Tänä aamuna oli Ylä-Kainuun toimittajan kirjoitus: Suomussalmelle toivotaan lisää pakolaisia. Aika vedätetty kirjoitus, koska vasta on kunnanhallituksen esitys valtuustolle. En ole varma siitä, jos kaikilta suomussalmelaisilta kysyttäisiin mielipidettä tästä asiast, että olisiko tämä toive yhtenäinen. No, vastuusto päättää.
Suomussalmelle toivotaan
korvenkiro
806618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 80
Vanhimmat
..olikos se sananlasku jotenkin että .."kenen leipää syöt,sen lauluja.."?
Kun katsoo jutun kirjoittajan nimen, niin ei ole uutta tuo kirjoitustyyli. Vihervassari äänessä.
Hyvä kirjotus. Lisää kansaa vaan tänne kutistuvaan kuntaan.
Mitä se niin sanottu lisääntynyt kansa täällä tekisi? Tekemättömyyteen ja virikkeettömyyteen tympääntyynenä lähtisi vuoden sisällä muualle. Jos kantaväestökin muuttaa pois, niin mikä maahanmuuttajaakaan täällä pidättelee?
Kuka se huolehtii vanhuksista muutaman vuojen päästä kun nuoret on lähteny ja nykyset tekijät pääsevät eläkkeelle? Kyllä se on pakolaisten hommaa ja myös nuo siivoushommat. Kahtokaa vaan kuka on oikeessa.
Luulet sä et mamut alkaa tekee tollast duunii... Sä oot dorka jos kuvittelet tollasta.... ei mulla muuta
Ne tekee sitä jo monessa paikassa . Otappa asiasta selevää ettei aina tarvihe valistaa sinua.
tuota murretta on hyödytöntä kirjoittaa täällä kainuussa...ei se tee sinusta yhtään parempaa:D
haa,kaveri on käyny linnanmäellä...oppinu slangia
Ameriikkaa puhhuu.Puhutaanko siellä linnanmäellä ameriikkaa aina. Van puhhuuko nuo entiset kainuulaiset vaan ulukomaata?
lisääntynyt kansa lisääntyisi vaan, plop plop, mistä nuita…….
Mihin ne entiset hävisi,niidenhän piti pelastaa meidän kuoleva kunta työpanoksellaan,ei oikein sitoutunutta porukkaa ollu.
Kylän naiskerma höystettynä parilla työpaikastaan huolestuneella miesopella haluaa muiden kuntalaisten kustantavan heille ja (sukulais)lapsilleen eksoottista oppilasainesta ja uusien asustemuodin edustajia värittämään Ämmänsaaren ruuhkaista katuvilskettä...
Aikansa kutakin, tuskin kovin pitkään.
Ainakin 500 kiintiöpakolaista sopii suomussalmelle ilman ehtoja! Meillä kyllä tilaa riittää, on asuntoja ja jopa autiotiloja viljeltäväksi. Tuollainen satsaus toisi melkoisen piristysruiskeen tähän pystyyn kuolleeseen pitäjään.
Oishan se mukavaa ainaki katella uuia naamoja ja jos ne on vielä hymyileviä niin voiko sen parempaa ollakkaan...toivotaan että tulee ainaki muutama.
meepäs toljottamaan huntupäitä... voi jäädä viimeiseksi kerraksi.
Ei varmana jää viimmeseksi kerraksi. Vai meinaakko että muori kotona lyö tainnoksiin?
Eivät he pysy Ämmänsaaressa.
eihän niitä voi pakottaa olemaan Suomussalmella
eihän siellä asu ennää juuri kettää jolla on vähänii järkeä päässä
Juu sitäkin ihmettelikin että mitä hittoa ne täällä tekevät.. kun vähän aikaa olivat ..
Hulluinta on sekin että heillä on varaa ja oikeus muuttaa ns. "parempiin" paikkoihin..
Ihan typerää touhua..
Toisaalta olen itsekki asuntoa vailla .. niin pittääkö ne sitten mamuilla tms.. täyttää ettei vaan itse paikkakuntalainen saa muuttaa omaan asuntoon..
toisaalta taidankin olla yks idiootti höpöttämässä näistä asioista.. oman pesän likaaja.. on sevaakivaa.. YEHAA..!!
Aikoinaan oli pakolaisten ottamisen äiti ja isä oli JP Alanko,syynä kosto kun ei saanut uutta koulua ns.Kirkonkylälle vaan koulu perustetiin Karhulanvaaralle.
Minkä tähen kirkolla pitäisi yhtään koulua olla, ne harvat lapset voi kuljettaa aivan hyvin Ämmänsaareen.
Kyllä tänne väkeä tosiaankin mahtuu, on tyhjiä asuntoja vaikka kuinka paljon. Ja eihän se haittaa, vaikka eivät täällä kauan viihdykään, valtio maksaa heidän kulunsa ensi alkuun. Tuo työtä ja toimeliaisuutta kuntaan. Ja sitten otetaan uusia pakolaisia tilalle, kun entiset lähtevät.
ei valtio niitä maksa vaan sinä veronmaksajana....mitä lääkkeiä käytät taukki?
Tämä on joko provo tai sitten asioiden päättelykyky on sitä luokkaa, että parempi jättää se toisille.
Kyllä tänne asukkaita mahtuu, mutta mikä on toimeentulo, jolla kaikkien töitä tekemättömien asumiset ja eläminen maksetaan.
Ei pysy ämmänsaaressa... ämmänsaarta ei ole enää olemassakaan. Kommarit ....kele senkin hävittivät. Osasivat ennakoida kuihtuvan kylän kohtalon.
Tähän mennessä maapallolle tänä vuonna on syntynyt noin 48 miljoonaa ihmistä, joten pakolaisia riittänee tulevaisuudessakin ruuhkaksi asti,
Ootko laskenu montako on kuollu?
Tosiasia (myös tiedemiehet ovat samaa mieltä) on, että afrikan väestö lisääntyy siihen tahtiin, että sadan vuoden kuluessa Eurooppaan tulee satoja miljoonia pakolaisia. Puhtaan ilman ja veden väljään Suomeen saapuu ainakin 40 miljoonaa pakolaista. Siinä sitä ollaan helisemässä.
Kondomit olisivat parasta kehitysapua!
joo pakoloisia kuokkimaan soita pelloiksi joissa voi kasvattaa vaikka banaaneja.
Kasvaako pannaanit Suomessa maan alla niinkö potut? Ootko viljelly?
kyl sä oot yx stupidos....
Justiin nuin!
Pannaanipottuja on jo olemassa ja hyvin kasvavat, Makoista ruokaa oikein suolasen sillin kanssa.
Tuo tyhjäntoimittajahan voikin sitten maksaa niiden loisimisen kun niin mielellään kirjottaakin niistä...
niin justiin. ja mamu muijat vois tulla LumperiA luo naama peitossa, niin kun niillä on tapana kulkea. tulla ja tehä häjyjä. etpä tunnistais hä, hää. eikö se suomessa ole laki, että täytyy olla tunnistettavassa oleva henkilö? siitä vaan pankkia ryöstämään.
Hyvä ratkaisu on se, että jotka tänne ottavat vierasta väkeä maksavat myös viulut.
Kaikkihan niitä haluaa tänne. Kaikki maksaa ja kansa pelastuu.
niin kauan kun maksajalla rahaa riittää
jos omisaan pitäis maksaa se on sitten se vanha virsi eipä se kannata ja mitäpä se hyvejää
Ehyt vene kannattaa aina.
En ole KainuunPravdaa tilannut enää moneen vuoteen sen vihervassari suvakkihyysäri menttaliteetin vuoksi ja ei ole ollut mitään vieroitus oireita. Ei paskasta tarvitse maksaa.
Paskastahan sinä maksat aika paljon. Sama kaikilla.
Valitettavasti totta tuo. Välillä oli jo kainari tauolla vaan tilattiin uuvvestaan. Sama olisi perua, muutenkin muutama Kajaanin uutinen ja loput valtakunnallista höttöä. Ylä-Kainuunkin toimittajat vääntää juttunsa oman mielipiteen kannalle. Koettu on. Puolueetonta asiakeskeistä kirjoittelua toivoisi.
Tulevat toivomattakin päättäjien löperyyden takia.
Elinvoimansa ylläpitämiseksi tarvitsemme muuttoliikettä. Koska kukaan suomalainen ei suostu tänne perukkaan muuttamaan, ratkaisu on pakolaisten ottaminen pitäjäämme.
..mitä väkeä se on joka ajelee vanhoilla kaappiautoilla ja ruostemersuilla ,pulisongit vipattaen? Pitäisikö heitäkin kotouttaa? Suhtautuvatko rotusortoon ja romaneihin samalla lailla?Olisivatko suomea puhuvina halvempia/helpompia ymmärtää Kelalla ja kunnanpalatsissa asioidessaan? Osaisivatko käyttää yhteiskunnan palveluja täydessä mitassa? Ehtisivätkö jonottaa joka luukulla?
Suostuisivatko sosiaalitätien paimennettaviksi? Voisiko opinkäynyt virkailija tuntea itsensä heidän kanssaan asioidessaan hyväksi ja tarpeelliseksi ihmiseksi?Auttaessaan vähävaraista?
Tulisiko heitä mistä tilaamalla lisää? Edes puolentuhatta?On ne vaikeita kysymyksiä,eikö vain?
Suomussalmen kunta; Auttakaa vanhuksianne ja kartoittakaa missä kunnossa vanhuksenne ovat oman onnensa nojassa, kun ei ole minkäänlaista apua kunnalta tullut !!!??? Miksi ette ota selvää, kun kaikista kuntalaisista teillä on tieto?????
Matujen hyysääminen on muodikkaampaa kuin vanhusten hyvinvoinnista huolehtiminen.
Toisekseen osallistuminen eurooppalaiseen matubisnekseen tuo mukavasti euroja kunnan sivistys- ja kulttuurikermalle.
Kunnan aiempina vuosikymmeninä paisutettu hallintobyrokratiakin tarvitsee ulkomaisia lumealamaisia kun kotikutoiset karkaavat kaupunkeihin.
Ainahan se housuunsa paskominen hetken lämmittää?
Puolessa vuodessa maapallolle syntynyt jo 70 miljoonaa ihmistä.
Vuonna 1967 oli asukasluku huipussaan yli16 000. Jos asukasluvun väheneminen jatkuu samanlaisena samalla aikavälillä, niin 50 vuoden päästä ei ole muita kuin susia ja karhuja.
Ainut mitä tänne toivoisin on leveämpi ohituskaista!
Jätkänpuiston ruostepallollekin nauravat jopa Kuusamon riippamunat.
Kun kuusamolaiset päästelee keikkanauruja niin näkkee kun pallit hytkyy ja heiluu polovien kohalla.
Ilmankos veroprosenttiin on korotusta tulossa.
Pitäähän ne autot joka ukolle olla heti kättelyssä, että pääsee kauppaan ostoksille paksun kirjekuoren kanssa.
Juu sitäkin ihmettelikin että mitä hittoa ne täällä tekevät.. kun vähän aikaa olivat ..
Hulluinta on sekin että heillä on varaa ja oikeus muuttaa ns. "parempiin" paikkoihin..
Ihan typerää touhua..
Toisaalta olen itsekki asuntoa vailla .. niin pittääkö ne sitten mamuilla tms.. täyttää ettei vaan itse paikkakuntalainen saa muuttaa omaan asuntoon..
toisaalta taidankin olla yks idiootti höpöttämässä näistä asioista.. oman pesän likaaja.. on sevaakivaa.. YEHAA..!!
Juu sitäkin ihmettelikin että mitä hittoa ne täällä tekevät.. kun vähän aikaa olivat ..
Hulluinta on sekin että heillä on varaa ja oikeus muuttaa ns. "parempiin" paikkoihin..
Ihan typerää touhua..
Toisaalta olen itsekki asuntoa vailla .. niin pittääkö ne sitten mamuilla tms.. täyttää ettei vaan itse paikkakuntalainen saa muuttaa omaan asuntoon..
toisaalta taidankin olla yks idiootti höpöttämässä näistä asioista.. oman pesän likaaja.. on sevaakivaa.. YEHAA..!!
Sinullakin on oikeus muuttaa täältä pois, jos paremman paikan muualta löydät. Tasavertainen kansalainen olet. Ja Suomussalmen kunnalla ja vuokrataloilla, yksityisistä puhumattakaan, on niin paljon tyhjiä asuntoja että varmasti löytyy muuttajalle kämppää. Eiköpä nuo kohta ala jo purkamaan laidasta kun tyhjillään kokonaisia kerrostaloja.
Jotka tänne kirjoittelette niin kertokaapa mistä teidän jokapäiväisessä elämässänne se on ollut pois, että meille on tänne tullut ja vielä asuu pari perhettä Syyriasta? Itse olen saanut vain positiivisia asioita elämääni. Kainuun sote on mummon asioita hoitanut siinä missä itse emme ole kerinneet, ja muutama yksinäinen seniorikansalainen on saanut uutta sisältöä elämäön kun on osallistunut vapaaehtoisesti näitä pakolaisia auttamaan. Toivottavasti saamme pian lisää uusia kuntalaisia!
Ootko se joka oli lehdessä. Joka auttaa niitä sopeutumaan. Tuskin sitä ilmaseksi teet. Pitihän sitä ruinata työpaikkakin takas kun on paljon talovelkaa. Taijat saaha tuostakin hyvän korvauksen kun käytät niitä kaupassa. Ei ne kyllä mitään tälle kylälle tuo muuta kun eri naama värin. Ja veroprosentti nousoo.
Ehkä valtuusto ja kunnanhallitus äänestäjien toimesta vaihtuu seuraavissa kunnallisvaaleissa. Uusia ajatuksia tarvitaan.
jokainen ottakoon kotiinsa niin monta kun itse jaksaa elättää.
Oulussa taitaa olla eri tunnelmat kuin täälläpäin.
Suomussalmella taitaa olla niin etevä kunnanjohto, että se ratkaisee maailman ongelmat kädenkäänteessä.
Suomussalmen tuhkamunien tilalle pakolaispoikia. Suomussalmi kuntoon!
Lain mukaan lasten kanssa työskentelevien on esitettävä rikosreksiteriote ennen työn aloittamista. Ns. turvapaikanhakijoilta ei taas vaadita alkeellisimpiakaan käyttäytymisnormeja, kuten Oulun tapauksista näemme. Jos ei sopeudu kansalliseen kultuuriimme, menkööt takaisin kotimaahansa lasiaan nussimaan.
Kainuu ja Suomussalmi ovat jo pitkään olleet jotain takavesien alueita päättäjien mielestä.
Hienoa Suomussalmen päättäjiltä,kun ottavat vastaan pakolaisia kuntaan. Saavat ääneni ensi vaaleissa vasemmisto tai keskusta.
Ei sinun ääni mittään merkihe. Montako teillä majailee ja paljoko kunta sulle niistä maksaa?
Varmaan paljon antavaa kun vastailee itselleen.
Jp Alanko. Käykäähän joskus kuuntelemassa mitä se mies päästää suustaan.
Oikeasti kyläläiset ovat valtaosin sitä mieltä että ei yhtään elättiä enempää veronmaksajien taakaksi. Ja tuo vihervassari lehden tilaus lopetettu jo aikaa sitten.
Mamuille se järjestyy heti asunto. Ei tarvi roskalaatikoissa ym.taivasalla olla. Niin kuin joillakin kantasuomalaisilla, joita on paljon asunnottomina.
Kuka niitä rähisijöitä narkkareita ja suurrikollisia haluaa ottaa asumaan. Entiset velatkin on maksamatta.
Sinäkö oot sitä mieltä, että asunnottomat huono-osaiset ei tarvitse asuntoa, vaan voivat elää taivasalla ja roskiksissa ja mistä nyt saattuukaan yö paikka löytymään. Ihmisiä nekin on. Ja minun silmissä ovat enemmän arvosia kun paremman elämä toivossa tulleet mamut. Minä en niitä ainakaan naapuriksi huolisi. Kyllä niitäkin joukkoon mahtuu monen laisia. Jopa narkkareita. Ajattelepa omalle kohdallesi. Asut etelä Suomessa työttömänä, jossa kalliit vuokrat ym. On voinu tulla ero ja muutoin elämä on koitellu. Tuskin ne sinun huusholliin tulisikaan. Järjestettäs sellainen paikka jossa ovat omissaoloissaan. Häiritsemättä muita. Mutta kyllä asunto täytys olla. Tulisko mamutkaan tänne jos sanottas ettei oo asuntoa majailkaa vaikka rappukäytävissä tai veneen alla. Ei tulis.
No Suomussalmella saisi olla TALVELLA majoitusta matkalaisille. Ämmän Hotelli EI, Kuutamokeikat Ei mitään yksityisyyttä. Keskustan hotelli ei taida majoittaa ketään, kun ei voi varata ?? Kyllä jos ette kunnassa tajua, että ei sinne voi yksinkertaisesti kukaan tulla lomailemaan kun mökit on umpihangessa jossain korvessa ja ei niin mitään majoitusta talvisin kohtuullisen matkan päässä. Hyrynsalmella on sentään tehty jo aikaa sitten puitteet. Pitää ajaa ohitse ja Kuusamoa kohti, josta saa jo valita.
Suomussalmi onkin Euroopan urheilukaupunki, ja sillä meriitillä pärjää pitkälle.
Niin miksi ei Kiannon Kuohuihin voi varata?
Kun Suomussalmelle tulee pakolaisia, niin tanssipaikoilla, musiikki täytyy muuttaa enempi rumpumusiikiksi. Jää hyvästi humppa.
Minä olen aina sanomu, että Suomussalmella ollaan aina, askeleen edellä muita.
Suomussalmi jatkoon, ehdottomasti.
Jos Halla-ahosta tulee pääministeri, tänne lappaa pakolaisia Helsingistä.