Suomalaiset Norjaa vastaan

Eli Suomi "tuki" hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Norjaa sulkemalla edustuston, kieltämällä Norjan koko hallituksen olemassaolon ja ryhtymällä miehittäjän liittolaiseksi?

Ei kuulosta kyllä kunniakkaalta toiminnalta. Päinvastoin. Suomen toiminta oli suorastaan oksettavaa ja halveksittavaa, etenkin kun ottaa huomioon että vain pari kk aiemmin oli suomalaiset vinkuneet ja kitisseet koko maailmalle että tulkaa auttamaan.

Suomi sulki Oslon edustuston kuten muutkin maat Norjan hallituksen paettua ja maan antauduttua.
Lähetystön säilyttäminen olisi merkinnyt Quislingin hallituksen tunnustamista.

Suomalaiset olivat taistelleet yksin suurvaltaa vastaan. Apua saatiin vain vähän.

Norjaa auttoivat Englanti ja Ranska, mutta maa ei itsen kyennyt juuri taistelemaan.

Finnmarkin liittäminen Suur-Suomeen oli tosiaan hurmahenkienkaavailuissa.
Se oli vastaveto Quislingin halulle napata Kuola Norjalle.
Hitlerin suunnitelma oli liittää ainakin Etelä-Norja suoraan Saksaan. Kuolan hän hövelinä miehenä lupasi Suomelle. Malmivarat piti kuitenkin jättää Saksalle.

Yritin etsiä tietoja tuosta ensi kertaa kuulemastani Finnmarkin liittämisestä, mutta huonolla menestyksellä. Mistäköhän agentti on saanut tietonsa...

Pohjoismailla oli paljon yhteistoimintaa jo 1900-luvun alkupuolella ja tuollainen läänin riistäminen olisi aiheuttanut ikuisen vihan Suomea kohtaan.
Tosin alueella oli paljon suomalaistaustaisia ja suomalaisia järjestöjä lobbaamassa. Norjalaiset hermostuivatkin maanomistuksista ja asettivat rajoitteita.

Suunnitelma lienee lähtöisin käsityksestä, että Saksan valtakunta leviää ikuisiksi ajoiksi Norjaan ja Norjan valtio stumpataan historiaan. Ja Saksan valtio luovuttaa alueen Suomelle hyvän miehen lisänä. Siis aluetta ei "otettaisi" Norjalta vaan Saksalta.

Norjastako tätä puutaheinää tulee? Aluettaan laajensi Norja Suomen saamelaisten kustannuksella 1825 vaiheilla lahjomalla Venäjän edustajat sivuuttamaan suomalaiset (saamelaiset) pohjoisen yhteismaan jaossa Venäjän ja Norjan kesken.

Tämän ja Norjan sulkeman rajan Suomen saamelaisille aiheuttaman vahingon oikaisu oli syy Suomen senaatin suuriruhtinaalleen esittämille pyynnöille korvaavasta rannikkokaistasta Petsamon suunnalta.
Rajan sulkeminen oli johtanut laajaan nälkämuuttoon Finnmarkeniin, koska vain Norjan kansalaisuuden ottamalla suomalaiset saivat käyttää ikimuistoisia kalastustukikohtiaan ja poronhoitoalueitaan.
Kuten tunnettua, Venäjä antoi 1860 asetuksen alueen erottamisesta Petsamon suunnalta Suomelle vastineeksi Suomen luovuttamalle Siestarjoen asetehtaan alueelle.

Kuten tunnettua, bolsevikkihallitus luovutti vihdoin 1918 Petsamon Suomelle, ensin kansanvaltuuskunnalle, sitten tasavallalle. Norjan diplomaattiedustajat tekivät kaikkensa tämän estämiseksi ja viha Suomea kohtaan oli syvä itsenäisyytemme alkuvuosina.
Nämä ja muutkin Norjan diplomaattiset toimet on kuvattu tosiasiain mukaisesti mm. Leena Kaukiaisen tutkimuksess "Avoin ja suljettu raja - Suomen ja Norjan suhteet 1918-1940"
(SHS, Hki 1997, 268 s.)

Valitettavasti Norjan protektoraattiaika 1940 antautumisen jälkeen ei sisälly tutkimukseen.
Protektoraatin isäntä Saksa täydensi määrätietoisesti Norjan olematonta tieverkostoa.
Pohjoisen rannikkotien lisäksi tehtiin mm. tietä Kilpisjärveltä Skibotniin. Syntymässä ollutta pohjoista satamayhteyttä seurattiin tietysti kiinnostuksella Suomessakin.
Siinä ei ollut mitään moitittavaa.
Protektoraatin paha natsi-isäntä oli Terboven. Quisling oli ja on enemmänkin norjalaisten sylkykuppi heidän omien virheidensä peittelemisessä.
Terboven ehdotteli natsijohdolle aluelisäyksiä Suomen ja Venäjän kustannuksella, tietysti turhaan. Natsit (kuten Neuvostoliittokin) saattoivat palkita voimaa, ei raukkoja.

Suomi ei ylipäätään tehnyt Jatkosodan aikana mitään moitittavaa Norjaa kohtaan.
Sensijaan Norjan pakoon pötkinyt "hallitus" parjasi Suomea (ja myös Ruotsia) liittoutuneiden piirissä ja sama meno jatkui Pariisin rauhanneuvotteluiden 1947 aikana.
Silloin Suomi olisi tarvinnut ja ansainnut ystäviä.

Nyt kun suhteet ovat normaalit, kannattaisi Norjassa rajoittua omaan pyykinpesuunsa.

suoraanjaselkeästi kirjoitti:

Norjastako tätä puutaheinää tulee? Aluettaan laajensi Norja Suomen saamelaisten kustannuksella 1825 vaiheilla lahjomalla Venäjän edustajat sivuuttamaan suomalaiset (saamelaiset) pohjoisen yhteismaan jaossa Venäjän ja Norjan kesken.

Tämän ja Norjan sulkeman rajan Suomen saamelaisille aiheuttaman vahingon oikaisu oli syy Suomen senaatin suuriruhtinaalleen esittämille pyynnöille korvaavasta rannikkokaistasta Petsamon suunnalta.
Rajan sulkeminen oli johtanut laajaan nälkämuuttoon Finnmarkeniin, koska vain Norjan kansalaisuuden ottamalla suomalaiset saivat käyttää ikimuistoisia kalastustukikohtiaan ja poronhoitoalueitaan.
Kuten tunnettua, Venäjä antoi 1860 asetuksen alueen erottamisesta Petsamon suunnalta Suomelle vastineeksi Suomen luovuttamalle Siestarjoen asetehtaan alueelle.

Kuten tunnettua, bolsevikkihallitus luovutti vihdoin 1918 Petsamon Suomelle, ensin kansanvaltuuskunnalle, sitten tasavallalle. Norjan diplomaattiedustajat tekivät kaikkensa tämän estämiseksi ja viha Suomea kohtaan oli syvä itsenäisyytemme alkuvuosina.
Nämä ja muutkin Norjan diplomaattiset toimet on kuvattu tosiasiain mukaisesti mm. Leena Kaukiaisen tutkimuksess "Avoin ja suljettu raja - Suomen ja Norjan suhteet 1918-1940"
(SHS, Hki 1997, 268 s.)

Valitettavasti Norjan protektoraattiaika 1940 antautumisen jälkeen ei sisälly tutkimukseen.
Protektoraatin isäntä Saksa täydensi määrätietoisesti Norjan olematonta tieverkostoa.
Pohjoisen rannikkotien lisäksi tehtiin mm. tietä Kilpisjärveltä Skibotniin. Syntymässä ollutta pohjoista satamayhteyttä seurattiin tietysti kiinnostuksella Suomessakin.
Siinä ei ollut mitään moitittavaa.
Protektoraatin paha natsi-isäntä oli Terboven. Quisling oli ja on enemmänkin norjalaisten sylkykuppi heidän omien virheidensä peittelemisessä.
Terboven ehdotteli natsijohdolle aluelisäyksiä Suomen ja Venäjän kustannuksella, tietysti turhaan. Natsit (kuten Neuvostoliittokin) saattoivat palkita voimaa, ei raukkoja.

Suomi ei ylipäätään tehnyt Jatkosodan aikana mitään moitittavaa Norjaa kohtaan.
Sensijaan Norjan pakoon pötkinyt "hallitus" parjasi Suomea (ja myös Ruotsia) liittoutuneiden piirissä ja sama meno jatkui Pariisin rauhanneuvotteluiden 1947 aikana.
Silloin Suomi olisi tarvinnut ja ansainnut ystäviä.

Nyt kun suhteet ovat normaalit, kannattaisi Norjassa rajoittua omaan pyykinpesuunsa.

Lue lisää

Jahas, taas tuli Saksan ja natsien ylistystä, ja länsiliittoutuneiden haukkumista. Koville se ottaa se turhaan aloitettu jatkosota, jota ei voitu muuta kuin hävitä. Miksi norjalaisten olisi pitänyt rakastaa maansa tuhoajia ja heidän avuliaita, vapaaehtoisia liittolaisiaan?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruija

Me muut tiedämme nimenomaan juuri saksalaisten hävittäneen Ruijan alueen perinpohjin. Saksalaisten kosto täälläkin kohdistui nimenomaan suomalaissukuisia vastaan, koska suomalaiset olivat pettäneet heidät aloittamalla täysin varoittamatta oikeat sotatoimet.

Kukaan ei liene väittänytkään Suomen vaatineen virallisesti Norjalta mitään. Kyse on suursuomalaisista, jotka hautoivat yhdessä Saksan kanssa unelmiensa toteuttamisesta Ruijan suunnalla. Heillä ei ollut merkittävää kannatusta, sillä myös Norja oli auttanut Suomea talvisodan aikana.

Likapyykkiä yhteistyöstä saksalaisten kanssa ja muutenkin on vieläkin suomalaisilla itsellään pesemättä melkoiset kasat. Kuten olettaa saattaa, pyrkivät jotkut hybridinarratisoijat käyttämään itsenäisyyden juhlavuotta hyväkseen haudatakseen ikävät tosiasiat kokonaan näkymättömiin. Suhtautuminen Saksaan on edelleen kipeä paikka ja Saksan historiaa luetaan vähintäänkin Nato-lasit päässä, kuten sitä on kylmän sodan alusta saakka luettu myös Saksan entisissä vihollismaissa. Todellisuudessa HItler ja natsit eivät olleet mikään tyhjästä i ilmestynyt kummajainen, vaan he olivat vain pitkään jatkuneen kehityksen ja saksalaisen peruspsyyken väistämätön seuraus. Saksalainen kulttuuri, jota Suomessakin on silmät tapillaan ihailtu, on itse asiassa juutalaisten luomaa, ja nykypäivänkin Saksa, jossa juutalaisia ei kovinkaan paljon ole, saa kiittää monesta asiasta menneiden aikojen viisaita miehiä, jotka loivat perustan. Ja he olivat lähes kauttaaltaan, mitäpä muuta kuin, juutalaisia. Ilman haskalaa saksalaiset olisivat sitä, mitä he olivat roomalaisenakin aikana: joukko haisevia ja riidanhaluisia, surkeissa puumajoissa asuvia metsästäjiä.

Onneksi Suomi hävisi jatkosodan. YYA-Suomi oli oikeistolle huomattavasti parempi paikka elää kuin valkoisten voittajien Suomi oli ollut heidän poliittisille vastustajilleen sotien välisenä aikana. Oikeistolla meni edelleen paremmin kuin muilla, heiltä ei sosialisoitu mitään ja verovaroistakin suurin osa käytettiin ylemmän luokan ja keskiluokan tarpeisiin, samalla kun verovähennysjärjestelmä piti huolen siitä, ettei progressio todellisuudessa vaikuttanut juuri lainkaan, jos otti tarpeeksi velkaa. Ja velkaahan oikeiston suosimaan näyrttämishaluiseen elämäntyyliin on aina otettu, joten siinäkään ei mikään muuttunut. Kekkosen Suomi oli edelleen oikeiston paskamahoille paratiisi, köyhät ja kurjat sen sijaan joutuivat kamppailemaan, vaikka ensimmäistä kertaa historian aikana myös heidän asemansa parani . Tätä toki ei oikeisto ole koskaan antanut anteeksi, heille suurin rikos ihmisyyttä vastaan on se, etteivät he pääse kukkoilemaan ja polkemaan muita alleen.

Sekavaa pohdintaa, ja valtaosin ohi esillä olevan aiheen.
Sanomassani en mitenkään hyväksynyt natsien toimia ja Englannin valtakunnanjohtajaksi aiottu Terbovenin tiedämme vieläpä pahimman pään natsiksi.

Kun puhutaan puolustautumisesta, tulisi sen totisesti tapahtua määrätietoisesti, uhrautuvasti ja taitavasti RINTAMALINJOILLA (valtiorajoilla), kuten Suomi teki.
MUTTA Norja ei tehnyt näin.
Sensijaan vastarinnasta, jota tapahtuu vasta maan antauduttua virallisesti, miehittäjä sodankäynnin sääntöjen perusteella rangaista osallisia.
Tämä siitä huolimatta, että Saksan hyökkäys Norjaan ja miehitys oli tietysti rikollinen toimenpide, kuten liittolaisensa Neuvostoliiton hyökkäyssodat.
Niistä meitä koski Talvisota ja Neuvostohallituksen 24.6.41 päättämä ja 25.6.41 aloittama Jatkosota.

Norjan antauduttua ei vastarintaa juuri esiintynyt Saksan ja Neuvostoliiton ollessa VIELÄ liitossa, vaan vasta liiton hajottua.
Voi siksi kysyä paljonko myöhempi vastarinta oli Norjan puolesta, paljonko Neuvostoliiton ja sen bolsevikkien puolesta - norjalaisten siviilikärsimyksistä piittaamatta.

Norjalaismiesten Pohjois-Norjassa käymät taistelut olivat yksilösankarillisuutta, jonka britti- ja ranskalaishyökkäys sinne herätti. Ne eivät olleet muuta ja näiden poistuttua taistelut kuolivat pois kohtapikaa. Seuraukset rajoittuivat Pohjois-Norjan taloudelliseen tuhoon.

Oslo ja Etelä-Norja valloitettiin ampumatta laukaustakaan. Kelvoton hallitus ei esimerkiksi kutsunut välittömään puolustukseen tai edes liikekannalle missään vaiheessa, ei vaikka tieto hyökkäyksestä oli varma jo ainakin vuorokauden.
Oslovuonon miinoitustakaan ei tehty brittien laivastoasiamiehen näin pyydettyä.
Ainoa konkreettinen vastatoimi, risteilijä Bluecherin upotus tehtiin ilman ministerin / komentajan lupaa. Päinvastoin luutnantti August Bonsakilta, joka johti taitavasti ensimmäisenä risteilijään ampuneita ja osuneita 280 mm:n Moses ja Aron -tykkejä, kiellettiin sodan jälkeen oikeus kantaa sotilaspukua.

Tässä joitain Norjan sisäisiä asioita, joiden selvittelyä norjlaiset ovat vapaita suorittamaan.
Suomella eisiis ole eikä ole ollut mitään tekemistä tai syyllisyyttä niiden suhteen.

suoraanjaselkeästi kirjoitti:

Sekavaa pohdintaa, ja valtaosin ohi esillä olevan aiheen.
Sanomassani en mitenkään hyväksynyt natsien toimia ja Englannin valtakunnanjohtajaksi aiottu Terbovenin tiedämme vieläpä pahimman pään natsiksi.

Kun puhutaan puolustautumisesta, tulisi sen totisesti tapahtua määrätietoisesti, uhrautuvasti ja taitavasti RINTAMALINJOILLA (valtiorajoilla), kuten Suomi teki.
MUTTA Norja ei tehnyt näin.
Sensijaan vastarinnasta, jota tapahtuu vasta maan antauduttua virallisesti, miehittäjä sodankäynnin sääntöjen perusteella rangaista osallisia.
Tämä siitä huolimatta, että Saksan hyökkäys Norjaan ja miehitys oli tietysti rikollinen toimenpide, kuten liittolaisensa Neuvostoliiton hyökkäyssodat.
Niistä meitä koski Talvisota ja Neuvostohallituksen 24.6.41 päättämä ja 25.6.41 aloittama Jatkosota.

Norjan antauduttua ei vastarintaa juuri esiintynyt Saksan ja Neuvostoliiton ollessa VIELÄ liitossa, vaan vasta liiton hajottua.
Voi siksi kysyä paljonko myöhempi vastarinta oli Norjan puolesta, paljonko Neuvostoliiton ja sen bolsevikkien puolesta - norjalaisten siviilikärsimyksistä piittaamatta.

Norjalaismiesten Pohjois-Norjassa käymät taistelut olivat yksilösankarillisuutta, jonka britti- ja ranskalaishyökkäys sinne herätti. Ne eivät olleet muuta ja näiden poistuttua taistelut kuolivat pois kohtapikaa. Seuraukset rajoittuivat Pohjois-Norjan taloudelliseen tuhoon.

Oslo ja Etelä-Norja valloitettiin ampumatta laukaustakaan. Kelvoton hallitus ei esimerkiksi kutsunut välittömään puolustukseen tai edes liikekannalle missään vaiheessa, ei vaikka tieto hyökkäyksestä oli varma jo ainakin vuorokauden.
Oslovuonon miinoitustakaan ei tehty brittien laivastoasiamiehen näin pyydettyä.
Ainoa konkreettinen vastatoimi, risteilijä Bluecherin upotus tehtiin ilman ministerin / komentajan lupaa. Päinvastoin luutnantti August Bonsakilta, joka johti taitavasti ensimmäisenä risteilijään ampuneita ja osuneita 280 mm:n Moses ja Aron -tykkejä, kiellettiin sodan jälkeen oikeus kantaa sotilaspukua.

Tässä joitain Norjan sisäisiä asioita, joiden selvittelyä norjlaiset ovat vapaita suorittamaan.
Suomella eisiis ole eikä ole ollut mitään tekemistä tai syyllisyyttä niiden suhteen.

Lue lisää

"Sekavaa pohdintaa, ja valtaosin ohi esillä olevan aiheen"

Sitä kirjoituksesi tosiaan on.

Mitäpä luulet, kuinka Suomi olisi puolustautunut valtiorajoillaan, mikäli Saksa olisi pyrkinyt valtaamaan meidät samalla tavalla kuin Norjan? Luuletko tosiaan, että jääkäriupseerit olisivat samalla verenjanolla rynnänneet taisteluun kuin syöksyivät neuvostoliittolaisia vastaan? Monen vanhemmat olivat kulttuurisuvuista, jotka olivat ikänsä kusseet hunajaa kuullessaankin nimen Saksa. Sosiaalidemokraatit ja osa kepuista olisi tietenkin taistellut ilolla vastaan, siinä kuin olisivat varmasti taistelleet ruotsalaistakin hyökkääjää vastaan, jos sellainen koskaan olisi tullut rajojemme yli. Mutta johtajat johtavat ja päättävät, ja he olivat sen ajan Suomessa enemmän tai vähemmän Saksaan suuntautuneita. Myytti länsimielisyydestä on sodan jälkeen, osin jo sen aikana luotu. Tuskinpa Rydilläkään olisi ollut mitään saksalaismiehitytä vastaan.

Kaikki viittaa sitä paitsi siihen, että Suomi olisi kyennyt vielä Norjaakin huonommin vastarintaan, jos Saksa olisi suunnanut tänne samanlaisen hyökkäyksen kuin Norjaan. Saksalaisethan saivat nousta ihan huoletta maihin Vaasassakin 1940 ilman, että kauttakulkusopimuksesta tietämättömät paikallisviranomaiset ryhtyivät vastarintaan. Norjalaisilla muuten oli sentään tykkejä ja linnoituksia rannikkokaupunkiensa suojana, Pohjanmaan rannikolla ei ollut mitään. Saksalaiset olisivat siis niin halutessaan voineet vallata Suomen vielä helpommin kuin Norjan ja luultavasti täällä kansa olisi jakautunut vielä selkeämmin miehittäjien mielistelijöihin ja heidän vastustajiinsa. Maihinnousu Pohjanmaan rannikolle olisi ollut torjumaton paikka myös siksi, ettei sellaisen varalle ollut tehty mitään suunnitelmia. Kaikki liikekannallepano- ja puolustussuunnitelmat oli silloisessa Suomessa laadittu vain Neuvostoliiton hyökkäystä silmällä pitäen. Mihinkään muuhun ei ollut varauduttu, joten Wehrmachtin kaltaisen sotakoneen pysäyttämiseen ei olisi ollut käytännössä mitään mahdollisuuksia.

Niin että norjalaisia haukkuva jeesustelusi on turhaa. NL aloitti sodan aivan toisella tavoin kuin Saksa. Varsinaista hyökkäystä edelsi pitkä neuvottelujen vaihe, jolloin armeijamme ehdittiin hyvin keskittää rajoille ja valmistautua taisteluun, johon toki oli tavalla tai toisella valmistauduttu lähes koko siihenastisen itsenäisyyden ajan.

"Norjan antauduttua ei vastarintaa juuri esiintynyt Saksan ja Neuvostoliiton ollessa VIELÄ liitossa, vaan vasta liiton hajottua. "

Kaikkialla läpi Euroopan vastarintaliikkeen aktiivisin osa muodostui kommunisteista. Näin oli myös Ranskassa, Italiasta puhumattakaan. Vain poliittisesti fanaattiset vaemmistoradikaalit olivat valmiita laittamaan nahkansa likoon, mutta sitten kun he sen tekivät, seurasivat muutkin kyllä perässä.

Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon oli monella tavalla Englannille merkittävä käänne, johon britit olivat politiikallaan koko ajan pyrkineet, mutta joka luultavasti silti tapahtui täysin brittien toiminnasta huolimatta. Eräs merkittävä etu oli juuri se, että kommunistit kautta Euroopan saivat käskyn aloittaa taistelu ja liittyä tukemaan Lontoon tukemia vastarintaorganisaatioita.

Sodan jälkeen läntisessä Euroopassa koettiin omanlaisensa vaaran vuodet, kun ei oikein tiedetty, kuinka aseistautuneet kommunistit tulevat reagoimaan kylmän sodan alkamiseen. Eritoten Ranskassa tämä oli suuri kysymys, sillä kommunistitaistelijat olivat saaneet taakseen jopa jonkinlaista ihailua. De Gaulle taisi tosin riisua vastarintamiehiä aseista jo heti sodan aikana, mutta muutenkin niin Ransksassa kuin Italiassakin kommunisitit tyytyivät "vain" poliittiseen taisteluun. Ilmeisesti siksi, että Stalin piti kiinni lännen kanssa tehdyistä sopimuksista. Kreikassa kommunistit yrittivät ottaa vallan aseellisesti, mutta sielläkään ei Neuvostoliitto heitä juuri tukenut, vaan puna-armeija katseli vierestä naapurimaista kun britit hukuttivat vallankumouksen vereen. Näin tapahtui, koska oli tehty, tuolloin salainen, sopimus etupiirijaosta. Tällä kertaa ei tosin paperille. Jostain syystä tuota etupiirisopimusta ei tuomita rikollisena, vaikka se oli luonteeltaan aivan samanlainen kuin Molotov-Ribbentrop-sopimus (tai no, kyllähän itäeurooppalaiset ovat pitäneet sitä rikollisena, mutta heitähän ei nyt lasketa). En kyllä tosin ymmärrä, millä tavoin MR-sopimuskaan oli rikollinen. Suurvallat joka tapauksesa tavoittelevat alueita hallintaansa, tavalla tai toisella. Millä tavalla sopimus, jolla suurvallat pyrkivät välttämään suuremman konfliktin syntymistä estämällä hallitsemattoman yhteentörmäämisen intressejään ajaessaan tekisi toiminnasta enää yhtään sen kummempaa.

suurin.ja.suorin.totuus kirjoitti:

"Sekavaa pohdintaa, ja valtaosin ohi esillä olevan aiheen"

Sitä kirjoituksesi tosiaan on.

Mitäpä luulet, kuinka Suomi olisi puolustautunut valtiorajoillaan, mikäli Saksa olisi pyrkinyt valtaamaan meidät samalla tavalla kuin Norjan? Luuletko tosiaan, että jääkäriupseerit olisivat samalla verenjanolla rynnänneet taisteluun kuin syöksyivät neuvostoliittolaisia vastaan? Monen vanhemmat olivat kulttuurisuvuista, jotka olivat ikänsä kusseet hunajaa kuullessaankin nimen Saksa. Sosiaalidemokraatit ja osa kepuista olisi tietenkin taistellut ilolla vastaan, siinä kuin olisivat varmasti taistelleet ruotsalaistakin hyökkääjää vastaan, jos sellainen koskaan olisi tullut rajojemme yli. Mutta johtajat johtavat ja päättävät, ja he olivat sen ajan Suomessa enemmän tai vähemmän Saksaan suuntautuneita. Myytti länsimielisyydestä on sodan jälkeen, osin jo sen aikana luotu. Tuskinpa Rydilläkään olisi ollut mitään saksalaismiehitytä vastaan.

Kaikki viittaa sitä paitsi siihen, että Suomi olisi kyennyt vielä Norjaakin huonommin vastarintaan, jos Saksa olisi suunnanut tänne samanlaisen hyökkäyksen kuin Norjaan. Saksalaisethan saivat nousta ihan huoletta maihin Vaasassakin 1940 ilman, että kauttakulkusopimuksesta tietämättömät paikallisviranomaiset ryhtyivät vastarintaan. Norjalaisilla muuten oli sentään tykkejä ja linnoituksia rannikkokaupunkiensa suojana, Pohjanmaan rannikolla ei ollut mitään. Saksalaiset olisivat siis niin halutessaan voineet vallata Suomen vielä helpommin kuin Norjan ja luultavasti täällä kansa olisi jakautunut vielä selkeämmin miehittäjien mielistelijöihin ja heidän vastustajiinsa. Maihinnousu Pohjanmaan rannikolle olisi ollut torjumaton paikka myös siksi, ettei sellaisen varalle ollut tehty mitään suunnitelmia. Kaikki liikekannallepano- ja puolustussuunnitelmat oli silloisessa Suomessa laadittu vain Neuvostoliiton hyökkäystä silmällä pitäen. Mihinkään muuhun ei ollut varauduttu, joten Wehrmachtin kaltaisen sotakoneen pysäyttämiseen ei olisi ollut käytännössä mitään mahdollisuuksia.

Niin että norjalaisia haukkuva jeesustelusi on turhaa. NL aloitti sodan aivan toisella tavoin kuin Saksa. Varsinaista hyökkäystä edelsi pitkä neuvottelujen vaihe, jolloin armeijamme ehdittiin hyvin keskittää rajoille ja valmistautua taisteluun, johon toki oli tavalla tai toisella valmistauduttu lähes koko siihenastisen itsenäisyyden ajan.

"Norjan antauduttua ei vastarintaa juuri esiintynyt Saksan ja Neuvostoliiton ollessa VIELÄ liitossa, vaan vasta liiton hajottua. "

Kaikkialla läpi Euroopan vastarintaliikkeen aktiivisin osa muodostui kommunisteista. Näin oli myös Ranskassa, Italiasta puhumattakaan. Vain poliittisesti fanaattiset vaemmistoradikaalit olivat valmiita laittamaan nahkansa likoon, mutta sitten kun he sen tekivät, seurasivat muutkin kyllä perässä.

Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon oli monella tavalla Englannille merkittävä käänne, johon britit olivat politiikallaan koko ajan pyrkineet, mutta joka luultavasti silti tapahtui täysin brittien toiminnasta huolimatta. Eräs merkittävä etu oli juuri se, että kommunistit kautta Euroopan saivat käskyn aloittaa taistelu ja liittyä tukemaan Lontoon tukemia vastarintaorganisaatioita.

Sodan jälkeen läntisessä Euroopassa koettiin omanlaisensa vaaran vuodet, kun ei oikein tiedetty, kuinka aseistautuneet kommunistit tulevat reagoimaan kylmän sodan alkamiseen. Eritoten Ranskassa tämä oli suuri kysymys, sillä kommunistitaistelijat olivat saaneet taakseen jopa jonkinlaista ihailua. De Gaulle taisi tosin riisua vastarintamiehiä aseista jo heti sodan aikana, mutta muutenkin niin Ransksassa kuin Italiassakin kommunisitit tyytyivät "vain" poliittiseen taisteluun. Ilmeisesti siksi, että Stalin piti kiinni lännen kanssa tehdyistä sopimuksista. Kreikassa kommunistit yrittivät ottaa vallan aseellisesti, mutta sielläkään ei Neuvostoliitto heitä juuri tukenut, vaan puna-armeija katseli vierestä naapurimaista kun britit hukuttivat vallankumouksen vereen. Näin tapahtui, koska oli tehty, tuolloin salainen, sopimus etupiirijaosta. Tällä kertaa ei tosin paperille. Jostain syystä tuota etupiirisopimusta ei tuomita rikollisena, vaikka se oli luonteeltaan aivan samanlainen kuin Molotov-Ribbentrop-sopimus (tai no, kyllähän itäeurooppalaiset ovat pitäneet sitä rikollisena, mutta heitähän ei nyt lasketa). En kyllä tosin ymmärrä, millä tavoin MR-sopimuskaan oli rikollinen. Suurvallat joka tapauksesa tavoittelevat alueita hallintaansa, tavalla tai toisella. Millä tavalla sopimus, jolla suurvallat pyrkivät välttämään suuremman konfliktin syntymistä estämällä hallitsemattoman yhteentörmäämisen intressejään ajaessaan tekisi toiminnasta enää yhtään sen kummempaa.

Lue lisää

Koko retoriikka salaisen lisäpöytäkirjan "rikollisuudesta" selittyykin vain sillä, että suuri joukko sivistyneistöä oli normaalissa sivistyneistön haavemaailmassaan (kuplassa) eläessään unelmoinut Saksan olevan maailmankaikkeuden ensimmäinen oikeudenmukainen suurvalta, joka itseään säästämättä taistelisi verisiä sotia pienempien kansakuntien puolesta, itse mitään keneltäkään vaatimatta.

Suurvalta-Saksa ei tietenkään sellainen koskaan ollut, Hitlerin johdossa vielä vähemmän. Suomessa auvoinen käsitys Saksasta eli varsinkin sitkeänä, vaikka saksalaisten apu suomalaisten itsenäisyystaistelussa kuului vain osana samaan strategiseen operaatioon Leninin Venäjälle lähettämisen kanssa ja oli itse asiassa paljon enemmän opportunistista kuin se kuuluisa Leninin antama tunnustus porvarillisen Suomen itsenäisyydelle.

Bolsevikit ja eritoten Lenin näet olivat äänekkäästi kannattaneet pienten kansojen itsenäistymistä, koska se oli osa heidän poliittiista ajatteluaan. Keisarillinen Saksa taas lähti koko maailmansotaan estääkseen serbinationalisteja saavuttamasta tavoitettaan, auttaakseen tässä ylikansallista saksankielistä naapuriaan. Niinpä se, että moinen imperialistinen monarkia auttoi tuki jonkin kansakunnan itsenäistymispyrkimyksiä, ei voinut olla muuta kuin pitkälle vietyä laskelmointi omien etujen ajamiseksi, ja sopimukseen alunperinkin kuului Suomen siirtyminen Venäjän vallan alta Saksan valvontaan. Siihenhän kuningashanke vahvasti viittaa.

Toveri (suurin.ja.suorin.totuus !!!!) ei esitä (ei pysty esittämään) mitään esittämiäni tosiasioita ja historiatieteen tutkimustuloksia vastaan. On toki tälle terapeuttista purkaa pakko-oireita, jotka johtunevat sosialismin ja kansallissosialismin teorian ja käytännön lähisukuisuudesta..

Mitä tulee maamme kykyyn ja tahtoon puolustautua Saksan (spekulaatio)hyökkäystä vastaan, muistutan että Saksaa vihattiin Suomessa Talvisodan jälkeen kuten Neuvostoliittoa. Vihaajajoukossa oli myös upseeristo ja muu kantahenkilöstö.

Saksaan käännyimme kesällä 1940 kaupallisesti, koska olimme täyspiirityksessä - paljolta koska Norjasta oli antautunut Saksan protektoraatiksi.
Olimme joka puolelta Saksan ja liittolaisensa Neuvostoliiton piirittämiä. Viljaa, poltto- ja voiteluaineita ja aseita sai vain Saksalta, jolle kelpasivat myös omat vientituotteemme.
Ruotsi joutui samaan asemaan ja toimi kuten Suomi.
Neuvostoliittohan ei toimittanut edes 1940 kauppasopimuksen mukaista viljaa.
Lisäksi Neuvostoliitto ahdisti Välirauhan aikana häikäilemättömästi Suomea ja kerjäsi Saksalta lupaa hyökätä maahamme.

Tilanne vuonna 1918 oli kieltämättä toinen, mutta sivuutetaan se tässä.

Edelläkirjoittanut (suurin.ja.suorin.totuus) voisi kirjoittaa terapiapurkauksiaan muualle kuin historiapalstalle.