Moi! 12-16 pojat, kertokaa mul jos innostaja olla!

Miss19

No okei, selitän myöhemmin että miks tein uuden alotuksen.

Olen oikeasti 13w ja tyttö, olen oikeasti fiksu,asiallinen, rahellinen, huumorintajuinen, ja kaunis. Asun naantalissa, ja toivoisin että asuisit jossakin näistä eli rymättylässä,merimaskussa,turussa tai raisiossa. Mä en siis haluu mitää kaukosuhdetta, ja lyhyt aikaista suhdetta. Vaan sen et asuttais vähän erillämme, mut kuitenki nii, et meidän suhteesta ei tule silti kaukosuhdetta ja sitten se saisi olla vielä pitkäaikainen. Mä olen 168cm, ja 60-70 kf, koska painan tosta välistä jotain. Mutten muista niistä siis, että mikä. Mä myös haluun et olisit vähän saman tyyppinen, eli fiksu, asiallinen, ja huumoritajuinen, sekä ihan toooooooodeeella söpö. Ulkonälläsi ei ole välii, sillä kaikki pvat erilaisia. Sitten mä haluisin ja haluan, ihan aina sopii ajan sekä apaikan esim, maanantaisin olen lukossa harrastukseni takia. Tiistaisin ja keskiviikkosin ehdin olee klo 15.30-21.00, sitte torstaisin 12.30-21.00, perjantaina taas klo 13.45-21.00. Viikonloppuisin ei ole välii mihin aikaan, ja sit se viel, et noi kellonajat mulla voi vähän jatkuvasti siirtyy, sillä mul on melkein tai no, ainakin 3 päivää viikossa sellatti et en ehdi jokin muun mun menon vuoksi, tai tai sitten olen kipee, tai sitte pitää jonkun vaikka kokeen takii sit lukeemaan. Sit no, voitaisiin vaihtaa myös ehkä puhelinnumeroita, ja olla ihan normi tyyppei ku ollaa yhdessä. Ja et jos joku sun, tai mun kavereista haluu mukaan nii saa ottaa. Mut kyl mä haluisin välillä, sitte olla ihan vaa lahdestaa siel mis mennääki, ja ollaan.


No sitte selitykseen, et miks tein tällasen uuden. No se oli sellane, et mä luin sen valmiina. Noi mä olin jostakin asiasta unohtunut, sit kertoo tai jotain. Ja sit laittelin kommentteihin, sitte tuli mielee et parempi tehdä uus alotus ku, sitte siinä sekottaa omat sanomiset.


Ps. Mä harrastan ratsastusta ja uimista, sun ei tarvii samoi harrastaa. Mut kunhan siis ollaan yhdessä, ja meillä on hauskaa, siis oikeesti.

Ei tässä kuuta, moido!

(Pistäkää tosiaaan tulee, tonne alas kommentteihin jos nyt kiinnosti siis!)

31

777

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Etsitkö ystävää vai jotain enemmän? Olen siis 16-vuotias poika Helsingistä.

      • Miss19

        Joo, jptain enemmän siis. Ja kuten siis sanoin tossa, nii en haluu kaukosuhdetra. Itse asun naantalissa, ja meil tulis just sellane. Sori siis.


    • Antsa_04

      Käyks loimaan rautatieasemal 17.00 tiistain

      • Miss19

        Tuu itte sielt tänne, en mää ainakaa ku ei oo mitää tolkasta rautatieasemaa. Sopiiks sulle tääl linja-autoasemalla klo 177.00, tuona päivänä eli tiistaina?


    • Poika2606

      Moi asun Mäntsälässä ja oon 12v

      • Poika2606

        VOISITKO VASTATA PIAN KUN EI JAKSA TURHAAN ODOTELLA


      • ;D


      • Poika2606
        Demi kirjoitti:

        ;D

        ????


      • Poika2606 kirjoitti:

        ????

        (Naurua) Ei siis pahal


      • Miss19
        Poika2606 kirjoitti:

        VOISITKO VASTATA PIAN KUN EI JAKSA TURHAAN ODOTELLA

        TÄSTÄ ON YLI KUUKAUS AIKAA, JA KOHTA MELKEIN PARI KUUKAUT AIKAAA. YMMÄRRÄ SE.


    • Poika2606

      Ei taida vastata nopeasti koska ilmoitus on tehty viime kuus

    • Miss19

      Ai, moi poika.

    • Homo69

      Voi jumalauta ettekö tajua että toi on trolli...

      • eivalitettavasti

        Se ei valitettavasti ole trolli, vaikka olis kuinka sekavaa tekstiä.


      • Miss19
        eivalitettavasti kirjoitti:

        Se ei valitettavasti ole trolli, vaikka olis kuinka sekavaa tekstiä.

        No just niin.


    • Ftgh

      Pitää olla todella söpö mutta ulkonäöllä ei ole väliä? Päätäs nyt.

      • Söpöys voi olla myös luonteellista. :3


      • Miss19
        jokutyyppi19 kirjoitti:

        Söpöys voi olla myös luonteellista. :3

        Ei ole, vaan kauneus. Ei söpöys.


    • Ftgh

      Joo noin nuorena mistään ``suhteesta´´ ei taida tulla oikeasti mitään. Jokin muoti juttu vain.

      • Miss19

        Ei oo.


      • Ftgh

        Älä selitä


      • Miss19

        En mä selitäkkään.


    • Miss19

      Ja tiedoks et löysin tänäö yhden. Et oon varattu sitten siis.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      68
      3198
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1851
    3. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      111
      1740
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      224
      1249
    5. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      129
      1048
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      99
      992
    7. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      944
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      67
      926
    9. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      84
      869
    10. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      865
    Aihe