Koira puri petheen lasta - neuvokaa mitä tehdään

Äiti12345

Tilanne oli sellainen, että 7v poika jahtasi koiraa ja yritti pelastaa koiran suusta perhosen toukan. Painaumajälki jäi käteen, mutta verta ei tullut. Käsi on nyt ok, mutta mitä tehdään koiralle?

Selvästikin koira pitää poikaa "vertaisenaan" eikä siis anna ottaa suusta ruokaa tai nyt tätä toukkaa. On irvistellyt ja murissut useasti kun poika menee herättelemään koiraa kesken unien. Ja kyllä! On komennettu koiraa murinasta ja opetettu pojalle, miten koiran kanssa ollaan, mutta tuloksetta. Tosin osaavat kyllä olla ylimmät ystävyksetkin suurimman osan ajasta, leikkiä, rapsutella, nukkua vierekkäin jne.

Koira on purrut miestäkin, mutta silloin tilanne oli se, että mies jahtasi koiraa sängynalta suutuspäissään. Eli kaksi tapausta, jotka minusta johtuvat tilanteesta ja ovat kyllä häiriökäytttäytymista muttei niinkään luonnevikaa. Vai onko?

Koira on pieni 3v mäyräkoira ja ollut meillä pennusta asti. On reviirikäyttäytymistä eli haukkuu vieraille. Puolustaa lasta esim. silloin, kun he teluavat ja leikkipainivat vaikka papan kanssa, ei pure mutta haukkuu ja selvästi on pojan puolella. Tottelee käskyjä muuten, kulkee minun perässäni aina ja on oikea sohvalässykkä, kilttikin näitä em. lukuunottamatta.

Mies on valmis piikittämään koiran eikä halua pitää sitä, itse haluaisin koiran käytöskouluun. Koiran tulisi siis oppia väistämään ja olemaan lauman pohjimmainen. Myös lapselle tiukempaa koulua koiran kanssa olemisesta. Vai olenko nyt ihan hakoteillä, neuvokaa mitä nyt pitäisi tehdä?

27

580

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uusikotijaheti

      Siis mies jahtasi koiraa suutuspäissään sängyn alta? Onnea, kohta teillä ihan oikeasti on koira joka on aggre, nyt se ei vielä sitä ole. Etsikää sille uusi koti, se on koiran kannalta nyt parasta kun lapsikaan ei osaa kohdella sitä oikein vaan herättelee. Joskus voi käydä huonosti, ajatelkaa lastanne ja etsikää jo valmiiksi uusi koti koiralle ennen kuin koira päättää ottaa ja purra tosissaan.

    • arvotkohilleen

      Uusi koti joille kerrotaan ongelmista,tai lopetus.
      Lasta ei pidä altistaa tuollaiselle vaaralle, siihen pitäisi lastensuojelun puuttua.

      Teillä on liian haastava rotu.Ja siitä syystä ongelmat.
      Perheeseen sopiva rotu ei ikinä pure perheenjäseniään.
      Jos käytös alkanut viime vuosina,syynä voi olla kipu.Mitta itse en jäisi miettimääb,vaan luopuisin koirasta.Se on vaan koira.Lapsi, arvokkainta maailmassa.Tai niin se on niille, joille lapset on kaikkikaikessa,ja koirat vasn lemmikkejä.

      • Tyhmäolet

        Kätevästi vain unohdit, että se todellinen vaara ei ole koira vaan vanhemmat, jotka ovat tilanteen aiheuttaneet. Olisiko se siis kuitenkin tuolla logiikalla itse lapsi, joka pitäisi antaa pois parempaan kotiin?

        Toisekseen sinun idiootinlogiikallasi sellaista rotua ei ole olemassakaan, että lapsiperheisiin sopisi. Ei meinaan ole ainuttakaan rotua, jota ei saisi kasvamaan noin kieroon, jos johtajuus ja arvojärjestys perheessä ei ole selvää, ja jos koiraa kohtaan ollaan jopa väkivaltaisia. Koira peilaa aina omistajan käytöstä, joten aggressiivisesti käyttäytymällä alkaa mikä hyvänsä rotu tarjoamaan samaa takaisin varsinkin, jollei se tiedä paikkaansa laumassa. Ei siis mitään koiria lapsiperheisiin sinun logiikallasi. Ja jos lasten hyvinvointi kerran on kaikki kaikessa, niin ehkä hermoheikkojen ei pitäisi tehdä niitäkään, jos jo koirankin kieroon kasvattavat. Lapsi oppii vanhemmiltaan ihan siinä kuin koira omistajaltaan.

      • VajakeillaKoiria
        Tyhmäolet kirjoitti:

        Ei tietenkään yksikään elukka sovi asumaan ihmisten kanssa. Vain hullu asuu elukan kanssa samassa kopissa.

      • jgfhkknvv
        Tyhmäolet kirjoitti:

        Kätevästi vain unohdit, että se todellinen vaara ei ole koira vaan vanhemmat, jotka ovat tilanteen aiheuttaneet. Olisiko se siis kuitenkin tuolla logiikalla itse lapsi, joka pitäisi antaa pois parempaan kotiin?

        Toisekseen sinun idiootinlogiikallasi sellaista rotua ei ole olemassakaan, että lapsiperheisiin sopisi. Ei meinaan ole ainuttakaan rotua, jota ei saisi kasvamaan noin kieroon, jos johtajuus ja arvojärjestys perheessä ei ole selvää, ja jos koiraa kohtaan ollaan jopa väkivaltaisia. Koira peilaa aina omistajan käytöstä, joten aggressiivisesti käyttäytymällä alkaa mikä hyvänsä rotu tarjoamaan samaa takaisin varsinkin, jollei se tiedä paikkaansa laumassa. Ei siis mitään koiria lapsiperheisiin sinun logiikallasi. Ja jos lasten hyvinvointi kerran on kaikki kaikessa, niin ehkä hermoheikkojen ei pitäisi tehdä niitäkään, jos jo koirankin kieroon kasvattavat. Lapsi oppii vanhemmiltaan ihan siinä kuin koira omistajaltaan.

        Kouluttsmaton koira,ei ole agressiivinen ja arvaamaton.
        Koulutus,ei tee vihaisesta kilttiä.

      • Oletvainliiantyhmä
        jgfhkknvv kirjoitti:

        Kouluttsmaton koira,ei ole agressiivinen ja arvaamaton.
        Koulutus,ei tee vihaisesta kilttiä.

        Kouluttamaton koira ei arvosta ihmisiä ylempinään ja kukkoilee sen verran kuin sattuu huvittamaan. Koirat käyttävät hampaitaan toisiinsa luontaisesti komentaessaan muita, vaikka tarkoitus ei olisi vuodattaa verta, vaan ihan vain komentaa. Samaa ne sitten tekevät ihmisillekin, jollei kukaan ole opettanut, ettei koiralla ensinnäkään ole lupaa komennella ihmisiä saati muutenkaan missään tilanteessa oikeutta maistella ihmisiä. Myös ihmisiä pelkäämään oppinut koira käyttää hampaitaan, mikä ei EDELLEENKÄÄN tarkoita vihaista koiraa. Jos olet liian tyhmä ymmärtämään, ettei aloittajan koira vaikuta vihaiselta alkuunkaan, vaan nimenomaan kehnosti kasvatetulta, niin sitten olet liian tyhmä eikä sille mahdeta mitään. Tämä nyt joka tapauksessa on koulutuskysymys ja täysin poistettavissa kunhan se annettaisiin osaaviin käsiin, eikä nyt ainakaan kaltaisellesi kahelille.

      • Piski.piikille
        Oletvainliiantyhmä kirjoitti:

        Kouluttamaton ihminen ei arvosta pidä koiria alempinaan ja antaa niiden purra lapsia.

    • KaikkeaKanssa

      Mäykyllä vaikuttaisi itse asiassa olevan hyvinkin selvästi "jarrut" itsellään, sillä se on osannut hillitä tekemisiään. Jos mäykky ihan oikeasti purisi, niin siinä ei painaumilla selvittäisi, joten se ei ole yrittänytkään satuttaa ketään, ainoastaan varoittaa. Se taitaa siis olla ainoa hyvin käyttäytyvä ja jotain rajoja ymmärtävä koko perheessä. Kaksijalkaiset sen sijaan kuulostavat häiriökäyttäytyviltä ja aggreilta.

      Eli toistaiseksi mäykky ei edes ole aggre, ainoastaan hakoteillä siitä, mitä saa ja ei saa tehdä, mikä ei sinänsä ole koiraan liittyvä häiriö, vaan koulutukseen. Se on siis teidän vika, ei koiran. Toistan: TEIDÄN. Tuollaisesta pois kouluttaminen on äärimmäisen helppoa, jos sen osaa, mutta teitä ei niin vain koulutetakaan muuttamaan käytöstänne ja opeteta olemaan koiran omistajia. Sekin on taito, mutta sellaista teillä ei ole. Joko siis hakeudutte koirakouluun, joka puuttuu nimenomaan teidän käytökseen ja kertoo, miten koirien kanssa eletään, tai etsitte mäykylle paremman, osaavan kodin. Siinä on tasan kaksi vaihtoehtoa, joista valita. Kummin tahansa valitsettekin, niin antakaa olla tasan viimeinen koira teidän perheessä. Keskittykää kasvattamaan lapset kunnollisiksi kansalaisiksi, vaikka isukki vähän aggre onkin ja äiti hyväksyy sen.

      • KaikkeaKanssa

        Sama pätee susiin. He ovat vain hakoteillä.

    • Eipiikille

      Antakaa se koira riittävin käytöstiedoin sellaiseen perheeseen/ihmiselle,missä ei ole eikä tule pieniä lapsia.Ja seitsemänvuotiaan normaalin lapsen tulisi pystyä noudattamaan koirankäsittelyohjeita,jos niitä on annettu riittävästi ja riittävän ehdottomasti.

    • Vaihtoehtoja

      Lapsen kannalta on parempi etsiä koiralle uusi koti. Huolestuttaa vaan että mitenköhän se mies sitten lasta kohtelee. Koiralle raivoamisesta kun ei ole kovin pitkä matka siihen että kohta se jahtaa teidän lastanne suutuspäissään. Koiralle uusi koti ja mies vihanhallintakurssille.
      Piikki ei ole ratkaisu tuohon tilanteeseen. On tilanteita joissa se piikki todellakin on se paras vaihtoehto koiralle mutta teidän koiranne ei ole siinä pisteessä viellä.

    • Dorkamäykky

      Tyypillinen mäykky. Todella dorka rotu ja vieläpä naurettavannäköinen lyhyine koipineen. Olen aina vihannut mäykkyjä.

    • koirallinen

      Samoilla linjoilla edellisten kirjoittajien kanssa. Mäyräkoirassa ei ole mitään vikaa, vaan vika on ihmisissä. Koiran käytös on normaalia suhteutettuna siihen, kuinka sitä on kohdeltu. Koiraan ei saa koskaan kohdistaa aggressiota, kuten miehesi on tehnyt. Olette myös itse aiheuttaneet sen, että koira puri poikaa, ette ole osanneet tehdä pojalle selväksi, ettei nukkuvaa koiraa herätetä eikä koiran kanssa painita, tottakai se pitää itseään näin tehtäessä vertaisenaan. Koira ei kunnioita teitä, teillä on laumanjohtajuus hukassa. Koiralla pitää olla selkeästi johtaja, joka osaa käyttäytyä sitä kohtaan oikeudenmukaisesti sekä kouluttaa lempeästi ja johdonmukaisesti positiivisin vahvistein. Koira uuteen kotiin tai perheen ihmisten käytös muututtava täysin koiraa ymmärtäväksi.

    • Jos tuo aloitus on ihan totta, niin tosiaan, pahasti on pieleen menty. Ihan perus maalaisjärkikin on kadoksissa, eikä mitään ole otettu selvää ennen koiran ottoa.
      Ei koira mitään vertaisenaan pidä. Tuossa tapauksessa se vaan epävarmuuttaan tai ylipäätään puolustautuu, kun sitä on levossa jatkuvasti häiritty. Ihan perusasiaahan on, että koiran on saatava nukkua rauhassa, välttämättömät poikkeamat poislukien. Ja silloin pitää luotto ihmiseen olla kunnossa, niin koira ei sitä mitenkään stressaa.
      Koiralla ei ole mitään häiriökäyttäytymistä, nyt on pakko sanoa, että sitä on ollut pikemmin ihmisten taholla...
      Tuo "reviirikäyttäytyminenkin" on todennäköisesti stressaantuneen koiran sijaistoimintaa tai ei ole oikeaoppisesti opastettu edes koiraa oikeaan käytökseen.
      Surullisen klassinen esimerkki siitä, että koira otetaan ilman mitään tietoa, miten sen kanssa toimitaan, eikä ole viitsitty ottaa selvää. Ja koira sitten on se, joka saa kärsiä siitä.
      Ja tuo miehen asenne, että heti ongelmien ilmentyessä koira piikille, vaikka kannattaisi ihan katsoa sinne peiliin ensin.
      Mutta yksin tuskin tulette mitään saamaan muutettua. Eli jos koiran pidätte, niin kannattaa ottaa ihan joku ongelmakoirakouluttaja kädestä pitäen opettamaan elämään sen koiran kanssa. Edellyttää tietenkin, että rehellisesti kerrotte tyrimisistänne ja saatte lapsenne kuriin ja käyttäytymään oikein koiran kanssa. Kyllä tuon ikäisen pitäisi jo saada viimeistään ymmärtämään ja tottelemaan.
      Tai sitten etsitte sille hyvän kodin, mutta rehellisesti kerrotte ongelmista, mitkä olette saaneet aikaan.
      Lopetus on kyllä aika tympeä , kun on kysessä vielä nuori koirakin.

    • Vapaus

      Olet huono äiti - koira on vaarallinen, lapsi pelkää ja mies on koiralle vihainen ja haluaa sen piikille. Miehesi on oikeassa. Hyvä äiti asettaa aina lapsen etusijalle, ei koiraa. On loppupeleissä ihan sama, mikä on koiran huonon käytöksen syy, onko se koira itse, väärä koulutus vai mikä lie. Vaarallinen koira ei vaan sovi lapsiperheeseen. Turha on ottaa asiasta sen kummempaa stressiä, koira pois eikä uutta tilalle.

    • KoiraPois

      Koira on lopetettava heti. Syyllistyt lastensuojelulain rikkomiseen. Lain tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön. Tapauksessasi näin ei ole.

    • Lapsen.vika

      Katsoiko lapsi koiraa silmiin? Hymyilikö lapsi? Tekikö se äkkinäisiä liikkeitä, juoksiko se? Myös mekastaminen ja nauru voivat saada koirun tervehtimään hampailla, etenkin jos hän on stressaantunut esim saatuaan pahaa ruokaa tai nukuttuaan huonosti.

      Koirulissa ei ole mitään vikaa! Hän vain tervehtii hampailla, siihen liittyy usein muriskelua ja pikku kynsäisyjä. Ihan tavallista koissulle. Jos tervehtimiseen liittyy jonkun hysteerisen koiravihaajan mielestä liikaa esim kasvoihin tervehtimistä, koiraa voi hieman hapetella.

      • voiraukkaa

        Kyllä sun raukan elämä on ankeeta varmaan, kun joka ketjussa tota hoet, hohh hoijaa.

      • Lapsen.vika
        voiraukkaa kirjoitti:

        Kyllä sun raukan elämä on ankeeta varmaan, kun joka ketjussa tota hoet, hohh hoijaa.

        Ensimmäisen kerran puhun tästä asiasta täällä. Ihan googlaamalla löydät nämä koiran hyökkäysrefleksin laukaisevat tekijät. Kaikki asioita, jotka ovat tavallisia lapsille. Koirat purevat useimmin juuri lapsia.

      • lapsetnurin

        Koirien aggression katseleminen on ihanaa! Nautin!

      • lapsetonrumia

        Minäkin! Etenkin kun ihmiset saavat tuntea nahoissaan koirien voiman!

      • eiuskota
        Lapsen.vika kirjoitti:

        Ensimmäisen kerran puhun tästä asiasta täällä. Ihan googlaamalla löydät nämä koiran hyökkäysrefleksin laukaisevat tekijät. Kaikki asioita, jotka ovat tavallisia lapsille. Koirat purevat useimmin juuri lapsia.

        Höpöjöjä puhut. Samanlaisia kirjoituksia, hän tervehtii vaan hampaillaan ja muuta, on ennenkin. Luuleks raukka, ettei ole huomattu. Säälittävä tyyppi.

    • Huonohoitaja

      Minusta tämä on rodunomaista käyttäytymistä. Meidän koirat testaavat kaikkia perheenjäseniä kun hakevat paikkaa laumassa. Myös lasta, ja lapsi alistetaan jos koiralle ei tehdä kunnolla selväksi perheen hierarkiaa. Meillä on isokokoinen, voimakkaan vahtiviettinen, alkukantainen rotu. Onnettomuuksiakin silloin tällöin sattuu, koira puree jotakuta. Teillä oli kumminkin mäykky. Hmm.

      • Kutkuttavaa

        Uuden koiran ihanuus on juuri tässä, kun hän hakee paikkaansa laumassa ja siinä hakiessaan tervehtii perheenjäseniä hampailla niin että sattuu niitä vahinkoja.

    • Eikö se ole tavallista, että aikuiset härnäävät koiraa yrittämällä ottaa sen suusta jotakin, millloin lelua, luuta, tai jotain muuta. Aikuisista on hauskaa nähdä, kun koira suuttuu ja murisee. Varsinkin miehistä se on hauskaa.
      Mutta koiran pitäisi tajuta, että tämä on leikkiä, koska ihminen on niin päättänyt, että se on leikkiä.
      Koira ei saisi ajatella, että ihminen on uhka ja ilkeä ihan vain piruuttaan, koska koira on alamainen ja isännällä on kaikki oikeudet ja tuomiovalta, ottaa vaikka henki pois.

      Toisaalta sanotaan taas, että eläin ei ajattele, eikä ymmärrä mitään.

      Lapset oppivat katselemalla mitä aikuiset tekee, niin ihmislapset kuin myös eläinlapset.

    • koiranorja

      Lapsi katsoi koiraa silmiin. Eristä lapsi omaan huoneeseen, äläkä päästä liikkumaan koiran kanssa muuhun taloon kuin valvottuna.Koira on teillä nyt pomona.

      Elän itsekin isossa koiralaumassa ja tarkkana saa olla kokoajan laumahierarkiasta. Koirat alistavat minua mutta nautin siitä

    • Rakastan.koiraamme

      Me rakensimme koiran hankittuamme koirankopin, johon lapsi asettui. Koira saa nyt liikkua asunnossamme vapaasti.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      200
      2921
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      63
      2850
    3. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      23
      2162
    4. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      70
      1730
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      144
      1507
    6. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      187
      1459
    7. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      112
      1408
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      155
      1400
    9. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      90
      1314
    10. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1221
    Aihe