Mieheni on anopin uusi aviomies?

Kyllä pitää huolestua. Tämä aloitus on niin sekava, ettei tuosta saa mitään selvää.
Koeta seuraavan kerran kertoa sanottavasi selkokielellä, kiitos.

Sekava olet aloituksinesi. Anopin kanssa voit järjestelyistä keskustella. Avoimesti voit tilanteeseen johtaneet syyt käsitellä mitä kukakin haluaa tehdä.

En tosiaan ole mikään kirjailija. Anoppi ja appiukko eivät selvästikään pidä minusta mutta eivät halua että muutamme pois. En saa tehdä mitään pihalla ja hoidan huonosti lapsia.

jos he eivät pidä minusta niin miksi en saa muuttaa pois... ovat luvanneet talon pojalle, mutta jos muutan pojan kanssa, poika ei saa mitään
asiallisia vastauksia kiitos.

että asiallisia vastauksia haluat lauseeseen: Mieheni on anopin uusi aviomies?
Puran aloituksesi osiin ja vastaan kun on tätä luppoaikaa tässä käytettävissä.

Otsikostasi saa sellaisen kuvan, että miehesi ei ole anopin synnyttämä.
Jos miehesi on adoptoitu tai ottopojaksi otettu, hän voisi olla anoppisi uusi aviomies.
Joten, kyllä, pitää huolestua, jos heidän välinsä ovat normaalia äiti/poika tasoa läheisemmät.

Kuitenkin kerrot, miten anoppi takertuu poikaansa, joten ilmeisesti miehesi on sittenkin anoppisi oma tuotos ja sen myötä, aivan sikapervoahan ja sairasta se on, jos äiti ja poika menisivät keskenään avioliittoon. Sellaista sanotaan sukurutsaukseksi, se on Suomessa kielletty lailla. Jos teidän tilanteessanne on tämän tyyppisestä avioitumisesta on kyse, niin olisin sinuna aivan hemmetin huolestunut, suorastaan kauhuissani.

Seuraavaksi kohta, anoppi ei puhunut mitään pihalla kävelevälle lapsenlapselleen. Tähän on vaikea ottaa kantaa kun en tiedä missä anoppisi tuolla hetkellä oli. Jos anoppi oli sisällä, niin en olisi huolissani.
Jos anoppi kulki pihalla lapsenlapsensa ohitse, niin olihan se tylyä, jos ei mitään puhunut. Toisaalta, onko niillä tapana jutella joka kerran kun vastakkain sattuvat, vai onko teilläkin tilanne sama kuin monilla nykyään, että lapset/teinit kulkevat nenä kiinni kännykässään eivätkä edes huomaa, vaikka taivaasta tippuisi lentokone siihen vierelle, joten en olisi huolissani.

Pelkosi siitä, että anoppi hylkäisi lapsenlapsensa on mielestäni turha.Hyvin harvoin isovanhemmat kantavat kaunaa lapsenlapsilleen muiden teoista.

Yleensä se menee niin päin, että lasten äidit käännyttävät omilla puheillaan kersat miehen vanhempia vastaan. Lapset ovat hyvin lojaaleja äideilleen ja lakkaavat käymästä isän sukulaisten luona, joten enemmän olisin huolissani sinuna omasta käytöksestäsi appivanhempiasi kohtaan.

Lopuksi tämä kohta missä anoppi haukkui miniäänsä = sinua pojalleen, eli sinun miehellesi. Tässähän ei ole mitään uutta. Maailman sivu ovat anopit haukkuneet miniöitä pojilleen ja maailman sivu ovat miniät haukkuneet anoppejaan miehilleen. Niinhän sinä ja anoppi teette, eikös vain?
Tästä olisin huolissani, miehesi ja lapsesi joutuvat tasapainottelemaan ja elämään riitelevien rakkaittensa välissä. Kaikki tsemppipisteet menevät miehellesi, siis anoppisi pojalle :) ja sille joka pihalla kävelee.

Tässä ollut liuta vihaisia anoppeja vastaamassa,, joo no kun oma anoppini teki pesäeron miehestään lopullisesti, niin silloinkin joutui poika eli mieheni olemaan ns, tukena, kyllä on tuttua ja
ikävä tilanne. Koeta ottaa etäisyyttä vaan ja anna miehesi hoitaa puheensa anoppisi kanssa muutostanne: Ei teidän tarvitse selitellä mitään appivanhemmille.

Kenenkään ei pidä jäädä toisen kynnysmatoksi, sellainen maailman sivu on nykyään turjhaa kun omillaan voi asua ja olla tekemisissä vain kenen kanssa tahtoo. Anna anopin siis kiukutella yksinään, suosittelen mykkäkoulua.

Tuttu tunne. Anopillani ollut epätyydyttävä avioliitto, ja hän on pienestä pitäen kasvattanut pojastaan - minun miehestäni - sen unelmapuolison itselleen. Ikävä kyllä en tajunnut tilanteen vakavuutta seurusteluaikana, ja toisaalta anopinkin omistavuus on vielä pahentunut ikääntymisen myötä.

Miehestäni ei ole valintaa äitinsä ja minun välillä tekemään. Aina välillä tilanteiden kärjistyessä lupaa minulle muutosta, mutta se ei kauan kestä, kun äitinsä alkaa taas vetää oikeista naruista. Syö kyllä itsetuntoa aika pahasti olla se "kakkosnainen". Yhdessä pitäisi kuitenkin pysyä, on pienet lapset ja asiat muuten ok. Vaikka yhä useammin tuntuu kyllä siltä, että tämä ongelma syö sen kaiken muun hyvän...

Tästä(kin) ketjusta huomaa erittäin selvästi, miten olette mustasukkaisia miehestänne hänen äidilleen ja siinä teillä tuo homma karahtaa kiville.
Teillä ei ole tilannetajua, toisenlaisella asenteella teistä olisi tullut anopin kanssa hyviä ystäviä, ei olisi tarvinnut miehen huomiosta tapella. Mutta turha sitä on enää hukkaan heitettyjä tilaisuuksia itkeä.

Kattelin sivusta vuosia systerini elämää ja kuuntelin miten anoppi sitä ja anoppi tätä.
Mä sanon teille saman kuin systerille sanoin. Jos te ootte muuttaneet jonkun toisen kotiin asumaan, niin antakaa respectiä siellä jo asuville, pliis. Sä saat taatusti sinne oman jälkes jättää ja oman tilas ottaa niiden elämästä, jos teet sen nätisti, älä tallo jalkoihis siellä jo asuvii.

Mun systeriä sen anoppi ärsytti jo pelkällä läsnäolollaan. Nuorena kloppina ajelin prätkällä ja kävin systerin luona usein. Niin kauan kuin systerin anoppi pysyi omassa huoneessaan, systeri oli normaali, mutta anoppi ja systeri samassa huoneessa, huh. Systeri muuttu ku napista, puhui silleen tiuskien ja tylysti anopilleen asian kuin asian. Esim. kahville kutsu: systeri anopilleen kylmällä äänellä; saa tulla pöytään! meille muille iloisesti; tulkaa pöytään. Systerin tarjotessa vaikka pullaa; meille tuli normaalilla äänensävyllä ;ottakaa kun oon just leiponut ; anopilleen lyhyesti ja tylysti: saa ottaa! Anoppi istu hiljaa, ei se puhu mitään, muuta ku kiitos.

Nyt kun systeri on eronnu, oon siltä kysyny mikä heillä siinä yhteiselossa mätti ja loppujen lopuksi selvis, että se kun talo oli anopin ja sitten miehen. Systeri koki että hän teki "ilmaista" duunia ensin anopilleen ja sitte miehelleen ja se sitä vitutti. Systerin olis pitänyt saada puolet miehen maatilasta ittelleen, tai jos ei nyt sitä puolikasta, nii ainaski palkkaa tekemästään duunista. Mä vaan mietin, miten outoo se olis ollut, siis tuo palkanmaksu.
Systeri muutti elämään ilmaseks miehen kotitilalle, sen ukko toi rahan pöytään tekemällä ensteks päiväduunii kaupungilla ja sen päälle vielä maatilan hommat, systeri ei käyny missään palkkatöissä, teki kotiduunit ja hoiti lapset, kasvimaan ja marjapuskat, mut ei tehny varsinaisii tilan töitä.

Ei mulle eikä mun vaimolle kukaan maksa meidän kotihommien teosta, mutta tätä pointtia systeri ei tajunnu. Hoki, että miks hänen olis pitäny kasvattaa miehen omaisuutta siivoomalla isoo taloo ja miks hänen piti ruokkii anoppii ilmaseks, maksaahan ne vanhusten hoitokodissaki hoitajille liksaa. Mä varovasti sanoin, ett sulla oli katto pään päällä, aina rahaa ruokaan, omissa nimissä uus auto, sulla oli vapaa käyttöoikeus miehes pankkitiliin ja sulla on enemmän eksältäsi saamaa omaisuutta tälläki hetkellä kun mulla ikinä oli tuossa iässä itse palkkaduunista tienattuna. Systerin mielestä kaikki tuo oli nothing, hän oli orjan asemassa, that's it, case closed, sillä oli paska aviomies joka ei tajunnu maksaa vaimolleen sen työpanoksesta ja sillä oli paska anoppi.

Kun mulla aikoinaan meni ex-muijan kanssa huonosti, anoppi auttoi sänkypuuhissa. Kertoi tuntevansa osasyyllisyyttä tyttärensä touhuihin. Vieläkin tapailemme silloin tällöin.

Mitäs läksit, täysin oot väärä naikkonen Mun pojalle, oishan tuo retale paremmankin saanna.

Tunnistin tuon tietyn tyylin hyvin. Oli sitten anoppi tai anoppimainen ihminen joka kirjoitteli ikäviä, ei huolta, täällä näitä juttua lukiessa ymmärtää hyvin millainen se vaikea anoppi on luonteeltaan.

Ei oo mukava kun joka asiaa ollaan nälvimässä, mutta se on sitä vanhuuden eletyn elämän summaa. Kurjaa että pitää olla noin ilkeä vanha rouva mutta ei hän minulle ole kiukkuaan suunnannut vaan poikaansa. Aina kun tilanteita tulee, poikansa on kärsimässä pahiten, en minä.

Olen miettinyt puhuttelenko anoppia suoraan, kun appiukolle kyllä sanoin aika napakasti takaisin ja olemme hyvässä yhteisymmärryksessä. taitaa olla niin että anoppi haluaa että vastaan tuleen tulella mutta minäpä en alennu, hän on tehnyt itsestään täysin pellen. Appiukko haluaa olla poikansa elämässä eikä halua syyttää minua, mutta anoppi haukkuua louskuttaa minkä kerkiää. Asiat on menneet niin että vielä isänpäivänäkin anoppi pilasi koko päivän haukkumalla minua ja minun miehellä paloi sen verran pinna että uhkasi laittaa laitokseen vanhan rouvan. Mies sanoi eilen että hänen äitinsä on kaksinaamainen pelihimoinen ilkeä nainen ja luultavasti myös alkoholisti. Pohdimme kuitenkin että ei tässä ole kuin anoppi miniä riita kyseessä ja minua hulluksi haukkumalla vain vahvisti sen että lähdemme.

Jos hänellä ei ole muuta keinoa suhtautua pojasta eroon kuin haukkuminen niin se on hänen häpeänsä. En oikeastaan ole tehnyt mitään muuta kuin ollut puhumatta anopille, hän on hoitanut sen että miehellä ei ole enää epäilystäkään siitä millaista helvettiä joudun kestämään häneltä. Minua ei kiinnosta asua tällä tontilla vaikka he lähtisivät, liikaa huonoja muistoja. Millaiset suhteet hän haluaa pitää lapsenlapsiinsa on hänen asiansa. En ole pyytänyt lastenhoitoapua, enkä enää halua edes ajatella lasten antamista tällä myrkkyhampaalle. Toivottavasti hän hoitaa suhteensa omaan lapseensa myöhemmin paremmin, koska minä sain tarpeeksi enkä aijo laittaa tikkua ristiin tämän ihmissuhteen eteen.

Tämä aloitus Hilla123: sääliksi käy miehiänne, heitä kyykytetään joka puolelta naisten taholta.
Olen 100% varma, että jos lapsenne ovat tyttöjä, hekin hyppyyttävät isäänsä joka suuntaan. Tyttärenne tulevat olemaan yhtä riitaisia omien appivanhempiensa kanssa kuin mitä te olette parhaillaan, miettikääpä sitä.