Tuhat ja yksi saattoreissua

Seksi-Sulo on kaikessa hiljaisuudessa kirjoittanut muistelmateoksen, jonka oikovedosta hän esitteli tänään Essolla. Parlamentin jäsenet olivat kovasti yllättyneitä siitä, miten hienon teoksen Sulo oli saanut aikaiseksi saattoreissuistaan. Einarikin kiitteli kovasti kirjan nimeä, sillä se ei voisi olla sopivampi. "Tuhat ja yksi saattoreissua" on aivan passeli nimi Seksi-Sulon kirjoittamalle muistelmateokselle.

Sulo kyseli meidän mielipidettä kirjan sisällöstä. Meillä essolaisilla ei ollut suurta huomauttamista asiasisällöstä, mutta yksi pikkuseikka meitä ihmetytti. Kirjassa ei ollut mitään mainintaa Suhina-Lempistä, vaikka hän vaikuttikin aikoinaan Essolla kaikkien parlamentin jäsenten elämään hyvin positiivisella tavalla. Ehdotimmekin Sulolle, että ennen painoonmenoa kirjaan pitää tehdä pieni muutos. Kun kirjan kanteen laitetaan Suhina-Lempin kuva, niin sen jälkeen Seksi-Sulo on vahva ehdokas syksyn Finlandiapalkinnon saajaksi.

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/201808102201129589_tw.shtml

1

274

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kulttuuri ei kiinosta?

      Kun eilen Essolla käsittelimme Seksi-Sulon tulevaa esikoiskirjaa, niin me kaikki essolaiset olimme innolla mukana ja käytimme tilaisuudessa useita rakentavia puheenvuoroja. Keskariakin kului normaalia enemmän kirjaesittelyn aikana. Olemme siis erittäin innostuneita kaunokirjallisuudesta ja muusta korkeakulttuurista.

      Kun eilen laitoin tälle palstalle otteita Sulon kirjan oikovedoksesta, niin kukaan ei ole vaivautunut sitä kommentoimaan. Tästä voi tehdä vain sen johtopäätöksen, että palstalaiset osaavat ja haluavat kyllä klikkailla youtube-videoita, mutta ajattelua vaativaan kirjallisuusarvosteluun paukut eivät enää riitäkään. Me essolaiset taidamme olla tiennäyttäjiä näissä kulttuuriasioissakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      3040
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      71
      933
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      42
      807
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      752
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      43
      535
    7. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      47
      514
    8. Harvinaisin persoonallisuustyyppi

      Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o
      Sinkut
      80
      465
    9. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      460
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      82
      451
    Aihe