JOULUPUKILLA KIIRE!

Olen aivan lahjaton. Ryntään ylihuomenna kauppoihin. Toivottavasti ehdin kerätä tarpeelliset (tarpeettomat) lahjat pukin pulkkaan. Onko toisillakin kiirettä?

27

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En aio sellaisia enää kirehtiä tämän enempää.
      Kummallekin likalle käväisin yhtenä iltana muutenkin kaupoilla käydessäni ostamassa aamutakit ja -tossut ja yhden kirjan kummallekin.
      Voi olla, että seuraavalla kauppareissulla ostan joitakin arpoja vielä lisäksi.

      Pitää hiljalleen ja vähitellen alkaa viikolla tekemään jouluvalmisteluja, siivota vähän ja sellaista ...
      Nyt on varattuna joulukonsertteja ja yksi teatteri ensi viikolle, mutta siinä välissä sitten. Eivätkä lapseni taida pahemmin hätkähtää vaikka ei minulla niin viimeisen päälle siistit olisikaan kunnossa. Ovat he tämän jo nähneet, eikä (toivottavasti) tänä jouluna muita jouluvieraita tule, jos ei sitten yllättäin.

      • Putsaan-taskupeilin

        Joko ikkunat on pesty. Peili vähintään pitää olla puhdas jouluna.


      • Olet jo ehtinyt paljon tehdä. Minulla vasta puoliksi tehty - suunniteltu. ( Suunniteltu on puoleksi tehty).


    • henrjii

      mäkään en ole saanut lahjoja, kaikki on opittu kantapään kautta,
      silti paljon olisi vielä opittavaa

    • sindina

      Puolitoista pientä villasukkaa on vielä kutomatta. Lahjat ovat muilta osin jo valmiit, mutta paketoimatta.
      Ei kummempia valmisteluja tarvitse tehdäkään. Nökötän aattoa ihan itseksein. Käyn aattoaamuna lapseni perheen luona joulupuurolla. Siinä se.

      • Vähän samanlaista. Aaton vietän lapsen ja lastenlasten kanssa paritalomme heidän puolellaan. Lastenlasten lahjat annan rahana ja vähän herkkuja.


    • Aloitin joulusiivoukset. Huone kerrallaan, eli 1,5 huonetta on tehtynä, vähän alle puolet. Onneksi huusholli on pienentynyt.

      Miespuolisen suvun lahjat olen hommannut, ihan pienet (ja arvattavatkin). Naisten kanssa pitää olla mietintää mukana. Voi olla että annan lahjakortin tai setelin äideiksi ehtineille, pikkuneidille jotain pikku kivaa - mitähän ihanaa se voisi olla, kas siinä pulma.

      Ihan rauhallisesti aion edetä. Kinkunpalan ostan, laatikot uuniin vasta aattona. Ai niin, ne tortut... reseptikin pitää ensin löytää jostain muuttolaatikoista.

    • maissiiii

      Eipä ole kiireitä, suunnitellusti on kaikki mennyt.
      osan kanssa on vuosia sitten sovittu...ei lahjoja.
      Pikkupiipertäjät saivat paketit jo mukaansa itsenäisyyspäivän tienoilla
      Hankin lahjat pohjoisen revontulimatkaltani.

      Kukkakierros ja herkut yms jakelen muutama päivä ennen aattoa
      Samalla käyn hautausmaillakin. Odotan joulun aikaa ja rauhaa.

    • ei ole kiire, lahjat tehty ja hankittu ajoissa. paketointi odottaa vielä, sen säästän aina läemmäs joulu, on niin kivaa touhua.

    • NäinOnParas

      Lahjat on hankittu, paketoitu ja toimitettu joulupukin matkaan.
      Ruuhkassa ei tule tehtyä kuin turhanpäiväisiä hankintoja, siksi olen aina ajoissa liikkeellä.
      Nyt voin odotella joulua rauhallisin mielin.

    • Rauhallista on täälläkin ollut ja lahjat on ostettu osittain kaupoista, muutamat tilattu netistä, kaikki valmiiksi paketoitu ja tänään kannan ne kuusen alle. Aikaisempien vuosien jouluneuroosi joka on aina näyttäytynyt painajaisunina ennen joulua (herään aamuyöstä paniikin vallassa on jouluaatto ja minulla ei ole lahjat vielä valmiit eikä ruuat ostettu eikä koti siivottu ja sitäpaitsi olen hukassa, eksyksissä, lentokentällä, sumuisessa metsässä, lapset ovat kadonneet, kidnapattu jne sata eri variaatiota samasta teemasta) on nyt helpottanut eläkkeelle pääsyn jälkeen kun kaikki aika on omaani.

      • Onnea työstä irti pääsystä! Toivottavasti painajaiset jäivät työpaikalle. Minua ne seuraavat vielä silloin tällöin.-


    • Valmista alkaa olla. Lahjat jaettu pitkin vuotta, ruoat tuodaan perjantaina, siivoukset tehty pikkuhiljaa, ei paniikkia

      • Käyn aattona tyttären perheessä aterialla- Yksinäinen ukko ei suuria joulutohinoita tarvitse.


    • Lahjakas mies ei enenpää tarvitse.
      Sapuskat olemmekin käyneet jo lävitse.
      Whiskykin on tainut tulla mainittua.
      Viime-vuotinen kynttilä riittää.
      Palaa profiilissanikin.
      -
      Olisi kyllä tuo uusi sähkö-fillari.
      Taidan kuitenkin ajella hiljakseen autollani.
      Siinä kun on katto ja lämppäri.
      Madellessa voi ihailla valoja ja muita loisteita.
      Ehkä vilahtaa Ferrarikin.

      H.

      • Erinomainen joulu suunnitelma! Joulumuori mukaan ja paanalle.


    • kiireetönnä

      Lahjat olen valmistanut ja hankkinut jo hyvissä ajoin, suurimman osan olen tehnyt itse, ja loput ovat kaikki paikallisia käsitöitä tai elintarvikkeita naapuruston luomutiloilta plus lisäksi muutama lahjakortti.
      Jouluksi en tee mitään erityistä siivousta, sillä kotini on yleensä aina aika siisti, paitsi jo kohta heti sen jälkeen kun kolme lastani lapsineen ja koirineen ovat pelmahtaneet tupaan. Joulkoristeet olen ripustellut jo hyvissä ajoin, mutta kuusen sisäänkanto ja koristelu on nuorten puuhaa sitten aattona. Joululaatikot ovat valmiina pakkasessa, kinkku menee uuniin aaton vastaisena yönä ja muut herkut tuovat nuoret.

      • Taikuritässä

        Olen ollut jouluostoksilla joskus aatonaattoiltana. On ollut rauhallista ja lahjat on löydetty suht. nopeastikin. On ollut tunnelmaa. Olen käynyt syömässä ravintelissa samalla reissulla ja sekin ollut illan happy end. Ei ruuhkia.
        Joitain tarjouksiakin on voinut hyödyntää.
        Nyt olen ollut aiemmin liikkeellä. Ruokaostoksia vain vielä.
        Kait on niitäkin, jotka jouluaattona tekevät lahjaostokset.
        Tyylejä on monia.


      • kaksiverroin
        Taikuritässä kirjoitti:

        Olen ollut jouluostoksilla joskus aatonaattoiltana. On ollut rauhallista ja lahjat on löydetty suht. nopeastikin. On ollut tunnelmaa. Olen käynyt syömässä ravintelissa samalla reissulla ja sekin ollut illan happy end. Ei ruuhkia.
        Joitain tarjouksiakin on voinut hyödyntää.
        Nyt olen ollut aiemmin liikkeellä. Ruokaostoksia vain vielä.
        Kait on niitäkin, jotka jouluaattona tekevät lahjaostokset.
        Tyylejä on monia.

        Suklaakonvehdit ostetaan aattona, täällä ne on marketissa silloin puoleen hintaan :D


      • Taikuritässä

        Eli kääntäen, voi ostaa 2 x määrän?
        Hmmm.
        Jos ostan nyt, osa tulee syötyä salaa...


      • kaksiverroin kirjoitti:

        Suklaakonvehdit ostetaan aattona, täällä ne on marketissa silloin puoleen hintaan :D

        Juuri suklaata aion ostaa. Hyvä vinkki. Olen Helsingissä. Missä ale?


    • Minulla oli aikomus pistää jouluna isolleen, kun viime jouluna olimme Valamossa kaksin ja jäi tunne että lintsasi jotenkin. . Ankara väsymys iski kuitenkin päälle - vai oliko se vain tympeys ja vieraus kun joulumieli loistaa poissaolollaan ?
      Pakolliset varustautumiset perinnejouluun on kuitenkin tehty: kystä kyllä riittää, lahjatkin on hankittu, vaikka toimituksissa on vielä puuhattavaa: jäjellä on pari matkaa kauemmaksi, pari lähelle.
      Kun valmistelin 11:sta kukka-asetelmaa käväisi kyllä mielessä että muistettavien piiriä olisi hyvä pienentää, mutta kenet siitä pois pudottaisi ? Ja miten sitten, jos toinen muistaa, minä en ?

      Pari pikkuista viettää joulua muualla, mutta jää tänne vielä pikkuväkeä, vauvakin. Jospa heidän siivellään saisi vähän joulumieltä itsekin, muuten pelkään, että minulle tulee musta joulu - mielenmaisemalla mitaten.
      Toivotan kuitenkin muille iloisempaa joulumieltä ja joulunaikaa missä ja miten sitä vietättekin.

      • Upeita suunnitelmia! Kävin Sellossa jouluostoksilla. Ruuhka. Parempi antaa nuorille rahaa - saavat kaupasta mieleisensä lahjan. Yksin asuvana en järjestä joulua, kuin siivouksen ja ruon muodossa.


    • pylykerö

      Lehdet ym. tiedotusvälineet kertovat tarinoita köyhistä lapsiperheistä, ei ole varaa lahjoihin.
      Jostain syystä köyhistä vanhuksista ei ole koskaan juttuja. Kuuntelin hetken Kansanradiota. Joku Eero antoi hyvän vihjeen mennä yksinäisen vanhan luo eväät mukana ja tehdä vaikka lumityöt avuksi.
      En puhu itsestäni, jaksan vielä hommani hoitaa.

    • rentoinen-repellus

      Sanavarastooni ei kuulu sanat kiire tai stressi.

      Rikkaakaan en ole ristiin laittanut, mutta ei ole vielä kiirekään. Jouluaatto on v a s t a viikon kuluttua. Melko pitkällä toki.

    • ö-Öö

      Söin pippurirullaadia

      Se perinteinen juhlaruoka. Siis siankylkeä kääretortuksi, rutkasti mustaa pippuria ja suolaakin ja uuniin. Mun mielestä läskiä on liian vähän nykyajan soissa.

      Mä en vietä joulua, mutta nyt hyvä aika ruokakakaupoissa, rosolliakin. saatavilla. Tosin, punajuurta ja porkkanaa toki myydään ympäri vuoden......

      Parille kakaralle laitoin kirjat. Ne jo aikuisia, mutta joutavat mun mielestä lukeenkin jotain, muka yliopistossakin.. Lapsia ei pahemmin ole onkelmina, muutama ikivanha loispummieläkeläinen kiusana. Net nyt tavallaan vaatii jotain lahjoja. Hö, mitä muumiot nyt vois tarvita? Jotain villapaitaa kai, ei ne näe lukea, ei ne tajua makian päälle, ei ne tarvi romuja. Kun pitää ajatella sitäkin, hittoako mä niitten perintöromuilla tekisin?

      Joulu on vuoden perseintä aikaa, kunhan pääsee mahdollisimman pienellä vitutuksella ja rahanmenolla ohi, se ok.

      Ai niin, itelle aattelin ostaa konjakkipullon aatoksi, ei sitä selvinpäin kukaan jaksa.

      =DW=

      • Taikuritässä

        Muumioille voisi kuuntelukirja olla kiva lahja siis cd:nä sikälimikäli on kuuntelulaite. Jos nukahtaa kesken, voi jatkaa, mihin jäi.
        Vastasin, kun oli tuo kysymysmerkki.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      140
      7929
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      31
      3126
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      382
      2198
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      284
      1760
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      147
      1583
    6. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      21
      1421
    7. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1229
    8. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      15
      1228
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1152
    10. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      18
      1112
    Aihe