Onko väkivaltaa vai leikkiä?

Haluaisin rehellisen ja realistisen mielipiteen miehiltä sekä naisilta omasta tilanteestani. Surullista että siihen on itse joutunut, mutta kun tuppaan olla niin naiivi ja kirjaimellisesti sinisilmäinen, on parempi että nostan kissan vihdoinki
pöydälle ja lopetan tämän välinpitämättömyyden ja itsesäälin.
Olen ollut nyt kyseisen poikaystäväni kanssa yhdessä vasta n. 4 kuukautta, mutta tunnettu on reilu vuosi. Hän on erittäin mukava, ystävällinen, huolehtivainen ja huumorintajuinen ihminen. Harvoin löytää niin rehellistä, luotettavaa ja aitoa ihmistä.
No, kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen. Hän poissaollessaan pitää minuun koko ajan yhteyttä joko soittamalla tai tekstareilla, ja jos en heti vastaa, hän suuttuu ja ihmettelee missä olen ja mitä teen vaikka hän tietää että olen vain kotona. Aloin epäilemään että hän varmaan luulee että petän häntä jonkun toisen kanssa. Mustasukkaisuutta on nimittäin ilmennyt paljon ihan turhista syistä: juttelin facebookissa hänen parhaan kaverinsa (miehen) kanssa joka ei edes asu Suomessa ja poikaystäväni näytti siihen vain hapanta naamaa ja epäili kaverinsa syitä puhua minulle. Sitten kun yks päivä halusin nähdä yhtä perhetuttavaa (poikaa joka on pari vuotta mua nuorempi) poikaystäväni kysyi: "Onko sitä pakko nähdä?"
Uskon kylläkin että nämä syyt mustasukkaisuuteen johtuvat vain hänen huonosta itsetunnosta ja jätetyksi tulemisen pelosta. Mielestäni se kuitenkin alkaa menemään vähän liian pitkälle, vai mitä?
Hän myös välillä räpelöi minua sängyssä öisin ja kun sanon, että "Lopeta, en halua", hän vain nauraa ja jatkaa innostuneempana. Itse pienenä ja hoikkana naisena joudun monesti käyttämään kaikkia voimiani iroittamaan hänet itsestäni, mutta silloinkaan hän ei lopeta vaan jatkaa. Huudan että lopeta ja koitan näyttää ilmeilläni että se tuntuu ahdistavalta mutta hän vain sanoo "Enhän minä tosissaan ku leikillä vaan." ja lopulta päästää irti ja lopettaa. Koskaan ei ole minua raiskannut mutta pelkään että ehkä joskus. Hän aina sanoo "Minä omistan sinut ja saan tehdä kehollasi mitä haluan." Teen kyllä aina sen selväksi että asia ei näin ole. Tapana hänellä on kuitenkin laittaa kaikki huumorin piikkiin. Otappa sitten siitä selvää että onko osa leikkiä vai tahallista ahdistelua/kontrollointia?
Välillä hän saattaa olla useita viikkoja todella kiltti ja ihana eikä edes koske minuun. Eilen hän kuitenkin teki jotain joka sai minut vihdoin kirjoittamaan ja itkemään itseni taas kyyneliin: kun en antanut hänen kosketella minua, hän läpsi ja nipisti minua reiteen niin että se sattui ja tarttui tiukasti ranteistani kiinni niin että sattui ja laittoi minut istumaan sängylle seinää vasten ja sanoi: "Tänään sinä et nuku vaan valvot siinä ainakin sen 3-4 tuntia." Hän tiesi että minun pitää herätä aamulla aikaisin. Hetken päästä hän kuitenkin luovutti kun yritin puhua järkeä ja pidin pään kylmänä. Myöhemmin hän sitten aina murjottaa ja syyttää minua törkeästä kielenkäytöstä ja painimisesta kun kaikkihan olikin vain sitä "huumoria ja leikkiä".
Toinen melko ahdistava kokemus jonka muistan oli se, kun hän vei minut vessaan, painoi seinää vasten ja yritti riisua vaatteeni. Hän sanoi että jos en sitä tee hän lyö pääni seinään, kaataa teepuunöljyä (jota ei voi syödä) kurkusta alas ja laittaa mun pään vessanpönttöön. Se oli eka kerta ku oikeesti pelkäsin häntä ja näin hänet niin vihaisena ja vakavana mutta kohta viiden minuutin päästä nauroi, unohti koko jutun ja sanoi että eihän koskaan niin voisi minulle oikeasti tehdä. Sanokaapa sitten kuinka todennäköistä on että uhkaus tulee toteen?
Rakastan häntä ihmisenä muuten mutta ei ole mielestäni reilua uhkailla ja satuttaa toista huumorin varjolla.
Mitä olette mieltä? Onko ero ainoa vaihtoehto vai olisiko mahdollista, että jos hän lopettaa käytöksensä, suhde voisi toimia? Se nimittäin muuten toimii moitteitta.