Kuopus on ilmaa

Olen myös kuopus ja samoin kuin sinulla ovat isoveljet aina isoveljiä vaikka ikää on jo päälle 50. Olen nykyään laittanut yhteydenpidon jouluun. Käydään vanhempien haudalla ja se on sitten siinä koko suku. Näkemiin taas ensi jouluun. Nämä isot sitten yrittävät itselleen saada keiken mahdollisen mitä isän ja äidin suunnalta eteen tulee. Kuopus on aina jotenkin viimeinen vaihtoehto ja tähän ei ole muuta syytä kuin hillitön mustasukkaisuus. Isot veljet eivät ymmärrä, että elämässä myös kuopuksella on täyslaidallinen tunteita, joihin kuopuksilla on oikeus siinä kuin näillä vanhemmilla. Tyhmää sakkia nämä vanhat ja ehkäjoskusolleetjotain mukamas. Joten kuopukset joutuvat jatkuvasti eristyksiin.

Kuopus on viimeinen vaihtoehto, se on hyvin sanottu. Olen myös kuopus ja vanhempi siskoni ja veljeni eivät minusta välitä. Eipä juuri ole yhteyksiä, elän omaa elämääni.

Kokemukseni mukaan kuopukset ovat niitä joita yleensä hemmotellaan. Mutta tällaiset kuviot ovat usein tyhmien vanhempien luomia. Aikuisina sisarusten voisi kuitenkin olettaa itse ottavan ohjat käsiinsä omissa suhteissaan eikä antaa näiden lapsuudessa vanhempien luomien dynamiikkojen jatkua ikuisuuksiin. Toisaalta myös sisarukset ovat yksilöitä. Kaikki eivät vain voi tulla toimeen keskenään ihan vain persoonallisuuksiensa erojen vuoksi. Olen itse miettimässä juuri samaa. Ehkäpä ongelma vain on liian erilaiset persoonallisuudet? Sisarusten DNA:kin voi poiketa toisistaan yllättävän paljon. Ehkäpä sekin jo kertoo jotain.

Outoa on jos sisarussuhteita ei käytännössä ole mutta kukaan ei kerro miksi. Väittäisin että ongelma on silloin niillä jotka kieltäytyvät ilmaisemasta itseään. Se on hyvin passiivisaggrssiivista väkivaltaa varsinkin jos itse olet yrittänyt luoda suhteita ja tilanne ahdistaa.

Syynä voi olla sellainenkin, että elämäntilanteet ja ajatusmaailma kovin erilaisia. En ole kovin sukurakas, pidän parempana pitää etäisyyttä sukulaisiin, joiden kanssa ei ole oikein mitään yhteistä. En kaipaa heidän kommenttejaan, ihmettelyjään ja vastaavia asioista, jotka eivät heille kuulu. Yhteydenpito on minimissä juuri siksi, ettei tulisi riitaa. Monesti sukulaisilla on tapana arvostella muita sukulaisia toisin kuin ystävät tekisivät.

Kuopushan monesti kasvaa joukon jatkona, jos on sellainen hiljaisempi luonteeltaan. Tuo kertomani ei välttämättä koske tilannettasi, mutta kuitenkin kerroin ajatukseni, kun moni luulee, että sukulaisuus katkeaa vain suuriin riitoihin. Kuitenkin on varmaan muitakin, jotka eivät vain koe tarvetta mihinkään yhteydenpitoon hautajaisia lukuunottamatta. Ei tarkoita, että sinussa olisi mitään vikaa, jos joku ei halua yhteyttä pitää.

Minusta tuollainen vain hautajaisissa käyminen on maaliman pahinta kaksoimoralismia. Mennään jättämään jäähyväiset ihmiselle josta ei ole oltu kiinnostuneita hänen eläessään. Ihan sika sairasta!

Hei! Kuulostaa melko tutulta. Olen 4 lapsisen perheen kuopus. Kaikki sisarukseni ovat tyttöjä ja minä olin ns. iltatähti. Vanhat vanhemmat siis ja sisaruksetkin paljon minua vanhempia. Serkut ovat jääneet minulle myöskin vieraiksi, koska ovat enemmän sisarteni ikäluokkaa. Isä kuoli kun ´olin 12 vuotta ja äiti jäi auton alle meiltä (olen aviossa ja 3 aikuisen lapsen äiti) lähtiessään. En ole koskaan tuntenut olevani oikein täysvaltainen perheeni jäsen, minulle ei kerrota kaikkia asioita jne. Olen tuntenut yksinäisyyttä. Mieheni on minua 9 vuotta vanhempi siis eräänlainen isän korvike. Viime keväänä hän sai `tappavan` diagnoosin eli sydämen vajaatoiminta ja sepelvaltimotauti entisten aivoinfarktin jälkeisten ongelmien ( epilepsia ja toispuolihalvaus) lisäksi. Olen myöskin viime vuodet ollut pitkäaikaistyötön ja ehkä siitä syystä monet ystävät ovat kaikonneet. Nyt olen 64-vuotias, mutta edelleen kärsin näistä samoista asioista eli ikä ei sittenkään tuo viisautta. Tsemppiä sinulle!

Samantapaisia kokemuksia on. Minä olin aikoinaan suosittu lastenvahti kun olin tunnollinen luotettava ja ilmainen. Olin jopa järjestelemässä ja valvomassa lasten kaverikutsuja. Kun seuraavana päivänä tulivat aikuiset, siis omat serkkuni yms. minut lähetettiin pois kun en kuulunut siihen porukkaan.
Minun lapsillani ei sitten ollutkaan yhtään tätiä auttamassa... Sairasta äitiä auttelin ja siinä oli omat ihmeelliset kuvionsa. Mutta omasta tahdostani olin hoitamassa ja eihän se kaikille sovi.
Äiti kuoli ja omaisuutta ei juuri ollut, mutta perukirjan teko oli tuskaisa. Aiemmin perinnönjaossa oli jo sovittu että veli hoitaa suvun haudat ja siitä oli maksettu mökin yhteydessä (se jäi veljelle). Nyt tämä huomattavasti vanhempi veli alkoi luistaa ja pyysi perukirjaan merkintää, että hautojen hoito raukeaisi häneltä. Siis jo maksettu ja sovittu juttu, Ja jos minä eläisin nuorimpana kauimmin, niin se tulisi minun kontolleni, vaikka olenkin sen jo osaltani veljelle maksanut. En hyväksynyt tätä ja veli suuttui kun pikkusisko ei tottele sokeasti. Lopulta paperi vamlmistui.
Vanhin sisko on todella sairas ja ollut sivussa kaikista hoito yms. kuvioista ja hänelle voin soitella.
Samoin keskimmäinen veli on etäinen, mutta voin soitella. Kummatkaan eivät soittele minulle.
Keskimmäinen siskoni on sanonut, että hän haluaa pitää elämässään vain ne ihmiset jotka tuovat hänelle iloa (ja hyötyä). Voin soitella hänelle mutta en uskalla puhua kauan eikä hänkään juuri soittele. Aikoinaan kävin aina hänen luonaan eri paikkakunnalla kun vierailin äitini luona, hän ei ole käynyt pariin vuoteen vaikka vierailee tyttärensä luona parin kilometrin päässä usein. Luokittelen itseni hänelle ikäväksi ihmiseksi.
Vanhin veli on niin suivaantunut, että hän ei edes vastaa puheluihini. Emme siis ole tekemisissä. Kerran vastasi viime vuonna. Oli lentoasemalla ja kysyi vihaisena onko minulla jotakin asiaa. Mieheni oli juuri ollut isossa leikkauksessa mutta veljen vihaisuus ja töykeys sai minut vain takeltelemaan ettei ole. Jotenkin se viha sai tuntemaan, ettei meidän asiamme ole tähdellisä.
Ehkä olen itse aiheuttanut tämän tilanteen, mutta olen surullinen kun olen menettänyt elämästäni neljä tärkeää ihmistä. Ehkä olen se ikävä henkilö...
Lohdullista kuulla etten ole ainoa.
Meillä ikäero vanhimpaan sisareen on 10 vuotta ja perheen tilanne on ollut tietysti kaikille erilainen. En koe että minua olisi lellitty missään vaiheessa ja vanhempien sairaudet varjostivat erityisesti minun nuoruuttani. Ongelmia perheessämme on ollut toki ennen syntymäänikin.

Minäkin kuopus ja kokemukset samanlaisia. Otin aiemmin yhteyttä sisaruksiini, he eivät milloinkaan minuun. Sama muuten muiden sukulaisten kohdalla. Joskus joku soittaa mutta kun vastaan niin alkaa selitys; ei mun sulle pitänyt soittaa vaan siskollesi!
Olen ratkaissut asian; en vaivaa ketään ,saavat olla rauhassa. Joulukortit lähetän ja se saa riittää. Suunnitelmissani muuttaa pois Suomesta pysyvästi töiden perässä,en todellakaan ilmoita kenellekään
Että silleen.

Vanhempani aloittivat ja nyt sisarusten aikuiset lapset jatkavat jo 3.polvessa olettamusten suota, joka on tehnyt kommunikoinnin mahdottomaksi. Kaikki mitä sanon tai teen (tai olen sanomatta tai tekemättä) vahvistaa minusta luotua kuvaa. Ne ovat niin syvällä siinä etteivät tajua minun loukkaantuneen ...