Sotilasturva-alueilla venäläisillä ostettuja mökke

jä------

32

409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näistä..pitäisi

      minunkin mielestäni olla huolissaan. Onko Lipponen ollut myös kaasuputkineen kätyrinä?

    • roletaari

      Erään Kaakkois-Suomen rajavartiovaruskunnan sairaala on myyty venäläisille jo vuosia sitten.
      Varuskunnan portille matkaa alle 200m. Rajalle maitse muutama kilometri.

      Vielä lähempää rajaa venäläiset ostivat tyhjäksi jääneen rajavartioston tukikohtana toimineen suurehkon rakennuksen. Tieyhteys kahteen suuntaan, hiljainen liikenne eikä naapureita lähelläkään näköpiiriä.

    • Mielikuvitusta

      Luulen Putinilla olevan mielenkiintoisimpia kohteita kuin mitä suomessa on joita pitäisi vakoilla, mitä meillä on sellaista ? Ei mitään. Yksityiset ihmiset ostavat kiinteistöjä koska suomi on turvallinen kohden sijoituksena, myös asuin paikkana.

      • roletaari

        Suurin osa venäläisten tontti,- mökki- ja asuntokaupoista ovat varmasti tuossa mielessä harmittomia mutta joukossa on selkeästi varautumista käyttöön tilanteen tullen. Esimerkiksi noilla mainitsemillani varuskuntasairaalalla ja hiljaisella paikalla olevalla tyhjällä rajavartioston rakennuksella ei tietääkseni ole mitään viihdekäyttöä eikä vuosiin ole ollut muutakaan näkyvää aktiivisuutta.
        Ei ole tilanne päällä.
        On täysin naurettavaa epäillä niitä joiksikin vakoilijoiden pesiksi! Eivät venäläiset sellaisia tuolla alueella tarvitse.
        Tarpeen vaatiessa, ja emmehän me tiedetä nykytilannettakaan, em. paikat, ml. sairaala voidaan huomaamatta ennalta varustaa melkoisella jv. kalustolla ilman ajoneuvoja.


      • Evakon.poika
        roletaari kirjoitti:

        Suurin osa venäläisten tontti,- mökki- ja asuntokaupoista ovat varmasti tuossa mielessä harmittomia mutta joukossa on selkeästi varautumista käyttöön tilanteen tullen. Esimerkiksi noilla mainitsemillani varuskuntasairaalalla ja hiljaisella paikalla olevalla tyhjällä rajavartioston rakennuksella ei tietääkseni ole mitään viihdekäyttöä eikä vuosiin ole ollut muutakaan näkyvää aktiivisuutta.
        Ei ole tilanne päällä.
        On täysin naurettavaa epäillä niitä joiksikin vakoilijoiden pesiksi! Eivät venäläiset sellaisia tuolla alueella tarvitse.
        Tarpeen vaatiessa, ja emmehän me tiedetä nykytilannettakaan, em. paikat, ml. sairaala voidaan huomaamatta ennalta varustaa melkoisella jv. kalustolla ilman ajoneuvoja.

        Miehityystilantessa noille tiloille olisi käyttöä. Olet varmaan joku sinisilmäinen tissiposkinen nuori mies.


      • roletaari
        Evakon.poika kirjoitti:

        Miehityystilantessa noille tiloille olisi käyttöä. Olet varmaan joku sinisilmäinen tissiposkinen nuori mies.

        Lue ja ymmärrä!
        Varuskuntasairaala ja rajavartioston kiinteistö. Niiden sijainti ja käyttömahdollisuus.
        Lue loppu! Em. kiinteistöjen käyttömahdollisuus. Molemmat kohteet voidaan varustaa ja kalustaa täysin käyttövalmiiksi huomaamatta. Ne voidaan myös miehittää täysin huomaamatta.

        Sanon vielä sinulle ruskeasilmäiselle skeptikolle, että tarkoitan nimen omaan venäläisten toimenpiteitä heidän arvioidessaan tarvitsevansa niitä.
        Joku rantatontin osto tai ok:n hankinta ovat täysin eri luokkaa.


    • rajallista

      Kyllä siellä on tarkka suunnitelma! Venäjältä suomalaiset eivät saa ostaa maata, eikä kiinteistöjä.
      Miksi suomalaiset sallivat nuo kaupat! Hei, Haloo, päättäjät, oletteko hereillä?

    • Näin.ollen

      Venäjä on hyvin epävakaa valtio, jos saisit ostettua joitain kiinteää omaisuutta sieltä voisi olla että jossain vaiheessa menettäisit sen jollekkin epämääräiselle taholle.
      Pohjoismaissa voit omistaa toisesta maasta kiinteää omaisuutta, venäjä ei ole demokraattinen valtio.
      Sotilaallisesti ei ole mitään hyötyä omistaa maata suomesta, venäjä tietää muutenkin tasan tarkkaa mitä täällä on ja mitä ei ole.

    • Salanikki

      Monista kaupoista jää vaikutelma, että ne on hankittu jotain muuttuvaa tilannetta varten.
      Sitä voidaan arvuutella onko se tilanteen muuttuminen Venäjällä vai Suomessa. Se voi olla äärettömän nopea tapahtuessaan.

      Onneksi on puolustusministeri, joka yrittää saada jarrua päälle.
      ***

      Satu Hässi ja Martti A ajoivat mahdollisuuden venäläisten ostaa kiinteistöjä. Hässi on ilmaissut katuvansa.
      ***

      Etelä-Suomen rannikkopaikoille lennetään Venäjältä ja Virosta luvatta helikoptereilla eikä näitä matalia korkeuksia aktiivisesti seurata tutkalla.

      • Otappa.selvää

        Varmasti ei lennetä luvatta suomeen millään lentävällä esineellä,


      • Dromella
        Otappa.selvää kirjoitti:

        Varmasti ei lennetä luvatta suomeen millään lentävällä esineellä,

        Siis edes seuraa valtakunnan suurinta valhe-mediaa ?

        " Rajavartiolaitos ja tulli tutkivat erikoisesti toteutettu savukkeiden salakuljetusta itärajalla. Miehittämättömällä ilma-aluksella eli dronella on tutkinnan perusteella lennätetty savukkeita Venäjältä Suomeen. "

        https://yle.fi/uutiset/3-9951550


    • kypärät_esille

      Eikö ole parempi että ostavat, on helpompi pitää silmällä. Itänaapuri voi kyllä ottaa mitä haluaa, halutessaan....

    • Salanikki

      Käytin huolimattomasti sanaa luvaton. Pitää olla valvomaton.
      Lennoilla ole tullivalvontaa eikä kuljetettavia tavaroita ja henkilöitä tarkasteta mitenkään.

      ”Paraisten kaupunki myönsi Airiston Helmelle poikkeuslupia rantaviivaan rakentuneille laskeutumisalustoille. Trafi antoi puolestaan erillisluvan valtiorajan ylittävään lentotoimintaan. Virallisesti on nojattu Schengenin rajasäännösten antamaan poikkeusmahdollisuuteen, joka koskee pienimuotoista EU:n alueelle suuntautuvaa lentotoimintaa. EU-säännöksiin kirjatun sivulauseen mukaan maahantulo- ja maastalähtöjärjestelyt voidaan vähäisessä, yksityisessä lentotoiminnassa järjestää kansallisen lainsäädännön puitteissa, kahdenvälisin sopimuksin.

      Kahdenvälisen sopimuksen suojissa yhtiön helikopterit voisivat lennättää Baltian suunnasta väkeä Suomen rannikkopuolustuksen kannalta strategisiin saaristokohteisiin kenenkään häiritsemättä.

      Suomessa tartuttiin poikkeussyöttiin, joka löytyy etsimällä Schengenin rajasäännöksistä. Rajasäännöstö linjaa unionin ulkopuolelta EU-alueen ilmatilaan tulevaa, sekä ulkopuolelle lähtevää liikennettä. Päälinjan mukaan EU:n ulkorajat voidaan ylittää vain erikseen määriteltyjen rajaylityspaikkojen kautta. Kolmansien maiden kansalaisille pitää säännösten mukaan tehdä EU:n ulkorajoilla maahantulotarkastus sekä unionin alueelle tultaessa, että täältä lähdettäessä.

      Edellisen perusteella lienee selvää, että ylityspaikaksi kelpaa lentoasema, muttei yksityishuvila. EU:n ulkoraja ei voi olla venäläisen liikemiehen omistamalla saaristohuvilalla merimailien päässä mantereesta, avomeren tuntumassa, syvävesiväylien varrella.

      Paraisten kaupunki ja Trafi ovat poikkeuslauseen turvin, kahdenvälisin erillissopimuksin kuitenkin siirtäneet Suomen ja EU:n rajan venäläisten Suomesta haalimille saaristohuviloille. Rajavalvonnan ja tullin olisi sopimusten velvoittamana pitänyt veneillä itäliikemiesten kannoilla suorittamaan viranomaisvelvoitteitaan syvävesiväylien varrelle. Resurssit eivät ole riittäneet ja rajamuodollisuudet ovat jääneet toteuttamatta.”

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015083120274496_uu.shtml

      Otin tähän kirjanmerkeistäni vain Airiston helmeä koskevat, kun mm. näissä on helikopteritoimintaa

      https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/77631-satelliittikuva-venalaisyhtiolla-hammentavaa-kalustoa-turun-saaristossa

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000811962.html

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015011919044524_uu.shtml

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016103122546706_uu.shtml

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015083120274446_uu.shtml

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015083120274496_uu.shtml

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015083120274489_uu.shtml

      Minulla ei ole tallella artikkelia, josta ilmeni ettei Suomenlahdella matalalla lentävää ulkomailtakaan tullutta helikopteriliikennettä seurata aktiivisesti.

    • En-huolissani

      Olen pahoillani, etten ole ehtinyt valvomaan rajojamme. Mutta onhan meillä rajavartiosto ja armeija.
      Muistittehan, että Seppo Rätykin on ollut rajavalvoja! Hänen työaikana edes Putin ei päässyt viivan yli.

    • Salanikki

      Huomenna tiistaina tulee Teemalla klo 19 Spotlight ulkomaalaisten mökkiostoista.

    • SitäSaaMitäTilaa_Eikö

      Miksi te olette huolissanne venäläisistä, ja siitä mitä ne ostaa ?

      Täällä Suomessahan on niin onnettomia lakeja, että ei venäläisten tarvitse tehdä edes sotilaallista vallankaappausta, että saavat tämän maan jos vaan huolisivat !

      Tutustukaa esim. kunnallis lainsäädäntöön, niin siinäkin on sellainen
      porsaan mentävä aukko millä he saisivat lähes joka kuunnan omaan hallintaan milloin vaan haluavat. Ja aseita siihen ei tarvita vaan tätä "suomalaista vihervasemmisto demokratiaa" ?

      Mutta tehän olette saanet kai niiltä nyky päättäjiltä hyvät maasutukset äänestämällä heitä ?, koska lait ovat sellaisia kun ovat....

      Muut näin se on, sitä saa mitä tilaa!

    • 333x

      Suomen valtion määräysvallan katoamisesta Suomen ja suomalaisten perusasioista.

      "Huoltovarmuuskeskuksen asiantuntija, hallintojohtaja Asko Harjula oli vuonna 2012 antanut listan eduskunnan hallintovaliokunnalle.

      Tässä on tuo lista suojattavista toimialoista tärkeysjärjestyksessä:
      1. Energian siirto- ja jakelu: sähkön järjestelmäoperaattori, siirtoverkot, kaasun verkko-operaattori, valvomot
      2. Sähköiset tieto- ja viestintäjärjestelmät: televerkko-operaattorit, kiinteät runkoverkot, fyysinen ja looginen operointi, yleisradioverkko-operaattori, sähköinen joukkoviestintä, tietotekniikan palvelut, tietoturva, järjestelmien valvonta, maksuliikennejärjestelmät, rahahuolto, tietoteknologian huolto- ja ylläpitopalvelut sekä verkkojen kunnossapito, osaaminen, varaosahuolto
      3. Kuljetuslogistiset järjestelmät: elintarvikelogistiikkaoperaattorit, polttoainelogistiikka, postitoiminta, lentoasemat, terminaalit, satamat, merenkulku / varustamot
      4. Vesihuolto- ja muu yhdyskuntatekniikka: vesi- ja viemäriverkostot, kaukolämpöverkostot
      5. Maanpuolustusta tukeva tuotanto: järjestelmien korjaus, huolto, ylläpito ja palvelutuotanto, puolustusmateriaalien valmistus
      6. Muu kriittinen tuotanto: öljyn jalostus, energian tuotanto, peruselintarvikkeiden jalostus, lääkkeiden ja terveydenhuollon tarvikkeiden valmistus ja jakelu, tukkukauppa"

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015051019642731_uu.shtml

      Tiedossani ei ole missä laajuudessa listaa on toteutettu tai onko juuri ollenkaan.

    • Meillä.ei.hätää

      Enemmän olen huolissani Putinin hallinnon toimista kuinka Ukrainan konflikti saadaan hoidettua.

    • Yxvaan7

      Niitä pääsee maanomistajat myymään, kun Suomen päättäjät on täysiä typeryksiä.

      • Ota.rauhallisesti

        Maanomistajalle on sama vaikka ostaja on minkämaalainen tahansa, en usko meillä suunnitellaan maan myymisen kieltämistä ulkomaalaisille.


      • Ostobuumi alkoi ykstyisten maanomistajien tonttien suuresta kysynnästä joita välittäjät hoitivat. Ostajat olivat nopeasti rikastuneita oligarkkeja, mutta myös keskiluokkaisia ihmisiä, jotka olivat keksineet jonkin keinon vaurastua.---Hapuileva demokratia on Putin´n myötä palannut totalitarismin tielle militaristisin keinoin, se on sisäpolitiikkaa, mutta myös halu olla edelleen voimakas sotilasmahti Venäjä on V. Putinin areena jonka keisari hän narsistisessa mielessä on.
        Suomi on nykyteknologialla helppo valvoa ja esim Virossa on jo robotti sotilaita, mitkä menevät kohteeseen ensin näin säästetään sotilaita. Pikkulennokit voivat lennättä tavaraa rajaseutujen strategisesti tärkeiden kohteiden luo . O len samaa mieltä noista arvelluttavien tonttien/rakennusten ostoista, --------


      • Bengalitikku

        Mistäs kaikkialta me voimme ostaa maata? Monet suomalaiset ovat ostaneet Virosta asunto-osakkeen, maatalon tai omakotitalon.
        Puolustusstrategisesti tärkeitä alueilta ei pidä mielestäni myydä maata.
        Jos omistaa maata, kait ihmisille on ihan sama kuka maksaa, jos saa sen hinnan minkä haluaa.
        Katsokaapa, mitä Senaattikiinteistöt myyvät. Siitä vaan ostoksille. Joku stailasi hienoksi jonkun vanhan kaupungintalon.


      • pirremiinapas
        kawe kirjoitti:

        Ostobuumi alkoi ykstyisten maanomistajien tonttien suuresta kysynnästä joita välittäjät hoitivat. Ostajat olivat nopeasti rikastuneita oligarkkeja, mutta myös keskiluokkaisia ihmisiä, jotka olivat keksineet jonkin keinon vaurastua.---Hapuileva demokratia on Putin´n myötä palannut totalitarismin tielle militaristisin keinoin, se on sisäpolitiikkaa, mutta myös halu olla edelleen voimakas sotilasmahti Venäjä on V. Putinin areena jonka keisari hän narsistisessa mielessä on.
        Suomi on nykyteknologialla helppo valvoa ja esim Virossa on jo robotti sotilaita, mitkä menevät kohteeseen ensin näin säästetään sotilaita. Pikkulennokit voivat lennättä tavaraa rajaseutujen strategisesti tärkeiden kohteiden luo . O len samaa mieltä noista arvelluttavien tonttien/rakennusten ostoista, --------

        Täällä itärajalla on myyty kouluja, lakkautettu rajavartiolaitos jne..venäläisille, eikä suurimmassa osassa ostetuista kohteista ole "mitään" toimintaa, kaupunki makseli kadonneiden omistajien öljylaskuja.


      • Bengalitikku

        Miks maksoi? En ymmärrä. Onhan niitä muitakin kuluja: vesi-, jäte- jne. maksut kiinteistöveroineen. Uutisissa 4 % kaupoista ovat tehneet ulkolaiset ja jotka asunnevat ja tekevät työtä täällä ja ovat jo kirjoilla. Ei liene ongelma.


    • Sensaatiohakuisuus

      Tälläkin sivulla on taas merkillisiä tietäjiä, joiden mukaan suomalainen ei saa ostaa maata tai kiinteistöjä Venäjältä. Vain rajavyöhyke on tätä kieltoaluetta, ja sitä jokunen vuosi sitten hieman laajennettiinkin, mutta siinä koko myyntikielto. Meillä on vuosien mittaan ollut lehdissä useista tapauksista, joissa suomalaiset ovat ostaneet esim. asunnon Pietarista, Moskovasta ym.

      Meillä hiljan nähdyssä MOT- ohjelmassa, joka käsitteli venäläisten hankintoja täältä, asiaa oli mahdollisimman paljon yritetty saada sensaatiomaiseksi esim. siten, että kartalle laitettiin vain ne paikat ja tonttikaupat, jotka sattumoisin sijaitsevat lähellä sotilasalueita. Muut venäläisille myydyt kohteet tarkoituksellisesti unohdettiin tyystin, niitä kun on ihan siellä täällä ja suurin osa ei sijaitse lähelläkään sotilasalueita!

    • Huvittavaa

      Venäläiset eivät ole poikkeus kiinteistöjen omistajina, viikolla oli ilmoitus ulkolaisten lisäätyvästä kiinnostuksesta muitten kuin venäläisten, eikä kyse ole mistään vakoilusta.
      Mistä vakoilusta olisi kyse saanen kysyä...jostain puskasta kurkkimista ?

    • Täyttä sontaa, mielivikaisten kirjoitteluja!

      • Bengalitikku

        Miten niin?


    • jurrepiipas

      Täällä on jo sähköverkot, yksityisten talouksien sähköverkot (PKS)venäläisten rikollisten hallussa, tulkaa vaikka tutkimaan!

      • Bengalitikku

        No kenes hallussa on Caruna. Ja kun omat sähköt eivät riitä, ostetaan muista maista vaikkapa Venäjältä. Mitäs tuota dramatisoimaan.


      • Kenesmenes
        Bengalitikku kirjoitti:

        No kenes hallussa on Caruna. Ja kun omat sähköt eivät riitä, ostetaan muista maista vaikkapa Venäjältä. Mitäs tuota dramatisoimaan.

        No kenes ja kenes, kenen hallussa se sitten on, joko olet selvittänyt omistussuhteet?


      • Bengalitikku

        Sähkönsiirtoyritys. 20 % kotimaista eläkeyhtiötä Elo ja Keva ja 40 % 40 % 2 ns. ulkolaista sijoitusyritystä.
        Ei tuu sähköö, jos ei siirretä. Kröhöm.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe