Mitkä kohteet ovat jääneet erityisesti mieleesi?
Minne lähtisit mielellään uudelleen?
Minne et?
Kerro jokin mielenkiintoinen kokemus matkalta.
Mitkä ovat olleet kiehtovimpia kohteita? Miksi?
Helsinki ja pääkaupungin seutu tarjoavat aina jokaiselle jotain.
Kauppatori on kiinnostava paikka ja sieltä pääsee helposti ja todella halvallakin saaristoon. Suomenlinnaan pääsee halvimmillaan bussilipun hinnalla. Vesibussit pysähtyvät jo matkalla lähisaarten laiturissa ja jotkut kiertelevät rannikolla vähän pitemmällekin.
Mikä olisi sinun mielestäsi suositeltava ja edullinen matkakohde kotimaiselle turistille?
Oletko matkustellut Suomessa?
47
610
Vastaukset
- Psykoterapeutitar
Aikoinaan tuli pitkin poikin kierrettyä. Tuntui, että ei ollut enää yhtään kinttupolkuakaan, jossa ei olisi käynyt. Kyllästyin koko tyhjyyteen ja pimeyteen ja totesin, että Helsinki riittää minulle.
- Laps.suomen
Mukava on kotia reissultansa palata,
Laaja aloitus.
Päälaella on ole koskaan käynyt ja hotelli-revontuli-iglut on vielä kokematta. Samoin Ita-Suomi. Kerran olen käynyt Mikkelissä ja Punkaharjun seudulla, seuraavat lomareissut suuntaavat kohti Itä-Suomea siis.
Helsinki on ihmisen plaama kivikaupunki. Just ja just siellä jaksaa par päivää olla ja sitten onkin jo kiire ihmisten ilimoille :).Kiitos makeista nauruista :DD. Sinunkaltaistesi kommentteja en ota kuin huumorilla. Tyypillinen tsadin eläjä. Just tuon takia en siitä tykkääkkään. Joten hän on hyvä ja poistuu itse vaan, sinne mistä alunpitäen on tullutkin.
- parempimuualla
Tässäpä todella hyvä esimerkki ihmisestä joiden takia aikoinaan muutin Helsingistä pois muutaman siellä asutun vuoden jälkeen.............ikäväkseni satamassa joutuu joskus käymään, mutta ei onneksi muualla.......
parempimuualla kirjoitti:
Tässäpä todella hyvä esimerkki ihmisestä joiden takia aikoinaan muutin Helsingistä pois muutaman siellä asutun vuoden jälkeen.............ikäväkseni satamassa joutuu joskus käymään, mutta ei onneksi muualla.......
Totta. Heti mennessä jo junassa iskee angsti ja koti-ikävä kun katselee niitä harmaita betoniseiniä jotka on graffiteilla sotkettu ja töherretty.
- hmpff
Heitänpä tähän hätään vastakysymyksen, että kuinka hyvin tunnette omaa kaupunkia/kuntaa ja sen nähtävyyksiä? Olen viime aikoina yrittänyt tutustua omaan kuntaani, täällä riittäisi vaikka kuinka paljon elämyksiä varsinkin luonnosta. Ja päivämatkoja tehnyt vähän kauemmaksi. Esim. Paavolan n. 300 vuotiasta tammea katsomaan.
Päiväretkissä on se hienous, että saa maailman parhaimman tyynyn yöksi, eli oman :)
Mulla ei ole mitään kaupunkeja vastaan. Välillä käyn Helsingissä ajamassa autolla, stadin rytmi ja sujuvuus on ihan eri luokkaa kuin joku kehä kolmosen sahaaminen. Siellä on ainainen joulu punaisine perävaloineen, kuin helminauha sun edessä. Ihmiset, sen koko laaja skaala, Japanilaiset turistit kameroineen, snobit, bloggarit, jupit, hipit, hipsterit. Juna-aseman narkkarit. Kerjäläiset. Elämää sekin, isolla E:llä. Joissakin lähiöissä mummot miettivät sopivaa pukeutumista, Helsingin keskustassa tuntuu että mietitään jotain ihan muuta.
Sitten voin taas tulla kotiin ja tuijottaa omat hoodit, ihmetellä talitinttien gangstameininkiä.
Kyllä mä vielä laajennan mun reviiriä Kolille. Ihan varmana lähden.- Kolilla-tavataan
Tavataan ensi kesänä kolilla kello kuusi tai kahdeksantoista.
- hmpff
Kolilla-tavataan kirjoitti:
Tavataan ensi kesänä kolilla kello kuusi tai kahdeksantoista.
Meillä on treffit. Siellä ison koivun juurella nähdään.
- Kolilla-tavataan
hmpff kirjoitti:
Meillä on treffit. Siellä ison koivun juurella nähdään.
Ei kultaseni.
Vaan Ssen ison kiven äärellä siinä vuoren reunalla. - hmpff
Kolilla-tavataan kirjoitti:
Ei kultaseni.
Vaan Ssen ison kiven äärellä siinä vuoren reunalla.Okej, mä vaihdan osoitteen allakkaan.
Ettet vaan ole joku kullan huuhtoja? Löydän itteäni kolinalla Likolahdesta likomassa...
Aika heikosti tunnen omaa kotimaatani ja nykyistä kotimaatani vieläkin huonommin. Vielä viisitoista vuotta sitten in ollut edes käynyt Jyväskylästä pohjoiseen tai Päijänteen itäpuolella; sittemmin on tultu tehtyä muutama reissu Itä-Suomeen Kolilta Savonlinnaan ja Etelä-Karjalaan. Viime kesäinen automatka Torniosta ja Haaparannasta Oulun ja Kajaanin kautta Lappeenrantaan oli pisin yksittäinen automatka Suomessa mitä olen tehnyt. Muuten matkusteluni Suomessa ovat rajoittuneet synnyinseutuuni, Keski-Suomeen (Pohjois-Hämeeseen), Pirkanmaahan, Pohjoiseen Satakuntaan, Lahteen, Turussa asuin puolitoistavuotta opiskeluaikoinani. Tampereella olen ollut useammin viime aikoina.Helsingissä olen pistäytynyt varmaan kaksi tai kolme kertaa elämässäni ja yöpynyt kerran. Lapissa olen käynyt, autolla, aina Jäämeren rantaa myöten (Tanabru) ja yöpynyt mökkikylässä Lemmenjoella.
Seuraavaksi aion yrittää houkutella Legolassin mukaan että ajellaan rantoja, Lappeenrannasta Porvooseen, ja sitten Helsingistä rannikkoa kiertäen Turkuun ja Rauman ja Porin kautta Vaasaan saakka. Olen erityisen kiinnostunut ruotsinkielisen rannikon pikkukaupungeista.paras matkailupaikka meillä on Ahvenanmaa, ehdottomasti. tästä älähtävät hurri-viholliset, mutta ei haittaa, antaa tulla vaan. ehkä juuri tuon hurrivihan vuoksi on Ahvenanmaa saanut olla rauhassa liialta turismilta, ainakin mannersuomalaisten osalta ja siksi säilyttänyt ainutlaatuisuutensa. kyllä minäkin aloittajan kanssa pk-seutua hehkutan, siellä riittää katsottavaa ja tekemistä pidemmäksikin aikaa tai useammalle käyntikerralle. Helsinki on paljon muutakin kuin jonkun tuossa aikaisemmin mainitsema kivikaupunki, mutta jos ei käy rautatieaseman tai stokkan korttelia pidemmällä, niin kyllä Helsinki kiviseltä tuntuu.
- Sinne.siis
Jakomäessä Kontulassa ja Itäkeskuksessa on kansainväkinen tunnelma.
Sinne.siis kirjoitti:
Jakomäessä Kontulassa ja Itäkeskuksessa on kansainväkinen tunnelma.
totta puhut, käyty on:)
tammikuu-51 kirjoitti:
totta puhut, käyty on:)
Tyttärenpojan kanssa käydään ylikulkusillalla katselemassa, kun metrot ajavat Mellunmäkeen ja sieltä keskustaan.
Ensi viikolla taas ja varmaan käydään keskustassakin.
Suomessa ei sellaista paikkaa olekaan, minne en menisi uudestaan.- Outo-lintu
Ahvenanmaalla olen käynyt useinkin 70-luvulla kun asuin Tukholmassa,
ja siellähän silloin ainakin ruotsalaiset kävi sankoin joukoin aivan kuten Vaasan kauppahallissakin josta he siihen aikaan vielä haki "halpaa" lihaa 60 - 80-luvulla.
Helsinki tuli nähtyä 60-luvulla kun asuin siellä ja kävin armeijan Upinniemessä, eli Porkkalassa. Siihen aikaan 60 - 70-luvulla tuli myös aika tutuksi länsirannikon kaupungit koska liftasin aina matkat, ja vieläkin on tallella armeijasta saadut litterat = vapaat matkaliput.
Helsingissä voisi käydä jos menisi vierailemaan Baltiassa, mutta ei mitään hinkua ole ollut sinne enää sen jälkeen kun armeijasta pääsin pois.
Tyttäreni asui jonkun vuoden siellä, silloin kävin, ja joillakin messuilla on tullut käytyä Hesassa.
Vain muutamissa paikoissa olen käynyt Keski-Suomessa, Lahti, Tampere Jyväskylästä Itäisempi - Suomi ja Kokkolasta pohjoisempi Suomi on täysin näkemättä ja kokematta.
Kyllä Savossa pitäisi käydä edes kalakukko syömässä, se on jopa ollut oikeasti joskus unelma, joka ei ole vieläkään toteutunut, mutta kai se on liian kaakana,
vai mikä outolintu se nyt olikaan ;) Ancelina kirjoitti:
Tyttärenpojan kanssa käydään ylikulkusillalla katselemassa, kun metrot ajavat Mellunmäkeen ja sieltä keskustaan.
Ensi viikolla taas ja varmaan käydään keskustassakin.
Suomessa ei sellaista paikkaa olekaan, minne en menisi uudestaan.samaa huvia minäkin harrastin tyttärenpoikien kanssa silloin kun olivat pieniä, nyt ovat jo teini-ikäisiä
- Taikuritässä
On tullut käytyä eripuolella Suomea. Kivoja paikkoja on Jyväskylä, Oulu, Tampere, Turku, Mikkeli, Lappeenranta, Outokumpu, Kouvola, Pori. Kiinnostavia kaupunkeja.
Turistin silmin. Mukavia ihmisiä. - Taikuritässä
Lisäys: Hämeenlinna.
- savoajapohjanmaata
Taikuritässä kirjoitti:
Lisäys: Hämeenlinna.
Pelkkiä kaupunkejako olet nähnyt? Onhan Suomessa niiden välillä maaseutuakin.
- Taikuritässä
Joo. Näin on todellakin. Jyväskylässä olen asunut muutaman vuoden, joten se ympäristöineen on vähän tutunpaa. Sukulaiset ovat läntisellä Uudellamaalla, joten ei ole ollut luonnollisia kontakteja. Olen voinut olla viikonkin jossain kaupungissa ja tehdä siitä reissuja ympäristöön (silloisen siipan kanssa) ja kävellyt aika halvatusti.
Mummola on ainut maaseutukokemus. Kultaisina muistikuvina. Vahinko.
En ole autoilija. En ole mökkeilijä. Kummallista? Vietimme kahtena kesänä lomaviikon hirsimökissä Ahvenanmaalla, ja ne ovat olleet parhaat kotimaan lomat. Upeat maisemat ja ihana luonto. Hauska matkustella niillä losseilla.
Myös Tammisaaren seutu mukava.
Kun meillä oli oma kesämökki, niin silloin olimme siellä kesällä lomat ja kesäviikonloput. Pieniä retkiä vain siellä päin, ja ahkerasti koskilla virveliä heittämässä ja matoa vedessä uittamassa. Ämpärikaupalla marjoja ja sieniä samaten. Silloin ei matkusteltu.suvenkorento1 kirjoitti:
Vietimme kahtena kesänä lomaviikon hirsimökissä Ahvenanmaalla, ja ne ovat olleet parhaat kotimaan lomat. Upeat maisemat ja ihana luonto. Hauska matkustella niillä losseilla.
Myös Tammisaaren seutu mukava.
Kun meillä oli oma kesämökki, niin silloin olimme siellä kesällä lomat ja kesäviikonloput. Pieniä retkiä vain siellä päin, ja ahkerasti koskilla virveliä heittämässä ja matoa vedessä uittamassa. Ämpärikaupalla marjoja ja sieniä samaten. Silloin ei matkusteltu.mökkiä olen minäkin Ahvenanmaalta vuokrannut. tosin olen ollut myös teltalla siellä pyörämatkoilla nuorempana ja muutaman kerran myös hotellilomalla.
- SkärdgårdsboFinsk
Tervetuloa Ahvenanmaalle!
Unohtakaa kaikki pahanilkiset lässytykset joita saa luettavakseen esim. tuolla Ahvenanmaa-palstalla (siellä on todennäköisesti roikkunut jo parisen vuotta ainakin yksi ainoa ihminen eri nikeillä) sillä suomenkielisenä ahvenanmaalaisena voin monivuotisen asumisen (kyllä, olen hankkinut kotiseutuoikeuden, en kyllä muista enää miksi koska en aio ikinä ostaa merenrantatonttia. Talon ja tontin ns. sisämaasta kun saa ostettua ilman sitä oikeuttakin) perusteella vahvistaa että:
1. Täällä ei vihata suomalaisia eikä suomenkieltä (alkup. asukkaat, joilla suomenkieli ei ole hallussa, ovat yhtä vaivaantuneita suomenkielisten edessä kuin suomalainen silloin kun ruotsalainen turisti tulee eteen asiakaspalvelutiskillä eikä ruotsinkieli taivu pakkoruotsista huolimatta. Usein noloina pyytelevät anteeksi etteivät osaa ja tarjoavat englantia: ihan kuin suomalaisetkin tekevät!)
2. Tänne toivotaan lisää asukkaita (ja mielellään samankaltaisesta pohjoisesta kulttuurista vaikka sitähän ei saa sanoa ääneen rasismisyytösten takia)
3. Täällä turismi on erittäin tärkeä työllistäjä joten varaa matkailijoiden huonoon kohteluun ei yhdelläkään yrityksellä ole.
Mannersuomalaiset ovat alkaneet huomata, että elämänlaatu saarilla on kuin jatkuvaa mökillä olemista; Tukholman keskustaan pääsee 3:ssa tunnissa, Turkuun alle 3:ssa, 5:ssä tai 6:ssa tunnissa (riippuu lähtösatamasta, Brändöstä lyhin matka).
Perinteisiä vakituisia työpaikkoja jonkin yrityksen palveluksessa ei täälläkään kaikille ole eikä kaikki sellaisia edes halua, joten erittäin moni on keikkatyössä. Suvi-Anne Siimes alkusyksyllä oli kehunut jossain ahvenanmaalaista yrittäjähenkeä ja se koostuukin usein toiminimipohjaisesta yrittämisestä että myydään se oma työpanos jollekulle. Keikkatyö usein riittääkin koska elinkustannukset ovat halvat ja näin on myös tarpeellisia vapaapäiviä. Toki Maarianhamina ja kasvukunta Jomala ovat kalliimpia asumiseen mutta muu Ahvenanmaa, etenkin saaristokunnat, ovat todella edullisia.
Yhdistyksiä löytyy sitten ihan joka asiaan ja täällä sanotaankin ettei sellaista asiaa olekaan etteikö siihen löytyisi apua/ohjeita/tukea jostain yhdistyksestä.
Ahveniset ry. on suomenkielisten suomalaisten oma yhdistys.
Mutta, nyt tekstini muuttuikin matkailumainoksesta ihan muuksi, joten palataan aiheeseen:
*Pyöräilymatkat ovat suosittuja ja niihin maakuntahallitus on panostanut viime vuosina enenevässä määrin rakentamalla pyöräteitä ja opasteita kuntoon. Ns. himopyöräilijät tosin valittavat että manner-Ahvenanmaa on liian pieni kun jo päivässä voi polkaista sen päästä päähän, joten vinkkivinkki: heikompikuntoisellehan se on vain hieno juttu!
*Mökit, Bed&Breakfast, majatalot jne. ovat sen verran tiheässä että jokaiselle löytyy majapaikka jos ei jaksa pitkiä matkoja polkea.
*Tapahtumarikkain loma-ajankohta on ehdottomasti heinäkuun 2 viimeistä viikkoa, jolloin matkailijoita saapuu Suomea ja Ruotsia kauempaakin. Silloin järjestetään RockOff, jossa esiintyy usein varsin tunnettuja bändejä. Se on parin viikon ajan joka ilta erilainen ja se näkyy katukuvassa eri ikäryhmien kansoittamina terasseina ja vaelteluina lämpimissä kesäilloissa.
Heinäkuun viimeisellä viikolla on Nibula-yhdistyksen järjestämä Vikingamarknad, nelipäiväinen tapahtuma jossa on sekä päivä- että iltaohjelmaa. Mukana on aina myös suomalaisia käsityön taitajia.
Kastelholman linna on avoinna, julkkiskokki Michael Björklundin Smakby on siinä vieressä, samoin Jan Karlsgård-näyttelyalue.
Pienen matkan päässä löytyy Bomarsundin linnoitusalue jossa voi yrittää kuvitella miltä mahtoi sen ajan ihmisistä tuntua, kun "...se Oolannin sota oli kauhia, saapui engelmanni kolmellasadalla laivalla jne..."
Parhaat tiedot kuitenkin koskien koko Ahvenanmaan tarjoamia matkailupalveluita löydätte kirjoittamalla osoiteriville visit åland tai visit ahvenanmaa. SkärdgårdsboFinsk kirjoitti:

Parhaat tiedot kuitenkin koskien koko Ahvenanmaan tarjoamia matkailupalveluita löydätte kirjoittamalla osoiteriville visit åland tai visit ahvenanmaa."SkärdgårdsboFinsk"
Ahvenanmaa on Suomen suurin, itsenäinen SOTE-alue.
Alue, joka saa myös eniten ilmaista Rahaa Suomesta.
Luultavasti tulee myös tulevaisuudessa mälläämään hyvin niillä rahoilla.
H.- Taikuritässä
Taikuritässä kirjoitti:
Joo. Näin on todellakin. Jyväskylässä olen asunut muutaman vuoden, joten se ympäristöineen on vähän tutunpaa. Sukulaiset ovat läntisellä Uudellamaalla, joten ei ole ollut luonnollisia kontakteja. Olen voinut olla viikonkin jossain kaupungissa ja tehdä siitä reissuja ympäristöön (silloisen siipan kanssa) ja kävellyt aika halvatusti.
Mummola on ainut maaseutukokemus. Kultaisina muistikuvina. Vahinko.
En ole autoilija. En ole mökkeilijä. Kummallista?Mietin sun kysymystä vielä. Aikoinaan lapsena tehtiin vanhempieni kanssa niitä Sopu-telttareissuja, hervottomia matkoja autossa. Henkilauto oli jotain. Samoin lapsena ja myöhemminkin, meillä oli aina kesämökki.
Onko tuo oma tyyli jokin vastareaktio entiseen. Ken tietää. Hotellissa on valmiit aamupalat, saunat uima-altaineen ja kaupungeista löytyy hyvät lounaspaikat ja terdet.
Maalaisjoulusta olen joskus haaveillut, siis sellaisesta paketista rekineen ym.
Tuolla alempana on Ahvenanmaa. Hmmm. Miettimisen arvoinen kohde.
Ja ruotsinkieltä on sen verran luettu että pärjää.
Noin 20 vuotta sitten silloisen mieheni kanssa, kiersimme Suomea monena kesänä asuntovaunun kanssa.
Poiketen joskus Pohjois-Ruotsissa ja- Norjassa.
Yksi mieleenjääneistä reissuissa on, jun olimme juhannusjuhlilla Kauhavalla.
Silloin ensi kerran tuli Suomeen 2 Hornettia, lensivät välimereltä. Pilotit tulivat ihmisten joukkoon, pääsin kättelemään toista pilottia, muistan vielä hänen sukunimensä, se oli Aisworth.
Ahvenanmaa ja ihan itärajan lappi ainaskin on jäänyt katsomatta.
Ahvenanmaa kiinnostaisi kyllä. Nauvossa kävimme.
Kaikkein parhaiten viihdyimme itä-Suomessa.
Lappeenrannan vanhakaupunki, siitä tykkäsin.
Hienoja nähtäviä, myös Turun-, Hämeen-,Olavinlinnat.
Joskus nuorempana kävin Suomenlinnassa.
Olimme innokkaita Suomen kiertäjiä.- mikkolatk
NO pohjoinen on Maaliskuussa aika hyvä siellä pääsee naisten kanssa yhdessä saunaan ilman mitään pukua.No onhan paluumatkalla hyviä pysähdys paikojakin tarjolla Kemin korkeudella sanoisin voi saada hyvää.
- maissiiii
Aika paljon olen liikkunut Suomessa,
asunut monessa paikassa ja juossut tapahtumien perässä,
museot, näyttelyt ja kaikenlaiset kissanristiäiset kiinnostaa,
Omien lähikaupunkien nähtävyyksiäkin olen kolunnut,
tuossa naapurissa kasvaa suomen suurin kuusi,
Rainer nimeltään ja sen olen myös halannut.
Kotimaan matkailu on vaivatonta, lyhyet etäisyydet ja Suomi pitkänä maana
tarjoaa monenmoista erilaista maisemaa.- maissiiii
Ai niin, muutama kohde, jotka ovat lähtemättömästi mielessä,
Helsinki tietenkin, siellä piipahdan vähän väliä ja sieltä ei kohteet lopu,
Länsirannikon vanhat kaupungit ja Savon ruukit, Linnakaupungit
Koli ja ruunaan kosket, Kuusamon karhunkierrokset,
Luosto ja revontulet, Kaunispää ja yötönyö,
Jyväskylä ympäristöineen on hyvä paikka, löytyy tekemistä joka ainoaksi viikonlopuksi
Tervetuloa vaan.
Tuossa muistelin, niin putkahteli mieleen, Langinkosken keisarin maja, Saimaan risteily, Rauman pitsinnypläys. Oli miesnyplääjä, jota katselin.
Korppoo, luostarit ja Hanko, olikos se nyt Suomen eteläisin manneteereen paikka.
Imatran koski ja valtion hotelli.
Vesivehmaalla ja Mikkelissä käytiin lennolla Cessnalla.
Sitä paikkaa en muista, mistä purjelennolle mentiin, vois olla jonkun valokuvan takana kirjoitettu.- flegmaatti
Matkailumielessä hyvin vähän. Työasoissa luumuilu oli luonteeltaan toisenlaista joten turismiulottuvuus jäi olemattomaksi. Perheenä olemme hieman kiertäneet pohjoista Savoa.
Kaksi kesää meni retkeilyveneellä Saimaalla jolloin kävimme mm. Mikkelissä ja Kuopiossa.
Syksyllä oli tunne, että loma meni hukkaan.
Kolmantena kesänä minun vuosipalkkani verran roikkui narun päässä satamassa kun me olimme koko perheen voimin autolla Keski-Euroopassa.
Kuten myös jatkossakin mutta vene oli myyty. Koko ikäni he, mutta niin ihan matkailumielessä montakin paikkaa ja paikkakuntaa on käymättä.
- Melkein-kaikkialla
Lähes joka niemessä notkossa ja saarelmassa. 70 / ja / 80 luvuilla.
- Huussiinjatakaisin
Mihinkäs sitä kotoaan läksisi.
Peräkamarilta postilaatikolle ja takaisin, peekele postiakaan jaeta ovelle enää, toisivat etes rappusille.
Kauppa-autolla kerran kuukaudessa. Muu aika potaatteja järsien. - ö-Öö
Ei kiinnosta matkailu
Joskus ollut mielessä muutaman päivän kaupunkiloma jossain. Pitäisi olla van jokin syy lähtemiseen, konsertti tms. Sinällään, aika paljon kaikenlaista, mihin ei ole kiinnittänyt huomiota, siis sellaista perusturisti touhua vois olla hyvä tehdä. Ihminen tulee lähisokeaksi. Muutama yö tsadissa hotellissa ja kiertelis museoita turistiminingilläjne tekis ihan hyvää. Kun ei niihin muuten oikein intoudu menemään. Kerran käynyt Ateneumissa, toinen kerta vähän niinkuin unohtunut. Itrasiassa aika paljon kaikenlaista, mistä ehkä kuullut, vaan ei ole tutkinut sen kummemmin.
Suomen luonnostahan sitä aina puhutaan. Vaan tottapuhuen, kuka haluaa sääskien syötäväksi jonnekin hiton mettäkämpälle, missä ei ees kännykkä toimi? Sitäpaitti, paljon kivempi syödä hotelliaamiaista, kuin jyrsiä hernekeittoa tölkistä ja kitata kossua pullonsuusta. Lakanasängyssäkin kivempi nukkua, kuin makuupussissa. Toisekseen, mitä tkemistä ja näkemistä pöndellä on?
Eli väkisinkin kun ihminen tulee mukavuudenhaluisemmaksi vanhemmiten, siks kaupunkilomat mieluimpia.
Joop, kotikaupunkilomamatka, se tekis monelle hyvää. Hunkillekin.
=DW="teevee"
Koti-kaupunkini on Stadi.
Tein kerran retken Huittisten kautta Urjalaan.
Ostin opas-vihkosen Väinö Linna reitille, Koskelan tienoille.
Ensimmäinen paikka oli kivi-raunio josta sanottiin siinä olleen Linnan syntymä-koti.
Stadin Hagiksessa on Sos.Dem.-pää-maja.
Sen seinässä pieni laatta joka kertoi:
Tässä olleessa talossa syntyi ja eli nuoruutensa Mika Waltari.
Syntymä-kylässäni oli pitkään pystyssä kapinan-aikainen, puinen risti.
Kaksi tapettua ryssää.
-
Nykyään on helppoa liikkua maailmalla netin kautta.
Voi samalla vilkaisulla katsella eri julkkisten syntymä- ja kuolema-koteja.
Tyyliin: Paisley Park...Bletchley Park...Alan Turing...Elvis Presley.
Täytyy olla todella poikkeus-tapaus että minä lähden jonnekin Suomeen turhan-päiten.
H.hunksz kirjoitti:
"teevee"

H."Koti-kaupunkini"
Sillä minä asun nyt täällä.
Kotini ei ole täällä.
Se myytiin jo vuosi-kymmeniä sitten.
H.ö-Öö kirjoitti : "Toisekseen, mitä tkemistä ja näkemistä pöndellä on?"
Onhan täällä vaikka mitä, tänäänkin olen seurannut lintuja ja Oravia kun käyvät syöttöpaikalla.
En välitä vaikka en näkisi muita ihmisiä viikkoon, viihdyn ihan hyvin. Käyn vaikka kävelemässä, aamulla saattaa olla lumitöitäkin, auto on myös kaivettava lumen alta.
Mitäpä siellä kaupungissakaan on, pääseehän sinne täältä maaltakin. Arkeaan ihmiset elävät sielläkin, samoissa ympyröissä.- ö-Öö
mielikki.mummo kirjoitti:
ö-Öö kirjoitti : "Toisekseen, mitä tkemistä ja näkemistä pöndellä on?"
Onhan täällä vaikka mitä, tänäänkin olen seurannut lintuja ja Oravia kun käyvät syöttöpaikalla.
En välitä vaikka en näkisi muita ihmisiä viikkoon, viihdyn ihan hyvin. Käyn vaikka kävelemässä, aamulla saattaa olla lumitöitäkin, auto on myös kaivettava lumen alta.
Mitäpä siellä kaupungissakaan on, pääseehän sinne täältä maaltakin. Arkeaan ihmiset elävät sielläkin, samoissa ympyröissä."Arkeaan ihmiset elävät sielläkin, samoissa ympyröissä."
Tota takoitan. Ihan tarpeekseni lapuoinut lunta, katellut elukoita, kuunnellut linnunlaulua ja riidellyt potunviljelijöitten kanssa. Ei kannata lähteä perhokalaan, lohi halpaa lähikaupassa, marjatkaan ei kalliita. Sääskiä en kaipaa, en uteliaita ja juoruilevia naapureita, en kaipaa "luontoa".vEtenkään en kaipaa juntteja.
Noo. Mä pidän kyllä luonnosta, maaseudustakin. Mä vaan en pifdä lestaateista, junteista, pöndeistä. Pilaavat luonnon ja tapetit. Kaupungeissa kivempaa. Siis, on juu idiootteja, mutta myös enenpi täyspäistä porukkaa.
Ja siis kokemuksista, nähtävyyksistä tms ihmisiä uloslaskevia tekijöitä ajatellen. Urbaanikuva kiinnostavampi. Siis just sen takia, se on ihmisen tekemäää, mutta sitä voi katsoa just sen takia, että se ei ole ihmisen tuhoamaa....
Öf, selitin oletettavasti sekavasti. Mä arvostan luontoa, en ihmistä. Mutta ihmisen tekemiä asioita arvostan, muuten, kuin ihmisen luontoon tekemiä asioita.....
Plaaplaaplaa
=DW= ö-Öö kirjoitti:
"Arkeaan ihmiset elävät sielläkin, samoissa ympyröissä."

=DW=Minäkään en erityisemmin pidä kaikista ihmisistä, siksi olenkin mieluummin omissa oloissani.
En ole kovin innokas lumenluoja enkä ruohonleikkaaja, onneksi kaveri käy viikonloppuisin. Meinasin lähteä kylille, taidan jättää huomiseen kaikki on lumen peitossa.
Uskovaisista on myös huonoja kokemuksia. Pohjanmaalla sukulainen on potunviljelijä, hän on kelpo ihminen, ahkera, suora ja rehellinen.
Minua kiinnostaisi millainen on oikea juntti, epäilen että tunnen muutaman, kyllä heidän kanssaan pärjää kun näkee harvoin ja silloinkin vähän aikaa.
Täällä idässä olen asunut kauan. Olen ast pitkiä aikoja Helsingissä, Seinäjoella ja muualla Etelä-Pohjanmaalla.
Lapissa olen käynyt kahdesti, en ole Lappi-ihmisiä, hyttysiä oli ihan kauheasti, käy sääliksi Poroja. Talvella siellä on liian pimeää ja kylmää.
Yhteen aikaan kiertelin kesäisin pitkin suomea autolla ja yövyin milloin missäkin, on tullut nähtyä monia paikkoja. Viime kesä jäi väliin, ajeltiin vain suoraan Länsirannikolle.- teretule
Vein hänet Suomeen 5-6 vuotta sitten, hän sanoi vaikuttaa venäjältä, niin matka jatkui alkoi tulla venäjää radiosta ja mainoksia venäjäksi siis olimme Venäjällä.
Hänellä joka oli kiertänyt koko maailman oli tämä näkemys. Olen matkustellut Suomessa ihan pienestä pitäen. Ensimmäisen kerran lähdin junamatkalle kahdeksan kuukauden ikäisenä. Todisteena on valokuva, jossa istun äidin käsivarrella kun hän on pysähtynyt poseeraamaan oviaukkoon junan portaille. Seuraavalle junamatkalle taisin lähteä vasta aikuisena.
Autolla kiertelimme vanhempieni kanssa loma-aikaan eri puolilla Suomea ja vietimme viikonloput mökillä vajaan 40 kilometrin päässä kaupunkikodistamme. Teini-ikäisenä jäin mielelläni kotiin, kun vanhemmat lähtivät mökille.
Matkaillessa saatoimme asua ystävien tai sukulaisten luonakin, mutta luultavasti useammin omassa teltassa leirintäalueella ja joskus tuttujen pihamaalla. Vanhempieni kanssa kävimme välillä myös joidenkin järjestöjen ryhmämatkoilla joissain kiinnostavissa kohteissa, joissa kiertelimme oppaan johdolla.
Aviomieheni kanssa telttailimme jo seurusteluaikoina ja jatkoimme sitä ensin pariskuntana ja sitten vähän harvemmin myös lapsen kanssa. Pikkulapsen kanssa mökkeily ja tasokkaampi majoittuminen tuntui mukavammalta.
Olen aina viihtynyt erinomaisesti sekä kaupunki- että luontomaisemissa. Suomessa ei ollut yhtään kaupunkia, jossa en olisi käynyt, mutta uusien jakojen ja nimien vaihtumisten jälkeen en enää ole 100 prosenttisen varma.
Mieleeni on jäänyt yllätys, jonka koin kerran aikuisena Kolin huipulle kiivettyämme. Olin matkustellut ja kuljeskellut useampia kertoja lähimaisemissa sekä asunnut joskus hienossa hotellissakin komeita maisemia katsellen. Häikäistyin ja hurmioiduin Kolin huipulla. En osannut aavistaa, miten paljon upeammalta maisemat näyttivät siellä kuin vähän matkan päässä alempana. Kadutti, etten ollut aikaisemmin varannut aikaa myös huipulla pistäytymiseen. Opin, ettei kannata kuvitella, vaan pitää poiketa katselemassa ympärille ja hiljentyä hetkeksi kuuntelemaan ja nauttimaan.
Merenkurkun kirkkaissa vesissä melontaretkillä kierteleminen, erilaisten maisemien ihaileminen ja mielenkiintoiset majapaikat ovat myös jääneet erityisesti mieleeni. Olimme jo kerran luopuneet telttailuvarusteista jä päättäneet majoittua mukavammin. Melontaharrastus avasi minulle uusia näkökulmia ja telttailukin oli taas mukavaa.
Nyt olen alkanut miettiä, että pitäisikö hankkia pieni asuntoauto ja muuttaa aina välillä siihen asumaan. Olisi mukava ja helppo kierrellä Suomea ja vaihtaa maisemaa aina mielen - ja sääennusteiden mukaan.
Suomen monimuotoiset ja jatkuvasti ajan myötä muuttuvat maisemat tarjoavat aina monenlaista kiinnostavaa myös matkailijoille.
Helsinki on laajalle alueelle levinnyt ja monenlaista nähtävää tarjoava myös matkailukohteena. Koko ajan rakennetaan jotain uutta ja tulee uusia asukkaita. Toivon, että minulla olisi lopun ikää täällä koti, vaikka saattaisin viipyä välillä pitempäänkin jossain muualla, koti- tai ulkomaan matkoilla.
Iloitsen, että olen suomalainen ja Suomi on kotimaani, joka tarjoaa myös aina jotain uutta ja kiinnostavaa.
.
.- TottaKaiOon
Olen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171021124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102468Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2161958Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja231743- 721080
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491054Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?75895Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57872En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.43852Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä88823