Kustannustehokas ja laajennettava kotiautomaatio

Automaatioaloitus

Hei,

Olen rakentamassa omakotitaloa ja edessä on sähkösuunnitelmien teko.

Tässä on nyt nähty ja kuultu mm. ABB:n free@homea KNX:ää ja Loxonea. Yhteistä näillä kaikilla tuntuu olevan se että laitteet maksavat paljon, eikä siinä mitään vikaa ole jos on ylimääräistä laittaa sähköasioihin.

Olen tässä vain alkanut pohtia vaihtoehtoista ratkaisutapaa tarpeisiini.

Tarpeet ovat:
1. Ulkovalojen ohjaus hämärä/kellokytkimellä
2. Autonlämmityspistorasian ohjaaminen sisältä
3. Talon alasvalojen ohjaaminen tilannepohjaisesti
4. Ikkunoiden rullaverhojen nostaminen ja laskeminen tilannepohjaisesti

Kohta 1 menee ihan hyvin fyysisellä hämäräkytkimellä ja kohta 2 hoituu katkaisimella joka ohjaa pistorasiaa sisältä.

Kohdan 3 osalta mietin miten onnistuisi esimerkiksi vetää sähkö normaalisti 3x1.5 sähkökaapilta lamppusarjan alkuun, siihen kohtaan Zigbee LED driver, ja samanlainen aina per ohjattava alasvaloryhmä (käytönnössä yksi per huone).

Rullaverhojen moottoriin myös Zigbee- tai Z-wave ohjattava mokkula hoitamaan laskun ja noston.

Lisäksi tarvisi vielä jonkin Zigbee-hubin joka osaisi ohjata noita drivereita ja moottoriohjaimia. Seinille kytkimiä jotka komentaa hubia himmentämään valoja.

Laajennettavuus tulisi sitten siitä että noita langattomia laitteita voi lisätä jatkossa tarpeen tullen lisää.

Onko täällä tietoa onko tällaisessa mitään järkeä? Muutosehdotuksia?

Onkohan tuollaisia drivereita, moottoreita ja hubeja olemassa? Minä en tiedä Zigbeestä paljoa, ja viittaankin sillä termillä lähinnä langattomaan laitteeseen joka kytkeytyy hubiin, joka hallitsee mitä laitteen halutaan tekevän.

32

5447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NickNailer

      KNX:ssä on se vika, että tekniikka vanhenee lähes valon nopeudella.

      Ulkovalojen ohjaus menee helposti joko parinkympin hämäräkytkimellä tai noin viidenkympi DIN-kiskoon menevällä astraaliajastimella. Vaatii tosin 1 tai 6 kytkimet lamppujen vaihtoa varten.

      Verhojen heiluttelu onnistuu vaikka Siemensin Logoilla. Niitä voi laajentaa KNX:ään 270 euron CMK 2000:lla. Itse olen tosin käyttänyt huonekohtaisia ajastinnostimia, joita saa edullisesti Saksasta ja Ranskasta, hinnat 50 - 150 €. Ajastimien ainoa ongelma on siinä, että ne eivät seuraa astraaliaikaa.

      Alasvalot olen tehnyt 6-kytkimillä ja 6-himmentimillä tai vaihtoehtoisesti PIRillä. Yleensä pistän GU-10 kantaisia, mutta kyllä myös putkia ja LED-nauhaa.

      Jos on budjetti, niin kannattaa verrata valaistuksessa järjetelmien hintaa IKEAn älyvaloihin.

      Jos sitten ei tarvitse rahasta välittää ja voi debuggata itse tai palkata päivystävän koodarin, niin voihan sitä sitten heittää taloon suoraan KNX:n - Rahaa palaa kolme kertaa enemmän kuin tavallisen sähköistykseen.

      Zigbeehen yms. en ole panostanut, kun hyvä asennustapa vaatii kuitenkin 2 CAT-piuhaa (tai siamilaiset) per huone. Yleiskaapelointi on kuitenkin tehtävä, niin miksi sitten tehdä rinnalle johdottomia väyliä?

      • Diudiudiu

        KNX:llä on ikää yli 25 vuotta, on vähän erikoista sanoa että se vanhenee nopeasti ja seuraavassa lauseessa ehdottaa suljettua teollisuuslogiikkaa omakotitaloon. Tietysti eri tekniikoita tunteva voi virittää itselleen 'tein itse ja säästin' -menetelmällä mitä vaan. Silloin vaan KNX:n perusajatus, eri toimintojen integraatio, jää toteuttamatta.


    • arvuuttajako

      Onko hyviä arvauksia kenen rustaama aloitus??

    • NickNailer

      =>Automaatioaloitus

      Tuli mieleen vielä se, että kun amerikkalaiset puhuvat älykkäistä rakennuksista, niin keskiössä ovat HomePod, Amazon Echo tai Google Home.

      Omaa kokemusta niistä ei ole (valvontakamerat häiritsivät yksityisyyttä ihan riittävästi). Luultavasti aihealueesta kiinnostuneet kannattaa niihin tutustua, koska hinta ei ole paha.

    • rele_is_best

      Omakotitaloon ei kannata rakentaa juuri mitään väyläpohjaista ohjauslogiikka, koska sen korjaaminen ja ylläpitäminen vaatii osaamista. Lisäksi järjestelmät kehittyvät sen verran nopeasti, että korvaavia osia ei välttämättä enää myöhemmin saa. Lisäksi uudemmat vaativat ajuripäivityksiä ym.
      Omakotitalon sähköjärjestelmän tulee kestää talon ikä ja sitä on hyvä pystyä korjaamaan lähes kuka tahansa. Muuten ylläpitäminen tulee liian kalliiksi.

      • diudiudiu

        Mikään sähköjärjestelmä ei kestä talon ikää, poikkeuksena hometalot jotka jyrätään ennenaikaisesti. Sähköjärjestelmien elinkaaret ovat 30-40 vuotta. Aika yleisesti sähköt pistetään uusiksi putkiremontin yhteydessä.


      • ikivanhatsähköt
        diudiudiu kirjoitti:

        Mikään sähköjärjestelmä ei kestä talon ikää, poikkeuksena hometalot jotka jyrätään ennenaikaisesti. Sähköjärjestelmien elinkaaret ovat 30-40 vuotta. Aika yleisesti sähköt pistetään uusiksi putkiremontin yhteydessä.

        Oikein suunniteltu sähköjärjestelmä kestää talon iän. Kuluvia osia kuten kytkimiä, vastuksia, kontaktoreita ym. täytyy tietysti vaihdella, mutta siihen pystyy kuka tahansa. Jos rakennat kiinteistöautomaation, niin silloin uusimisen tarve on moninkertainen ja kymmenen vuoden jälkeen järjestelmän huollettavuus vaikeutuu laitevalmistajien lopetettua tuen.
        Minulla on -70 luvulla rekennettu talo enkä ole sen sähköjärjestelmää edes suunnitellut uusivani. Antenniverkon kaapelontikin on alkuperäinen, mutta antennit ja vahvistimet on tietenkin päivitetty. Samoin atk verkko on rakennettu, koska sitä ei edes tuohon aikaan ollut.
        Se, että sähköt pistetään useammin uusintaa, johtuu huonosta sähkösuunnittelusta. Käyttötarvetta ei ole osattu oikein suunnitella. Uusimistarve ei johde siitä, että järjestelmä olisi jotenkin huonossa kunnossa.


      • NickNailer
        ikivanhatsähköt kirjoitti:

        Oikein suunniteltu sähköjärjestelmä kestää talon iän. Kuluvia osia kuten kytkimiä, vastuksia, kontaktoreita ym. täytyy tietysti vaihdella, mutta siihen pystyy kuka tahansa. Jos rakennat kiinteistöautomaation, niin silloin uusimisen tarve on moninkertainen ja kymmenen vuoden jälkeen järjestelmän huollettavuus vaikeutuu laitevalmistajien lopetettua tuen.
        Minulla on -70 luvulla rekennettu talo enkä ole sen sähköjärjestelmää edes suunnitellut uusivani. Antenniverkon kaapelontikin on alkuperäinen, mutta antennit ja vahvistimet on tietenkin päivitetty. Samoin atk verkko on rakennettu, koska sitä ei edes tuohon aikaan ollut.
        Se, että sähköt pistetään useammin uusintaa, johtuu huonosta sähkösuunnittelusta. Käyttötarvetta ei ole osattu oikein suunnitella. Uusimistarve ei johde siitä, että järjestelmä olisi jotenkin huonossa kunnossa.

        Ihan sama juttu minulla pääasiallisessa talossani. Päivitän asennuksia sen mukaan, kun tarvetta ilmenee. Maadoituksen ajattelin seuraavaksi korjata samaan potentiaaliin muiden tontin rakennusten kanssa.

        Yhden oman asunnon sähköt olen tehnyt kokonaan uusiksi. Kuparit olivat toki kunnossa mutta eriste oli kangas-lyijy. Lyijy hapettuu noin 80 vuodessa. Yllättävän hyvässä kunnossa johdot kuitenkin olivat.


      • NickNailer

        On noiden kontaktorienkin kanssa ihan riittävästi puuhaa.

        Minä en ole vielä oivaltanut sitä, miksi älysähköjä vedellään. Kun kysyy, mihin järjestelmiä on käytetty, saa vastaukseksi rullaverot ja esim. sen, että saa teinin suihkuveden poikki ennen kuin vesilaitos omistaa koko lompakon. Edelliseen käytän yksittäisohjattuja rullaverhoja ja jälkimmäiseen reipasta nalkutusta. Ei KNX -tarvetta.

        Kolmas syy onn sitten teknologiakiima. Jos saa orgasmeja esimerkiksi piezo -kytkimistä, niin mikäs siinä - ei kun asentamaan. Minulle riittävät 1-, 6- ja 5-kytkimet ja johonkin väliin esim. 1 1 1.

        Toinen syy miksi en itselle älyasennuksia tee on virheiden debuggaus. Suvussa on rutinoitunut KNX-koodari, joka tekee kaikkensa, ettei joudu asiakaskäynnille. Niitä olisi paljon ja niissä menee kuulemma hermot.

        Teollisuusautomaatioon saa KNX-väylän. Teollisuuden logiikat elävät kuluttajaelektroniikkaa pidempään. Varaosia saa pidempään, joskaan ei loputtomasti.


    • Kysyjä514

      Kiitos vastauksista! Mitä olette mieltä siitä jos LED-valojen driver olisi zigbee-yhteensopiva ja hubina käyttäisi jotain Samsung SmartThings tai vastaavaa?

      Tällöin tuota voisi aina laajentaa lisäämällä uusia zigbee tai z-wave laitteita.. esim Ikean Tradfri-sarjaa mukaan.

      Tiedättekö onko sellaista hubia ytai hubin lisäosaa johon saisi osan laitteista kiinni zigbeellä ja osan langallisesti klna:lla tai muulla?

      • Kertakäyttöteknologia

        Kuullostaa siltä että sillä voi tulla toimeen pari vuotta, jonka jälkeen joudut uusimaan kaiken, kun jokin purkeista kosahtaa.


    • sähvö

      Kohdat 1 ja 2 hoituvat ilman automaatioa aivan normaali tavoin.
      Kohdan 3 alasvaloille käyttäisin keskukseen sijoitettavia modulihimmentimiä joissa lisänä muutama esiohjelmoitava valaistustaso.
      Kohdan 4 rullaverhojen ohjaus hoituu keskuksen releillä.
      Tilanneohjauksen tekisin painikeohjatusti releillä, joiden ohjelmointi toteutettaisiin keskuksessa riviliittimillä hyppylanka-periaatteella. Jokaiselle tilanteelle olisi useampikoskettiminen rele, joiden koskettimia kytkettäisiin ohjaamaan haluttujen laitteiden releitä. Näin saadaan fyysinen automaatio joka ei vanhene tietokoneiden eikä moduleitten mukana.

      • diudiudiu

        Vieläkö joku todella tekee sysärihimmeleitä? Vuonna 2017? Tässähän kysyttiin kustannustehokkuuden perään. Sysäreistä saa halvan korkeintaan sellainen, joka ei osaa laskea työlle hintaa.


      • johdonmukainen_sähkäri
        diudiudiu kirjoitti:

        Vieläkö joku todella tekee sysärihimmeleitä? Vuonna 2017? Tässähän kysyttiin kustannustehokkuuden perään. Sysäreistä saa halvan korkeintaan sellainen, joka ei osaa laskea työlle hintaa.

        Ne jotka osaa.


      • Tilanne.päällä

        Kotiin ei kannata mitään "tilannepohjaista" rakentaa, ellei nyt väkisin halua väkästää 100 erilaista skenaariota. Siinä sitä emännällä halut lässähtää, kun huomaa, että ukko on laittanut "muhinamoodin" päälle. Jos asia on hoidettavissa valonsäätäjällä/himmentimellä ja verhojen ohjausnapilla, niin niillä saa ihan joka tilanteeseen sopivan ja voi säätää mm. ulkovalaistuksen mukaan aina sopivasti.
        Tuollaiset tilannejutut on ihan ok jossain auditoriossa, jossa niitä perustilanteita on muutama, mutta nekin toimii sitten miten toimii tai käyttäjät ei osaa käyttää niitä.


    • Asennus_mies
      • kxmzmzmzmzmz

        no nexapa juurikin on hyvä valinta, kun sen etäkäyttõ on tehty helpoksi, esim;
        https://m.clasohlson.com/fi/TellStick-Net,-gateway-fiksuihin-koteihin-/36-4860

        itsellä vanhempi tellstick raspberry pi apachen palvelin, mutta kuulostaahan tuo nykyinen gateway paljon valmiimmalta ratkaisulta..


      • lzmzmmzm
        kxmzmzmzmzmz kirjoitti:

        no nexapa juurikin on hyvä valinta, kun sen etäkäyttõ on tehty helpoksi, esim;
        https://m.clasohlson.com/fi/TellStick-Net,-gateway-fiksuihin-koteihin-/36-4860

        itsellä vanhempi tellstick raspberry pi apachen palvelin, mutta kuulostaahan tuo nykyinen gateway paljon valmiimmalta ratkaisulta..

        https://tinyurl.com/yan4yy5r

        tolla linkillä pitäis toimia


    • yummjg
      • NickNailer

        Juu, miksi tehdä halpaa ja yksinkertaista, kun suuremmalla vaivalla saa kallista ja monimutkaista.


    • DIY-sähkäri

      Mulle tulee valo-ohjaukseen perussetti askelreleillä. Laittelen sitten Arduinon kautta automaatiota lisäksi.

      Keskusohjaamoksi pc, jossa kosketusnäyttö. Käyttöliittymä Megunolinkillä.

      Taloon tulee myös one-wire lämpöantureita vähän joka nurkkaan, nämä myös Arduinoon. Vois huvikseen heittää muutaman kosteusanturinkin johonkin väliin.

      Kustannusarvio automaation osalta satanen tai pari mukavaa puuhastelua muutama sata tuntia.

      Värkit tehdään sellaiseksi, että vaikka automaatio tökkää, niin perussetti pelaa.

      • NickNailer

        Arduino? MegunoLink?

        Haiskahtaa Aalto ELECiltä.

        Kustannusarvio ei toimi. Pelkkään Arduinoon menee 50 ennen kuin se on toimivassa kokoonpanossa. Budjettiin pitää laskea avioeron kustannukset, mikäli puoliso ei ole saman linjan nörtti. Lisäksi kiinteistön myyntiarvo laskee, koska harva jaksaa hinkata Arduinon kanssa.


    • MyyntiArvo

      "Arduinoja" saa alle kympillä Kiinasta, hyvin ovat kloonitkin pelanneet.

      Ajatus tehdä niin, että kaikki pelaa kytkimistä jne. vaikka Arduinot olisi sökönä.

      Oon ollut MegunoLinkin kehittäjänä, joten sen saan edullisesti.

      • NickNailer

        Jaa, että sittenkin Aallosta mutta titityy.

        Noissa virityksissä on se vika, että ne laskevat kiinteistön arvoa. Omasta mielestä voi olla kiva laittaa talo täyteen elektroniikkaa. DI tietysti haluaa nähdä videokameralla onko posti tullut. Muutama robotti sinne sun tänne ja tietysti verhojen heiluttelut automatiikalla.

        Mutta mutta noilla värkeillä kiinteistön arvo laskee ja myynti vaikeutuu. Kaikki kiinteistöt myydään joskus.

        Normaali ihminen joutuu maksamaan muutamasta sadasta työtunnista muutaman kymppitonnin.

        Meitä fakki-idiootteja on liian vähän ylläpitämään asuntomarkkinoita. Lisäksi asunnon ostossa päätöksentekijä on tyypillisesti humanisti- tai sairaanhoitajanainen. Sellaisen sielunelämää ei kykene kukaan loogisesti ajatteleva hahmottamaan. Niillä on kemikaali-, sähkö-, elektroniikka-, magneettikenttä- ja fysiikka-allergiat, itsediagnisoitu laktoosi-intoleranssi sekä alkava Arduinoihottuma.


      • kxndmdmdödf
        NickNailer kirjoitti:

        Jaa, että sittenkin Aallosta mutta titityy.

        Noissa virityksissä on se vika, että ne laskevat kiinteistön arvoa. Omasta mielestä voi olla kiva laittaa talo täyteen elektroniikkaa. DI tietysti haluaa nähdä videokameralla onko posti tullut. Muutama robotti sinne sun tänne ja tietysti verhojen heiluttelut automatiikalla.

        Mutta mutta noilla värkeillä kiinteistön arvo laskee ja myynti vaikeutuu. Kaikki kiinteistöt myydään joskus.

        Normaali ihminen joutuu maksamaan muutamasta sadasta työtunnista muutaman kymppitonnin.

        Meitä fakki-idiootteja on liian vähän ylläpitämään asuntomarkkinoita. Lisäksi asunnon ostossa päätöksentekijä on tyypillisesti humanisti- tai sairaanhoitajanainen. Sellaisen sielunelämää ei kykene kukaan loogisesti ajatteleva hahmottamaan. Niillä on kemikaali-, sähkö-, elektroniikka-, magneettikenttä- ja fysiikka-allergiat, itsediagnisoitu laktoosi-intoleranssi sekä alkava Arduinoihottuma.

        ...ja niille ainoa ostopäätökseen vaikuttava tekijä on verhojen väri:)


    • seinät_ensin

      Ei lopullista päätöstä älysähköjärjestelmästä tarvitse tehdä vielä suunnitteluvaiheessa. Rakennettaessa voidaan tehdä ns. monivalintasähköt, ja vasta loppuhaiheessa mietitään mitä oikein halutaan ja mihin riittää rahat. Käytännössä valaistus ryhmän syötöt vedetään 7-johdinkaapeleilla jolloin voidaan ohjata valaisimia erikseen sähkökeskukselta. Valokytkimille kojerasioita riittävästi ja johdoksi tuplaCATti. Sähkökeskukseen varataan sitten tilaa tarvittaville rekkuloille.
      Yksinkertaisemmillaan tehdään sitten rahapulassa releohjatut valot heikkovirta painikkeilla.

    • KiinanIhmeetToimiiAina

      Jep, omat kyhäykset ajattelin tehdä sellaisiksi, että voin heilutella verhoja ajatuksen voimalla jne., mutta sitten kun otan ritolat vedetään vaan Arduinot irti ja jäljelle jää tuo yllä mainittu releohjatut valot.

      Tämmöstä testaan just huvikseni, hyvin toimii: https://www.aliexpress.com/item/hot-sale-Black-IR-Motion-Switch-Lighting-Wardrobe-Cabinet-Sensor-Lamp-Cupboard-Home-LED-DC12-24V/32803028471.html?spm=2114.search0104.3.1.5fa772cbr2JP0a&ws_ab_test=searchweb0_0,searchweb201602_3_10152_10151_10065_10068_10344_10342_10343_10340_10341_10084_10617_10083_10616_10304_10615_10307_10302_10313_10059_10534_100031_10604_10103_10142,searchweb201603_40,ppcSwitch_5&algo_expid=46a8f9ac-64c7-4bb1-9fc8-9c39188436f9-0&algo_pvid=46a8f9ac-64c7-4bb1-9fc8-9c39188436f9&priceBeautifyAB=3

      Langattomia vermeitä vähän vierasta, kun niistä on kuitenkin aina patterit loppu.

    • teollisuusautomaatio

      Joku Arduino ohjaamaan kodin sähköjä, onko jalat varmasti maassa? Ensimmäinen ukkonen ja tönö on pimeänä. Noissa kotiautomaatio järjestelmissä yhteistä on kallis ylläpito, varaosien saatavuuden heikkeneminen iän myötä, osaajien puute ja elektroniikan ikääntyminen (5-7-vuotta) kun kiinteistö yleensä tehdään yli 30-vuoden asumiseen. Kallis hinta ja huono luotettavuus = kotiautomaatio.

      • kfkkdndndndmdndm

        arduinossa juurikin on hyvä puoli sen halpa hinta. voi olla varalla toinen, johon on softa jo poltettuna. ja eipä se softan poltto nyt kyllä paria minuuttia enempää kaikkineen vie, jos varalaitetta ei ole valmiiksi koodannut.

        varaosien saatavuuskaan ei ole ongelma, koskapa arduino on open sourcea. klooneja valmistaa siis useampikin taho.


    • PeksNaks

      Z-wave ja zigbee itsellä käytössä ja näppärä kun voi lisäillä aina tarpeen mukaan mitä haluaa ja minne, raspberryllä pyörii Domotics ja kännyssä etähallintaan ImperiHome. Tämä on kyllä tälläinen työ/harrastus/budjetti ratkaisu mutta toimiva. Jos ei raspberryt kiinnosta niin valmiita purkkejakin löytyy..

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Otentan ihan akusta pihavalot hoituu hämöräkytkinnja kontaktori
      Ja ehkä kytkin jossa
      Nolla. Auto ja on .

      Kaikkeen automaattiseen kannyaamlaitta kintaktoeimvöliin kun laitteiden omat kytkimet pienet Reed reidet ei oikeen kestä kuormaa vaikka missä lukeekin 1o A

      Asiantuntija omakokemus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      151
      10934
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5220
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2433
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2133
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1701
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1544
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1241
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1166
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      892
    Aihe