiiksi...
- välillärisoo
Ei taida astma-lääkkeet riittää.
Nämähän rakennusliikkeethän rakentavat jo valmiita home-rakennuksia kuten Jätkäsaaren puurakentamisen kokeiluissa - rakenteet mätänevät jo pystytysvaiheessa ja rakennusliikkeiden idiootti-ingenjöörit ovat jopa jollain sairaalla tavalla ylpeitä tuotoksistaan.
Rakennusvirheitä testataan reaalimaailmassa ja asunnot myydään asiakkaille väittäen, että ovat kuivia ja puhtaita - ostaisitko? - mulukvisti
Parasta/pahinta mesun kosyeusongelmien vähättelyä oli 2006 runsas-sateisena pystytettyjen elementtirakennusten läpikastuminen runsaassa sateessa - ..."ei sade haittaa mitään, lyödään lämmöt täysille ja kyllä kuivuu.." kunhan ensin on muovitettu märkyys rakenteisiin muoveilla ja mihin se siitä muka kuivuu.
Sanovat, että antiikin roomalaistenkin sementit alkavat olla nykyään "kuivia" eikä siihen mennyt kuin jotain pari tuhatta vuotta - taitaa muovit hapertua ennenkuin mikrobit kuolee "epäsuosiollisiin" olosuhteisiin ja eiku lisää hometta kehiin.
Sanovat mitä tahansa niin jo aivan simppelikin maalaisjärki sanoo, että kuiva on hyvä ja märkä sitten taas ei - ei ainakaan asuinympäristössä. - NickNailer
Paitsi, että betoni on itsessään märkää tavaraa, minkä "kuivuminen" on erittäin hidas prosessi. Betonille pieni sade ei tee mitään, kunhan vesi ei vain pääse rakenteen sisään ja jäädy.
Rakennuksen huputus on kallista ja haittaa esimerkiksi nostoja.
Jos on liikaa rahaa, niin huputa vaan OKT-työmaakin. Kunnolla tehtynä palaa helposti perikymmentätuhatta. Aina on toki niitä pressujen virittäjiä, joille styrox-paalikin näyttää rakennustelineeltä.
Ideaalisessa maailmassa taloja rakennettaisiin vain telttasuojattuina. Asiakkaat olisivat sitten tosin vain hyvin varakkaat henkilöt. - päätä_seinään
mulukvisti kirjoitti:
Parasta/pahinta mesun kosyeusongelmien vähättelyä oli 2006 runsas-sateisena pystytettyjen elementtirakennusten läpikastuminen runsaassa sateessa - ..."ei sade haittaa mitään, lyödään lämmöt täysille ja kyllä kuivuu.." kunhan ensin on muovitettu märkyys rakenteisiin muoveilla ja mihin se siitä muka kuivuu.
Sanovat, että antiikin roomalaistenkin sementit alkavat olla nykyään "kuivia" eikä siihen mennyt kuin jotain pari tuhatta vuotta - taitaa muovit hapertua ennenkuin mikrobit kuolee "epäsuosiollisiin" olosuhteisiin ja eiku lisää hometta kehiin.
Sanovat mitä tahansa niin jo aivan simppelikin maalaisjärki sanoo, että kuiva on hyvä ja märkä sitten taas ei - ei ainakaan asuinympäristössä.Tyhjät tynnyrit eli essonvaarit taas päässeet tuomaan tyhmyyttään julki. Ei betonielementeissä mitään muoveja edes ole, koska betoni itsessään on jo riittävän tehokas höyrysulku. Että jotta kyllä ne ongelmat ovat enimmäkseen puurakenteisissa pientaloissa. Tosin nyt on keksitty tehdä kerrostalojakin puusta ja ilman sääsuojaa. Yllättäen havaittiin, että homeeseen veti...
- Grynderi
päätä_seinään kirjoitti:
Tyhjät tynnyrit eli essonvaarit taas päässeet tuomaan tyhmyyttään julki. Ei betonielementeissä mitään muoveja edes ole, koska betoni itsessään on jo riittävän tehokas höyrysulku. Että jotta kyllä ne ongelmat ovat enimmäkseen puurakenteisissa pientaloissa. Tosin nyt on keksitty tehdä kerrostalojakin puusta ja ilman sääsuojaa. Yllättäen havaittiin, että homeeseen veti...
Niinhän sitä luulisi, mutta suomalaiset ovat edelläkävijöitä energiarakentamisessa, joten betoniin vedetään ulkopuolelle kiinni täysin höyrytiivis PIR-eriste ja sisäpuolelle mahdollisimman tiivis Tikkurilan muovimaali, jotta mitään myrkkyjä ei pääse haihtumaan sisäilmaan märästä betonista. Siellä ovat hyvässä tallessa kapseloituna muoviin kaikki mikrobit, eivätkä ne siellä ketään haittaa. Samoin lattiaan laitetaan joko solumuovi ja laminaatti tai parhaassa tapauksessa tiiviisti hitsattu muovimatto.
Paras suomalainen keksintö on sandwich-elementti, jossa märkä eriste on kahden betonikuoren välissä. Näistä voisi koota talot nopeasti mutta kun nämä viherpiipertäjät vaativat että talojen pitäisi olla ”kauniita” ja ”sopia ympäristöönsä”. Siinähän maksavat asunnoistaan kolminkertaista hintaa! - päätä_seinää
Essonvaari se vaan jaksaa. Mikrobit kapseloituna betoniin... vaan kun ei betonin sisällä mitään kasva. Kun on vaan vasara, kaikki ongelmat näyttävät nauloilta.
Eli on vaan essonvaari, joka on oman puulatonsa mädättänyt... - Grynderi
päätä_seinää kirjoitti:
Essonvaari se vaan jaksaa. Mikrobit kapseloituna betoniin... vaan kun ei betonin sisällä mitään kasva. Kun on vaan vasara, kaikki ongelmat näyttävät nauloilta.
Eli on vaan essonvaari, joka on oman puulatonsa mädättänyt...Näinhän se on. Betoni ei voi homehtua. Ei myöskään uretaani tai mineraalivilla. Notta kun Suomalainen rakennusmies näistä rakentaa niin priimaa pukkaa tulemaan! Sitä tässä on yrittänyt koko ajan rautalangasta vääntää.
- Edesnuderannalla
Aina on rakennettu väärin ja rakennetaan jatkosssakin.
Joidenkin "asiantuntijoiden" lausunnot, että vuosiluvun xxxx jälkeen olisivat kunnossa, voi käyttää siellä mihin ei aurinko paista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.52452- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60882