Lääkkeenvaihtohelvetti, kokemuksia?

Ensinnäkin, niin sanottu kaksisuuntainen mielialahäiriö tai bipolaarihäiriö, miten vaan, on mielikuvitussairaus. Sellaista ei tieteellisesti ole olemassa. Syyt mielialojen vaihteluun löytyvät aina elämäntapahtumista, tai -tapahtumattomista, tai sitten harvinaisemapana syynä taustalla voi olla jokin oikea kehollinen vika, esimerkiksi kilpirauhasasiat.

Jos uskot, että sairastat mielikuvitteellista sairautta ja annat psykiatrien pyörittää sinua noin niin mitään ei ole käytännössä tehtävissä. Sinun pitää, tai tietenkään ei pidä, mutta kannattaa, olla rehellinen sekä tieteelle että itsellesi. Miksi voit miten voit silloin kuin hakeuduit tai jouduit ensikontaktiin psykiatrian tai niin sanotun mielenterveysjärjestelmän kanssa. Mitä elämässäsi oli tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta.

Niin kutsutut psykiatriset lääkkeet ovat huumausaineita ihan siinä missä amfetamiini, heroiini, LSD, alkoholi, kannabis kuin kokaiinikin. Huomaat itsekin, että aineita vetämällä et eteenpäin elämässä pääse. Tai ainakaan et ongelmiasi tunnu saavan ratkastuksi: olet jatkuvasti entistä sekaisempi, tuntemukset menevät vuoristorataa, riippumatta elämäntapahtumista, sen mukaan miten aine vaikuttaa aivoihisi milloinkin, eikä paremmasta olosta, elämänlaadusta tai toimintakyvystä ole tietoakaan. Miksi läträtä huumausaineiden kanssa sen sijaan, että lähtisi ratkomaan elämänhaasteita ja -ongelmia. Huumeilla ihmiset hautaavat itsensä vain kauemmaksi todellisista, pitkäkantoisista, opettavaisista ratkaisuista.

Jos haluat oikeasti tietää mitä sinulle, ja tuhansille muille kohtalontovereillesi ympäri maailmaa tapahtuu, suosittelen lukemaan esimerkiksi Robert Whitakerin teokset Mad In America sekä Anatomy of an Epidemic tai vaikka Peter Breggin Toxic Psychiatry. Kaikki ovat hyviä kirjoja aiheeseen vasta tutustuville. Älä putoa tuoliltasi kuin luet miten maailmaa seisoo. Joitain kuulemma ottanut sydämestä. Tsemppiä!

Joskus kannattaa vaan lopettaa se lääkkeenvaihtohelvetti. Varsinkin jos se oma sairaus ei alunalkujaankaan ollut niin paha ja paheni lääkekokeilujen myötä. Muitakin keinoja voi olla oman sairauden kanssa kamppailuun kuin psykiatrian biologiset keinot tai aivojen sähköttäminen jne, vaikka niistä ei puhutakaan, usein esim. vaikeampien mielenterveysongelmien kanssa. Kannattaa miettiä mikä sinut alunperin johdatti siihen tilaan että päädyit kokeilemaan lääkkeitä. Mikä elämässäsi oli sinut saanut siihen tilanteeseen?

Itse olen kokenut akatisian (siitä selvinnyt, kuolemakin kävi mielessä), polyfarmasian (=useita lääkkeitä päällekkäin syötynä jossa oli ihan karmeassa lääkekierteessä jossa lääkäri nosti bentsoja lääkkeiden haittavaikutuksiin), lääkevaihdokset ja lääkelopetukset, vieroitusoireet, saanut lääkkeistä kamalia paniikkikohtauksia 24/7 kestäviä, tullut diagnosoiduksi potiessani lääkehaittoja ja voin sanoa että se sairaus mikä minulla alunalkujaan oli, ei koskaan ollut niin paha. Minua pidettiin suunnilleen hulluna kun valitin niitä kamalia oloja mitä lääkkeiden seurauksena koin. Menin lääkkeiden aikana todella huonoon kuntoon mihin lääkärin johtopäätös oli että lisää lääkkeitä. Tuo oli aivan kamalaa ja tuhoisaa minulle! Lisäksi kun joku lääke ei toiminut, koin sen kun lääkäri nosti ja nosti annosta ja voin entistä paskemmin. Sitten totesin, EI ENÄÄ. TÄMÄ ON LIIKAA.

Elin koko aikuisikäni lääkkeissä. En tiennyt mistään muusta. Ajattelin että näin pitää tehdä, siihen päivään saakka kunnes minun oli pakko tehdä toisenlainen ratkaisu koska en enää uskonut että lääkkeet olivat ratkaisu. En koskaan aloittaessani tiennyt kuinka järkyttäviä haittoja lääkkeissä on.

Katsoin yhtä lääkäriä kun hän selitti sähköhoidosta kun olin vaikeahoitoinen potilas jolle mikään hoitokeino ei tuntunut toimivan , että nuo samat ihmiset laittoivat minut tilaan missä olin siinä kamalassa lääkehelvetissä. Menisinkö todella vielä sähköhoitoon. En mennyt. Onneksi.

Sanoin että minä en enää käytä enkä kokeile lääkkeitä ja haluan ajaa hitaasti lääkitykset alas. Enkä ole päätöstä katunut. Vaikeaahan lääkkeiden alasajo on ollut, mutta tajusin sen tehdä hitaasti.

Elintavoilla, elämänrytmeillä, stressinhallinnan tekniikoilla jne voi paljon, hyvin paljon vaikuttaa siihen miten voi. Psykiatriassa annetaan kovin lääkekeskeinen kuva hoidosta eikä oikein vaihtoehtoja. Minä olen nykyään ajatellut käydä myös terapiassa, mihin olen yrittänyt hakeutua.

Jotenkin käy sääliksi ihmisiä, jotka uskovat niin paljon psykiatriinsa, vaikka oikeasti kärsivät ihan helkatisti niistä hoitokeinoista. Jotenkin mt-ongelmaisten kohdalla on ihan ok että he saavat jäätäviä haittoja lääkityksistään. Eniten on suututtanut että moni lääkäri täysin vähättelee haittoja. "Ei kai näistä semmoista"... "Ei minun potilaillani" (niin he varmaan pitävät suunsa jo kiinni kun asenteesi on tuo)

Tietenkin potilaat jossain vaiheessa, jos hoito ei toimi, saattavat itsekin vähän jo miettiä toimiiko tämä, mutta vakuuttava psykiatri sitten valistaa, että kyllä, pitää vaan kokeilla lisää lääkkeitä, hehän ovat ammattilaisia. Että se oikea löytyy. Vaikka terveys ja mielenterveys horjuisi. Jossain vaiheessa tajusin että eivät tiedä, aina. En enää luottanut. En halua olla enää heidän koekaniininsa. Olin aivan liian kauan. No, yksi lääkäri sitten lopussa sanoikin, että ehkä minun kohdallani lääkkeet eivät ole ratkaisu. Kuinka kauan minun pitikään kärsiä tämän toteamiseen asti?

Jos vaihtoehtoiset näkökulmat kiinnostaa: https://www.theinnercompass.org/
https://www.madinamerica.com/
https://madinfinland.org/

Muussa tapauksessa, onnea tielläsi! Toivottavasti löydät jonkun lääkkeen josta et saa niin paljon haittoja.

Kiitos kokemuksistasi. Ikävä kuulla että olet kokenut noin kovia.

Mulle annettiin viikko sitten Lamotriginea 25mg, kerran viikossa pitas nostaa annosta kunnes oon 100mg:ssa. Tunteet katosi 7-8 paivana. Mulla on rapid cycling bipolar ja itkin ihan joka syysta, sitten vihaisena hulluna toiset puolet paivasta. Nyt ei tule itku ja mikaan ei oikein edes arsyta. On tosi outo olo.....

Aikamoinen lääkerumba sulla ollut enkä yhtään ihmettele jos pääsi on hiukka pyörällä. :/ Onko sulla kuinka paha se kaksisuuntainen? Että tarviit lääkkeet molempiin päihin, siis masennukseen ja vauhtiin? luulisi niin, ei kai muuten tuollaista rumbaa olisi?

Cipralex oikein toimiessaan käsittääkseni pitäisi lieventää ahdistusta eikä ainakaan lisätä tätä. Bipoillehan ssri lääkkeet voivat aiheuttaa vauhtia tai pahempaa heittelyä, ei kaikille tietenkään. Varmaan sekin on pohdinnan arvoinen asia varsinkin jos olo ei tunnu sen avulla helpottavan.

Mulla lievähkö bipo2, masennukset on pahoja. Mulla menee Lamictalia, Rispedia ja Opamixia (tarvittaessa). Itselleni tullut useamman kerran ssri:n käytön yhteydessä tullut hypomaniaa/hypomaanisia oireita tai sitten laidasta laitaan sahaamista. Ja ne sitten lopetettu.

lito on ihan pyllystä.olanzapin on hyvä ja se vie menohalut mennessään!!!

Olanzapin tekee zombiksi. Näkee kuka käyttää niitä. Lihottavat myös ihan muutaman kuukauden aikana kymmeniä kiloja monella käyttäjällä. En suostu enää käyttämään mitään antipsykootteja.

Veljelläni on sama dignoosi. Diagnoosihan oli vielä 100 v sitten yleensä päin helvettiä. Mitä se onkaan sadan vuoden päästä? Itse tiedän että mieleni putoukset ja nousut ovat olleet täysin saavuttamattomissa....kunnes löysin meditaation. Siinä kohdataan oma mieli, ajatukset...opitaan, että niihin reagoiminen ei hallitse sinua vaan pikkuhiljaa sinä niitä...tiedostat ne kupliksi...."puhtaan ja kirkkaan veden lähde on siellä missä muta ei enää sotke". Sinussa on myös se lähde ja silloin sinun tulee tehdä antoisa, joskus pelottava, mutta paras matka itseesi. Selkeys löytyy kun ei enää pakene.

Minulla kaksisuuntaiseen mania puoleen Olanzapin ja masennukseen Voxra. Hyvin on toimineet.

Minulla menee mielialantasaajana Peratsin, ja masennuslääkkeenä Cipralex. Tosi hyvä vaste on ollut näistä. Cipralexia ei yksin voi käyttää, ettei potkaise maniaa/hypomaniaa pintaan. Ehdin itsekin kärsiä kolme vuotta lääkekokeiluista, jotka oli tosi rankkoja. Lopulta löytyi tämä kuvio ja olen ihmeekseni päässyt nauttimaan elämästä! Tsemppiä Sinulle ja kaikille sopivaa lääkitystä rakentaville!

https://medium.com/the-mission/do-antidepressants-and-other-psychiatric-drugs-kill-a-half-million-people-a-year-12b35f646ebc
https://www.bmj.com/content/350/bmj.h2435
https://www.google.fi/search?q=antipsychotics decrease brain size
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3583705/
juu älä syö kaikkia lääkkeitä, mitä tarjotaan. Mielenterveyspalvelut ovat lähinnä lääkeyhtiöiden kontrollissa. Pää vain menee enemmän sekaisin. Aivot kutistoo, älykkyys lähtee ja saatat kuolla ennen aikojasi. Yritä mahdollisimman paljon kontrolloida elämänmuutoksilla ja ei jäädä pysyvään lääkekoukkuun.

CIA kiittää teitä "SAIRAITA" ... muistakaa sitten kun sekoatte ... se saattaa olla myös KGB.
Pahimmassa tapauksessa A. Merkell.

Hei!
Mulla epäiltiin aluksi bipoa mutta lopullinen diagnoosi on skitsoaffektiivinen sairaus. Oon mennyt samanlaisen lääkehelvetin läpi tammikuusta alkaen. Ensin tuli ketipinor, se väsytti liikaa niin vaihdettiin olantsapiiniin mikä väsytti entistä enemmän. Molemmat lääkkeet laukaisi minulla myös masennuksen. Silloin jouduin myös ensimmäistä kertaa Auroraan. Siitä siirryttiin Abilifyyn joka laukaisi manian ja se levottomuuden tunne meinasi ajaa minut lopullisesti hulluksi. Lääke aiheutti myös vapinaa käsissä ja lihasratajäykkyyttä. Tatuoijana kyseiset oireet ei tule kuuloonkaan . Seuraava lääke oli zeldox josta tuli niin vakavia veto-oireita leukaan ja kasvoihin, että itkin ja huusin kivusta päivystyksessä. Lääke tietysti lopetettiin ja tilalle tuli taas olantsapiini. Tässä välissä jouduin Auroraan jo kolmannen kerran muutaman kuukauden sisällä. Lihoin 15kg ja lopetin lääkkeen siihen, lisäkilojen seurana tuli kuvioihin kuukauden eristäytyminen ja vakava ahdistuneisuus. Nyt minulle ehdotettiin aloittaa uusi lääke Latuda, jossa on yleisinä haittavaikutuksina nuo veto-oireet joihin minulla on herkkyys. En kyllä uskalla aloittaa, meinaan sain elämäni suurimmat traumat kyseisistä haittavaikutuksista (leukani vääntyi luonnottomaan asentoon sivulle joka tuotti sanoinkuvaamatonta tuskaa) ja nyt puhuu ihminen kenellä on ajoittain näkö- ja kuuloharhoja. Sairauteni ei kuitenkaan ollut näin paha ennen lääkerumbaa. Päätin kokeilla josko pärjäisin ilman lääkkeitä. Luulen että stressin hallinnalla ja säännöllisillä elämänrytmeillä pääsisin pitkälle. Toki kaikki harhat on todella ikäviä ja pelottavia, mutta ei niin pelottavia kuin se mitä lääkkeet ovat minulle tehnyt. Todella moni asia elämässäni on muuttunut huonompaan suuntaan, luovuus on kuollut, mielenkiinto lähes kaikkeen kadonnut ja lukuisia muita miinuksia. Tsemppiä kaikille lääkerumbaan!

Tuntuu, että ihmiset ovat valmiita vaikka hyppäämään kaivoon jos psykiatri niin ohjaa tekemään. Ei kannata. Osa "hyppää sinne kaivoon" yhä uudestaan ja uudestaan ja satuttaa itseään yhä uudestaan ja uudestaan mutta psykiatri suosittaa aina vain hyppäämään uudestaan. Yhä uusiin kaivoihin. Vaikka edellisestä kerrasta meni jalka poikki. Osasta voi tulla pienemmät vammat, mutta toisissa piilee suuremmat riskit.

Kun tutustuu lääketieteeseen, huomaa että kaikki mitä lääketieteessä tehdään, ei välttämättä ole turvallista ja jälkikäteen ajatellen ollut edes sellaista mitä tulevaisuudessa käytettäisiin hoitona riskien takia. Eikä kaikkia "hoidon" seurauksia potilaiden terveydelle ja hyvinvoinnille ja kaikkia riskejä lääkkeissä edes ymmärretä. Se mikä ymmärretään näyttöön pohjautuvaksi lääketieteeksi, ei tarvi loppupeleissä edes kovin paljon näyttöä siitä että joku hoitokeino olisi tehokkaana pidetty. Haittojen suhteen lääketiede ajattelee että no, jos lääke on pääosin kohtuuhyvin siedetty, niin se riittää. Jos taas saa hieman harvinaisempia haittoja, niin tästä lääkärit ja lääketiede ei juurikaan ole kiinnostuneita ja potilas jää omilleen usein miettimään että mitäs tapahtuikaan. Lääketieteessä ei olla kiinnostuneita lääkkeiden haitoista juurikaan. Psykiatrien on helppo määräillä lääkkeitä, koska ainut tieto mitä heillä niistä on, on heidän potilaidensa seuraamisesta tullutta tai jostain kirjallisuudesta ja tarkoituksenmukaisesti lääkehoitoa suosivasta tieteellisestä kirjallisuudesta. Jos heidän ajattelutapansa on, että lääkkeissä ei ole suuria ongelmia, lääkkeiden haittavaikutuksetkin voivat alkaa vain näyttämään potilaan mielenterveysongelmilta. Heidän ajattelutapansa on hyvin lääkeorientoitunut, koska kun ainut työkalu on melkeinpä vasara, niin kaikki ongelmat alkaa näyttää nauloilta.

Lääkkeet eivät hoida mitään biologista poikkeamaa aivoissa joka ymmärrettäisiin, vaan lääkkeet ovat tutkimuksessa usein sattumalta löydettyjä, ei mitenkään sellaisessa prosessissa että niitä olisi kehitetty tiettyihin spesifeihin mielenterveysongelmiin ja niissä on jotain vaikutuksia, mitä on ajateltu olevan suotuisia erilaisissa niinkutsutuissa mielenterveysongelmissa.

Ihmiset jaetaan psykiatrisessa diagnostiikassa erilaisiin diagnooseihin, joissa heidän kärsimyksensä jaotellaan stereotyyppisesti. Syitä ei kysellä juurikaan, tai sitä mikä siinä on taustalla vaan oireet ratkaisee diagnoosin teossa. Sitten ajatellaan että kullekin oirekimpulle on sopiva lääke/lääkeyhdistelmä. Esim bipoille mielialantasaajat tai antipsykootit jne.. Erilaisia lääkkeitä kumminkin käytetään niin laajasti eri tiloissa, että esimerkiksi antipsykootille voi nähdä käyttötarkoituksen maniassa, psykoosissa, unettomuudessa, masennuksessa, käytöshäiriöissä .... Eli melkein kaikessa henkisissä ongelmissa, kun käyttö laajennetaan off label meiningillä laajaksi. Se että omaa jonkun diagnoosin, ei tarkoita että tämä lääke auttaisi tässä tilassa ja sopisi itselle, vaikka kuuluisikin tiettyyn diagnoosiin jolle yleisesti suositellaan vaikkapa antipsykootteja. Esimerkiksi hoitosuosituksista tulee fiilis, että helppoahan tuo on kuin heinänteko. Bipolle mielialantasaajaa ja masentuneelle masennuslääkkeitä. Osa psykiatreistakin ajattelee näin halki poikki pinoon meiningillä ja on ihan sormi suussa kun potilas selittääkin että ei, en voi käyttää näitä lääkkeitä koska näistä tulee ihan kertakaikkisen kurja olo.

Osa psykiatreista ei näe, että olo voi myös huonontua lääkityksillä eikä se ole niin simppeliä että kun lääkkeen lopettaa ja se on pois verestä, niin lääkkeen aiheuttamat ongelmat elämässä katoavat sen siliän tien. Ihmisen mieli on monimutkainen, tällaisissa kokeiluissa voi tulla traumoja, lääkkeet voi vaikuttaa psyykkeeseen hyvin voimakkaasti, ja samaten lääkkeistä voi tulla pitkäkestoisia haittoja ja vieroitusoireita joilla voi olla pitkä vaikutus oloon.

Erityisesti lyhyen ajan sisällä kokeiltaessa useita lääkkeitä, päällekkäin tai putkeen, voi hyvinkin käydä niin että tästä, jos lääkkeet aiheuttavatkin harmia, voi seurata nopea kielteinen lumipalloefekti.

Neurotoksiset psyykenlääkkeiksi kutsutut lääkkeet ennemmin tai myöhemmin alkavat kääntyä ihmistä itseään vastaan ja aiheuttaa kasvavissa määrin haittavaikutuksia. Mitä enemmän, mitä pitempään, mitä useampia lääkkeitä käyttää, sen suuremmalla todennäköisyydellä tulee kohtaamaan ongelmia. Jos on kokenut löytäneensä hyvän lääkekoktailin, se ei estä että tulee olemaan sen kanssa huomattavassa kusessa jossain vaiheessa elämäänsä tai vieroittautuessaan siitä lääkkeen tehdessä vieroitusoireita.

Psykiatrit käyttävät pelottelua strategiana "jos et ota tässä diagnoosissa tätä lääkettä niin huonosti käy". Tämä siitäkin huolimatta että heidän diagnostiikkansa on hyvin epäluotettavaa ja pohjautuu lähinnä ihmisten käytöksen ja puheiden tulkintaan, mikä sisältää jo hyvin paljon virhemahdollisuuksia virhediagnooseihin.Samaten lääkkeet voi laukaista oireita, sille osa psykiatreista on hyvin sokeita.

Hei kaikille,

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on elinikänen. Mania ei ole leikin asia, eikä vaikea, tuskainen, levoton vaikea depressio. Itselläni ei ole koskaan ollut maniaa, mutta lievempää mielialannousua. Flow-tilaksii sitä voisi kutsua. Mistä tulee sanonta syntymähumalassa? Nykyään on lääkeitä apteekissa kuin karkkeja. Kun on löytänyt hyvän kobinaation, sitä ei kannata lähteä sorkkimaan. Jos haluaa puhua lääkärien kieltä, minulla tyyppi II. Masennusvoittoinen ja miltei päivittäinen ahdistuneisuus.

Lääkitys on Efexor Depot, Cipralex, Lamictal ja Rivatril. Mikäli alkaa tuntumaan liian vaikealta aloitan Ketipinorin noin 4-6 kk. Masennukseen Ketipinor 150-200mg on toimiva, mikäli on Lamictal ja toimiva mielialalääke. Nämä ovat suurehkoilla annoksilla. Mitään uutta lääkettä ei kannata koskaan lähteä aloittamaan kuin hyvin pienellä annoksella. Nosto pikkuhiljaa. Kahden viikon päästä ei voi mitenkään sanoa, että tuli vaan paha olo ja mieli koko lääkkestä. Kolme kuukautta on aika, jonka jälkeen tietää toimiiko lääke. Kyllä itsellänikin on tullut alussa vaikka mitä oireita, mutta jos lääke muuten toimii sivuvaikutukset kyllä häviää pikkuhiljaa. Rivatril on ainoa bentsodiatsepiini, jolla on mielä tasoittava vaikutus (Loratsepaami on toinen, mutta vaikutukseltaan lievempi. Myydään kauppanimellä Temesta, Loratzepam Orion). Rauhoittavista oma kokemus ja tutkimusten mukaan ahdistuneisuutta poistava vaikutus ei häviä pitkässäkään käytössä. Kun löytyy sopiva annos, pysy siinä.

Kaikkea hyvää kohtalotovereille. Kaksisuuntaisessakin on hyvät puolensa. Moni on lahjakas varsinkin taiteissa, tiedealalla, poliitiikassa, musiikissa ynnä muilla aloilla, jossa luovuus kukkii. Tämä johtunee siitä, että näkee maailman eri tavalla, out of the box. Tästä tulee myös olo, ettei kukaan voi ymmärtää.

Tiputin kerran itse Cipralexin pois vaikka on kaksisuuntainen, oli huono idea. Tästä lähtien olen vaihtanut erään lääkkeen vain lääkärin valvonnassa, itse en sitä rumbaa enää aloita. Nyt mulla on Abiliify, Deprakine vähän mietinnässä, kun on kaksisuuntainen kuitenkin. En tiedä uskaltaako.

Mulla on kokeiltu ja syötetty melkein koko skaala lääkkeistä, pahimmillaan yli 10 lääkettä päällekkäin suurilla annostuksilla, oon saanut lukuisia kertoja sähköhoitoja, niiden pitkiä ylläpitohoitoja
Olen käynyt dialektiivisessa käyttäytymisterapiassa, psykoterapiassa jne ja mistään en kokenut hyötyä

Mä lähtisin niistä lähtökohdista eteenpäin mikä on pienin mahdollinen lääkitys omalla kohdalla mahdollisimman pienin sivuvaikutuksin, kuitenkin lievittäen pahimpia ”kärkiä”, lääkkeethän ei tässä sairaudessa ja oireiden hallinnassa ole ikävä kyllä se ainoa oireita poissa pitävä tekijä, ne lievittää oireita, mut lopputyö on tehtävä itse oman itsensä kanssa ja löydettävä ne itselleen hyvät keinot tasapainon säilyttämiseksi ja stressinsietoon jne, kuten yllä on jo mainittu, työkaluja itselleen toki saa, mäkin sain paljon, en vaan halunnut niitä käyttää, musta oikeasti näin jälkikäteen tuntuu et itse elin siitä päänsisäistä sairaudesta ja kaikki koko elämä itsellä pyöri sairauden ympärillä kaikin tavoin, mä en nähnyt siitä ulos, enkä myöskään ympärille silloin
Mä jouduin ”rakentamaan itseni lähes alusta alkaen uudelleen” ja prosessi jatkuu aina, tunnistan erittäin hyvin mielialat, suuremman levon tarpeen, itsensä ”pysäyttämisen” ja unirytmin välittömän korjauksen muutaman päivän vähien unien jälkeen, jos on valvonut
Mä en ollut ehkä ennen hyväksynyt asiaa, et itse joudun syödä lääkkeitä loppuelämän, nykyään se on itselle ihan selvä asia, mulla lito ei aiheuta juurikaan pahempia sivuvaikutuksia ja on ainoa lääke, joka mulla pitää maniat poissa (1 tyypin mulla), masennuslääkkeitä en voi syödä, ne laukaisee kohtuu nopealla aikataululla välittömästi manian
Mä selviän siis nykyään pelkällä litolla (ennen meni abilify vielä rinnalla varmistukseksi), mutta kyllähän tasapainon löytäminen ja pitäminen vaatii paljon asioita itseltä ja se et löytää sen oman ”punaisen lankansa” niihin asioihin

Ihme että olet elossa noiden kaikkien lääkekokeilujen jälkeen. Ihminen kestää mitä vain!

ihmismieli on sitkeä ja sitä on vaikea nujertaa, jos sitä tarkoitat.

lääkkeet kannattaa ottaa ja sopia lääkityksestä lääkärin kanssa, ettei omin päin jätä lääkkeitä pois, ja kannattaa aina muistaa että aina on toivoa elämässä.

=)

Olanzapiini lihottaa paljon

Tervetuloa lääke helvettiin. 11vuotta eikä loppua näy.

Moikka,

Oon 25-vuotias mies ja mulla kans kaksisuuntainen mielialahäiriö 1 tyyppi. Söin litoa noin 9 vuotta ilman minkäänlaisia sivuoireita ja oli tosi toimiva mulle. Jouduttiin lopettamaan kun lito laukaisi kilpirauhasen liikatoiminnan.

Moikka,

Olen 25-vuotias mies jolla myös kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppi 1. Söin tähän litoa noin 8 vuotta ilman minkäänlaisia isompia sivuoireita. Tämä lääke toimi mulla tosi hyvin ja pystyin elämään normaalisti sen 8 vuotta. Jouduin kuitenkin lopettamaan liton kun se laukaisi minulle kilpirauhasen liikatoiminnan. Iltaisin mulla menee ketipinor 25-50mg . Pystyin olemaan noin puolivuotta ilman toista lääkitystä. Ketipinor oli vain unen saamiseksi.

Kesällä olin huonona kilpirauhasen takia. Myöhemmin mulla alkoi masennusjakso. Masennukseen minulle määrättiin tätä Latuda 37 mg jota olen syönyt nyt vasta 2 viikkoa. Latudan ottamisesta menee hetki ja todella voimakas levottomuuden tunne sekä kyvyttömyys istua paikallaan alkaa. Kestää noin 3-4 tuntia ja sitten rauhottuu. Eilen illalla kuitenkin koin saman tyyppisen voimakkaan paniikkihäiriö ahdistustilan enkä tiennyt miten päin olisi. Todella epämiellyttävä kokemus ja minullakaan ei ole tälläistä ikinä ollut.

Onko sulle tai muille löytynyt sopiva lääkitys kaksisuuntaiseen?

Hei!

Olen 43-vuotias nainen. Olen myös saanut kaksisuuntaisen mielialahäiriö diagnoosin ”sukurasitukseni” vuoksi. Isällä ja ja isän suvussa bipoa ollut. Olen lähinnä kärsinyt toistuvista vaikeista masennuksista ja ahdistustiloista, mania vaiheita ei ole ollut. Vaikea sanoa onko jonkinlaisia hypomanioita sitten ollut. Ei ainakaan puoliso tai muut läheiset ole niitä tunnistaneet. Eli siis 2 tyyppiä todennäköisesti. Masennus alkoi ensimmäistä lastani odottaessa ja raskauden jälkeen ja uusi toisen lapsen kohdalla. Sen jälkeen oli pitkä vuosien oireeton kausi liki 8 vuotta. Tällöin söin Lamictalia 200 mg ja tämä piti masennuksen kurissa. Nyt viime vuoden kesän lopulla masennus nosti taas päätään. Tällöin Lamictalin rinnalle aloitettiin Ketipinor 200 mg. Olin hetken taas oireeton, mutta tämän vuoden maaliskuussa oli taas uusi masennusjakso. Lamictal annostus nostettiin 300 mg. Hetki meni taas ilman oireita mutta lokakuussa tuli uusi romahdus, joka on vielä meneillään. Nyt Lamictal annostus on tarkoitus nostaa hiljalleen 400 mg. Eli syön sitten Lamictalia 400 mg ja Ketipinoria 200 mg. Tuntuu, että mikään ei tahdo pitää vaikeita masennusjaksoja poissa ja ovat nyt viimeaikoina ilmaantuneet tiheässä tahdissa. Vaikkakin lääkkeiden nostoille on aikaisemmin tuntunut olevan hyvä vaste. Alkaa mennä usko kokonaan tän sairauden kurissa pitämiseen. Aikamoista lääkkeiden annostusten hakua ollut, mutta niinhän ne sanoo, että voi viedä vuosia, että sopiva lääkitys löytyy.

Olatsabiini aiheuttaa minulle lievänmasennuksen oireits ei niinkään mieli ole masentunut, vaan käytännön asiat vaativat paljon ponnisteluja. Ja vaikeuttaa traumojen käsittelyä. Tunnemaailmaa tukahduttaa. Traumojen käsittely onnistuu psrantavalla tavalla jos tunteet ovat mukana. Ilman tunteita parantuminen traumoista vaikeaa. Olen välillä jättänyt lääkkeet pois, tunteet ovat silloin avautuneet, olen pystynyt itkemään, itku on parantavaa

Tein 25 v sairaanhoidon työtä mm. kotisairaanhoidossa, asumisyksiköissä, sairaalaosastoilla. Kohtasin luonnollisesti mielenterveyden ongelmia kohdanneita ihmisiä.
Usein havaitsin lääkehoidon vaikutukset heikentäviksi tasapainoiseen elämänhallintaan pyrittäessä. Joskus alakuloa, normaalia kriisitilanteisiin surulla reagoimista lääkittiin voimakkailla psyykeä latistavilla valmisteilla.
Toteutin lääkärin määrämää lääkehoitoa, vaikka usein keholliset haittavaikutukset olivat suuremmat kuin mielen tervehtymistä tuovat vaikutukset.
Tässä ketjussa kirjoittaneet ovat kokeneet paljon, joten siihen en tuo uutta. Mutta toivon, että ennen lääkehoidon aloittamista ihmisen vaikeatkin elämänkokemukset hyväksyttäisiin häneen ulkopuolelta tulleina koettelemuksina eikä ikäänkuin hänen persoonansa osina, jotka tekevät hänestä sairaan.

Hmh joo.
Abilify, topimax, latuda, beettasalpaaja migreenin estoon, nämä päivittäin.
Ketipinor, olanzapiini, truxal ja joku minkä nimeä en muista, tarvittavissa.

Väittivät että bipo2.
Ei selvinnyt, oliko jollain noista yhteensopivuusongelmia toistensa kanssa. Eivät älynneet apteekissakaan katsoa. Tuolla päivittäin käytettävien yhdistelmällä sain jaksottaista ahdistusta, ihan niin että saattoi parikin viikkoa putkeen ahdistaa kaikki hereillä oltu aika. Mä kyl kovin yritin miettiä syytä sille ahdistukselle aina kun "en tiedä, se tuli puskista" ei kelvannut vastaukseksi. Näiden ahdistusjaksojen aikana ainoa tarjottu apu oli käsky syödä milloin mitäkin tarvittavista, välillä ehdotettiin niiden kaikkien käyttöä. Se ahdistus oli toisinaan sitä luokkaa, että olen iloinen ettei täällä kulje juna. Olisin saattanut, tai teinkin asioita, kaikkeni jotta olo helpottaisi. Mikä johti usein päivystyksen kautta osastolle. Sielä lääkäri totes että "on niin hyvin sulle sopinut lääkitys, ei ala muuttamaan mitään" usein sen jälkeen kun kyseli noin muuten voinnista. Se ei sitten koskaan selvinnyt mistä se ahdistus tuli. Tullessaan valtasi ajatukset ja lamasi toimintakyvyn. Kunnes meni hermo siihen tuskaiseen olotilaan ja päätin että nyt lähti ahdistus tai henki.

Tunteet oli jo kadonneet vuosia aikaisemmin. Kaikki oli vain tasapaksua, missä ei osannut iloita eikä surra, ellei sitten ahdistanut. Tuo lääkeyhdistelmä rukattiin kun aikani valitin painon nousua (oli silmillä nähtävissä) painoin kahden ihmisen verran pahimmillaan ja sitä lääkettä ei millään olisi haluttu vaihtaa. Jonkin verran sain sitten laihdutettua, mutta senkin vain ihan älyttömällä rääkillä. Laskin kaloreita, kävin tuntikausia kävelemässä metsässä vaihtelevassa maastossa, vaihdoin normaalin ruokalautasen murokulhoon ja päätin että niitä kulhollisia saa syödä max 3 päivässä. Eikä mitään muuta.

Lääkkeet määrättiin, kertomatta haittavaikutuksista tai mihin ja miksi ne määrättiin. Tota topimaxia en oikein ikinä ymmärtänyt, kun se määrättiin lääkkeenä jolla ei ole ruokahalua nostavaa vaikutusta. Ne, jotka ei tiedä, topimax on pääosin migreeni/epilepsialääke. Suurinosa listalla menevistä ja tarvittavista on neuroleptejä vissiinkin. Jos kerroin olossa tapahtuneesta muutoksesta, vakiovastaus oli "ota tarvittavia".

Välillä olo oli hyvin levoton, ahdistunut, tunne että on pakko liikkua, mihinkään keskittyminen oli hankalaa, ruoka olisi maistunut vähän turhan hyvin huolimatta siitä yhdestä lääkkeestä. Yhdessä välissä pääsin saunomaan yhden tutun luo. Siinä missä saunomista lopetellessa toinen oli kuin järvestä nostettu, alkoi minulla vasta ilmestyä hikikarpaloita selkään. Ei ole selvinnyt oliko nämä lääkkeiden haittavaikutuksia vai mitä. Kun ei kerrottu että mitä haittaa voi mistäkin tulla, meni joitain vuosia ihmetellen näitä ja sellaisia oireita, joista kaikkia en edes muista, mutten tiennyt että ne ei välttämättä ole hyvä. Tossa vuodenvaihteessa sattumalta googlasin noita lääkkeitä ja haittavaikutuslistoilla oli jokaisessa monta sellaista oiretta, joista totesin että löytyy. Sellaisia, joita en tiennyt haittavaikutuksiksi, osa olisi voinut viedä hengen ja oliko parissakin lääkkeessä maininta "äkkikuolema". Nyt kun noita mainitsemiani kokemiani haittoja lukee itsekin, olen saanut keskittymishäiriön lääkkeistä.

"Ja onko Olanzapin hyvä lääke sairauteeni?"

Ei! Itse käytin Olanzapiinia 1 vuoden ja lihoin n. 20 kg! Sitten vaihdoin sen Peratsiniin ja painon nouseminen loppui heti, ilman että tein yhtään mitään muutoksia elämäntapoihini tai ruokavalioon.

Latudasta tuli minullekkin ahdistuneisuutta :(
Mutta aion kysyä lääkäriltä jos voisin kokeilla Latudaa jonkun masennuslääkkeen kanssa (esim. Escitalopram tai Brintellix??), koska Peratsin nosti minun maksa-arvoni (ALAT) johonkin 104 paikkeille.

Latudaa saatetaan käyttää myös bipolaari potilailla, mutta esim. juuri Lamotrigiini on erityisesti bipolaari Lääke (sitä myös kyllä käytetään epilepsiaan). Itse pyytäisin lääkäriltä pelkästään sitä kokeiluun. Mutta jos todellakin haluaa antipsykootin niin ei olantspiinia kannata ottaa. On myös esim. aripipratsolia, jota käytetään joskus myös bipo-potilailla.