KEVÄTSIIVOUS ALKAA.

Kirkas kevätaurinko paljastaa nurkissa lymyävät "villakoirat" . Tänään innostuin siivoamaan niitä pois. Raikas tuoksu ja pölytön koti. Nyt suihkuun ja puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan.

89

1568

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Antaa-auringon-keikkua

      Suursiivouksia voi tehdä muulloinkin kun kerran keväässä.
      Sen tein jouluksi. Pesin plyysimatotkin paikallaan ollessa. Ja sohvat.

      Ikkunat minulla on puhtaat aina koska haluan nähdä miljööt ja maisemat sellaisina kuin ne ovat.
      Ihmiset ja naapuritalot ovat vähemmän kiinnostavia. Joskin heihinkin katse erehtyy joskus, jos vasiten olen unohtunut johonkin ikkunaan katsomaan noin yleisesti.

      Villakoirille voi näyttää tappajaa (imuria) viikon, viimeistään kahden välein ja päätteeksi pestä lattioiden ja alustojen vapaat pinnat tasokkaalla pesuaineella. Mieluummin sellaisella, jossa on bakteerien tappajaa. Keittiö on hyvin tärkeä tiskipöytineen ja roskakaappeineen. "Banaanikärpäsiä" syntyy hyvin äkkiä. Tai sitten niitä tulee röörejä pitkin naapureista silloin tällöin.

      Eikä tarvinne mainita lavuaareista ja wc istuimesta, sekä strategisista oven kahvoista, wc jne.
      Silti elän kuin boheemi heinäpellossa. Tänään pisti silmiin, että eteisen lipaston päälys on kuin kaatopaikka sekarojuineen.

      Tähän päähuoneeseenkin kertyy kamaa, papereita, lehtiä, vaikka mitä pikkuhiljaa, että lopulta niitä on pöydillä ja sohvan päälys, jopa niskanojat täynnä.
      Suuremman raivauksen teen sitten kun iskee inspis ja siihen voi mennä kuukausia.

      Öisin minulla pyörii ilmanpuhdistaja. Sen suodatinta muistaa vaihtaa harvemmin koska se ei ole näkyvillä.

      • Bengalitikku

        Keväällä alkaa pesän kohennus. Lähden metsästämään kangasta uuteen päiväpeittoon. Verhot odottavat silitystä ja ripustusta. Jahka tästä.
        Ikkunat jätän lämpimämpään aikaan. Ovatpahan muuttolintuystävällisemmät.
        Antaa-auringon keikkua. Noinhan sitä viikottain pitää siisteyttä. Mikä eteisen lipasto oikein on, kun siinä on aina jotain kuin odottamassa ulospääsyä.
        Ihanaa kun kohta saa untsikat vaihtaa kevyempiin takkeihin.

      • Antaa-auringon-keikkua
        Bengalitikku kirjoitti:

        Muista turvakoordinaatit ennen verhojen ripustamista.
        Mikä siinä onkin, että eri laskutasoille alkaa kertyä tavaraa?
        Eteisen lipasto on kapea, korkea (turkoosi) jossa on 4 laatikkoa. Silti sen päälle tulee jätetyksi kaikkea muuta kuin esimerkiksi avaimet. Ne ovat taskuissa valmiina, samoin rahat ja sytkäri.
        Lipaston päällä on dötöjä pari, joita olen käyttänyt ehkä syksyllä viimeksi. On purkki silmälasien puhdistusliinoja. Aurinkolasit. Ulkolasit. Avaimia ja kulkukortteja firmoihin, joita kuitenkin tarvitsen vain harvoin. Pastilleja. Lägerol. Risteily hyttikortteja. Kuitteja. Laastaria. Pikku sakset. Otsalamppu. Puhelinteline johon harvoin tökkään puhelimen.
        Odotan inspistä, että lajittelen ne tärkeysjärjestykseen, osa laatikoihin, jotain roskiin tai silppuriin, osa taskuihin.
        Katselin tuossa ohikulkiessa, petaisinko sängyn. Mutta teen sen ehkä huomenna.

      • arvo.e

        Olen itserakas en pese talvella ikkunoita - keväällä näen kurkkiessani oman kauniin kuvani.

      • Bengalitikku

        Antaa-auringon-
        Sulla täytyy olla waltawa lipasto. Ihan viherryin. Nuo hyttikortit ovat mielestäni eriti oleellisia. Ehkä kannattaisi tutkia se ylin laatikko tyhjäksi ja
        kaapasta päältä tavarat sinne. Ennen vieraita saan kaiken runtattua lipastoni laatikkoon. Jännitysmomentti tulee siitä, saanko sen auki, kun halusn juuri tietun pipan päähän.
        Mulla on viime kesän liput kesäteatteriin eteisen peilin raamissa.

      • Antaa-auringon-keikkua
        Bengalitikku kirjoitti:

        Antaa-auringon-
        Sulla täytyy olla waltawa lipasto. Ihan viherryin. Nuo hyttikortit ovat mielestäni eriti oleellisia. Ehkä kannattaisi tutkia se ylin laatikko tyhjäksi ja
        kaapasta päältä tavarat sinne. Ennen vieraita saan kaiken runtattua lipastoni laatikkoon. Jännitysmomentti tulee siitä, saanko sen auki, kun halusn juuri tietun pipan päähän.
        Mulla on viime kesän liput kesäteatteriin eteisen peilin raamissa.

        Asia jäi vaivaamaan, joten kahvinkeittomatkalla keittiöön siistin lipaston päälisen totaalisesti.
        Mökin avaimet pelastin seinälle naulaan.
        Ja kun avasin ylälaatikon (itsestään hiljaa sulkeutuva), huomasin, että ei. Se on jäänyt raivaamatta pidemmältä ajalta. Etummaisena kori joka täynnä - tilppahööriä, vanhoja avaimia, jäsenkortteja, pankkikortteja, kuvallisia vanhentuneita henkilökortteja, sidontavälineitä (ei käsirautoja vaan sideharsoja ym), vanhoja aikatauluja niitä paksuja...Suljin laatikon vaivihkaa.

        Alimmaisissa on ulkoilu juttuja, lippiksiä, kenkiä, påohjallisia...varmaan kesäjuttuja.

        Matkailua on tullut säästetyksi, ei varmaan kaikkea, mutta joskus plärätä missä kaikkialla muuallakin kuin lähilaivoilla, on tullut kierrähdettyä.

      • Miten sinä suomessa talvella pitäisit ikkunalasit ulkoapäin puhtaana?

      • Bakteerintappaja kotisiivouksessa on tarpeeton. Mieto yleispuhdistusaine riittää.

      • siilenämää kirjoitti:

        Miten sinä suomessa talvella pitäisit ikkunalasit ulkoapäin puhtaana?

        En pese talvella ikkunoita - eivät likaannukaan. Myöhemmin keväällä lämpimän sään aikaan.

      • Suosittelen-näin
        siilenämää kirjoitti:

        Miten sinä suomessa talvella pitäisit ikkunalasit ulkoapäin puhtaana?

        Lasol - >Sinol sekoitus ja pesu. Ei tosin liian kovilla pakkasilla. Max 10 miinus.
        Mutta harvoinpa niitä pakkasilla kukaan pesee kun leutojakin sattuu säännöllisesti.

      • arvo.e kirjoitti:

        En pese talvella ikkunoita - eivät likaannukaan. Myöhemmin keväällä lämpimän sään aikaan.

        Minä pesen ikkunat vasta kun koivun siitepöyaika on ohi. Tässä on paljon koivuja, siitepöly tarttuu ikkunoihin.

      • Bengalitikku
        Antaa-auringon-keikkua kirjoitti:

        Muista turvakoordinaatit ennen verhojen ripustamista.
        Mikä siinä onkin, että eri laskutasoille alkaa kertyä tavaraa?
        Eteisen lipasto on kapea, korkea (turkoosi) jossa on 4 laatikkoa. Silti sen päälle tulee jätetyksi kaikkea muuta kuin esimerkiksi avaimet. Ne ovat taskuissa valmiina, samoin rahat ja sytkäri.
        Lipaston päällä on dötöjä pari, joita olen käyttänyt ehkä syksyllä viimeksi. On purkki silmälasien puhdistusliinoja. Aurinkolasit. Ulkolasit. Avaimia ja kulkukortteja firmoihin, joita kuitenkin tarvitsen vain harvoin. Pastilleja. Lägerol. Risteily hyttikortteja. Kuitteja. Laastaria. Pikku sakset. Otsalamppu. Puhelinteline johon harvoin tökkään puhelimen.
        Odotan inspistä, että lajittelen ne tärkeysjärjestykseen, osa laatikoihin, jotain roskiin tai silppuriin, osa taskuihin.
        Katselin tuossa ohikulkiessa, petaisinko sängyn. Mutta teen sen ehkä huomenna.

        Turvakoordinaatit? Mitä ne on? Puutikkaat ja Scandinavian design -kirja yläastimella ja yletyin. Liian lyhyet laskutelineet! Kirjan pinta on muovintapaista ja paljaat pikkuisen nihkeät jalkspohjat ja ankkuroiduin hyvin.
        Käpet kyllä väsyi pikkasen nipsuihin laittaessani ja pikkasen kirotutti. VPS.
        Verhoiksi tuli 2 kpl Finlaysonin pöytäliinaa eli valmisverhot a la mie. Mageet, vaik en ole itse tehnyt pistoakaan. Päiväpeitteen 10 m ompelin eilen piilopistoin käsin. Koneeni on lainassa, siks.

    • Kunhan ilmat lämpenee, niin pesen ikkunat, siinä mun kevätsiivous.
      En tuhlaa kevättä siivoukseen, loka-marraskuussa sitten siivotaan paremmin.

      • Minä nyt sentään hämähäkinseitit magneettihuiskalla katosta vetelen.
        Puoliso tässä yks ilta sanoi, että pian tuo hämiksenverkko yltää sinun päähäsi.

      • Uusi-lajike
        KS109 kirjoitti:

        Minä nyt sentään hämähäkinseitit magneettihuiskalla katosta vetelen.
        Puoliso tässä yks ilta sanoi, että pian tuo hämiksenverkko yltää sinun päähäsi.

        Teilläkö on talvihämähäkkejä.
        Niiden pakkaskestävyys lie hyvä.

        Taidanpa kesällä alkaa juottaa Sinolia mökkini hämähäkeille, niistä muodostuu talvi lajike.

      • KS109 kirjoitti:

        Minä nyt sentään hämähäkinseitit magneettihuiskalla katosta vetelen.
        Puoliso tässä yks ilta sanoi, että pian tuo hämiksenverkko yltää sinun päähäsi.

        Sano puolisolle, että on vaarallista tuijottaa kattoon (ainakin kävellessä). Siinä voi kompuroida.

        Eiks tuosta magneettihuiskasta tuu säteilyä?

      • Uusi-lajike kirjoitti:

        Teilläkö on talvihämähäkkejä.
        Niiden pakkaskestävyys lie hyvä.

        Taidanpa kesällä alkaa juottaa Sinolia mökkini hämähäkeille, niistä muodostuu talvi lajike.

        Eiköhän nuo seitit ole vanhempaa kuin yhden talven perua, hämähäkit ovat niin pieniä etten minä niitä noteeraa.

      • markeena kirjoitti:

        Sano puolisolle, että on vaarallista tuijottaa kattoon (ainakin kävellessä). Siinä voi kompuroida.

        Eiks tuosta magneettihuiskasta tuu säteilyä?

        Pitää varoittaa, sattuu vaikka kotitapaturma, kun törmää johonkin.
        Hänellä on tavattoman hyvä näkö, lähes röntgenkatse.
        Säilytän magneettihuiskaa pihalla, säteilyn pelon takia ja onhan se sitten raikas kun tarvitsen.

      • Hyvä ajatus lykätä siivous. Älä tee sitä tänään, minkä voit tulevaisuudessa teettää toisella. Ahkeruus on ilomme, laiskuus intohimomme.

      • arvo.e kirjoitti:

        Hyvä ajatus lykätä siivous. Älä tee sitä tänään, minkä voit tulevaisuudessa teettää toisella. Ahkeruus on ilomme, laiskuus intohimomme.

        Eihän nyt kyse ole laiskuudesta, Sen,minkä sinä teet keväällä,mitä teen vuoden pimeämpään aikaan ja nautin elämästä valoisaan aikaan.

      • markeena kirjoitti:

        Eihän nyt kyse ole laiskuudesta, Sen,minkä sinä teet keväällä,mitä teen vuoden pimeämpään aikaan ja nautin elämästä valoisaan aikaan.

        Mattojen hankeen hakkaaminen onnistuu vain hanki kelillä. Kesällä painepesurilla. Ikkunoita pakkasella pestessä voi pyyhe jäätyä lasiin kiinni.

      • Matot-vaik-umpihangessa
        arvo.e kirjoitti:

        Mattojen hankeen hakkaaminen onnistuu vain hanki kelillä. Kesällä painepesurilla. Ikkunoita pakkasella pestessä voi pyyhe jäätyä lasiin kiinni.

        Lasol - Sinol.
        Pyyhkeelläkö peset ikkunat? Missä pesin missä ikkunakuivain eli lasta? Eivät maksa maltaita alan liikkeistä. Siis A l a n liikkeistä ei mitään marketti kamaa.

    • Kuka.mitenkin

      Aamupäivä meni kaksion siivoiuksessa ja siivosin kunnolla ikkunat pesin ennen joulua, muutaman kerran viikossa imuroi niin seuraava kunnon siivous syksyllä.
      Siivoukseen on turha uhrata aikaa, sen minkä teet tee rivakkaa.

    • Arvo hyvä ei tuo ole kevätsiivous vaan viikkosiivous.
      Kevätsiivous tehdään keväämmällä, silloin viedään ulos tuulettumaan kaikki mikä irti lähtee ja minkä jaksaa kantaa.
      Pestään seinät, laki ja ikkunat, puhdistetaan lamput ja siivotaan kaapit.
      Ennen vanhaan näin suoritettiin kevätsiivous.

      • Veikkaisin-näin

        Joo. Tapetitkin on hyvä repiä kerran vuodessa ja viedä tuulettumaan. Se on niin kuin suursiivous.

      • Veikkaisin-näin kirjoitti:

        Joo. Tapetitkin on hyvä repiä kerran vuodessa ja viedä tuulettumaan. Se on niin kuin suursiivous.

        Ei sentään tarvinne liioitella, irtokamat vaan vietiin ulos. Onneksi meillä ei ole tapetteja, ei joudu kiusaukseen :)

      • Minulle tuli hiki jo lukiessani hopeapajun tekstiä.

      • mielikki.mummo kirjoitti:

        Minulle tuli hiki jo lukiessani hopeapajun tekstiä.

        "Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä neuvon", en ole koskaan tehnyt tuollaista kevätsiivousta :)

      • Bengalitikku
        Veikkaisin-näin kirjoitti:

        Joo. Tapetitkin on hyvä repiä kerran vuodessa ja viedä tuulettumaan. Se on niin kuin suursiivous.

        Hihhihhii

    • Saga.Kabinetti

      Mun siivous alkoi viime viikolla, kun länttäsin sukkani vesilammikkoon keittiön lattialla. Nyt on keittiössä (ja olkkarissa) uusi matto, outletista löysin passelin. Kiipesin kukkapylvään päälle vaihtaessani verhot. Kauheen korkeat ikkunat, en lypsyjakkaraltani ylety. Mikälie en koskaan muista ostaa turvatikkaita. Mietin milloin vaihdan mullat ja laitan siemeniä itämään. Ja parit viherkasvit täytyy käydä P-puutarhakaupasta ostamasta. Nyt paistaa aurinko, mutta luvattiin pilvistyvää.

      Kerta tässä blogataan, niin blogataan kunnolla. Ei ollut kahvia aamusella kuin yhteen mukilliseen. Oli aika optikolle silmälaseja hakemaan. Eivät olleetkaan valmiit :( Aattelin käydä P-ruokakaupassa ostamassa hierontarullan, koska toinen kannikka ja takareidet ovat kipeät. Ei ollut kuin semmoinen kämänen, lyhyt, liian kova rulla. Noh, ostin kahvia ja päätin lohduttaa itseäni rahkapullalla.
      Kotona huomasin, että olin vahingossa ostanut pannujauhatusta. Etsin sitten komeron uumenista retkipannun ja keitin sillä kahvit ja söin tuon pullan. Taidan etsiä kaulimen kaapista ja leipoo sillä tuon kannikka.

      • Juu-hyvä-idea

        Kaulin on erittäin hyvä pakaranlevitin. Voi levittää ohueksi tai paksuksi taikinaksi. Sellainen itserullaava kaulin. Kädet selän taakse, kaulimen päistä kiinni ja rullaus ylös alas.

      • Saga.Kabinetti
        Juu-hyvä-idea kirjoitti:

        Kaulin on erittäin hyvä pakaranlevitin. Voi levittää ohueksi tai paksuksi taikinaksi. Sellainen itserullaava kaulin. Kädet selän taakse, kaulimen päistä kiinni ja rullaus ylös alas.

        Kun tämä päivä nyt ei ihan putkeen ole mennyt, niin ei sitten.
        Ei minulla ollutkaan sellaista kunnon kaulinta. Olen varmaankin antanut sen tyttärelleni. Mutta sellainen piirakkapulikka on, sukkulamallinen. Liian kapea pakaralihaksia venyttämään :(
        Jotain hyvää sentään, optikolta soitettiin, että lasit ovat valmiit. Haen huomenna. Täytyy googlata olisiko sellaista hierontarullaa T-myymälässä. Se olisi siinä optikko-rakennuksessa. Toki hierojalla saisi helpotusta, mutta fillarikelit pian alkaa ja se tietää pakaralihaskipua jalkakipujen lisäksi. Olisi omatoimilihasvenyttäjä sitten aina saatavilla.
        Ai niin, etsin santoskeittimeni, että saan aamulla hyvää kahvia josko huominen olisi sitten vähemmän takapakiton.

      • Juu-hyvä-idea
        Saga.Kabinetti kirjoitti:

        Kotivoimisteluliikkeet, erilaiset, kokeile eri juttuja, jos sopiva löytyisi? Mistä moinen pakarajumi syntyy, on kai sille joku syy-yhteys?

      • Saga.Kabinetti
        Juu-hyvä-idea kirjoitti:

        Kotivoimisteluliikkeet, erilaiset, kokeile eri juttuja, jos sopiva löytyisi? Mistä moinen pakarajumi syntyy, on kai sille joku syy-yhteys?

        Kaks' vaihtoehtoo mistä syntyi. Eka se, että kävelin kolmena peräkkäisenä aurinkoisena päivänä n. 8 km lumista polkua pitkin. Joutui jännittämään lihaksia. Toka vaihtoehto se, että innostuin hyppimään trampoliinilla. En vissiin lämmitellyt lihaksia tarpeeksi. Aina en muista, että keho on kehittynyt yli mun sisäisen minäni.
        Pitäis muistaa venytellä mutku se on niin tylsää.

        Kiitos kiinnostuksestasi :) Minun on nyt vähän vaikea esittää vastavuoroisia kysymyksiä. No, ehkä siitä miten päin kädet olisi pitänyt olla jos se kaulin olisi ollut käytettävissä?

        Djoo. Ahkerasti olet kävellyt. Melkein tavallisuudesta poikkeavaa. Ei kovin moni kävele edes t kilometrin lenkkiä, yksin. Koiran kanssa ehkä.
        Heitin pika-arvion itselleni, että hieman joutuisi harjoittelemaan, että pystyisi kulkemaan taas useampaa kilometriä, voisi mennä jalat hapoille.
        Ei ole kaulinta itsellä, että voisin mallintaa, miten päin käsiä pitää? Varmaan kädet taakse kämmenet ulospäin.

      • Saga.Kabinetti kirjoitti:

        Sinulla on ollut se perskannikka kipee (eri nikeilläsi) niin kauan kuin olen sinua tällä palstalla seuraillut. Milloin liukastunut kalliolta ja venähyttänyt ja milloin mistäkin syystä. Ettei vain olisi synnynnäistä ja kroonista.

      • arvonnousua
        Tellukka kirjoitti:

        Hei palstakyttääjä, ylennettäköön sinut palstan pääseurailijastalkkeriksi

        Synnynnäinen pakko tuo liikkuminen, niin kauan kuin kynnelle kykenee. Se hierontarulla on sellainen, joka pidetään lattialla ja sen päällä sitten kipeitä lihaksia liikutellaan. Kyllä tää tästä.

      • Saga.Kabinetti
        Tellukka kirjoitti:

        Sinulla on ollut se perskannikka kipee (eri nikeilläsi) niin kauan kuin olen sinua tällä palstalla seuraillut. Milloin liukastunut kalliolta ja venähyttänyt ja milloin mistäkin syystä. Ettei vain olisi synnynnäistä ja kroonista.

        Niin, liikun kyllä tosi paljon ja aina sattuu ja tapahtuu. Kannikat ovat samat joten ei kait ne mihinkään katoa vaikka nikkiä vaihtaisinkin. En usko, että on synnynnäistä. Voi olla, että joku vanha vamma, joka hertästi äityy.

        Hassua, että jaksat olla kiinnostunut tekemisistä ja perskannikoista.

      • Saga.Kabinetti
        arvonnousua kirjoitti:

        Hei palstakyttääjä, ylennettäköön sinut palstan pääseurailijastalkkeriksi

        Mä sain Tellukasta aikoinaan vihamiehen/-naisen, kun riimittelin hunksin kanssa. Sittemmin olen vältellyn hunksille vastaamista hunksin kommentteihin ja onnekseni niitä ei tulekaan.

        Jonkinlaisena palstalta ulosajona noita Tellukan ilkeitä kommentteja pidän. Mutta eihän siihen tarvitse kenenkään alistua.

      • Tellukka kirjoitti:

        Sinulla on ollut se perskannikka kipee (eri nikeilläsi) niin kauan kuin olen sinua tällä palstalla seuraillut. Milloin liukastunut kalliolta ja venähyttänyt ja milloin mistäkin syystä. Ettei vain olisi synnynnäistä ja kroonista.

        Tellukka millä valtuuksilla puhut tällä palstalla toisille kirjoittajille noin? Täällä saa kukainenkin kirjoittaa milli nikillä hyvänsä ilman että toinen kirjoittaja voi alkaa siitä kettuilemaan. Koitappas pysyä ihan aiheissa vaan, jos onnistuu. Vai onkos ilkeys perinnöllistä vai mrs Alzheimerko siellä jo kallon sisällä kolkuttelee?

        Kiitos! Kaikkia ei voi miellyttää. En edes minä :)
        Aika usein olen mennyt nikinvaihtoon, kun tuo kiusaaminen on alkanut. En taida jaksaa enää, joten jätän omaan arvoonsa.

      • Saga.Kabinetti kirjoitti:

        Mä sain Tellukasta aikoinaan vihamiehen/-naisen, kun riimittelin hunksin kanssa. Sittemmin olen vältellyn hunksille vastaamista hunksin kommentteihin ja onnekseni niitä ei tulekaan.

        Jonkinlaisena palstalta ulosajona noita Tellukan ilkeitä kommentteja pidän. Mutta eihän siihen tarvitse kenenkään alistua.

        Onko Tellukka mustis Hunkkelista?

      • Saga.Kabinetti kirjoitti:

        Kiitos! Kaikkia ei voi miellyttää. En edes minä :)
        Aika usein olen mennyt nikinvaihtoon, kun tuo kiusaaminen on alkanut. En taida jaksaa enää, joten jätän omaan arvoonsa.

        Nii. Kun jaksasi aina olla hiljaa. Joskus vaan sarvet nousee päähän ja pitää pikkasen koittaa ojentaa :).

      • Saga.Kabinetti
        siilenämää kirjoitti:

        Onko Tellukka mustis Hunkkelista?

        Kyllä mä vähän niin epäilen. Jossain vaiheessa luulin, että ovat se ja sama persoona. Sittemmin olen tullut oisiin aatoksiin. Mutta ihan turhaan minun takia tarvii mustistella.

      • Saga.Kabinetti
        siilenämää kirjoitti:

        Nii. Kun jaksasi aina olla hiljaa. Joskus vaan sarvet nousee päähän ja pitää pikkasen koittaa ojentaa :).

        Sun on enempi tuota sanallista kapasiteettiä, kun mulla. Itellä ei sanat oikein riitä. Mutta, kun tämä on keskustelupasta ja joskus tekee ihan mieli kommunikoida jonkun kanssa eikä vain heittää yks-kaksanaista kommenttia sivusta. Ja sittenhän se tökkiminen alkaa, jos joku sattuu minulle jotakin vastaamaan. Niinku tässäkin ketjussa.
        Takarivin Tyynenä pitäisi olla.

        Ei alistuta siihen. Sanotaan kun on sanottavaa ja piste.

      • Saga.Kabinetti
        siilenämää kirjoitti:

        Ei alistuta siihen. Sanotaan kun on sanottavaa ja piste.

        Näin tehdään.

      • arvonnousua kirjoitti:

        Hei palstakyttääjä, ylennettäköön sinut palstan pääseurailijastalkkeriksi

        Toivoisin että minullakin olisi noin hyvä muisti. Unohdan saman tien mitä olen lukenut, paitsi jos on jotain todella kiinnostavaa. Huono muisti, tai huono keskittymiskyky on hyvä ja paha asia.
        Kaveri kyllä väittää että muistini on liiankin hyvä, joskus.

      • Tuhatnikki
        Saga.Kabinetti kirjoitti:

        Näin tehdään.

        Onhan se tietysti ajankulu sekin, että kun, jos, joku, pitää muistiota, mitä kukin on kirjoitellut vuosien saatossa. Meikää on kyllä vaikea seurata ja muistaa. Itselle lähes jokainen lause on kertakäyttökirjaimia, ja taas eteenpäin. En jää muistelemaan kovin syvemmin.
        Mutta jos joku palauttaa sanomisiani, onhan se hauska nähdä mitä on tullut kirjoitetuksi vaikkapa 17.9.2014, jolloin minulla oli mustelma pikku varpaassa, jolloin en ole palstalla edes ollut sitä kertomassa jne.

      • Saga.Kabinetti
        mielikki.mummo kirjoitti:

        Toivoisin että minullakin olisi noin hyvä muisti. Unohdan saman tien mitä olen lukenut, paitsi jos on jotain todella kiinnostavaa. Huono muisti, tai huono keskittymiskyky on hyvä ja paha asia.
        Kaveri kyllä väittää että muistini on liiankin hyvä, joskus.

        Jos minulla olisi noin hyvä muisti, niin pyrkisin käyttämään sitä positiivisten asioiden yhteydessä.
        Esim. Sinä Mielikki-mummo kirjoitit aika rankoista asioista elämästäsi. En silloin pystynyt kommentoimaan, mutta nyt sanon, että arvostan avautumistasi ja olet hieno esikuva lapsillesi vahvasta naisesta.

      • Saga.Kabinetti
        Tuhatnikki kirjoitti:

        Onhan se tietysti ajankulu sekin, että kun, jos, joku, pitää muistiota, mitä kukin on kirjoitellut vuosien saatossa. Meikää on kyllä vaikea seurata ja muistaa. Itselle lähes jokainen lause on kertakäyttökirjaimia, ja taas eteenpäin. En jää muistelemaan kovin syvemmin.
        Mutta jos joku palauttaa sanomisiani, onhan se hauska nähdä mitä on tullut kirjoitetuksi vaikkapa 17.9.2014, jolloin minulla oli mustelma pikku varpaassa, jolloin en ole palstalla edes ollut sitä kertomassa jne.

        Kyllä minuakin hiukan ihmetyttää, että kannikkani lihaskireydet ovat jääneet mieleen.
        Hassua, että mollataan rekkautumattomia, mutta sitten jos/kun olet tunnistettavalla nikillä, niin tullaan vinoilemaan.

        Tuhatnikkinä olo siinä mielessä huonoa, kun joskus haluaisi palata johon asiaan eikä muista millä nikillä siihen osallistui.

        Ainahan sitä voisi tietenkin Tellukalta kysyä, että kuka se olikaan kun pari vuotta sitten kertoi valkoisiin tennareihin tulleen nurmitahroja.

      • siilenämää kirjoitti:

        Tellukka millä valtuuksilla puhut tällä palstalla toisille kirjoittajille noin? Täällä saa kukainenkin kirjoittaa milli nikillä hyvänsä ilman että toinen kirjoittaja voi alkaa siitä kettuilemaan. Koitappas pysyä ihan aiheissa vaan, jos onnistuu. Vai onkos ilkeys perinnöllistä vai mrs Alzheimerko siellä jo kallon sisällä kolkuttelee?

        Alle kuuskymppisenä iät ja ajat palstalla häärännyt kysyy minulta yli kuuskymppiseltä, millä valtuuksilla täällä kirjoittelen.
        No niillä valtuuksilla, kun olenhan ikäisteni palstalla.

      • phuuuhuuuuu

        Josko lukisit ensin ja sit vasta vastaisit

      • Saga.Kabinetti kirjoitti:

        Mä sain Tellukasta aikoinaan vihamiehen/-naisen, kun riimittelin hunksin kanssa. Sittemmin olen vältellyn hunksille vastaamista hunksin kommentteihin ja onnekseni niitä ei tulekaan.

        Jonkinlaisena palstalta ulosajona noita Tellukan ilkeitä kommentteja pidän. Mutta eihän siihen tarvitse kenenkään alistua.

        Ajattelin vain, kun se persposkesi on noin kauan vaivannut, että jospa se ei olekaan aina eri syistä. Ja nythän se alkaa selvitäkin, että sinulla on ehkä toinen jalka lyhyempi ja siksi sinulle tulee jonkunlaista hermosärkyä toiseen kannikkaasi.

      • Tellukka kirjoitti:

        Alle kuuskymppisenä iät ja ajat palstalla häärännyt kysyy minulta yli kuuskymppiseltä, millä valtuuksilla täällä kirjoittelen.
        No niillä valtuuksilla, kun olenhan ikäisteni palstalla.

        Ikäkö oikeuttaa olemaan ilkeä muille? Sinä osaat kirjoittaa asiaakin, harrasta sitä enempi.

      • siilenämää kirjoitti:

        Ikäkö oikeuttaa olemaan ilkeä muille? Sinä osaat kirjoittaa asiaakin, harrasta sitä enempi.

        Ehkä sinäkin opit tälleen vanhemmiten olemaan ilkeilemättä muille.
        Senhän näkee sitten.

        "När fan blir gammal så blir han präst", sanotaan, mutta ...

        Jos joku niinkin paljon minua nuorempi ihminen vuosikaudet valittaa samaa perskannikkaansa, niin onko ihmeellistä, että siitä tällainen empaattinen ihminen alkaa olla vähän huolissaan.

        Sinusta kirjoitustesi perusteella on empatia kaukana.

      • Tellukka kirjoitti:

        Ehkä sinäkin opit tälleen vanhemmiten olemaan ilkeilemättä muille.
        Senhän näkee sitten.

        "När fan blir gammal så blir han präst", sanotaan, mutta ...

        Jos joku niinkin paljon minua nuorempi ihminen vuosikaudet valittaa samaa perskannikkaansa, niin onko ihmeellistä, että siitä tällainen empaattinen ihminen alkaa olla vähän huolissaan.

        Sinusta kirjoitustesi perusteella on empatia kaukana.

      • Saga.Kabinetti
        Tellukka kirjoitti:

        Ajattelin vain, kun se persposkesi on noin kauan vaivannut, että jospa se ei olekaan aina eri syistä. Ja nythän se alkaa selvitäkin, että sinulla on ehkä toinen jalka lyhyempi ja siksi sinulle tulee jonkunlaista hermosärkyä toiseen kannikkaasi.

        No huh huh, jopa diagnoosin pläjäytit. Eipä ole tullut mieleenikään eikä lääkäreillekään. Luulin, että alkoi 80-luvulla, kun työnantaja sponssasi squas-tunteja ja siinä on äkkipysäyksiä. Sittemmin keilatessa vispasin oikean jalan sivuun, koska olen oikeakätinen jne.
        Varmistan kuitenkin tuon diagnoosin toiselta lääkäriltä ennen kuin alan klenkkaamaan.

      • Bengalitikku

        Kannattaisi ehkä pyytää omalääkäriltä aika ortopedille. Erityispohjallisilla voisi saada apua. Himpsasen voi maksaa. Joskus muunlaista kipuilua olen loiventanut, kun olen toiseen kenkään laittanut tuplasti pohjallisia. Vääränlaisista kengistäkin voi juontua vaiva. Esim. Lenkkareissa on eroja.
        Ja tuo eripituisuus jaloissa on tavallista.
        Katsokaapa joskus, kun on paljon ihmisiä, kuinka moni tarvitsisi paremmat jalkineet tai erityispohjalliset. Varsinkin lasten huomaamattoman, lievän asentovirheen saa korjattua erityispohjallisilla nopeahkosti.

        Mulla on henkilökohtaisesti minulle muotoillut pohjalliset. Jalkaterapeutin arvioinnin mukaisesti. Seisoin sellaisen peililaitteen päällä ja siitä kuvattiin ja mitattiin holvikaaret ja kaikki.
        Mä luulen, että noi pitkät kävelylenkkini ovat nykyisen kipuiluni syy. Tein osin ne lenkit niin, että oli liukuesteet kengissä. Liukuesteitä ei otettu huomioon silloin kun noi pohjalliset suunniteltiin. Nehän korottavat kantaosaa ja jalkaterien asento hiukka muuttuu.
        Täytyy ottaa puheeksi tuo jalkojen pituusero seuraavalla kerralla. Sehän voi johtua ihan vaan kireistä lihaksista.
        Nuo pienten lasten jalat onkin sitten toinen juttu. Pullajaloiksi kutsuttiin muutama vuosi sitten ja laitettiin pannaan lenkkarit. Nykyisin kait lenkkarit on päästetty pannasta lapsillakin.

      • mielikki.mummo kirjoitti:

        Toivoisin että minullakin olisi noin hyvä muisti. Unohdan saman tien mitä olen lukenut, paitsi jos on jotain todella kiinnostavaa. Huono muisti, tai huono keskittymiskyky on hyvä ja paha asia.
        Kaveri kyllä väittää että muistini on liiankin hyvä, joskus.

        Minulla on erinomainen muisti. Muistan joskus asioita, joita ei ole edes tapahtunut

      • Bengalitikku

        Hihihii. Kerro lisää.

    • kevätaurinkopaljastaa

      Kovasti jo odottelen ikkunanpesusäitä, on niin monta isoa lasia ettei vielä näillä säillä voi hommiin ryhtyä, muutenhan tänne kämppään jäätyy, ja huuruakin saattaa sitten tulla kosteudesta sinne väleihin. Lokakuulla nuo pesetin, mutta kyllä ne vaan on taas jo likaiset ulkopinnoiltaan. Sisäpinnat pesi viikkosiivooja jo tammikuulla kun aurinko alkoi ensimmäisiä kertoja taas pilkistelemään. Hyvä imuri ja viikkosiivooja perjantaisin 4 tuntia, pitää huushollin niin siistinä ettei itse tarvitse asian hyväksi paljon mitään tehdä.

      • Minä odotan ne uudet ikkunat.

      • Eivät-ne-puhtaat-ole
        siilenämää kirjoitti:

        Minä odotan ne uudet ikkunat.

        Pitää nekin pestä. On vähintään tehdaspölyssä ja hyvässä lykyssä silicon roiskeita.

      • Tellukka
        Eivät-ne-puhtaat-ole kirjoitti:

        Pitää nekin pestä. On vähintään tehdaspölyssä ja hyvässä lykyssä silicon roiskeita.

        Eiköhän se pitäisi kuulua ikkunoittenvaihtohintaan se ensimmäinen pesukin.

      • Eivät-ne-puhtaat-ole kirjoitti:

        Pitää nekin pestä. On vähintään tehdaspölyssä ja hyvässä lykyssä silicon roiskeita.

        Joojio mur tarkoitin että en nöitä vanhija ala enää pesemään.

      • Miten-ymmärtää-katsoa
        Tellukka kirjoitti:

        Eiköhän se pitäisi kuulua ikkunoittenvaihtohintaan se ensimmäinen pesukin.

        Riippuu. Minkäläisen. Sopimuksen. On allekirjoittanut.

        Kyllähän ikkunanvaihtofirmat lupaa vaikka jupiterin taivaalta. Mutta loppu peleissä heillä ei sitten olekaan niitä ikkunanpesijöitä varastossa ja h hetkellä ei löydy mistään, tai ovat liian kalliita heidän pieleen menneeseen laskelmaan nähden.

        Se, että ikkunatehtaalla joku hikinen haalariasuinen pyyhkäisee ikkunoita trasselilla, ei ole ikkunanpesua.

        Nimim Kokemusta ja kenttätietoa on, paljon.

      • Miten-ymmärtää-katsoa kirjoitti:

        Sopimuksesta kai se on kiinni.
        Mutta mitä minä olen nähnyt ikkunoittenvaihtoa, niin aina ne on käyty pesemässä ennen tarkastusta. Voihan se olla, että halvemmat firmat jättävät ne tehdaskunnossa, mutta en minä ole nähnyt.

        Oli pesty vaihdon jälkeen täällä ja toisessakin asunnossa.
        Isohko firma. Asuntoihin vielä jätetty palautuskaavake, jos on jotain huomauttamista.

      • siilenämää kirjoitti:

        Minä odotan ne uudet ikkunat.

        Asennatteko sellaiset lämpölasit, joita pesua suunnitellessa jo tulee hiki?

    • 1eero

      Turhaa tässä siivoilin kun tytär sano tulevansa muksun kanssa loppuviikolla mut äsken tul viesti ettei tuu ku vasta pääsiäisenä, et joutuu sitte siivoomaa uuvvestaa...ohan mulla aikaa sotkea.

      • Nyt saat nauttia ihan itekses siististä kodista😉

      • koirallakarvanlähtö

        Harvemmin se siivous niin kovin turhaa on ollut, varsinkin jos oli joku paikka muuta kuin tiptop kunnossa.

      • 1eero
        siilenämää kirjoitti:

        Nyt saat nauttia ihan itekses siististä kodista😉

        Totta :) puhtaus on puoliruokaa, ikkunatkin on puhtaat kun joulun alla pesin nii huusollissa voi olla mieleinen epäjärjestys kun muistaa mikä missäkin on.

      • 1eero kirjoitti:

        Totta :) puhtaus on puoliruokaa, ikkunatkin on puhtaat kun joulun alla pesin nii huusollissa voi olla mieleinen epäjärjestys kun muistaa mikä missäkin on.

        Mieleinen epäjärjestys, hauska ilmaus :)

    • Ei paista aurinko, ei tarvi siivota.
      No itseasiassa siivoilen pitkin talvea kaikkia paikkoja pikkuhiljaa, kun taas olen puol vuotta pois.
      Ikkunat pesen sitten, kun on sopiva sää ja inspiraatio yllättää.

      • Mattojen tamppaukselle maanantai oli hyvä. Hanki keli ja mattojen hakkaaminen siihen puhdisti hyvin.

    • Heikunkeikku

      Jos alkaisin kevätsiivouksen nyt, niin saisin tehdä moneen kertaan sen uudestaan. Parasta imuroida villakoirat, pyyhkästä lattiat ja pölyt ihan viikottain.
      Kevätsiivoilen sitten kun kevät on kukkeimmillaan. Ikkunat pesen silloin, kun saan inspiraation.
      Ikkunoitten pesut on ok-puuhaa, mutta se alkaminen on jotenkin vaivalloista. Kun vaan alkuun pääsee, niin siinä pestessä miettii, että oliko tää nyt mukamas niin kurja homma alkaa. Nimittäin ihan kiva pestä ja siinä samalla ajatella asioita.

      Jos-jos en tekisi ollenkaan kevätsiivousta, niin ei sitä kukaan huomaisi. Asun yksin kissin kanssa, eikä sotkua tule oikeastaan ollenkaan. Enkä mä nykyään edes tee mitään älytöntä suur-suur-suur-siivousta. Ennen kun porukka oli kotona, niin oli eri juttu. Ja olin ihan älyttömän energinen ja tehokas suursiivooja. Nyt on askel lyhentynyt:) Viitseliäisyyttä on vähemmän.
      Ennen oli kaapit sotkusemmat, nykyään tip-top-kunnossa. Yksin kun huseeraa, niin ei ne itsestään sotkuun mene, ellen itse ala sotkuilemaan.

      • Silloin minullakin oli oikein kunnia-asiana pitää huusholli siistinä, kun lapset olivat pieniä ja tässä kotona. Nyt se on vähän niin (aika paljonkin niin), että "mitä välii, hei ..."

      • Heikunkeikku
        Tellukka kirjoitti:

        Silloin minullakin oli oikein kunnia-asiana pitää huusholli siistinä, kun lapset olivat pieniä ja tässä kotona. Nyt se on vähän niin (aika paljonkin niin), että "mitä välii, hei ..."

        Tulihan sitä huomattavasti enemmän sotkua, verrattuna nykyiseen tilaan. Oli lapset ja heidän kaverit ja kaksi isoa tanskandoggia ja muutamat kissit.
        Joka päivä minä tai mieheni imuroitiin, välillä lapset. Huitelin mopilla lattiat ja sen semmosta. Siihen tottui, että näin se "pitää" olla. Kun joka päivä imuroi, niin ei koirankarvat ja kissien karvat ajelehtineet pitkin kämppää. Eikä haitannut, vaikka pojat tallustivat kengillä huoneeseensa hakemaan unohtuneita asioitaan, kun tiesi, että kohta huomennahan taas imuroin. Nyt kun ajattelen, niin tulee mieleen, että voi hitto enpäs taitaisi enää jaksaa imuroida koko kämppää joka päivä. Tai en tiedä, jos olis pakko niin kaiketi sitten imuroisin?

        Lasten huoneet olivat sitten omaa luokkaansa. Oli välillä vähän hankala imuroida, kun keskellä lattiaa oli kummallakin ne omat projektit kesken. Eihän niitä passannut pois siirtää.
        Toisaaltaan eivät projektit mua haitanneet, oli hyvä kun heillä oli näitä omia juttujaan. Kehittäviä ja jälkeenpäin katsottuna, erittäin hyödyllisiä. Taputan itseäni päähän, että olin aikanani ei-niuho äitee.

        Kotiuduin töistä hetki sitten. Nyt en tottavie jaksaisi ruveta imuroimaan tai tekemään ylipäätään yhtään mitään. En ees tikkua ristiin jaksaisi tällätä:)

      • Yksin elän minäkin. Canarian lämmöstä sain innostuksen siivoiluun, joka meillä miehillä ei kovin helposti tapahdu.

      • Heikunkeikku
        arvo.e kirjoitti:

        Yksin elän minäkin. Canarian lämmöstä sain innostuksen siivoiluun, joka meillä miehillä ei kovin helposti tapahdu.

        Ai, oletkos ollut Canarialla?
        Sinä nautiskelit lämmöstä ja siinä sivussa aloit katsomaan hotellihuoneesi laattioita ja tuumit, että no johan on sotkuusta. Aloit siivoamaan viimesen päälle ja kun tulit takaisin Suomeen, oli matkalla tullut inspiraatio NIIN vahvana sisälläsi, että päätit jatkaa tätä antoisaa touhua ja siivosit oman asuntosi.
        Näikö se meni?
        Ei tuu mieleen muuta tuosta "Canarian lämmöstä sain innostuksen siivoiluun"-lauseesta :)

      • Heikunkeikku kirjoitti:

        Annoin Canarialla vitosen siivoojalle ja laiskottelin. Palattuani innostuin kotini siivoukseen hyvin levänneenä. Tänään uudet lumet ja pihan kolaaminen.

      • roopeankan.touhut
        arvo.e kirjoitti:

        Annoin Canarialla vitosen siivoojalle ja laiskottelin. Palattuani innostuin kotini siivoukseen hyvin levänneenä. Tänään uudet lumet ja pihan kolaaminen.

        Ohhoh, että oikein vitosen. No saipa siivooja kattaa siten oikein juhla-aterian perheelleen :DD

    • Tulin eilen mökiltä kylille. Aurinko paistoi kirkkaasti isoista ikkunoista.
      Voi sitä pölyn määrää vaikka täällä ei ole edes ketään asunut poissa ollessani. Sain juuri siivottua asunnon, on tulossa Bostonista asti vieraita oli pakko siivota kun on uhtä kirkas päivä taas. Nyt näyttää vähän paremmalta.

    • flegmaatti

      Siivous loppui äskettäin. Kevät ei ollut perimmäinen syy vaan vaimoni 70v synttärit lähipäivänä.
      Iltaruskoni lämpö lähtee juhlimaan synttäriään eduskuntaan ja minä hoidan koton virallisen puolen.
      otan vastaan kukat ja viirit. Kuuntelen puheet ja tarjoilen kahvit. Kukaan kävijöistä ei tartu konjakkitarjoukseeni koska tietävät, etten minäkään ota kotioiloissa mitään.

      Täyttäessäni 50v hoiti vaimoni vastaavasti muodollisuudet minun ollessani puutteen torjunnassa reilun 100km:n päässä.
      Muutama tuttavani tuli onnittelemaan juhlaviikon lauantaina koska silloin en ollut vielä "kotikuiva".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4350
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      86
      2210
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      556
      1718
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      101
      1441
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1157
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1088
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      218
      971
    8. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      5
      918
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      903
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      888
    Aihe