Roast: Juha Sipilä

Kun pääministeri Juha Sipilä avaa suunsa eduskunnassa, suuren salin patsaatkin punastuvat silkasta myötä häpeästä sillä nekin tajuavat, että Suomen talouden nousu ei johdu hallituksen toimista, vaan maailmantalouden piristymisestä ja v. 2008 pankkikriisin lopullisesta väistymisestä.

Uskovaisena miehenä Juha Sipilän luulisi olevan rehellinen mies. Uskovaiset kuitenkin joutuvat suorittamaan jokailtaisen rukouksensa, koska heidän on pyydettävä anteeksi päivän aikana tekemiään syntejä ja tässä tapauksessa valehteluansa. DI Sipilä kyllä tietää, että hallituksen toimilla on häviävän vähäinen mahdollisuus vaikuttaa talouden rattaiden vahvistamiseen.

Kun Juha Sipilä lentää pienkoneellaan maamme taivaalla, hän huutaa hoosiannaa ja kiittää Jeesusta siitä, että tämä myönsi hänelle lentolupakirjan, ajokortin sekä miljoonista euroista pankkitilillään. Rikkaushan johtuu uskovaisten mukaan siitä, että Jumala palkitsee heitä vankan uskonsa johdosta. Köyhillähän se usko ei niin vahva ole, varsinkaan vääräuskoisilla, jotka joutuvat joka tapauksessa helvettiin. Tämä selittää sen, miksi kaikkein köyhimmiltä voidaan leikata talouden vahvistamiseksi. Hehän ovat heikkoja uskossaan ja siksi joutavat maksamaan meidän rikkaiden rikastumisen, koska me olemme vahvoja uskossa ja Jumala näkee sen, mietti taivaalla liitelevä pääministeri.

Pääministeri Sipilälle ei ole mikään ongelma, että hänen hallituksessaan on viisi ministeriä, joilla ei ainakaan vielä ole puoluetta ollenkaan. Heiltä saa mitä pyytää, sillä näille ministereille Audin takapenkki on tärkeämpi kuin mikään muu ja heidäthän voidaan vaihtaa demareihin milloin vain, jos rupeavat hankaliksi. Tätä kataluutta Jumala ei näe.

Lopuksi Juha Sipilän iltarukous:

”Kiitos Jeesus tästä päivästä, lentolupakirjasta ja ajokortista vielä kerran sekä tietysti siittä, että annat minun pitää miljoonani. Anna minulle vähän enemmän karismaa, ainakin enemmän kuin kastemadolla on.
Anna anteeksi Jeesus, että valehtelin kansalle tänään pääministerin haastattelutunnilla. Tiedät, että minun oli se tehtävä säilyttääkseni asemani.
Pyytäisin sinua vielä muistamaan sen, että Jumala, joka istuu sinun vasemmalla puolellasi on kaikkivaltias ja ennen viimeistä päivää hän yhdellä mahtikäskyllä voi vaihtaa sinut minuun, jos rupeat hankalaksi! Olenhan pääministeri, aamen!”

20

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mystiksenhaamu

      No jo helkkari läväytit =)

      Mutta, darling seo... eiku oota teozonen tietenkin - mitä hittoo me täällä tehdään, ollaan vuosikertaa ylempänä ku pitäs - toki yhtä arvoikkaita =)

      Mää osaa tänne enää kirjottaaka... :/

      • Täällä on kato meidän vanhat frendit nääs.:-)


      • Ei siellä meidän vanhalla palstalla ole paljon porukkaa enää, ne niin moderneja, että käyttää muita medioita. Täällä on kaikki vanhat pellet, jotka vielä elossa on.


      • Mystiksenhaamu
        teozonen kirjoitti:

        Täällä on kato meidän vanhat frendit nääs.:-)

        Ovvai... saisit kyl esitellä kuka on kuka... mulla on kato tää ikänäkö :D


      • No Hunkzsin tuntee kaikki, mutta emmä muista kaikkien nikkejä enää. Sun entisen muistan kyllä oikein hyvin. Mäkin jouduin vaihtamaan sen Teotwawkin ku ei antanut kirjautua sillä.


      • Mystiksenhaamu
        teozonen kirjoitti:

        No Hunkzsin tuntee kaikki, mutta emmä muista kaikkien nikkejä enää. Sun entisen muistan kyllä oikein hyvin. Mäkin jouduin vaihtamaan sen Teotwawkin ku ei antanut kirjautua sillä.

        Mysteriet Rygseck :D
        Hiivatti että siitäki osaa olla aikaa...


      • Mystiksenhaamu kirjoitti:

        Mysteriet Rygseck :D
        Hiivatti että siitäki osaa olla aikaa...

        Joo mä kyllä ton muistin😂


    • Koktipahtaa

      Ei o vaihdettavissa Rinteen demareihin, Andy ei ole ostettavissa, kun tietää, että korjaa kok potin.

      • Sano mun sanoneeni, että seuraavassa hallituksessa Andy istuu kiltisti kokkareiden rinnalla VVM:n johdossa.


    • Tohon rinnalle ilmestyii kolme Seiskan mainosta, joissa puhutaan Juha Sipilästä heti! Kohdennettua mainontaa.

    • kähminytä-kuriin-

      Sipilä on rikastunu pelkästään valtiolta saamansa mijoona tukien ansiosta,

      juu, ja sitten miljoonta on verosuuniteltu paratiisisaarille piiloon suomen verottajan ulottuvilta,
      että semmon mijonääri se on,
      eikä ole ainoa suomen-kamaralla,
      pekka perä, on samanlainen huijari, ehkä paljon pahempi, kuten tiedämme talvivaaran konkurssista,
      ym muut kähmijät kuten lilius aikoinaan kähmi mijoonia veromaksajien kustannuksella palkkoina poonuksia ja optioina vain omaan taskuunsa,

      • Juha on rikaastunut myymällä omistamansa yrityken, joten se siitä.


      • Paha.mielikö

        Eikö pukki tuonna lahjoja.


      • teozonen

        Totta kai se toi, mutta pitäähän sitä vähän hauskaa pitää näin joulun kunniaksi.


      • kysyä-voi-
        teozonen kirjoitti:

        Juha on rikaastunut myymällä omistamansa yrityken, joten se siitä.

        maksoko valtiolle takasi saamansa tukimijoonat, käsittääkseni valtion lainat,
        vai onko tukimijoonta ilmaista rahaa yrittäjille,


      • kysyä-voi- kirjoitti:

        maksoko valtiolle takasi saamansa tukimijoonat, käsittääkseni valtion lainat,
        vai onko tukimijoonta ilmaista rahaa yrittäjille,

        No siihen en ole perehtynyt, mutta yritystuet lienevät ilmaista rahnaa.


      • LAKI_HETI_MUUTTAA
        teozonen kirjoitti:

        No siihen en ole perehtynyt, mutta yritystuet lienevät ilmaista rahnaa.

        OHOH,
        siis sipiläki on rikastunu mijoonia yritystukien avulla, huh huh, ja rahat makaa paratiisi saarilla, kaukana suomen tarpeista,
        vaikka raha on kähmitty kierojen lakipykälien varjolla vain omaan taskuun,
        ei voi uskoa että valtion tukirahat on tarkotettu vain yksityiseen taskuun, kyllä ne tuet on tarkotettu että työtätekevä kansa hyötyy työpaikkojen merkeissä,
        siis tässäki suhteessa on sipilä ja muut johtajat ovat pettäneet valtion,

        VERONMAKSAJAT maksaa neki rahat valtiolle takas,
        johan on röyhkeetä kieroa politiikkaa,
        ilmankos laki-pykäliä ei muuteta,
        ja kähmintä on mahdollista edelleen,
        ku tarpeeksi röyhkeitä yrittäjiä löytyy käyttämään hyödykseen tyhmästi vartoioita ja valvottua vation rahakirstua, ja veonmaksajat maksaa mijoonta takas,

        kähminnälle ja väärinkäytökselle on tultava loppu,
        ja
        VALVONTA erittäin tarkaa
        kuinka valtiolta saatuja mijoonia on käytetty
        ja hyödynetty koko kansan hyödyksi,
        vai onko raha menny vain yksityiseen taskuun,

        HULLUUS valtion rahakirstun kimpussa pitää loppua,

        viimekädessä orpo vatuuseen jos kähmintä jatkuu,


      • LAKI_HETI_MUUTTAA kirjoitti:

        OHOH,
        siis sipiläki on rikastunu mijoonia yritystukien avulla, huh huh, ja rahat makaa paratiisi saarilla, kaukana suomen tarpeista,
        vaikka raha on kähmitty kierojen lakipykälien varjolla vain omaan taskuun,
        ei voi uskoa että valtion tukirahat on tarkotettu vain yksityiseen taskuun, kyllä ne tuet on tarkotettu että työtätekevä kansa hyötyy työpaikkojen merkeissä,
        siis tässäki suhteessa on sipilä ja muut johtajat ovat pettäneet valtion,

        VERONMAKSAJAT maksaa neki rahat valtiolle takas,
        johan on röyhkeetä kieroa politiikkaa,
        ilmankos laki-pykäliä ei muuteta,
        ja kähmintä on mahdollista edelleen,
        ku tarpeeksi röyhkeitä yrittäjiä löytyy käyttämään hyödykseen tyhmästi vartoioita ja valvottua vation rahakirstua, ja veonmaksajat maksaa mijoonta takas,

        kähminnälle ja väärinkäytökselle on tultava loppu,
        ja
        VALVONTA erittäin tarkaa
        kuinka valtiolta saatuja mijoonia on käytetty
        ja hyödynetty koko kansan hyödyksi,
        vai onko raha menny vain yksityiseen taskuun,

        HULLUUS valtion rahakirstun kimpussa pitää loppua,

        viimekädessä orpo vatuuseen jos kähmintä jatkuu,

        Olipas jämäkkää tekstiä!


    • teretule

      Hän kuin muut aikaisemmatkin tekee samoin---
      hänellä on rakkain oma raha.

      • Siitä on kyse, ilman muuta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      326
      4318
    2. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      159
      4016
    3. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      92
      3448
    4. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      245
      2936
    5. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      61
      2458
    6. Olet kyllä erittäin huono yhdistelemään pisteitä.

      Etkä vain sinä vaan kaikki teilläpäin.
      Ikävä
      34
      1797
    7. Onko jo liian "vanha" vai mitä mieltä olet? 57-v. saa raakaa tekstiä tv:ssä

      The Summit Suomi tv-ohjelmassa 57-vuotiaan Maritan jaksamista kyseenalaistettiin iän takia. Onko tässä iässä jo liian "v
      50 plus
      37
      1506
    8. Etkö sitten itse

      ole koskaan ylittänyt rajaa?
      Ikävä
      46
      1463
    9. Mitä järkeä iskeä

      Varattua ja yrittää saada sitä eroamaan
      Ikävä
      45
      1325
    10. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      162
      1307
    Aihe