Sisäkissamme on ulkoillut aidatulla takapihalla jo monta vuotta. Lämmin kesä sai kissan rohkeammaksi ja kissa karkaili useita kertoja aitojen yli. Kissa kuitenkin aina tuli reissuiltaan muutaman tunnin kuluttua tai kun sitä kutsui. Viime viikolla kissa kuitenkin lähti pihapiiristä pois ja oli melkein viikon kadoksissa. Nyt kun kissa on taas kotona ajattelin etten päästä sitä ollenkaan pihalle vähään aikaan ja sitten vaikka viikon päästä se saa olla pihalla häkissä vaan. Kissa tuntuu olevan nyt ihan ulkoilman lumoissa, haluaisi ulos, vaikka se oli viikon syömättä ulkona. Onko jollain kokemusta, miten sisäkissa on palautunut tämmöisestä viikon karkureissusta? Miten käyttäytyi, kotiin päästyään ja palasiko kissa normaaliksi kuinka nopeasti? Uskallanko enää koskaan pitää kissaa aidatulla pihalla? Valjaitakin on kokeiltu, mutta kissa pääsee niistä jokaisesta irti peruuttamalla.
Sisäkissan kesäretki
58
724
Vastaukset
- HmmmmmMutta
Haittaako se jos se kissa lähtee retkille? Kuitenkin palasi kotiin.
- SP3
Kissa ei tullut kotiin itse, oli eksynyt ja löytyi vinkin perusteella.
- ihmetys8888
Mistä tiedät että on ollu viikon syömättä?onhan ulkona metsästettävää esim hiiriä,myyriä
- voikissaaaa
Ehkä se reissullaan hakeutuu jonkun pihalle, jos nälkä,vilu tai muu hätä tulee.Jos hyvä tuuri,niin pihan omistaja ottaa kiinni,ja vie löytöeläintaloon josta löydät sen.Jos huono,autot ja petoeläimet ehtii ensin,ja katoaa lopullisesti.Niin käy lopulta, kun aikansa kissaa vaaroissa pitää.
Itse en voisi pitää lemmikkiä noin holtittomasti.Omistaja on vastuussa lemmikistään.On mahdotonta kantaa vastuutaan,jos ei tiedä missä lemmikki on.Et pysty estämään sen kulkua vieraiden pihoille, vaikka se on sinun tehtäväsi.Se kissa voi loukkaantua, ja tarvitsee välitöntä lääkärinhoitoa,mutta sille ei voi sitä tarjota kun ei tiedä loukkaantumisesta eikä kissan sijainnista mitään.
Et holtitonta,ja vastuutonta kissanpitoa, eikä lakien mukaistakaan.
Jos sinulla on ulkoiluaitaus, niin suurenna sitä vaikka, tai laita piha aidan yläreunaan liukkaat pleksit yms,joita pitkin kissa ei pääse yli.Niin kissastaan välittävät ihmiset tekee.Kannattaa huolehtia kissasta, viellä kun sulla on se. - katitkiinni
Lemmikkieläimen, siis myös kissan, päästäminen vapaaksi mihinkään muualle kuin alueelle jossa omistaja/haltija voi sitä koko ajan valvoa ja siten pitää sitä hallinnassaan on lakien mukaan kiellettyä. Laki erityisesti korostaa että eläimen karkaaminen on estettävä. Jos kissa on poissa omistajansa/haltijansa valvonnasta, on se lakien mukaan silloin heitteille jätetty, asiasta löytyvät maininnat kahdestakin eri laista.
- SP3
Niin.. piha on aidattu jos osaat lukea. Ilmeisesti sinulla ei ole paljoa kokemusta kissoista. Ne kun osaavat kiivetä ja vaikka verkkoa ym. sellaista on joka paikassa kissa pääsee aidan yli. Enkä rupea kissaa valvomaan kokoajan pihalla, typeriä kirjoituksia sulla.
- huolehdiomastasi
SP3 kirjoitti:

Mikset tee katettua aitausta kissalle? Sinne voisi tehdä putken,jota pitkin kissa saa itsekseen sisältä kulkea aitaukseen.
Niin koirillekkin tehdään, etteivät karkaa vieraiden alueille.Ja voivat aitauksessa ulkoilla turvallisesti.Tietysti valjaissa ulkoilu on siihen hyvä lisä, niin tehdään koirienkin kanssa.
Minusta on vastuutonta päästää kissa tietoisestri karkaamaan, autojen ja petojen ruhjomaksi.Naapureille se on pelkkä riesa, kun ulostelee lasten leikkipaikat.
Ilmeisesti sinulla ei ole paljoa kokemusta, ja tietoa laillisesta kissanpidosta.Kissaa ei saa jättää heitteille, sen kieltää laki.
Aitaaminen ei ole riittävä ratkaisu, jos et siten saa estettyä kissasi karkaamista.Jos kissa karkaa aidan yli heitteille, olet epäonnistunut täysin kissasi valvonnassa.Jos ihminen ei pysty huolehtimaan kissastaan,ei sellaista kannata ottaa lemmikiksi.
Irtokissat, hylätyt ja heitteillejätetyt.Aiheuttavat yhteiskunnalle turhia menoja.Kun niitä hoidetaan löytöeläintaloilla, myös loukkaantuneita ja sairaita.Pitäisi olla talteenottopalkkio,niin irtokissat saataisiin nopeasti pois luonnosta.Kissa ei kuulu suomen luontoon.Eikä vieraiden pihoille.Kissoja ei saa ulkoiluttaa ilman omistajan valvontaa. - vaarassamenehtyä
SP3 kirjoitti:
Niin.. piha on aidattu jos osaat lukea. Ilmeisesti sinulla ei ole paljoa kokemusta kissoista. Ne kun osaavat kiivetä ja vaikka verkkoa ym. sellaista on joka paikassa kissa pääsee aidan yli. Enkä rupea kissaa valvomaan kokoajan pihalla, typeriä kirjoituksia sulla.
Miks päästät kissan heitteille,vaikka se on kiellettyä?
Anna se kissa jollekkin hyvälle omistajalle,ettei sille käy mitään karmeuksia laittomilla reissuillaan.
- eiehkärakas
Ei se syömättä ollut. Nyt sillä on mukana myös seuralaisia mahassa, eli suolinkaisia. Ei enää ikinä vapauteen valvomatta. Kissa on vieraseläin, peto luonnolle. Jollakin retkellä se voi jäädä auton alle, tai kohdata ikävän ihmisen tai syödä vaikka rotanmyrkkyä
- SP3
Kissa oli madotettu kuukausi sitten, uusi matolääkekuuri on pöydällä.. en ole vielä sitä antanut. Odotan että saa hieman kadottamaansa painoaan takaisin. On kai se jotain syönyt, mutta oli laihtunut ja kuivunut melko paljon. Ruoka on maistunut viime päivinä.
- SP3
Eli kukaan teistä ei osaa siis vastata alkuperäiseen kysymykseeni kokemuksista kissan karkureissun jälkeisestä ajasta. Kaikki vaan paasaavat että kissa pitää olla kiinni ja ei kuulu luontoon.
- 8888888
Joo täällä kaikki paasaavat laki sanoo sitä ja tätä mutta kissa saa ulkoilla vapaasti just eilen yhden. linkin luin. ja kissaa ei luokitella heitteile jätöksi vaikka se on ulkona,
se riippuu vähän kissasta meillä palautui hyvin. - lakiopiskelkaa
8888888 kirjoitti:
Joo täällä kaikki paasaavat laki sanoo sitä ja tätä mutta kissa saa ulkoilla vapaasti just eilen yhden. linkin luin. ja kissaa ei luokitella heitteile jätöksi vaikka se on ulkona,
se riippuu vähän kissasta meillä palautui hyvin.Voi,nyt et tiedä lakia...
Kissa saa ulkoilla vapaana, mutta.Omistajan on vahdittava,ettei se poistu omistajan omasta pihasta.Jos ei ole omaa pihaa,tai kissa ei siellä pysy.On kissa lakien vastaisesti HEITTEILLEJÄTETTY!
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/201807242201092381_pt.shtml - otaensinselvää
lakiopiskelkaa kirjoitti:
Voi,nyt et tiedä lakia...
Kissa saa ulkoilla vapaana, mutta.Omistajan on vahdittava,ettei se poistu omistajan omasta pihasta.Jos ei ole omaa pihaa,tai kissa ei siellä pysy.On kissa lakien vastaisesti HEITTEILLEJÄTETTY!
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/201807242201092381_pt.shtmlEi ole heitteille jätetty, jos on harvaan asutulla alueella. Muualle kissaa ei kannata ottaa muutenkaan.
- vahikattiis
otaensinselvää kirjoitti:
Ei ole heitteille jätetty, jos on harvaan asutulla alueella. Muualle kissaa ei kannata ottaa muutenkaan.
On heitteillejätetty, jos poistuu omistajansa omistamalta alueelta.Kissan on siis pysyttävä aina, vaan omalla pihalla.Ja omistajan on huolehdittava ettei kissa poistu hänen pihaltaan.
Jos et näe kissaa puutarhassasi, se on lakien vastaisesti heitteillejätetty.
Se että asuuko maalla, vai kaupungissa.Ei vaikuta asiaan.Kissa ei saa poistua omistajansa pihasta!
Jos ei pysty vahtimaan,ja estämään kissan karkaamista, ei pidä ottaa kissaa. - pogrfpokg23po4kp3
vahikattiis kirjoitti:
On heitteillejätetty, jos poistuu omistajansa omistamalta alueelta.Kissan on siis pysyttävä aina, vaan omalla pihalla.Ja omistajan on huolehdittava ettei kissa poistu hänen pihaltaan.
Jos et näe kissaa puutarhassasi, se on lakien vastaisesti heitteillejätetty.
Se että asuuko maalla, vai kaupungissa.Ei vaikuta asiaan.Kissa ei saa poistua omistajansa pihasta!
Jos ei pysty vahtimaan,ja estämään kissan karkaamista, ei pidä ottaa kissaa.On HEITTEILLE jätetty aina, kun on OMISTAJANSA KOTIPIIRIN rajojen ulkopuolella ilman valvontaa.
Kotipiiri on huomattavasti suppeampi alue, kuin henkilön omistuksessa olevat maa-alueet.
Kotipiiri on myös henkilöillä, jotka eivät omista ollenkaan maata. - lakiosataan
pogrfpokg23po4kp3 kirjoitti:
On HEITTEILLE jätetty aina, kun on OMISTAJANSA KOTIPIIRIN rajojen ulkopuolella ilman valvontaa.
Kotipiiri on huomattavasti suppeampi alue, kuin henkilön omistuksessa olevat maa-alueet.
Kotipiiri on myös henkilöillä, jotka eivät omista ollenkaan maata.What...jos et omista maata,kotipiirisi on se tila jonka omistat,tainolet vuokrannut.
Muiden omistuksessa olevat alueet eivät ole kotipiiriäsi.Eikä kerrostalojen tai rivarien oihat ole kissojen ulkoilulle luvallisia.
Mitä sinä tarkoitat tuolla,et ei omista,mut on joku piiri? Missä on virallinen tieto tuosta? Vai keksitkös ite?
Jos et näe kissaa puutarhassasi,se on lakien vastaisesti heitteillejätetty. - fifsdjogiwejfpwijerp
lakiosataan kirjoitti:
What...jos et omista maata,kotipiirisi on se tila jonka omistat,tainolet vuokrannut.
Muiden omistuksessa olevat alueet eivät ole kotipiiriäsi.Eikä kerrostalojen tai rivarien oihat ole kissojen ulkoilulle luvallisia.
Mitä sinä tarkoitat tuolla,et ei omista,mut on joku piiri? Missä on virallinen tieto tuosta? Vai keksitkös ite?
Jos et näe kissaa puutarhassasi,se on lakien vastaisesti heitteillejätetty.Eipä sinunkaan lakiosaamisesi kovin hääviltä vaikuta.
Omanikin on kovasti puutteellinen, mutta lopeta sinä silti tuo turha lässytys jo ihan hyvissä ajoin!
Asetuksessa 49/1993 HEITTEILLÄ oleva eläin määritellään niinkuin määritellään. Tarkista vaikka itse täältä: https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920049#idp446007872
KOTIPIIRI:lle en ole löytänyt laista määritelmää. Jos sinä olet löytänyt, ole hyvä ja kerro, mistä määritelmä löytyy.
Toisaalla laissa on mainintoja "kotirauhan suojaamasta alueesta", jota sitäkään ei tarkasti liene missään määritelty. Kerro toki, jos tiedät paremmin! Tiedossa kuitenkin on, että rangaistuksiin on Suomessa mm. tuomittu henkilöitä, jotka ovat häirinneet jokamiehen oikeuksien nojalla teltassa majoittuneiden henkilöiden "kotirauhaa".
Ajattelepa vaikka henkilöä, joka omistaa asuntonsa ympärillä maata 1000ha. Sinunko mielestäsi hänen kissansa voi "vapaasti ulkoilla" koko tuolla 1000ha alueella? Niinkö? Ole hyvä ja seliitä tarkemmat perusteet näkemyksellesi!
- kissasi_on
Päässyt nyt ulkoilun makuun, anna kulkea vapaana vaan mutta leikkauta josset ole sitä jo tehnyt ettei tule pentuja, tai jos on uros ettei etsi itsellensä sulhasta jostakin ja sitä sitten astu.
- pelkäänetloukkaa
Meinas kuulemma jäädä naapurin auton alle, pitäskö silti totella neuvoasi?
Kulkenut kilometrin päässä kotoa,ja on leikattu kaksi vuotta sitten.
- fgjkkmvv
Kannattaa laittaa näkymätln aita aidalle,vois auttaa.
- nautiEläessäsi
Meillä on sama ongelma. Tänä kesänä 3vee, leikattu poikakissamme on viihtynyt ulkona niin hyvin, että pistääntyy vaan aamuisin syömässä ja häipyy. Jännänä odotan ilmojen viilenemistä, saanko sylikissani takaisin. Ulkoilusta sen verran, että minkkitarhoja on jo ihan liikaa ja niissä kärsiviä eläimiä. Kissa rakastaa vapauttaan ja omia polkujaan, niinkuin omistajansakin, molemmilla meillä on samat vaarat, mutta nautimme ajasta, joka meille on annettu.
- totuusunohtuuu
Kissa on lemmikkieläin,ja omistajan on lain mukaan huolehdittava ettei kissa pääse karkaamaan heitteille.Yksin kulkevia kissoja jää usein autojen ruhjomaksi,tai oetojen saaliiksi.Julmaa vaarantaa lemmikin henki tahallisesti.Mitenköhän niin vastuuton ihminen pitäisi koiraa, hevosta, hamsteria tai kania?
Ei pidä ottaa lemmikkiä, ellei kykene hoitamaan sitä vastuullisesti.Löytleläintalot ovat taas kohta piukassa noita vastuuttomien kissoja.Eivät hae niitä edes takaisin,kun kissat on luonnossa kituneet jopa vuosia, niin omistajat on ottaneet sillävälin jo seuraavan,ja sitä seuraavan kissan vaaroihin ulos jätettöväksi.Eivät viitsi etsiä niitä kissojaan, vaan ottavat uusia tilalle. Järkyttävää touhua,20 000 kissaa joka vuosi,jää hakematta kotiinsa takaisin löytöeläintaloilta.Kertoo ulkokissan pidon julmuudesta.Kissat on kärsineet nälkää,kylmää,palelluttaneet ruumiinosiaan ja saaneet haavoja tappeluissa.Ovat sairaita, pelokkaita ja matoisia.Se ei varmaan kiinnosta, uuden pennun huumassa olevaa kissan heitteillejättöjää eikä hylkääjiä.
- VapaaksiLuotu
Anna sen nauttia ulkoilusta se on ilmiselvästi luotu kulkemaan. Meilläkin meidän kaksi kissaa sekä koira saa mennä ja tulla miten mieli tekee ja ai että kun ovat niin onnellisen oloisia kun yöksi palaavat kotiin nukkumaan.
- luonnonvalintaa
Toivottavasti joku vastuullinen metsästäjä tai muu naapuri vapauttaa kattisi tästä ajasta lopullisesti.
- järkiHoi
luonnonvalintaa kirjoitti:
Toivottavasti joku vastuullinen metsästäjä tai muu naapuri vapauttaa kattisi tästä ajasta lopullisesti.
Mistäköhän eläämäänsä tyytyväiset kisut pitäisi vapauttaa? Toivottavasti Sinulla on mahdollisuus kulkea vappana, vaikka niin monet vaarat ulkona vaanivat, niin ihmisiä, kuin eläimiä.
- VapaaksiLuotu
luonnonvalintaa kirjoitti:
Toivottavasti joku vastuullinen metsästäjä tai muu naapuri vapauttaa kattisi tästä ajasta lopullisesti.
Mikä ihmeen kissanvihaaja sinä olet? Ihme että et halua myös koiraani vapauttettavan lopullisesti, eli siis ilmeisesti ammuttavan? Molemmat kissani sekä myös koirani ovat täysin onnellisia saadessaan elää vapaata elämää.
- kissalleparasta
luonnonvalintaa kirjoitti:
Toivottavasti joku vastuullinen metsästäjä tai muu naapuri vapauttaa kattisi tästä ajasta lopullisesti.
Naapureilla ja metsästäjillä on oikeus loukuttaa haitalliset irtokissat nurkistaan Se onkin usein kissalle pelastus.Pääsee uuteen hyvään kotiin.
Vain 2/10 kissasta haetaan takaisin entiseen kotiinsa.Eli monet saa sen paremman ja vastuullisemman kodin löytöeläintalojen kautta.Ja kissa pääsee elämään niin kuin laki vaatii.Omistaja järjestää kissalle turvallisen ulkoilun,aitauksen ja valjastelun.
Ei tarvitse kissan enää kyhjötellä pakkasessa vieraan pihan suojissa, ruokaa, lämpöä ja auttajaa etsien. - löytöeläimettalteen
VapaaksiLuotu kirjoitti:
Mikä ihmeen kissanvihaaja sinä olet? Ihme että et halua myös koiraani vapauttettavan lopullisesti, eli siis ilmeisesti ammuttavan? Molemmat kissani sekä myös koirani ovat täysin onnellisia saadessaan elää vapaata elämää.
Lemmkkit saa tietysti olla vapaana.Kunhan estät,etteivät kuljeksi muiden maille.Eivät saa poistua omistamaltasi alueelta.
Minun lemmikit kulkee päivittäin vapaasti.Mutta, huolehdin,oikeastietteivät vapaana mene muiden maille.Miksi?
Koska muilla on pihoillaan omia lemmikkejään,eikä ole lakien mukaista päästää omia lemmikkejä muiden nurkkiin.Ja tiedän, että jos minun lemmikkini menevät naapurien pihoille.Ne häiritsevät heidän lemmikkejään, rauhaansa,ja tulee kissa koira tappeluita sekä siitä riitaa naapurien kanssa.
Siksi, huolehdin omistani omalla maallani.Kukaan ei ole koskaan valittanut lemmikeistäni,eivätkä ole karanneet vieraan pihaan.
Ei voi ajatella, että omia lemmikkejä voi päästää toisten omistamille maille.Se olisi typeryyttä.Ja lakien vastaista.
Täällä ei näy irtolemmikkejä.Ne viedään löytöeläintaloon.Se on hyvä, jos oma karkaa, sen saa sieltä hakea.Kun irtolemmikkejä ei ole, ei ole niistä haittojakaan.Eikä tule turhia riitoja niistä.Löytöeläintalot, on löytöeläimiä varten. - huolehin
Joku kerta, ne ei palaa.Vastuuttomien elukoille käy usein niin.Karkureissa on piiitkä listaa,karanneet,löytyneet ja menehtyneitä paljon.En haluis et omani päätyy listoille, siks pyrin olemaan vastuullinen .
- äläneuvoetosaa
Neuvosi on lakien vastainen.
- Esimerkkinä
löytöeläimettalteen kirjoitti:
Lemmkkit saa tietysti olla vapaana.Kunhan estät,etteivät kuljeksi muiden maille.Eivät saa poistua omistamaltasi alueelta.
Minun lemmikit kulkee päivittäin vapaasti.Mutta, huolehdin,oikeastietteivät vapaana mene muiden maille.Miksi?
Koska muilla on pihoillaan omia lemmikkejään,eikä ole lakien mukaista päästää omia lemmikkejä muiden nurkkiin.Ja tiedän, että jos minun lemmikkini menevät naapurien pihoille.Ne häiritsevät heidän lemmikkejään, rauhaansa,ja tulee kissa koira tappeluita sekä siitä riitaa naapurien kanssa.
Siksi, huolehdin omistani omalla maallani.Kukaan ei ole koskaan valittanut lemmikeistäni,eivätkä ole karanneet vieraan pihaan.
Ei voi ajatella, että omia lemmikkejä voi päästää toisten omistamille maille.Se olisi typeryyttä.Ja lakien vastaista.
Täällä ei näy irtolemmikkejä.Ne viedään löytöeläintaloon.Se on hyvä, jos oma karkaa, sen saa sieltä hakea.Kun irtolemmikkejä ei ole, ei ole niistä haittojakaan.Eikä tule turhia riitoja niistä.Löytöeläintalot, on löytöeläimiä varten.Vaikuttaa hyvältä.Kannattas muidenkin ottaa opiksi😊
- huomioinut
löytöeläimettalteen kirjoitti:
Lemmkkit saa tietysti olla vapaana.Kunhan estät,etteivät kuljeksi muiden maille.Eivät saa poistua omistamaltasi alueelta.
Minun lemmikit kulkee päivittäin vapaasti.Mutta, huolehdin,oikeastietteivät vapaana mene muiden maille.Miksi?
Koska muilla on pihoillaan omia lemmikkejään,eikä ole lakien mukaista päästää omia lemmikkejä muiden nurkkiin.Ja tiedän, että jos minun lemmikkini menevät naapurien pihoille.Ne häiritsevät heidän lemmikkejään, rauhaansa,ja tulee kissa koira tappeluita sekä siitä riitaa naapurien kanssa.
Siksi, huolehdin omistani omalla maallani.Kukaan ei ole koskaan valittanut lemmikeistäni,eivätkä ole karanneet vieraan pihaan.
Ei voi ajatella, että omia lemmikkejä voi päästää toisten omistamille maille.Se olisi typeryyttä.Ja lakien vastaista.
Täällä ei näy irtolemmikkejä.Ne viedään löytöeläintaloon.Se on hyvä, jos oma karkaa, sen saa sieltä hakea.Kun irtolemmikkejä ei ole, ei ole niistä haittojakaan.Eikä tule turhia riitoja niistä.Löytöeläintalot, on löytöeläimiä varten.meidän läheltä oli loukutettu yksin vapaana liikkuvia kissoja.villejä varmaan.tai hylättyjä.kohta on taas talvi.ja ulkokissojen kärsimykset lisääntyy pakkasten ja nälän vuoksi.
- sinuttalteen
löytöeläimettalteen kirjoitti:
Lemmkkit saa tietysti olla vapaana.Kunhan estät,etteivät kuljeksi muiden maille.Eivät saa poistua omistamaltasi alueelta.
Minun lemmikit kulkee päivittäin vapaasti.Mutta, huolehdin,oikeastietteivät vapaana mene muiden maille.Miksi?
Koska muilla on pihoillaan omia lemmikkejään,eikä ole lakien mukaista päästää omia lemmikkejä muiden nurkkiin.Ja tiedän, että jos minun lemmikkini menevät naapurien pihoille.Ne häiritsevät heidän lemmikkejään, rauhaansa,ja tulee kissa koira tappeluita sekä siitä riitaa naapurien kanssa.
Siksi, huolehdin omistani omalla maallani.Kukaan ei ole koskaan valittanut lemmikeistäni,eivätkä ole karanneet vieraan pihaan.
Ei voi ajatella, että omia lemmikkejä voi päästää toisten omistamille maille.Se olisi typeryyttä.Ja lakien vastaista.
Täällä ei näy irtolemmikkejä.Ne viedään löytöeläintaloon.Se on hyvä, jos oma karkaa, sen saa sieltä hakea.Kun irtolemmikkejä ei ole, ei ole niistä haittojakaan.Eikä tule turhia riitoja niistä.Löytöeläintalot, on löytöeläimiä varten.Koitat vain nuolla ihmisten perseitä ja näin saada hyväksyntää itsellesi asioihin, joista vain luulet tietäväsi. Oikeasti olet tyhmä, etkä tiedä asiasta yhtään mitään. Munaat vain itsesi. Sinulla ei ole mitään lupaa mennä ottamaan kiinni toisten kissoja syrjäisillä alueilla. asia selvitettiin kuluvan viikon lehdessäkin keskisuomessa, että harvakseltaan asutuilla alueilla ei pidä mennä ottamaan kiinni toisten kissoja. Eikä löytöeläinkodit ota sieltä kiinni otettuja kissoja edes vastaan. Minä tiedän asian, koska asun tällaisen löytölän naapurissakin. Tälläkin kylällä on kissat vapaina ja on myös kyseisen löytökodin omatkin kissat. Että itses vaan munaat täällä.
- huomioni
järkiHoi kirjoitti:
Mistäköhän eläämäänsä tyytyväiset kisut pitäisi vapauttaa? Toivottavasti Sinulla on mahdollisuus kulkea vappana, vaikka niin monet vaarat ulkona vaanivat, niin ihmisiä, kuin eläimiä.
Et oo kovin fiksu.
- omistajasvikaa
sinuttalteen kirjoitti:
Koitat vain nuolla ihmisten perseitä ja näin saada hyväksyntää itsellesi asioihin, joista vain luulet tietäväsi. Oikeasti olet tyhmä, etkä tiedä asiasta yhtään mitään. Munaat vain itsesi. Sinulla ei ole mitään lupaa mennä ottamaan kiinni toisten kissoja syrjäisillä alueilla. asia selvitettiin kuluvan viikon lehdessäkin keskisuomessa, että harvakseltaan asutuilla alueilla ei pidä mennä ottamaan kiinni toisten kissoja. Eikä löytöeläinkodit ota sieltä kiinni otettuja kissoja edes vastaan. Minä tiedän asian, koska asun tällaisen löytölän naapurissakin. Tälläkin kylällä on kissat vapaina ja on myös kyseisen löytökodin omatkin kissat. Että itses vaan munaat täällä.
Omalta pihalta,saa ottaa joka ikisen sinne tulevan kissan kiinni.Ne on juuri niitä heitteillejätettyjä kissoja.Kissan heitteillejättö,on lakien vastaista.Eli kissan omistaja on lakien rikkoja.Heitteillejättö,on eläinrääkkäystä,ja siksi kiellettyä.Eläinrääkkäystä se on siksi,kun kissa heitteillejätettynä usein jää auton yliajamaksi,karkaa,ja katoaa.Se on julma temppu lemmikille.
- oikeasuunta
sinuttalteen kirjoitti:
Koitat vain nuolla ihmisten perseitä ja näin saada hyväksyntää itsellesi asioihin, joista vain luulet tietäväsi. Oikeasti olet tyhmä, etkä tiedä asiasta yhtään mitään. Munaat vain itsesi. Sinulla ei ole mitään lupaa mennä ottamaan kiinni toisten kissoja syrjäisillä alueilla. asia selvitettiin kuluvan viikon lehdessäkin keskisuomessa, että harvakseltaan asutuilla alueilla ei pidä mennä ottamaan kiinni toisten kissoja. Eikä löytöeläinkodit ota sieltä kiinni otettuja kissoja edes vastaan. Minä tiedän asian, koska asun tällaisen löytölän naapurissakin. Tälläkin kylällä on kissat vapaina ja on myös kyseisen löytökodin omatkin kissat. Että itses vaan munaat täällä.
Kadehdi sinä sitä joka lait tietää,ja noudattaa osaa.
- eläjaAnnaelää
On olemassa ÄIJIÄ, jotka eivät uskalla isotella suuremmille, kuin naapurin kissoille. Niihin sitten purkavat kiukkunsa ja vihansa niin, että siitä tulee pakkomielle. Kyllä nyky maailmassa on niin paljon enemmän ongelmia ja oikeasti saastuttavia ja vaarallisia asioita, että kannattaisi vähän ihan oikeasti miettiä!
- Huolestuttavaa
Naapurin pihallekko ne äijät muka tulevat naapurin kissoille isottelemaan?
Kannattaa tehdä ilmoitus kotirauhan rikkomisesta jos noin on,vai jäikö jotain kertomatta?
Kannattaa vähän oikeasti tutustua lakeihin,ja oppia noudattamaan niitä.
- eivihataketään
Meillä rusakot tyhjensivät huolella ja vaivalla tekemäni kasvimaan mustalle mullalle, harakat söivät karviaiset. En silti vihaa kumpiakaan, en loukuta enkä hätyyttele. Naapurin kissa pyydystelee aamuyöstä myyriä ja hiiriä, on oikein mukava vierailija. Toinen naapuri pissittää koiransa päivittäin postilaatikkoni kylkeen ja portin pielestä korjaan hyvin usein kakkaläjän. Sellaista elämä on, paljon pahemminkin voisi olla!
- loukullalöytölään
Luonnonelukat kuuluu luontoon,ja metsästäjät saa niitä verottaa jos liiaksi on.Heillä on luvat ja lait tiedossa miten sopii toimia.Irtokatit voipi loukutella,ne kun ei lontoon kuulu ollenkaan.Ovat pelkkä irtokissanpitäjän järjestämä riesa luonnonelukoille ja naapureille.Kissa ei saa olla vieraan mailla, siitä pitää omistajan huolehtia et omassa pihassa pysyy.
- surullista
Itse en suosittele päästämään kissaa enää ulos muutakuin tarhaan tai valjaissa. Monenlaisia vaaroja on ulkona,ne jotka antavat kissan kulkea vapaana eivät voi välittää kissastaan,koska ihan varmasi tiedostavat ulkona piilevät vaarat mutta silti päästetään kissa ulos. Tälläkin viikolla paikkakuntani fb ryhmässä ollut ilmoituksia kun kissa löytynyt kahdessa osassa autotieltä sekä yksi kissa heitetty elävänä mereen :( Kyllä se oppii siihen että ei saa enää vapaana kulkea :)
- siihenkylläoppii
Minun mielestä sinun kaltaisesi eläinrääkkääjä pitäisi päästää vain häkkiin ja kuljettaa valjaissa.
- kukaonoikeassa
siihenkylläoppii kirjoitti:
Minun mielestä sinun kaltaisesi eläinrääkkääjä pitäisi päästää vain häkkiin ja kuljettaa valjaissa.
Mietippää uudemman kerran.Mikäs kissanpitotapa se olikaan laitonta?
Aitaaminen,tarhaaminen ja valjaissa taluttaminen on turvallinen ja vastuullinen tapa pitää lemmikkikissaa.
Laita linkki väitteesi tueksi.
Minä luulen,et hylkäämisestä ja heitteillejättämisestä jokainen kissan omistaja on jo tietoinen.Ja et niin ei lakien mukaan saa tehdä. - totuustiedoksi
siihenkylläoppii kirjoitti:
Minun mielestä sinun kaltaisesi eläinrääkkääjä pitäisi päästää vain häkkiin ja kuljettaa valjaissa.
Eläinrääkkäjä löytyy irtokissanpitäjän peilistä.
Kissan hylkääminen ja heitteillejättö=eläinrääkkäystä
Kissa voi karkureissuilla tavata toisen joka tartuttaa kissaasi "kissaAIDsin tai muita hankalia tauteja. Mikäli ei ole saanut säännöllisesti ruokaa reissullaan, voi sisäelimet vaurioitua paastosta. Kissaa ei saa paastottaa ! ( Koira kestää paastoa)
Kissasi oli "kuiva"kertomuksesi mukaan. Toivotaan parasta ,että toipuu ....- pysySisällä
AIDSin vaara on isännällä ja emännälläkin, muitten tautien lisäksi!
- liikaajokerroit
pysySisällä kirjoitti:
AIDSin vaara on isännällä ja emännälläkin, muitten tautien lisäksi!
Uskon toki.Mutta täällä keskustellaan vaan kissoista,ei teidän ottamistanne terveysriskeistä.
- Reviiri
Sisäkissoista on kokemuksia - kissan lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluu saaliin hankkiminen. Kun sisäkissa livahti kerran ulos, niin siitä kissasta ei tullut enää sisäkissaa. Olisi ollut eläinrääkkäystä pitää kissaa sisäkissana, koska sen luonne halusi olla ulkona tunteja. Niinpä se saa kulkea omalla reviirillään ja nauttia elämästä.
Reviiri kirjoitti:

Pääsi minun kissani, useampi kpl rotukissoja ulos, kun remppamies oli huolimaton. Eivät silti " oppineet" ulkokissoiksi kerrasta
- lsdkfjoweoj2woi
Reviiri kirjoitti:
Sisäkissoista on kokemuksia - kissan lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluu saaliin hankkiminen. Kun sisäkissa livahti kerran ulos, niin siitä kissasta ei tullut enää sisäkissaa. Olisi ollut eläinrääkkäystä pitää kissaa sisäkissana, koska sen luonne halusi olla ulkona tunteja. Niinpä se saa kulkea omalla reviirillään ja nauttia elämästä.
Höpöhöpö!
Pelkkää laiskuutta ja piittaamattomuutta omistajan taholta.
Kun kissoja saa ilmaiseksi ja halvalla, niistä ei niin ole väliä, vaikka HEITTEILLÄ juostessa kävisikin huonosti. Muodon vuoksi saatetaan tirauttaa pikku itkut ja asia on sillä selvä.
Sitten vain hankitaan uusi kissa-polo rääkättäväksi.
Ilmaiseksi tai ainakin halvalla.
Semmoista se on Suomessa kissojen pitäminen. - Reviiri
lsdkfjoweoj2woi kirjoitti:
Höpöhöpö!
Pelkkää laiskuutta ja piittaamattomuutta omistajan taholta.
Kun kissoja saa ilmaiseksi ja halvalla, niistä ei niin ole väliä, vaikka HEITTEILLÄ juostessa kävisikin huonosti. Muodon vuoksi saatetaan tirauttaa pikku itkut ja asia on sillä selvä.
Sitten vain hankitaan uusi kissa-polo rääkättäväksi.
Ilmaiseksi tai ainakin halvalla.
Semmoista se on Suomessa kissojen pitäminen.Miksi kissat eivät saisi käyttäytyä lajityypillisesti? On julmaa pitää kissoja sisällä sen sijaan , että ne saisivat elää lajityypillisesti metsästäen ja sitten kotiin levähtämään.
- Kissatätiheppatyttö
Reviiri kirjoitti:
Miksi kissat eivät saisi käyttäytyä lajityypillisesti? On julmaa pitää kissoja sisällä sen sijaan , että ne saisivat elää lajityypillisesti metsästäen ja sitten kotiin levähtämään.
Ja hevoset myös vapaana laumana vaeltamaan, koirat jne
Jotain järkeä tähän inttämiseen - owrjfgwjerp2jep
Reviiri kirjoitti:
Miksi kissat eivät saisi käyttäytyä lajityypillisesti? On julmaa pitää kissoja sisällä sen sijaan , että ne saisivat elää lajityypillisesti metsästäen ja sitten kotiin levähtämään.
Miksi kissattomat eivät sinun mielestäsi saa käyttäytyä lajityypillisesti?
On julmaa tunkea kissojaan vieraiden ihmisten riesoiksi ja sitten vinkua ja loukkaantua, kun ne lajityypillisesti lopetetaan? - kissatlöytölään
owrjfgwjerp2jep kirjoitti:
Miksi kissattomat eivät sinun mielestäsi saa käyttäytyä lajityypillisesti?
On julmaa tunkea kissojaan vieraiden ihmisten riesoiksi ja sitten vinkua ja loukkaantua, kun ne lajityypillisesti lopetetaan?Ne irtokissat saa, ja pitääkin loukuttaa.Jotta eivät sotke pihoja,ja puutarhoja.
Ne on karanneita tai heitteillejätettyjä,lakien vastaisesti! - Ihanatkissat
kissatlöytölään kirjoitti:
Ne irtokissat saa, ja pitääkin loukuttaa.Jotta eivät sotke pihoja,ja puutarhoja.
Ne on karanneita tai heitteillejätettyjä,lakien vastaisesti!Eipä vieraiden kissat ole sotkeneet pihallamme, joten ne saavat jatkossakin käyskennellä ja nauttia luonnosta. Ne ovat ihania kissoja.
- hoitakaakissanne
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/219149-kotipiirin-ulkopuolella-tavattu-kissa-on-heitteille-jatetty-elain
Äläkää jättäkö kissojanne heitteille, se se on lakien vastaista.- Koditonna
Ihmiset ottavat keväällä lapsilleen kissanpennun, mutta jättävät kissan syksyllä heitteille. Kissaparka ei saa ruokaa eikä juomaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.35089481 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12581Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692368- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161552Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91401- 1121347
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601320Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227