viikkoni on tällainen

Herätyskello rämähtää soimaan suurella äänellä ja uskaltaa mut herättää joka samperin arkiaamu!
Ja joka ainoa aamu teen lupauksen,että tänä iltana meen aikaisin nukkumaan!
Vääntäydyn sängystä puolinukuksissa,ja koitan saada vaatteet päälleni silmät kiinni,yritän huiputtaa itseäni,että mukamas saan vielä nukkua...Tyhmää!

Ei auta itkut markkinoilla,muutakuin reippaasti ylös ja laittaan itseään edes pikkusen siedettävään kuntoon.

Kellokin on jo noin paljon ,olisi vain tarvinnut pitää enemmän kiirutta,nyt en kyllä ehdi laittaan mitään suuhuni,lehden lukemisesta puhumattakaan!

Sillä sieltä se ensimmäinen rasavilli piltti jo tuleekin,ja tietenkin kiukuttelevana.Tietenkin on oltu taas illalla myöhään kylässä,ja lasta ei ole laitettu ajoissa nukkumaan,mutta eihä siittä kärsi kukaan muu kuin lapsi ja minä,hoitaja.
Äiti tökkää lapsen äkäsenä lapsen kiukuttelusta johtuen mun syliini,ei riisu edes itse lastaan ,vaan sanoo että on kova kiire,no kyllä olikin,siinä me siten ollaan kiukuttelevan ,ja sätkivän lapsen kanssa nokittain.
Mennään keittiöön riisumaan vaatteita pois,ei tietenkään antaisi ottaa,mutta minäpäs otan!
Sitten istuskellaan tovi,pidän lasta sylissäni ja yritän jutella kaikkia kivoja juttuja,mutta ei auta.
Lapsi on päättänt,että tänään on huono päivä niin se siten myös on.Mutta puuro on kuitenkin saatava alulle,ja mehän sitten tehdään se yhdessä.
Ja pikkuhiljaa lapsi unohtaa itkunsa ja alkaa puhua pöpöttään omaa jokellustaan.
Haetaan yhdessä jotain leluja viereeni lattialle.
Samassa kuuluukin kova meteli eteisestä,siellä varmaan yritetään ottaa kenkiä pois,äänestä päätellen kengät lentää seiniinkin,mieleen tulee se kuran määrä ,mitä taas saan illalla pestä pois,kun siellä on ihan kura-ilma ulkona.
No niin ,ja sieltähä ne veljekset tulevat, ja aina yhtä iloisina,pienempi suoraan mun syliini!
voi juku kun noi muksut on sitten ihania,tollasena avoimina ,luottavaisena!
Kyllä unohtuu oma väsymyksenikin siinä,kun lapsi tulee syliin,ja siinä me siten nauretaan ja pöpötetään,ja iso velikin haluaa tulla syliin,no kyllähän siihen mahtuu.siinä sitten jutellaan illan tapahtumia,kun ovat olleet teatterissa.Kyllä tuli juttua pojalta,joka oli 3vuotta,oli vieläkin eilisestä niin tohkeissaan,että eli vielä teatterimaailmaa,tiedä mikä näyttelijä siittä vielä tulisi!
Vaihdamme äidin kanssa vielä muutaman sanan,kun riisutaan yhdessä näitä pojannassikoita.

Ja sitten suoraan leikkihuoneeseen,ja vauhti on tietysti kova,mutta leikit alkaa iloisesti,mikä on hyvä juttu.

Pääsen laittamaan aamupalan pöytään,puurot lautasille,ja pienet leivät kaikille ja porkkanapaloja.Kyllä sillä nälkä lähtee...

Sitten vaan huudan aamupalalle,niin kaikki tulee iloisesti pöytään.kaksi nostetaan syöttötuoliin,kun on vielä niin pieniä,on mukavampi,kun ylettyy paremmin syömään.
Annan pienempienkin syödä itse,vähän auttelen ja katson perään,ettei ruoka lähde muille maille vierahille!

Meitä on tässä pöydässä nyt kolme lasta,mutta viidelle katoin,että missähän viipyvät,ne kaksi?

Olisi pitänyt jo tulla,kun tietävät kyllä mihin aikaan meilä on aamupala,vaika eihän se kaikille vanhemmille,koskaan mene päähän,että meilläkin on kellonajat,mitä meidän kuitenkin hiukan täytyy noudattaa,koska mullakin on melkein kaikki pieniä lapsia,ja ne on pakko saada päiväunille määrättynä kellonajalla,tai ne nukkuu ruokapöytään.Josta seuraa se, etten saa niitä tarpeeksi täällä nukkumaan,jolloin,ne nukkuu jo kotimatkalla autoon...mistä taas seuraa se,ettei vanhemmat jostain syystä saa taas lapsiaan nukkumaan ajoissa illalla,ja josta tietenkin syytetään Taas minua,kun en saanut niitä tarpeeksi kauan nukutettua täällä,että ne ei olisi nukkunut autoon!!!!!

On tässä ammatissa kyllä nin paljon varjopuolia, enemmän,kuin esim.päiväkodissa,siellä on monta työntekijää ja niitä on vaikeempi syyttää jostain kun vain, tätä yhtä perhepäivähoitajaa!

Mutta sieltähän ne kuitenkin loppujen lopuksi tulevat,ne kaksi tytöntylleröä,ne on kaksoset ja ihan samannäköiset,että aluksi oli vaikea tunnistaa,mutta nyt jo tunnistan,kun ovat olleet vuoden vanhasta mulla ja nyt ovat kaksivuotiaat,he ovat puolipäiväiset lapset,eli ovat mulla vain 6 tuntia päivässä.Mutta ovat kuitenkin jo kuin omat lapset,rakkaita mulle,niinkuin kaikki toisetkin.

Mutta sitten lopulta saadaan tämä aamupala alta pois,että ,päästään pesulle ja potulle.

Pienempiä yritän opettaa potulle ja annan niille jotain kirjoja katseltaviksi,voin samalla vähän laitaa ruokaa valmiiksi,kun en illala kaikkia ehtinyt,eikä ihan kaikkia voikkaan tehdä paljon etukäteen.Mutta onneksi tein lihapullakastikkeen valmiiksi ja kuorin perunat,josta laitoin käteni kyynärpäitä myöten ristiin ,että tein sen eilen,en millään olisi tänään ehtinyt, kyllä missään välisssä tehdä.Kunhan nyt salaatin kerkiäisin tekeen.No välillä potuilta lapset pois .vaipat ja pöksyt paikoilleen.ja ei kun menoksi!
Siinä pöytiä siivoillessani,laitan samalla jotain leipää poskeeni...

Mutta tänään on kello jo niin paljon,ettei keritä nyt paljon mitään askartelelemaan,vaan lauletaan vähän lauluja ,ennenkuin lähdetään ulos!
Lapset rakastavat lauluja.ja ovat mukana kuuntelemassa,vaikkeivat laulaisikkaan,mutta on ihana katsella heidän ilmeitään ,kun he kuuntelevat laulun sanoja ja ilmeitäni..on se niin palkitsevaa...

jatkuu...huomenna