Syömishäiriö pilaa koko elämäni..

ei ole helppoa kellään mutta syömishäiriöstä ei tarvitse yksin kärsiä. Ellet jo käy niin yritä päästä terapiaan, kerro tilanteestasi jollekin, älä pidä pahaa oloasi sisälläsi, hae apua. Nuo tuntemukset on mullekin elävinä muistoina mielessä mutta tiedätkö, minä paranin. En koskaan uskonut selviäväni syömishäiriön yli mutta kun sain ammattiauttajien apua, jouduin hoitoon( monesta syystä) muiden ongelmien myötä myös syömishäiriöni parani.

just niinkun mun elämän,just niin prikulleen kun mun elämä..
sitten kun meet siihen pisteeseen,että alat kirjotella kirjeitä läheisilles,jotka ne saa lukea sitten KUN kuolet,niin sanon,että tervetuloa helvettiin.

Tutulta kuullostaa...

Mulla olis yks neuvo ja toivon todellakin, että yrittäisit tosissasi vaikka viikon! Et tule pitämään mun neuvosta, koska siihen liittyy syömistä, mutta pliiis Fazerina, yritä edes! Mulla se auttoi, ainakin mieli oli parempi.

Syö joka päivä 2000 kcal edestä ruokaa. Syö aamulla leipää, syö kunnon lounas, ei pelkkää salaattia, vaan ihan niinkuin muutkin ihmiset, esim. perunaa ja lihaa salaattia. Syö välipalaksi suklaapatukka. Illalla kunnon ruoka ja sit iltapalaksi jotain terveellistä. Tällä et liho, joten miksi et yrittäisi.

Sun tekstistä päätellen sulla ei ole mitään menetettävää! Mä olin just tossa tilanteessa, että oikeesti ajattelin, että ei tästä voi enää kurjemmaks olo muuttua ja mietin mitä lääkäri voisi tehdä. Tulin siihen tulokseen, että ei mitään. Kaikki riippuu musta itsestä. Lääkärillä käynti olisi ollut mun tapauksessa ihan turhaa ja sitä paitsi aikuisena ihmisenä osaan kyllä itekin päätellä (ja olen lukenut) mitä lääkäri neuvoisi.. mä oon ihan varma että sä ite tiedät ratkaisun sun ongelmiin, niin mäkin tiesin. Mutta ikuisiksi ajoiksi ei silti mun huono olo oo lähtenyt, vaan palaa sillointällöin,mutta huomattavasti harvemmin kuin aikasemmin.

ELI kun mä päätin koittaa ruvet syömään "normaalisti", niin huomasin kuinka vinksahtanut mä oikeastaan olin.. Ennen ainakun söin, niin ajattelin lihomista. Mutta ei sitä lihomista oikeesti tartte pelätä ennen kuin esim. 2000 kcal päiväkiintiö on täynnä! Sen jälkeen voi ruveta pelkäämään ja inhoamaan itseään.. Mun piti oikeasti kattoo netistä mitenkä kuuluisi syödä, eli sen lautasmallin mukaan. Tollaset perusasiat oli niinku niin hukassa..

Ruokapäiväkirjaa pitämällä mä opin yhen ihan uuden seikan! On ihan normaalia, että tekee mieli syödä 2-3 tunnin välein! Ennen aina kunteki mieli syödä, niin inhosin itseäni ja pidin itseäni kummallisena, kun teki mieli syödä "koko ajan". Mutta nykyään tiedän, että mun elimistö (ja muidenkin ihmisten) tarvii ruokaa monta kertaa päivässä. Itseasiassa elämä on yhtä syömistä.. mutta mitä useammin syön, sitä enemmän paino tippuu, eli syömällä sitä oikeasti laihtuu!

Kun olin syönyt muutaman viikon kuin normaalit ihmiset (ehkä vähän liikaa hyviksiä, mut kuitenkin), huomasin ettei tehnyt mieli enää niin paljon kaikkee hyvää. Olin ihan ihmeissäni, kun ei enää ollut pakko saada jotain, luulin etten koskaan näkisi tuollaista päivää. Kasvoni ja vartaloni kaunistui huomattavasti, kun velttoa ihoa ei enää ollut niin paljoa, vaikka paino ei tippunutkaan, muttei myös tullut lisää. Joten, ei mitään menetettävää! Kun jatkoin tuota monta viikkoa, niin paino kyllä rupesi putoamaan ihan huomaamatta. Sitten kun normaali syöminen sujuu, niin voit yrittää ruveta vähentämään kaloreita, jos on tarvetta, mutta musta tuntuu ettei sun kyllä tartte!

Tuu kertomaan miten sujuu!

Ymmärtämättömiä ihmisiä on. Bulimia on sairaus siinä missä muutkin. Eikä se ole niin yksinkertaista kuin saattaa luulla. On helppo sanoa että miksi et lopeta?! Ei kai siinä mitään ongelmaa olisikaan. Mutta tämä sairaus on juuri sitä ettei pysty hallitsemaan toimintaansa.

Ymmärrän sinua hyvin, koska sairastan itse tätä samaista sairautta. Sairastuin siihen 5 vuotta sitten kun koin henkisen järkytyksen. Olen päässyt eroon sairaudesta välillä mutta se on uusinut aina. Olen ollut sairaalahoidoissa muiden mielenterveysongelmien ja tämän takia. Minulla on ollut pitkiä masennusjaksoja jolloin syömishäiriö on aina puhjennut. Nytkin olen ollut kamalan masentunut viime syksystä asti ja oksentelu alkoi taas vaikka olin siitä ollut kuivilla ainakin vuoden.

Psyyke ja masennuslääkkeitä olen syönyt vuodesta 2000. Jouduin keskeyttämään taas koulun ja olen sairaslomalla. Lääkäri laittoi lähetteen päiväsairaalaan että rupean käymään siellä.

Apua kannattaa hakea tähän vaivaan jos se riistäytyy käsistä. Elämä on tosi kurjaa kun tämä sairaus hallitsee. Hae sinäkin apua tähän sairauteen. Koitahan jaksaa! Toivottavasti elämä voittaa vielä.

ymmärrän sinua itselläni alkoi bulimia ihan tavallisesta laihduttamisesta ensin laihduin normaalisti laihduttaen 10 kg mutta sitten rupesin valvomaan koko ajan etten syö liikaa ja saa liikakaloreita en jaksanut enää vaan rupesin oksentelemaan jottei vaan tarvitsisi vaivautu taas laihduttamaan... myöhemmin kävin lääkärillä ja kerroin asiasta että minulla on bulimia joka sitten ei tehnyt asialle mitään ... tein itse "parannuksen " ja rupesin syömään aamupalan ,lounaan , päivällisen jne. mutta sitten huomasin että kun syön säännöllisesti niin painoni putosi vielä enemmän joten aloin oikein urakalla juosta ja siitähän se anoreksia syntyi söin hyvin vähän ja aloin juoksemaan yötä päivää ... joten en voi todeta muuta kuin että mitä pitempään syömishäiriötä sairastaa sen pahemmaksi se menee ja lopulta siitä ei pääse ikinä eroon ... se on kai jonkinlainen pakkomielle... sitä vaan katselee itseään peilistä ja nousee keskellä yötä tekemään vatsalihaksia lähtee 20 km lenkille ... menee yöllä lenkille... päässä ei pyörikkään muut kuin kalorit ja miten niitä voisi oikein kuluttaa... olin myös erittäin kylmissäni aina kun olin yli viikon syömättä laitoin viisi peittoa päälleni ja villasukat jalkaan ettei palelisi mutta eipä auttanut mitään... hirveä tauti pääsin siitä kuitenkin jotenkuten eroon mutta tuntuu että syksy tuo sen takaisin taas tullessaan :S... ja ikävä kyllä siihen ei lääkkeitä ole...itseasiassa oksenteluni loppui siihen kun näin televisiossa dokumentin missä yksi mies jouduttiin leikkaamaan koska sillä oli bulimia ja se oli oksentanut niin paljon että oli tullut kurkkuun iso reikä tai jotain että kitalaessa tai jossain ... niin ne vatsahapot tuo mukavia ylläreitä matkassaan ja muutenkin oksentamisesta voi katketa verisuoni päästä ja halvaantua... mutta koeta pärjätä selvitä asia päässäsi minä lopulta huomasin että se on hullua rupesin selvittelemään sitä asiaa päässäni ja silloin tiesin että on aika lopettaa halusin taas olla terve oma itseni :) ole sinäkin ajatteleppa asiaa...

Hei,
Ajattelin tiedottaa ympäri maailmaa toimivista
vertaistukiryhmistä.

Tässä linkit:

Esite
http://www.oafinland.org/Kuvat/Anonyymit Ylensyojat Esite.pdf

Ryhmät
http://www.oafinland.org/ryhmat.html

Tiedän tunteen, itse kärsinyt syömishäiriöstä jo vuosia ja yrittänyt saada apua mutta turhaan, lääkärit sanoo vaan ettei ole syömishäiriötä ja kehoittavat laihduttamaan, tämä jos mikä tekee hallaa itsetunnolle.
Maltan olla päivän vähällä ravinnolla mutta seuraavana päivänä syönkin kaiken mitä kiinni saan.
Ja tällähetkellä olen 169cm ja 95kg paino on tullut ylös ja alas menneinä vuosina mutta nyt se vain nousee nousemistaan...
Omaan syömiseeni olen löytänyt pienoisen helpotuksen joksemisesta ja pyöräilystä.
Kun huomaan ett minua alkaa oksettamaan ahmimiseni niin päätän että pyöräilen täysiä esim vaikka tunnin.
Sen jälkeen on niin väsynyt kun tulee kotiin ettei jaksa syödä tai oksentaa...
Kromi on toinen minkä sanotaan auttavan sillä ahmiminen on elimistön tapa (kuulemani mukaan) ilmoittaa jonkin vitamiinin tai hivenaineen puuttumisesta.
Mutta koeta puhua ongelmastasi jollekkin... jaksamistasinulle tulevaisuudessa

Kuulostaa aika tutulta. Ite en voi sanoa olevani bulimikko, koska en oksenna ruokaa syötyäni. Mutta jatkuva ruoan ajattelu, pakonomainen liikunta (joka ei silti ole ollut riittävää kun tuota läskiä näyttää vieläkin löytyvän..) ja itseinho ovat tulleet tutuiksi viimeisten viiden vuoden ajan. Enkä edes muista mistä kaikki alkoi! Eli suhteeni ruokaan on jotenkin vinksallaan, vaikkei sitä olekaan diaknosoitu. En vaan voi sille mitään että on oltavassa jatkuvassa liikkeessä. Olen elämäni aikana kuitenkin valittanut milloin mistäkin ja reilu vuosi sitten kävin terapiassa ja aloin syödä mielialalääkkeitä masennukseen ja ahdistukseen, joten en uskalla enää huolestuttaa äitiä uudella ongelmalla. Ehkä tämä tästä helpottaa kun pääsee opiskelemaan ja saa kenties uusia ystäviä niin sitä keskittyy sitten muuhunkin kuin ruokaan..

"itsekuri puuttuu
se ei ole sairaus vaan itsekurin ja itsetunnon puute. ottakaapa ittiä niskasta kiinni."

No voi huhhuh.. Ehkä tämmöiset kirjoittelijat vielä joskus joutuvat katsomaan esim. bulimiaa hieman lähempää, vaikka lapsillaan/puolisollaan/itsellään. Kertoo aika suppeasta maailmakatsomuksesta ja ehkäpä hieman myös kirjoittelijan älykkyydestä jotakin. :)

On kyllä mielenkiintoisia kommentteja tänne ilmennyt. :)
Itse olen sairastanut bulimiaa jo kolme vuotta, laihtunut 20 kiloa ja alemmas ei taida enään mennä ärsyttävän painonjummauksen takia. Ennemmin tai myöhemmin tähän kaikkeen kuolee. Tänään sain verikoe - tulokset postista ja jotkut veriarvoni olivat päin persettä, saatan saada hengästyessäni rytmihäiriöitä, tai puolenvuodenpäästä tätä menoa voin olla koomassa ja sanoa sairaalaa toiseksi kodikseni. Voi jos tästä voisikin parantua noin vain, toivon todellakin että jokainen meistä SH - sairastaneista saa parannuksen aikaan vielä joskus, ennen kuin käy huonosti!

-

niinpä, ja sh:ssa ei todellakaan ole kyse itsetunnon puutteesta..:s

samaa tuskaa täällä myös.. joka ilta menee nukkumaan ja suunnittelee syömiset ja liikkumiset niin että paino putoais ja ei ahmis mtn herkkuja. Muutaman kerran tehnyt paperille ihme dieetti suunnitelmia ja liikuntasuunnitelmia että paino putoais nopeasti. Seuraavana päivänä huomaan taas syöneeni muutaman levyn suklaata, vaaleeta leipää paljon ja kaikkea muuta kun oikeaa ruokaa jossa olis tärkeät vitamiinit yms. Väsyttävää kun ajatukset pyörii painon, ruuan ja liikunnan ympärillä 24/7 ja väsyttää myös fyysisesti kun ei saa mitään tarpeellisia ravintoaineita. Välillä saan painoa pudotettua muutaman kilon ja sitten se tulee kaikki taas takasin. Naama on turvoksissa oksentelusta ja se on jo ihan silmiin pistävää. En tiedä mistä sais nopeasti hyvää apua tähän ongelmaan...

Moi!

Itse olen sairastanut nyt noin puol vuotta anoreksiaa ja nyt sitten bulmiaa, ainakin omasta mielestäni, sillä ahmin 3-4 krt. viikossa. Mua ärsyttää kans aina noi lääkäreiden, läheisten ym. kommentit, että itse oot sairautesi aiheuttanut. Myönnän, että olen ehkä osasyyllinen, koska laihdutin liian nuorena, en ottanut asioista riittävästi selvää jne. , mutta kokonaan en ole itselleni tautia aiheuttanut. Sitä on ehkä hankala ymmärtää, jos ei sairasta SH, mutta kuitenkin. Ihan samalla tavalla esim. tupakoitsijat hommaavat itselleen keuhkosyövän ja sitten hakeutuvat hoitoon. Miksi lääkärit eivät sitten heille sano, että "voi, voi".

"samaa tuskaa täällä myös.. joka ilta menee nukkumaan ja suunnittelee syömiset ja liikkumiset niin että paino putoais ja ei ahmis mtn herkkuja. Muutaman kerran tehnyt paperille ihme dieetti suunnitelmia ja liikuntasuunnitelmia että paino putoais nopeasti. Seuraavana päivänä huomaan taas syöneeni muutaman levyn suklaata, vaaleeta leipää paljon ja kaikkea muuta kun oikeaa ruokaa jossa olis tärkeät vitamiinit yms. Väsyttävää kun ajatukset pyörii painon, ruuan ja liikunnan ympärillä 24/7 ja väsyttää myös fyysisesti kun ei saa mitään tarpeellisia ravintoaineita. Välillä saan painoa pudotettua muutaman kilon ja sitten se tulee kaikki taas takasin. Naama on turvoksissa oksentelusta ja se on jo ihan silmiin pistävää. En tiedä mistä sais nopeasti hyvää apua tähän ongelmaan..."


Väsynyt ? Tämä oli kuin minun suustani..... täysin samanlaista kuin minulla......

voi teijän kans.. on helppo teijän valittaa ku ei teillä varmaan koskaan syömishäiriötä ole ollut. KYSE EI TODELLAKAAN OLE ITSETUNNON PUUTTEESTA. ihmiset jotka ei tiedä tästä aiheesta mitään ja tulee kirjoittelemaan tänne ohjeita..? syömishäiriö on sairaus, eikä se pahemmin parane vaikka kuinka hyvä itsetunto olisikin.

joo siis järkyttävää.. mul oli kans pari päivää sit.. no 5 vuotta oon oksennellu..
pari päivää sit mä tajusin et täs ei oo mitän järkee ei yhtään mitään, mä en haluu et mun naamasta tulee pallo ja en oo nyt sit pariin päivään oksennellu olo on huomattavasti parempi (toki hei mahassa tuntuu toi ruoka ja pierettää ja röyhtyyttää ko siel oli niin paljon ilmaa kun oksentaa) mut nyt jotenki on normaali olo. tää on oikeesti hälyyttävää. mä voisin joko ajatella: omg vitsi mä oon läski mitää? mut nyt ku mä tunnen tuon ruoan tuola mahassa mä en ees haluu syödä mitään. PÄÄTÄ SÄKIN ettet oksenna. se helpottaaa, ei se ruoka pahaa tee kunhan sitä ei ota paljoon (: mä luulin et en vois ikinä lopettaa mut mä en vaan haluu vaarantaa mun terveyttä kun kaikki arvot on jo muutenkin alhaalla :( suklaalevy on tos pöydällä ollu nyt pari päivää oikesti mitä tää on? :D joku itsehillintä vai?

se tuntuu siltä kun sä olet oksentanut että kaikki on paremmin se ruoka mikä oli sun mahassa on pois! tadaa ei lihota enää!

mut minkä takia bulimiassa ei ehkä laihdu on kun esim sokeri ja sellaset imeytyy jo ihan heti. (no mä nyt laihduin sen 15kiloa mut jokainen tyylillään) (älkää tosin ottako oppia) nyt mä tajuun kuinka sairasta tää on..
kuka oikeesti haluis vahingoittaa itteensä tahallaan?

jos sä annat ittelles luvan oksentaa sä et ikinä pääse eroon bulimiasta totuus on se. mä en enää koskaan haluu oksentaa on se ruoka kuinka hyvää tahansa: ''nothing tastes as good as thin feels'' eli jos te haluutte näyttää laihemmalta elä oksenna sun naamasta tulee pallo. mä tajusin sen vasta nyt kuinka noi sylkirauhaset näkyy jokaisessa musta sivustapäin otetussa kuvassa niin selkeesti, en tajunnu aikasemmin mistä on kyse mut kaikki selkee aikanaan. ja sitä paitsi aktivia auttaa ruuansulatukseeen. täytyykin käydä ostamassa.

http://mia-is-new-ana.blogspot.com/

http://afterlifeslife.blogspot.com/2012/03/eatin-disorder-syomishairio.html

siinä mun tarina.. saattaa auttaa?

http://oafinland.comlu.com/

Alan epäilemään itselläni jonkinlaista syömishäiriötä. Mun on aivan pakko kontrolloida kalorien määrä, annoksen koko ja ruokalaji, että voin syödä ruuan. Kotona mietin edellisenä iltana tarkkaan mitä syön lasken kalorit ja suunnittelen miten liikun päivän aikana tarpeeksi kuluttaakseni näin ja näin paljon. En ole samanlailla tiedostanut sitä, kuinka pakko mielteinen olen ruokaan ennen, kuin nyt kun olen vaihdossa perheessä enkä pysty määräämään niin tarkkaan ruokalautasen sisältöä, perunaa, riisiä, spaghettia... Liian paljon hiilihydraatteja, kotona kun en normaalisti syö lounaana/illallisena muuta kuin lihan ja vihanneksia. Pidän annoksen koon pienenä ja lihana käytän vähärasvaisia lihoja.

Nyt kun lautaselle heitettiin iso kasa riisiä, niin meinasi ihan itku tulla kun en kehdannut jättää. Samana iltana päätin, etten enää syö aamupalaa enkä lounasta (enkä tietenkään mitään välipaloja) koska illallisella joudun syömään paljon. Tätä olen nyt jatkanut viikon.. Huomaan, etten jaksa kunnolla ja minun on aivan pakko saada kofeiinia usein tai en enää jaksa. Silti en voi toimia millään muulla tavalla, sillä pelkään lihoavani jos syön riisiä, spaghettia yms.

Olen kontrolloinut syömistäni nyt reilun vuoden. Kaikki lähti siitä, kun äitini käski minua katsomaan mitä suuhuni mättään. Tuolloin painoin 62 kg ja olen 166 cm pitkä. En tiedä aivan tarkkaan tämän hetkistä painoani, mutta viikko sitten se oli 55 kg. Olen siis laihtunut paljon, en ole alipainoinen mutta tuntuu että tämä ahdistus on pahentumassa. En enää pysty syömään suklaata tai mitään herkkuja joista osasin aikaisemmin nauttia. Jos minun on pakko syödä niitä (etten näyttäisi epänormaalilta kun kaikki muut ottaa) niin vähennän annoksen aina seuraavan päivän ruuista. Luulen, että tämä saattaa pian karata käsistä, sillä kontrolloin jatkuvasti syömistäni aina vain enemmän. Lisäksi en osaa arvioida kuinka paljon kaloreita ikäiseni 55 kg, 166 cm tyttö, joka liikkuu jonkin verran tarvitsee. Lisäksi vaikka sanonkin itselleni, että ei tarvitsisi enää laihtua niin silti pyrin 50 kg painoon.. Kaikista nettiohjeista joista olen katsonut on ilmennyt minusta epäuskottavan korkeat kalorintarve lukemat..

En tiedä pitäisikö asialle tehdä jotain ja kenelle mun pitäisi puhua. Ongelma on, että pelkään, että jos kerron jollekkin niin minut laitetaan syömään liikaa ja lihoan. Tätä on varmaan vaikea ymmärtää sellaisen, joka sitä ei ole kokenut, mutta ruuan syömättä jättäminen antaa minulle samanlaista mielihyvää kun toisille sen syöminen...

Ahdistunut i agree! Olen suunnilleen pituisesi ja painan 55kg. Kolmisen viikkoa sitten painoin 52kg ja viime viikolla 57kg... Paino heittelee siis aika lailla. Itse pyrin myös 50 kilon painoon ja tiedän onnistuvani, mutta vain jos en syö.

Joka ikinen ilta päätän etten syö huomenna mitään, jos suinkin vain mahdollista. Päivä saattaa vielä mennä suunnitelmien mukaan. Syön vain yhden aterian (minkä äitini pakottaa minut syömään).
Illalla kuitenkin käy usein niin, että alan miettimään syömistä. Mietin ja mietin ja lopulta en saa ajatusta pois mielestäni ennenkö olen saanut jotain syötävää. Kun jotain olen syönyt tai juonut esim. limsan tai suklaapatukan alan miettimään, että mitä väliä enää kun kerran jo söin ja saatan alkaa ahmia Huomenna en sitten syö yhtään mitään, mietin.

Harvoin kuitenkaan niinkään. Joskus olen pari päivää syömättä, mutta sitten en enää pääse sängystä ylös enkä jaksa tehdä mitään. Syötyä ruokaa en oksenna tai yritä kuluttaa pois. On vain se yksi ajatus - nyt en syö sitten mitään siihen asti, että olen taas täysin tyhjä.

Olen hirveän laiska liikkumaan ja vaikeahan se on pysyä pystyssä liikkumisesta puhumattakaan (päivinä jolloin ei yksinkertaisesti pysty syömään) kun et mitään hyvällä omatunnolla voi syödä... Asiasta olen puhunut ainoastaan poikaystävälle, joka ei ota asiaa järin tosissaan.
Tuntuu ettei ketään kiinnosta. Eivät nämä syömishäiriöt harvinaisia ole. Toivottavasti vielä joku ilta pystyn menemään nukkumaan käymättä vaa'alla ja tarkkailemalla vyötäröäni kymmentä minuuttia peilin edessä. Samaa toivon teille muille näistä jutuista kärsiville. Näitä juttuja lukiessa alkaa ymmärtää, ettei ole kellekkään mikään helppo juttu.

Ps. Tukekaa älkääkä valittako itsekurista sun muusta ! (Sellaista minulla ei varmaan enää edes ole)

http://oafinland.comlu.com/

noh, ymmärrän sun tunteet....toi on niin tuttua. vittu, mä luulin päässeeni jo tästä paskasta eroon, että joo "alotan ´normaalin´ laihdutuksen"....in my ass. kuitenkin bmi:n mukaan lievästi ylipainonen tällä hetkellä, en oo kkoskaan ollut näin paksussa kunnossa, kuvotttaa ja oksettaa. 400 kcal päivässä mä sallin itelleni, jos menee yli sen ni oksentaa. tiiän, ei oo terveellistä mutta kun lihoin helvetti tälläseks ni nyt saan kärsiä vittu.

Itse olen 45 vuotias ja kärsinyt kyseistä sairautta n.25 vuotta, läheisen kuolema räjäytti taudin huippuunsa n.7 vuotta sitten ,tällä hetkellä painoni liikkuu 38kg paikkeilla, pituuteni on 180cm. Lihaksistoni on surkastunut.Tämä on sellainen sairaus jota ei voi käsittää kuin sellainen henkilö joka itse sairastaa kyseistä tautia,itse kyllästyin totaalisesti kommenttiin"kyllä minä ymmärrän". Tästä sairaudesta paranee asiantuntijoiden mielestä vain noin 50 prosenttia,täydellisesti ei koskaan!. On vain mentävä päivä kerrallaan,ja jotenkin pidettävä itsensä kurissa.

Moi! Et oo vaivas kaa yksin. Mullakin on syömishäiriö. Kaikki alko kolme kuukautta sitten ja totta puhuakseni mun elämä on ollu yhtä helvettiä. Mulla ei oo bulimiaa eikä anoreksiaa, mutta joku päivä saatan olla syömättä, ja joku päivä saatan olla ihan normaalisti. Joskus sit ahmin, ja toden teolla, ja siitä seuraa ihan helvetin huono olo ja tunnen syyllisyyttä ja huono omatunto painaa. Joka kerta ku suunnittelen tekeväni vaikka jotain hyvää iltapalaa ittelleni, mun päähän tulee sanat "älä syö" ja oon syömättä koko illan. Tässä kuussa oon laihtunu neljä kiloo..nyt painan 54kg. Ja mää todellaki haluan parantua, mut en ennen ku oon tyytyväine itteeni. Älä ihmeessä ota musta mallia...en oo ylpee siitä mitä teen. Mut haluun sanoo vaan, et mää todellaki ymmärrän sua, ja mua on helpottanu ihan sikana ku kerroin parille hyvälle ja luotettavalle ystävälle mun sairaudesta. Eli suosittelen ekana ainaki sitä. Puhuminen on tosi hyvää terapiaa :)