Etsin ropeseuraa

Etsin aktiivista pelaajaa mahdollisuuksien mukaan hyvinkin pitkään 1v1 peliin, jossa ajan mittaan maisevat vaihtuvat ja hahmoja jää luonnostaan taustalle kun maailmaa rakennetaan.
Vastustajalta toivon kokemuksen lisäksi vähän pelisilmää, ettei ainakaan minun juonet aina onnistu niinkuin ne suunnittelen. Ja mitä enemmän vastustajalla on juonia, sitä parempi! Mutta ennenkaikkea toivon aktiivisuutta ja säännöllisyyttä, tällainen harrastus kun on kahden kimppa.

Itse olen intohimoinen pbp- pelaaja, ja mieluiten pelaan suomeksi. Sieluni myin tälle harrastukselle jo 10 vuotta sitten, ja edelleen pelaan päivittäin niin paljon kuin pystyn. Rakastan hyviä tarinoita, tutkimattomia horisontteja ja uusia oivalluksia. Maailma tulee olemaan avoin, onhan kaikki luonnollisesti hauskempaa hiekkalaatikossa!
Genreiksi valikoidaan low-, high- tai perus fantasia, ja minun puoleltani sekaan heitetään uskontoja, politiikkaa, historiaa ja kaikenlaista draamaa ja rakkautta. Scifiin tai minkäänlaiseen nykyaikaan en lähde, ja pelaan vain humanoideilla.

Pelaamisen käytän ainoastaan Telegrammia, ihan jo senkin vuoksi että siihen saa rollbotin kun tarvitaan noppaa. Sitä tarvitaan joskus. En ole mitenkään tarkka kirjoitusvirheistä peleissä, teen niitä itsekin, varsinkin kun mennessä peliin vastaan.
Juonittelen yön unettomina tunteina mutta annan pelin myös maata laakereillaan ja hengittää. Parasta tässä harrastuksessa onkin kun saa yön pimeinä tunteina vastata itku kurkussa hyvään peliin, kun tragedia pääsee nahan alle!

Loppuun huomautan että pelini ovat luonnostaan K-18, jos se ei aiemmasta tullut selväksi...

Jos tunsit piston sydämessäsi, laita yksityisviestiä!

0

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

        Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
        Maailman menoa
        88
        2881
      2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

        Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
        Maailman menoa
        299
        1676
      3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

        Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
        Sinkut
        246
        1547
      4. Minkä merkkisellä

        Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
        Ikävä
        87
        1381
      5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

        Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
        Maailman menoa
        402
        1364
      6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

        Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
        Luterilaisuus
        398
        1292
      7. Kiitos nainen

        Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
        Tunteet
        2
        1069
      8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

        Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
        Suomalaiset julkkikset
        38
        1037
      9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

        Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
        Maailman menoa
        329
        864
      10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

        "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
        Maailman menoa
        257
        845
      Aihe