Miksi kristinusko eikä ateismi

Kristitty__

. Pienenä taustoituksena, en itse ole kristillisestä perheestä. Peruskoulussa osallistuin aina elämänkatsomustiedon tunneille enkä käynyt kirkossa. Minua ei edes kastettu lapsena. Vanhempana aloin tavailemaan yliopistolla kreikkalaista filosofiaa ja kristillistä teologiaa. Filosofia oli vanaan aikaan (Kreikassa) pitkälti myös eräänlaista teologiaa. Esimerkiksi Platonin filosofia kaikkein moukkamaisimmassa muodossaan johtaa nk. luonnolliseen teologiaan, eli Jumalan lähestymiseen järjen (logos) periaatteella.
Platonilla oli monia argumentteja luonnollisen Jumalan puolesta: Hän on kaiken luoja, kaikista viisain, kaiken olemisen lähde, jne. Kuitenkaan sellainen jumalakäsitys ei tyydytä Platonin oppilas Aristotelesta, joka keksi lukuisia vastaväitteitä opettajansa väitteisiin. Kuten sanotaan, varsa potki emäänsä vastaan. Aristoteleen filosofia kumoaa koko siihenastisen kreikkalaisen filosofisen teologian. Aristoteles oli oikeassa nk. luonnollisen teologian arvostelussaan. Kristinusko syntyi myöhemmin kuin tärkeimmät kreikkalaiset filosofit, mutta tullessaan osaksi kreikkalaisittain sivistynyttä roomalaista yms. ylimistöä se ei välttänyt tiettyä kreikkalaistumista.
Esimerkiksi läntisen kirkon kuuluisin kirkkoisä Augustinus oli vahvasti neoplatonisen koulukunnan vaikuttama ja pyrki sovittamaan kristinuskon yhteen sen määrätyn filosofian kanssa.Samaten skolastinen filosofia pyrki kiinnittymään Aristoteleen oppeihin teologiassaan. Luther oli sikäli oikeassa, että kumpikin lähestymistapa on virheellinen. Kristinusko ei ole kreikkalaista filosofiaa, vaan sillä on omanlaisensa perusteet esimerkiksi todistamisen käsitteelle. Kristinusko ei todista itseään käsitteellisesti tai välittömän kokemuksellisesti, vaikka se tarvitsee molempia — lisäksi se tarvitsee uskoa, joka ei ole kummastakaan edellä mainitusta riippuvainen.
Kristinuskon perusajaus on, että Kristus on Isän Poika, eli Jumalan jälkeläinen — Pyhä Henki on sen todistetuksi tulemista yksittäisissä ihmisissä. Se joka kiistää Pyhän Hengen ei kykene kokemaan Kristusta Isän Poikana, eli hän ei ole läsnä totuuden hengessä, joka on: Jeesus oli Jumalan Poika, johon uskossa kykenemme löytään Jumalan. Kristus ei sano esimerkiksi että hän on ainoa Isän ilmentymä — sen hän sanoo ennemmikin juutalaisille. Samoin Kristus ei kehoita esimerkiksi tulkitsemaan Mooseksen luomiskertomusta kirjaimellisesti — molemmat ovat kompastuskiviä, joihin ateisti useimmiten kompastuu. Itsekin olin ateisti n. 27 vuotta elämästäni ja ymmärrän kyllä useimmat vastalauseet joita ateistit kykenevät esittämään — kristinuskolla ei kuitenkaan ole ristiriitaa niiden kanssa. Se minkä kanssa kristinuskolla on ristiriita, on yksilön tahto — ei hänen järkensä periaatteet. Kristinuskon ydinoppi menee yksinkertaisesti agnostisen/ateistisen suhtautumisen taakse — tai yläpuolelle.

20

355

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • FilosofiaaPukkasi

      Viisi kristinuskoon merkittävästi vaikuttanutta filosofiaa:

      Platonismi
      Stoalaisuus
      Aristoteleismi
      Epikurolaisuus
      Pythagoralaisuus

      Viisi kristinuskoon merkittävästi vaikuttanutta filosofia:

      Platon
      Aristoteles
      Cicero
      Seneca
      Ptolemaios

      Tunnettuja kristittyjä filosofeja 1. vuosisadalta reformaatioon (ei aik. järjestyksessä):

      Tertullianus (f)
      Irenaeus
      Klemens Aleksandrialainen (f)
      Origenes (f)
      Augustinus (f)
      Justinos marttyyri (f)
      Athanasios Aleksandrialainen
      Johannes Khrysostomos (myö J. Kultasuu)
      Anselm Canterburylainen
      Tuomas Akvinolainen
      Duns Scotus
      Vilhelm Occamilainen
      Martin Luther
      Erasmus Rotterdamilainen
      Jean Calvin

      (f) = ammatiltaan filosofi ennen kääntymistään kristinuskoon

      • MentaalinenMasturbaatio

        Lisäisin vielä Filon Aleksandrialaisen, jolta kristinuskoon on lainattu "Logos".


    • "Miksi kristinusko eikä ateismi"

      Otsikkosi on hieman typerä, jollet ole siinä luulossa, että kristinusko on ainoa uskonto maailmassa. Ja jos luulet niin, olet aika tietämätön ja avautumisesi on tyystin merkityksetön. Yritä ajatella maailmaa laajemmassa perspektiivissä.

      Jos korjataan otsikkoasi "Miksi kristinusko eikä XXX (sijoita mikä tahansa kristinuskoa vastaava uskonto tähän) tai "Miksi teismi eikä ateismi".

      Ensimmäiseen käy vastaukseksi syinnyinpaikkasi ja toiseen vastaukseksi se, että sinä haluat tai sinun täytyy uskoa johonkin jumalolentoon.

      • Kristitty86____

        Kirjoitukseni kertoi omasta kannastani kristinuskoon ja miksi en ole ateisti. Otsikko oli sen mukainen. En havaitse otsikoinnissani mitään typerää, tai että se viittaisi kristinuskon olevan ainoa uskonto maailmassa. Maailmaa kannattaa tietysti ajatella laajemmassa näkökulmassa, siitä olen samaa mieltä. En kuitenkaan tarvitse mielestäni sinun kehoitustasi siihen, vaan pyrin siihen muutenkin. On totta, että minä haluan uskoa jumalolentoon, mutta kyseinen asia ei ole kuitenkaan minun tahdostani riippuvainen — sinä olet siitä eri mieltä, mutta sinulla ei ole väitteellesi sen parempia perusteita kuin minullakaan. Sinulla on omat kokemuksesi todellisuudesta, minulla on omani, eikä minulla ole syitä pitää sinun kokemuksiasi parempina kuin omiani. Ennemmin olen sitä mieltä että olen itse edennyt sen vaiheen taakse, jossa sinä vasta olet ja jossa varmaankin tulet viettämään loppuelämäsi koska olet kapeakatseinen etkä kovinkaan oppinut. Annan sinulle saman kehoituksen jonka sinä minulle: laajenna näkökulmaasi — pelkästään se että näkisit asiat kyseenalaisina johdattaisi sinut etsimään ja pidemmälle kuin missä nyt olet. Minä ymmärrän sinua, mutta sinä et ymmärrä minua.


      • Kristitty86____ kirjoitti:

        Kirjoitukseni kertoi omasta kannastani kristinuskoon ja miksi en ole ateisti. Otsikko oli sen mukainen. En havaitse otsikoinnissani mitään typerää, tai että se viittaisi kristinuskon olevan ainoa uskonto maailmassa. Maailmaa kannattaa tietysti ajatella laajemmassa näkökulmassa, siitä olen samaa mieltä. En kuitenkaan tarvitse mielestäni sinun kehoitustasi siihen, vaan pyrin siihen muutenkin. On totta, että minä haluan uskoa jumalolentoon, mutta kyseinen asia ei ole kuitenkaan minun tahdostani riippuvainen — sinä olet siitä eri mieltä, mutta sinulla ei ole väitteellesi sen parempia perusteita kuin minullakaan. Sinulla on omat kokemuksesi todellisuudesta, minulla on omani, eikä minulla ole syitä pitää sinun kokemuksiasi parempina kuin omiani. Ennemmin olen sitä mieltä että olen itse edennyt sen vaiheen taakse, jossa sinä vasta olet ja jossa varmaankin tulet viettämään loppuelämäsi koska olet kapeakatseinen etkä kovinkaan oppinut. Annan sinulle saman kehoituksen jonka sinä minulle: laajenna näkökulmaasi — pelkästään se että näkisit asiat kyseenalaisina johdattaisi sinut etsimään ja pidemmälle kuin missä nyt olet. Minä ymmärrän sinua, mutta sinä et ymmärrä minua.

        ”...olet kapeakatseinen etkä kovinkaan oppinut...Minä ymmärrän sinua, mutta sinä et ymmärrä minua.”

        Arrogantti kristitty meuhkaa täällä oman typeryytensä tuomalla itsevarmuudella. Sinä et ymmärrä muita, mutta sinua voi lukea kuin avointa kirjaa. Olet oikeasti kiven alla kasvanut ja koko ikäsi kuulunut lahkoon. Olet ehkä lukenut jonkun filosofian yleisteoksen ja nyt yrität feikata olevasi kovinkin oppinut. Oppimattomuutesi paistaa läpi kaikesta kommunikoinnistasi. Et ole akateemisesti koulutettu. Kukaan akateemisesti koulutettu ei voi olla noin kapeakatseinen ja huonosti kirjoittava.


      • olenateisti

        Hieman minua häiritsee sinun, kristitty 86, sinun ylemmyden tunteesi. Jokaisen kokemukset ovat hänen omia kokemuksiaan, tuskin eri ihmisten kokemuksia voi laittaa paremmuusjärjestykseen Itse tutkiskelin nuorempana paljonkin uskonasioita ja mitä enemmän minä luin ja tuktkin, sitä vakuuttuneemaksi tulin siitä, että jumalaa tai siis lukemattomia jumalia ei ole olemassa. Minä olen rehellisesti sitä mieltä ja käyn sentään jo seitsemättäkymmentä.


      • Etooapina
        Kristitty86____ kirjoitti:

        Kirjoitukseni kertoi omasta kannastani kristinuskoon ja miksi en ole ateisti. Otsikko oli sen mukainen. En havaitse otsikoinnissani mitään typerää, tai että se viittaisi kristinuskon olevan ainoa uskonto maailmassa. Maailmaa kannattaa tietysti ajatella laajemmassa näkökulmassa, siitä olen samaa mieltä. En kuitenkaan tarvitse mielestäni sinun kehoitustasi siihen, vaan pyrin siihen muutenkin. On totta, että minä haluan uskoa jumalolentoon, mutta kyseinen asia ei ole kuitenkaan minun tahdostani riippuvainen — sinä olet siitä eri mieltä, mutta sinulla ei ole väitteellesi sen parempia perusteita kuin minullakaan. Sinulla on omat kokemuksesi todellisuudesta, minulla on omani, eikä minulla ole syitä pitää sinun kokemuksiasi parempina kuin omiani. Ennemmin olen sitä mieltä että olen itse edennyt sen vaiheen taakse, jossa sinä vasta olet ja jossa varmaankin tulet viettämään loppuelämäsi koska olet kapeakatseinen etkä kovinkaan oppinut. Annan sinulle saman kehoituksen jonka sinä minulle: laajenna näkökulmaasi — pelkästään se että näkisit asiat kyseenalaisina johdattaisi sinut etsimään ja pidemmälle kuin missä nyt olet. Minä ymmärrän sinua, mutta sinä et ymmärrä minua.

        Koska olet niin tavattoman oppinut ja filosofisesti sivistynyt, niin argumentoi nyt lämpimäisiksi vaikka tämä: mikä on pielessä Quentin Smithin ateistisessa tulkinnassa koskien Kalamin kosmologista argumenttia?


    • Mieluummin menen kristityn eteen väittelemään asioista kuin ateistin. Kristitty on riisunut itse itsensä kaikista aseista ja on tehnyt lupauksia, jotka ovat mahdottomia. Hän on lälly ja nöyrä ja alistuvainen. Kristitty on helppo voittaa missä tahansa väittelyssä kun hänen oma oppinsa antaa siihen kaikki aseet.

      Kristitty on elämän leipä! Sen sijaan ateistin kanssa en tahdo ottaa yhteen, ellei hänellä ole uskonnon tuomaa mentaliteettia pohjalla.

    • Minä valitsen kristinuskon siksi, koska haluan vaeltaa totuudessa, saada syntini anteeksi ja päästä kerran Jumalan valtakuntaan ja omistaakseni iankaikkisen elämän.

      • Totuudessa_vaeltava

        Olet myös tällä foorumilla vuosikausia paasatessasi osoittanut, että olet totuudesta varsin pihalla. On lähinnä totuuden käsitteen raiskaamista, että puhut nyt noin. Kovin itsekeskeiset sitä paitsi ovat nuo perustelusi muuten. Tuollainen luontaantyöntävä asenne onneksi tekee vaikutuksensa ja erkaannuttaa ihmisiä uskonnollisuudesta.


      • PullaRusinaUskovaiset

        Valitettavasti et tule pääsemään sinne kuten raamatun viimeinen taistelu osoittaa et kuulu yhteenkään sukuun jotka lopuksi ylös pääsevät.


    • Eniten pihalla totuudesta on aina se, joka kieltää Jumalan olemassaolon. Siksi en halua olla ateisti, vaan uskovainen.

      • Psykofyysistä kiihtymistä lieventävää masturbaatiota eli itsetyydytystä ei katsottu hyvällä. Se perustelutaitosi, on olematon

        t. Naahum.


    • LisääARKIstoon

      Ainutlaatuinen kirjoitus, sekä aihe, johon ei varmasti tule montaakaan osallistujaa, koska tavallinen kirkollinenkaan ei näitä asioita käsitä. Alkulähteenä, todistus kaikkivaltiaan "hengen" olemassa-olosta on ympärillämme valtavasti todisteita, mutta sen huomaamiseen meitä ei ole koulutettu. Yksi viimeaikaisin kokemus on Turkin ARARAT vuoren "ARKIN kuvaukset", joita ei voi noin vain sivuuttaa. Koska ARKKI on vieläkin olemassa (osin haudattuna), niin sen tietoisuuden tukemana ei enää ole epäilystäkään kaikkivaltiaan LUOJAN olevan jossakin läheisyydessä. Kertomus NOOAN perheestä, on siis täyttä totuutta. Maapallon laajuinen tulva kuljetti ARKIN vuoren ylängölle. Sellainen tapahtuma tuhoaa kehitysopin, ja aiheuttaa valtavat kirjoitusten menetykset valheellisina teoksina. Monet tieteen harjoittajat myöskin menettävät valheellisen loistonsa. Heidän seuraava askeleensa on salata kaikki tieto NOOAN ARKISTA.

      • Kyseessä on kivinen luonnonmuodostelma. Kukaan ammattiarkeologi ei ole uskonut juttuja Nooan arkin löytymisestä.

        Tässä yksi kuvista, jota yleisesti linkitetään väitteen yhetydessä:
        https://www.google.fi/imgres?imgurl=http://personal.inet.fi/perhe/matti.sivonen/ark.jpg&imgrefurl=http://personal.inet.fi/perhe/matti.sivonen/arkki.html&docid=MLbyDgB0c-awKM&tbnid=85uIyeBdUnvIdM:&vet=10ahUKEwiej6LFu83XAhWld5oKHYJrCK8QMwhHKA4wDg..i&w=618&h=446&client=firefox-b&bih=912&biw=1064&q=nooan arkki&ved=0ahUKEwiej6LFu83XAhWld5oKHYJrCK8QMwhHKA4wDg&iact=mrc&uact=8

        Kun tutkii kuvahakuja haulla "Nooan arkki", huomaa, että samanlaisia luonnonmuodostamia kapeita kiviharjanteita on maastossa useita. Pari niistä vain sattuu muodostamaan "kirkkoveneen". Väitteet paikalta löydetyistä rautaesineistä ovat jääneet kokonaan vahvistamatta. Edes kreationistit eivät enää usko löydön oikeellisuuteen.
        Wiki: "Paikalla kahdeksan kertaa käyneen kristityn, kreationistin, geofysiikan ja avaruusfysiikan tutkijan John Baumgardnerin vuonna 1996 antaman ilmoituksen mukaan kyse ei ole Nooan arkista, vaan Wyatt on väärentänyt kaikki muodostuman ihmistekoisuutta suoraan tukevat todisteet"


    • saisitteHÄVETÄ

      Miksi asiakirjoitustani ei julkaista. Sananvapautta sorretaan taas kerran "TÖRKEÄSTI".
      Säilytän kaikki kirjoitukseni tulevaisuuden varalle, paljastaakseni väärintekijät. Tämä sivu muistuttaa kommunistien järjestöä, joka seuloo kaikki kirjoitukset vain omia periaatteitaan hyödyntäen. Ja tällaista käytäntöä nyt juuri käytetään SUOMESSA, entisessä kotimaassani, jossa olen syntynyt.

    • käänsinKelkkani

      Mark5, kunhan vaan et usko pääseväsi "taivaaseen", mutta toinen palkinto ei ole mitenkään huono. Iankaikkinen, maanpäällinen elämä, paratiisimaisessa olotilassa.
      Kannattaa pyrkiä siihen, mieluimmin, kuin "aineettomuuteen" ?

      • Kristitty__

        Minä EN OLE Mark4 tai kuka ikinä typerä kameliperse mielestäsi luulet minun olevan!!!tajuatko EN OLE EN. PAHA ATEISTINEN ATTAKÄKI


      • MistäteitäPulliksiaTulee

        Et varmaan ole mutta varmasti olet pullarusina uskovainen, joka sen omalla kirjoituksella todistaa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1492
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      59
      880
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      657
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      627
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      595
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      573
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      564
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      532
    9. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      521
    10. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    11. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      23
      517
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      505
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      503
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      496
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      481
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      439
    18. 42
      418
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      409
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      389
    Aihe