Näkyykö seksuaalinen suuntautuminen jostain?

näkyyköPäällepäin

Olen miettinyt tätä kysymystä viime aikoina melko usein. Johtuen siitä, että olen siis itse kieltänyt aluksi itseltäni koko elämäni ajan sen, mitä oikeasti olen. Vasta vähän yli 3-kymppisenä hyväksyin asian. Hyväksyin sen siinä vaiheessa, kun elin heterosuhteessa, mikä ahdisti niin pahasti, että sairastuin masennukseen ja sitä suhdetta ennenkin olin ollut ainoastaan heterosuhteissa, jotka eivät kestäneet, mutta eivät vielä ehtineet niin syvälliseksi menemään, että olisin nähnyt niissä suhteissa sen, mitä heterosuhde on pahimmillaan ja sitten kun näin, mitä se on pahimmillaan, tajusin todellakin sen, että en halua tällaista elämää.
Nyt olen ollut aktiivisesti mukana paikallisen Setan järjestämissä tapahtumissa, mm. illanistujaisissa, bileissä, liikuntaryhmissä, yms. ja se mikä on herättänyt tämän kysymyksen on siinä, että olen tosi monelta ihmiseltä näissä Setan jutuissa kuullut kommentin: "kiva kun sinäkin olet lähtenyt mukaan toimintaan."
Eli tuosta mielestäni paistaa se, että minua on jollain tavalla kaivattu, tai jopa odotettu sitä, että koska tulen mukaan ryhmään, tai onko kaivattu ehkä hieman väärä sana, sillä en näitä ihmisiä entuudestaan ole tuntenut, joten olen kaikille ollut täysin uusi tuttavuus ja jos ei etukäteen tunne jotain ihmistä, ei häntä osaa kaivata. Mutta siis, ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan.
Ja lisäksi tuosta paistaa mielestäni myös se, että seksuaalista suuntaumistani ei millään tavalla kyseenalaisteta, eli siis se, että menen tapahtumiin lesbona, vaikka sitä en nyt ääneen sanokaan, mutta jos Setan jutuissa on mukana on tavallisesti lesbo/bi/homo/trans... Kukaan ei ole sillä asenteella, että "oletko nyt varmasti lesbo". Kun silloin aikoinaan kun näissä heterojutuissa tuli oltua ja jos minulla oli esim. poikakaveri, tai jollain muulla tavalla oli kyseessä ns. heterojuttu, on minulla aina ollut sellainen kutina, että seksuualinen suuntautumiseni olisi jollain tavalla kyseenalaistettu. Se on jotenkin välittynyt tunnelmasta tai jostain muusta, mutta jotain tällaista olen aina aistinut. Kukaan ei tietenkään ole ääneen sanonut mitään, mutta jos sen tunnelman olisi pukenut sanoiksi, olisi se lause ollut: "oletko nyt ihan varma siitä, että olet hetero?".
Näissä Setan jutuissa ei mitään kyseenalaistamista ole havaittavissa, vaan lähinnä painvastoin ja sen ovat ihmiset jo monesti sanoneetkin ihan ääneen, kun ovat kiitelleet siitä, että minäkin olen lähtenyt mukaan toimintaan.

Niin, ja mielestäni en ole bi-seksuaali, vaikka olen miesten kanssa ollutkin, sillä en vain itse ole hyväksynyt omaa suuntautumistani ja olen sen vuoksi pakottanut itseni heteroksi. Nyt kun olen asian hyväksynyt, voin sanoa täysin rehellisesti, että heterosuhteen kaltaista elämää en todellakaan halua, eikä miehet ole muutenkaan millään tavalla kiinnostavia, saatika kiihottavia. Olen yrittänyt esittää kiinnostunutta silloin aikoinaan ja opettelin aivan liian yliampuvan tavan, miten muka näytän, että mies kiinnostaa ja kiihottaa minua.

9

608

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onkoonneniohi

      Hieman samanlainen tarina täällä. Helvetin surullista, että ihmisen täytyy elää nelikymppiseksi tajuttuaan tuon asian. Nyt tuntuu, että olen vuosissa menettänyt liian paljon :(.
      Ja varo, kohta joku tulee haukkuu sut biksi ja kysyy et mitä kettua sä täällä teet. Halaus ja kaikkea hyvää elämääsi <3.

      • AistiiKyllä

        Ihan jokainen parisuhde, jossa arkea eletään onnettomana, kenties aineellisen tai turvallisuuden tunteen tai jälkikasvun ehdoilla eikä uskalleta olla edes itselle rehellinen vasta surullista onkin:(

        Mut mitä tulee tohon ap:een kysymykseen niin itse en oo yllättynyt montakaan kertaa femme bissen tavatessani. Jotenkin sen vaan aistii. Toki asiaan vaikuttaa katse, elekieli, tietyllä tapaa androgyynisyys tai maskuliinisuus, hiustyyli, pukeutuminen, keskustelun edetessä arvomaailma, ehkä luonne poikkeaa ns. turhamaisesta, pelasta mut-naistyypistä kenties fyysisempien harrasteiden tai käden taitojen moniosaamisen kautta. Sit ne helmet, joista huokuu itsevarmuus ja tasapaino ovatkin huomattavasti harvemmassa;)


    • näkyyköPäällepäin

      UP. Eikö kenelläkään tähän mitään kommentteja/mielipiteitä/kokemuksia...?
      T. Mielipiteitä ja vertaistukea kaipaava

    • tässävastaus

      Ei näy päällepäin. Setan tms. toimintaan ei kuulu jäsenten kysenalaistaminen, tuskin siellä kukaan kävisi jos näin on.

    • sellaistaniin

      Stereotyyppisesti kyllä näkyy päälle päin. Silti siitäkin marginaalista osa voi ollakin bi tai hetsku.
      Joistakin yksittäisistä vain yksinkertaisista näkyy.

      • Anonyymi

        Väitän että jos tulisin sinua vastaan, et tietäisi olenko bi vai hetsku 😅.
        Ja ei, koen olevan lesbo.


    • Osasta näkee tai alkaa ainakin arvailemaan. Mutta osasta (ei mitenkään pienestä osasta) ei näe. Hienosti olet, aloittaja, huomannut, että viiteryhmä kertoo suuntauksen.

      Itse en lähde arvailemaan naisen suuntautumista, vaikka viehättävä olisikin. Haluan nähdä hänet tilanteessa, jossa voin varmistua, että ollaan naisia ja tykätään naisista. Jos ihastus on niin vahva, etten meinaa pysyä nahoissani, kysyn.

    • näkyyköPäällepäin

      Tyylini, luonteeni ja kiinnostukseni kohteeni ovat hyvin maskuliinisia. Jos suoraan sanotaan, niin itse vihaan kaikkea naisellista, enkä todellakaan halua sellaista idioottibimbon leimaa itselleni ja siksi pyrinkin kaikella tavalla näyttämään maskuliinisen puoleni ja karsastan kaikkea naisellista. Ehkä tämä kertoo jotain, tai sitten ei... Kun eihän maskuliininen nainenkaan aina välttämättä ole lesbo...
      ex-mieheni kyllä sanoi minulle suhteemme vedellessä viimeisiään, että hänestä on välillä tuntunut siltä, niin kuin tässä suhteessa olisi ollut kaksi miestä ja hänkin siis useasti epäili seksuaalista suuntautumistani...

    • Mielenkiintoinen aloitus! Itsekin tajusin vasta pitkälle teini-iän jälkeen, että ristiriitaiset fiilikset seurustelurintamalla saattaisivatkin johtua siitä, etten ole hetero. Siinä mielessä osaan samaistua tuohon tunteeseen, että oma minuus on ollut hukassa, olen ehkä jopa kieltänyt sitä, vaikkakaan en aktiivisesti niin huomaamatta.

      Seksuaalinen suuntaus on eri asia kuin seurusteluhistoria. Ihminen voi olla esim. lesbo vaikka olisi seurustellut vain miesten kanssa, joten seurusteluhistoria on aika huono perustelu millekään. Eli kukaan tai mikään muu kuin sinä itse ei määrittele seksuaalisuuttasi :)

      Ainahan kaikki sanovat, ettei ihmisiä saa määritellä ulkonäön perusteella, ja onhan se niin, ettei stereotypioita kannata orjallisesti seurata... Vaatteiden ym. ulkonäön perusteella arvostelu tuntuu ainakin minusta teennäiseltä. Eihän se ihmisen persoona ulkonäöstä ole kiinni. Eräässä nettikeskustelussa nousi aiheeksi ihmisten käyttäytyminen eri sukupuolten edustajien seurassa, ja tämä onkin mielestäni ehkä ainoa vähänkään varteenotettava "tuntomerkki". Eli heteroseksuaalit saattavat käyttäytyä vastakkaisen sukupuolen edustajan läsnäollessa "flirttailevammin", homoseksuaalit taas saman sukupuolen edustajan läsnäollessa... ja meitä bissejä ei tämän teorian mukaan vaihtuva seura muuta mihinkään suuntaan vaan lämpenemme yhtä helposti kaikkien seurassa :D Toki ei kaikki ihmiset kiinnosta kaikkia, ja toisten kanssa flirttaillaan ehkä avoimemmin kuin toisten. Mutta toisaalta saattaa myös olla huomaamattomampia piirteitä, jotka muuttuvat läsnäolevien ihmisten sukupuolen mukaan tietoisesta kiinnostuksesta riippumatta. Kuten äänensävy tai puhetapa tai tapa miten seisoo ja liikkuu... Liikaa näihin ei tietenkään kannata uppoutua :)

      Omakohtaisesti olen huomannut myös sen, että ajaudun aika usein LGBT-ihmisten seuraan. Esim. opiskelu- ja harrastuspiireissä olen useampaan otteeseen saanut vasta myöhemmin tietää, että porukassa on useampikin lesbo/binainen. Miesten suhteen taas olen useammankin kerran ihastunut ihmiseen, josta myöhemmin kuulin että on homo. Mitenkään tietoisesti en ole seuraani ikinä valinnut, joten en tiedä onko nämä vain sattumaa kuitenkin vai vaikuttaako vaikkapa mielenkiinnonkohteet tai joku ihmisten olemuksessa kiinnostukseeni.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      151
      10944
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5230
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2433
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2133
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1701
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1544
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1241
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1176
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      892
    Aihe