Doggin GB Rouva.

44Pari

Kaveri soitti, siis puolen tunnin päästä puistossa. Vaimo laittautui, mustat 1/4 kupin rintsikat, sukkanauhaliivit, joustavat ja läpinäkyvän ohuet pikkarit, mustat sukat ja korkkarit ja lopuksi päälle vain pitkä takki.

Navigaattoriin osoite ja menoksi. Olen vienyt vaimoni tapaamispaikalle ja jäänyt autoon odottamaan johonkin lähelle, jotta voin nopeasti puuttua tapaamiseen, jos kaikki ei suju kuten on suunniteltu.

Välillä kävelen tapaamispaikan ohitse ja tarkistan millainen tapaus tällä kertaa. Vaimoni laittaa puhelimensa auki ja käsilaukkuunsa, joten voin kuulla myös heidän keskustelunsa ja myös muutakin... kiihottavaa.

Kovin nuorelta pojalta tuo kaveri näytti, kun kuljin ohitse. Pälyili molempiin suuntiin ja vaikutti jotenkin reppanalta. No katsotaan, ajattelin. Soitin vaimolleni ja sanoin, että voisi varmaankin lähteä kävelemään tapaamispaikkaa kohti. Kohta kuului korkkareiden tasainen askellus asvaltilla. Puhelin oli siis auki ja laukussa.

"Moi, oliko meillä treffit", kysyi vaimoni ja poika vastasi, että "oli varmaan". " Mennään tuonne " kuulin vaimoni sanovan. Ja he siirtyivät puiston suojaan. Kuului vaatteiden kahinaa, poika avasi farkkunsa ja vaimoni napitti pitkän takkinsa auki ja kääntyi selin ja levitti jalkansa.

Ja se oli sitten sellainen 5 minuutin muna, noin arviolta, ja sitten se oli ohitse. Poika lähti pois ja vaimoni tuli autolle, vihaisena. " Siltä poitsulta tuli niin nopeasti, että mä en ehtinyt mukaan".
Aktissa ei ollut käytetty condomia, eikä vaimoni ollut riisunut edes pikkareita, eli sellainen punttipano ja lasti sisälle.

Samalla puhelin soi ja siellä oli toinen innokas. Oli kuulema kaupungilla ja pääsisi nopeasti mihin vain. Vaimoni ehdotti läheisen marketin parkkipaikkan kulmaa. Jätin vaimoni siihen varaston nurkalle ja ajoin auton parinkymmenen metrin päähän ja käänsin selkänojan, niin, että minua ei ulkoapäin nähnyt.

Viiden minuutin päästä vaatteiden perusteella oikea mies tuli paikalle. Vaimo soitti ja sanoi " Voi
ei " ja laittoi puhelimen laukkuunsa. Jäin miettimään, mikä hemmetin " Voi ei " siellä oli. Ja selvisihän se myöhemmin, taas tuollainen pojan koltiainen.

Siellä kierrätyskonttien välissä sitten ryhdyttiin mitään sanomatta toimeen. Farkut kinttuihin ja kalsarit kinttuihin ja valmiiksi jäykkä sisään, tosin vaimoni opastuksella ja ohjauksessa. Ja perushaara-asento takaapäin seisoen. Ja siinä ei kauaa hinkattu. Vaimo tuli autoon ja kaveri jäi asettelemaan kyrpää housuihinsa.

Vieressäni istui entistäkin vihaisempi nainen. "Ne olivat kumpikin sellaisia nulikoita ja annoin panna paljaalla", sanoi vaimoni. Ei siinä auttanut, kuin pysäyttää auto hiukan syrjään ja ... no niin... olihan se pillu spermassa ja housut märät ja reisillekin oli valunut, mutta sinne vaan sisään, no kolmas kerta toden sanoi. Oli kuulema paras pano aikoihin, kun oli joutunut kaksi kertaa "melkein" tilanteeseen.

Ja tää oli tosi juttu, eikä ainoa laatuaan. Noita on sattunut monenlaisia.

19

5913

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EiKuitenkaanLumihangessa

      Joo, tulis vaan lämmin vappu, niin täällä vappuheila ilman pikkareita valmiina pikaseksiin.

    • Salakatselija

      Ihan hieno tarina ja vieläpä todentuntuinen. Jospa saisin vaimoni innostumaan tuosta. Ai, että...

    • Kevätsesonki

      Kiihottava juttu.Saisiko lisäselvitystä, että kuinka harrastus alkoi alunperin ja onko sellaista seikkailua joka onnistunut täydellisesti. Itsekin vähän aihetta harrastettu ja toisaalta myös muutaman kerran petyttykin.Lisää vaan tätä aihetta.

    • Takaapäin

      Meillä on melko samanlainen kaava. Mies on mukana varmistamassa, että kaikki on kuten puhelimessa tai netissä sovittiin. Noita trolleja siellä kyllä on ja monenlaista törkymöykkyä. Mikään asia ei ole, kuten sovittiin. Paikka pitää olla oikeanlainen ja varautua pitää kaikkeen.
      Kannatta tehdä tyylikkäästi oharit, jos jokin epäillyttää.

    • Isalina

      Niin, seksikästä alle ja päälle pitkä keinoturkisturkki ja sovittuun paikkaan. Oma mies kävelee ensin muina miehinä ja varmistaa henkilön tai henkilöt päällisin puolin. Kymmenen minuuttia myöhemmin menen ja mies jää johonkin lähistölle. Puhelin auki ja takin taskuun, äänettömälle ja näppäinlukko päälle.

      Tervehdin kohteliaasti ja kysyn , oliko meillä treffit täällä ? Avaan takkini ja kaveri laskee housunsa alas. Siinä sitten seisoo milloin minkäkinlainen komeus edessäni. Tykkään, että minuun tullaan takaapäin seisten tai kontillaan puiston penkillä.

      Yleensä 5 min. riittää partnerille ja joka toisella kerralla myös saan orgasmin. JOs paikalla on useampia, niin sitten voi mennä 20 minuuttia. Yleisellä paikalla naiminen kiihottaa sinänsä ja kaiken kukkuraksi täysin tuntemattoman kanssa. Kivaa leikkiä.

      • Tero19

        Ooks monta kertaa ollut ? Ja mitäs sun mies tuosta "harrastuksesta ? tuumaa ?


      • Isalina

        Olen ollut monta kertaa:) Siis ehkä sata, tai enemmän. Mitäs mies ? Siitä on jännää ja kiihottavaa.


      • N.N

        Vitun huora, tuollaiset pitäis lähettää helvettiin.


    • Isalina

      En mä oo huora, kun en ota rahaa:) Annan ihan ilmaiseksi ja omaksi ilokseni. Jos tuon takia joudun helvettiin, niin sitten joudun.

      • gpiuyg

        Saaks vielä kysyä ? Minkä ikäinen olet ?


      • Isalina

        Saa kysyä, 44 v.


      • EnMaksa

        Huora on sellainen, joka tekee huorin. Ei maksuttomuus tai maksullisuus siinä eroa tee.


      • Isalina kirjoitti:

        Saa kysyä, 44 v.

        Oot ihanan kiimainen muija. Saisit multa koska vaan


    • salaa79

      Kiihottavaa ja oikeeta tpimintaa👍

    • FantasianOrja

      Olen nämä kaksi kuvaa ottanut ja säilyttänyt.

      Toisessa on vaimoni, 40, sivusta päin tummassa pitkässä mekossa, puolisääreen ulottuvissa saappaissa, pitkä tumma tukka vapaana, ei meikkiä. Kuvaa tarkemmin katsottaessa näkee, että ollaan hotellihuoneessa.

      Toinen kuva on otettu tätä ennen, edestä. Vaimo tutkailee käsissään olevaa mekkoa, miten päin sen pujottaisi ylleen. Jalassa on saappaat ja stay up sukat. Toinen sukka on vedetty ylös puolisääreen, toinen on alempana, hieman ylempänä polvea. Mitään muuta hänellä ei ole yllään. Rinnat laskeutuvat raskaina, häpykarvoitus on luonnollisen tuuhea.

      Vielä pitkä päällystakki päälle, ja vaimo on valmis lähtemään.

      Lähetän vaimon toisen miehen luo. En ihan tarkkaan tiedä miksi, mutta näin vain on. Olemme tavanneet. Mies on ikäisemme, vaimo on hänet hyväksynyt häntä miellyttävänä, kiinnostavana partnerina ja tapaaminen sovittu.

      Minä jään huoneeseemme, kuvittelen, ja se voi olla jännempää, herkempää kuin olla itse paikalla. Mies auttaa takin vaimon yltä, ihastelee tämän tyylikästä, hyvin istuvaa mekkoa. Se tuo muodot hyvin esiin, vihjaa, antaa ymmärtää.

      Sekin antaa ymmärtää, kun mekko riisutaan eikä sen alla ole mitään. Kohta vaimo on täysin alaston, iho tuoksuva ja lämmin, hymy herkässä. Ja se mitä he tekevät, on heidän kahdenkeskinen asiansa, minulla ei ole siihen valtaa. Voi olla että vaimo haluaa, että suudellaan, ja jos mies tuoksuu hyvälle, maistuu hyvälle, on intohimoinen, hän saa naida, laueta vaimooni paljaaltaan.

      Miehen vapaa siemensyöksy kruunaan vaimon mielestä yhdynnän, ja on varmaan erityisen kiihottavaa, että sen saa vieraalta, tuntee sen himokkuuden, kiitollisuuden, joka kuuluu miehen äänessä, kun he jossain vaiheessa iltaa soittavat minulle.

    • Anonyymi

      Dogging on kivaa. Ja ei sen väliä minkänäköinen kaveri siellä on vastassa. Pano se on huononpikin. Aina sen yhden kerran voi panna, kokemus sekin. Mies mukana ja yleensä esiintyy vain ulkopuolisena katselijana, ei aviomiehenäni. Isossa kaupungissa hyvinkin anonyymiä touhua.

      • Anonyymi

        Mikä tuossa muka kiihottaa ? En ymmärrä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä tuossa muka kiihottaa ? En ymmärrä.

        Kokeile joskus, niin jospa sullekin siitä jotakin kivaa olisi. Tai sitten ei.


    • Ihan kivaa hommaa, aikuisia ihmisiä haluaa toisiaan...kaikki tietää mitä haluaa ja mihin ryhtyy...

    Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      146
      2491
    2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      412
      2148
    3. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      38
      1992
    4. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      233
      1310
    5. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      113
      1295
    6. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      119
      1159
    7. Vanhemmalle naiselle

      Aikataulu muutos. Ensi viikolla pistetään asia vireille. Ei juhannukseen asti aikaa. Kannatti valehdella!
      Ikävä
      56
      1103
    8. Jos et kaipaakaan minua täällä

      Niin miksi sinua ehkä häiritsee se, että minä kaipaan sinua? Miehelle.
      Ikävä
      11
      1087
    9. Koen, että minua tavallaan vainotaan

      Kyllä minä vain satun tietämään, että täälläkin on joitain serkun kaiman kummeja jotka kiusaavat minua. Lisäksi sairas n
      Ikävä
      124
      1054
    10. Morning has broken

      Simmut aukaistaan. Ja noustaan päivään valkeaan. Hyvää huomenta. 😊☀️🍳☕❤️
      Ikävä
      66
      978
    Aihe