Tiliotteet

Roope333

Hei! Haluaisin jakaa kokemukseni Nordea pankin sähläyksestä. Olen tehnyt kyseisen pankin kanssa jo pitkä aika sitten sopimuksen kotiin lähetettävästä paperisesta tiliotteesta. Syystä tai toisesta tiliotteitani ei kuitenkaan kuulunut maaliskuusta lähtien. Soitettuani useampaan otteeseen Nordean keskuspankkiin Helsinkiin ja vierailtuani paikan päällä kotikaupunkini pankissa, henkilökunta totesi vain, että asiaa selvitellään. Loppujen lopuksi mitään ei kuitenkaan tapahtunut! Nyt he yhtäkkiä lähettivät minulle postitse monta eri kopiota puuttuneista tiliotteista ja osa papereista on täysin samanlaisia keskenään. Typerää tässä on myös se, että minua velotetaan jokaisesta erillisestä kopiosta, vaikka oikeasti tarvitsisin vain yhden ja ainoan, alkuperäisen tiliotteeni. Onko teillä muilla vastaavanlaisia kokemuksia ''pankkijätti Nordeasta'' ja mistähän tämä sähläys voisi johtua?

Terveisin: Turhautunut pankin asiakas

7

693

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KaikkiHuijaavatAina

      Nordean kaikki tiedot on Ruotissa vanhoilla kovalevyillä. Varmuuskopionnit ovat epäonnistuneet vuosikausia ja lähes kaikki vanhat tiedot on tuhottu ja vanhat kovalevyt hävitetty. Eli kaikki on sekaisin pysyvästi. Ja kaikilla näillä sotkuilla rahastetaan asiakkaita suunnitelmallisesti. Kukaan ei tiedä mitään, koska kaikki ongelmat pidetään salassa koko henkilökunnalta. Olet heidän mukaansa ensimmäinen ja ainoa valittaja koko Pohjoismaissa. Ja asiakkaiden asioita ei voi kommentoida julkisesti!

      • Fhhfyjgggh

        Ei siellä mitään vanhoja kovalevyasemia käytetä. Nuo tiedot eivät ole jollain yhdellä yksittäisellä levyllä vaan levypalvelinfarmilla jossa tietoa on vähän siellä ja täällä. Kun yksittäinen levy tulee tiensä päähän se murskataan mutta eipä väliä, tieto on myös muualla. Se on vähän sama kun kertoisit asiasi naapureille niin pian tietää koko kylä. Sitten voit käydä kysymässä keneltä vain jos olet itse sattunut unohtamaan.


      • EiSuunsoittajiaTänne
        Fhhfyjgggh kirjoitti:

        Ei siellä mitään vanhoja kovalevyasemia käytetä. Nuo tiedot eivät ole jollain yhdellä yksittäisellä levyllä vaan levypalvelinfarmilla jossa tietoa on vähän siellä ja täällä. Kun yksittäinen levy tulee tiensä päähän se murskataan mutta eipä väliä, tieto on myös muualla. Se on vähän sama kun kertoisit asiasi naapureille niin pian tietää koko kylä. Sitten voit käydä kysymässä keneltä vain jos olet itse sattunut unohtamaan.

        Et tiedä etkä koskaan tule tietämään yhtikäs mitään pankkien tietokonejärjestelmistä. Ja jos jotain tietäisit, olisit hiljaa.


    • kaumeaa

      ainoa oikea ratkasu on että pitää hankkiutua nordeasta eroon, minä muutin kaikki asiat nordeasta jo vuosia sitten, kun siellä ei mikään toiminut,, palvelu maksut vaan nousivat jatkuvasti,, suosittelen s- pankkia paras ainakin yleis pankkina kaikista ,, ja ilmaset kortit verkkopankki ja käteistä saa melkein joka paikasta,ja kaikkk toimii:))

    • osakesijoittaminen

      Eikö avaajan tajuntaan ja älyn virtaan mene edes sen vertaa, että tällä palstalla on kyse keskustelusta ja pörssiyhtiöiden analysoinnista sijotuskohteina.

      "Näin aloitat osakesijoittamisen eli nyrkkisääntöjä aloittelijalle"

      - http://www.porssisaatio.fi/blog/2017/12/10/nain-aloitat-osakesijoittamisen-eli-nyrkkisaantoja-aloittelijalle/

      Tämä palsta ei ole reklamaatiopalsta asiakaskokemuksineen ymv. Tuossa vasemalla on vielä erikseen osio "pankit" jonne voi mennä vuodattamaan kokemuksiaan jos sellaisen tarpeelliseksi kokee.

    • Nordean mahdollisesta sekavuudesta huolimatta, se on kuitenkin iso ja vakaa pörssiyhtiö joten hyvä sijoituskohde. Palstan teemaan liittyen, lisää sijoittamisesta ja esimerkiksi Nordeaan liittyviä sijoitusvinkkejä löytyy täältä: https://sijoitusrahastot.org. :) Sivustolta löytyy ajantasaista ja hyödyllistä infoa sijoittamisesta yleensä, ja hakusanalla (esim. Nordea), voi myös etsiä tietoa tiettyä aihetta koskien. Tsemppiä sijoittajille!

      • Anonyymi

        "Nordean mahdollisesta sekavuudesta huolimatta, se on kuitenkin iso ja vakaa pörssiyhtiö joten hyvä sijoituskohde."

        Juu. Ostin Nordean osakkeita hintaan 11,32 € jokunen vuosi sitten. Tänään osakkeen arvo on 6,92 €. Laskua on enemmän kuin millään muulla omistamallani arvopaperilla. Onneksi moni muu putiikki on pärjännyt paremmin, ja olen sentään siitä syystä selvästi voitolla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      74
      1216
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      81
      1109
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1075
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      844
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      470
    17. 43
      467
    18. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    19. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe