Onko siinäkin kyseessä kirjaimellinen totuus vai onko kirjailija käyttänyt taiteellisia vapauksia tapausta kuvaillessaan?
Mitenkäs kretut ottaa Joonaan valasseikkailun
34
355
Vastaukset
- r4s5dy6f
Se on juuri niin, kuin siinä kerrotaan.
- hjkilö
Epäluomus kirjoitti:
Ja samoin ympyrän kehän ja halkaisijan suhde on 3, kuin siinä (Raamatussa) kerrotaan.
Sangen nykyaikainen merkitsevien numeroiden periaate taas kumoaa väitteen, jonka mukaan Raamatussa käytetään väärää piin arvoa Salomon rakentaessa valettua merta temppeliin 1 Kun. 7:23 kuvauksessa. Pii kuvaa ympyrän kehän ja halkaisijan suhdetta tai vaihtoehtoisesti sellaisen ympyrän pinta-alaa, jonka säde on yksi. Salomo käyttää altaan ympärysmitan arvona 30 kyynärää ja halkaisijana 10 kyynärää. Tämä on kuitenkin sangen järkevää ja nykyaikaista. Numerot pitää nimittäin joka tapauksessa pyöristää. Miksei siis sille tarkkuudelle joka on käyttökelpoisin rakentajille?
Jos viisaksi mainittu Salomo olisi osannut käyttää myös arvoja 9.67 ja 30.4 ja tehnyt niin, olisi se saattanut saada vanhan sepän tai timpurin hymähtämään. Piin arvo ei tunnetusti ole edes tasan 3.14. Itse asiassa ihmiskunnan historiassa kukaan ei ole vielä laskenut piilaskuja numeroita pyöristämättä. Näin on siitä yksinkertaisesta syystä, että lukusarja joka kertoo ympyrän kehän suhteen sen halkaisijaan, ei näytä päättyvän milloinkaan! (Tokion yliopistossa laskettiin Hitachi SR8000-tietokoneella 206 158 430 000 piin ensimmäistä desimaalia syksyllä 1999.) Piitä ei voi kirjoittaa tarkkana desimaalilukuna eikä edes murtolukuna. Pii on ns. irrationaaliluku, jota ei voi määrittää kahden kokonaisluvun suhteen. Luvun laskeminen on mahdollisesti ainoa antiikin matematiikan ongelmista, jota yhä tutkitaan aktiivisesti. Epätavallisen suuren muistikapasiteetin omaavat henkilöt käyttävät kilpailussaan mittapuuna usein siitä, kuka osaa luetella piin likiarvoa pisimmälle. (Parhaimmat muistavat kuulemma 42 000 ensimmäistä numeroa, kun itse unohdan joskus oman puhelinnumerommekin.)
Lopuksi on vielä on huomautettava, että kyseinen ympyräksi mielletty hepreankielen termi voi tarkoittaa periaatteessa mitä tahansa kehän tekevää kuviota. Mikäli kyseessä olisi ollut kuusikulmio, 30:n ja 10:n kyynärän mitat olisivat olleet täsmälliset. Heksagonin - puhekielellä mutterin - piirin suhde halkaisijaan on tasan kolme. hjkilö kirjoitti:
Sangen nykyaikainen merkitsevien numeroiden periaate taas kumoaa väitteen, jonka mukaan Raamatussa käytetään väärää piin arvoa Salomon rakentaessa valettua merta temppeliin 1 Kun. 7:23 kuvauksessa. Pii kuvaa ympyrän kehän ja halkaisijan suhdetta tai vaihtoehtoisesti sellaisen ympyrän pinta-alaa, jonka säde on yksi. Salomo käyttää altaan ympärysmitan arvona 30 kyynärää ja halkaisijana 10 kyynärää. Tämä on kuitenkin sangen järkevää ja nykyaikaista. Numerot pitää nimittäin joka tapauksessa pyöristää. Miksei siis sille tarkkuudelle joka on käyttökelpoisin rakentajille?
Jos viisaksi mainittu Salomo olisi osannut käyttää myös arvoja 9.67 ja 30.4 ja tehnyt niin, olisi se saattanut saada vanhan sepän tai timpurin hymähtämään. Piin arvo ei tunnetusti ole edes tasan 3.14. Itse asiassa ihmiskunnan historiassa kukaan ei ole vielä laskenut piilaskuja numeroita pyöristämättä. Näin on siitä yksinkertaisesta syystä, että lukusarja joka kertoo ympyrän kehän suhteen sen halkaisijaan, ei näytä päättyvän milloinkaan! (Tokion yliopistossa laskettiin Hitachi SR8000-tietokoneella 206 158 430 000 piin ensimmäistä desimaalia syksyllä 1999.) Piitä ei voi kirjoittaa tarkkana desimaalilukuna eikä edes murtolukuna. Pii on ns. irrationaaliluku, jota ei voi määrittää kahden kokonaisluvun suhteen. Luvun laskeminen on mahdollisesti ainoa antiikin matematiikan ongelmista, jota yhä tutkitaan aktiivisesti. Epätavallisen suuren muistikapasiteetin omaavat henkilöt käyttävät kilpailussaan mittapuuna usein siitä, kuka osaa luetella piin likiarvoa pisimmälle. (Parhaimmat muistavat kuulemma 42 000 ensimmäistä numeroa, kun itse unohdan joskus oman puhelinnumerommekin.)
Lopuksi on vielä on huomautettava, että kyseinen ympyräksi mielletty hepreankielen termi voi tarkoittaa periaatteessa mitä tahansa kehän tekevää kuviota. Mikäli kyseessä olisi ollut kuusikulmio, 30:n ja 10:n kyynärän mitat olisivat olleet täsmälliset. Heksagonin - puhekielellä mutterin - piirin suhde halkaisijaan on tasan kolme.Halleluja! Alan välittömästi rukoilla Israelin Jumalaa. Ensimmäiseksi aion pyytä häneltä pizzalähetyksen. Sitten neuvotellaan muista ehdoista.
- jyrripuhhuuvuorelta
hjkilö kirjoitti:
Sangen nykyaikainen merkitsevien numeroiden periaate taas kumoaa väitteen, jonka mukaan Raamatussa käytetään väärää piin arvoa Salomon rakentaessa valettua merta temppeliin 1 Kun. 7:23 kuvauksessa. Pii kuvaa ympyrän kehän ja halkaisijan suhdetta tai vaihtoehtoisesti sellaisen ympyrän pinta-alaa, jonka säde on yksi. Salomo käyttää altaan ympärysmitan arvona 30 kyynärää ja halkaisijana 10 kyynärää. Tämä on kuitenkin sangen järkevää ja nykyaikaista. Numerot pitää nimittäin joka tapauksessa pyöristää. Miksei siis sille tarkkuudelle joka on käyttökelpoisin rakentajille?
Jos viisaksi mainittu Salomo olisi osannut käyttää myös arvoja 9.67 ja 30.4 ja tehnyt niin, olisi se saattanut saada vanhan sepän tai timpurin hymähtämään. Piin arvo ei tunnetusti ole edes tasan 3.14. Itse asiassa ihmiskunnan historiassa kukaan ei ole vielä laskenut piilaskuja numeroita pyöristämättä. Näin on siitä yksinkertaisesta syystä, että lukusarja joka kertoo ympyrän kehän suhteen sen halkaisijaan, ei näytä päättyvän milloinkaan! (Tokion yliopistossa laskettiin Hitachi SR8000-tietokoneella 206 158 430 000 piin ensimmäistä desimaalia syksyllä 1999.) Piitä ei voi kirjoittaa tarkkana desimaalilukuna eikä edes murtolukuna. Pii on ns. irrationaaliluku, jota ei voi määrittää kahden kokonaisluvun suhteen. Luvun laskeminen on mahdollisesti ainoa antiikin matematiikan ongelmista, jota yhä tutkitaan aktiivisesti. Epätavallisen suuren muistikapasiteetin omaavat henkilöt käyttävät kilpailussaan mittapuuna usein siitä, kuka osaa luetella piin likiarvoa pisimmälle. (Parhaimmat muistavat kuulemma 42 000 ensimmäistä numeroa, kun itse unohdan joskus oman puhelinnumerommekin.)
Lopuksi on vielä on huomautettava, että kyseinen ympyräksi mielletty hepreankielen termi voi tarkoittaa periaatteessa mitä tahansa kehän tekevää kuviota. Mikäli kyseessä olisi ollut kuusikulmio, 30:n ja 10:n kyynärän mitat olisivat olleet täsmälliset. Heksagonin - puhekielellä mutterin - piirin suhde halkaisijaan on tasan kolme.Kyllä. Lukujen pyöristäminen on aivan normaalia, varsinkin ympyrän ollessa kyseessä. Eikä sitä paitsi kukaan tavallinen ihminen tarrvitse piin arvoa mihinkään. Ja homoevokkitiedemiehet käyttävät sitä vain Jumalan olemassaolon kieltämiseen.
Epäluomus kirjoitti:
Ja samoin ympyrän kehän ja halkaisijan suhde on 3, kuin siinä (Raamatussa) kerrotaan.
Ei Raamatussa sellaista kerrota.
Kerrotaan vain erään pyöreän altaan mittasuhteet likimääräisesti.jyrripuhhuuvuorelta kirjoitti:
Kyllä. Lukujen pyöristäminen on aivan normaalia, varsinkin ympyrän ollessa kyseessä. Eikä sitä paitsi kukaan tavallinen ihminen tarrvitse piin arvoa mihinkään. Ja homoevokkitiedemiehet käyttävät sitä vain Jumalan olemassaolon kieltämiseen.
Kyllä varmaan joku peltiseppä piin arvoa saattaa tarvitakin, jos rakentelee lieriöitä peltilevystä. Jos käyttää väärää piin arvoa niin saattaa tulla väärän kokoisia lieriöitä ja menevät haaskioon.
jyrripuhhuuvuorelta kirjoitti:
Kyllä. Lukujen pyöristäminen on aivan normaalia, varsinkin ympyrän ollessa kyseessä. Eikä sitä paitsi kukaan tavallinen ihminen tarrvitse piin arvoa mihinkään. Ja homoevokkitiedemiehet käyttävät sitä vain Jumalan olemassaolon kieltämiseen.
hjkilö... Vai homoevokkitiedemihet kieltävät jumalan? Ei ihan noinkaan, ne sanoo vain ettei ole mitään todisteita vielä löytynyt mitkä puoltaisi niin kahelia olettamusta, mutta sinä suku puoli leikkauksen läpikäynyt kressu et varmaan ymmärrä eroa.
- uskonPuolesta
Jumalan ihmeillä ei ole rajoituksia.
- NoMitenOn
Niillä on paljonkin rajoituksia.
Jumala ei pysty poistamaan sotia eikä sairauksia, joskin uskovien mukaan hän on kykenevä aiheuttamaan niitä, muiden aiheuttamiensa vitsausten lisäksi. - gfgfgfd
NoMitenOn kirjoitti:
Niillä on paljonkin rajoituksia.
Jumala ei pysty poistamaan sotia eikä sairauksia, joskin uskovien mukaan hän on kykenevä aiheuttamaan niitä, muiden aiheuttamiensa vitsausten lisäksi.Jumalan vitsauksista uskovaiset ovatkin juuri se pahin.
Heinäsirkoista, kulkutaudeista, tulvista ja kuivuuksista tässä vielä selviäisi mutta uskovaiset näyttävät koituvan tämän maailman tuhoksi.
Hei, Punahilkka ja isoäiti olivat suden vatsassa, joten ihan mahdollista olla valaan vatsassa. Ja Pinokkiokin, silminnäkijätodistaja, todistaa vastaavasta tapauksesta.
- onkokretullaaivovamma
Jokaisen joka uskoo kirjaimelliseen tulkintaan Joonan tapauksessa tulisi tutkituttaa päänsä.
- Setämiäs
Samoin kuin ne, jotka uskovat että serbialainen lentoemäntä Vesna vulovic putosi yli 10kilometristä ilman laskuvarjoa ja selvisi hengissä.
Setämiäs kirjoitti:
Samoin kuin ne, jotka uskovat että serbialainen lentoemäntä Vesna vulovic putosi yli 10kilometristä ilman laskuvarjoa ja selvisi hengissä.
Ei ole ainoa joka on pudonnut lentokoneesta korkeuksista ja säilynyt hengissä.
Setämiäs kirjoitti:
Samoin kuin ne, jotka uskovat että serbialainen lentoemäntä Vesna vulovic putosi yli 10kilometristä ilman laskuvarjoa ja selvisi hengissä.
Tuo 10 kilometrin korkeus on kaiketi kiistanalainen samoin kuin syy miksi kone putosi. Putoamisnopeuden kannalta korkeudella ei ole merkitystä, koska holtittomasti tippuvan ihmisen maksiminopeus saavutetaan jo 250m putoamisella (200 km/h), mutta kylmyys ja hapettomuus on 10km korkeudessa haaste jossa ei montaa minuuttia pysy hengissä.
Muitakin ainoita selviytyneitä tunnetaan. Yksi on aikanaan paljon julkisuutta saanut vuonna 1971 Perun viidakkoon tippunut Juliane Koepcke, joka käveli omin jaloin asutuksen pariin. Hän tippui kolmipaikkaiseen penkkiin turvavyöllä sidottuna, joka pyöri ja hidasti putoamista - samoin kuin viidakko jonka oksiston läpi Koepcke tuolineen tippui ja yhden törmäyksen sijasta vauhti pysähtyi useassa perättäisessä törmäyksessä oksiin ja köynnöksiin.
Aikanaan Jyrbä todisti maanisella innolla, miten kyseessä oli täysin mahdollinen tapahtuma, jossa Joona olisi tippunut valashain suuhun ja itsetuhoinen valashai suuntasi heti rannalle kolmeksi päiväksi lepäämään osin vedenpinnan yläpuolelle Joona suussaan. Tällainen käytöshän olisi tappanut hain.
Mahdottoman tarinan korvaaminen toisella yhtä mahdottomalla oli sikäli mielenkiintoista, että Raamatun totuutta todisteltiin keksimällä tarina, jonka mukaan Raamattu oli väärässä: Joonasta ei haukannut suuhunsa valas (kuten Raamattu väittää) vaan hai eikä Joona ei ollut eläimen vatsassa (kuten Raamattu väittää), vaan kalan suussa/nielussa (koska ihminen ei mahdu valashain ahtaasta Niemistä läpi).
Eikö Raamatun virheellisyys olisi ollut yksinkertaisempi myöntää keksimättä toista mahdotonta tarinaa Raamatun tarinan tilalle?- taikauskonnoton
Vaikka tuo taru olisi tottakin, kyseinen hai olisi kuollut tuossa rantautumisessa. Haihan ei pysty hengittämään ellei ole jatkuvassa liikkeessä.
Taiteellinen vapaus, nyt löytyikin kuvaava termi fantasiakirjallisuuden korkealentoisille legendoille... että ei niin näkyihin tarvita välttämättä suippomadonlakkeja..
- TajunnanLaajentaja
Kyllä niillä suippumadonlakeille ym. vastaavilla tajuntaa laajentavilla aineilla on tarkoitus nimenomaan löytää uusia ulottuvuuksia sille taiteelliselle vapaudelle.
"Onko siinäkin kyseessä kirjaimellinen totuus vai onko kirjailija käyttänyt taiteellisia vapauksia tapausta kuvaillessaan?"
Se on kirjaimellinen totuus eikä siinä ole mitään ristiriitaa.- Knark5
Oletko valmis todistamaan kokeellisesti, että valaan vatsassa voi elää?
- Eitsiisus
Fysikaalinen maailma ei nyt vaan toimi tuolla tavalla, tiedät sen itsekin. Olet yksi palstan kuuppajumisimmista kirjoittajista. Onneksi olkoon.
- k.o.rona
Knark5 kirjoitti:
Oletko valmis todistamaan kokeellisesti, että valaan vatsassa voi elää?
Jumala tekee ihmeitä vailla määrää. Kokeellisesti ajateltuna edes koko näkyvä universiumi ei ole mahdollista.
- niinsevaanmenee
k.o.rona kirjoitti:
Jumala tekee ihmeitä vailla määrää. Kokeellisesti ajateltuna edes koko näkyvä universiumi ei ole mahdollista.
"Kokeellisesti ajateltuna edes koko näkyvä universiumi ei ole mahdollista."
Se että olet kokeillut ajattelua siinä onnistumatta ei vielä todista väitettäsi. - k.o.rona
niinsevaanmenee kirjoitti:
"Kokeellisesti ajateltuna edes koko näkyvä universiumi ei ole mahdollista."
Se että olet kokeillut ajattelua siinä onnistumatta ei vielä todista väitettäsi.Todennäköisyyslaskennan perusteella on mahdotonta, että kaikki olisi tullut itsestään näin älykkäästi.
- niinsevaanmenee
k.o.rona kirjoitti:
Todennäköisyyslaskennan perusteella on mahdotonta, että kaikki olisi tullut itsestään näin älykkäästi.
Pöljä. Todennäköisyys siihen että on päädytty olemassaolevaan tilanteeseen on 1.
- k.o.rona
niinsevaanmenee kirjoitti:
Pöljä. Todennäköisyys siihen että on päädytty olemassaolevaan tilanteeseen on 1.
Mutta todennäköisyys siihen, että tämä olisi tullut miljoonien googolplexianien sattumien summana on tasan 0. Kaikki on luotua.
- niinsevaanmenee
k.o.rona kirjoitti:
Mutta todennäköisyys siihen, että tämä olisi tullut miljoonien googolplexianien sattumien summana on tasan 0. Kaikki on luotua.
Todennäköisyysmatematiikan ymmärryksesi ei taida yltää edes nenänpäähäsi asti.
Toteutuneen tapahtuman todennäköisyys on aina 1. Normaalijärjellä varustettu ihminen ymmärtää sen heti. Aiheuttaako uskovaisuus jotain virhetoimintaa tai pätkimistä ihmisen ymmärrykseen kun et noin yksinkertaista asiaa tajua? - k.o.rona
niinsevaanmenee kirjoitti:
Todennäköisyysmatematiikan ymmärryksesi ei taida yltää edes nenänpäähäsi asti.
Toteutuneen tapahtuman todennäköisyys on aina 1. Normaalijärjellä varustettu ihminen ymmärtää sen heti. Aiheuttaako uskovaisuus jotain virhetoimintaa tai pätkimistä ihmisen ymmärrykseen kun et noin yksinkertaista asiaa tajua?Sitä en tietenkään kiellä, että kaikki tämä on toteutunut. Mutta se, että kaikki olisi toteutunut sattumien tuloksena, on nolla. Luominen on ainoa oikea vastaus, koska ei ole mahdollista, että näin monimutkainen maailmankaikkeus olisi tullut itsestään. Sinulla on vain tiedemiesten logiikkaa, kun et ota huomioon edes mitään muuta mahdollisuutta kuin evoluution.
- niinsevaanmenee
k.o.rona kirjoitti:
Sitä en tietenkään kiellä, että kaikki tämä on toteutunut. Mutta se, että kaikki olisi toteutunut sattumien tuloksena, on nolla. Luominen on ainoa oikea vastaus, koska ei ole mahdollista, että näin monimutkainen maailmankaikkeus olisi tullut itsestään. Sinulla on vain tiedemiesten logiikkaa, kun et ota huomioon edes mitään muuta mahdollisuutta kuin evoluution.
Mihin tahansa voi uskoa ja mitä tahansa voi väittää mutta niillä on sellainen ero että uskoasi siihen että jumalasi on luonut maailman voin vakaumuksenasi kunnioittaa. Väitettäsi että jumalasi on luonut maailman pidän suorana valheena niinkauan kuin sinulla ei ole esittää ensimmäistäkään todellista todistetta että näin olisi tapahtunut. Se että sinusta tuntuu siltä maailma ei voisi olla olemassa ilman luomista ei ole mikään todiste siitä että maailma on luotu.
k.o.rona kirjoitti:
Sitä en tietenkään kiellä, että kaikki tämä on toteutunut. Mutta se, että kaikki olisi toteutunut sattumien tuloksena, on nolla. Luominen on ainoa oikea vastaus, koska ei ole mahdollista, että näin monimutkainen maailmankaikkeus olisi tullut itsestään. Sinulla on vain tiedemiesten logiikkaa, kun et ota huomioon edes mitään muuta mahdollisuutta kuin evoluution.
Fysiikan ja kemian lainalaisuuksissa ei sinänsä ole mitään sattumaa.
Noin yleisesti ottaen saisit hävetä, mutta mahdatko osata?
- taikauskonnoton
Jyrrikkä on kerrankin ymmärtänyt olla hiljaa. Hänkin siis tietää, että Raamattu on väärässä.
- Kirjakääröt
2Moos.15:11 Herra, kuka on sinun vertaisesi jumalien joukossa!... 2Moos.15:11 Biblia (1776). Herra, kuka on sinun vertas jumalien seassa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei3844695Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2842604By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei1531873Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(1041608J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851473Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611327- 601315
Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks601262Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut471253Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3461073