Voi että mä kärsin

talvitakki

Verotietoja kaikki toosat selittää,
kohta alkaa joulu-mölinät,
sitten jotkut talvikisat, terroristi hio puukkojaan.

En ole joulu ihminen, en urheilu ihminen, en kirkossa kävijä, ei kiinnosta toisten varallisuus, en juopottele, tili ei ole koskaan täysin tyhjä.
Taidan olla aika tylsä tyyppi?

Kaivelin vanhoja cd levyjä ja alan niitä soittamaan läpi, menossa Juha Matti.
Hieman helpottaa

12

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vähemmällä.pärjäsi

      Joo liikaa ja tuutintäydeltä tulee aina, kun on jotain uutta. Kohtuudessa ei mikään pysy. Minä kyllä vilkaisin, olenko alueeni hyvä- vai huonotuloinen. Olen. Ja tapaan katsoa alueeni isotuloisimmat, ei sillä tosin mitään merkitystä ole. Nyt en saanut vielä niitä näkyviin. Sitten sivuutan kaikki verotietojutut eri lehdissä ja unohdan.
      Totta että jouluhurinat alkaa nekin liian isolla volyymillä ja liian aikaisin. Itse tykkään kaupassa hiljaisesta joululaulutaustamusiikista ja näinä vuosina vien pienet lapsenlapset kuvaan joulupukin kanssa Markettiin. Ne riittävät.
      Sitten makaan kotona hiljaisuudessa kohdevalaisimen ja tuikun seurassa jotakin kirjaa tai lehteä lukien. Meuhkatkoon muut. Saatan siemaista punaviiniä.
      Talvikisojen tulokset kuuntelen uutisista, ei hermo kestä huutavaa urheiluselostajaa.
      No, terroristit ovat pelottavia, olen muuten vähän varautunut siihen miten toimitaan, että osaisi olla apuna itselle ja toisille, kävin jopa kuuntelemassa luennon selviytymisestä.
      Ajattele, aloittaja, minäkin olen kaivanut vanhoja kasetteja, käytän niitä korvalappustereoissa, kun lähden lenkille. 60- 80-luvun musaa, mieltä nostattavaa menoa, Se jokin sinulla on, Perhonen, Jos vielä oot vapaa... jne.

    • Sopiiko.vai

      Se on sinun tapasi eli se mikä sopii sinulle ei vättämättä sovi muille, anna kaikkien kukkien kukkia.

      • niinpä, kuka mistäkin kärsii tai tykkää, yhtä oikeaa tapaa elää ei ole.......aloitus on provo, mutta olkoon.


      • talvitakki

        En kieltänyt kukkimasta ja saat haistakin. Omaa oloani valitin kun ei sopeudu nyky pölinöihin.


      • Niihin.Mahtuu

        Menkää vastaamaan hunksin alotuksiin ne ei ole provoja.


    • ö-Öö

      Nojoo

      Joulu nyt oma skeidansa. KV-jutut kyllä kiinnostaa, niillä konkreettisia vaikutuksia suomeen ja meitsiinkin. Terrorismi aktiivista, ei hyvä. Vaan hupaisa verotutkinta. Hikiän suurin pottukeisari myi firmansa ulkomaille, tienas miljoonan, mätkyjä viiskytdonaa. Supercell myytiin laivalastillisesta taalereita ulkomaille, maksoi veroja suomeen miljardin.

      Kyllä maailmaan tapahtumia ja informaatiota mahtuu, siitä nyt kukin suodattaa ittiään kiinnostavat.. Ite miettinyt, Ritchie Blackmore's Rainbow tulossa suomeen, liput myynnissä. Miettinyt siis meniskö. Tulin tulokseen, olkoon. Ukkeli reumatisminen seitenkymppinen ja soittelee nelkyt vuotta vanhoja hittejään, vois olla antikliimaksi, kun nähnyt jäbän parikin kertaa, kun se vielä oli tekijämies.

      Ai juu joulu. Nyt kai saa rosollia kaupoista, se hyvä asia.

      =DW=

    • Voi-vanhaa-vanhuutta

      Netissä saa esiin kuvia juhannuskokoista. Niitä voi tuijotella, jos muu ei kiinnosta.
      Ja soittaa tilanteeseen sopivaa musiikkia vinkuvalta solmuun menevältä C-kasetilta ja muistella kuinka niitä kasetteja osteltiin Esson ale laarista matkalla mummolaan 70-80 luvuilla. Soittimena pitää olla mankku tai sony walkman.

      Silloin ei ollut valoketjuja. Oli vain muutama airam lamppu joulukuusessa osuuskaupan nurkalla.
      Joku pukki jäljitelmä nyökytteli päätään osuuskaupan näyteikkunassa kera hopea ja kulta röyhelöiden.

      Veikot Hakulinen ja Kankkonen liitelivät voittoihin Pekka Tiilikaisen itkun-humalan-sekaisen äänen taustalla. Putkiradio savusi nurkassa kuin vanha Moskvist.

    • Kansansairausnumero1

      Tiedätkö aloittaja mitä on kärsiminen? - Se on sitä kun siat pussaa.

      Muuten olen kanssasi samaa mieltä: käsittämätöntä että joidenkin ihmisten tulot, tienaamiset ja verot jaksavat kiinnostaa niin paljon että ne ovat valtakunnan ykkösuutisten pääaihe. Tai hmmm ... onko se nyt niin käsittämätöntä näin kateelliselta kansalta.

      • En-kärsi-rikkaista

        Ehkäpä uutisissa haluttiin korostaa eritoten, että tässä teille köyhät marisijat esimerkkiä, supershell ei karannut ulkomaille, vaan tämä koko kärkiporukka jäi suomeen, otti tulot palkkana (käsittämätöntä! he he)ja maksoi veroja aivan sairaan paljon (kuten tapahtui) - että köyhilläkin marisijoilla olisi mahdollisuus saada sosiaalietuuksia ja terveyspalveluja.
        Siinä isänmaan miehiä, joille nostan hattua ja suon heille isot tulot tänäkin vuotena.


      • Saga.Kabinetti

        Joskus vaan tulee niitä päiviä, kun kaikki mättää. Nuo verojutut ei kiinnosta, lehdistä ne voi ohittaa, mutta pääuutisista ei, pakkokuuntelua.
        Jouluhöpsötyksistä pääsen tilaamalla pikkulapsille lahjat netistä. Eläkeläisenä voin ajoittaa pakolliset kaupassa käynnit päivällä aikaan jolloin ei ole kamalaa tunkua.
        Talviurheilusta katson lätkän loppuottelut ja jos kohdilleen osuu muuta, niin en telkkaria kiinni laita.
        Terrorihyökkäyksiä siunailin ja siunailen, kun niistä kuulen, mutta jätän tietoisesti liiallisen murehtimisen, en voi tehdä mitään kuitenkaan.
        Ulkoilen joka päivä, se pitää kurissa turhautumisen.


    • käypähoito

      Tylsää on paljon vaan seksihommat ne kiinnostaa ehtoopuolen kulkijaakin! Aamupanolla päivä käynnistyy mukavasti, sitten vähän pornoa netistä päiväsaikaan ja iltasella vielä iltapanot niin kyllä hyvästi nukuttaa molempia!

      • Liikunta.hyväksi

        Käyhän se kuntoilusta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      206
      4295
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2279
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      61
      1420
    4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1161
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      122
      1059
    6. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      71
      1016
    7. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      95
      986
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      128
      946
    9. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      103
      911
    10. Kuvaile kaivattuasi

      kolmella adjektiivilla ja kolmella emojilla. Pidetään ketju asiallisena kiitos. 😁
      Ikävä
      54
      855
    Aihe