Miten tunnistaa manian?

Esimerkiksi vaikeutta olla rauhassa, kokoajan pitäisi olla menossa johonkin. Ei pysty kauaa istumaan aloillaan. Innostuu esim.jostain jutusta niin että ei pysty ajattelemaan muuta kuin sitä. Nukkuu öisin levottomasti heräillen jatkuvasti. Keskittymisvaikeuksia ja kärsimättömyyttä. Miettii seksiä ja mistä sitä saisi, varsinkin uudet kontaktit kiinnostaa. Pakottava tarve puhua vieraille ihmisille.

Anteeksi, mutta VHH ruokavaliolla on todettu olevan paljon apua mielenterveys ongelmissa. Lääkkeet siihen ei auta.

Aktiivisen ihmisen ja maanisen välillä on TODELLA eroja, kuten maniassa ei tarvitse unta, ei ravintoa, hyvä kun nestettä malttaa nauttia, laihtuu, alkaa tulemaan ajanmittaan suuruusharhaisuutta, kuvittelee pystyvänsä esim. töissä monen ihmisen hommiin, ärtyy, jos ei kykene, toimettomana ravaa ympäriinsä vailla päämäärää, vaikea keskittyä mihinkään, ja siihen kun lisäät jonkun järkyn kokemuksen, tulee aistiharhat mukaan! Hypomania on ihanaa, mania ei!! Paljon ahdistusta maniassa!!

Lisään vielä, paljon irtosuhteita maniassa, kykenemätön sitoutumaan, tuntemattomat ihmiset kiinnostaa,( kuten edellinen kirjoitti), rahantuhlausta jonninjoutavaan paskaan, menee parisuhteet, työt ja ajokortit.. Lääkitys PAKOLLINEN!!! Kaksisuuntaiselle paha masis, kun mania menee ohi.. Vaikea varmasti ymmärtää ihmisille, joita olet maniapäissäs loukannut:(

Tässä perinteiset, klassinen Bipo1 - nämä ilmenevät 85% potilaissa:

1. Unettomuus. Max 2h/yö. Tätä jatkuu 1-3kk.
2. Ideatulva. Pää täyttyy ideoista ja ne eivät lopu ikinä.
3. Jumalakompleksi. Luulee olevansa jumala taikka muu superolento.
4. Seksihalut. Reippaasti koholla, irtosuhteet jne. koska itsekontrolli pettää.
5. Alkoholi ym. päihteet.

Tuon maniajakson jälkeen tulee sitten syvä masennus joka kestää 2x pidempään.
Se on myöskin toistuva. Aika harvalla on vain yksi episodi sen alettua (ilman lääkkeitä).

Kaksisuuntainen voidaan todeta, vaikka olisi elämän aikana ollut vain YKSI maniajakso. Itselläni ei ole manioita ollut enää moneen vuoteen, mutta teini-iästä varhaisaikuisuuteen niitä oli enemmänkin. Itsetunto oli superkorkealla, tunsin olevani parempi ja "korkeammalla" kuin muut ihmiset. Olin estoton. Muutin asunnosta toiseen, olin levoton. Olin myös aggressiivinen ja impulsiivinen. Koin pystyväni mihin vain, koin olevani älykkäämpi ja parempi kuin muut ihmiset. Kohtelin muita huonosti, ajauduin poliisin kanssa tekemisiin, oli putkareissuja ja oikeudenkäyntejä. Jotain ihan kamalaa. ykköstyypin kaksisuuntainen diagnosoitiin viime syksynä. Nuo maniajaksot oli noin 10 vuotta sitten ja nyt vasta sain diagnoosin. Kun saanut nyt tietoa sairaudesta ja oikean lääkityksen, ei ole ollut manioita eikä sekamuotoisia jaksoja.

II- tyypin, lievä kaksisuuntainen diagnoosina. Epätavallinen unettomuus ja ruokahaluttomuus, intohimoinen heittäytyminen harrastuksiin ym. puuhasteluun, joka sitten lopahtaa yhtäkkiä, pakonomaista mielenkiintoa seksiin, uusiin ihmissuhteisiin, nopea, levoton puhe, päättömiä ja suuruudenhulluja ideoita, shoppailua luottokortilla, ulkomaanmatkoja eksoottisiin paikkoihin, yrityksen perustamisia, ostettu asuntoja ja maatiloja (!), holtitonta autoilua, äänekästä ja uhmakasta käytöstä, suuruusharhoja jne.
En sitten tiedä mitä se I-tyyppi olisi. Tälläkin touhulla olen saanut elämän pahasti umpikujaan aina vain uudestaan ja uudestaan. Onhan tässä kyllä välillä ollut ihan hauskaa.

Se on mm.päämäärätöntä puuhastelua jossa mitään järkevää ei saa aikaiseksi. Innostuu kauheasti jostain tekemisestä, mikä menee yli normaalin kiinnostuksen. Keskittymisvaikeuksia ja kärsimättömyyttä.

Miten kolmisuuntainen tai nelisuuntainen sitten todetaan?

Minulla on sekä bipo II (jos muistan usein, hypomaniamuotoinen siis) että ADHD diagnosoitu. Kovasti epäilen bipoa.
Toistuva masennus ennemminkin. Toisaalta olen välillä huomannut jonkinlaista "suuruuden hulluutta", jonka tosin itse koen olevan normaalia. Aiemmin ollut myös alkoholinkäytön lisääntymistä (toisaalta ollut myös masentuneena toisinaan) kun on ollut hyvä olo ja ollut menevämpänä.
Oireita jotka ehkä voisivat puhua hypomaniasta itselläni: muuttaminen, ulkomaille muuttamisen miettiminen ja siitä tutkiminen, äkkilähdöt, kuvittelen että minusta voisi olla laulajaksi tms. "suuremmaksi", lievä euforinen olo muttei kokoaikaa, vaan ennemminkin "kohtauksina". Aloitan uusia harrastuksia, haen opiskelemaan. Muistaakseni on jotain pieniä suuruudenhulluusajatuksia myös ollut, mutta en nyt muista mitä ne ovat olleet jos niitä on ollut. Tuo laulajaksi tulo ja muut vastaavat ammatit tai harrastukset ovat mielestäni täysin mahdollisia ja yritys niiden tavoittelusta ehkä voisi sanoa tuohon vaikkei niin isoja asioita olekaan? Sanottakoon, ettei minulla ole mitenkään erityisen hyvä ääni, en ole harrastanut laulamista jne., tämä pätee näihin muihinkin suurimmaksi osaksi.
Ystäväni sanoi epäilleen tätä jo paljon ennen diagnoosia, juurikin nämä innostukset ja uuden aloittaminen kausittain. Niin ja lisäksi tuo unenvähyys tuntematta itseään väsyneeksi, tosin muistaakseni ei ole toistuvasti parintunnin yöunia. Suunnilleen 5h paikkeilla ennemminkin, mutta vähemmän ja enemmän myöskin. Joitain päiviä kun en nuku ollenkaan.

En koe tätä "hypomaniaa" mitenkään ongelmalliseksi; päinvastoin, teen asioita, koen oloni hyväksi, en kuitenkaan mokaile. Kaikki kusee kun masennus alkaa. Tulee jopa vähän psykoottisia piirteitä silloin, ei tosin pahasti ja osaan jo pitää niitä vähän kurissa ettei mene mahdottomaksi. Usein myös itsetuhoisia ajatuksia, suunnittelen tai mietin paljon itsemurhaa.

Mielestäni nämä hypomania kaudet voisivat olla ihan normaalia oloa, mutta voi kuulostaa vaikkapa lääkärin ja muiden korviin epänormaalilta masennuksen vuoksi. (silloin ei toki ole kovin aktiivinen ja tunne oloaan hyväksi..) Lisäksi samoja oireita on myös adhdssa kun olisi normaaliolo.

Kiitos jos joku jaksoi lukea! Mitä itse luulette, joilla on tämä sairaus ja toki muutkin? - erityisesti asian suhteen skeptiset. Tämähän tosiaan on muotisairaus just nyt, ja itse olen vasta saanut diagnoosin (en mennyt itse sitä hakemaan ja tämä tuli täytenä yllätyksenä), vaikkakin sitä on useasti epäilty jo aiemmin terveydenhuollossa.

Varo ettei sinulla diagnosoida kakkostyyppistä maanisdepressiivistä vahingossa! Siitä leimasta on paljon haittaa, jos epäilykin kirjataan tietoihisi väärin perustein (etkä saa oikeanlaista apua). Toistuvaan masennukseen kuuluvat paremmat jaksot, jolloin jaksaa innostua asioista, mutta ei se vielä ole (hypo-)maniaa. Jos on epätyypillistä masennusta, kannattaa tutkia mihin se liittyy. Esim. vaikuttaako auringonvalo, työstressi, elämäntilanne, muut sairaudet (tyyliin jatkuva lievä kuume) ja säryt, onko kilpirauhanen kunnossa, eihän ole kroonista ripulia tai ravinnepuutoksia? Monenlaista voidaan tulkita epätyypilliseksi masennukseksi eivätkä masennuslääkkeet silloin auta paljoa.

Hei

Minulla siis on JO diagnosoitu bipolaari II, eli juurikin tämä hypomaniainen kaksisuuntainen! Epäilyä on ollut aikaisemmin, ad(h?)d dg sain parisen vuotta sitten ja nyt puskista tämän bipolaarin. Sen jälkeenkin olenkin ollut hukassa siitä ketä olen :) Typerää, että annan muiden määritelmien vaikuttaa, mutta valitettavasti se nyt vain vaikuttaa minuun. En enää tunnista yhtään mitään itsessäni. Olenko nyt masentunut, normaali, normaalisti masentunut, normaalisti onnellinen, (hypo)maaninen?

Ruokavalioni on ehkä parhaimmillaan juuri nyt verrattuna aikaisempaan elämääni. En silloinkaan katsoisi eläneeni erityisen epäterveellisesti, vaikka ainahan sitä voisi terveellisemminkin elää. Nykyään olen siis kasvissyöjä, ja syön kasviksia (en siis ns. sipsikaljavegaaneja) pääosin ja syön vitamiineja ravintolisiä. Kilpirauhasarvot ovat normaalit, kuten oli yläasteellakin jolloin ensikertaa asiaa tutkittiin.
Itsessäni tunnistaisin ehkä yhden tai parin ns. euforisemman jakson ilman syytä, mutta hankala sanoa onko se hypomaniaa. Mikäli itselläni oikeasti olisi bipolaari, on hypomaniani nimenomaan vain hyvä juttu, mutta toistuvat masennukset huonontavat elämäntilanteeni.
Pitkälti yritän itse pärjätä ja etsiä tietoja, koska julkiselta puolelta ei juuri apua saa (...). Ainakaan tähän mennessä; he joiden kanssa löydän yhteyden, ovat niitä joiden kanssa ei saa jatkoa. Tarkoitan psykiatrista sairaanhoitajaa tms., jolle varataan ainoastaan niitä ensimmäisiä aikoja, tai ei ainakaan pysyviä hoitokontakteja.
Harmi sinänsä, koska he hoitavat lääkärit sitten ovat niitä, jotka myrkyttävät lääkkeillä ja kertoilevat diagnooseja ilman varsinaisia (omasta mielestäni) periaatteita.

Mulle lupailtiin YTHS kautta, että saisin noin viikossa terapia-ajan. Jota olen toivonut noin vuosi sitten, kesän kävin tällä sh psykiatrilla jonka kanssa synkkasi, pääsin takaisin lääkärilleni joka määräsi samoja lääkkeitä (joiden olin jo aiemmin kertovan aiheuttavan ahdistusta enkä koe niistä olevan hyötyä), diagnosoi bipolaari II (eli tämä hypomaniainen) ja sanoi marraskuussa, jolloin olin itsemurhan partaalla (ja jolloin hän diagnosoi tämän bipolaarin), että kun tämä bipolaarilääkitys on kunnossa, niin määrää mulle tammikuussa ajan.

Ensimmäinen häneltä saatu diagnoosi on keskittymishäiriö, jonka ns. koen omakseni. Kesän kävin psykiatrisella sairaanhoitajalla, olin todella huonovointinen, hän oli myös samaa mieltä että lääkitykseni (concerta kes. häiriöön) on väärä. Sairaanhoitaja (jolla myös oli keskittymishäiriö) oli samaa mieltä, että lääkitykseni on aivan väärä ja olisi hyvä kokeilla jotain muuta lääkitystä, joista olimmekin yhdessä puhuneet. Lopulta sain Marraskuussa ajan. Olin tällöin itsemurhan partaalla. Ensimmäisenä minulta kysyttiin kysymyksiä, jonka perusteella sain tämän kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin. Minulle määrättiin lääkkeet, sekä suositus/määräys ettei concertaa vielä tänä aikana. Olin tosiaan aivan itsemurhan partaalla. Kysyin keskusteluapua useaan otteeseen.
Vastaus: Katsotaan sitä kun lääkitys on kunnossa.

Eli: Olen käynyt kesällä 2017 psykiatrisella sairaanhoitajalla masennuksen vuoksi, sekä ollaan tulkittu että nykyinen lääkitykseni keskittymishäiriöön on väärä. LOPULTA useiden yhteyden ottojen jälkeen (jotka siis sh teki!) saan marraskuuksi vihdoin ajan. Hyvin toiveikkaana menen vastaanotolle odottaen saavani uuden lääkkeen kokeiluun, mahdollisesti sellaisen joka toimisi, eikä ainakaan tuottaisi ahdistusta kuten concerta teki/tekee.
Ensimmäisenä minulta kysytään kysymyksiä, joiden jälkeen minulle diagnosoidaan tämä kaksisuuntainen mielialahäiriö hypomaanisena. Minulle määrätään lääkkeet. Vastaanoton aikana kysyn kaksi kertaa terapiasta/keskusteluavusta (muistakaa että olin todellatodella masentunut, ja olin sen myös lääkärilleni kertonut), vastaukseksi sain lääkkeet masennukseen ja että tammikuussa voidaan katsoa terapia-aikaa uudestaan kun lääkitys on kunnossa.

On kyllä ikävää kuulla. Ei terapiaa pitäisi pantata sen takia että kokeillaan lääkkeitä. Voi hyvinkin olla että terapia auttaisi nopeammin kuin lääkkeet, koska olet itse motivoitunut siihen, Harmittaa kun en osaa neuvoa. Jos rahaa olisi, voisi aina mennä yksityisesti terapiaan, mutta se tulee kalliiksi, jos ei saa edes kelakorvausta (vaatii psykiatrin lähetteen). Voisit tietysti mennä yksityispsykiatrille jotta saisit toisen mielipiteen ja ehkä apua ja neuvoja terapiaan pääsyssä.

Aloittajalla
ei mitään vakavaa, ehkä aaltoileva mielialahäiriö, lievempi muoto maanis-depressiivisestä,
mitä on monilla ihmisillä ilman diagnoosiakin.
Jostain syystä nykyisin monet kuvittevat olevansa masentuneita?
Milloinhan skitsofrenian kaikki yli 100 eri versiota tulevat julkisuuteen avaamaan itseään?