Vanhat maniatempaukset - miten elää niiden kanssa?

Kyllä se syyllisyys, ja katumus vanhoista tekemisistä on päällimmäisenä mielessä joka päivä. Paljon ei lievennä seikka , että sairas mieli ohjasi toimimaan täysin järjettömästi,ja että siitä on joutunut maksamaan kovan hinnan. Totuuden nimissä on sanottava ettei itse ole täysin syytön siihen, että kaksisuuntainen mielialahäiriö puhkesi juuri minulle, jos sen näin voi ilmaista. Olihan se menetys, että menettää omaisuutensa sairauden vuoksi, mutta olisin mieluummin ollut köyhä, jos olisin voinnut säilyttää terveyteni.

Kiitos Ketipinorico vastauksesta! Jaamme siis aikalailla samanlaisia ajatuksia... Eipä nämä oikein ole valitettavasti järjen juttuja. Sillei tosi pelottavaa ja omituista, kun olen normaaleina kausina ja ylipäätänsä lapsesta asti ollut tosi "järkevä" ja varovainen ja manian tullessa päälle paljon siitä häviää... tai ehkä pieni ripaus on jäljellä, koska en ole ulkopuolisille näkyvää tuhoa saanut aikaan. Tuho on keskittynyt lähinnä oman itseni, sekä henkisen että fyysisen puolen, vahingoittamiseen.... Se on raskas taakka tiedostaa, että itsestä löytyy tuollaisia puolia, mitä sairaus saa aikaan. Vaikken terveenä noita tempauksia tekisi tai monesti en ole noita juttuja edes ennen maniakausia osannut ajatella itse tekeväni, niin silti uskon, että jostain sisältä ne tekemisetkin kumpuaa...

Paljosta kyllä itsekin luopuisi, jos terveys olisi ok eikä tarvitsisi olla koko aikaa varpaillaan... tai tuntea sitä tuskaa, jota omat tekemiset nyt jälkikäteen aiheuttaa omassa psyykkeessä. Mutta eteenpäin on pakko mennä!

Mä luulin kerran keksineeni ohjelman, jolla voi ennustaa Keno-numerot. Ees parikii jos sais, ni sehä ois superhyvä etu. Koodailin sitä sellasia kymmenien tuntien putkia suu vaahossa siansaksaa solkottaen ja aina vaan parempia ja parempia muuttujien nimiä huudellen (ohjelmoinnissa ku on sellasia muuttujia ja niille pitää aina keksiä joku hyvä kuvaava nimi). Mä luin jostain, et sitä aitoa oikeaa Kenon arvonta-algoritmia pidetään jossain poliisin säilössä, ni ei muuta ku läksin kaikki Batman-vermeet mukana sinne katoille hyppimään ja Mission Impossible tyyliin hakkeroimaan.

No, eihä siitä sitte mitä tullu, mutta kyllä mä yhä uskon, et se mun ohjelma osaa ees yhen oikeen numeron antaa. Kaks ois tällä hetkellä tavote.

On myönnettävä, että aihe on herkkä ja ymmärrettävä, että se vetää puoleensa epäasiallista kirjoittelua. Mutta jos lähdetään tarkastelemaan ilmiötä siitä, että ihminen on ylipäätänsä lukenut juuri tämän aiheen ketjunkirjoituksia, ja vielä viitsinyt kommentoida niitä halventamalla, tai kyseenalaistamalla ketjun aloittajan,tai muiden asiallisten ketjun kirjoittajien vilpittömyyttä .Syystäkin voi vetää johtopäätökset siitä, että ihmisellä on vaikeaa, ja kaikki ei ole kohdallaan. Tällöin on helppo jättää tämänlaatuiset kirjoitukset omaan arvoonsa, ja toivoa enemmän rakentavaa palautetta asiallisiin avauksiin.

Kiinnostaa kyllä, mitä kaikkea älykäs ajatteleva ihminen voi saada päähänsä, kun sille päälle sattuu. Onko se sairasta? Sairautta? Kuka sen määrittää?

Ehkä meidän kaikkien pitäisi joskus päästää irti?

Kolme vuotta olen näitä juttuja pohtinut aika tosissani ja vakavasti. Tarkkaan. Lopulta melko turhaan. Jo alkujaan tiesin nämä kaikki.

Ehkä tämä prosessi piti kuitenkin läpi käydä. Jo alun alkaen olen tiennyt kaikki isot ahaa-elämykseni ja oivallukseni. Ehkä ne piti selittää kiven ja kannon kautta itselle, että oikeasti uskaltaa luottaa ja uskoa itseensä.

Kyllä terve järki voittaa. Jo alussa päätin: Tätä päätäpä ei tämä pää sekoita!

Se on pitänyt.

Voi sitä päivää, kun päätäpäpää alkoi huutamaan. Onneksi minä päätän tässä päässä.

Kuulostaa ehkä melko oudolta, mutta se joka on käynyt edes noilla rajoilla selvin päin, saattaa ymmärtää ja ottaa voimaa, uskoa itseensä tästä avautumisesta.

Kaksisuuntainen on todellinen sekopää. Ei edes lääkitys kunnolla auta, niin n paha sairaus.

Hei.
Ei sinun varmaan kannata kantaa syyllisyyttä ja itseinhoa asioista, jotka ovat tapahtuneet manian aikana.
Itse ajattelen niin, että bipon ihmisen maniavaiheet itsessään aiheuttavat todellakin harkitsemiskyvyttömyyttä ja ruokkii empatiakyvyttömyyttä, jota ei pysty hallitsemaan sairauden mania-vaiheessa.
Ihastuin itse vuosia sitten valloittavaan bipolaariin kaveriin, enkä ymmärtänyt loppuun asti, mitä kaikkea se pitää sisällään.
Selviäminen suhteesta, jossa olikin yllätyksenä myös kolmas osapuoli, oli vaikea kokemus.
Silti olen pystynyt antamaan anteeksi ja ymmärtämään asian hänen sairautensa vuoksi.
Tosin hän ei tätä tiedä, koska ei ole pystynyt pitämään minuun mitään yhteyttä varmaankaan juuri asian tuskallisuuden vuoksi.

Diagnoosini on varsin nuori, vasta vuoden ikäinen. Sairauteni on kuitenkin vanha. Tyyppi ll on saanut minut moneen älyttömyyteen vuosien varrella, ja varsinkin johtanut moneen huonoon päätökseen. En ole keksinyt mitään mullistavaa tai luullut omaavani telepaattisia kykyjä, joten hypomanioiden seuraukset ovat suht basic-tasoa. Mitään hauskaa tarinaa ei siis ole luvassa.

Hypomaniassa olen mennyt kihloihin 3kk tuntemisen jälkeen, hankkinut koiran hetken mielijohteesta, ja lapsen.
Olen tehnyt parissa kuukaudessa 20k velkaa ostamalla auton ja kaikki uudet huonekalut. Olin 19-vuotias vailla maksukykyä.
Olen käyttänyt tolkuttomia määriä alkoholia, iskenyt miehiä minkä ehtinyt ja harrastanut seksiä julkisilla paikoilla.
Olen pettänyt, varastanut, ajanut humalassa ja ajanut kaupungista toiseen 170km/h. Olen aloittanut opiskeluja ja jättänyt kesken. Olen saanut työpaikan, johon osaamiseni/ terveyteni ei ole riittänyt. Olen lähetellyt alastonkuviani netissä avokätisesti.

Monesta asiasta viisastuneena , oppineena ja vanhentuneena hypomaniat ovat nykyisin paremmin hallussa. Jotain kaduttavaa kuitenkin sattuu joka kerta, ja joitakin vanhoja juttuja kadun edelleen.