Onko väsymysoireyhtymä tämän päivän

Krooninen.väsymys

muotioire? 90-luvulla oli fibromyalguia ja sitten tulivat homeoireet, nyt tämä väsymysoireyhtymä. Luin Aamulehdestä pojasta jolla on todettu tämä oireyhtymä ja jokin POTS.
Kannattaa lukea se viime sunnuntain Aamulehden liitteestä. Kovasti on tutkittu, tehty kokeita ja annettu erilaisia kokeilevia hoitoja, konsultoitu ihan professoritason ihmisiä ja ulkomaita myöten. Kuitenkin pojan äidin kommenteista kalskahtaa syytökset ettei ole tarpeeksi paneuduttu pojan tutkimiseen ja hoitoihin:/
Kolme vuotta poika on potenut näitä oireita eikä pysty käymään koulussa. Kivun ja huonovointisuuden kokeminen vähenee kuulemma huomion suuntautuessa mielekkääseen tekemiseen, esim. koiran kanssa leikkimiseen tai konsolipeleihin.
Hmmm jäi mietityttämmän tuo konsolipelien pelaaminen. Jos on niin väsynyt ja huonovointinen jatkuvasti, niin miten jaksaa pelata konsolipelejä?! Eikös niiden luulisi kuluttavan energiaa ja ärsyttävän keskushermostoa mitä suurimmassa määrin?
v.2016 keväällä poika yritti palata kouluun mutta huonoin seurauksin. Tunnin ajan hän jaksoi olla luokkahuoneen sohvalla, mutta kotona koulutehtävien teko muuttui mahdottomaksi... Oliskohan sujunut paremmin jos läksyt olis vaihdettu pleikkaan?
Mitähän siitä seuraisi jos näitä väsyoireisia hypnotisoitaisiin ja laitettaisiin tekemään niitä asioita joita eivät sanojensa mukaan kykene tekemään? Jos oire olisi todellinen niin ei ruumis jaksaisi hypnotisoitunakaan rasitusta, mutta jos jaksaisi toimia ihan normaalisti, niin silloin kysymys täytyisi olla jostain itsesuggestiolla aikaansaadusta tilasta. Nämä väsymysoireyhtymäisethän saavat valtavasti ympäristöltään huomiota ja heitä paapotaan.
Jos hypnoositila lopetettaisiin siihen että napsautettaisiin sormia ja sanottaisiin että nyt se nyhvääminen on loppu ja jaksat tehdä kaikkea mitä muutkin. Olis tosi mielenkiintoista kokeilla. Kaikkeahan on kokeiltu miksei sitten hypnoosiakin?

12

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alotuksen-tekijälle

      Nyt naurattaa,
      kylläkai jokaista yöllä tuohon aikaan väsyttää, se on kroonista,


      mä odotan milloin " huippaminen " on muotia, se on miulla nykyään kroonista, bööööööö,,,

    • PahaTauti

      Tuo väsymysoireyhtymä on romukoppadiagnoosi tautitilalle jota ei pystytä oikein mittaamaan eikä parantamaan. Ei tuosta saa myöskään palkallista sairaslomaa tai muita sosiaalietuuksia.

      Se vastaa tilannetta, että olisi pysyvästi nuhakuumeessa. Toiset enemmän, toiset vähemmän pahassa taudissa.

    • en ole lukenut tuosta väsymysoireyhtymästä, joten siitä en tiedä sanoa mitään, mutta fibromyalgiasta ja homeoireista tiedän sen verran, ettei niitä sopisi alentuvasti muotioireiksi nimitellä. tuttavapiirissäni sairastetaan kumpaakin ja siinä on kyllä muoti kaukana kun fibromyalgiasta tai homeoireista kärsii. ns. uudet sairaudet tulevat ilmi tutkimusmenetelmien edistyessä ja siksi niitä sitten aletaan ikäänkuin yht'äkkiä löytämään runsaasti, vaikka niitä on jo kauan sairastettu, mutta ei tunnistettu.

      • Bengalitikku

        Komppaan.


      • ö-Öö

        Joop

        Aikoinaan oli duunikamu, kovasti oli vaivoja. Kulki lekurissa, eip löytynyt oikein mitään. Täissä leimasivat luulosairaaksi, niin kai lekurit ja muutkin. Niinno, sitten selkeni, ukkelilla laktoosi-intolerenssi ja keliakia. Sillä elämä parani huomattavasti ihan ruokavaliolla. Jotenkin net oli vielä silloin outoja sairauksia, nykyisin ihan arkipäiväisiä vaivoja.

        Muakin alkoi kiinnostamaan aloituksesa mainittu vaiva. Noh, googlesta kaikki löytyy:

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00410

        Että ihan on invalidisoiva vaiva, jonka syytä ei tiedetä, eikä ole hoitojakaan. Jotnkin aina ihmetellyt ihmisten sairauksien vatvominen, siis pahansuovasti. Se yleensä menee jakeluun, jos jollain käsi poikki, että ihan kaikki ei ole ok, mutta suunnalleen mitä tahansa muuta voidaan pilkata ja ivata.

        =DW=


    • Heti.kuukahtava

      On.
      Aina kun joudun lähellekin jotain kirkkoa, minua alkaa nukuttaa.
      Jos menen bussilla ohi kirkon, nukuttaa silloinkin.
      Kun vaan näen kuvan kirkosta, voi sitä ramauksen määrää.
      Kirkkoon en voi mennä. Kyllä muuten, mutta saatan kuorsata. Sillai että häiritsee saarnaa ja virten veisuita.

    • Väsymysoireyhtymä on mm.Homeen kanssa luetteloitu.
      Ei tieteellisesti luokiteltu.
      Luetteloidut "oireet" kertovat aina työ-haluttomuudesta.
      Sekä halusta maksattaa oman hölmöilynsä aiheuttamia kustannuksia toisilla ihmisillä.
      Sopisikohan yleis-nimitykseksi Lääke-tieteellinen YLE vero?

      H.

      • Pien-syömärinen

        Pien-eläkeläiset eivät maksa YLE-veroa.


      • Pien-syömärinen kirjoitti:

        Pien-eläkeläiset eivät maksa YLE-veroa.

        "Pien-syömärinen"

        Eivät niin.
        He haluavat toisten maksavan kaiken.
        Tuo maksattaminen alkaa vaivata minua.
        Se lisääntyy koko-ajan.
        Siksi haluaisin sille oikean ja rehellisen nimityksen.

        H.


      • Kaikkiko-viedä
        hunksz kirjoitti:

        "Pien-syömärinen"

        Eivät niin.
        He haluavat toisten maksavan kaiken.
        Tuo maksattaminen alkaa vaivata minua.
        Se lisääntyy koko-ajan.
        Siksi haluaisin sille oikean ja rehellisen nimityksen.

        H.

        Se maksaa jolla on pätäkkää.
        Eiköhän pien-eläkeläisetkin ole veronsa maksaneet, aikanaan.


    • vfhimsf

      jos oikeampi nimike olisi invakorvike
      työn raskaan raatajille?
      Paitsi omaa vammaisuutta myös ainakin historiikkien saatossa kaikenlaisten sotien melskeissä ammuttuja aina ollut omaisissa ja tutuissakin -ei pelkkää torpparien kapinaa vallasväkeä vastaan.

    • hytinäx1

      Ei se ole muotia, Isossa-Britaniassa sitä sairastaa vähintään puoli miljoonaa ihmistä, toisinsanottuna melkein 10% koko Suomen väestöstä. Ja sairauden nimi on ME/CFS myalgic encephalomyelitis/ chronic fatigue syndrome. WHO on luokitellut tämän sairauden neuroloogiseksi sairaudeksi. Tätä sairautta on ollut olemassa jo 1930 luvulta lähtien. Liekö Suomessa yhtään klinikkaa missä näitä potilaita hoidettaisiin tai mistä he saisivat apua?. Ruotsissa on tällä hetkellä kaksi klinikkaa joista tätä tautia sairastavat saavat jonkinlaista apua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      117
      5670
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2070
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1912
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      65
      1080
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1043
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      977
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      947
    8. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    9. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      872
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      745
    Aihe