Majoituksen sijainti

Pyrittekö n.s. Suomikortteleihin vai muualle .Omalta kohdaltani vältän näitä suomalaispaikkoja.En vaan jotenkin jaksa innostua niiden ilmapiiristä.

19

616

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maspalomas

      Ensimmäisillä matkoilla Inglesiin en edes tiennyt mistään Suomikortteleiden olemassaolosta. Nykyisin järjestän itselleni majoituksen aina Maspalomasin puolelle, josta kuljen edellisesti ja nopeasti taksilla kaupungille. Suomea kaupungilla kuulee kyllä joka paikassa, mutta muuten en välittäisi olla suomalaisten kanssa tekemisissä. Yhdessäkään esimerkiksi suomalaisten ravintolassa ei ole tullut poikettua. Valitsen ruokapaikkani sattumanvaraisesti kaupungilla liikkuessani.

    • T.R.Olli

      Suomi-kortteli on kappale suomalaista matkailuhistoriaa. Toivottavasti se julistetaan UNESCON:n suojelukohteeksi jossain vaiheessa. Ainutlaatuisen kulttuurimiljöön tuohoaminen olisi edesvastuutonta.
      En ole korttelissa asustellut koskaan, mutta käynyt toki tutustumassa tähän nähtävyyteen.

    • kerrostalokyttääjät

      Vältämme ehdottomasti!
      Silti joka päivä kuljemme ohi monta kertaa. Välillä istumme tunnin pari Mulliganissa ja seuraamme suomalaisten toilailuja. Emme silti ole mitään kyttääjiä, mutta pitäähän sitä jotain huviakin olla.

    • Saima

      Kyllä on aina käytävä suomi paikoissa ja niin ihanaa tavata maanmiehiäni ja etenkin miehiä. Tanssit apilassa ovat ehdottomat, sieltä voi sitten jatkaa jonkun turvallisen suomimiehen kanssa jatkoille. Inglesin suomikeskittymässä jokainen löytää hyvää seuraa ja mukava olla vähän vapaammin ja rennommin kuin täällä kotomaassa. Ilmapiiri on joskus huumaava ja ihanaa vaan antaa mennä. Siis ehdottomasti aina suomikortteliin ja nauttimaan elämästä.

    • Kalevi45

      Mitä lähemmäs Yumboa pääsee, sen parempi. Eipä tarvitse yöllisiä hoitoja kuljetella ympäri Inglesiä. Yumbossa ja Kuparipannussahan vietetään suurin osa miesten oleskelusta Inglesissä.

    • Bonellia

      Suomikeskittymä on hieno sijainti rennon loman pitämiseen. Ainoastaan mulkvistit hienohelmat kerskuvat koko ajan etteivät käy missään suomi-paikoissa. Saksalaiset käyvät saksalaisten paikoissa ja engelsmannit omissa paikoissa. Mikään ei estä käymässä muissakaan paikoissa. Tämä näyttää olevan ikuinen aihe näillä "en käy suomi-paikoissa". Luullaan olevan itse parempia ihmisiä mutta ollaankin aivan moukkia, rajoittuneita, don-louskuja.

    • Minusta on mukava olla tässä suhteessa rajoittunut,vallankin kun se ei ole kovin vakavaa.Jos en käy suomalaiskortteleissa ,niin se johtunee siitä,että ,aikanaan kävin Ryysyrannassa ,Hell-singissä ,patio canariossa,Iskelmäbaarissa ,jopa Kuparipannussa,Mummolassa.Tiffany:ssä ja totesin pitäkää hauskaa ilman minua.En taida olla innostavaa seuraa. Pidän (yritän) pitää silmät auki,jos joku uusi juttu innostaa.niin sinne, no ikärajoitus on yhtenä esteenä. Nautin silti täysin siemailuin Inglesin ajattomasta ilmapiiristä,niin kauan kun rahat ja terveys antaa siihen mahdollisuuden.

    • ei_koskaan_turkkiin

      Kävin kerran Alanyassa ja siellä ei ollut suomikorttelia vaan koko kaupunki oli suomalaisten valloittama. Ylipainoisia suomalaisnaisia tuli vastaan joka paikassa.

    • Utelija

      Niin missä päin Kanarian saaria näitä suomikortteleita on? Se ei oikein selviä avauksestasi.

    • Eikyllästy

      Jos on kellä puoliso mukana on viisaampi vältellä koko aluetta. Yksin taas on paikka, johon ei kyllästy koskaan. Aivan ihania naisia illasta toiseen. Naisilla varmaan sama tunne miehistä.

    • Mukana

      Siellä on erittäin hyvin pukeutunutta ja elämässään menestynyttä porukkaa, joista monet ovat kyllä jo eläkkeelläkin. Naisetkin ottavat 3 - 5 viikon matkoja ja ovat hienoissa mekoissaan käytännössä jokainen ilta näissä paikoissa, osa tanssii ja osa ei. Jokainen ymmärtää, että tämä ei onnistu känniläisiltä, vaan alkoholia otetaan hyvin kohtuullisesti. Akateemista porukkaakin on todella paljon, joista on paljon tuttuja, mutta myös kaikkia yhteiskuntaluokkia, joiden kanssa ollaan yhtä porukkaa. Jotkut yrittävät antaa kuvaa känniporukasta, mutta niitä ei näy kuin korkeintaan Ryskässä. Jotkut matkustavat useita kertoja vuodessa viettämään näin aikaansa.

      • reality

        Kylläpäs nyt luodaan autereinen kuva siitä luuseriporukasta joka siellä korttelissa pyörii. Tuskin akateemiset apinassa ja yleensä inglesin kulahtaneessa ilmapiirissä viihtyy. Jos on rahaa niin maailma on täynnä satakertaa parempia paikkoja. Kesk- ja pienituloinen massahan siellä kanarialla pyörii, niin ja eläkeläiset tietysti ja osa halvan viinin perässä.


      • Täällälailla
        reality kirjoitti:

        Kylläpäs nyt luodaan autereinen kuva siitä luuseriporukasta joka siellä korttelissa pyörii. Tuskin akateemiset apinassa ja yleensä inglesin kulahtaneessa ilmapiirissä viihtyy. Jos on rahaa niin maailma on täynnä satakertaa parempia paikkoja. Kesk- ja pienituloinen massahan siellä kanarialla pyörii, niin ja eläkeläiset tietysti ja osa halvan viinin perässä.

        Kun otat veden vaikka, niin samalla hinnalla saat 3 litraa viiniä. Drinkillä 6 litraa tai litran hunajarommia ym. Ei luuserit näissä paikoissa pärjää, vaan elämässään menestyneet ahkerat ihmiset, joilla on rahaa käytössä. Monet ovat nähneen lähes koko maailman ja ei enää kiinnosta katsoa Kuubaa, Vietnamia, Amerikkaa ym. Täällä voi ottaa rennosti loman ilman paineita ja on helpot yhteydet. Vastakkaisella sukupuolella on merkittävä tekijä osalle porukkaa. Täällähän jutellaan paljon ihmisten kanssa.


    • MissMoneyPenny

      Kierrän kaukaa! Jos sitä meininkiä kaipaisin mitä niissä baareissa on, ei minun tarvitsisi matkustaa yli 6 tuntia lentokoneella, vaan samanmoisia paikkoja löytyisi parin km päästä. Kanarialla on ihan muut intressit kuin suomalaisten tapaaminen, heitä on täällä kotimassa riittävästi.

      • Näin

        Voisitko ystävällisesti kertoa missä Suomessa löytyisi sellainen paikka, jossa on viikon jokaisena päivänä löytyy juhlimasta satoja keski-iän ylittäneitä henkilöitä. Unohdetaan pohjoisen sesonkiajat, joissa on sama kuin Inglesissä. Todellisuudessa jopa Helsinki on arkena kuollut paikka. Känniläisiä istuu kyllä pubeissa arkena valittamassa kurjuuttaan.


      • tervtark
        Näin kirjoitti:

        Voisitko ystävällisesti kertoa missä Suomessa löytyisi sellainen paikka, jossa on viikon jokaisena päivänä löytyy juhlimasta satoja keski-iän ylittäneitä henkilöitä. Unohdetaan pohjoisen sesonkiajat, joissa on sama kuin Inglesissä. Todellisuudessa jopa Helsinki on arkena kuollut paikka. Känniläisiä istuu kyllä pubeissa arkena valittamassa kurjuuttaan.

        Niin, tuollaista on elämä kanarialla. Viikon jokaisena päivänä ryypätään ja juhlitaan. Parilla eurolla saa saa viinipullon ja oluttölkki halvimmillaan reilut 20 senttiä. Moni on terveytensä siellä menettänyt .


      • Eiriskiä

        Me lomalaiset ei viikossa tai parissa tulla alkoholisteiksi. Muutenkin on juotava kohtuullisesti, koska naiset eivät hyväksy juoppoja näissä suomalaisissa paikoissa.


    • Jghhdgjlc

      Vuosia Inglesissä asuneena voin vakuuttaa suomikeskittymien alkoholiongelmat ja riitaisuudet pitävän minut mahdollisimman kaukana noista. Mummot ja papat vetää viiniä suomibaarissa aamusta iltaan haukkuen muita paikalta poissaolevia ja kun porukka vaihtuu, vaihdetaan haukuttavaa ja suljetaan joitain vakiasukkeja pois yhteisöstä. Kauheaa katseltavaa ja kuuneltavaa. Siksi pysyttelen nykyään mahdollisimman kaukana tuosta kännäävästä roskasakista. Varokaa ihmiset näitä juoruämmien kommuuneja. Siellä kateus johtaa vihaan ja jopa väkivaltaan, kuten Inglesissä on käynyt useastikin.

      • Eisamatporukat

        Ne ovat aivan erijuttu me lomalaiset ja nämä paikalla asuvat katkerat kännäilijät. Ei olla todellakaan samoissa porukoissa. Luuletteko todella näiden porukoiden olevan näissä lomalaisten suosimissa paikoissa, joissa olemme iltaisin? Tarkoitan lähinnä Apilaniittyä ja Foxia. Käytännössä näihin tullaan vasta yhdeksän kieppeillä.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      25
      2074
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      88
      1899
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1871
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1583
    5. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      488
      1446
    6. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1434
    7. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1247
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      48
      1227
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      73
      1104
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1089
    Aihe