Suomen kieltä kielletään puhumasta!

Ahvenanmaa on kieltänyt jo vuosikymmeniä käyttämästä suomea. uutisista saimme lukea, että Turussa ruotsinkielisissä kouluissa opettajat kieltävät heti suomen puhumisen, jos pystyvät.
He kokivat vaikeaksi juosta välitunneilla kuuntelemassa kaksikielisten oppilaiden keskinäistä viestintää, mutta puuttuvat siihen heti, jos pystyvät.
The Guardian kirjoittaa, että Ruotsissa opettajat kieltävät suomen puhumisen järjestelmälisesti.

Suomessa hallitus tekee hartiavoimin töitä ruotsin kielen eteen. Oppilaat pakotetaan opiskelemaan ruotsia. Rahaa aiotaan syytää lisää Svenska Teaterin toimintaan.
Pääministeri ja Presidentti ovat ryhtyneet erityistoimiin, jotta sairaanhoito hoituu ruotsiksi.
Helsingissä on jo yksityiset hoitajat kotihoidossa ruotsiksi.

Hanasaaren kulttuurikeskeskus ei tee työtä suomenkielen hyväksi. Hanasaaren luksus tiloissa häärää suomeruotsalaiset ja Svenska Nu verkosto. Sampo Terhon pitää hoitaa, etää Suomessa hoidetaan suomenkielen asioita, koska Ruotsissa tehdään töitä ruotsin hyväksi.
Hanasaareen pitää saada töihin suomalaisen kulttuuriin tuntijoita. Miksi se on suomenruotsalaisten hallitsema palatsi?

14

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Perusnuori

      Siniset ovat hallituksessa ilman päätösvaltaa!!!!

    • Supi_Suomalainen

      Koskahan Parainen kieltää suomenkielisten palvelut

    • Turun ruotsinkielisessä koulussa opettajat kieltävät kaksikielisiä oppilaita puhumasta suomea keskenään. Kysymyksessä on selkeästi koulukiusaaminen ja törkeä puuttuminen ihmisen oikeuteen käyttää omaa äidinkieltään. Pitääkö vanhempien tehdä rikosilmoitus, vai kuuluuko asia poliieien virkavelvollisuuksiin. Varmasti tarvittaisiin selvitys onko kiusaaminen vain turkulainen asia vai onko se laajemmalti käytäntö?

    • Toivottavasti Sampo Terho hoitaa suomenkielisiä ihmisiä Hanasaaren kultturikeskukseen, jonka tehtävänä on vaalia suomenkieltä Ruotsissa. Saamme lukea hälyttäviä uutisia, kuinka suomalaisia lapsia kielletään koulussa puhumasta suomea keskenään. Häätäkää Lipponen ja Sasi Hanasaaresta gourmet aterioiden äärestä.

    • ViherVassuMamuHomoSvedu

      Halla- ja tuhnupersuilla on rasismissa työnjako. Hallat haukkuvat maahanmuutajia ja tuhnut ruotsinkielisiä. Ja paskaa tulee molemmista tuuteista.

      • Kumpiakaan ei pysty kehumaan, mutta heidät voidaan liittää yhteen. Integroidaan kaikki maahanmuuttajat ruotsiksi.


      • ViherVassuMamuHomoSvedu
        DonaldTruth kirjoitti:

        Kumpiakaan ei pysty kehumaan, mutta heidät voidaan liittää yhteen. Integroidaan kaikki maahanmuuttajat ruotsiksi.

        Siinä onkin halloille ja tuhnuille intgraatio-ohjelma. Yhdessä olette taas vahvoja!


    • Häirikkö.tehtailija

      Tässä ketjussa näyttää lähes kaikki viestit olevan saman kirjoittajan käsialaa - nimimerkit vain vaihtuu.

      • RKP_valvoo_taas

        Taas joku nettisveko tuli itse häiriköimään asiallista keskustelua! Nuo mokomat pitävät itseään jo koko foorumin valvojina, kun moderointi tottelee heidän käskyjään.


      • Tarkkasilmäinen
        RKP_valvoo_taas kirjoitti:

        Taas joku nettisveko tuli itse häiriköimään asiallista keskustelua! Nuo mokomat pitävät itseään jo koko foorumin valvojina, kun moderointi tottelee heidän käskyjään.

        Häh? Mistä se asiallisuus löytyy?


      • sitä.odotellessa
        Tarkkasilmäinen kirjoitti:

        Häh? Mistä se asiallisuus löytyy?

        Sepä se, kun joku näistä häiriköistä kerrankin kirjoittaisi asiallisen viestin....


    • Itsehallinto

      Ahvenanmaa on yksikielinen itsehallintoalue. Suomea voi saarella opiskella vapaasti niin halutessaan. Saarelle muuttavat ymmärtävät kuitenkin hyvin, että ruotsi on se kieli, jolla saarella kommunikoidaan.

      • monikulttuurinen-

        Oolanti itse väittää kärkkäästi olevansa monikulttuurinen - ainoastaan suomen kieli on heille uhka


      • Häpellistä

        Vaalimateriaalikin julkaistiin kahdeksalla kielellä mutta yllätys yllätys ei suomeksi.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      146
      1348
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      936
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      685
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      26
      579
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      563
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      543
    Aihe