Eläkeläiste rahojen ryöstäminen jatkuu Lipposen

VilleValtonen

35

530

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitäs nuo sinulta ovat ryöstäneet, minulta eivät onneksi ole ottaneet, jos eivät antaneetkaan.

    • Mitäpä.tässä

      Ei Lipposen SDP ole hallituksessa, huomenna on eläke tilillä vaikka entinenkin on kuluttamatta.

      • Elelen-omillani

        Minulla on eläkkeille oma tili ja sille luvallinen ryöstäjä jolle olen antanut pankkikorttini jo yli vuosi sitten.
        Mutta eipä ole kelvannut hänellekään viime kuukausina kun vakinaistui sektorissaan. Eikä aiemminkaan nostellut tuhlailevasti. Onpahan tili kaiken varalta.
        Poliitikot eivät ole tileilläni käyneet.

      • Entä.muilla

        Mun rahat mahtuu jus yhdelle tilille, kai pankki ilmoittaa kun ei mahdu edempää.

    • vihastunu-kalle-ville

      OHOH,,
      jopas oli mahtavaa sakkia kuuskymppisissä, on jopa eläke koskemattomana pankissa,
      mistä noin rikkaita eläkeläisiä suomeen on sikiäny, ????????
      oletteko olleet itse päättäjinä politiikassa, huh,
      ku noin puolustatte eläkeleikkauksia,

      totuus kumminki on,
      eläkeleikkuri tulee pienetämään surrimman osan kansalaisten toimeentulosta tulevaisuudessa,
      kyllä teikäläisilläki naama vielä venähtää pitkäsksi kun alkaa olla viimeset pennit menossa kuukaudenlopussa
      eikä yhtää tiedä millä seuraavan päivänä leipänsä ostais,
      onhan se h e l o p p o a kurjistaa köyhien elämää
      kun ITSELLÄ on MAHTAVAT tulot ja eläkkeet,
      se köyhyy ja kurjuus ku ei tunnu rikkaan omassa pussissa mitenkää,

      alotuksentekijän lähettämä laulu on erittäin ajankohtainen
      Sipilälle ja Orpolle sekä muille kylmäverisille riistopolitiikan tekijöille,

      töitä k a i k i l l e kunnon palkalla,
      jokaisella työttömällä ON laimukainen oikeus työhön,
      on typeryyden huippu törkeästi syrjäyttää jopa korkeastikouluttautuneet työelämästä pelkän poiitiisen näkemyksen ja oman edun tavoittelun takia,
      eriarvoistaminen ON suuri rikos yhteiskunnassamme,
      sipilä ja orpo vastuuseen teoistaan,

      syrjäyttäminen, syrjiminen on r i k o s suomen kansalaisia kohtaan,

      • Rinteen.malli

        Sipilä ja Orpo rikollisia, aiheuttivat talouden nousun, työttömyyden laskun, valtion velan pienentymisen.
        Seuraava hallitus on oltava punavihreä jotta saisimme normalisoitua taloutemme edellisen hallituksen tasolle.

      • politiikka-haisee-
        Rinteen.malli kirjoitti:

        Sipilä ja Orpo rikollisia, aiheuttivat talouden nousun, työttömyyden laskun, valtion velan pienentymisen.
        Seuraava hallitus on oltava punavihreä jotta saisimme normalisoitua taloutemme edellisen hallituksen tasolle.

        joooo, olit muka vitsikäs häh pyh,

        oleppa rehellinen itsellesi ja muille,
        MIETI kenen kustannukselle sipilä ja orpo on suomen talouden nostaneet, siis korjannu,

        jooo, ethän sinä kehtaa tunnustaa sitä rehellisesti,

        no sanonpa ,,,,,,
        k ö y h i e n työttömien,,, ja tavallisten eläkeläisten ja työeläkeläisten KUSTANNUKSELLA,

        ne MILJAARDIT ON POIS NYT KÖYHILTÄ suomen kansalaisilta, ja vanhusten hoidosta joka muutenki on ollu p u u t t e e l l i s t a , kuten varmasti tiedät,

        ja ne MILJAARDIT ON SIIRTYNY NYT VALTION TALOUDEN KORJAAMISEEN, että haist... pask,, pyh,

        että tämmönen on sipilän ja orpon loistava HYVÄ talous politiikka,

        vanhukset kuolee hoidon puuteessa kotiin,
        viikkojen tai kuukausien päästä mätenevä ruumis löydetään hirvittävän hajun perusteella,

        onko tämä ihmisarvoista politiikaa,

      • tulipahan-sanottua
        politiikka-haisee- kirjoitti:

        niin ja tuohon lisäys,,,

        työttömyys on MUKA korjattu 70 000 muka on saanu työpaikan
        ( luultavasti vain pätkätyötä )
        kun taas noin mijoona muuta työtöntä on edelleen työttömänä ja lisää tulee,
        kun
        kaikille EI anneta töitä, sekin on politiikasta kiinni,
        miksi eriarvoistatte omia suomen kansalaisia,,

        suomen politiikka on m ä t ä ä ,
        loputtoman mätäääää,
        kehatan omia suomalaisia syrjiä röyhkeästi
        vain muutamat pääsee töihin ja tätäkös sipilä m a h t a va n a mainostaa,

        mutta ei puhu mijoonasta muusta työttömästä yhtään mitään,,,,

        missä on sipilän , orpon ja työmisterin omatunto, hävetkää,

        - on vain promille jonka olette saaneet töihin, luultavasti vain pätkätöihin,,

        kaikki se on köyhien kustannuksella,
        ja kurjistamisen seurauksena,
        tätäkö on hyvä politiikka,

        eläkkeisiin kunnon korotukset, jokaiselle pien-eläkeläiselle joilla on 1000 eur kk vahintää 1000 euron korotus verottomana heti,

        suomeen ON saatava v a k i t u i s e t työpaikat, turvallinen tulevaisuus kaikille työntekijöille ja eläkeläisille
        eläkkeisiin k u n n o n korotukset, paitsi herrojen eläkkeisiin ne pitää kaikki kohtuulistaa leikata normalisoida korkeintaa 5000 eur kk

        nykyisten 50 000 eurkk on leikattava lujalla kädellä,
        tommoset eläkkeet on suuri vääryys törkeää suomen kansan ryöstöä

      • Mietippä.sitä

        Höpö höpö taloutemme ei ole läheskään kunnossa vielä moneen vuoteen, ehkä ei tulekkaan kuntoon.
        Luottoluokittajan mukaan kärsimme rakenteellisesta ongelmasta joka pitänee paikkansa.

      • maissiiii
        tulipahan-sanottua kirjoitti:

        niin ja tuohon lisäys,,,

        työttömyys on MUKA korjattu 70 000 muka on saanu työpaikan
        ( luultavasti vain pätkätyötä )
        kun taas noin mijoona muuta työtöntä on edelleen työttömänä ja lisää tulee,
        kun
        kaikille EI anneta töitä, sekin on politiikasta kiinni,
        miksi eriarvoistatte omia suomen kansalaisia,,

        suomen politiikka on m ä t ä ä ,
        loputtoman mätäääää,
        kehatan omia suomalaisia syrjiä röyhkeästi
        vain muutamat pääsee töihin ja tätäkös sipilä m a h t a va n a mainostaa,

        mutta ei puhu mijoonasta muusta työttömästä yhtään mitään,,,,

        missä on sipilän , orpon ja työmisterin omatunto, hävetkää,

        - on vain promille jonka olette saaneet töihin, luultavasti vain pätkätöihin,,

        kaikki se on köyhien kustannuksella,
        ja kurjistamisen seurauksena,
        tätäkö on hyvä politiikka,

        eläkkeisiin kunnon korotukset, jokaiselle pien-eläkeläiselle joilla on 1000 eur kk vahintää 1000 euron korotus verottomana heti,

        suomeen ON saatava v a k i t u i s e t työpaikat, turvallinen tulevaisuus kaikille työntekijöille ja eläkeläisille
        eläkkeisiin k u n n o n korotukset, paitsi herrojen eläkkeisiin ne pitää kaikki kohtuulistaa leikata normalisoida korkeintaa 5000 eur kk

        nykyisten 50 000 eurkk on leikattava lujalla kädellä,
        tommoset eläkkeet on suuri vääryys törkeää suomen kansan ryöstöä

        Omituisen ristiriitaista...

        Sinunhan pitäisi olla tyytyväinen jokaisesta joka saa työpaikan,
        eikä väheksyä mitään mitä tehdään työttömyyden vähentämikseksi.
        saatikka haukkua poliitikkoja siitä jos yrittävät vähentää työttömyyttä.

        Katsos kun jokainen, joka saa työpaikan lisää sinun mahdollisuuksia korottaa pieneläkkeitä, tai ainakin ne vievät kuemmaksi sitä leikkuria, joka kohdistuu pian myös eläkkeisiin.

        Ehkä sinun poliitikkosi, joihin ilmeisesti Orpo tai Sipilä, ei kuulu, joutuvat sen tekemään, eli leikkaamaan juuri eläkkeitä,
        jos Rinne lupaa satasen korotuksen eläkkeisiin, niin turhaa on kuvitella, että se otettaisiin suurista eläkkeistä, se otetaan muilta, jotka saavat etuisuuksia, ei keneltäkään muulta, koska se summa on niin iso, okei korotetaan veroja, kolahtaa se pieniinkin eläkkeisiin, komsii, komsaa.

        Jos saa työpaikan , poistuu muitten tukien piiristä ja maksaa veroja ja veroista se sinunkin eläkkeesi nousee jos nousee. Sillä on tuplavaikutus.
        Jokaisesta työpaikasta, vaikka lyhenstäkin voi vain olla hyvillään.

        Kuuntelin vappupuheita ja ei oppositiosta kuulunut mitään, joka olisi edes huomioidut työttömyyden vähentymistä, vain samaa juttua ja haukuntaa nykyisen hallituksen suuntaan, mutta sehän on opposition tehtävä, räkyttää laput silmillä yhteen suuntaan...

      • Pelkkää-kusetusta-vaan

        Yksikään poliitikko ei ole näyttänyt faktana, eritellyt, keitä ovat ne 70 000 - 110 000 jotka ovat työllistyneet, ja millaisiin suhteisiin, muka?
        - Eiköhän tuossa läjässä ole myös ne pakotetut 9 euron kokeilussa olevat, pakko-aktivoidut, osa-aikaiset pätkäläiset jne.
        Täystyöllistetyksi ei liene päässyt kovin moni.

      • Luulen

        Mistä johtuu sitten työvoima pula joka alkaa vaikuttaa talouskasvuun, kuhan ei olisi isot määrät ihmisiä vailla ammattitaitoa.

      • Pelkkää-kusetusta-vaan kirjoitti:

        Yksikään poliitikko ei ole näyttänyt faktana, eritellyt, keitä ovat ne 70 000 - 110 000 jotka ovat työllistyneet, ja millaisiin suhteisiin, muka?
        - Eiköhän tuossa läjässä ole myös ne pakotetut 9 euron kokeilussa olevat, pakko-aktivoidut, osa-aikaiset pätkäläiset jne.
        Täystyöllistetyksi ei liene päässyt kovin moni.

        Täystyöllisyyteen ei päästä ennen kuin vakuutusyhtiöt kantavat vastuunsa.

        Työttömissä on niin paljon sairaita ja vajaakuntoisia, joille ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia löytää työtä.
        He joutuvat vain pyörimään työttömyyden ja tukiaisten rattaissa.

        Vakuutusyhtiöille kelpaa kyllä raha kun vakuutetaan ja maksetaan vakuutusmaksuja, mutta kun pitäisi päästä eläkkeelle, joudut vuosikausia tappelemaan oikeuksistasi.

        ja hupsista kun lopulta voitat sitkeän taistelusi ja saat päätöksen, jolla takautuvasti maksetaan jopa vuosikymmnen riidan korvaukset, se maksetaan könttäsummana ja kukas kumma siitä viekään suurimman osan, Valtio veroina.

        ei se välttämättä ole kusetusta, jos saat pään auki ensin lyhyemmällä ja se sitten muuttuu pitemmäksi työsuhteeksi.
        Ne, jotka haluavat tehdä työtä ottavat vastaan lyhyemmänkin työn, työntekijöitä etsivä yrittäjä tai muu työllistäjä katsoo kuinka paljon työnhakijalla on työhistoriassaan tyhjääää. pienikin työ ja lyhytaikainenkin on parempi kuin ei mitään vain sen vuoksi, että tykkää enempi tukiaisista yms eduista.

    • Kerskuvat

      ilman aihetta viinaspäissään.

      Ainahan aloitusta on vastustettava heidän mielestään.

    • fhimsf

      - ahdistelun lajeja on montaa eri sorttia - varsinkin iäkkäitä naisia kohtaan.
      Osa hmisistä kyttää perintöjä, jotkut erikoistuneet tuhotöihin, piinaa on montaa erisorttia,
      vajaakuntoisiksi luokitelluilla ihmisillä - useimmat vanhat naiset kokevat olevansa vain pelkkiä
      kuolematoiveiden kohteita kanssaihmisille .

      • Työpaikkoja on tullut yli 90-tuhatta, koska vienti on lähtenyt roimaan nousuun ja *yritykset ovat pulassa kun *osaavaaa työvoimaa ei saada eivät voi vastata kasvavaan kysyntään. Matkailu tänne on kasvanut todella paljn ja myös siellä kasvu on tiukassa juuri työvoimapulan takia ym ym
        Hallitus ei neuvottele työsopimuksia, ne tehdään yrityksissä työehtossopimusten puitteissa.
        Hallitus muokkaa sosiaalipolitiikan ym ym *lainsäädäntöä,
        Nyt työttömistä osa ei voi olla työnhakijoita vaan kuluisivat muihin sos puolen piriin..

      • Bengalitikku

        Ihmettelen, kun mikään puolue ei ole ottanut eläkekattoa pelikortiksi.
        Enemmistöllä EU maista on eläkekatto: Ruotsilla ja Norjallakin.
        Tavallaan EU voisikin sanella tämän.
        Päättelyni, että kussakin puolueessa on pieni ryhmä, mikä ei halua tätä.
        Tuo pieni ryhmä on kunkin puolueen piiloeliitti, mikä vaikuttaa.
        Kansanvalta. Mitä se on? Pelkkä höpösanako vain.
        Jos muutaman vuoden välein käyn raapustamassa numeron, sekö.
        Ruotsi ja Norja toimii paljon pitkänäköisemmin kuin Suomi.
        Meillä ei ilmene pitkänäköisyyttä!
        Kvarttaalitalous lyhentänyt näköä?

    • Tikulle asiaa.
      Paloma on erin-omainen tuossa kaipaamassasi Demokratian Diktatuurissa.
      Kyselepä häneltä.

      H.

      • Bengalitikku

        Eikö Takulla ole mielipidettä. Veikkaan, että katto ei tulisi koskemaan sinua.
        Katsopa kuukelista noita rajoja. Itävallan esim. tai Saksan.
        Minä luokittelen päättäjät "nyhjäkkeiksi" samoin poliitikot.
        Eikö tämä "säästöhallitus" osaakaan säästää? Ihan oikeasti?
        Hönöhöpöhönö -politiikkaa.
        Ja kuules Taku: diktatuuri peitsesi on tylsistynyt aikaa sitten. Vie se geokätköön.

      • hunksz
        Bengalitikku kirjoitti:

        Kommenteistani Palomalle voit lukea mietteitäni asiasta.
        Jäkätijäkjajäk....jäkjäk.

        H.

      • Bengalitikku

        Nyt on nyt. Otapa muutama pähkinä Taku ja kokoa ajatuksesi ja aikuismaisesti analysoi eläkekatt ja vuokrakatto. Vuokrakattoahan Tuomioja ehdotti jo neljännesvuosisata sitten. Ja tässä ollaan. Ehkä edukkaita asuntoja löytyisi,jos ihan pikkiriikkisen hiekkaa rattaisiin laitettaisiin.
        Pari kolme sijoitusasuntoa siellä sun täällä ja voit asua Hesassa kivastikin?

        ...suu yhtämittaa käy....

    • Tuulettaa

      Hassua miten nousee mökä jos joku poliitikko haluaa korotusta pieniin eläkkeisiin. Ei tule ollenkaan mökää jos lisätään tuloja tahoille jotka maksavat veronsa veroparatiiseihin. Kansanedustajillekin palkankorotus eikä aiheuta pilkkaa.
      Kyllä eläkkeisiin olisi pitänyt ainakin indeksikorotus säilyttää. Olen itse näitä pien-työeläkeläisiä. Raha-asiani ovat kunnossa, mutta jos yksin joutuisin kaiken maksamaan, eläkkeestä ei jäisi mitään.

      • Bengalitikku

        Ei se mökä verotuksesta johdu, vaan kun se summana on miljardiluokkaa.
        Rinne olisi voinut vähän miettiä. Lupaukset tehdään vasta, kun siihen on aito mahdollisuus.
        Kelalta tuki tulee asumiseen. Vai kuittaisiko Kela veroista näin. Ihan
        hullua, kun kahdella ellei kolmella lompakolla ollaan.
        Sanon taas: joulupukin maa. Lämmittää mieltä.
        Olisipa puhunut eläkekatosta. Kuvittelen mikä ihanat kohina siitä olisi syntynyt. Tai vuokrakatosta. VVO!
        Juu veroparatiiseista on media vaiennut, mutta rapakon takana Patrik teki maalin, sehän se on tärkeää (joka päivä, syötöt ja maalit pääuutisissa - voi pyhä yksinkertaisuus).

        Joo, puhuivat tuosta erilaisilla tuilla tulojen lisäämisestä. Mitään asumistukia ei heru jos tällä pieneläkeläisellä on kiinteää omaisuutta. Tähän voidaan sanoa, että se pitää myydä, mutta esim. kaupunkien vuokrat ovat nykyään aika korkeat. Maaseudun vanhoilla kiinteistöillä ei sanota olevan suurta rahallista arvoa myydessä.

      • törkryden-huippu
        Tuulettaa kirjoitti:

        Tuo tuntuu väärältä, jopa rikolliselta toiminnalta ,
        että pitää kiinteäomaisuus myydä saadakseen laipärahaa elämiseen,
        jos ei ole työpaikka eikä edes mahdollista saada työtä,
        tuo pakkomyynti vaikuttaa rikolliselta kiristykseltä,
        sortuuko todella suomen yhteikunta kiristykseen ja omaisuuden ryöstöön ??????

      • törkryden-huippu kirjoitti:

        "törkryden-huippu"

        Jos et myy omaisuuttasi.
        Joudut ryöstämään toisten omaisuutta.
        KELA:lla häpeääsi peitellen.
        Tuo on vieläkin törkeänpää.

        H.

      • Niin.että
        Tuulettaa kirjoitti:

        Joo, puhuivat tuosta erilaisilla tuilla tulojen lisäämisestä. Mitään asumistukia ei heru jos tällä pieneläkeläisellä on kiinteää omaisuutta. Tähän voidaan sanoa, että se pitää myydä, mutta esim. kaupunkien vuokrat ovat nykyään aika korkeat. Maaseudun vanhoilla kiinteistöillä ei sanota olevan suurta rahallista arvoa myydessä.

        Ei asumistuki ole esteenä asunnon omistamiselle, esimerkiksi tiedän henkilön jolla oma-asunto ja on peruskansaneläkkeellä saa yhtiövastikkeeseen asumistukea, millään pakkomyynnillä ei ole uhkailtu.

      • Johtajan palkoilla on johtaja eläke, näin se yksinkertaisuudessaan laskenta menee.

      • Oletko.tietoinen

        Juu kyllä johtajia on monensorttisia todella köyhiä että kamalan rikkaita.

      • Nocomment2 kirjoitti:

        Johtajan palkoilla on johtaja eläke, näin se yksinkertaisuudessaan laskenta menee.

        Väärin.
        Osaajan palkoilla on osaajan eläke.

        H.

      • Johan sohaisin taas.

      • Tuulettaa
        Niin.että kirjoitti:

        Ei asumistuki ole esteenä asunnon omistamiselle, esimerkiksi tiedän henkilön jolla oma-asunto ja on peruskansaneläkkeellä saa yhtiövastikkeeseen asumistukea, millään pakkomyynnillä ei ole uhkailtu.

        Nimimerkille Niin,että: Jos on esim. vaatimatonkin kesämökki, ei tietääkseni ole tukiin oikeutettu.
        Nimimerkille törkeyden-huippu: Jos olisin 20 vuotta nuorempi, lähtisin töihin vaikka mihin nyt niistä paikkakunnista joissa töitä olisi, on myös runsaasti lehdissä ja uutisisssa.
        Vanha känttyrä ei enää mihinkään jaksa eikä kelpaisi.

      • Bengalitikku
        törkryden-huippu kirjoitti:

        Tuo tuntuu väärältä, jopa rikolliselta toiminnalta ,
        että pitää kiinteäomaisuus myydä saadakseen laipärahaa elämiseen,
        jos ei ole työpaikka eikä edes mahdollista saada työtä,
        tuo pakkomyynti vaikuttaa rikolliselta kiristykseltä,
        sortuuko todella suomen yhteikunta kiristykseen ja omaisuuden ryöstöön ??????

        Kaipa virkamiehissä on eroa eri paikkakunnilla.
        Jokuhan voi möläyttää oman mielipiteensä, käyttäen asemaansa.

    • Palkkakatto- miksi- eihän niin voi tehdä esim yksityisessä yrityksessä. Palkka neuvotellaan etuineen velvotteineen ja yhtiön hallitus hyväksyy- yhtiön sisäinen asia. Valtion omistamissa yrityksissä toki.
      Esim KONE on yksityinen yritys, on aivan sama mitä toimitusjohtaja saa palkkaa kun miljardi luokkaa vuositasolla liikevaihto . *Sillä on merkitystä meille kuinka paljon yritysveroa KONE maksaa ja johtaja maksaa palkastaan reilusti yli puolet veroa , joka tapauksessa.*
      Ei ole eläkeläisiltä pois ,vaan työllistämisen kautta turvaa laajasti monien tuhansien perheiden elintason ja alihankkijoiden toiminnan

    • Lipposen-linjalla

      siis menee Sipiläkin Bernereineen, ja Luxemburgin tilit kasvavat kummallakin,
      samoinko myös muilla hallituksen jäsenillä?

      Halveksittavaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10320
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      422
      4594
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      92
      3114
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2875
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2714
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2698
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      154
      1899
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1748
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1650
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1443
    Aihe