Palstan skeptikon tieteellinen profiili!

Phd.T.L.Viitanen

Tämä profilointi osuu näköjään niin hyvin kohdalleen, että se ansaitsee oman ketjunsa. Olisi pitänyt lisätä mukaan vielä ns. skepo protokolla. Sehän oli kaksoissokkokokeen ohella toinen erityisen hieno juttu skeposen mielestä.

Olen jo kauan aikaa sitten profiloinut palstan häirikköskepon.. Kyse on keski-ikäisestä peruskoulutustason miehestä ,joka on narsistisuudellaan hävittänyt sosiaaliset suhteensa, erakoitunut ja yrittää paikata tätä riehumalla netissä ja hakemalla sieltä edes jotain hyväksyntää. Edes siten, että vastaa omiin viesteihinsä. Hän on tyypillisesti verkossa aamuöisin ja juhlapyhinä, jolloin normaalit, työssä käyvät ihmiset joko nukkuvat tai nauttivat ystäviensä seurasta.

Skeposen työ oli hänen kykyjään vastaavaa yksinkertaista junnaamista, mutta omasta mielestään hän olisi kyennyt parempaan. Se paremmuus ei kuitenkaan näkynyt aikoinaan koulumenestyksessä eikä myöhemmätkään näytöt vakuuttaneet työnantajaa. Niinpä skeponen rupesi saamaan erilaisia vaivoja ja työstä tuli poissaoloja. Työkaverit eivät jaksaneet olla leikissä mukana, kun hörhön tekemättömät työt kaatuivat heidän niskaansa ja jututkin olivat jatkuvasti sitä samaa minä, minä ja minun taudit -jauhamista. Skepon mielestä se oli tietysti työpaikkakiusaamista.

Koska mitään varsinaista vikaa ei kuitenkaan löytynyt, rupesi skepo hakemaan kyvyttömyydelleen medikalisointia mm. fibromyalgiasta, homesyndroomasta, hypotyreoosista, sähköallergiasta yms. Tämä johti esim. useisiin poskionteloleikkauksiin, joissa skepo toivoi löytyvän isoja home- ja sienikasvustoja. Ei löytynyt. Kaikki tämä ruljanssi johti siihen, että aviovaimo lähti lätkimään ja työnantaja hankkiutui skeposedästä eroon. Skepolla oli taloudessaan vähän aikaa vielä alaikäinen poika, mutta hän nosti kytkintä heti ensimmäisen tilaisuden tullen.

Skepo tietysti katkeroitui lääkäreihin ja "koululääketieteeseen", kun nämä eivät kyenneet järjestämään hänelle eläkepapereita ja ainoat diagnoositkin kallistuivat tuonne psyykepuolelle. Niitä ei oikein kehdannut esitellä edes "skepo ystävien" kahvikokouksissa. Skepo tilaili mitä erilaisimpia vitamiini- ja hivenainepurkkeja, etikkakuureja, pH-terapioita jne kutakin vuorollaan ja julisti niiden erinomaisuutta heti tilauskaavakkeen lähettämisen jälkeen. Huldan Zapperi ihastuitti häntä erityisesti. Homeopatia, vyöhyketerapia, energiahoidot, kaikki nämäkin tuli kokeiltua, ja jokainen niistä oli hänen mielestään, kukin vuorollaan erinomainen ja tehoava hoito. Vaivat vaan ei parantuneet. Hän tarttuu edellen kaikkeen sellaiseen, jolla hän kuvittelee voivansa kostaa niille, jotka hänen ymmärryksensä mukaan edustavat sitä ihmisryhmää, jotka eivät hypänneet hänen kelkkaansa eivätkä ymmärtäneet hänen tieteellistä erinomaisuuttaan.

Tällaisiin johtopäätöksiin olen tullut profilointityössäni.

5

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onnekseni en ole tuo "palstaskepo" ja/eli onnekseni en ole sinä.

    • Nukkien-pussittaja

      Palstan skeptikot ovat kovia pussittamaan nukkeja!
      Niin myös minä!


      ,--HKL ----

      • Entä osaatko keskustella palstan aiheesta ja selittää, miksi homeopatia tai reiki ei ole uskonto tai miksi helluntailaiset väitetysti vastustavat rokottamista?


      • Hymyhuul
        Pussi_nukkeja kirjoitti:

        Entä osaatko keskustella palstan aiheesta ja selittää, miksi homeopatia tai reiki ei ole uskonto tai miksi helluntailaiset väitetysti vastustavat rokottamista?

        Helluntailaiset väistävät rokottamista? Lue lesdatiolaisten kannanotto VL-foorumi, nuorten palsta ja VL-foorumi, arjen askareissa.


      • Jehovalainen
        Pussi_nukkeja kirjoitti:

        Entä osaatko keskustella palstan aiheesta ja selittää, miksi homeopatia tai reiki ei ole uskonto tai miksi helluntailaiset väitetysti vastustavat rokottamista?

        Entä osaatko keskustella palstan aiheesta ja selittää, miksi skeptisismi on uskonto
        tai miksi skeptikot väitetysti vastustavat Joulua ja Jeesusta?
        Ja vielä, miksi skeptikot haluavat kaikki rokotteet pakollisiksi kaikille?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      155
      3580
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      84
      3068
    3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      85
      2545
    4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      44
      2439
    5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      66
      2369
    6. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      21
      2336
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      134
      2300
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      152
      2185
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      34
      1845
    10. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1776
    Aihe